**
Työterveyslaitoksen erikoistutkija Tuija Tammelinin mukaan liikunta ei meitä suomalaisia kiinnosta. Vain kolmasosa työikäisestä väestöstä liikkuu tarpeeksi. Mikä on tarpeeksi? Terveysliikuntasuositusten mukaan riittävä määrä liikuntaa olisi esimerkiksi puolen tunnin reipas kävelylenkki viitenä päivänä viikossa tai parinkymmenen minuutin hölkkäpyrähdys kolmesti viikossa.
Hyötyliikunta voi olla kiireisen tai vapaa-ajallaan vähän liikkuvan ihmisen pelastus. Hyötyliikunta voi ilmetä jaloitteluna työpaikalla, työmatkojen kulkemisena polkupyörällä ja portaiden valitsemisena hissin sijaan. Sellaisia pieniä valintoja, joilla liikuntaa saa lisättyä päiviinsä melkein huomaamatta. Sellainen henkilö joka ottaa päivän mittaan kaiken ilon irti hyötyliikunnasta ei välttämättä tarvitse niin paljon vapaa-ajan liikuntaa. Kerran tunnissa noustaan työpöydän äärestä venyttelemään ja jaloittelemaan. Samalla voidaan esimerkiksi käydä konttorin käytävällä hakemassa tulostettuja papereita tai työkaverin luona hoitamassa työasioita sen sijaan että lähettäisi hänelle sähköpostia.
Työterveyslaitoksen erikoistutkija, liikuntafysiologi Tuija Tammelin on erikoistunut tutkimuksissaan muun muassa liikunnan vaikutukseen työssä jaksamiseen sekä työpaikkaliikuntaan. "Joka päivä voi tehdä pieniä, aktiivisia valintoja niin vapaa-aikana kuin töissäkin. Muun muassa portaiden kävely on tehokasta hyötyliikuntaa, joten portaat kannattaa valita aina hissin sijasta", Tammelin sanoo.
Työmatkojen pyöräileminen on hyvä keino lisätä tehokkaalla ajankäytöllä päivään liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta. Työnantajalta voi toivoa tukea tällaiselle liikkumiselle. Sillä säännöllisellä liikkumisella on positiivisia vaikutuksia työssä jaksamiseen. Se edistää terveyttä ja työkykyä. Liikunta tuo kevyen työn tekijöille vireyttä, ja auttaa raskaan, fyysisen työn tekijöitä ylläpitämään kuntoaan. Myös ikääntymisen myötä tulevia oireita ja sairauksia pystytään ennaltaehkäisemään säännöllisellä liikunnalla.
"Suomalaiset työnantajat ovat ymmärtäneet hyvin liikunnan tarpeellisuuden, mutta edelleen tarvitaan hyviä käytäntöjä, miten motivoida työntekijöitä liikkumaan. Työntekijöiden liikkumista voi tukea esimerkiksi liikuntaseteleiden ja erilaisten kampanjoiden avulla tai järjestämällä liikunnallisia virkistyspäiviä. Työmatkaliikkujille olisi myös hyvä järjestää mahdollisuus käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet, jos matkalla on tullut hiki", Työterveyslaitoksen erikoistutkija Tuija Tammelin toteaa.
Työnantajan tarjoamiin liikuntamahdollisuuksiin tarttuvat useimmiten ne ihmiset, jotka liikkuvat vapaa-ajallaan muutenkin. Liikuntaa karttavan riskiryhmän motivointi on se suurin ongelma.
Puolet suomalaisista työntekijöistä tekee istumatyötä. Uusimpien tutkimusten mukaan liiallisella istumisella on pelkän liikunnan puutteen lisäksi myös omia itsenäisiä haittavaikutuksiaan. Niilläkin, jotka harrastavat liikuntaa jonkin verran, mutta lisäksi istuvat paljon, on mm. alaselän, niskan ja hartiaseudun oireita. Liiallinen istuminen aiheuttaa myös ylipainoa ja vaikuttaa haitallisesti aineenvaihduntaan. Aktiivinen oleminen on parempi kuin istuskelu. Voit venytellä television tai päätteen ääressä istuessasi. Istumatyöläisen normaalit liikeradat kangistuvat, mutta venyttely ylläpitää lihasten venyvyyttä ja nivelten liikkuvuutta.
Artikkelin tuotti meille ravintotoimittajille Työterveyslaitos 29.1.2008. Käyttäkää vapaasti artikkelia ideointiin siellä työpaikoilla! Ottakaa jo tänään liikunnallisempi ote elämästä!
keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008
maanantaina, tammikuuta 28, 2008
Sydänliiton maukkaan ruoan vinkit
**
Suomen Sydänliitto ry on tänään juhlistanut Kansainvälistä Salt Awareness –viikkoa (suolatietoisuuden viikko) tarjoamalla meille kymmenen vinkkiä ruoanlaittoon:
1. Valitse Sydänmerkki-tuotteita. Ne ovat omassa tuoteryhmässään suolan kannalta parempia valintoja.
2. Mausta ruoka yrteillä, sitrusmehuilla, mustapippurilla, chilillä tai suolattomilla mauste-etikoilla.
3. Käytä ruoan raaka-aineina maistuvia juureksia, sipuleita ja tomaattia.
4. Happamat ja kirpeät maut vähentävät suolan tarvetta.
5. Vähennä kastikkeen tai keiton suolamäärää puolittamalla ohjeen liemikuutiomäärä ja lisää makua esimerkiksi tuoreilla yrteillä.
6. Paprika, kesäkurpitsa, valkosipuli, fenkoli, palsternakka ja kurpitsa ovat oivia valintoja tuomaan makua ruokaan.
7. Kalan mausteeksi sopivat tilli, curry, sitruunamehu tai purjo.
8. Kanaruokiin tuovat vaihtelua hedelmät, hunaja, kaneli tai inkivääri.
9. Valmistaessasi marinoiduista tuotteista ruokaa, lisää joukkoon runsaasti kasviksia ja vettä, jolloin suolapitoisuus pienenee.
10. Jos makuaistisi ehdottomasti vaatii ruoan maustamista suolalla, ripottele se vasta valmiin ruoan pinnalle.
Pääsääntöisesti ihan hienoja ohjeita. Hieman oudoksuttaa tuo kalan suolaamatta jättäminen. Minun mielestäni kalassa pitää olla reilusti suolaa. Muuta se ei kaipaakaan. Marinoidut ruoat ovat iso murheenkryyni. Liejukanat ja sotkuiset lihapalat eivät houkuttele tekemään makuretkiä markettiin. Ihan aiheellista on tarkkailla suolansaantia. Se on aito terveysriski. Sydänmerkin suhteen olen kovin kriittinen.
Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 28.1.2008

Syötäisiinkö tänään epävirallisesti?
*
Olen aiemmin moneen kertaan kirjoittanut siitä, että ravitsemuksen suhteen on Suomessa (ja muissa maissa) olemassa kaksi päälinjausta:
1) Virallinen valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosittelema ruokavalio ("Ykkösleiri")
2) "Epävirallinen" yleensä hiilihydraatteja rajoittava ruokavalio ("Kakkosleiri")
Epävirallisen linjauksen puolestapuhuja tutkija Paul Marantz huomauttaa, että yhdysvaltalaiset ovat lähes kolme vuosikymmentä tottuneet saamaan aina viiden vuoden välein päivitetyt laajoille väestöpohjille suunnatut kansalliset ravitsemussuosituksensa. Nyt Albert Einstein yliopiston epidemiologi Marantz kollegoineen vaatii American Journal of Preventive Medicine -lehden verkkosivuilla tulevilta suosituksilta aiempaa parempaa tieteellistä näyttöä. Myös lääkäri Annika Dahlqvist vaatii tätä samaa Ruotsissa. Toimittaja Gary Taubes on paljastanut virallisten ravitsemussuositusten taustalla harrastetun likaisen poliittisen pelin kirjassaan "Good calories, bad calories". Suomessa tästä asiasta on puhunut mm. lääkäri Antti Heikkilä.
Marantz uskaltaa epäillä, että viralliset suositukset ovat ehkä jopa huonontaneet yhdysvaltalaisten terveyttä ja vaikuttaneet lihavuusepidemian syntyyn. Virallisissa suosituksissa on liiaksi kiinnitetty huomiota rasvaan ja moni on saattanut alkaa pitää kaikkia vähän rasvaa sisältäviä ruokia terveellisinä. Tästä syystä ollaan vaarassa saada liian paljon kaloreita hiilihydraattien muodossa.
Lihavuus on yleistynyt Yhdysvalloissa suunnilleen samaa tahtia hiilihydraattien käytön lisääntymisen kanssa. Meillä on Suomessa valitettavasti ihan sama tilanne.
Olen suositellut virallista ruokavaliota paljon liikkuville ihmisille, sillä vaikea liikkujan on saada nopeaa energiaa muualta kuin hiilihydraateista. Sen sijaan valtaosalle Suomen väestöä, joka liikkuu niin tavattoman vähän, suosittelen ns. hiilihydraattitietoista ruokavaliota. Liian paljon hiilihydraatteja sisältävä virallinen ruokavalio on vaarassa tehdä meistä yhä lihavampia ja sairaampia.
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
1) Lisää liikuntapanostasi huomattavasti ja jatka virallisen ruokavalion suosimista
2) Ryhdy jo tänään maltillisesti vähentämään hiilihydraatteja ruokavaliosta. Kuulostele oloasi. Jos olo tuntuu kivalta jatka hiilihydraattitietoisella ruokavaliolla ja hyvän olon siivittämänä lisää liikuntapanostasi
Miten löytäisin sen sopivan tavan ruokailla hiilihydraattitietoisesti? saatat kysellä. Annan sinulle nyt asiakkaitteni kokemukseen perustuvia helppoja ohjeita tässä:
Christer Sundqvist
Ravintovalmentaja (FT)
christer.sundqvist (at) wakkanet.fi , christer.sundqvist (at) ravintokirja.fi
040-7529274
Hanki lisää tietoa täältä: Hiilihydraattitietoinen ruokavalio

- Ruokavalion järkeistämisessä voi tehdä ihan alkuun hyvin helppoja muutoksia ja lisätä muutoksia sitä mukaa kuin tuntuu tarpeelliselta.
- Vaihda esimerkiksi perunat, pasta ja riisi runsaisiin vihannesannoksiin
- Syö leipää vain vähän ja mieluusti aamupalalla. Luovu tavasta syödä leipää lounaan kanssa. Mitä karkeampaa ja tummempaa leipää sen parempi.
- Luovu kaikista kevyttuotteista! Ota tilalle monipuolisesti mutta kohtuullisesti täysrasvaisia, luonnollisia ruoka-aineita (luonnolliset kasviöljyt, voi, maito, kerma, luonnonjogurtti)
- Syö sen verran kuin tuntuu hyvältä.
- Jokaisella aterialla vihanneksia ja korkealaatuisia proteiinin lähteitä (lihaa, kalaa, kananmunia, juustoja).
- Rasvaa saat syödä sen verran kuin ruoassa normaalisti on.
- Tarkemman tuloksen saamiseksi, käy ravitsemusterapeutin luona. Pyydä häntä arvioimaan uusi ruokavaliosi. Onko se riittävän monipuolinen ja terveellinen?
- Jos ravitsemusterapeutti pitää sinua kaistapäisenä, anna hänelle minun puhelinnumeroni. Minä pehmitän hänet! Minä olin ehkä ihan samanlainen jääräpää vielä kolme vuotta sitten ja jätin lukematta kaikki hiilihydraattitietoiset kirjoittelut.
- Muutama sopiva kirja, uudet tutkimusraportit aiheesta ja ennen kaikkea ruokavaliota soveltaneet tyytyväiset asiakkaat saivat minut vakuuttuneeksi, että vastustin tosi tyhmästi tätä "epävirallista" ruokavaliota.
Christer Sundqvist
Ravintovalmentaja (FT)
christer.sundqvist (at) wakkanet.fi , christer.sundqvist (at) ravintokirja.fi
040-7529274
Hanki lisää tietoa täältä: Hiilihydraattitietoinen ruokavalio
torstaina, tammikuuta 24, 2008
Bill Gates - lääketieteen kunniatohtori
#
Dagens Medicin onnittelee maailman rikkainta miestä. Bill Gates (Microsoft Co.) on tänään (24.1.2008) vastaanottanut Karoliinisessa Instituutissa lääketieteen kunniatohtorin tittelin.
Ei muita kommentteja, vaikka muutama herkullinen ajatus päässä pyöriikin.

Syökää E-vitamiineja ruoasta!
**
Tänään minulla on tosi iloisia uutisia kaikille! Luin 23.1.2008 ilmestyneestä amerikkalaisesta lääkärilehdestä (JAMA) ja sitä käsitelleestä uutisesta (Medical News Today), että E-vitamiinilla on erityisen tärkeä rooli iäkkäiden ihmisten terveydenhoidossa ja liikuntakyvyn ylläpitämisessä. Yalen yliopiston ravintotukija, Benedetta Bartali, oli mittaillut vitamiineja ja hivenaineita yli 65-vuotiaiden italialaisten veressä. Heidät oli umpimähkään valittu ympäri Firenzen maakuntaa. Verikokeiden lisäksi iäkkäille ihmisille tehtiin muutama hyvin yksinkertainen liikuntatesti. Heidän kävelyvauhtinsa testattiin, heitä käskettiin nousemaan ylös tuolista useita kertoja ja tarkistettiin miten hyvä heidän tasapainonsa on. Näin saatiin karkea, mutta toimiva, arvio terveydentilasta.
Tutkija Bartali sanoo: "Mitattuamme verestä monien eri vitamiinien ja hivenaineiden pitoisuuksia, ainoastaan E-vitamiini oli yhteydessä iäkkäiden ihmisten fyysiseen toimeliaisuuteen. Niillä joilla oli erityisen vähän E-vitamiinia veressä, oli yli puolitoistakertainen mahdollisuus saavuttaa fyysisissä testeissä heikompia tuloksia, kuin niillä joilla oli paljon E-vitamiinia veressä. Todennäköisesti E-vitamiini ei ole pelkästään merkkinä siitä, että iäkkäät ihmiset söivät huolimattomasti, vaan E-vitamiinilla näyttäisi olevan nimenomaan liikuntakyvyn ylläpidossa aivan keskeinen rooli."
Ja sitten tulee Bartalin suusta hunajainen viesti: "Ainoastaan yksi näistä tutkittavista käytti vitamiinivalmisteita purkista, muut saivat E-vitamiininsa tavallisesta monipuolisesta ruoasta."
Lisätutkimuksia tarvitaan E-vitamiinin roolista liikunnallisen toimeliaisuuden ylläpidossa, mutta jo nyt tunnetaan tämän vitamiinin tärkeä rooli antioksidanttina.
Mitä kannattaa syödä, jotta E-vitamiinia saa riittäviä määriä?
Tässä pieni luettelo: manteleita ja pähkinöitä, avokadoa, rypsi- ja oliiviöljyä, vehnänalkioöljyä, kuivattuja ja tuoreita hedelmiä, voita, kananmunia, tuoretta kalaa.
Näitä nauttikaa ja säilyttäkää liikuntakyky myös iäkkäinä!
Benedetta Bartali, Edward A. Frongillo, Jack M. Guralnik, Martha H. Stipanuk, Heather G. Allore, Antonio Cherubini, Stefania Bandinelli, Luigi Ferrucci, Thomas M. Gill. Serum Micronutrient Concentrations and Decline in Physical Function Among Older Persons. JAMA 299 (3): 308-315, 2008

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008
Kultakimpale
***
Löysin nimimerkki "Satunnainen lukija" kirjoittaman tällä hetkellä hyvin ajankohtaisen kommentin:
Mikael Fogelholm on kirjoittanut:
"Mutta se ei onnistu sillä, että syytetään vastuuttomuudesta ja että terveyskäyttäytymisestä tehdään kansalaisvelvollisuus. Terveiden elintapojen pitäisi olla kansalaismahdollisuus, ja yhteiskunnan - joka on lisännyt ihmisten vastuunoton tarvetta - on vastavuoroisesti luotava mahdollisuuksia ja kannustettava terveisiin elintapoihin..."
Milloin ravitsemussuosituksissa annetaan näitä mahdollisuuksia terveelliseen ruokavalioon? Moni diabeetikko voi paremmin hiilihydraattien määrää karsimalla ja laatua parantamalla. Vanhukset voivat laitoshoidossa paremmin saadessaan energiatiheämpää ruokaa. Moni on päässyt jojottelulaihdutuksesta, mutta ei suinkaan vähärasvaisella ruokavaliolla.
Olen samaa mieltä Fogelholmin kanssa. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus syödä siten, että voi hyvin - siis suokaa se heille.
Lukekaa moneen kertaan tämä viesti. Minun mielestäni se on varsinainen kultakimpale. Tästä nimenomaan on kyse ravitsemuskeskustelussamme: Suokaa ihmisille mahdollisuus syödä siten, että he voivat hyvin! Miksi tehdä asia vaikeammaksi?
Kiitos "Satunnainen lukija"!

Kaamea yhdistelmä: Pimeä ja MBO!
**
Akatemiatutkija Timo Partonen sanoo: "Elimistön sisäinen kello saattaa olla avain kansanterveyteen. Sisäinen kello säätelee elimistön vuorokausirytmiä, mikä auttaa myös aterioiden ja yöunen ajoittamisessa. Ravintoaineet ja univaiheet vuorostaan antavat palautteen sisäisen kellon toiminnalle. Palaute voi olla terveydelle myönteistä tai haitallista."
Uutta tutkittua tietoa on nyt tarjolla kaamosoireilun liittymisestä metaboliseen oireyhtymään (MBO). Suomalaistutkimuksessa kerrotaan, että mielialan muuttuminen vuodenajan mukaan kasvattaa MBO:n riskiä selvästi. Tutkimukseen osallistui yhteensä yli 8 000 yli 30-vuotiasta suomalaista, ja se on osa Kansanterveyslaitoksen laajaa Terveys 2000 -tutkimusta. Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä PLoS ONE -lehdessä (Julkaisija: the Public Library of Science)
Kansanterveyslaitoksella valmistuneen tutkimuksen mukaan MBO:sta kärsivien mieliala, yöuni ja syöminen muuttuvat muita enemmän vuodenaikojen myötä. Talvisin toistuvasta masennustilasta kärsivien riski saada MBO on yli kaksinkertainen muihin verrattuna. Tutkimus tarjoaa merkittävää uutta tietoa aineenvaihdunnan ja elimistön sisäisen rytmin yhteydestä. Se tukee muiden tutkijaryhmien havaintoja niin sanotun sisäisen kellon merkityksestä verenpainetaudin ja aikuisiän diabeteksen kehittymiselle. Samalla se avaa uuden näkökulman terveyden edistämiseen.
Keskeisellä sijalla tässä on ns. sisäinen kellomme. Sillä tarkoitetaan niitä aivojen hermosoluja, jotka seuraavat, onko ulkona yö vai päivä, talvi vai kesä. Solut välittävät tämän tiedon kaikkialle elimistöön. Häiriöt sisäisessä kellossa näyttävät liittyvän painonnousuun, ja ne näyttävät siten lisäävän MBO:n riskiä. Tätä MBO:ta voi luonnehtia sydän- ja verisuonitautien riskiryppääksi, johon kuuluvat keskivartalolihavuus, insuliinin tehottomuus ja taipumus niin korkeaan verensokeriin kuin korkeaan verenpaineeseen. Vuodenajanvaihteluun liittyviä muutoksia olisi Partosen mukaan hyvä ja helppo huomioida säännöllisesti terveystarkastuksissa. "Tällöin sisäisen kellon rytmihäiriöistä johtuvaa aineenvaihdunnan häiriintymisen riskiä voisi pienentää käyttämällä keinoina esimerkiksi aamuisin valoa talven ajan sekä säännöllistä kuntoliikuntaa ympäri vuoden."
Liikunnan on todettu vähentävän huomattavasti MBO:n riskiä. Kirkasvaloon yhdistettynä kuntoliikunta lievittää myös talvimasennusta ja kaamosoireilua. Nyt kaikki ylös, ulos ja lenkille!
Lisätiedot: Akatemiatutkija Timo Partonen, Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto, Kansanterveyslaitos, p. (09) 4744 8660
Julkaisun tarkat tiedot: Rintamäki R, Grimaldi S, Englund A, Haukka J, Partonen T, Reunanen A, Aromaa A, Lönnqvist J. Seasonal changes in mood and behavior are linked to metabolic syndrome. PLoS ONE: http://www.plosone.org/doi/pone.0001482
Lähde: Kansanterveyslaitoksen tiedotteet, 23.1.2008

Älä tapa itseäsi työllä
**
Sain viime viikonloppuna luennoida stressin terveysvaikutuksista eräälle työporukalle. Tulimme siihen loppupäätökseen, että työperäinen stressi on hyvä asia, kunhan stressi pysyy aisoissa. Jatkuva kiire, epämieluisat työolosuhteet, huoli tulevaisuudesta, riittämättömyyden tunne jne. kohottaa ja pitää koholla ns. stressihormoneja (kortisoli, adrenaliini). Me olemme vaarassa sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, olemme vaarassa lihoa, verenpaine kohoaa, voimme kehittää sokeritaudin tai vaikkapa herkemmin joutua flunssan kouriin. Kerroin yöllä työskentelevien univajeen aiheuttamasta stressihormonien kohoamisista. Unihäiriöt voivat vaikuttaa hiilihydraattien aineenvaihduntaan ja elimistömme hormonitoimintaan. Esimerkiksi ruoansulatusta kiihdyttävät hormonit lisääntyvät ja vaikuttavat näläntunteen lisääntymiseen. Tätä kautta työntekijä herkemmin lihoo, tulee insuliiniresistenssiä (insuliinia muodostuu mutta sillä ei ole tehoa) ja sitä kautta kehittyvät kaikki muut sokeritautiin viittaavat muutokset.
Tuoreessa brittitutkimuksessa saamme tälle ilmiölle lisävahvistusta. Työllä voi todella tappaa itsensä! Pitkään jatkuneessa epidemiologisessa tutkimuksessa seurattiin 10 000 brittiläisen virkamiehen työperäisiä sairauksia. Epidemiologisessa tutkimuksessa pyritään pääsemään selvyyteen sairauksien ja niiden riskitekijöiden esiintymisestä ja jakaantumisesta väestössä. Tutkija Tarani Chandola pitää mahdollisena, että stressi aiheuttaa otaksuttua suoremmin biologisia muutoksia, jotka vähitellen voivat johtaa esimerkiksi sydänsairauksiin.
Tutkijat havaitsivat jatkuvan työpaineen alla kamppailevien sairastuneen 68 prosenttia useammin sydäntautiin. Erityisessä vaaravyöhykkeessä olivat hieman alle 50-kymppiset. Euroopan sydänterveyden julkaisussa (European Heart Journal) ilmestynyt tutkimus varoittaa edelleen stressin synnyttämistä muista lieveilmiöistä: syödään epäterveellisemmin, tupakoidaan liikaa, juodaan liikaa alkoholia ja liikutaan liian vähän. Työpaineen alla uupuvilla virkamiehillä esiintyi myös useammin sydänrytmin vaihtelua, joka on ennusmerkki heikommasta sydämestä. Kortisolitasot olivat odotetusti korkeampia. Tutkija Chandolan mukaan korkeat veren kortisolitasot voivat vaurioittaa verisuonia ja sydäntä.
Ajattelemisen aihetta antaa tämäkin tutkimus.
Lähde: Reuters Health, 22.1.2008

Avainsanat:
sydänsairaudet,
tutkimukset
maanantaina, tammikuuta 21, 2008
Hämmentävä uutinen Herbalife -tuotteista
#
Hämmennys Herbalifen ympärillä jatkuu.
Tätä 27.12.2007 julkaistua juttuani kommentoidaan vilkkaasti! Tärkeä lisäys (28.12.2007): Sain julkaisuluvan Herbalife -yhtiön viralliselle lausunnolle koskien Journal of Hepatology -lehden tutkimuksia (katso alla!). Tähän on saatavilla suomennos kommenttiosastossa. Kiitoksia kaikille Teille, jotka edistitte tämän asian selvittämistä! Viimeistä sanaa tuskin on vielä sanottu tästä asiasta. Jäitä hattuun!
Uusi lisäys (21.1.2008): Jostain käsittämättömästä syystä Herbalife -yhtiö oli kovin hiljaa Biomedicumissa tänään pidetystä lehdistötilaisuudesta. Minä ja moni muu terveystoimittaja olisi halunnut osallistua tilaisuuteen. Tällainen salamyhkäisyys ei ollut kovinkaan fiksua Herbalifen suunnalta. Sain äsken käsiini lehdistötiedotteen sisällön.
TIEDOTE 21.1.2008
Herbalife Pohjoismaat
Tapausselostukset eivät anna todistettavaa näyttöä syy-yhteydestä Herbalife® -tuotteiden ja epänormaalin maksan toiminnan välillä
* Journal of Hepatology-lehdessä julkaistut artikkelit perustuvat likimääräisiin tapausselostuksiin, jotka ovat yli kaksi vuotta vanhoja (osa huomattavasti vanhempiakin).
* Herbalifen lääketieteellisten asiantuntijoiden laajamittainen tapausselostusten tutkimus ei löytänyt tieteellistä pohjaa sille, että voitaisiin päätellä minkään Herbalife-tuotteen olevan käyttöohjeiden mukaan käytettynä myrkyllisiä tai minkään Herbalife-tuotteissa aiheuttavan
maksavaurioita.
Journal of Hepatologyssä julkaistut artikkelit siteeraavat likimääräisiä tapausselostuksia, jotka yrittävät löytää yhteyden Herbalife-tuotteiden ja harvinaisten maksavauriotapausten välillä. Jotkut näistä tapauksista viittaavat melkein kymmenen vuoden takaisiin tutkimuksiin.
Tapausselostukset tulivat Herbalifen tietoon ensimmäisen kerran vuosina 2004 ja 2005, jolloin Israelin ja Sveitsin terveys- ja elintarvikeviranomaiset tutkivat tapaukset perinpohjaisesti. Herbalife oli tiiviissä yhteistyössä viranomaisten kanssa.
Näissä selvityksissä ei löytynyt näyttöä suorasta syy-yhteydestä Herbalife-tuotteiden kulutuksen ja raportoitujen maksavauriotapauksien välillä, eikä mitään Herbalife-tuotetta ole koskaan vedetty markkinoilta minkään maan terveysviranomaisten toimesta.
Journal of Hepatologyn artikkelien kirjoittajien väitteiden vuoksi, ja koska tapausselostuksista on saavilla vain rajallisesti tietoa, Herbalife on tehnyt kaikkensa saadakseen israelilaiset ja sveitsiläiset kirjoittajat keskustelemaan teorioistaan. Nämä pyynnöt torjuttiin.
"Yleisön varoittaminen Herbalife-tuotteiden käytöstä ja näistä tuntematonta alkuperää olevista harvinaisista maksasairausesiintymistä on asiatonta ja vastuutonta. Herbalifen painonhallinta- ja ravitsemustuotteet antavat asianmukaisen ja turvallisen lisän ruokavalioon eivätkä sisällä mitään jäämiä tai kasveja, jotka on luokiteltu mahdollisesti myrkyllisiksi. Tähän aiheeseen liittyvään laajaan tutkimukseemme perustuen, olemme päätelleet, että mitään terveydelle haitallisia vaikutuksia ei voida näyttää toteen. Ei siis ole mitään syytä epäillä, että mikään Herbalifen tuote olisi vaarallinen", toteaa professori, lääketieteen tohtori David Heber. Hän on Herbalifen lääketieteellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja ja toimii UCLA:n (University of
California, Los Angeles) ravitsemuskeskuksen johtajana.*
Herbalife on lähettänyt virallisen vastineen Journal of Hepatologyn artikkeleihin. Vastineen ovat allekirjoittaneet maailman johtavat ravitsemus- ja ruokavalioasiantuntijat: Nobel palkittu lääketieteen tohtori Louis Ignarro, Herbalifen lääketieteellinen johtaja Y. Steve Henig ja professori, lääketieteen tohtori David Heber. Vastineessa asetetaan Journal of Hepatologyn artikkelin kirjoittajien näkemykset laajempaan kontekstiin ja nostetaan esiin artikkelin virheet. Siinä myös esitetään tarkasti tiukat testit ja laadun tarkkailuprosessit, jotka jokainen Herbalife-tuote käy läpi.
Herbalife vahvistaa, että se on vastaanottanut Elintarviketurvallisuusviraston, Eviran, selvityspyynnön, ja on aiheesta Eviran kanssa yhteistyössä kaikin mahdollisin tavoin. Herbalife on tyytyväinen saadessaan näin mahdollisuuden todentaa ja vahvistaa tuotteidensa täydellisen turvallisuuden. Herbalife vastaa ripeästi ja kattavasti selvityspyyntöön.
Lisätietoja:
Börre Gjersvik
Maajohtaja
Herbalife Pohjoismaat
Matkapuhelin +47 976 44 156
Email : borreg@herbalife.com
Kuvapyynnöt tai soittopyynnöt Börre Gjersvikille: Sari-Liia Tonttila, matkapuhelin 0500 659 300 tai Mona Berg, matkapuhelin 050 320 6970
* The University of California as a matter of policy does not endorse specific products or services. Dr. Heber's credentials as a Professor are for identification purposes only.
Herbalife Statement
October 2007
Herbalife nutrition products are currently being safely sold and consumed by more than 1.6 million independent Herbalife Distributors in 65 countries throughout the world. There is no evidence that our products are inherently responsible for the liver problems cited in the studies that appeared in the October 2007 Journal of Hepatology articles.
We are, of course, aware of reports that a small number of consumers have experienced abnormal liver enzyme values. In response to these concerns, Herbalife hired outside medical and scientific experts, conducted substantial independent testing, and cooperated fully with government authorities investigating these issues. This extensive review has produced no scientific basis for concluding that any of our products, when consumed in accordance with instructions on the labels, is inherently toxic or that anything in our products is causing liver damage.
Herbalife products are formulated and labeled in strict compliance with regulations in each market where they are sold. Neither Herbalife nor any responsible licensing authority would permit the sale of a product if there was evidence that it would cause a possible toxic reaction. Worldwide, “active” ingredients for each product are listed on the product label. We document the safety and health claims for our nutritional products based on the latest scientific data.
All Herbalife manufacturing facilities are reviewed and certified by the Herbalife Quality Assurance Department, and we conduct regular audits to confirm compliance with QA/QC standards. The company has its own state-of-the-art quality control laboratory in which products are routinely tested. All products are inspected before leaving manufacturing facilities and are shipped in secure, tamper-resistant packaging.
All Herbalife products are clearly labeled with recommended usage directions. Moreover, the company advises anyone with health concerns to consult his/her physician before starting a weight-control or supplementation program, especially individuals with special concerns such as pregnancy or pre-existing medical conditions.
The two papers published in the Journal of Hepatology relate to cases that were also under review by the Israeli and Swiss health authorities. Herbalife was aware of these cases and cooperated closely with the government inquiries. As of the date of this statement, Herbalife believes that government officials in both countries were fully satisfied with Herbalife’s response.
In response to the inquiry by the Israeli Ministry of Health (MOH), Herbalife assembled a team of internal and independent medical and scientific experts. Our representatives and outside consultants met with MOH officials and we provided substantial documentation regarding our products. Herbalife conducted every product test suggested by the MOH, to include testing for known hepatotoxins, heavy metals, and pesticides. All tests were negative and the results were provided to the MOH.
It is important to note that the single Israeli patient death mentioned in the Israeli MOH case reports involved numerous co-morbidities. As one of the experts retained by Herbalife stated, “It was reported that this woman suffered from both pre-existing Hepatitis B and Hepatitis C [and] the presence of both of these serious underlying chronic liver infections makes it impossible to conclude that the cause of her acute liver failure was the use of Herbalife products."
After investigating these issues for over a year, the Israeli MOH was unable to produce any scientific evidence of a causal link between Herbalife products and the abnormal liver function experienced by a handful of patients. In fact, the MOH itself stated in a May 1, 2005 update to the public: “There is no proven causal effect between the products and abnormal liver function tests.”
David Heber M.D., Ph.D., F.A.C.P., F.A.C.N., has also reviewed the case data. Dr. Heber is chairman of Herbalife’s Nutrition and Scientific Advisory Boards as well as director of the Center for Human Nutrition at the University of California, Los Angeles. He has been on the faculty of the UCLA School of Medicine since 1978 and is currently professor of medicine and public health and founding chief of the division of clinical nutrition in the department of medicine.
Dr. Heber traveled to Switzerland to meet with Dr. Oneta concerning his research paper and our products. Herbalife also cooperated extensively with the Swiss Bundesamt für Gesundheit (BAG) in its inquiry. Again, Herbalife provided substantial documentation regarding its products and offered the assistance of its inside and independent medical and scientific experts. Ultimately, the Swiss official responsible for the investigation verbally confirmed in November 2006 that no additional information was needed from the company and, that, in her view, the matter was settled.
Herbalife and its experts believe that there are several factors that could be responsible for the abnormal liver values experienced by the patients discussed in the articles. First, many of the individuals had significant and serious underlying medical issues, such as fatty liver disease, metabolic syndrome, and hepatitis that represent the most likely cause of their liver-related symptoms. In addition, consumption of certain foods, over-the-counter and prescription drugs, and alcohol – either individually or in combination – is a known cause of liver problems. Finally, based on the limited information available to Herbalife, it is impossible to determine if these individuals may have consumed non-Herbalife products that contain known hepatotoxins or other substances that were responsible for their abnormal liver values.
We understand the concerns regarding the positive “re-challenge” tests in both Israel and Switzerland. In some cases, a positive re-challenge under controlled conditions with a known allergen is valid. However, in Israel and Switzerland, the re-exposures were not controlled. Symptoms reappeared following the self-reported resumption of one or more Herbalife products but without controls for the use of other products and/or other possible allergens. Such re-exposure is not conclusive in the absence of known hepatoxicity among ingredients of Herbalife products. The Swiss Bundesamt für Gesundheit (BAG) reached the same conclusion in downgrading the single re-exposure case he reviewed to only “possible” causation.
Herbalife’s products remain safe and effective, as they have been for over 27 years. Extensive testing and review by Herbalife and outside experts has found no credible scientific evidence of a causal link between the cases in Israel and Switzerland and our products. We would like to reassure our many hundreds of thousands of customers worldwide our products are safe when used as recommended.
Y. Steve Henig, Ph.D.
Chief Scientific Officer, Herbalife
David Heber M.D., Ph.D., F.A.C.P., F.A.C.N.
Chairman, Herbalife Nutrition & Scientific Advisory Boards
Helsingin Sanomat kirjoitti eilen (26.12.2007) hämmentävästä tutkimustiedosta: Herbalife-tuotteista vakavia maksaoireita.
Tarkistamattomien lehtitietojen mukaan ainakin 22 ihmistä on saanut maksavaurion Herbalife-tuotteista. Tieto on peräisin Euroopan maksantutkijoiden julkaisusta Journal of Hepatology ja sen lokakuun numerosta vuodelta 2007. Kahden Herbalife -tuotteita käyttäneen maksa petti äkillisesti niin, että heille piti tehdä nopeasti maksansiirto.
Herbalifen tuotteissa jäi selvittämättä, mitkä aineosat vahingoittivat maksaa, koska yhtiö kieltäytyi kertomasta tuotteiden tarkkaa sisältöä. Tutkijatkaan eivät olleet pyytäneet potilailta näytteitä käytetyistä tuotteista. Selvittämistä hankaloitti myös käytettyjen tuotteiden runsaus, sillä vaurioita saaneilla käyttäjillä oli useita Herbalife -tuotteita. Vähimmillään käytössä oli kolme ja enimmillään 17 eri tuotetta. Epäilykselle ei jää juuri sijaa, sen verran selvä oli yhteys Herbalife -tuotteiden ja maksavaurioiden välillä.
Asian tueksi löytyy kaksi tutkimusraporttia, joissa selviteltiin maksavaurioiden yhteyttä Herbalife-tuotteisiin. Kaikille Sveitsin sairaaloille lähetetyssä kyselyssä löydettiin 12 tapausta vuosilta 1998–2004. Yksi käyttäjä joutui äkilliseen maksansiirtoon, loput tarvitsivat muuta hoitoa. Israelissa taas todettiin 2004 neljä äkillisiä hepatiittia eli maksatulehdusta, jotka liittyivät Herbalife-tuotteisiin. Niiden jälkeen terveysministeriö halusi, että tilanne selvitetään tarkemmin. Kaikkiaan tutkittiin 12:ta potilasta, joille syntyi äkillinen maksavaurio lähes vuoden kuluttua Herbalife-tuotteiden käytön aloittamisesta. Yksi joutui maksansiirtoon ja kuoli sen seurauksiin.
Seurataan tilannetta! Muualla kuin Sveitsissä ja Israelissa ei ole ilmaantunut näin vakavia maksavaurioita Herbalife -tuotteiden yhteydessä. Voiko olla kyse satunnaisesta tuote-erästä Herbalife -valmistetta? Missään nimessä en puolusta Herbalife -tuotteita, mutta jotenkin tuntuu, että tässä tehdään taas isoja otsikoita aika vähäisellä näytöllä.
Tässä vielä linkit alkuperäisjulkaisuihin:
Slimming at all costs: Herbalife®-induced liver injury (Pääkirjoitus)
Association between consumption of Herbalife® nutritional supplements and acute hepatotoxicity (Israelilaistutkimus)
Herbal does not mean innocuous: Ten cases of severe hepatotoxicity associated with dietary supplements from Herbalife® products (Sveitsiläistutkimus)

luontaistuotteet,
ravintolisä,
tutkimukset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)