tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Lääkärit ilman sponsoreita -järjestö vauhdissa jälleen

Sain sähköpostilla vihjeen (Kiitos Juhani!), että aiemmin käsittelemässäni järjestössä Lääkärit ilman sponsoreita, on Tanskassa äskettäin paheksuttu villinä rehottavaa tilannetta lääkäreiden ja lääkeyhtiöiden välillä. Tällaiset ilmaiset lounaat nakertavat lääkebisneksen uskottavuutta ja ennen kaikkea lääkäreiden riippuvuus noista lääkeyrityksistä saa välillä todella valitettavia piirteitä. Lääkäri saattaa kuulua tutkijaryhmään, jossa selvitellään lääkkeiden vaikutuksia. Välillä kun raportoidaan varsin yllättävistäkin edistysaskelista lääkkeiden kehittelyssä tai kun tutkimustulokset antaisivat olettaa jonkin tietyn lääkeaineen olevan hieman parempi kuin vastaava muu valmiste, voi toki epäillä noiden lääkeyhtiöiden lounastarjoilujen, ilmaisten kongressimatkojen ja muiden etuuksien, vaikuttaneen johtopäätöksiin. On taatusti rehellisiä lääkäreitä enemmän kuin näitä rahan sokaisemia kolleegoja, mutta jokainen lääkärin moraalia nakertava vihjaus on vahingoksi tutkimustyön uskottavuudelle.

Tanskan Lääkäriliiton puheenjohtaja Michael Dupont vahvistaa, että monet lääkekokeet ovat pelkkää kikkailua, lääkäreiden totuttamista yksittäisiin lääkkeisiin ja lääkkeen suoranaista markkinointia.

2 kommenttia:

  1. Olen myös pohtinut tätä lääkäreiden sponsorointia Ilman kyseistä toimintaa, moni lääke jäisi tulematta markkinoille.
    Eniten minua huolestuttaa sairaaloissa tehtävä lääkekokeilu, johon potilas joutuu tietämättään.
    Kaikki kokeiltavat lääkkeet on tietysti hyväksytty, mutta vuosien kokeilu tuo vasta plussat ja miinukset esille.
    Jos lääke myöhemmin todetaan aiheuttavan vakavia haittoja, se poistetaan markkinoilta.
    Potilas tuskin saa koskaan tietää, miksi lääkitys vaihdetaan, eikä näinollen myöskään saa korvausta haitoista.

    VastaaPoista
  2. Aamulehti kirjoittaa tänään Lääkärit ilman sponsoria -järjestöstä ja lääkefirmojen yrityksistä vaikuttaa reseptien kirjoituksiin. Artikkelin perässä on tällä hetkellä 30 kommenttia, osa korruption puolesta, useimmat vastaan.

    VastaaPoista