Turpaduunarin terveysohje
numero 8
Jakelupäivä maanantaina
19.1.2015
VILKASTUTA SOSIAALISTA
ELÄMÄÄSI!
Vilkas sosiaalinen elämä
lisää terveyttä, väitetään tutkimuksissa. Löytyy esimerkiksi
selvityksiä suomenruotsalaisten erityisesti rannikkoseuduilla
asuvien terveysoloista. Niissä todetaan pitkäikäisyyden osittain
johtuneen lämminhenkisistä suhteista sukulaisiin, ystäviin ja
naapureihin. Onni on olla ystävien ja ihanan kotiseudun ympäröimänä
koko elämän ajan.
Itselläni on tällä
hetkellä sellainen tunne, että hyvät ihmissuhteet eivät ole
mikään itsestäänselvyys. Ihmiset on vallannut itsekkyys, ahneus
ja sydämettömyys. Ole piristävä poikkeus ja vilkastuta
sosiaalista elämääsi vaikkapa näin:
henkistä ravintoa
tarvitset yhtä paljon kuin fyysistä ravintoa. Mikä on henkisen
ravinnon ruisleipä, kala, maitolasi? (luontoelämys,
kerhotapaaminen, halaus)
kysy itseltäsi
oletko onnellinen? Kuinka tyytyväinen olet omaan elämääsi? Miltä
sinusta tuntuu juuri tällä hetkellä?
panosta läheisiin
ihmissuhteisiin. Luota sellaisiin ihmisiin ja harrastuspiireihin,
jotka hyväksyvät sinut ehdoitta. Se on tärkeää oman
hyvinvoinnin kannalta. Olla hyväksytty.
onnellisuutta tuo
sisäisesti motivoiva tekeminen. Kun tekee sellaisia asioita, joista
tuntee, että tämän teen mielelläni, enkä mistään pakosta,
silloin tulee hyvä olo.
ajattele
positiivisesti! Onnellisuus ei ole kenenkään yksinoikeus, vaikka
joidenkin on se luonnostaan helpompi saavuttaa. Onnellisuuden
opetteleminen vaatii joiltakin pitkäjänteisyyttä ja
päättäväisyyttä. Joillakin se on luonnostaan esillä! Olethan
tavannut tosi positiivisia ihmisiä? He ovat lähes ärsyttäviä!
Henkistä ravintoa
parhaimmillaan on taide-elämys, luontoretki, ystävän halaaminen ja
suosikkikirjan ahmiminen. Kaikki sellainen mikä ruokkii
henkisyyttämme. Henkisen ravinnon suosiminen ei ole rahasta kiinni,
vaan vaivasta.
Huonoilla ajatuksilla voi
sairastuttaa itsensä, varoittaa moni terveydenhoidon ammattilainen,
ja he lienevät tässä oikeassa. Kääntäen tämän ajatuksen
päälaelleen, että hyvillä ajatuksilla voi pitää itsensä
terveenä, on myös kannattajajoukkonsa. Terveystietoinen elämä
rakentuu omasta sisimmästämme, ajatuksistamme ja ennen kaikkea
mielestämme.
Erityisesti silloin kun
elämäsi kokonaisrasitus näyttää suistavan sinut sairauden
puolelle, sinun on oivallettava ottaa vastaan kaikki apu. Myös
mielesi hoitoon liittyvä apu. Kun tarjoutuu mahdollisuus saada apua
älä ensimmäisenä reaktiona sulje silmäsi ja korvasi. Jos et
koskaan tartu tarjottuun apuun, älä ainakaan silloin valita
kenellekään, että elämä on niin vaikeaa ja apua ei löydy
mistään.
Liian hyviltä ja
ihmeellisiltä kuulostaviin ratkaisuihin on tietenkin hyvä suhtautua
kriittisesti. Maalaisjärjen pitää kertoa onko ratkaisusta
mahdollisesti terveydelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Aivan kuten
sinun pitää punnita lääkärisi kanssa lääkkeenoton hyötyjä ja
haittoja, sinun pitää punnita sinulle tarjotun avun hyöty- ja
haittanäkökohtia.
Älyttömintä on
mieluummin olla kipeä kuin että kokeilisi jotain hyvää mieltä
tuottavaa. Elämäsi ja terveytesi on omissa käsissäsi. Elä
viisaasti!