perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Pfizerin teltassa kova meno päällä tupakoinnin lopettamisesta

*
Veteraaniurheilija
suuntaa tänään askeleensa Ykkösleiriin. Lukijaa pyydetään tutustumaan aiempiin ykkös- ja kakkosleirijuttuihini selvyyden saamiseksi mistä tässä leirihommassa on kyse. Lyhyesti ilmaistuna ykkösleirissä uskotaan vakaasti lääkkeiden apuun, valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksiin pannaan kaikki toivo jne. Kakkosleirissä majailee vaihtoehtoisten selitysmallien porukka. Siellä lääkkeisiin suhtaudutaan kriittisesti, statiinit ja niiden pakkosyöttö aiheuttaa närää, siellä syödään reilusti rasvaa ja naureskellaan milloin minkäkin tutkijan lausunnoille esimerkiksi jostakin ihmeen Sydänmerkistä. Tällainen viaton toimittaja ihan punastuu kun siellä välillä pistetään oppineet niin totaalisesti selkä seinää vastaan. Lukuvihjeitä löytyy tästä:

Laihdutuksessa kaksi eri leiriä
Hedelmällinen maitorasva
Tää on viimeinen taisto
Statiineja tarvitaan

Ykkösleirin keskellä, ikäänkuin jonkinlaisella kunniapaikalla sijaitsee lääkeyritys Pfizerin hohtavan valkoinen teltta. Siellä vetelee hermosavujaan joku valkotakkinen työntekijä. Veteraaniurheilija kysyy tupruttelijalta, täälläkö se nikotiiniriippuvuudesta kertova tilaisuus järjestetään. Näin on näreet. Veteraaniurheilija saa käteensä nipun valistusmateriaalia ja löytää useiden tyhjien istumapaikkojen joukosta pian mieleisensä. Tilaisuus alkaa.

"Nikotiiniriippuvuus on yhtä voimakas kuin huumeriippuvuus. Tupakoinnin lopettamiseen on saatavana nykyisin useita erilaisia nikotiinikorvausvalmisteita ja kolme erilaista reseptilääkettä. Uudet lääkkeet auttavat pääsemään vaikeimman ajan ylitse ja moninkertaistavat mahdollisuuden onnistua tupakoinnin lopettamisessa", aloittaa luentonsa Pfizerin valjastama puhekone, Helsingin Yliopistollisen Keskussairaalan keuhkosairauksien erikoislääkäri Annamari Rouhos.

Erilaisia nikotiinikorvausvalmisteita myydään tänä päivänä tavallisissa kaupoissa ja kioskeissa. Tuotteet sisältävät nikotiinia kuten tupakkatuotteet, mutta niiden nikotiinipitoisuus on huomattavasti alhaisempi kuin savukkeissa.

"Korvaustuotteet eivät tuo samaa hyvän olon tunnetta, mitä tupakoija tupakasta saa. Sen sijaan niistä saa riittävästi nikotiinia, joka puolestaan lievittää vierotusoireita ja helpottaa oloa. Niiden avulla tupakoimattomuutta on helpompi opetella, kun ei ole koko ajan tuskainen ja hermostunut olo", erikoislääkäri Rouhos selittää ja jatkaa: "Toki tupakoinnin lopettaminen on paljon muutakin kuin nikotiinilaastarin liimaamista olkapäähän". Tarvitaankohan siihen tupakan lopulliseen tumppaamiseen myös paljon sitä kakkosleirin korostamaa luonteen lujuutta ja pääsyä sen lopettamisen aiheuttaman henkisen pelon yli, jään ihmettelemään hetkeksi, mutta valpastun sitten ja jatkan luennon kuuntelemista.

Nikotiinikorvausvalmisteiden lisäksi markkinoilla on kolme erilaista reseptilääkettä tupakasta vierotukseen. Kaksi aikaisemmin markkinoille tullutta lääkettä perustuvat siihen, että ne vaikuttavat tiettyjen välittäjäaineiden pitoisuuksiin aivoissa. Kyseiset välittäjäainepitoisuudet ovat isossa roolissa tupakkariippuvuuden kehittymisessä ja ylläpitämisessä. Uusin reseptilääke varenikliini vaikuttaa puolestaan aivoissa samaan paikkaan kuin nikotiinikin. Se ei sisällä lainkaan nikotiinia ja sillä ei ole yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa.

"Varenikliini poistaa nikotiinin vaikutusta ja tekee tupakoinnin ikään kuin tarpeettomaksi tai hyödyttömäksi. Tupakoija ei saa enää samaa hyvän olon tunnetta tupakoinnista kuin aikaisemmin. Samanaikaisesti lääke lievittää vierotusoireita ja vähentää tupakanhimoa", selvittää Rouhos.

Reseptilääkkeistä on kertynyt positiivisia kokemuksia. Moni tupakoitsija on pystynyt lopettamaan polttamisen niiden avulla. Kolme ensimmäistä lopettamiskuukautta ovat tavallisesti kaikkein hankalimmat ajat lopettajalle. Sen jälkeen on yleensä jo helpompaa elää ilman tupakkaa.

"Reseptilääkkeet ovat tehokkaita. Uusin lääke tuli vasta vuoden vaihteessa Suomen markkinoille, mutta sen tehosta on tullut jonkin verran kokemusta. Reseptilääkkeethän ovat kuuriluonteisia. Kuurit kestävät seitsemästä viikosta kahteentoista viikkoon. Ne auttavat tupakoinnin lopettajan hankalimman ajan ylitse. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana ne repsahdukset yleensä tapahtuvat", Rouhos tietää.

Oikean lopettamisapuvälineen valintaan saa apua, sillä kaikki tupakoinnin lopettamisvälineet eivät sovi automaattisesti jokaiselle. Lääkärit, terveydenhoitajat, sairaanhoitajat, työterveyshuolto sekä apteekit pystyvät auttamaan ja neuvomaan korvaushoidon suunnittelussa sekä ylipäätänsä tupakoinnin lopettamisessa.

"Lääkärin vastaanotolla voidaan esimerkiksi arvioida, onko tarvetta reseptilääkkeille. Toisaalta pitää tarkistaa aina myös se, ettei potilaalla ole mitään estettä tietyn lääkkeen käyttämiselle, sanoo Rouhos.

Nikotiiniriippuvuus on yhtä vahva kuin heroiiniriippuvuus! Nikotiinikorvaustuotteista ja reseptilääkkeistä ei toistaiseksi saa kelakorvausta. Rouhoksen mukaan tupakoinnin lopettaminen nähdään edelleen tupakoijasta itsestään riippuvana asiana. "Olemme kuitenkin oppineet paremmin ymmärtämään nikotiiniriippuvuutta viime vuosina. Suurimmalla osalla tupakoitsijoista riippuvuus on todellista. Koukusta eroon pääsemiseen tarvitaan vankat keinot. Nikotiiniriippuvuus on biologisesti verrattavissa heroiiniriippuvuuteen. Se on yhtä vahva riippuvuus. Sosiaaliset seuraamukset eivät tietenkään ole samanlaiset kuin huumeriippuvaisella", pohtii Rouhos.

Rouhoksen mukaan tupakasta vierotuksen ja tupakoinnin lopettamisen tukemisella saataisiinkin isoja säästöjä aikaan. Hiljattain tehdyssä aloitteessa Valtioneuvostolle ehdotettiin, että nikotiinikorvaustuotteet ja tupakasta vierotukseen tarkoitetut lääkkeet korvattaisiin henkilöille, joiden sairauden hoito vaatii tupakoinnin lopettamisen.

"Me säästäisimme suuria summia esimerkiksi sepelvaltimotautikustannuksissa, ohitusleikkauksissa ja astmahoidoissa. Se olisi yhteiskunnallisesti mielekästä, jos tupakasta vierotukseen käytettävät lääkkeet ja korvaustuotteet saisivat kelakorvattavuuden", arvioi Rouhos.

Tilaisuus päättyy ja Veteraaniurheilija rientää muistilehtiö tanassa luennoitsijan kimppuun ja haluaa esittää muutamia tarkennuskysymyksiä. Rouhos kieltäytyy tällä kertaa haastattelusta, mutta pyytää Veteraaniurheilijaa mukaansa Pfizerin tarjoamalle lounaalle. Veteraaniurheilija oli juuri syönyt maittavan lounaan ja uusi lounas sekoittaisi vain mielen, joten hän tarjoutui Rouhoksen ruokaillessa kertomaan mitä kakkosleirissä tuumataan tupakoinnin lopettamisesta. Siellä ei nimittäin uskota lääkehoitoon tässä asiassa. Jotain tällaista Veteraaniurheilija kertoi virallista lounastaan nauttivalle Rouhokselle:

Kakkosleirin mietteitä tupakoinnin lopettamisesta:
  • Tupakoinnin lopettaminen on helppoa, usko se!
  • Lopettamisessa on tärkeää tulla tupakoimattomaksi, siis palata siihen aikaan, jolloin et ollut vielä tupakoija.
  • Tupakan vieroitusoireet ovat lieviä, tuskin huomattavia. Kaikki vaikeudet ovat oikeasti harhaa, illuusiota, mielikuvia, miten kukakin niitä kutsuu. Näitä ei voi lääkitä tai peittää.
  • Lopettamisen tärkein edellytys on ymmärtää kaiken polttamisen tarpeen taustalla olevan nikotiinin. Mikään muu asia ei aiheuta tupakointitarvetta, kuin nikotiini. Jos lapsi itkee vuorokauden hammastaan ja äiti tai isä tarvitsee siihen tupakan, ei syy ole suinkaan lapsessa, hermoissa, olosuhteissa, kurjassa elämässä, äidin soitossa, auton huonoissa renkaissa, vaan ainoastaan siinä tupakassa. Vain tupakka luo tarpeen polttaa savuke.
  • Kaikki syyt, paitsi tupakan aiheuttamat syyt ovat tekosyitä ja väärien mielikuvien aiheuttamia syitä. Lopettaja mielellään pitää aina jotain takaporttia auki, kunnes tulee niin kova takaisku, että portista juostaan suoraan tupakan syliin takaisin.
  • Pelleilyä koko tuo nikotiininkorvaushoito. Amerikaksi bullshittiä. Onnistumisprosentti pitkällä aikavälillä on pieni. Tupakanhimo ei edes johdu nikotiinin puutteesta, että mitä älyä on korvata tyhjää?
  • Jos nikotiinin tason alenema olisi syy tupakanhimoon, olisi himo tasaisesti kasvava, mutta näin ei ole. Jokaisella tupakoitsijalla on tilanteita, jolloin nikotiinia ei veressä ole enää lainkaan ja silti he ovat himottomia. Mutta he tietävät pääsevänsä kohta polttamaan ja siksi himoa ei synny. Heillä on pienet fyysiset vieroitusoireet, mutta ne ovat aivan olemattomia, eikä niillä ole lopettamisen vaikeuden kanssa mitään tekemistä.
  • Tupakanhimo johtuu ainoastaan pelosta, että nikotiini loppuu elimistöstä. Niin kauan kuin tupakoija uskoo tarvitsevansa savunsa, ei korvaushoito, tai mikään muukaan auta. Korvaushoitotuotteilla elimistön nikotiinimäärä moninkertaistetaan ja silti tunnetaan kovaa tupakanhimoa. Toiset taas ymmärtävät, että polttaminen aiheuttaa kaikki ne ikävät oireet ja luopuvat ilman minkäänlaista himoa.
  • En kiistä nikotiinista aiheutuvien oireiden olemassaoloa, mutta tiedän varmasti, että nämä oireet eivät ole mikään este lopettamiselle.
  • Eli kun tupakalla ei ole enää mitään annettavaa, riippuvuus katoaa kuin taikaiskusta. Riippuvuus on pelkkää illuusiota ja uskoa riippuvuuteen, josta ei uskalleta lähteä pois ja tähän saumaan lääketehtaat iskevät. Ne pönkittävät ihmisten, myös savuttomien uskoa, että nikotiini on riippuvaiselle jotenkin tärkeä.
  • Sairaalassa oleva on tästä riippuvuudesta hyvä esimerkki. Umpisuolileikkauspotilas on ihan helposti päiviä polttamatta ja keuhkosyöpäpotilas kuukausiakin. Mutta ihminen, joka tietää lopettavansa seuraavan savukkeen jälkeen on himojen alla jo ennen viimeistä polttamaansa savuketta. Paitsi jos hänellä ei ole tupakalta enää mitään saatavaa. Toisin sanoen tupakalla ei ole enää mitään annettavaa.
  • Lopettamisen pelko on niin kova, että ensin lopetetaan ja sitten vasta aletaan etsiä tietoa. Lopettaa haluava, mutta yhä polttava ihminen ei lue tallaisia keskusteluja lainkaan, koska pelkää joutuvansa lopettamaan.
  • Polttamisen fyysinen syy on tiedemiesten tutkima nikotiinitason lasku, mutta lopettamisen este se ei ole. Tupakoiva polttaa ennen kuin mitään tarvetta edes tulee, jos se on mahdollista. Lopettamisen vaikeus on kuitenkin juuri pelko niistä tulevista himoista ja siihen ei korvikkeet auta. Joillekin korvikkeesta voi kehittyä rinnakkainen riippuvuus ja onnistuneet onnistuisivat yhtä hyvin ilman korvikettakin. Iso osa korvikkeiden kanssa epäonnistuneista olisi onnistunut ilman korvikkeita.
  • Tupakkariippuvuudessa on niin paljon kaikkea sellaista selittämätöntä, että ei ole yksioikoista kaavaa siitä vapautua. Tupakkateollisuudella on markkinoinnissaan sadan vuoden etumatka.
Kommentoikaa! Kumpi on oikeassa: Ykkös- vai kakkosleiri? Onko tupakoinnin lopettaminen helppoa (kakkosleiri sanoo näin) vai yhtä vaikeaa kuin huumeista vieroitus (ykkösleiri sanoo näin)? Miten olette onnistuneet?

Lähteet: Deskin uutisjuttu ravintotoimittajille, 11.5.2007 (tuli sähköpostilla minulle) ja Veteraaniurheilijan aiemmat kirjoitukset tupakoinnista.

Huomautus: En ole todellisuudessa tavannut erikoislääkäri Annamari Rouhosta. Juttuni perustuu lääkeyritys Pfizerin kirjoittamaan valistusmateriaaliin, jota lainaan lähes sanasta sanaan. Olen lähettänyt tästä jutusta kopion lääkeyritys Pfizerille. Toivottavasti eivät hermostu vaan innostuvat kommentoimaan tätä asetelmaa rakentavassa hengessä. Minä provosoin, muut rakentavat!

keskiviikkona, toukokuuta 09, 2007

Suomesta makeus lähtenyt paremmin kuin vaadittiin

*
Suomi on taas priimusoppilaana
Euroopan Unionin (EU) koulussa. Olemme tehneet oman osuutemme sokerintuotannon supistamisessa. Sokeritehtaita on pantu kiinni ja sokerijuurikkaisiin aikoinaan panostaneet maanviljelijät ovat epätoivon partaalla. Pitääkö meidän aina olla niin kuuliaisia EU:lle? Mikäli tämä sokerituotannon alasajo on tehty kansanterveyden nimissä, silloin voimme tietysti olla todella tyytyväisiä suunnan muutoksesta armaassa maassamme!

Sokerin tuotannon rakenneuudistuksen tavoitteena oli EU:ssa ylituotannon purku. Se ei ole onnistunut EU:n uuden sokeriasetuksen mukaisesti. Kiintiöiden vähentämiseksi komissio asetti nelivuotisen järjestelmän, jossa tuotantokiintiöistä vapaaehtoisesti luopuvalle teollisuudelle ja viljelijöille maksetaan korvausta.

Järjestelmä ei kuitenkaan ole toiminut. Ensimmäisten kahden vuoden aikana vähennystavoitteeksi asetettu 5 miljoonaa tonnia on tähän mennessä vähentynyt noin 2 miljoonaa tonnia. Suurimmat tuottajamaat ovat komission sallimalla tavalla ostaneet lisäkiintiöitä lähes miljoona tonnia. Nettovähennys on siis vain miljoona tonnia. Euroopan Unionin suurimmissa sokerin tuottajamaissa, Ranskassa ja Saksassa, tuotannon supistukset ovat jääneet tekemättä. Sen sijaan pienet sokerintuottajat, kuten Suomi, Italia ja Portugali ovat leikanneet rajusti omia tuotantokiintiöitään.

Suomi pudotti kiintiötään 146 miljoonasta kilosta 90 miljoonaan kiloon. Sen seurauksena Salon hieno sokeritehdas suljettiin viime syksynä. Suomen vähennys ylittää EU:n tavoitteen. Uudessa markkinajärjestelmässä Suomelle taattiin sentään oikeus säilyttää viimeinen sokeritehdas Säkylässä.

Järjestelmää yritetään saada houkuttelevammaksi esittämällä nyt uutta porkkanarahaa jäsenvaltioiden sokeriteollisuudelle ja viljelijöille, jotta tuotannon supistukset jäsenvaltioissa vauhdittuisivat. Ministerineuvosto käsittelee asiaa kesällä, päätöstä odotetaan alkusyksyllä. Komissio esitti eilen ministerineuvostossa, että teollisuus saisi 90 % rakennerahastorahasta ja loput jaettaisiin viljelijöiden ja urakoitsijoiden kesken. Aiemmin valtiovalta päätti jakosuhteen osapuolia kuultuaan. Nyt komission esityksessä jakosuhde on kiinteä.

Kiintiöistään luopuville viljelijöille maksettaisiin rakennerahastosta ”lisäosaa”, joka nostaisi viljelijäkorvauksen yli kaksinkertaiseksi verrattuna viime vuonna Suomessa sovittuun korvaustasoon. Tämä koskisi takautuvasti myös viimeisten kahden vuoden aikana jo tapahtuneita kiintiöistä luopumisia. En ymmärrä politiikasta kovinkaan paljoa ja maatalouspolitiikasta en senkään vertaa, mutta tämä on kyllä varsinaista Hölmölän kylän touhua! Maksetaan korvauksia siitä, että pelto ei sokeria tuotakaan. Joillekin älyttömiä kirjojaan markkinoille sysääville tekstinnaputtelijoille voisi tuolla samalla logiikalla maksaa korvausta siitä, että jättävät kirjansa kirjoittamatta ja säästäisivät tuon homman kirjoitustaitoisimmille. Olisi ehkä hyväkin järjestelmä, vai olisiko?

Suomalainen maanviljelijä on sitkeästä aineksesta veistetty. Hän on valmis kuuliaisesti tuottamaan juurikkaita vain Säkylän tehtaan raaka-aineeksi. Euroopan Unionin tulevissa kiintiöiden leikkauksissa on MTK:n mielestä huomioitava vapaaehtoiset kiintiöistä luopumiset täysimääräisesti. Lisäleikkaukset Suomen kiintiöissä veisivät viimeisen sokeritehtaan toimintaedellytykset, mikä on sokeriasetuksen hengen vastaista.

Suomi on jo tehnyt osuutensa EU:n sokerimarkkinoiden tasapainottamisessa. Esitetyt rakennerahaston muutokset eivät saa ohittaa jäsenvaltion tahtoa Suomen kaltaisissa maissa, jotka ovat vähentäneet tuotantoaan vapaaehtoisesti. Kiintiöiden leikkaus on kohdistettava suuriin tuottajamaihin, jotka ovat tähän asti olleet järjestelmän vapaamatkustajia. Saksa on EU:n puheenjohtajamaa ja suuri sokerintuottaja. Sen pitää vastata siitä, että sokerijärjestelmän muutokset ovat tasapuolisia ja oikeudenmukaisia kaikille sokeria tuottaville EU:n jäsenmaille.

Lisätietoja antavat:

Michael Hornborg, puheenjohtaja, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto r.y
puh. 020 4131
Pekka Myllymäki, puheenjohtaja, MTK:n sokerijuurikasvaliokunnan
puh. 0400 828 375

Lähde: Deskin uutiskirje ravintotoimittajille, 9.5.2007

tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Varmaa tietoa laihdutusdieeteistä?

*
Onko sinulla varmaa tietoa laihdutusdieeteistä?
Näin kysyy minulta sähköpostilla eräs lukijani, joka ei halua nimeään julkisuuteen. Hän on nähnyt tuon valtavan pitkän dieettilistani.

Lukijan tausta on tällainen: Hän on 25 vuotta elämästään laihduttanut erilaisilla ruokavalioilla. On syöty kaalisoppaa; on kokeiltu Tolosen pillereitä; on luettu Heikkilän, Hakalan ja Mustajoen kirjoja; on maksettu kalliit oppirahat Painonvartijoissa, on laihdutettu kuten filmitähdet tekevät; on toteutettu Pekka Puskan ohjelmaa (oma kommentti: tällä ohjelmalla tarkoitetaan ilmeisesti virallisterveellistä valtion ravitsemusneuvottelukunnan ruokavaliosuositusta), jne. Välillä hän on todella tarmokkaasti kantanut kotiin niitä vähärasvaisia kevyttuotteita ja pannut kaiken luottamuksensa Sydänmerkillä varustettuihin tuotteisiin. Luottanut lääkärin ohjeisiin, että rasvan määrässä on se hänen lihomisensa syy. Hän on saanut ohjeita syödä enemmän leipää, kevytmargariinia, vihanneksia, hedelmiä, niitä kuituja kyllästymiseen saakka ja siirtyä pois siitä sohvan päältä laiskottelemasta. Elämänsä suurimman yllätyksen hän on kokenut viimeisten 8 kuukauden aikana. Hän päätti silloin jättää pois leivän, joka aiheutti ilmavaivoja, ja syödä ainoastaan leivänpäällisiä. "Pahimmillaan" hän ahmi aamulla paksuja paloja mustaleima emmentaalia, jotka hän voiteli paksulla kerroksella voita, joi päälle luomutäysmaitoa ja söi 3-5 keitettyä kananmunaa. Välipalat jäivät kokonaan pois, sillä hänelle tuli luonnollinen nälkä vasta iltapäivällä. Silloin hän söi usein suomalaista perinneruokaa (esim. karjalanpaistia, siansylttyä, kermaperunoita, makkaraa). Jätti pois lautaselta vihannekset, perunat ja makaronit vaikka lääkäri tämän nimenomaan oli kieltänyt. Ruokajuomaksi kelpasi vain täysmaito. Taas oli sitten iltapäivä mennyt ilman välipaloja ja aika myöhään illalla hän oli syönyt taas jotain tosi "epäterveellistä" ja rasvaista. Ennen nukkumaanmenoa hän oli ottanut tavaksi keittää täysmaidon ja tumman suklaan sekoituksen johon hän lisäsi runsaasti kermaa, mutta ei mitään sokeria. Se toimi hänellä hyvänä unilääkkeenä. Yllätys oli melkoinen kun hän huomasi laihtuneensa ensimmäisten kahden kuukauden aikana 3 kiloa. Tästä innostuneena hän jatkoi ihmeellistä rasvaisen ruoan kokeiluaan ja tänä päivänä hän on 16 kiloa kevyempi kuin aloitettuaan tämän itsekeksimänsä ruokavalion 8 kuukautta sitten. Hän vielä kehuu innostuneensa sivuillani olleesta vihjeestä missä ruoka pitää pureskella hyvin ja ruokailun pitää kestää kauan. Sitä ohjetta hän pitää hyvänä. Ohjeitani syödä runsaasti hedelmiä, vihanneksia ja juureksia hän halveksi suuresti (oma kommentti: ei tuo ohje ole mikään mantra mikä toistetaan ja toteutetaan ihan automaattisesti. Voihan olla, että nämä ruoka-aineet eivät sopineet sinulle). Liikuntaa hän ei ole mielestään lisännyt, mutta olon keventyminen on ihan viime viikkoina sallinut reippaan kävelyn aloittamisen.

Sano nyt sitten tuohon jotain? Ei minulla ole mitään ihan varmaa tietoa ruokavalioista, eikä varsinkaan laihdutusdieeteistä. Virallisten ruokavaliositusten mukaan tässä ei juurikaan ole edetty, oikeastaan on toimittu juuri päinvastoin. Peruna ja leipä on jätetty pois. Rasvaa on syöty ilmeisesti runsaasti enemmän kuin suosituksissa neuvotaan. Kuitenkin tällä ruokavaliolla olette laihtunut peräti 16 kg. Se on todella paljon (en tosin tiedä lähtöpainoanne). Tällaisia viestejä kuulee muiltakin. Rasva ei ehkä sittenkään ole niin paha mörkö ruokavaliossa kuin on annettu ymmärtää. Panen erityisesti merkille, että olette jättäneet (makeat?) välipalat pois ja syötte yllättävän harvoin. Tämäkin on vastoin yleisiä suosituksia. Rohkaisen teitä kuitenkin jatkamaan valitsemallanne ruokavaliolla. Ihan itsekeksimä se ei taida olla, mutta se on ilmeisesti ruokavalio joka teille sopii parhaiten. Olette löytäneet ruokavalion, jota teidän on helppo noudattaa ja joka näyttäisi toimivan. Ei se uusimman tutkimustiedon mukaan myöskään ole niin kauhean epäterveellinen, sillä tyydyttyneillä rasvoilla on myös terveyttä edistäviä vaikutuksia. Lisätkää liikuntaa asteittain kunnes siitä tulee pysyvä elämäntapa. Hedelmiä ja vihanneksia voitte yrittää sisällyttää ruokavalioonne vähitellen, sillä muuten joistakin vitamiineista voi tulla pula. Leipää ja makaronia ilman te todennäköisesti voitte elää loppuelämänne.

Kommentteja?

Suomen TOP 100 sivut

Mitä nettisivuja suomalaiset lukevat eniten? Näitä listoja on useita. Yhden aika suositun listan mukaan johdossa on Suomen eduskunnan erinomainen sivusto (Suomen TOP 100 sivut). Lista määritellään mm. sen mukaan miten usein sivusto näkyy erilaisissa internethakukoneissa ja miten usein sivustolle linkitetään. Pistän tähän näkyville TOP 10 listan ja muutaman listan tuntumassa olevan sivuston:

1. www.eduskunta.fi (1360000 pistettä)
2. www.yle.fi (1060000 )
3. www.fi (1040000)
4. www.saunalahti.fi (1030000)
5. www.blogilista.fi (989000)
6. www.finlex.fi (944000)
7. www.helsinki.fi (884000)
8. fi.wikipedia.org (858000)
9. www.vtt.fi (792000)
10. www.vn.fi (781000)
14. www.hs.fi (666000)
22. www.turku.fi (583000)
27. www.kirjastot.fi (479000)
454. sundqvist.blogspot.com (9110)

Lääkärit ilman sponsoreita -järjestö vauhdissa jälleen

Sain sähköpostilla vihjeen (Kiitos Juhani!), että aiemmin käsittelemässäni järjestössä Lääkärit ilman sponsoreita, on Tanskassa äskettäin paheksuttu villinä rehottavaa tilannetta lääkäreiden ja lääkeyhtiöiden välillä. Tällaiset ilmaiset lounaat nakertavat lääkebisneksen uskottavuutta ja ennen kaikkea lääkäreiden riippuvuus noista lääkeyrityksistä saa välillä todella valitettavia piirteitä. Lääkäri saattaa kuulua tutkijaryhmään, jossa selvitellään lääkkeiden vaikutuksia. Välillä kun raportoidaan varsin yllättävistäkin edistysaskelista lääkkeiden kehittelyssä tai kun tutkimustulokset antaisivat olettaa jonkin tietyn lääkeaineen olevan hieman parempi kuin vastaava muu valmiste, voi toki epäillä noiden lääkeyhtiöiden lounastarjoilujen, ilmaisten kongressimatkojen ja muiden etuuksien, vaikuttaneen johtopäätöksiin. On taatusti rehellisiä lääkäreitä enemmän kuin näitä rahan sokaisemia kolleegoja, mutta jokainen lääkärin moraalia nakertava vihjaus on vahingoksi tutkimustyön uskottavuudelle.

Tanskan Lääkäriliiton puheenjohtaja Michael Dupont vahvistaa, että monet lääkekokeet ovat pelkkää kikkailua, lääkäreiden totuttamista yksittäisiin lääkkeisiin ja lääkkeen suoranaista markkinointia.

sunnuntai, toukokuuta 06, 2007

Lisää tuotemainontaa


Kyselin tämän tuotemainoksen julkaisuvuotta Meira Oy:stä. Tuli tällainen vastaus:

Hei,

Meira Oy on perustettu vuonna 1988, kun SOK:n ja EKA:n teollisuudet, kuten paahtimot ja margariinitehtaat, yhdistettiin. Vuonna 1990 tai 1991 margariinin tuotanto myytiin pois, joten kyseinen mainos ajoittunee vuosille 1989-1990. Valittavasti tällä hetkellä ei ole antaa tarkempaa tietoa, sillä margariinin valmistuksen/markkinoinnin vastaavia henkilöitä ei ole enää yhtiön palveluksessa.

Terveisin
______________________

Meira Info
Meira Oy
PL 32, FI-00511 Helsinki

Tel. +358 207 44 3500
Fax + 358 207 44 3601
meira.info@meira.fi
Massimo Zanetti Beverage Group

Tuotemainontaa tämäkin


Seuraamassani ulkomaisessa blogissa (PharmaGossip) on välillä aivan hillitön meno päällä. Käykää lukemassa miten lääkärit ovat aikoinaan suositelleet Camel -tupakkaa!

http://pharmagossip.blogspot.com/2007/05/power-of-advertising.html

Ja lisää mainoksia täältä.

Näitä mainoksia on vaikea käsittää...

Nuoruuden lähde löytynyt!

*
Turhan toiveikkaana
ette nyt saa rynnätä lukemaan nuoruuden eliksiiristä. En oikein tiedä monellako luotettavuustähdellä voisin varustaa tämän kirjoitukseni. Kokeilen yhdellä tähdellä nyt ensi alkuun. Nuoruuden lähde ei ehkä sittenkään nimittäin ole löytynyt, mutta ainakin hiivasolut elävät tämän Cell -tiedelehdessä julkaistun jutun mukaan entistä pitempään jos ne saavat erästä B-vitamiinin sukulaisainetta.

Kuvittele hetkeksi, että sinulla olisi käytettävissä pilleri joka pidentäisi elämääsi. Moni varmaan ottaisi tämän pillerin heti käyttöön lisävuosien toivossa. Jotkut ehkä pitäisivät elämää jo tarpeeksi suurena kärsimyksenä. Pitääkö sitä nyt vielä ehdoin tahdoin pidentää? No, oli miten oli, tällaista ikuisen nuoruuden lähdettä on etsitty iät ja ajat. Onko se nyt löytynyt? Tuskin. Lähemmäksi on mahdollisesti päästy.

Tohtori Jeffrey Smith Virginiasta USA:sta on työryhmässään todennut, että hiivasolut elävät huomattavasti pitempään jos ne saavat erästä B-vitamiinin sukulaisainetta. Tämä uusi aine saa aikaan terveellisen laihdutusilmiön hiivasoluissa. Jossakin pitkän ja mutkikkaan polun päässä pilkottaa toivonkipinä, että eläimillä ja mahdollisesti myös ihmisellä voitaisiin todeta sama pitemmän iän suoma tervehtymisilmiö kuin tämän tutkimusryhmän hiivasoluissa.

Eläinmalleilla (hiivat, hiiret) on todettu radikaalisti köyhemmän ravinnon (vähemmän kaloreita) lisänneen odotettavissa olevaa elinikää. Laihdutus tuo lisää elinvuosia. Tätä mieltä on perinnöllisyystieteen ja biokemian apulaisprofessori Charles Brenner tutkimusryhmineen. "Jos meillä olisi käytettävissä vitamiinipilleri, jolla voisimme matkia kaloriköyhän ruoan terveysvaikutuksia jättämättä kuitenkaan lounasta väliin, silloin meillä olisi kaikki ne hyödyt jolla kaloriköyhyys tuo lisää elinvuosia eläinmalleissa", sanoo tohtori Brenner.

Paljon on tässä monimutkaisessa ilmiössä edelleen epäselvää, mutta keskeinen merkitys on erityisellä proteiinilla nimeltään sirtuiini (engl. sirtuin). Sirtuiinilla on solu- ja kudostasolla ikääntymistä vastustavia ominaisuuksia ja lisää todistettavasti elinikää joissakin eläinmalleissa. Tarkkaa mekanismia ei tunneta. Askeleita ymmärryksen polulla otettiin kun tohtori Brennerin tutkijaryhmä havaitsi uuden B-vitamiinin sukulaisaineen kiihdyttävän elinikää lisäävän Sir2 -geenin toimintaa. En aio pitää lukijaani pitempään jännityksessä. Nyt paljastan tämän uuden vitamiinin nimen:

Nikotiiniamidi ribosiidi (NR, nicotinamide riboside)

En tiedä saako tätä ainetta apteekista. Ja vaikka saisikin, tuskin siitä toistaiseksi on hyötyä muuta kuin lompakon laihtumisen suhteen. Nikotiiniamidi ribosiidia saa maidosta. Tämä NR on esiasteena solujen vitaaliaineille. Tällä aineella on mm. yhtymäkohtia nikotiiniamidi dinukleotideihin (NAD), joilla on lukuisia elämää ylläpitäviä vaikutuksia. Hiivojen aineenvaihdunta tunnetaan niin tarkasti, että pystytään molekyylitasolla seuraamaan geenivaikutuksia. Tämä uusi ihmeaine (NR) vaikuttaa suoraan molekyylitasolla hiivan kasvuun ja sen tapaan käyttää glukoosia hyväkseen. Ihmeaineen aikaansaaman NAD:n lisäyksen ja Sir2 -geenin lisääntyneen aktiviteetin havaittiin sulkevan ne geenit, jotka ovat ikääntymisessä ei-toivottavia. Tämä on aika ennennäkemätöntä!

"Onnistuimme osoittamaan, että Sir2 -geenistä riippuvainen toisten geenien sammutus onnistui tällä NR:llä ja tuloksena oli pitempi-ikäinen hiivakasvusto", Brenner sanoo. Ne hiivat jotka saivat NR:ää olivat taipuvaisia jakaantumaan 23 kertaa ja useamminkin. Normaalisti hiivasolut jakaantuvat vain 13 kertaa ennen kuin ne kuolevat.

Ihminen on niin tavattoman paljon monimutkaisempi kuin hiivasolu ja pitkän polun päässä löytyy tällekin löydölle ehkä käyttöä meillekin. Lyödään nyt vielä kuitenkin fantasiat sen verran liikkeelle, että mainitaan eräs tunnettu sirtuiiniaktivaattori: punaviini ja sen sisältämä resveratrol. Kun hiirille juotetaan ylenmäärin resveratrolia, niillä todetaan hyvä maksan toiminta, parempi kestävyys ja joidenkin tietojen mukaan myös pitempi elämä. Resveratroli siinä viinilasissa voi NR:n kanssa yhdessä tehostaa sirtuiinin aktiviteettia.

Pankaa nämä nimet muistiin: Peter Belenky, Katrina L. Bogan, Charles Brenner, Julie M. McClure, Frances G. Racette ja Jeffrey S. Smith. Heiltä voi ehkä odottaa sitä nuoruuspilleriä sitten joskus.

Lähteet: Cell -tiedelehti, 4.5.2007 ja Medical News Today, 6.5.2007

lauantaina, toukokuuta 05, 2007

Tuhma ajatuskuvio ravinnosta ja terveydestä

Alunperin kirjoitettu 4.5.2007. Lisätty erinomaisen lukijapalautten takia hieman vettä myllyyn! Tätä kirjoitusta kommentoidaan yllättävän vilkkaasti!

Minulla on useita tuhmia ajatuksia ravitsemustutkimuksista
. Osaan ne kuitenkin aika hyvin tukahduttaa ja pitää ihan omana tietonani. Yksi tuhma ajatus pyrkii kuitenkin väkisin kaikkien itsesuojeluvarustusten läpi:

Uutta tietoa terveellisestä ravitsemuksesta vastustetaan mukavuudenhalun takia!

Ne viranomaiset jotka huolehtivat siitä, että Suomen kansa syö mahdollisimman terveellisesti, eivät ole täysiä tolloja. Kansanterveyslaitoksen henkilökunnalla ja Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan jäsenillä on kuitenkin aivan liian vähän aikaa ja halua tutkia mitä oikeasti tapahtuu ravintotieteissä ja sovittaa nämä uudet ajatuskuvioita sekoittavat käsitykset terveellisyydestä nykyisiin virallisiin ravitsemussuosituksiin. Tuttu ja turvallinen vanha tieto pyritään säilyttämään mahdollisimman pitkään:
  • syö margariinia
  • syö margariinia
  • syö margariinia etc.
  • älä kajoa eläinrasvaan
  • voirasiat pois pöydältä
  • rakasta perunaa, makaronia ja valkoista riisiä yli kaiken
  • kerro diabeetikolle, että hän saa syödä sokeria niin paljon kuin lystää kunhan hän huolehtii siitä insuliinipiikistä
  • rasva lihottaa, hiilihydraatit pitävät hoikkana
Tuttujen valmistajien tuotekirjo pyritään sovittamaan vallitsevaan viralliseen käsitykseen terveellisestä ruoasta. Kyse on pitkälti mukavuudenhalusta. Uuden ajatuskuvion esitteleminen on kenelle tahansa työlästä, tuttu liikekumppani saattaa suuttua, pitkäaikainen rahoittaja saattaa vääntää rahahanat kiinni. Jos vain pystytään jollakin tavalla säilyttämään vanhan tiedon logiikka uuden tiedon puristuksessa, se riittää pysyvyyden ja pysähtyneisyyden takaamiseksi. Mikään päinvastainen tieto maailmassa ei nakerra nykysuuntausta: Enemmän kevyttuotteita, entistä enemmän E-koodeja elintarvikkeisiin, entistä pidempi hyllyikä elintarvikkeille. Kohta nämä älyttömyyksiin asti tilannetta vievät kevyttuotteet tekevät meistä niin painavia, lihavia ja sairaita, että joku tarpeeksi arvovaltainen henkilö älyää painaa hälytyspainiketta.

Kaveria ei jätetä -menetelmä on johtavien terveysviranomaisten toimesta valjastettu jaloimpaan mahdolliseen muotoon. Toisinajattelijoita pidetään ikävinä häirikköinä, jotka sotkevat valmiita ajatuskuvioita. Kuka vihdoinkin sanoo, että keisarilla ei ole vaatteita? Kuka nostaa metelin sitten kun havaitaan, että ravitsemusohjeet pidettiin puoli vuosisataa mahdollisimman epäterveellisinä, jotta tietyt lääkevalmisteet tuottaisivat mahdollisimman paljon voittoa?

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset terveellisestä ruoasta sopivat runsaasti liikuntaa harrastaville. Koska on epätodennäköistä, että näemme merkittävissä määrin liikunnan lisääntymistä, näen ratkaisukeinona ruokavalion järkeistämisen. Valtaosalle väestöstä, eli hyvin vähän liikuntaa harrastaville ja erilaisista sairauksista kärsiville, suositukset vain tahtovat pahentaa vallitsevaa tilannetta. Ratkaisu: Tehdään kiusallisiakin muutoksia ajatuskuvioihin kansanterveyden pelastamiseksi. Tunnen useita terveellä järjenjuoksulla varustettuja maallikkoja, jotka voivat ohjata teitä pelastusoperaatiossa.

Stadilainen filosofi puhuu viisaita: Olisikohan niin, että "ykkösleirissä" pelätään liiaksi arvostuksen ja arvokkuuden romahtamista. Pidetään kiinni vanhojen tutkimustulosten rippeistä vain sen takia, että tohtorit ja professorit eivät halua myöntää olleensa väärässä. Ajatus tuli jostakin kirjoituksestasi, jossa pidit tieteen olemusta sellaisena, että nimenomaan etsitään omista johtopäätöksistä ja tutkimustuloksista ensin itse niitä virheitä. Sitten työ julkaistaan tiedelehdessä jotta useampi silmä voi käydä läpi mahdolliset virhetilanteet. Jos virheitä löytyy, sitten homma alkaa taas alusta. Jos virheitä ei löydy, silloin esitetty käsitys jää toistaiseksi voimaan kunnes jokin seikka kumoaa sen, ehkä vuosien kuluttua tutkimusmenetelmien parannuttua tai uuden innovaation myötä. Alkuperäisen väitteen esittäjän ei kuitenkaan ole syytä loukkaantua. Tieteen luonteeseen kuuluu kyseenalaistaminen! Erityisesti käsitys eläinrasvojen epäterveellisyydestä on tyypillinen virhetilanne, jota ehkä tutkijoiden arvokkuuden ja suunnattomien lääkeponnistelujen sekä elintarvikepoliittisten linjauksien myötä pidetään väkisin voimassa vaikka käsitys mitä ilmeisemmin on virheellinen. Ainakin on tutkimuksia, joissa todetaan eläinrasvojen terveellisyys. Ei kai eläinrasva voi samanaikaisesti olla epäterveellinen ja terveellinen? Peli pitäisi puhaltaa poikki ja tehdä uusia tutkimuksia, onko eläimen rasva (jota ihminenkin pääosin sisältää!) todellakin niin epäterveellistä kuin väitetään? Todistustaakka on niillä jotka väittävät ihraa, voita ja kovetettuja kasvirasvoja epäterveellisiksi!

Lopuksi vielä selvällä Suomen kielellä: Leikkiminen kansanterveydellä saisi jo loppua.