torstaina, huhtikuuta 12, 2007

Ensi viikolla ei tuhlata!

Ensi viikolla on nuukuusviikko. Valtakunnallisen Nuukuusviikon eli jokakeväisen luonnonvarojen säästämisen teemaviikon tämän vuoden teemana on onnea ostamatta. Viikon tarkoituksena on tuoda esille sitä, miten vähemmälläkin materian kulutuksella voi olla onnellinen. Nuukuusviikon järjestää 19 eri kansalaisjärjestöstä koostuva Kierrätysliike.

Vaikka varallisuus ja sitä myötä kulutus ovat varsinkin länsimaissa kasvaneet viime vuosikymmeninä, ihmisten onnellisuus ei ole lisääntynyt vastaavaan tahtiin. Nuukuusviikolla pohditaan kuluttamisen kohtuullisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä kannustetaan kulutuksen vähentämiseen erilaisten tapahtumien yhteydessä ympäri Suomea. Mukana on muun muuassa eri järjestöjä, kouluja ja kirjastoja. Nuukuusviikon verkkosivuilta saa lisää tietoa Nuukuusviikon tämän vuoden tapahtumista. Sivuilta löytyy myös oppimateriaalia kouluihin ja opintopiireihin sekä erilaisia toimintaideoita.

Nuukuusviikon avajaistilaisuus on Helsingissä Kirjasto kympissä (Pääpostitalo, Elielinaukio 2 G) maanantaina 16.4. klo 14. Tilaisuuden ohjelmassa on muun muassa vauraudesta ja ajasta kirjoittaneen Osmo Soininvaaran puheenvuoro.

Nuukuusviikon valtakunnallinen päätapahtuma järjestetään Helsingin rautatieaseman länsihallissa maanantaista keskiviikkoon. Lisäksi näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia järjestetään eri puolilla kaupunkia koko viikon ajan.

Lisätiedot:

Nuukuusviikon projektisihteeri Katja Ristola, katja.ristola (at) luontoliitto.fi, puh. 09 684 44 241, 050 545 3509.
Luonto-Liiton ympäristöpoliittinen sihteeri Hanna Kaisa Hellsten, Hanna.Hellsten (at) luontoliitto.fi, puh. 044 257 0174

Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 12.4.2007

2 kommenttia:

  1. Olin ajatellut käydä nuukuusviikon avajaisissa. Tavataanko siellä?

    Tommi

    VastaaPoista
  2. Todennäköisesti ei. Ajattelin olla nuuka ja pysytellä kotona.

    VastaaPoista