*
Amerikasta kuu-luu kummia. Tutkijat luulevat löytäneensä uuden selitysmallin osteoporoosille (luukato). Pitkään kestävä (krooninen) tulehdustila elimistössä haurastuttaa luuta. Ihan tuulesta temmattu tämä tieto ei ole sillä tiedetään, että ikääntyminen ja naisilla vaihdevuodet vaikuttavat immuunipuolustukseen. Heikompi vastustuskyky johtaa siihen, että tavalliset infektiot kehittyvät kroonisiksi tulehduksiksi, sanovat tutkijat.
Tämä tulehdustila voi vaikeuttaa luun uudismuodostusta ja johtaa sitten myöhemmin osteoporoosiin. Sopivia selitysmalleja tälle tulehdushypoteesille tarjoaa nykyään nivelreuma ja diabetes, jossa immuunijärjestelmä menee sekaisin ja käy omien kudosten kimppuun. Osteoporoosille olisi nyt myös löytymässä vihollinen immuunijärjestelmästä. Tulehdus tuottaa vahingollisia ainesosia ja johtaa luukudoksen tuhoutumiseen vähän samalla tavalla kuin nivelruston suhteen käy nivelreumassa.
Tieteelliset löydökset saattavat johtaa uudentyyppiseen ajatteluun osteoporoosin hoidossa. Liikunta-, vitamiini- ja hivenainesuositusten lisäksi voidaan tulevaisuudessa ehkä nähdä lääkäreiden kirjoittavan lääkereseptejä, joilla vähennetään tulehdussytokiinien esiintymistä (esimerkiksi TNF-alfa). Nämä lääkkeet ovat kalliita ja on tietenkin olemassa se vaara, että näille lääkkeille lääketehtaat hakevat uusia potilasryhmiä. Jäitä hattuun siis toistaiseksi!
Tutkimustulokset esitteli kansainvälisessä tapaamisessa italialainen tutkija Lia Ginaldi, joka on julkaissut paljon näkyvyyttä saaneen tieteellisen tutkimuksen Osteoporosis, inflammation and ageing (PDF).
Lähde: Svenska Dagbladet, 21.2.2007
keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007
tiistaina, helmikuuta 20, 2007
Infrapunasaunalla kilojen kimppuun
##
Kun olit kuvitellut nähneesi ja kokeneesi kaikki huiputukset laihdutusbisneksessä, silmiin osuu eräällä suositulla keskustelupalstalla (Hiilaritietoiset) taas uusi laihduttajien rahastuskeino. Nyt isketään todella syvä viilto suomalaiseen kansanperinteeseen. Jostain kiinalaisesta pelleilysaunasta etsitään keinoa kilojen karistamiseen! Anna minun kaikki kestää!
Toimittaja Tapio Lehtinen kirjoittaa Keskipohjanmaa -lehdessä 15.2.2007:
Puoli tuntia infrapunasaunassa polttaa puolessa tunnissa yhtä paljon kaloreita kuin saman pituinen juoksulenkki: 300–600 kilokaloria.
Voiko tämä olla totta? (veteraaniurheilijan kommentti: ei ole totta! Jos edes teoriassa olisi totta, juoksuun liittyy keskeisesti lihasten käyttö, joka jää toteutumatta "saunassa" istuen)
Pietarsaarelaiset Kurt ja Ann-Kristin Högholm ovat aloittaneet kiinalaisten infrapunasaunojen maahantuonnin. Heidän mukaansa infrapunasaunan laihduttava vaikutus on pystytty kiistattomasti todistamaan. Vaikka kadonnut paino tulisi takaisin juomaveden muodossa, kalorit eivät palaa.
"Infrapunasaunassa saunomista ei pidä kuitenkaan ottaa laihdutuskuurina. Pääasiallinen syy sen hankkimiseen ovat sen lukuisat muut terveysvaikutukset", toteaa Högholm. Kurt Högholm kärsii neurologisesta MS-taudista, minkä vuoksi tavallinen sauna ei sovi hänelle, mutta infrapunasauna on hyväksi hänen fyysiselle ja psyykkiselle terveydelleen. Optimaalinen hikoileminen saavutetaan 25 minuutissa 45 asteessa. Lämpö tunkeutuu 4–5 senttiä ihon alle ja elimiimme, mikä nostaa lämpötilan kehon soluissa 38,5 asteeseen, Högholm esittelee.
Saunamoduulien hinnat vaihtelevat 2290–3820 euron välillä koosta riippuen. Saunamoduuli on mahdollista asentaa myös kuivaan tilaan, koska se ei tuota kosteutta. Högholmit asuvat Skatan kaupunginosassa. He ovat asentaneet piharakennukseensa infrapunasaunan. Kurt Högholm virittää saunan 55 asteeseen ja kytkee vakiovarustukseen kuuluvan soittimen päälle. Koesaunomisen perusteella infrapunasaunasta ei jää mitään pahaa sanottavaa. Löylyä, vettä ja kiuasta jäi kuitenkin jotenkin kaipaamaan.
Olo oli saunomisen jäljiltä hyvä ja ilmeisesti 600 kilokaloria paloi. Vaakaa ei ollut käytettävissä, mutta siinä uskossa on mukava elää.
Kommentteja saa tulla!

Pois telkkarin äärestä!
*
Brittiläiset lapset katsovat aivan liian paljon televisiota. Nyt tutkijaryhmä on sitä mieltä, että lapset pitäisi komentaa pois television äärestä. Keskiverto brittilapsi on kuuden vuoden ikään mennessä ehtinyt viettää yhden kokonaisen vuoden television ääressä. Tutkimusten mukaan näin runsas televisionkatselu aiheuttaa oletettua useammin heikentynyttä näköä, lihavuutta, varhaisempaa sukukypsyyttä ja autismia.
Tutkijat menevät niin pitkälle, että pitävät tätä television katselua ehkä pahempana lasten terveyttä nakertavana seikkana kuin heikkolaatuista ravintoa.
Teitä saattaa kiinnostaa miten television katselu vaikuttaa sukukypsyyteen? Psykologi Aric Sigmanin mukaan television katselu estää melatoniini-hormonin tuotantoa ja vaikuttaa tällä tavalla unirytmiin, immuunijärjestelmään ja varsinkin tytöt saavuttavat murrosiän aikaisempaa varhemmin. Tilannetta on verrattu aikaan jolloin televisiota ei vielä ollut.
Television katselu ei taida olla kovin älykästä puuhaa! Television katselu saattaa huomattavasti lisätä autismin riskiä. Psykologi Sigman pitää tilannetta hälyttävänä ja pyytää terveysviranomaisia puuttumaan lasten television katseluun.
Eiköhän mennä lenkille?
Lähde: Uutistoimisto AFP (Lontoo), 19.2.2007

maanantaina, helmikuuta 19, 2007
Kalaa kannattaa syödä
***
Meillä ravintovalistajilla on tapana kinastella kaikista mahdollisista asioista. Milloin joku pyytää syömään runsaammin ruisleipää hän saa siinä todistella, että hänellä ei ole kytköksiä leipäteollisuuteen. Se joka talvikuukausina opastaa nappamaan D-vitamiinit pilleripurkista saa helposti pillerikauppiaan leiman. Voin ja eläinperäisten rasvojen suosimisesta älähtää Kansanterveyslaitos, Sydänliitto ja monet kollegat.
Kala on harvinaista herkkua siinäkin mielessä, että se nauttii niin suurta suosiota ravintovalistajien keskuudessa. Kalasta ei tahdota saada epäterveellistä millään!
Näin asia onkin, sillä kala on todella terveellistä. Ainoat kalaravinnon ilonpilaajat löytyvät olemattoman pieniä myrkkyjäämiä jahtaavien terveysintoilijoiden joukosta. Totuus löytynee monipuolisuudesta. Varmistamalla sen, että syömme vuorotellen meri- ja järvikalaa, pieniä ja suuria kaloja vaihdellen, voimme varmistua siitä, että ne 2-3 kertaa viikossa nautitut kala-ateriat rakentavat terveyttämme oikeaan suuntaan. Oikein valmistettuna kala on todella herkullista ruokaa. Kala-ateriasta jää kevyt ja hyvä olo!
Löysin muutaman oikein hyvän lukupaketin kalasta (katso linkit alla). Tietopaketin mukaan Itämeren kaloista iso (yli 17 cm) silakka ja lohi saattavat sisältää dioksiineja yli sallitun enimmäispitoisuusrajan. Ja terveystietoinen ruokailija rajoittanee näiden käyttöä enintään 1-2 kertaan kuussa. Suomen sisävesien kalojen dioksiini- ja PCB-pitoisuudet ovat keskimäärin hyvin alhaisia ja elohopeapitoisuuskin on ongelma vain kookkailla ja iäkkäillä petokaloilla.
Lue nämä:
Kalan syöntisuositukset (EVIRA)
Kalaa kahdesti viikossa (PDF)
Kymmenen hyvää syytä syödä kalaa (Pro Kala ry)
Ät mera fisk (Svensk Fisk)
Eating More Fish During Pregnancy Benefits Child Development (Medical News Today, 16.2.2007)
Lue myös nämä aiemmin kirjoittamani kalajutut:

- Kalakeitto maistuu koululaisille
- Kalan on todettu suojaavan munuaissyöpää vastaan
- Kalan syönti hyödyllisempää kuin myrkyistä jaarittelu
- Lipeäkala kuuluu jouluun
- Rasvainen kala auttaa dementiaan
- Runsas kalan nauttiminen auttaa sydämen rytmihäiriöihin
- Seleeni ja elohopea kalansyöjillä
- Syö tuoretta kalaa!
- Syökää kalaa - se on hyvää aivotoiminnalle
sunnuntai, helmikuuta 18, 2007
Laihdutuspilleri joka taatusti toimii
***
Laihdutusryhmät - kansanopistot - yliopistot - järjestöt - potilasyhdistykset
Oletteko kyllästyneet laihdutusbisnekseen? Oletteko jo ehtineet kokeilla useita laihdutuspillereitä? Ovatko ne toimineet? Eivät?
Älkää vaipuko epätoivoon!
Nyt on saatavilla taatusti toimivia laihdutuspillereitä.
Minä jaan tästä lähtien ilmaiseksi taatusti toimivia laihdutuspillereitä kaikilla ravinto- ja terveysluennoillani. Tämä on maailmanluokan sensaatio!
Tee näin: Tilaa minulta ravinto- ja terveysluento ja pääset näin nauttimaan ilmaisista laihdutuspillereistä. Näitä toimivia laihdutuspillereitä saa vain minulta ja niitä jaetaan vain luentojen yhteydessä.
Luentokustannukset: 1 euro / kuuntelija (30 euroa minimimaksu) + matkakulut
Tarjous voimassa vuoden 2007 ajan.
Ehdota sopivaa luentoaihetta esimerkiksi tästä luettelosta. Luentojen ja muiden tuotteiden tilauslomake. Tilaa luento jo tänään ja varmista yhdistyksellesi kerrankin laadukasta ohjelmaa.
Tiedustelut:
Christer Sundqvist, ravintovalmentaja, FT
Neptunuksenkatu 3
21600 Parainen
040-7529274
christer.sundqvist@wakkanet.fi
perjantaina, helmikuuta 16, 2007
Taas mennään munalla töihin
**
Alunperin kirjoitettu 15.2.2007, täydennetty 16.2.2007
Usein toistuva kysymys ravintoilloissani on: Saako kananmunia syödä?
Monella on muistissa tutkimustiedot kananmunan kolesterolia kohottavasta vaikutuksesta. Pyydettiin aikanaan rajoittamaan kananmunien syöntiä, sitä ennen oli kehotettu kansalaisia tarmokkaasti menemään munalla töihin (1970-luvulla). Mikä on tilanne tänään?
Totuus on olemassa ennestään - vain valhe keksitään. Hieman liian yltiöpäinen yksittäisten tutkimustulosten tulkinta johti harhaan. Kananmuna on tuttua ja terveellistä syötävää! Kananmuna on aina ollut turvallista ruokaa, jota turhaan on kartettu sen sisältämän kolesterolin vuoksi. Pitkäkestoisissa kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että kananmunan käytöllä ei ole yhteyttä sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen. Ainut ryhmä joiden tulee välttää kananmunaa ovat allergiset, laillistettu ravitsemusterapeutti Pia Nikander kertoo kananmunaa ja lihaa koskevassa tiedotustilaisuudessa.
Nikanderin mukaan kananmuna on erityisen hyödyllinen raskaana oleville, imettäville ja vanhuksille. Lisäisin itse listaan vielä urheilijat. Raskaana olevilla ja imettävillä useiden ravintoaineiden tarve on suurentunut ja vanhukset hyötyvät erityisesti kananmunan proteiinista. Kananmuna tarjoaa myös mahdollisia terveysvaikutuksia sen sisältämän koliinin sekä silmiä suojaavien antioksidanttien luteiinin ja zeaksantiinin ansiosta.
Mielenkiintoista uutta tietoa kananmunasta tarjoaa sen sisältämä koliini, joka on monille ehkä aika uusi tuttavuus. Missään muussa elintarvikkeessa ei ole yhtä paljon koliinia kuin kananmunassa, erityisesti keltuaisessa. Koliinin merkitys ravitsemuksessa on ollut epäselvä, minkä vuoksi sen saannille ei ole Suomessa suosituksia. Koliinin välttämättömyyden puolesta puhuu se, että kun koliini poistetaan ruokavaliosta, useille koehenkilöille on ilmennyt puutosoireina rasvamaksaa sekä lihas- ja kudosvaurioita. Kun koliini lisätään takaisin ruokavalioon, oireet häviävät.
Koliinia tarvitaan muun muassa solukalvojen muodostumiseen ja useisiin tärkeisiin aineenvaihdunnan toimintoihin. Sitä on runsaasti myös äidinmaidossa, sillä koliinin runsas saanti on erityisen tärkeää vastasyntyneille vauvoille. Koliinin puutteella arvellaan olevan aikuisiällä merkitystä myös syövän kehittymisessä. Joissain tutkimuksissa koliini paransi muistia ja koliinilla epäilläänkin olevan yhteys myös Alzheimerin tautiin.
Ainoastaan Sydäntautien vastustamisyhdistyksessä, nykyään paremmin tunnettu nimellä Suomen Sydänliitto, jaksetaan puhua pahaa kananmunasta. Sain Tuija Pusalta ystävällisen, tosin hyvinkin hämmentävän kirjeen:
Sydänliiton suositukset kananmunan suhteen eivät ole muuttuneet. Suosituksemme "Ravinto ja liikunta sydänterveyden edistämisessä" sisältö ravinnon kolesterolin suhteen on seuraava: "Kolesterolia enintään 300 mg päivässä. Kolesterolia on kaikissa eläinkunnan tuotteissa. Se ei häviä ruoan käsittelyn yhteydessä. Runsaasti kolesterolia on kananmunissa, yksi munan keltuainen sisältää kolesterolia noin 230 mg. Runsaskolesterolisia ovat myös sisäelimet, kuten maksa, sekä mäti ja jotkut äyriäiset, kuten katkaravut. Sekä kalassa että lihassa on jonkin verran kolesterolia. Sydänystävälliseen ruokaan sopii kuitenkin lihaa ja kalaa päivittäin. Maitovalmisteissa kolesteroli on liitoksissa rasvan määrään. Mitä enemmän tuotteessa on maitorasvaa, sitä enemmän siinä on myös kolesterolia. Rasvaiset juustot ja kermat sekä voi ovat siis runsaskolesterolisia. Kun kovan rasvan saanti maitovalmisteista vähenee, myös kolesterolin saanti vähenee. Jos veren kolesterolipitoisuus on suuri tai on todettu diabetes tai sepelvaltimotauti, on syytä rajoittaa ruoasta tulevaa kolesterolia. Tarkimmin kannattaa suhtautua kananmuniin, joita suositellaan enintään kaksi munaa viikossa sekä rasvaisiin maitovalmisteisiin, jotka on syytä aina vaihtaa rasvattomiin (nestemäiset maitovalmisteet), vähärasvaisiin tai pehmeää kasvirasvaa sisältäviin (esimerkiksi juustot)."
Seuraamme toki kaiken aikaa tutkimustuloksia. Tällä hetkellä väestötasolla keskimäärin kananmunan käyttömäärät eivät ole liian suuria kolesterolin saannin suhteen, mutta ei ole suositeltavaa sitä nostaakaan.
Ystävällisin terveisin, tuija pusa
Tuija Pusa projektipäällikkö laillistettu ravitsemusterapeutti, THM
Suomen Sydänliitto ry
PL 50, Oltermannintie 8
00621 Helsinki
Kananmunasta on tehty tuhansia tutkimuksia kaikenkaikkiaan, sanoo Pia Nikander sähköpostissaan minulle. Vuonna 2005 päivitetyt valtakunnalliset ravitsemussuositukset eivät ota lainkaan kantaa kananmunan käyttöön, eikä ruokavalion kolesterolimäärälle anneta suosituksia (aiemmin oli). Dyslipidemiapotilaille suositellaan "kananmunan keltuaisen käytön rajoittamista", mutta kantaa ei oteta käyttömääriin (Käypä hoito -suositus). Ja tämä siis potilasryhmälle. Väestötasolla ei rajoituksia siis ole, Nikander mukaan.
Sydänliiton sooloilu tässä(kin) asiassa nakertaa ravitsemusvalistuksen uskottavuutta. Australian Sydänliitto on kananmunan osalta vahvasti eri linjoilla kuin Suomen vastaava. Myös Kanadassa (ja ilmeisesti useissa muissa maissa) ymmärretään suositella kananmunien syömistä osana terveellistä ja monipuolista ruokavaliota.
Tässä muutamia kananmunia koskevia tutkimustöitä:
Dawber TR, Nickerson RJ, Brand FN, Pool J. Eggs, serum cholesterol, and coronary heart disease. Am J Clin Nutr 36 (4): 617-625, 1982
Hu FB, Stampfer MJ, Rimm EB, Manson JE, Ascherio A, Colditz GA, Rosner BA, Spiegelman D, Speizer FE, Sacks FM, Hennekens CH, Willett WC. A prospective study of egg consumption and risk of cardiovascular disease in men and women. JAMA 281 (15): 1387-1394, 1999
Kritchevsky SB, Kritchevsky D. Egg Consumption and Coronary Heart Disease: An Epidemiologic Overview. J Am Coll Nutr 19 (5): 549S–555S, 2000
Kritchevsky SB. A review of scientific research and recommendations regarding eggs. J Am Coll Nutr 23 (6 Suppl): 596S-600S, 2004
Lähde: Finfoodin uutiskirje, 15.2.2007

Leusiinin puutostilalla eroon läskeistä?
#
Amerikkalaiset tutkijat ovat tehneet yllättävän havainnon. Kun laboratoriohiirten ravinnosta kokonaan poistettiin leusiini-aminohappo, niiden solut lopettivat välittömästi uuden rasvan muodostuksen (lipogeneesi) ja alkoivat polttaa vanhoja rasvavarastojaan (lipolyysi). Hiiret saattoivat kuluttaa kaikki vararasvansa muutamassa päivässä. Onko löytymässä viisasten kivi, jolla elimistö voidaan huijata nälkiintymisvaihteelle, vaikka elettäisiin yltäkylläisyydessä?
Jäitä hattuun! Tutkimusta johtaneen professori Douglas Cavenerin mukaan tämä leusiinin poistaminen ruokavaliosta ei valitettavasti onnistu ihmisillä. Aminohappo on niin yleinen kaikessa ruoassa, että sitä välttääkseen pitäisi syödä Nokian kännyköitä. Tutkijat voivat toki yrittää kehittää lääkkeitä, jotka estävät soluja tunnistamasta leukiinia. Näin elimistö huijattaisiin rasvanpolttotalkoisiin. Ei kuulosta kovin luontevalta menetelmältä ja tällainen toimenpide voi aiheuttaa arvaamattomia seurauksia elimistön aineenvaihdunnassa.
Tutkijat eivät vielä tiedä, johtaisiko jonkin toisen aminohapon poistaminen ravinnosta samanlaiseen nälkiintymisreaktioon, vai liittyykö ilmiö vain leusiiniin. Tutkimus on julkaistu arvovaltaisessa tiedelehdessä Cell Metabolism (7.2.2007).
Lähde: Tiede-lehti, 16.2.2007

keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007
Diabeetikon kannattaa vaihtaa margariini voihin
*
Nämä nykyaikaiset margariinit, jotka vaihtoesteröinnin (kovettamisen) jälkeen tarjotaan meille terveystuotteina, ovat uusimmissa tutkimuksissa osoittautuneet epäterveellisiksi. Tyypin 2 diabetestä sairastavan tai tämän sairauden vaaravyöhykkeessä olevan kannattaa syödä voita margariinin sijaan. Syynä on se, että tutkijat havaitsivat margariinin lisäävän insuliiniresistenssiä. Insuliiniresistenssin lisääntyminen johti verensokerin kohoamiseen koehenkilöillä. Samaa vaikutusta ei saatu aikaiseksi meijerivoilla (luontainen tyydyttynyt rasva).
Eiköhän meidän kaikkien olisi aika siirtyä käyttämään voita?
Lähde: Nutrition & Metabolism, 15.1.2007 (4:3 ; doi:10.1186/1743-7075-4-3)

Avainsanat:
margariini,
tutkimukset,
voi
Myytävänä hikisiä paitoja
*
Myyn eniten tarjoavalle lenkkeilyssä läpeensä hikiseksi kastuneita vaatteita. Niissä on feromoneita ihan tarpeeksi.
Tiede -lehti kirjoittaa nettikolumnissaan (14.2.2007):
Nyt se on suoraan osoitettu: ihminen erittää hajusignaalia, joka vaikuttaa vastakkaisen sukupuolen hormoneihin.
Seksuaalisuuteen vaikuttavia hajusignaaleja eli feromoneja on tutkittu käyttäytymistestein sekä kuvantamalla kokelaiden aivoja, mutta Claire Wyart Berkeleyn yliopistosta otti ja mittasi miehen hiestä eristettyä androstadienoni-yhdistettä haistelevien heteronaisten hormonipitoisuuksia.
Ilmeni, että AND-yhdisteen nuuhkiminen lisäsi elimistöä valpastavan kortisolin määrää yli tunnin ajaksi. Verenpaine lisääntyi sekä syke ja hengitys tihentyivät. Niin ikään naiset ilmoittivat tuntevansa itsensä merkittävästi kiihottuneemmiksi kuin aiemmin. Hiivaa haistelleissa verrokeissa ei vastaavia muutoksia tapahtunut.
"Kaikki eivät usko ihmisferomonien olemassaoloon, mutta osoitimme, että AND todellakin aiheuttaa hormonaalisia ja psykologisia muutoksia naisissa", Wyart kiteyttää yliopistonsa
Feromonitutkimuksen julkaisi The Journal of Neuroscience.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)