lauantaina, kesäkuuta 30, 2012

Veteraaniurheilijan blogi 2005->

**
Päivitys 30.6.2012: Elokuussa 2010 tekemäni yhteenveto on tänään päivitetty ajankohtaisilla tiedoilla.


Syntymähetki heinäkuussa 2005
Kun heinäkuu kääntyi loppuaan kohti vuonna 2005, syntyi Veteraaniurheilija -blogin ensimmäinen kirjoitus. Itsetuntoni näyttäessä edelleen vihreää valoa, uskallan katsoa hieman taaksepäin ja kohdata tulevaisuuden haasteet lukijoitteni kanssa.

Tätä terveysblogia lukee noin 90 000 henkilöä kuukaudessa (60 000 vuonna 2010). Se on valtava määrä ihmisiä. Osa lukijoista ja varsinkin kommentoijista ovat tulleet hyvinkin tutuiksi vuosien varrella. Haluankin kiittää lukijoita ja kommentoijia tavattoman antoisista hetkistä. Tällä hetkellä vilkkaimman kommentoinnin kohteena on ystäväni tarjoama näkökulma masennuksen hoitoon.

Kautta aikojen (2005-2012) on eniten luettu näitä kirjoituksiani:


Dukanin dieetti - lähde mukaan kokeiluun!

Panin itseni likoon testaamalla vähähiilihydraattista ruokavaliota. Valitsin kokeiltavaksi ihmedieetin maineessa olevan Dukanin dieetin (vähän hiilihydraattia, paljon proteiinia, maltillisesti rasvaa). Vaikka minä olen normaalipainoinen, minäkin onnistuin pudottamaan tällä Dukanin dieetillä noin 10% painostani, mitä pidän aivan erinomaisena tuloksena. Dieetin ympärille syntyi spontaani laihdutusryhmä, jossa parhaimmillaan oli kuutisenkymmentä laihduttajaa. Monien laihdutusdieettien tapaan, tämä Dukanin dieetti laihduttaa jos sitä noudattaa.

Professori Mikael Fogelholm seuraa aktiivisesti ravitsemuskeskustelua myös sosiaalisen median puolella, olihan hän myös itse kokeillut bloggaamista lyhyen ajan. Hän halusi Veteraaniurheilija -blogissa tuoda esille oman näkökulmansa ravintorasvoista. Professori Kari Salminen piti Fogelholmin kirjoitusta rohkeana.

D-vitamiini on avaintekijä immuunijärjestelmän toiminnassa

Ideoin lääkäri Matti Tolosen kanssa kirjoituksen missä voitaisiin paremmin ymmärtää miten D-vitamiini vaikuttaa terveyteemme. Tämä kirjoitus on esimerkkinä siitä, että Tolosen kanssa pystyy silloin tällöin tekemään yhteistyötä. Ryhdyin keräämään tietoa lukijoiltani miten D-vitamiinin saanti ravintolisänä vaikuttaa D-vitamiinimääriin veressä. Taulukosta, joka ei ole ihan ajan tasalla, voi nähdä, että useimmat suomalaiset saavuttavat riittävän D-vitamiinistatuksen nauttimalla 1-1,5 µg/kg/vrk D-vitamiinia.

Ovatko karppaajat oikeassa?

Viime vuosina on kirjoitettu tosi paljon vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, eli karppaamisesta. Omassa kirjoituksessani otin kantaa tähän ilmiöön. Pidän karppaamista (oikein toteutettuna!) terveellisenä elämäntapana.
Vilkasta kommentointia 

Kommentointi on ollut hyvin vilkasta koko terveysblogini olemassaolon ajan. Yleensä en sensuroi kommentteja, mutta joskus näinkin on pitänyt toimia. Viimeisin suurempi siivousoperaatio oli pakko ottaa käyttöön kun nimimerkin taakse piiloutuva "Mie" häiriköi terveysblogissani mennessään jatkuvasti henkilökohtaisuuksiin. Aiempia häirikköjä ovat olleet erityisesti lääkäri Matti Tolonen ja outoja määräyksiä lähettelevä Heikkilän pariskunta (Antti ja Maarit Heikkilä). Valtava anonyymien kommenttien vyöry tuo välillä kovin haastavia tilanteita. Mistä minä tiedän jatkaako Mie, Tolonen tai Heikkilät terveysblogini häiriköintiä anonyymeinä?

Jos haluatte seurata vilkasta kommentointia, teidän kannattaa vierailla näissä kirjoituksissani (suluissa kommenttien lukumäärä 30.6.2012 mennessä):


Terveysblogini syntyi sattumalta kun oli oikea mies paikalla mainostamassa tätä uutta sosiaalisen median työkalua. Maalainen -blogin kirjoittajalle olen hyvin kiitollinen inspiraation lähteestä. On ollut suuri etuoikeus kyntää aivan uusia vakoja tiedonvälityksen peltoon. Ehkä olen jotain ihan uuttakin tietoa saanut olla luomassa. Terveysblogini kipuaminen Suomen suosituimpien blogien listalle oli yllätys.

Uusi terveysblogi Iltalehdessä
On mielenkiintoista seurata syökö uusi terveysblogini Iltalehdessä Veteraaniurheilija -blogin suosiota. Kutsu kirjoittaa Iltalehden blogia oli mieluisaa, sillä olin jo pitkään kypsytellyt ajatusta kokonaisvaltaisemmasta terveystiedottamisesta rauhanomaisessa hengessä. Tulen edelleen jatkamaan tämän Veteraaniurheilija -blogin ylläpitoa, mutta Iltalehden -blogin puolelle siirtyy suurta yleisöä kiinnostavia näkökulmia ajankohtaiseen terveyskeskusteluun. Iltalehden toimitus on ilmoittanut, että Iltalehden blogiani luetaan erittäin vilkkaasti. Nöyräksi pistää!

Käsittelyssä herkkiäkin aiheita
Jo alusta saakka olin ajatellut tuoda keskusteluun herkkiäkin aiheita. Jonkinlaiseksi läpimurtoaiheeksi muodostui yllättäen vähähiilihydraattisen ruokavalion avoin ja kriittinen tarkastelu. Yllättäen huomasin, että ravitsemus herättää suuria tunteita. Sain jopa vihamiehiä, mikä tällaiselle peruskiltille suomalaiselle miehelle oli melkoinen shokki. Toki sain paljon enemmän ystäviä kuin vihamiehiä.

Vieläkään en käsitä miksi suomalaiset ravitsemusalan asiantuntijat eivät voi myöntää vähähiilihydraattisen ruokavalion edut erityisesti painonhallinnassa. Jatkan valistustyötäni tällä rintamalla. Ennen laihdutusleikkausta kannattaa jokaisen ylipainoisen kokeilla hiilihydraattien vähentämistä. Ottakaa yhteyttä esimerkiksi terveysbloginne isäntään, niin kerron mistä saatte lisäohjeita.

Liikunnan merkitys terveydelle
Toinen suuria intohimoja herättänyt keskusteluaihe oli alusta asti liikunnan merkitys terveydelle. Koska minä olen koko elämäni ajan liikkunut ja kokenut sen tuoneen minulle paljon terveyttä ja elinvoimaa, minun oli vaikea ymmärtää miksi joku ei halua liikkua. Jatkan suomalaisten kannustamista liikkumisen saralla. Vaikka liikunta yksistään ei ratkaise esim. lihavuusongelmaamme, on liikunta erittäin tärkeässä roolissa kun lähdemme etsimään tehokkaita keinoja suomalaisten terveyteen.

Jos ihan rehellisiä ollaan (ja se onkin minun tavaramerkkini tämä rehellisyys), niin tällä hetkellä suurinta ahdistusta aiheuttaa minun ja teidän suhtautumisenne ravintolisäbisnekseen. Terveellistä ruokaa meidän pitää syödä ja ravintolisäpillereitä vain mikäli tarpeellista. Lukijoille ilmoitettakoon, että dosentti Matti Tolosen esiintyminen tässä terveysblogissa ei suinkaan tarkoita, että olisin myynyt sieluni ravintolisäbisnekselle.

Ei erivapauksia kenellekään!
Vihoviimeisen kerran sanon rakkaille lukijoilleni, jotka jaksavat minua ahdistaa kirjein ja kommentein: Matti Toloselle ei ole suotu minkäänlaisia erivapauksia tässä terveysblogissa. Tolonen on elävä tietosanakirja, joka tarjoaa erittäin paljon tärkeää tietoa meille suomalaisille. On vahinko, ettei hän ole pystynyt käyttäytymään kovinkaan fiksusti terveysblogissani.

Tulevaisuudessa pyrin ratsastamaan nöyrästi suosioni aallonharjalla. Käsittelen edelleen herkkiä aiheita terveysblogissani. Korkeimmatkaan auktoriteetit eivät saa olla rauhassa. Diplomatian kaikkia keinojani käyttäen varmistan, että terveysblogissani voi avoin keskustelu jatkua. Yritän kumartaa peppu alhaalla kaikkiin mahdollisiin suuntiin loukkaamatta ketään. Uhraudun tämän suhteen mielelläni. Minulla on erittäin pieni ego. Se auttaa.

Osoittakaamme kaikki yhdessä, että suomalaiset osaavat keskustella terveysasioista sivistyneesti. Toivokaamme, että tässä terveysblogissa yhdessä välitetty terveyssanoma voisi näkyä järkevinä päätöksinä asiantuntijatasolla.

Blogini sekavuuteen on kiinnitetty kiitettävästi huomiota. Tulevaisuudessa blogini ei voi kuin selkiintyä.

Rakkain terveisin,

christer sundqvist

Muita kirjoituksia näistä aiheista:
Parasta tässä terveysblogissaOnnistuneet uudistuksetPirteitä ravitsemusaiheisia blogeja

4 kommenttia:

  1. Olen itse aina ollut kiinnostunut liikunnasta ja harrastanutkin kaikenlaisia lajeja, lähinnä tanssi. Jalkavamman ym. jälkeen tanssit jäi, aloin syömään epäterveellisesti ( voisi sanoa jopa mielenhäiriöksi ja tunneperäistä, hyvänolon hakua herkkujen parista ) . Tarkalleen ottaen 3 kk sitten elämäni sai täyskäännöksen. Löysin Dukan-dieetin ja tämän Veteraaniurheilijan blogin. Tämä on ensimmäinen blogi mitä olen ikinä jaksanut lukea ja seurata ja kommentoida!! Täältä olen lukenut paljon kirjoituksia ja saanut niistä voimaa ja innostusta jatkamaan tällä terveellisellä elämäntavalla. Olen saanut laihtua yhdessä Dukanistien kanssa ja saanut lukea kaikenlaisia kommentteja ja tämä on ollut aivan mahtavaa! Tätä Veteraaniurheilijan blogia olen suositellut kaikille ystävilleni, perheenjäsenille , kaikille tutuille ja hieman tuntemattomillekin. Laihdutus sinänsä ei enää ole se ykkösasia elämässäni vaan elämäntapa tästä on tullut. On todella hienoa että jaksat tätä terveysblogiasi kirjoittaa !
    Isot kiitokset sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Adele innostavasta kommentistasi. Oli mukava aloittaa lähes samanaikaisesti ensimmäinen (ja viimeinen) oma laihdutuskuuri. Olemme löytäneet oivan elämäntavan. Iloitkaamme siitä!

    VastaaPoista
  3. Olipa hienoa, että Adelella oli noin positiivisia kokemuksia. Tiedän kyllä tunteen. Paino lähtee helposti miellyttävässä olotilassa. Aiemmin kituuteltiin ja kärvisteltiin - ja lihottiin. Toivottavasti "Dukan tempaus" on saanut aikaan muillekin samanlaisia tuntemuksia. Mainittakoon, etten ole mikään "dieettien" kannattaja. Mielestäni jokainen voi sorvata Dukanit, Atkinssit, Montiqnacit yms. itselleen sopivaksi.

    "Vieläkään en käsitä miksi suomalaiset ravitsemusalan asiantuntijat eivät voi myöntää vähähiilihydraattisen ruokavalion edut erityisesti painonhallinnassa."

    Tätä sopii ihmetellä. Miksi ihmeessä vastustetaan yksinkertaista ruokavalioratkaisua, jossa suositaan vihanneksia ja vähätärkkelyksisiä juureksia, viljatuotteiden, perunan, riisin ja pastan sijaan?

    Sami Uusitalo

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sami itsellesi myös kirjoituksistasi!
    Itsekin olen sorvannut ja säveltänyt dieettiä itselleni sopivaksi. Syön siis voita ja täysmaitoa, mitä Dukan-dieetti ei suosittele.. Anyway, on kokeiltu herbalifea ja painonvartijoita. Enää en ihmettele miksi en pysynyt niissä dieeteissä ! Aina oli nälkä ja muutaman päivän jälkeen sorruin taas. Vasta aloitettuani tämän Dukanin, tajusin proteiinin ja rasvan merkityksen painonhallinnassa, nälänhallinnassa ja myös laihdutuksessa!

    VastaaPoista