torstaina, kesäkuuta 10, 2010

D-vitamiinijoukkue Stanley Cup finaalissa

**
Chicago - Philadelphia 4-2!

Chicago Blackhawks on NHL:n mestari vuonna 2010! D-vitamiinijoukkue voitti!

Chicagon Antti Niemi ei romahtanut, vaan torjui ensimmäisenä suomalaismaalivahtina joukkueelleen Stanley Cupin.

Chicago oli juuri sen verran parempi, mutta jotenkin paatunutta jääkiekkotoimittajan sieluani kaivertaa. Sarjan loppua kohti pelillinen valtikka valui väkisin Chicagolle, joka oli lopulta sen verran tuoreempi, raikkaampi ja energisempi, että pystyi käsittelemään Flyersin ajoittaisen prässin.

Loppua kohti Flyersistä näki, että kuormaa oli vain yksinkertaisesti kertynyt liikaa. Nuori Chicagon joukkue jaksoi pitempään, mutta ero oli hiuksenhieno. (Iltasanomat, 10.6.2010)

Chicago Blackhawks voitti kaksi NHL:n finaalin osaottelua Philadelphia Flyersia vastaan, mutta aamuyöstä 3.6.2010 kantautui tietoa, että Chicago olisi hävinnyt jatkoajalla kolmannen tapaamisen. Ja 5.6.2010 tiedetiin, että Philadelphia on tasoittanut ottelusarjan. Näin Chicago ja Philadelphia jatkoivat urakkaansa tasatilanteesta 2-2. Mutta 7.6.2010 tulee tajunnat räjäyttävä tieto: Chicago on enää voiton päässä NHL-mestaruudesta! Huikea kuudes ottelu 10.6.2010 päättyi yliajalla Chicagon voittoon 4-3!

Voittoon tarvitaan kaiken kaikkiaan 4 voittoa. Finaalisarjan aherruksena voittajajoukkue saa kohottaa kuuluisaa Stanley Cup -pokaalia.

Miksi minua yllättäen kiehtoo NHL?

Syy löytyy D-vitamiinista. Väitetään, että osa Chicagon menestyksestä tällä kaudella on seurausta terveystietoisemmasta ruokavaliosta, johon mm. liittyy noin 125 µg saanti D-vitamiinia päivittäin.

Tsemppiä D-vitamiinijoukkue!

Lue lisää tästä:

27 kommenttia:

  1. Ja taas aamuyöllä sydän pompottaa Chicagon puolesta! Kaikkeen sitä D-vitamiinin takia joutuu.

    VastaaPoista
  2. Antti respondaa hyvin D-vitamiiniin !!! ^^

    VastaaPoista
  3. Kautta rantain maalivahdin reaktiokykyyn ja D-vitskuun,

    'Coffee consumption unrelated to alertness'

    http://www.physorg.com/news194712919.html

    Joko ne pelas Philadelphiassa?

    VastaaPoista
  4. Jatkan seuraavalla otsikolla, kaikkihan linkittyy kaikkeen...

    Another no-brainer (goin' on på engelska),

    'Teenagers cannot concentrate because their brains are undeveloped'

    http://www.physorg.com/news194674084.html

    Antti Niemi is not an another teen-star? There must be a reason, why we develop slowly. That's a brainer! :) Only solutions... D'oh!

    VastaaPoista
  5. Pahoittelen off-topikkia, physorgissa on tänään kiintoisia juttuja, ja mielentila on antoisa kommentoinnille ja vieraisiin pöytiin huutelulle. En jaksa viitsiä etsiä sopivaa kommenttiketjua.
    Kanada on aina yhdistettävissä jääkiekkoon... :)

    'Survey highlights major Canada-US differences in people in middle age
    June 2, 2010

    Middle-aged Canadians are much less worried about the future than their American counterparts, some of whom are close to panic, says an Alberta researcher who has just finished a survey in both countries. And she says the differing attitudes today may foreshadow growing differences between the two countries as that cohort move into old age.'

    http://www.physorg.com/news194711548.html

    Pohjois-Karjala projektiin johtaa ajatuskulku, (go Jokipojat go!) oliko stressi huomioonotettu?
    Voisi kuvitella karjalaisten historiallisesti olevan ressaantunutta porukkaa, hermoheikkoja humoristeja, heikommat sortuu jumalanpelkoon tahi vähintään ryssänpelkoon?
    Kelitkin on mitä on, halla viljaa korjaa, pakkanen panee, mutta kuitenkin helle piiskaa eli hikoiluttaa vaan ei anna kosteutta, ukko heittelee salamalla daijuun...

    Saisko ne rasvat sulautettua tähänkin kommenttiin jotennii...

    Mitähän NHL-tohtorit muuten syöttää miljonääripelureille, hyvää hiilaria?

    (taas ei syöttämäni merkit vastaa..., jos tulee tuplana)

    VastaaPoista
  6. Oliko sulla Christer urheilijan lisäravinteista joku juttu? On kai, johdantona...

    Olisi kiinnostava pohdinnon aihe kaikkinensa toimistotyöntekijä vs. ...tuota... töihin pyöräilevä toimistotyöntekijä, ja silleen tai jotenkin niin.
    Pakollinen 'aurinkotauko' keskipäivällä kaikille konttorirotille! (Ja urheiluhalleissa luuhaaville!) :)

    Itse polttelisin tupakin samalla, enkä kehtaisi paljastaa julkisesti rasvaa tihkuvaa vatsanahkaani auringon hyväiltäväksi, mutta älkää olko niin kuin minä olen, vaan... :)

    VastaaPoista
  7. En malta olla postaamatta tätäkin, on niin mainio otsake. Another no-brainer! Nuorille urheilijoille, wannabe Antti Niemille?

    'Binge drinking adolescent monkeys' brains seriously damaged by alcohol'

    Linkki on physorg, naurattaa ajatus keskenkasvuisesta apinasta keskikalja kätösessään, vaikka se ei hauskaa olekaan. Omakohtaista kokemusta on.

    VastaaPoista
  8. D-vitamiini on nyt (kesälläkin) niin aktuelli asia Suomessa, että lääkärilehti Duodecim julkaisi siitä juuri pääkirjoituksen, jonka oli laatinut Helsingin yliopiston farmakologian professori Ilari Paakkari. Hän kummastelee, miksi ihmeessä ravitsemussuosituksia ei saateta vastaamaan uusinta tutkimustietoa. Sen mukaan ihmisen D-vitamiinin tarve näyttää olevan pikemminkin 50 mikrogrammaa päivässä (itse uskon sen olevan suuremi, monilla 100-150 µg/vrk). Kirjoitus muuttanee lääkärikunnan käsityksiä niin tästä vitamiinista kuin ravintolisistä yleensäkin.

    Itse hämmästelen sitä, ettei Paakkari näytä tuntevan Suomessa vapaassa myynnissä olevia D-vitamiinivalmisteita. Tai sitten hän vastoin parempaa tietoaan puffaa apteekkien heikkolaatuisia valmisteita.

    Samassa lehdessä on myös THL:n infektiolääkäri AnttiAlitalon kirjoitus, jossa hän kertoo, että D-vitamiini voi tehostaa ihmisen immuunipuolustusta. Sitähän urheilijat nimenomaan tarvitsevat, jotteivät turhaan sairastelisi harjoitus- ja kilpailukausien aikana (kuten valitettavan monet nykyisin tekevät). Referaattini pääkirjoituksesta voi lukea
    TÄSTÄ

    VastaaPoista
  9. Kyllähän tuo virallinen laiva näyttää hitaasti kääntyvän, mutta kääntyy sentään. 100-150 µg/vrk on omien kokemusten mukaan aika lailla oikea aikaihmisen annos, jos ei aurinkoon keskipäivällä pääse. Ja tämä on yksi seikka,joka virallisessa kielenkäytössä johtaa ihmisiä harhaan, kun sanotaan, että "kesällä tarvittava määrä saadaan auringosta" Ei saada, kun ei olla auringonpaisteessa oikeaan aikaan. Tästä olen ihmisten kanssa joutunut "keskustelemaan" tiukastikin.

    VastaaPoista
  10. Viikonloppuna tuli säistä juttelun kautta esiin kolmen tutun tietämättömyys D-vitamiinin muodostumiseen vaadittavasta aallonpituudesta ja sen esiintyvyydestä.
    Paiste on paiste, ei mitään hajua UVB:n ja muiden taajuuksien eroista. Pistäydyin aamulla koiraa kusettamassa...

    Onkohan Philadelphian pojat lekotelleet auringossa, voittivat kotiottelut... :)

    VastaaPoista
  11. Janne K paikasi juttua urheilijan ravintolisistä. Tässä on tuore sellainen, josta tosin D-vitamiini on unohtunut. Alunperin siitä oli unohtunut beeta-alaniini ja karnosiinikin, mutta onneksi sain ne sentään mukaan kommentoimalla juttua.
    Nutraingeredients.com

    VastaaPoista
  12. Kiitos linkistä, olenkin aina miettinyt miksi tutkimuksissa käytetyn BA-valmisteen nimi on Carnosyn™. Tästä vastauksestahan se selvisi:


    "I agree with Dr. Tolonen's comments, however it should be emphasized that the carnosine level in the body is driven by the input of beta-alanine. Many of the references noted by Dr. Tolonen were studies done around our patented CarnoSyn beta-alanine which covers all uses of beta-alanine in human nutrition. These may be viewed on www.carnosyn.net which has additional useful information."

    VastaaPoista
  13. Juu, kiitos linkistä. Jotenkin taas pursuaa ideoita ja ehdotelmia, johtuisiko kattohommissa vietetystä keskipäivästä, aurinko paistoi sekä paahtoi...

    Olisiko liikaa vaivaa laittaa tälle sivustolle jonkinlainen wiki/ensyklopedia olennaisista makroravinteista, sekä lisäravinteista. Kuten biovitan sivuilla, mutta tiivistetymmin, ja luonnollisesti päivittyen, kaiken kritiikin kestävään tyyliin...

    Ilmaiseksi kun saa, lisää vaatii herkkua... (;-)=

    (täytyy vakavasti harkita rahalahjoitusta isännän ylläpitokuluihin..., köyhän seteli, pyyteettömän kiitollisuuden kyynelten pehmentämä!:))

    VastaaPoista
  14. We are the champions!
    Tai siis D-vitamiini, eikun Chicago Blachawks ja Antti Niemi.
    Tästä on hyvä jatkaa D-vitamiinin sanomaa, kun on"referenssiä":-)

    VastaaPoista
  15. "(go Jokipojat go!)"

    Juu, jokipojat eivät pärjää Chigagolle lätkässä mutta..

    Pohjois-Karjalasta tai sen kupeesta ovat lähtöisin mm. Heikki Savolainen (9 olympiamitalia) Hannes Kolehmainen (4 olympiakultaa, 1 hopea) Seppo Räty (3 olympiamitalia)

    Eli ei se nyt pelkän auringonkaan varassa ole ollut tuo urheilumenestys eikä liioin D-vitamiinin. P-Karjalasta ja lähimaastosta kun löytyy useitakin henkilöitä joilla on enemmän olympiamitaleita kuin monella auringossa kärventyvällä valtiolla.

    Toisaalta silloin kun Suomi oli urheilun suurvalta, niin äijät pärjäsivät ilman ensimmäistäkään etelän reiliä niin hyvin, että suomi-poika sai vuosina 1912-36 olympialaisten 10 000 m juoksussa enemmän mitaleita kuin koko muu maailma yhteensä. Myös esim. painissa tuli vuonna -24 enemmän mitaleita kuin koko muulle maailmalle.

    En nyt kumoa kaikkia D-vitamiinin positiivisia tutkimustuloksia, mutta kaikessa hypessä tupataan katsomaan vain omaa näkemystä tukevia havaintoja.

    VastaaPoista
  16. "En nyt kumoa kaikkia D-vitamiinin positiivisia tutkimustuloksia, mutta kaikessa hypessä tupataan katsomaan vain omaa näkemystä tukevia havaintoja."
    Näinhän se on. Varsinkin , jos "hype" on sattunut edes jollain tavalla omalle kohdalle,
    kuten oheisesta jutusta voit lukea:-)

    http://sundqvist.blogspot.com/2010/04/ms-potilas-hyotyy-d-vitamiinista.html

    VastaaPoista
  17. "jos "hype" on sattunut edes jollain tavalla omalle kohdalle,
    kuten oheisesta jutusta voit lukea:-)"

    Kuten sanottu, hyötyä D:stä voi olla, dramaattistakin, kuten tässä, mutta toivon osaltani malttia yleistäviin johtopäätöksiin ja huomiota myös mahdollisiin haittoihin.

    Olen minäkin hyötynyt dramaattisesti vaihtoehtoisesta ravitsemusvalistuksesta, mutta en missään tapauksessa pidä sitä ainoana oikeana vaihtoehtona.

    VastaaPoista
  18. Johtava lääkärilehti The Lancet julkaisee uuden jännittävän tutkimuksen ja pääkirjoituksen D-vitamiinista: Sen puute voi johtua myös tavallisista geenivirheistä. Ne voivat selittää suuria yksilöllisiä eroja siinä, kuinka hyvin tai huonosti auringovalo ja ravinnon tai ravintolisien D-vitamiini nostaa seerumin D-vitamiinin pitoisuutta (S-D-25). Lue lisää suomeksi

    Luin hämmästyneenä Duodecimin pääkirjoitusta D-vitamiinista: Farmakologian professori Ilari Paakkari ei tunne Suomessa myytäviä D-vitamiinivalmisteita. Hän luulee (ja kirjoittaa), että apteekin 20 µg:n valmisteet ovat vahvimpia. Tosiasiassa terveyskaupoista ja marketeista saa 50 µg:n kapseleita.

    VastaaPoista
  19. Geenivirhe... Geenivirheitä olemme kai kaikki?

    Laajemmassa kontekstissa esimerkiksi ravitsemussuosituksia on helppo ymmärtää. Ehkä myös lääketutkimusta ja muuta semmoista täsmäohjustelua.

    Pessimismiä, eksegetiikkaa tai eugenismia ehkä, onko kaikilla mahdollisuus olla terve ja onnellinen? Saati hyvännäköinen...

    Itselleni yritän hahmottaa terveyden ja hyvinvoinnin olemusta ja ulottuvuuksia, toki ravintolisiä pitää käyttää jos se auttaa olemaan, mutta lähtisin mieluummin reduktiosta ja deduktiosta.

    Mitä EI kannata syödä.

    Maailman vanhin ihminen, oliko se Jeanne Calmette, kertoi pitkän ikänsä salaisuudeksi mm. lasin tai pari viiniä, yksi tupakka päivässä, sekä tärkeimpänä; Minulla oli hauskaa! Joka päivä.

    VastaaPoista
  20. Ylipaino aiheuttaa D-vitamiinipuutosta

    http://www.dn.se/nyheter/vetenskap/overflodskilon-kan-ge-vitaminbrist-1.1119399
    Överviktiga personer har ofta allvarlig brist på D-vitamin och rubbad kalkomsättning i kroppen. Detta uppmärksammas alltför sällan av vården, enligt forskare vid Uppsala universitet.

    VastaaPoista
  21. Onnea Chicagolle ja suomalaisille!

    Dee JA Blackhawks jyrää! ^^

    VastaaPoista
  22. Michigan State Universityn uusi raportti kiinnittää huomiota D-vitamiinin merkitykseen lihaskunnolle.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20538161

    On aivan ilmeistä, että Suomen urheilulääketieteessä on laiminlyöty D-vitamiinin käyttö ravintolisänä lähes täysin. Ja senhän näkee tulostasosta lähes lajissa kuin lajissa.

    VastaaPoista
  23. African hype... Päiväntasaajan seuduilta neljä maajoukkuetta mestaruuskisoihin?

    Nigeria, Norsunluurannikko, Kamerun, Ghana. Algeria pohjois-Afrikasta.

    Keepin' it stupid and simple:)

    Etelä-Korea vs. Pohjois-Korea, Saksa vs. Kamerun.
    Ravitsemus, milloin saamme lukea katsauksen itämaisesta lääketieteestä? Kiinasta tulee ulos tutkimusta, ja siellä tehdään rinnakkain perinteistä ja tieteellisten standardien mukaista tutkimusta?

    Hippokrates, väärä ravinto aiheuttaa... kiss.

    VastaaPoista
  24. Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto tiedotti muutama aika sitten PK:n kehittäneen fuusioreaktorin.
    Eipä mitään, he ovat keittäneet ihmejuoman, potenssiyrtin.
    Ehkäisee sydäntaudit ja muut turhat länsimaisen elämäntavan siunaannuttamat vaivat, 30 kasvista on uutteessa, milloin tulee markkinoille, mullistaa lisäravinnekaupan? :)

    P-Korea plus Brasilia on kohta telkkarissa, jalgpallia! Brasilia!

    Neo, kyynisyys on... :)

    VastaaPoista
  25. Se on helppoo, kun on kavereita! Hymiö!

    VastaaPoista
  26. Tuohon Matin geenivirhetutkimukseen viitaten: voisikohan se toimia toisinkin päin? Jos saa D-vitamiinia ulkoisesta lähteestä(tabletit,kapselit, tipat) "yliannoksia" se pystyy kompensoimaan geenivirheen haitat. Tuli vaan mieleen yliannoksia syövänä tällä hetkellä oireettomana MS-potilaana.

    VastaaPoista
  27. Mulla näkyy jostain syystä ikivanhat kommentit tuossa vasemmalla... Tänne on näköjään hautautunut kaikenlaista kiintoisaa, kuten esim. edellinen Jorman kysymys.

    Janne Kysymys

    VastaaPoista