maanantaina, toukokuuta 28, 2007

Uutta kotimaista perunaa saa jo nyt

Nyt niitä herkutteluhetkiä on jo tarjolla, eli ensimmäiset kotimaiset varhaisperunat avomaalta tulevat markkinoille tällä viikolla. Uusi sato tulee markkinoille selvästi aiemmin kuin viime vuonna. Maatalouden tutkimuskeskuksen Varsinais-Suomen varhaisperunatoimikunnan ja PerunaSuomi ry:n istutuskartoituksen mukaan varhaisempi sato johtuu pääasiassa viime vuotta aikaisemmasta istutusajankohdasta.

Alussa perunalla herkuttelu voinokareen ja rasvaisen sillin kera tulee turhan kalliiksi vähäisen tarjonnan puskiessa kilohintoja taivaisiin. Kuluttajien ruokapöytiin on suomalaista varhaisperunaa riittävästi saatavilla kesäkuun alusta lähtien. Varhaisperunan nostomäärät kasvavat voimakkaasti kesäkuun kolmen ensimmäisen viikon aikana. Tämän hetkisen tiedon mukaan täydet nostomäärät saavutetaan noin kaksi viikkoa ennen juhannusta.

Kesäkuun alkupuoliskolla avomaan varhaisperuna on kasvatettu sekä harson että muovin alla. Pelkästään harson alla kasvatettu peruna tulee kauppoihin kesäkuun puolenvälin jälkeen. Ilman katetta kasvatettu peruna saadaan kauppoihin heinäkuun alussa.

Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 25.5.2007

Yöttömän yön haaste

**
Suomen kesän yöttömät yöt
haastavat uni- ja valverytmimme. Sisäinen kellomme voi mennä sekaisin, kun se ei enää tiedä, mitä aikataulua sen tulisi noudattaa. Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessa on selvinnyt, että säännöllisen uni- ja valverytmin säilyttämiseksi ihmisen täytyykin mahdollisesti tuoda pimeä itse valon keskelle.

Sisäinen kello on osa hermojärjestelmäämme. Se säätelee meidän jokaisen päivärytmiä, jotta saamme tarvittavan määrän unta. Suomessa valon vaihtelut eri vuodenaikoina ovat erittäin suuret ja se rasittaa sisäistä kelloamme. Herkkäunisimpien nukkumista kesän valoisina öinä on mahdollisesti helpotettava pimennysverhoilla. Ihminen ei pärjää ilman unta. Kahdeksan tunnin yöuni on sopiva kun taas puolet lyhyempi uni voi olla terveydelle haitallista.

Valon lisääntyminen keväällä ja kesällä vaikuttaa ihmisiin eri tavoilla. Erään mielenterveysyhdistyksen puheenjohtajana ja tukihenkilönä olen voinut todeta miten toisilla vointi kohenee, kun taas toisilla se aiheuttaa masennusta tai jopa ajautumista itsemurhan partaalle. Akatemiatutkija Timo Partonen (Kansanterveyslaitos) on tutkinut tätä valon lisääntymisestä johtuvaa masennusta ja saanut selville mm. seuraavaa:
  • Vertailemme itseämme toisiin. Kun muilla näyttää menevän paremmin ja itsellä masennus jatkuu, niin mieliala saattaa entisestään huonontua. Ristiriita voi olla liian suuri kestettäväksi ja purkautua itsemurhan kautta.
  • Aktiivisuus kasvaa, mutta mieliala ei kuitenkaan kohennu. Kesäinen valo lisää ihmisen liikunnallista aktiivisuutta ja vireyttä sekä tekee heistä sosiaalisempia. Jos mieli on kuitenkin samaan aikaan maassa ja mieliala ei kohennu yhtä nopeasti kuin muu aktiivisuus kasvaa, voi tilanne purkautua vakavana ahdistuksena.
Sisäinen kellomme seuraa, kuinka pimeää ja valoisaa elimistön ulkopuolella on. Käytännössä se auttaa elimistöä tunnistamaan yön ja päivän sekä kesän ja talven. Biologisesti ihmisen sisäinen kello on joukko hermosoluja aivoissa. Hermosolut saavat tiedon silmän pohjasta. Silmän verkkokalvolta lähtee hermosoluja ja hermoyhteyksiä suoraan sisäisen kellon muodostamiin hermosoluihin. Sisäisen kellon hermosolut välittävät tiedon elimistölle päivästä ja yöstä, jotta meille jäisi riittävästi aikaa levätä ja olla aktiivisia oikeaan aikaan vuorokaudesta. Luontainen aika olla aktiivinen on tietenkin päivän valoisa aika, selostaa Partonen.

Ihmiset ovat usein joko aamun- tai illanvirkkuja. Aamuvirkut ovat henkilöitä, jotka havahtuvat luontaisesti aikaisin aamulla hereille. Lisäksi aamuvirkuilla on taipumus kokea notkahdus vireystilassa tavallisesti puolen päivän aikaan. Akatemiatutkija Partosen mukaan lounaan nauttiminen pahentaa aamuvirkkujen vireystilan laskemista. Aamuvirkut hyötyisivät selvästi päivätorkuista eli siestan ajasta, jos sitä Suomessa noudatettaisiin. Aamuvirkut virkistyvät kuitenkin iltapäiväksi ja menevät aikaisin illalla nukkumaan, sanoo Partonen. Iltavirkut puolestaan heräävät tavallisesti vasta aamupäivän aikana ja virkistyvät pikkuhiljaa. Iltavirkut kokevat olonsa virkeäksi normaalisti vasta loppuiltapäivästä tai alkuillasta, mikä samalla lykkää heidän nukahtamisen vasta yli puolen yön. Pimennysverhot ovat tarpeen kesällä ainakin niille herkkäunisille, jotka eivät osaa nukahtaa valoisassa ja kärsivät unettomuudesta sen vuoksi, vinkkaa Partonen.

Yövuoro voi särkeä luontaisen rytmimme herkästi. Yövuoroa tekevät ihmiset kokevat yleensä väsymystä ja valittavat unettomuutta. Partosen mukaan uni- ja valverytmin sekoittumisella voi olla terveyteen myös muita haittavaikutuksia, jotka ilmenevät vasta pitemmän ajan kuluessa. Yövuorojen tekeminen näyttää rasittavan sydäntä ja verenkiertoelimistöä. Yövuorojen tekeminen voi aiheuttaa myös sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöitä. Lisäksi yövuorot saattavat altistaa ylipainolle ja sitä kautta myös aikuisiän diabetekselle, selvittää Partonen.

Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 28.5.2007

perjantaina, toukokuuta 25, 2007

Joko teidän kirjastostanne saa lainata askelmittareita?

***
Lidingö on tunnettu liikuntamyönteisyydestään
. Siellä järjestetään mm. tunnettu Lidingöloppet -maastojuoksutapahtuma. Nyt tämä ruotsalainen kaupunki on keksinyt oivan keinon innostaa (laiskoja) kaupunkilaisiaan liikkumaan:

Lidingön kirjasto lainaa askelmittareita!
Laina-aika on 14 päivää.


Saako teidän kirjastostanne askelmittareita, kävelysauvoja, suksia, rullaluistimia, kuntopyöriä ym. lainaksi?

Lähde: Lidingö stad, nyheter, 16.5.2007

torstaina, toukokuuta 24, 2007

Kaupunkilainen on laiska!

*
Uskomus kaupunkilaisten laiskuudesta
saa nyt yllättävää tukea Max Planck -instituutin tutkimuksesta, jonka mukaan kaupungeissa asuvat mustarastaat eivät enää vaivaudu muuttamaan maalaisserkkujensa tavoin etelään. Tutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa, että kaupunkilaiselämään tottunut lintupopulaatio on alkanut eriytyä alkuperäisestä populaatiosta.

Muuttolinnut käyvät lähdön lähestyessä hyvin levottomiksi, ja koska tällä "muuttorauhattomuudella" on perinnöllinen pohja, erot käyttäytymisessä paljastavat lintujen alkaneen kehittyä eri suuntaan. Metsässä asuvat rastaat muuttuivat syksyllä odotetusti levottomiksi, kun taas "cityrastaat" eivät osoittaneet mainittavia muuttohaluja. Etenkään koiraat eivät siipiään edes väräyttäneet. Ne kuulemma jäivät vain lämmittelemään asuntojen hukkalämmössä ja ajoivat viereen pyrkineet naaraat huitsin nevadaan.

Tutkimuksen julkaisi Ecology -lehti ja juttua käsitellään lisää Science -lehden verkkosivuilla.

Lähde: Tiede -lehti, 24.5.2007

Luita menee poikki lapsilla

**
Täällä kotona
pidimme pitkään seinällä hieman yli kymmenvuotiasta Jan-Eric -poikaani esittävää kuvaa missä hän murheen murtamana kävelee kainalosauvoilla jalka paketissa. Jalkapallo-ottelussa oli sääriluu pamahtanut poikki. Liikkuvalle lapselle tämä oli tavattoman kova kolaus ja kuvasta näkyy vaikeutuneen liikkumisen myötä syntynyt masennustila.

Luita menee lapsilla ja aikuisilla poikki, näin on näreet. Professori Ailsa Goulding Uudesta Seelannista on kirjoittanut näistä lasten luunmurtumista Medicine and sport science -lehteen. Normaalitilanne lapsilla on, että luut säilyvät ehjänä. Ei kuitenkaan ole harvinaista, että luita välillä menee poikki. Tällainen tilanne syntyy useasti lapsen harrastaessa jotakin urheilulajia. Kyseessä on useimmin pieni kolhu, eikä mikään paha onnettomuus. Onneksi luunmurtumat paranevat hyvin ja kolhusta ei jää pysyvää vammaa.

Professori Gouldingin mukaan yli puolella lapsista (66%) luut menevät poikki useammin kuin kerran, mikä hänen mukaansa voisi osoittaa, että jotkut lapset ovat alttiimpia murtamaan luita kuin toiset. Joillakin lapsilla todettiin esimerkiksi ensimmäisen kerran luunmurtuma hieman alle viiden vuoden ikäisenä ja sitten heillä saattoi olla useita luunmurtumia myöhemmässä lapsuuden iässä (2-3 -kertainen riski saada uusia luunmurtumia).

Kun tarkemmin selvitettiin mistä nämä usein toistuvat luunmurtumat johtuivat, löytyi taustalla useita eri altistavia tekijöitä: nopea luunkasvu varhaisessa murrosiässä, luun mineralisoituminen ei pysy perässä kun lapsi kasvaa pituutta ja saa lisää painoa, sisäeritykseen liittyvät häiriötilat, perintötekijät, pitkäaikaiset sairaudet, pitkäaikaiset lääkitykset jne. Se asia mikä oli erityisen selvä näissä useita luunmurtumia kokeneissa lapsissa, oli luun mineraalipitoisuuden ja luiden koossa esiintyneet häiriöt. Mielenkiintoisena seikkana professori Goulding mainitsee ongelmaryhmänä vähän tai ei ollenkaan maitoa juoneet lapset. Vaikuttaa vahvasti siltä, että lapsi joka ei nauti maitotuotteita riittävästi on vaaravyöhykkeessä saada ravinnon kautta liian vähän kalsiumia. Myös hiilihappopitoisten virvoitusjuomien runsas käyttö voi häiritä luunmuodostusta lapsilla.

Pojallani luita meni lapsuudessa poikki vain sen yhden ainoan kerran. Sen jälkeen hän on tuonut palkintokaappiinsa useita Suomen mestaruusmitaleita. Kertokaa lapsillenne, että liikunta kannattaa aina ja ravitsemukseen on hyvä panostaa!

Lähde: Med Sport Sci 51: 102-120, 2007 (Goulding A. Risk factors for fractures in normally active children and adolescents.)

Coca-Cola vastaan Coc-Colan vesi

Tänään (24.5.2007) luen Turun Sanomista, että amerikkalainen virvoitusjuomajätti Coca-Cola ei tunnusta, että aika ja terveysvalistus olisivat ajaneet ohi sen lippulaivasta Coca Cola Classicista. Kysymys on kuulemma monisäikeisestä elämäntapa-asiasta kun juo Coca-Colaa. Yhtiö aikoo kuitenkin tuoda markkinoille runsaasti uusia terveysvaikutteisia juomia.

Kaino toiveeni on: Älkää sieltä Coca-Cola yhtiöstä tuoko meille niitä terveysvaikutteisia juomia! Niitä on muiden yhtiöiden toimesta jo toimitettu myyntiin ihan tolkuttoman paljon. Meillä on jo terveysvaikutteisia juomia saatavilla runsain määrin Suomesta. Ehkä parhainta terveysjuomaa saa esimerkiksi Coc-Colan (lausutaan Kokkolan) hanasta. Ja varsin hyvää hanavettä saa myös muista Suomen vesihanoista. Puhdas hanavesi on ihmisen paras terveysjuoma.

Toisaalta, jos kerran pitää juoda Coca-Colaa, niin juotakoon sitten sitä aitoa sokerilla makeutettua Coca Cola Classicia. Kerran viikossa voi sellaisen nautiskelupullon ostaa (mikäli on ihan pakottava tarve) ja muina viikonpäivinä tyytyä Coc-Colan veteen. Sillä nuo ihmeelliset keinomakeutetut Coca-Colat (ja muiden yhtiöiden vastaavat tuotteet) ovat vielä petollisempia. Niissä käytetyistä keinomakeutusaineista ei voida mennä takuuseen, aiheuttavatko syöpää vaiko ei, ja ne aiheuttavat mitä ilmeisimmin samanlaisen insuliiniryöpyn haiman Coca-Colalle altistuneille soluille kuin se aito sokerilimsakin. Makea on yksi perusmakumme ja keinotekoinen makeus tulkitaan elimistössämme yhtä lailla makeaksi.

It's the real thing: hanavesi!

Lähde: Turun Sanomat, 24.5.2007

tiistaina, toukokuuta 22, 2007

Kohta 200 000 lukukertaa

Näitä vaatimattomia kirjoituksiani luetaan kiihtyvään tahtiin. Uskomattomalta tuntuva 200 000:n lukukerran raja on ulottuvilla.

Vanhaa veteraaniurheilijan blogia on 31.7.2005 - 21.5.2007 luettu 111 648 kertaa
Uutta veteraaniurheilijan blogia on 9.11.2006 - 21.5.2007 luettu 48 407 kertaa
Veteraaniurheilijan foorumia on 8.11.2006 - 26.4.2007 luettu 31 559 kertaa

Yhteensä sepustuksiani on siis luettu 191 614 kertaa.

KIITOS kun pistäydytte lukemassa ja kommentoimassa kirjoituksiani!

sunnuntaina, toukokuuta 20, 2007

Google löytää perille

Katsoin äsken sivuilla olevista laskureistani miten sivuilleni päädytään. Ylivoimaisesti eniten sivuilleni tulee käyntejä Google -hakukoneen kautta (vähän yli 82% käynneistä). Tämä on aika mielenkiintoista. Toivottavasti edes joskus löydätte sivuiltani etsimäänne tietoa. Pistän tähän lihavalla tekstillä ne hakusanat, joiden perusteella tulen lähikuukausina tekemään lisäjuttuja sivuilleni. Jutunaiheita on jonossa muutamia tälläkin hetkellä, mutta ei ole kiellettyä kysyä kirjoitushalujani jostakin aiheesta. Veteraaniurheilijan lukuvihjeet -osiosta oikeassa palstassa näette mitä muut kirjoittavat terveydestä ja ravinnosta. En pyri kopioimaan tai kääntämään tätä tietoa vaan kehittämään itse omia juttujani. Kiitos kun luette juttujani niin ahkerasti!

Näillä hakusanoilla sivuilleni on päädytty viime viikkojen aikana:

acomplia, aforismeja, aforismi, aikuisiän diabetes, aineenvaihdunta, aivot, aivovamma, alaranta, alhainen verenpaine, alkoholi, allergian synty, ana ja mia, annika dahlqvist, anoreksia, antti heikkilä, anu mäkelä, armi kuusela, arno forsius, atkins, atkinsin dieetti, avokado, beetakaroteeni, biovita, cfs krooninen, christer sundqvist, cp-vamma, detox dieetti, diabetes ruokavaliot, dieetti, diet, doping, ennenaikainen siemensyöksy, ephidril 600, eric gammals, etusormen pituus, etyyli, fenoliset yhdisteet, fitline, flunssa, foolihappo, gaba, garcinia cambogia, geenimutaatio, glykeeminen indeksi, hedelmädieetti, helene forslund, heidi lindfors, hemoglobiiniarvot, hiivasolu, homeopaattiset lääkkeet, hopealusikka puhtaaksi, huijaus, iho kuntoon, insuliini, kaarlo kangasniemi, kaneli verensokeri, karnosiini, kasvisruokavalio, kauppa, kava, kehno, kemiallisesti pilaantuvat rasvat, kevätväsymys, kihti, kiitos aforismeja, kilo stop, kilpakävely, kilpirauhanen, kilpirauhasen häiriöistä, kilpirauhasen liikatoiminta, kilpirauhasen vajaatoiminta, kilpirauhaspotilaan ruokavalio, kilpirauhastulehdus, kirkasvalohoito, kolesteroli, kunto, kreatiini, kromi, köyhä, laihduttaminen kaloreita laskemalla, laihdutus, laihdutuskuuri, laihdutusohjeita, laihdutusohjelma, laihdutuspilleri, lapset ja lihavuus, lentoemäntien dieetti, leusiini, liha, lihava, lihavat, lihavuus, liikunta, loch nessin hirviö, luontaistuote, luontaistuotteet, mahalaukun ohitusleikkaus, mainonta lastenohjelmissa, maitohappo, makrobioottinen dieetti, maksasairaus, maksasyöpä, maraton tulokset, markku tuokko, matala verensokeri, mies, munuaissyöpä, mustaherukka, neljä yleisintä alkuainetta orgaanisessa luonnossa, nexium, nikotiini, nimettömän ja etusormen suhde, normaalipainoisen laihduttaminen, obestatiini, ohje, oksitosiini, optiset harhat, painonnousu, paksusuolen syöpä, palmuöljy, paniikkihäiriö, parsa, parsan terveellisyys, pesäpallo ruotsi, pro ana, pro mia, proteiini, päärynä, raaka-aineet suoraleivonta, rakkauslaskuri, rasva, rasvamaksa, ravinto, ravinto ja pistetaulukko, ravintolisä parantaa muistia, riisidieetti, ripuli, ruotsi, rypsiöljy, salaatteja, sananlaskuja, sanonta vanhemmat, scarsdalen dieetti, seleeni, sibutramiini, sokerikorput, sokeririppuvuus, sokeritauti, statiinit, suklaa, sundqvist, suomalainen ruoka, suomalaisten ravinto ennen vanhaan, suomeksi, suomen lääkärilehti, sydämen iskutilavuus urheilija, sydänkammion laajentuma, syödä hedelmiä, syöpä, tappava lääke, testosteroni, TGN1412, tilamaito suojaa lapsia, tohtori tolonen, toimiva laihdutuspilleri, toivo, tomaatti, tony halme, tribulus terrestris, tuhkimo, tupakka, tupakoinnin lopettamisesta aiheutuvat oireet, turun sanomat, tyrni viljely, ubikinoni, uinti laihduttaa, urheilija, urheilu, urheiluvammat, usko, varjoainekuvaus alaraajat, vatsavaivat, vegaani, verensokeri, veriarvot, veteraaniurheilija, vihreä tee, viivi avellan, vitamiini, voimakas hikoilu, voimala, voissa, vyötärölihavuus, vähähiilihydraattinen ruokavalio, välimeren dieetti, välimeren ruokavalio, wikipedia, ylikunnon oireet, ylikunto, äiti

Lähde: Laskurit sivuilla http://sundqvist.blogspot.com/ ja http://veteraaniurheilija.blogspot.com/

perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Viisi minuuttia liikkujan ravinnosta

**
Jatkan älyttömän yksinkertaisten tekstieni tarjoamista
teille luettavaksi ja kommentoitavaksi. Olen nyt omien kirjallisten kykyjeni äärirajoilla. Tämän yksinkertaisemmaksi en saa sanomaani. Jos et tekstiä ymmärrä, yritän sitä häntä koipien välissä parantaa kunnes se on täysin ymmärrettävää.

- Harrastan liikuntaa koska se antaa vapauden syödä kaikkea sitä mitä haluan!
- Jos en liiku – lihon heti useita kiloja!
- Monet kaivavat haarukalla hautaansa sohvalla maaten.

Nämä repliikit voivat olla peräisin mistä tahansa tilanteesta missä pohditaan liikunnan ja ravitsemuksen välisiä suhteita enemmän tai vähemmän sukkelasti. Totta näissä repliikeissä on paljonkin, vaikka ne mahdollisesti herättävätkin kunniattomat tunnot pintaan.

- Taasko meitä pullukoita syyllistetään?
- Mitä jos ei liikunta kiinnosta pätkääkään?
- Haisee hiki – älä tule liki!
- Ei terveen ihmisen tarvitse liikkua.

Älä sitten lue näitä rivejä! Sillä tämä kirjoitus sisältää vaihteeksi liikunnan ylistystä ja sen myötä syntyvää ravitsemuksen hurmostilaa. Liikkuvan ihmisen ruokavalion tulisi tyydyttää päivittäinen energiamäärä. Se voi olla jotain 2000 ja 4000 kilokalorin välillä riippuen liikunnan kiihkeydestä, liikuntalajista ja muista seikoista joita en nyt tässä laiskuuttani rupea luettelemaan. Tämä liikkuvan ihmisen tarvitsema kokonaisenergiamäärä voidaan koostaa monella eri tavalla. Tärkeintä on huolehtia siitä, että tietyt perusperiaatteet täyttyvät:

- monipuolisuus
- kohtuullisuus
- säännöllisyys
- rytmitys
- ravintoainetiheys

Liikkujan kannattaa pitää mielessä, että yksittäisellä huonolla ruokavalinnalla (esim. kevytmargariini, sokerikorppu tai vaikkapa sipsipussi) ei täysin onnistu pilaamaan pääosin hyvää ruokavaliota. Hyvällä yksittäisellä ruokavalinnalla (voi, omena tai vaikkapa naudan sisäfilee) ei ihan helposti tosin onnistu korjaamaan muuten puutteellista päivän ateriakokonaisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että hetkellistä hairahdusta ei pidä liiaksi jäädä suremaan. Syö se sipsipussi kerran viikossa jos sellainen käsittämätön himo tärvättyyn ruokaan ilmenee. Satunnaisesti nautittu huonolaatuinen ravinto ei kaada sairaspetiin välittömästi. Eikä satunnaisella hyvälaatuisella ravinnolla voida riittävästi parantaa huonon ruokavalion rappiollista vaikutusta. Älä yhtään röyhistele rintaasi jos syöt urheiluleireillä ihan tavattoman terveellisesti, mutta sitten kun muiden silmä välttää syöt ihan mitä sattuu! Ravitsemuksen kokonaisuus ja säännölliset ravintovalinnat ratkaisevat onko sinun ruokailussa järkeä vaiko ei. Liikkuja voi syödä varsin runsaasti hiilihydraattia. Saattaa jopa tästä joukosta löytyä käyttäjäkunta, jolle lämpimästi voi suositella valtion ravitsemusneuvottelukunnan kaikkia päähänpinttymiä. Vähän liikkuvat saavat olla erityisen tarkkoja noiden hiilihydraattien suhteen, muuten rupeaa paino nousemaan ja ilmeisesti myös rupeaa hieman reippaammin peräpää paukkumaan. Tämä paukuttelutieto lisättiin lukijapalautteen perusteella. Asiaa on tutkittu ja omaehtoista kokemustakin on. Hiilarit ovat hyviä paukkupanoksia.

Liikunta lisää energiantarvetta. Tämä pitää huomioida ruokavaliota koostettaessa. Liikunta tuo väljyyttä ruokailuun. Ei tarvitse ihan jokaista kilokaloria laskea. Liikunta vapauttaa sinut monipuolisen ja riittävän ruokavalion kimppuun. Valitset sitten minkä tahansa sadoista dieeteistä, niin voit nauttia tuon dieetin puitteissa sen verran runsaita annoksia, että puutosoireita ei juurikaan pääse syntymään. Voit halutessasi jopa syödä rasvaa hieman enemmän kuin suositukset määräävät sillä uusimmat tutkimustulokset osoittavat, että ravinnon rasva ei kovinkaan herkästi heilauta veren rasvaprofiilia pitkällä tähtäimellä suuntaan eikä toiseen. Reipas liikunta huolehtii sitten siitä, että hieman energiatiheämmät annokset eivät siirry vatsan seudulle varastoon.

Monipuolisuus on erittäin tärkeää liikkujalle. Kaikki elintarvikkeet eivät ole yhtä ravinteikkaita, joten liian yksipuolisesta ravinnosta saattaa toisaalta saada liikaa jotain tiettyä ravintoainetta ja toisaalta liian vähän jotain toista. Einestiskiltä ei urheilija juurikaan löydä mitään suuhun pantavaa. Liikunta aiheuttaa hieman suurempaa vitamiinien ja hivenaineiden tarvetta, mutta tätä jotkut helppoheikit ja -matit herkästi liioittelevat halutessaan tarjota sinulle niitä ravintolisiä, pillereitä ja ravintolitkuja. Ihan normaalilla ruoalla se urheilija kuitenkin parhaiten liikkuu ja nuo helpot kikat kannattaa jättää pois käytöstä. Urheilijan syödessä runsaasti ravintoainetiheitä ruokia voi varmistua siitä, että hän saa tästä kaiken tarvitsemansa.

Ravinnon sisältöä tärkeämpää voi olla ottaa huomioon usein ihan retuperällä oleva ateriarytmitys. Tästä tulee tämä ajatukseni siitä, että liikkujan ruokailussa pitää olla ateriavälit kunnossa. Säännöllisesti lautasen äärellä vietetty laatuaika takaa sen, että verensokeri pysyy tasaisena. Harjoittelun jälkeinen hajottava aineenvaihdunta (katabolia) muuttuu rakentavaan suuntaan (anabolia). Anteeksi kun käytän tällaisia vierasperäisiä sanoja, mutta ne ovat suluissa. Hyppää vain reilusti kaikkien vieraiden sanojen yli, sillä vielä on jäljellä muutama viiltävä totuus: Nälkä on merkki siitä, että ateriarytmiä voi tihentää. Täysinäinen hieman epämukava olo taas on merkki siitä, että syödään joko liian tiheästi tai liian suuria annoksia. Säännöllinen rytmi takaa riittävän energiansaannin, sopivan harjoittelu- ja elämänvireen sekä hyvän harjoittelusta palautumisen. Liikkujan onkin syytä nauttia päivän aikana vähintään kolme ateriaa lautaselta ja niiden välissä saman verran terveellisiä välipaloja. Sopiva ateriaväli voi olla kolme tuntia, tarvittaessa jopa tiheämpi. Kuulostele elimistöäsi. Sitten kun pysyt virkeänä vaikkapa koventaessasi ajoittain treeniäsi on se todennäköisesti merkki siitä, että olet oikeilla jäljillä. Ja muista juoda riittävästi vettä!

Tässä Viisi minuuttia -sarjassa on ilmestynyt joitakin muitakin kirjoituksia: