**
Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen Tiken vuotta 2007 koskeva ravintotase on ilmestynyt. Tike laatii vuosittain yhteenvedon Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta. Ravintotaseeseen kuuluu 11 ruoka-aineryhmää sekä juomat. Ravintotase laaditaan YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO:n jaottelun mukaisesti.
Mitä siitä selvisi? Syömmekö terveellisemmin?
Myönteistä
Suomalainen söi viime vuonna lihaa keskimäärin reilut 76 kiloa. Määrä oli yhteensä 2,6 kiloa suurempi kuin vuonna 2006. Eniten kasvoi siipikarjanlihan kulutus, joka nousi miltei kaksi kiloa, peräti 12 prosenttia. Sianlihan kulutus nousi 0,6 kiloa ja naudanlihan 0,2 kiloa. Eniten suomalaiset syövät sianlihaa, jota kuluu miltei 35 kiloa per henki. Naudanlihaa kului viime vuonna henkeä kohti 18,7 ja siipikarjanlihaa 17,6 kiloa.
Myös vihanneksia ja hedelmiä syötiin edellisvuotta enemmän. Vihannesten kulutus kasvoi vajaa kuusi prosenttia ja hedelmien kulutus noin seitsemän prosenttia edellisvuodesta. Tuoreiden vihannesten suosio lisääntyi kolmisen kiloa edellisvuodesta. Vuoteen 2005 verrattuna viime vuoden kulutus oli kuitenkin vain reilun kilon verran suurempaa. Kaikkiaan vuonna 2007 vihanneksia kulutettiin henkeä kohti liki 69 kiloa, kun mukaan lasketaan myös pakasteet ja säilykkeet.
Myös tuoreiden hedelmien kulutus lisääntyi. Sitrushedelmien kulutus nousi kilon edellisvuodesta, liki 14 kiloon henkeä kohti. Kaikkiaan tuoreita hedelmiä syötiin yli 36 kiloa per henki, 2,3 kiloa aiempaa enemmän. Myös hedelmäsäilykkeitä kului liki kilo edellisvuotta enemmän, 6,2 kiloa henkeä kohti. Hedelmämehujen kulutus sen sijaan laski jo toista vuotta peräkkäin.
Maitotuotteista osuu silmään iloisena asiana jogurtin kulutuksen nousu, joka jatkui jo viidettä vuotta peräkkäin. Sen kulutus oli viime vuonna jo 21,6 litraa henkeä kohti, 7,5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Tässä ei ole jogurttilaatuja eroteltu. Viisautta on syödä täysrasvaista luonnonjogurttia. Kermaa kulutettiin viime vuonna 6,8 litraa, mikä on 4,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Rukiin kulutus nousi vajaalla puolella kilolla, 16,7 kiloon henkeä kohti. Viljan kokonaiskulutus nousi edellisvuodesta 1,4 kiloa yli 80 kiloon henkeä kohti. Noin 60 prosenttia kulutetusta viljasta oli vehnää, 48 kiloa henkeä kohti. Vehnän menekki oli lähes sama kuin vuonna 2006.
Margariinin ja rasvaseosten menekki pysyi samalla tasolla kuin vuonna 2006, 7,5 ja 2,8 kilossa henkeä kohti. Margariineja ei pidä minun mielestäni ostaa. Hyvä jos kasvukäyrä edes vähän loivenee, ehkä jopa kääntyy laskuun. Kasviöljyjen kulutus nousi hieman, 5,6 kiloon henkeä kohti.
Kielteistä
Kovin ikävää kuuluu maitorintamalta. Nestemäisten maitotuotteiden kulutuksen suunta jatkui samanlaisena kuin aiempinakin vuosina: Rasvattoman maidon suosion kasvu jatkui. Täys- ja kevytmaidon sekä piimän ja viilin kulutus jatkoi laskuaan, tosin hieman loivemmin kuin edellisinä vuosina. Yhteensä maitoa kulutettiin yli 137 litraa henkeä kohti, 0,2 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2006. Määrästä yli puolet oli kevytmaitoa, jonka kulutus laski vajaa kaksi prosenttia. Rasvattoman maidon osuus oli reilu kolmannes eli 49,5 litraa. Lisäystä edelliseen vuoteen kertyi 3,6 prosenttia. Sekä piimän että viilin kulutus pieneni 2,7 prosenttia edellisvuodesta. Piimää kulutettiin viime vuonna henkeä kohti 13 ja viiliä 5,2 litraa.
Sokerin kulutus oli käsittämättömällä tavalla lähes edellisen vuoden tasolla, noin 31 kiloa henkeä kohden.
Rasvoista voin kulutus laski 0,2 kiloa edellisvuodesta 2,6 kiloon. Eihän anneta voin käytön vajota enää tästä alemmaksi? Järkiinnytään ja siirrytään joukolla voin käyttäjiksi!
Lähde: Finfoodin uutiskirje, 2.7.2008
keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2008
tiistaina, heinäkuuta 01, 2008
Palmuöljyn tuotanto aiheuttaa metsäkatoa
*
Elintarvikeyritysten olisi kannettava vastuunsa palmuöljyn tuotannosta. Palmuöljyn tuotanto on merkittävin metsäkadon aiheuttaja Malesiassa ja Indonesiassa. Mikäli palmuöljyn tuotannossa ei siirrytä vastuullisiin menetelmiin, Kaakkois-Aasian sademetsät ovat vaarassa tuhoutua nopeasti. Maailman palmuöljyn tuotannosta noin 80 prosenttia käytetään elintarviketeollisuudessa. Suomessakin suurin osa jalostetusta palmuöljystä käytetään elintarvikesektorilla.
Suomalaiset palmuöljyä käyttävät elintarvikeyhtiöt ovat pääosin piittaamattomia palmuöljyhankintansa kielteisistä sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista, ilmeni WWF Suomen viime marraskuussa julkaisemassa selvityksessä. WWF tarjoaa heinäkuussa suomalaisille mahdollisuuden kannustaa elintarvikeyrityksiä sitoutumaan vastuulliseen toimintaan.
Palmuöljyn tuotantoon liittyy huomattavia ympäristöongelmia. Öljypalmuplantaasien tieltä hakataan luonnontilaista metsää, mikä pienentää monien Kaakkois-Aasian uhanalaisten lajien elintilaa. Maanmuokkauksessa hallitsemattomien kulotusten seurauksena syttyy metsäpaloja ja trooppinen metsäkato aiheuttaa maailmanlaajuisesti mittavat kasvihuonepäästöt. Ellei trooppista metsäkatoa saada pysäytettyä, vaarallisen ilmastonmuutoksen torjuminen on lähes mahdotonta. WWF:n viime syksynä tekemä yrityskysely paljasti, että vaikka yhtiöt huomioivat raaka-ainehankintansa yritysjohdon hyväksymässä ympäristöpolitiikassa, vain harva yritys oli selvittänyt palmuöljyhankintansa vastuullisuutta.
Euroopan palmuöljytuonnin määrä kaksinkertaistui vuosien 2000–2006 välisenä aikana pääasiassa elintarviketeollisuuden kasvaneen kysynnän vuoksi. Palmuöljyä käytetään muun muassa margariineissa, ravintoloiden paistorasvoissa, pakasteruoissa, ranskanperunoissa, perunalastuissa, kasvirasvajäätelössä sekä kekseissä ja muissa leivonnaisissa. Suurin osa raakapalmuöljystä tuodaan Suomeen Ruotsista. Suomalaiset elintarvikeyhtiöt ostavat palmuöljyn kuitenkin pääasiassa osana jatkojalostetta, kuten kasvirasvasekoitusta, joiden palmuöljyosuus vaihtelee suuresti. Vuonna 2005 kasvirasvasekoitteita tuotiin Suomeen yli 31 miljoonaa kiloa.
Osa elintarvikeyhtiöistä on alkanut kehittää palmuöljyhankintaansa. Esimerkilliset yritykset ovat sitoutuneet siirtymään aikataulutettuun vastuulliseen hankintaan. Ne osoittavat esimerkillään, että kannattavan liiketoiminnan ja ympäristövastuun ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään.
"Kuluttajan on lähes mahdotonta tuoteselosteiden perusteella tietää tuotteiden palmuöljysisällöstä – siksi vastuu palmuöljyn vastuullisesta alkuperästä on yrityksillä", sanoo metsänhoitaja Sampsa Kiianmaa WWF:stä. "Elintarvikeyrityksillä on vastuullisuuttaan kehittämällä hyvät mahdollisuudet pienentää suomalaisten ekologista jalanjälkeä sademetsissä", hän jatkaa.
WWF:n Kuukauden sankariteko –kampanjassa kuluttajat saavat mahdollisuuden vedota palmuöljyä käyttäviin elintarvikeyrityksiin, jotta ne sitoutuisivat tukemaan vastuullista palmuöljyn tuotantoa ja käyttämään vain vastuullisesti tuotettua palmuöljyä. Valmiiksi muotoillun kirjeen voi lähettää WWF:n verkkosivujen kautta. Kirjekampanjan kohteiksi on valikoitu elintarviketeollisuuden eri osa-alueita edustavia yrityksiä: Raisio Oyj, Fazer Leipomot, S-ryhmän ketjuravintolat sekä Lännen Tehtaat Oyj. Kansainvälisistä yrityksistä Unilever on jo sitoutunut käyttämään tuotteissaan vain RSPO-sertifioitua palmuöljyä. Santa Maria on pohjoismaiden ensimmäinen elintarvikeyhtiö, joka on sitoutunut ostamaan käyttämälleen palmuöljylle RSPO-sertifikaatit. WWF toivoo, että suomalaiset elintarvikeyritykset seuraavat esimerkkiä.
WWF:n selvitys palmuöljyn käytöstä suomalaisessa elintarviketeollisuudessa: Syökö suomalainen elintarviketeollisuus viimeisiä sademetsiä? löytyy osoitteesta http://www.wwf.fi/tiedotus/raportit/.
Kuukauden sankariteko –kampanjaan voi tutustua osoitteessa http://www.wwf.fi/ymparisto/metsat/sademetsat/kuukauden_sankariteko_kampanja.html
Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 1.7.2008
Elintarvikeyritysten olisi kannettava vastuunsa palmuöljyn tuotannosta. Palmuöljyn tuotanto on merkittävin metsäkadon aiheuttaja Malesiassa ja Indonesiassa. Mikäli palmuöljyn tuotannossa ei siirrytä vastuullisiin menetelmiin, Kaakkois-Aasian sademetsät ovat vaarassa tuhoutua nopeasti. Maailman palmuöljyn tuotannosta noin 80 prosenttia käytetään elintarviketeollisuudessa. Suomessakin suurin osa jalostetusta palmuöljystä käytetään elintarvikesektorilla.
Suomalaiset palmuöljyä käyttävät elintarvikeyhtiöt ovat pääosin piittaamattomia palmuöljyhankintansa kielteisistä sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista, ilmeni WWF Suomen viime marraskuussa julkaisemassa selvityksessä. WWF tarjoaa heinäkuussa suomalaisille mahdollisuuden kannustaa elintarvikeyrityksiä sitoutumaan vastuulliseen toimintaan.
Palmuöljyn tuotantoon liittyy huomattavia ympäristöongelmia. Öljypalmuplantaasien tieltä hakataan luonnontilaista metsää, mikä pienentää monien Kaakkois-Aasian uhanalaisten lajien elintilaa. Maanmuokkauksessa hallitsemattomien kulotusten seurauksena syttyy metsäpaloja ja trooppinen metsäkato aiheuttaa maailmanlaajuisesti mittavat kasvihuonepäästöt. Ellei trooppista metsäkatoa saada pysäytettyä, vaarallisen ilmastonmuutoksen torjuminen on lähes mahdotonta. WWF:n viime syksynä tekemä yrityskysely paljasti, että vaikka yhtiöt huomioivat raaka-ainehankintansa yritysjohdon hyväksymässä ympäristöpolitiikassa, vain harva yritys oli selvittänyt palmuöljyhankintansa vastuullisuutta.
Euroopan palmuöljytuonnin määrä kaksinkertaistui vuosien 2000–2006 välisenä aikana pääasiassa elintarviketeollisuuden kasvaneen kysynnän vuoksi. Palmuöljyä käytetään muun muassa margariineissa, ravintoloiden paistorasvoissa, pakasteruoissa, ranskanperunoissa, perunalastuissa, kasvirasvajäätelössä sekä kekseissä ja muissa leivonnaisissa. Suurin osa raakapalmuöljystä tuodaan Suomeen Ruotsista. Suomalaiset elintarvikeyhtiöt ostavat palmuöljyn kuitenkin pääasiassa osana jatkojalostetta, kuten kasvirasvasekoitusta, joiden palmuöljyosuus vaihtelee suuresti. Vuonna 2005 kasvirasvasekoitteita tuotiin Suomeen yli 31 miljoonaa kiloa.
Osa elintarvikeyhtiöistä on alkanut kehittää palmuöljyhankintaansa. Esimerkilliset yritykset ovat sitoutuneet siirtymään aikataulutettuun vastuulliseen hankintaan. Ne osoittavat esimerkillään, että kannattavan liiketoiminnan ja ympäristövastuun ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään.
"Kuluttajan on lähes mahdotonta tuoteselosteiden perusteella tietää tuotteiden palmuöljysisällöstä – siksi vastuu palmuöljyn vastuullisesta alkuperästä on yrityksillä", sanoo metsänhoitaja Sampsa Kiianmaa WWF:stä. "Elintarvikeyrityksillä on vastuullisuuttaan kehittämällä hyvät mahdollisuudet pienentää suomalaisten ekologista jalanjälkeä sademetsissä", hän jatkaa.
WWF:n Kuukauden sankariteko –kampanjassa kuluttajat saavat mahdollisuuden vedota palmuöljyä käyttäviin elintarvikeyrityksiin, jotta ne sitoutuisivat tukemaan vastuullista palmuöljyn tuotantoa ja käyttämään vain vastuullisesti tuotettua palmuöljyä. Valmiiksi muotoillun kirjeen voi lähettää WWF:n verkkosivujen kautta. Kirjekampanjan kohteiksi on valikoitu elintarviketeollisuuden eri osa-alueita edustavia yrityksiä: Raisio Oyj, Fazer Leipomot, S-ryhmän ketjuravintolat sekä Lännen Tehtaat Oyj. Kansainvälisistä yrityksistä Unilever on jo sitoutunut käyttämään tuotteissaan vain RSPO-sertifioitua palmuöljyä. Santa Maria on pohjoismaiden ensimmäinen elintarvikeyhtiö, joka on sitoutunut ostamaan käyttämälleen palmuöljylle RSPO-sertifikaatit. WWF toivoo, että suomalaiset elintarvikeyritykset seuraavat esimerkkiä.
WWF:n selvitys palmuöljyn käytöstä suomalaisessa elintarviketeollisuudessa: Syökö suomalainen elintarviketeollisuus viimeisiä sademetsiä? löytyy osoitteesta http://www.wwf.fi/tiedotus/raportit/.
Kuukauden sankariteko –kampanjaan voi tutustua osoitteessa http://www.wwf.fi/ymparisto/metsat/sademetsat/kuukauden_sankariteko_kampanja.html
Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 1.7.2008
Geenidoping on valtavan iso ongelma
**
Viime aikoina paljon huomiota saanut valmentaja Kari-Pekka Kyrö on halunnut paljastaa maastohiihdon parissa vellovan dopingin käytön. Kyrön mukaan kyseessä on ollut varsin yleinen tapa hoitaa hiihtäjämme huippukuntoon. Mikäli väitteet ovat totta, on ennustettavissa todella vaikeita aikoja tälle loistavalle urheilulajille ja sen mainioille nykyisille harrastajille.
Minun piti maastohiihtoa koskettavasta laajasta ongelmasta kirjoittaa, mutta en löydä asian käsittelyyn riittävästi motivaatiota. Sen sijaan ajattelin tarjota teille aivan uutta tietoa geenidopingiin liittyvistä ongelmista. Brittiläinen farmakologian erikoislehti omistaa suuren osan lehden sisällöstä geenidopingin käsittelyyn. Sain äsken tutkijavaihtona tohtori Wellsin laajan yhteenvedon nykytilanteesta (Gene doping: the hype and the reality). Tässä blogini lukijoille selkokielinen vapaasti suomennettu juttu ajankohtaisesta aiheesta.
Geenidopingin ongelma on tiedostettu WADA:ssa (Kansainvälisessä dopinginvastaisessa liikkeessä), mutta työkenttä on valtava, sillä vilpillisin keinoin menestystä hakevat urheilijat eivät kaihda käyttää mitä mielikuvituksellisimpia modernin geeniterapian suomia keinoja. Geenidoping houkuttelee, koska sillä voidaan lisätä lihasmassaa ja -voimaa sekä edistää veren punasolujen tuotantoa. Geenidopingin avulla urheilija voi saada Eero Mäntyrannan luontaisesti korkeat hemoglobiiniarvot antamalla lääkärin kohottaa hänen erytropoietiiniaan (EPO) geeniterapian keinoilla. Se on kuitenkin paitsi väärin, myös erittäin vaarallista. Potilaita on sairastunut leukemiaan geeniterapian jälkeen. Vakavasti sairaat voivat ehkä ottaa tällaisen riskin, mutta nuorille, terveille urheilijanaisille ja -miehille se ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää.
Laboratorioeläimillä on saavutettu geenimuuntelun avulla hämmästyttäviä tuloksia erityisesti kestävyyden ja voimantuoton alueella. Tohtori Wells pitää todennäköisenä, että osa näistä tuloksista siirtyy myös vilppiä tavoittelevien urheilijoiden käyttöön (osa menetelmistä on jo ehkä siirtynyt urheilijoiden käyttöön kuten esim. kasvuhormonin tuotannon lisääminen). Wells pitää todennäköisenä voimakasta kehitystä mm. lihaskasvun tehostamisessa ja hapenottokyvyn parantamisessa geenejä manipuloiden. Eläinkokeissa on ollut esillä insuliininkaltaisia kasvutekijöitä ja myostatiini inhibiittoreita (estäjiä) lihaskasvun keinotekoisina lisääjinä. Myostatiini tai GDF-8 (engl. Growth Differentiation Factor 8) valvoo lihaksen kasvua tiettyyn geeneissämme ennalta määrättyyn rajaan saakka. Ihmisen kekseliäisyydellä ei ole rajoja: Jotta lihakset jatkaisivat edelleen kasvuaan on olemassa myostatiini inhibiittori, joka estää myostatiinin tarjoaman lihaskasvun rajoituksen. Voitte kuvitella, että tällä tempauksella liikutaan paitsi kielletyllä alueella, myös hyvin vaarallisella alueella! Lihakset voisivat siis kasvaa yliluonnollisen suuriksi koska niiden kasvua ei estettäisi. Eläinkokeissa on jo saatu voimakasta lihaskasvua aikaiseksi vaikuttamalla geenitasolla myostatiiniin. Pysytään kuulolla löytyykö pian tämäkin vilpillinen tekniikka urheilijoita varten, ainakin siitä jo vakavasti keskustellaan tiedemiespiireissä. Myostatiini inhibiittoreita on jo kokeiltu potilasryhmille, jotka kärsivät heikentyneestä lihasvoimasta.
Suorituskykyä parannetaan lisäämällä erytropoietiinin (EPO) muodostusta ja erityisillä verisuoniston kasvutekijöillä (tutustu angiogeneesiin) uusien pienten verisuonten kasvattamista kiihdytetään. Mielikuvitus on tiedemiehillä laukannut todella villisti, sillä lihasten fenotyyppiin (ilmiasuun) on myös pystytty vaikuttamaan. Erityiset peroksisomi kasvutekijöiden vilkastuttamiset jo hallitaan. Hidas tai heikko lihas saadaan olympiakuntoon noilla menetelmillä.
Se mikä tekee tästä geenidoping-asetelmasta todella hankalan, on sopivan testausmenetelmän kehittely. Miten saadaan kiinni nämä urheilijat vilpillisten menetelmien käytöstä? Onhan nyt kyse urheilijan oman elimistön tuottamista kasvutekijöistä. Urheilijan lahjakkuustekijöihin kuuluvat luonnostaan näiden osa-alueiden ja toimintojen korostuminen. Miten menetellä sitten kun puutteet näillä osa-alueilla korvataan tai entisestään tehostetaan sopivia geenejä aktivoimalla? On vain ajan kysymys milloin nämä menetelmät ovat käytössä vilppiin taipuvaisilla huippu-urheilijoilla.
Geenidopingissa käytettävät menetelmät ovat toistaiseksi erittäin kalliita ja jokseenkin epävarmoja. Kehitystyö on kuitenkin nopeaa ja kiihkeää. Ei sentään huippu-urheilijoita silmälläpitäen, vaan sen takia, että saadaan jotakin toivoa lihassurkastumataudeista kärsiville potilaille (esim. MS-tauti ja Duchennen lihasdystrofia). Huippu-urheilijat hyötyvät näistä ponnisteluista ikään kuin sivutuotteena.
Perinteisestä dopingista poiketen geenidoping ei kuulu ihan joka lääkäriaseman perustoimintoihin (vielä). Tohtori Wells toivoo, että lääkäriasemien siirtymäaika näihin menetelmiin on mahdollisimman pitkä, sillä paljon on vielä testaamatta mitä sivuvaikutuksia geenidopingin eri menetelmillä on urheilijalle. Tiukempi kontrolli lienee kuitenkin mahdotonta, sillä mikään ei pysäyttäne laittomasti toimivien lääkäreiden mukaantulon markkinoille. Hippokrateen vala ei paljon velvoita tarpeeksi suuren setelitukon näkyessä.
Geenidopingiin turvautuva urheilija vaarantaa terveytensä monella eri tasolla. Toisaalta itse geenin aktivointi ihmiselimistössä ja siihen liittyvät menetelmät ovat vielä epävarmoja. Toisaalta on mahdotonta tietää mitä hallitsematon geenin aktivointi voi aiheuttaa ihmiselimistössä. Elimistön herkän tasapainon (homeostaasin) järkkyminen voi näkyä lisääntyneenä sairastumisena aineenvaihdunta- tai syöpäsairauksiin. Hinta voi olla aivan liian korkea jos terveellisenä pidettävä urheilu vie ennenaikaiseen kuolemaan.
Todella vaikeiden asioiden äärelle tohtori Wells vie meidät pohtiessaan geenidopingin käyttöä loukkaantuneen urheilijan saattamisessa taas hyvään iskuun kilpakentillä. Moderni lääketiede saattaa tulevaisuudessa tarjota geeniterapiaa nopeuttamaan potilaiden tervehtymistä esim. liikenneonnettomuuksien jälkeen. Pitäisikö urheilijoilta mahdollisesti kieltää paras mahdollinen hoito sen takia, että siinä on väärinkäytön mahdollisuus?
Lähde: Wells DJ. Gene doping: the hype and the reality. British Journal of Pharmacology 154: 623–631; doi:10.1038/bjp.2008.144; julkaistu 21.4. 2008
Viime aikoina paljon huomiota saanut valmentaja Kari-Pekka Kyrö on halunnut paljastaa maastohiihdon parissa vellovan dopingin käytön. Kyrön mukaan kyseessä on ollut varsin yleinen tapa hoitaa hiihtäjämme huippukuntoon. Mikäli väitteet ovat totta, on ennustettavissa todella vaikeita aikoja tälle loistavalle urheilulajille ja sen mainioille nykyisille harrastajille.
Minun piti maastohiihtoa koskettavasta laajasta ongelmasta kirjoittaa, mutta en löydä asian käsittelyyn riittävästi motivaatiota. Sen sijaan ajattelin tarjota teille aivan uutta tietoa geenidopingiin liittyvistä ongelmista. Brittiläinen farmakologian erikoislehti omistaa suuren osan lehden sisällöstä geenidopingin käsittelyyn. Sain äsken tutkijavaihtona tohtori Wellsin laajan yhteenvedon nykytilanteesta (Gene doping: the hype and the reality). Tässä blogini lukijoille selkokielinen vapaasti suomennettu juttu ajankohtaisesta aiheesta.
Geenidopingin ongelma on tiedostettu WADA:ssa (Kansainvälisessä dopinginvastaisessa liikkeessä), mutta työkenttä on valtava, sillä vilpillisin keinoin menestystä hakevat urheilijat eivät kaihda käyttää mitä mielikuvituksellisimpia modernin geeniterapian suomia keinoja. Geenidoping houkuttelee, koska sillä voidaan lisätä lihasmassaa ja -voimaa sekä edistää veren punasolujen tuotantoa. Geenidopingin avulla urheilija voi saada Eero Mäntyrannan luontaisesti korkeat hemoglobiiniarvot antamalla lääkärin kohottaa hänen erytropoietiiniaan (EPO) geeniterapian keinoilla. Se on kuitenkin paitsi väärin, myös erittäin vaarallista. Potilaita on sairastunut leukemiaan geeniterapian jälkeen. Vakavasti sairaat voivat ehkä ottaa tällaisen riskin, mutta nuorille, terveille urheilijanaisille ja -miehille se ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää.
Laboratorioeläimillä on saavutettu geenimuuntelun avulla hämmästyttäviä tuloksia erityisesti kestävyyden ja voimantuoton alueella. Tohtori Wells pitää todennäköisenä, että osa näistä tuloksista siirtyy myös vilppiä tavoittelevien urheilijoiden käyttöön (osa menetelmistä on jo ehkä siirtynyt urheilijoiden käyttöön kuten esim. kasvuhormonin tuotannon lisääminen). Wells pitää todennäköisenä voimakasta kehitystä mm. lihaskasvun tehostamisessa ja hapenottokyvyn parantamisessa geenejä manipuloiden. Eläinkokeissa on ollut esillä insuliininkaltaisia kasvutekijöitä ja myostatiini inhibiittoreita (estäjiä) lihaskasvun keinotekoisina lisääjinä. Myostatiini tai GDF-8 (engl. Growth Differentiation Factor 8) valvoo lihaksen kasvua tiettyyn geeneissämme ennalta määrättyyn rajaan saakka. Ihmisen kekseliäisyydellä ei ole rajoja: Jotta lihakset jatkaisivat edelleen kasvuaan on olemassa myostatiini inhibiittori, joka estää myostatiinin tarjoaman lihaskasvun rajoituksen. Voitte kuvitella, että tällä tempauksella liikutaan paitsi kielletyllä alueella, myös hyvin vaarallisella alueella! Lihakset voisivat siis kasvaa yliluonnollisen suuriksi koska niiden kasvua ei estettäisi. Eläinkokeissa on jo saatu voimakasta lihaskasvua aikaiseksi vaikuttamalla geenitasolla myostatiiniin. Pysytään kuulolla löytyykö pian tämäkin vilpillinen tekniikka urheilijoita varten, ainakin siitä jo vakavasti keskustellaan tiedemiespiireissä. Myostatiini inhibiittoreita on jo kokeiltu potilasryhmille, jotka kärsivät heikentyneestä lihasvoimasta.
Suorituskykyä parannetaan lisäämällä erytropoietiinin (EPO) muodostusta ja erityisillä verisuoniston kasvutekijöillä (tutustu angiogeneesiin) uusien pienten verisuonten kasvattamista kiihdytetään. Mielikuvitus on tiedemiehillä laukannut todella villisti, sillä lihasten fenotyyppiin (ilmiasuun) on myös pystytty vaikuttamaan. Erityiset peroksisomi kasvutekijöiden vilkastuttamiset jo hallitaan. Hidas tai heikko lihas saadaan olympiakuntoon noilla menetelmillä.
Se mikä tekee tästä geenidoping-asetelmasta todella hankalan, on sopivan testausmenetelmän kehittely. Miten saadaan kiinni nämä urheilijat vilpillisten menetelmien käytöstä? Onhan nyt kyse urheilijan oman elimistön tuottamista kasvutekijöistä. Urheilijan lahjakkuustekijöihin kuuluvat luonnostaan näiden osa-alueiden ja toimintojen korostuminen. Miten menetellä sitten kun puutteet näillä osa-alueilla korvataan tai entisestään tehostetaan sopivia geenejä aktivoimalla? On vain ajan kysymys milloin nämä menetelmät ovat käytössä vilppiin taipuvaisilla huippu-urheilijoilla.
Geenidopingissa käytettävät menetelmät ovat toistaiseksi erittäin kalliita ja jokseenkin epävarmoja. Kehitystyö on kuitenkin nopeaa ja kiihkeää. Ei sentään huippu-urheilijoita silmälläpitäen, vaan sen takia, että saadaan jotakin toivoa lihassurkastumataudeista kärsiville potilaille (esim. MS-tauti ja Duchennen lihasdystrofia). Huippu-urheilijat hyötyvät näistä ponnisteluista ikään kuin sivutuotteena.
Perinteisestä dopingista poiketen geenidoping ei kuulu ihan joka lääkäriaseman perustoimintoihin (vielä). Tohtori Wells toivoo, että lääkäriasemien siirtymäaika näihin menetelmiin on mahdollisimman pitkä, sillä paljon on vielä testaamatta mitä sivuvaikutuksia geenidopingin eri menetelmillä on urheilijalle. Tiukempi kontrolli lienee kuitenkin mahdotonta, sillä mikään ei pysäyttäne laittomasti toimivien lääkäreiden mukaantulon markkinoille. Hippokrateen vala ei paljon velvoita tarpeeksi suuren setelitukon näkyessä.
Geenidopingiin turvautuva urheilija vaarantaa terveytensä monella eri tasolla. Toisaalta itse geenin aktivointi ihmiselimistössä ja siihen liittyvät menetelmät ovat vielä epävarmoja. Toisaalta on mahdotonta tietää mitä hallitsematon geenin aktivointi voi aiheuttaa ihmiselimistössä. Elimistön herkän tasapainon (homeostaasin) järkkyminen voi näkyä lisääntyneenä sairastumisena aineenvaihdunta- tai syöpäsairauksiin. Hinta voi olla aivan liian korkea jos terveellisenä pidettävä urheilu vie ennenaikaiseen kuolemaan.
Todella vaikeiden asioiden äärelle tohtori Wells vie meidät pohtiessaan geenidopingin käyttöä loukkaantuneen urheilijan saattamisessa taas hyvään iskuun kilpakentillä. Moderni lääketiede saattaa tulevaisuudessa tarjota geeniterapiaa nopeuttamaan potilaiden tervehtymistä esim. liikenneonnettomuuksien jälkeen. Pitäisikö urheilijoilta mahdollisesti kieltää paras mahdollinen hoito sen takia, että siinä on väärinkäytön mahdollisuus?
Lähde: Wells DJ. Gene doping: the hype and the reality. British Journal of Pharmacology 154: 623–631; doi:10.1038/bjp.2008.144; julkaistu 21.4. 2008
maanantaina, kesäkuuta 30, 2008
HDL pitää muistin virkeänä
**
Ranskalais-brittiläinen tutkijaryhmä on yhdistänyt matalan HDL-kolesterolin ("hyvä kolesteroli") heikentyneeseen muistitoimintaan. Kyse on nimenomaan lyhytaikaisesta muistista, jossa HDL-kolesterolilla on tutkijoiden mukaan tärkeä rooli. Tohtori Archana Singh-Manoux Ranskasta ja brittiläiset kollegat pitävät HDL-kolesterolia hyvin tärkeänä aivojen toiminnassa erityisesti sen tulehdusta hillitsevän ja hapetusta estävän ominaisuuksiensa vuoksi. Lisäksi HDL-kolesteroli tunnetusti kuljettaa verivirrassa rasvaa kudoksista maksaan.
Tutkijat selvittivät aivojen sisältämien rasvojen ja muistin välistä yhteyttä peräti 3673 henkilöllä kolmen vuoden aikana. Tutkittavat olivat keskimäärin 55-vuotiaita testin alkaessa. Lyhytaikaista muistia testattiin erityisellä sanatestillä. Testi uusittiin noin viiden vuoden jälkeen.
Aika hämmentävänä seikkana todettiin, että sellaisilla koehenkilöillä, joilla oli vaikeuksia muistaa sanoja testitilanteessa, heillä oli alhainen HDL-kolesteroli. Kun sekoittavia sosiaalisia tekijöitä suljettiin pois, jäi jäljelle HDL:n rooli heikentyneen muistin selittäjänä. Matalimmat HDL-arvot johtivat ensimmäisessä testissä 27 % todennäköisempään muistiongelmaan ja viisi vuotta myöhemmin todennäköisyys oli noussut peräti 53 prosenttiin. Jos HDL-kolesteroli jatkoi laskuaan testien välissä todennäköisyys olla huonomuistinen nousi 62 prosenttiin.
Nyt kaikki nostamaan HDL-kolesterolia, eikö niin? Tutkijat varoittavat kuitenkin vetämästä näin suoria johtopäätöksiä. Vielä tarvitaan runsaasti tutkimuksia ennen kuin näyttö riittää ohjeistukseen asti.
Miten HDL-kolesteroli saadaan nostettua?
Lähde: Reuters Health, 30.6.2008
Ranskalais-brittiläinen tutkijaryhmä on yhdistänyt matalan HDL-kolesterolin ("hyvä kolesteroli") heikentyneeseen muistitoimintaan. Kyse on nimenomaan lyhytaikaisesta muistista, jossa HDL-kolesterolilla on tutkijoiden mukaan tärkeä rooli. Tohtori Archana Singh-Manoux Ranskasta ja brittiläiset kollegat pitävät HDL-kolesterolia hyvin tärkeänä aivojen toiminnassa erityisesti sen tulehdusta hillitsevän ja hapetusta estävän ominaisuuksiensa vuoksi. Lisäksi HDL-kolesteroli tunnetusti kuljettaa verivirrassa rasvaa kudoksista maksaan.
Tutkijat selvittivät aivojen sisältämien rasvojen ja muistin välistä yhteyttä peräti 3673 henkilöllä kolmen vuoden aikana. Tutkittavat olivat keskimäärin 55-vuotiaita testin alkaessa. Lyhytaikaista muistia testattiin erityisellä sanatestillä. Testi uusittiin noin viiden vuoden jälkeen.
Aika hämmentävänä seikkana todettiin, että sellaisilla koehenkilöillä, joilla oli vaikeuksia muistaa sanoja testitilanteessa, heillä oli alhainen HDL-kolesteroli. Kun sekoittavia sosiaalisia tekijöitä suljettiin pois, jäi jäljelle HDL:n rooli heikentyneen muistin selittäjänä. Matalimmat HDL-arvot johtivat ensimmäisessä testissä 27 % todennäköisempään muistiongelmaan ja viisi vuotta myöhemmin todennäköisyys oli noussut peräti 53 prosenttiin. Jos HDL-kolesteroli jatkoi laskuaan testien välissä todennäköisyys olla huonomuistinen nousi 62 prosenttiin.
Nyt kaikki nostamaan HDL-kolesterolia, eikö niin? Tutkijat varoittavat kuitenkin vetämästä näin suoria johtopäätöksiä. Vielä tarvitaan runsaasti tutkimuksia ennen kuin näyttö riittää ohjeistukseen asti.
Miten HDL-kolesteroli saadaan nostettua?
- Harrasta liikuntaa
- Syö luontaisia rasvoja, erityisesti eläinrasvaa
- Nauti kohtuullisesti alkoholia
- Jätä ruoasta pois peruna, riisi- ja viljatuotteet
- Mahdollisesti jotkut lääkkeet voivat auttaa (statiinit)
- Liikkumattomuus
- Ylipaino
- Tupakointi
- Aikuistyypin diabetes
- Muut sairaudet
Lähde: Reuters Health, 30.6.2008
Syöpä ja hiilihydraatit
**
Uutiskynnyksen ylittää Suomessa hyvin harvoin kirjoitus siitä, että hiilihydraateilla olisi jotakin merkitystä syövän synnyssä. Olemme tottuneet siihen, että uutistoimistot varoittavat rasvojen vaaroista ja kehottavat ihmisiä syömään kevyesti, nauttimaan paljon hiilihydraatteja ja välttämään rasvoja.
Suomen muuttuvasta ilmapiiristä ravitsemustiedon suhteen viestii Uutispalvelu Duodecimin tänään (30.6.2008) uutisoima tutkimus hiilihydraattien syöpäriskistä.
Hiilihydraattien laatu on italialaistutkimuksen mukaan yhteydessä syöpäriskiin. Tutkimusten mukaan paljon vaaleaa leipää, perunoita ja puhdasta sokeria syövät saattavat olla suuremmassa vaarassa sairastua suolistosyöpiin ja kohdun limakalvon syöpään. Keskeistä tässä olisi se miten nopeasti ruoka kohottaa verensokeria ja lisää insuliinin eritystä (korkea glykeeminen indeksi). Italialaiset eivät sentään uskalla makaronia pistää "syntilistalle", mutta vältettävien ruoka-aineiden joukkoon kuuluvat siis minun mielestäni pasta, peruna, riisi ja vaalea leipä.
Tässä meta-analyysitutkimuksessa, jossa useita luotettaviksi katsottuja tutkimuksia (39 kpl) oli yhdistetty, löydettiin suurentunut syöpäriski niillä henkilöillä, jotka söivät paljon korkean glykeemisen indeksin ruokia. Turvallisempaa syöpäriskin kannalta oli syödä matalan glykeemisen indeksin ruokia: ruisleipää, kasviksia ja tummaa riisiä.
Vielä selkeämpi näyttö hiilihydraattien vaaroista saatiin tarkisteltaessa glykeemistä kuormaa. Glykeeminen kuorma on laskennallinen apuväline, jonka avulla voidaan saada tarkempi tieto ruoan sisältämien hiilihydraattien laadusta ja määrästä. Glykemiakuormaa hyödynnetään arvioitaessa aterian vaikutusta veren sokeriin ja veren insuliinivasteeseen. Mitä suurempia määriä korkean glykeemisen indeksin ruokia syödään, sitä enemmän nousee verensokeri. Glykeeminen kuorma lasketan siten, että ruoasta imeytyvien hiilihydraattien määrä kerrotaan glykeemisellä indeksillä.
En tahdo lietsoa mitään hysteriaa, mutta pyydän ottamaan tutkimustulokset vakavasti. Keskeistä tässä on hiilihydraattiaineenvaihdunnan häiriintyminen ja liian korkeiksi nousevat insuliinimäärät. Aiemmissa tutkimuksissa diabetes (sokeritauti) on liitetty monien syöpien vaaraan. On mahdollista, että tulokset selittyvät sokeri- ja insuliiniaineenvaihdunnan häiriintymisellä tai joillain siihen liittyvillä seikoilla kuten lihavuudella. Tiedemiehet ovat jo kauan tienneet hiilihydraattien lihottavasta vaikutuksesta, mutta on valtava myönnytys virallisia terveysuutisia välittävältä uutistoimistolta antaa tälle tiedolle palstatilaa.
Yleisohje: Jos et harrasta kestävyystyyppistä huippu-urheilua, vähennä silloin hiilihydraattien määrää ruoasta. Tee se esimerkiksi niin, että jätät kokonaan pois perunan, pastan ja riisin. Syö sen sijaan runsaammin esimerkiksi kaalia, paprikaa ja tomaattia.
Tätä tapaa ruokailla kutsutaan hiilihydraattitietoisuudeksi. Pistä termi muistiin! Lue tästä propagandakirjoitukseni hiilihydraattitietoisuudesta. Ennustan, että tätä termiä käytetään Suomessa varsinkin tässä siirtymävaiheessa terveellisempään ruokavalioon, joka koostuu hyvälaatuisista hiilihydraateista (30-45%), eläinperäisistä rasvoista (10-40%), kasvirasvoista (5-10%) sekä laadukkaasta proteiinista (10-15%). Olkaa tietoisempia hiilihydraateistanne!
Tutkimus on luettavissa American Journal of Clinical Nutrition -tiedelehdessä numero 87: 1793-1801, 2008
Lähde: Tohtori.fi -sivusto, 30.6.2008
Uutiskynnyksen ylittää Suomessa hyvin harvoin kirjoitus siitä, että hiilihydraateilla olisi jotakin merkitystä syövän synnyssä. Olemme tottuneet siihen, että uutistoimistot varoittavat rasvojen vaaroista ja kehottavat ihmisiä syömään kevyesti, nauttimaan paljon hiilihydraatteja ja välttämään rasvoja.
Suomen muuttuvasta ilmapiiristä ravitsemustiedon suhteen viestii Uutispalvelu Duodecimin tänään (30.6.2008) uutisoima tutkimus hiilihydraattien syöpäriskistä.
Hiilihydraattien laatu on italialaistutkimuksen mukaan yhteydessä syöpäriskiin. Tutkimusten mukaan paljon vaaleaa leipää, perunoita ja puhdasta sokeria syövät saattavat olla suuremmassa vaarassa sairastua suolistosyöpiin ja kohdun limakalvon syöpään. Keskeistä tässä olisi se miten nopeasti ruoka kohottaa verensokeria ja lisää insuliinin eritystä (korkea glykeeminen indeksi). Italialaiset eivät sentään uskalla makaronia pistää "syntilistalle", mutta vältettävien ruoka-aineiden joukkoon kuuluvat siis minun mielestäni pasta, peruna, riisi ja vaalea leipä.
Tässä meta-analyysitutkimuksessa, jossa useita luotettaviksi katsottuja tutkimuksia (39 kpl) oli yhdistetty, löydettiin suurentunut syöpäriski niillä henkilöillä, jotka söivät paljon korkean glykeemisen indeksin ruokia. Turvallisempaa syöpäriskin kannalta oli syödä matalan glykeemisen indeksin ruokia: ruisleipää, kasviksia ja tummaa riisiä.
Vielä selkeämpi näyttö hiilihydraattien vaaroista saatiin tarkisteltaessa glykeemistä kuormaa. Glykeeminen kuorma on laskennallinen apuväline, jonka avulla voidaan saada tarkempi tieto ruoan sisältämien hiilihydraattien laadusta ja määrästä. Glykemiakuormaa hyödynnetään arvioitaessa aterian vaikutusta veren sokeriin ja veren insuliinivasteeseen. Mitä suurempia määriä korkean glykeemisen indeksin ruokia syödään, sitä enemmän nousee verensokeri. Glykeeminen kuorma lasketan siten, että ruoasta imeytyvien hiilihydraattien määrä kerrotaan glykeemisellä indeksillä.
En tahdo lietsoa mitään hysteriaa, mutta pyydän ottamaan tutkimustulokset vakavasti. Keskeistä tässä on hiilihydraattiaineenvaihdunnan häiriintyminen ja liian korkeiksi nousevat insuliinimäärät. Aiemmissa tutkimuksissa diabetes (sokeritauti) on liitetty monien syöpien vaaraan. On mahdollista, että tulokset selittyvät sokeri- ja insuliiniaineenvaihdunnan häiriintymisellä tai joillain siihen liittyvillä seikoilla kuten lihavuudella. Tiedemiehet ovat jo kauan tienneet hiilihydraattien lihottavasta vaikutuksesta, mutta on valtava myönnytys virallisia terveysuutisia välittävältä uutistoimistolta antaa tälle tiedolle palstatilaa.
Yleisohje: Jos et harrasta kestävyystyyppistä huippu-urheilua, vähennä silloin hiilihydraattien määrää ruoasta. Tee se esimerkiksi niin, että jätät kokonaan pois perunan, pastan ja riisin. Syö sen sijaan runsaammin esimerkiksi kaalia, paprikaa ja tomaattia.
Tätä tapaa ruokailla kutsutaan hiilihydraattitietoisuudeksi. Pistä termi muistiin! Lue tästä propagandakirjoitukseni hiilihydraattitietoisuudesta. Ennustan, että tätä termiä käytetään Suomessa varsinkin tässä siirtymävaiheessa terveellisempään ruokavalioon, joka koostuu hyvälaatuisista hiilihydraateista (30-45%), eläinperäisistä rasvoista (10-40%), kasvirasvoista (5-10%) sekä laadukkaasta proteiinista (10-15%). Olkaa tietoisempia hiilihydraateistanne!
Tutkimus on luettavissa American Journal of Clinical Nutrition -tiedelehdessä numero 87: 1793-1801, 2008
Lähde: Tohtori.fi -sivusto, 30.6.2008
keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008
Vesi on paras janojuoma
***
Sain äsken mieluisaa sähköpostia Kansanterveyslaitokselta. Valtion ravitsemusneuvottelukunta on hetken mielijohteesta tuottanut todella hienoa valistusmateriaalia juomasuosituksistamme, jota rasvakammo tietenkin yhä jonkin verran rasittaa. Mutta suuntaus on oikea. Tavallinen vesi nostetaan kunniaan!
Vesi on paras janojuoma, nestemäiset kalorit ovat lihavuusriski
Sopiva juotavien nesteiden määrä päivittäin on useimmille ihmisille noin 1-1,5 litraa. Vesijohtovesi on paras janojuoma, ruokajuomaksi suositellaan veden ohella rasvatonta ja vähärasvaista maitoa ja piimää (Christerin lisäys: Lähes kaloriton ruokajuoma antaa mahdollisuuden kylläisyyden takaamiseksi ottaa ruokalautaselle aitoja, täysrasvaisia ruoka-aineita). Täysmehua voi aterian yhteydessä juoda päivittäin n. 1-2 dl, mutta se ei korvaa hedelmiä (Christerin lisäys: Sokeroituja täysmehuja on edelleen syytä välttää juomalla ainoastaan hedelmien tai marjojen luonnollisesti makeutettuja mehuja). Tee ja suodatin/instantkahvi mieluiten ilman sokeria ja kermaa sopivat päivittäisiksi juomiksi. Muita juomia on syytä nauttia harvemmin kuin päivittäin.
Näihin päätelmiin on tullut valtion ravitsemusneuvottelukunnan työryhmä uusissa suosituksissaan juomien merkityksestä ravitsemuksessamme.
- Juomavalikoiman tavaton monipuolistuminen ja käytön lisääntyminen erityisesti lapsilla ja nuorilla on lisännyt kansalaisten epätietoisuutta erilaisten juomien terveellisyydestä. Juomien viidakossa vanhemmat ja muut kasvattajat kaipaavat asiantuntijoiden ohjeistusta erilaisten juomien sopivuudesta lasten ja nuorten käyttöön. Energiaa sisältävien juomien runsas käyttö lisää lasten ja nuorten lihomisriskiä ja jatkuva nautiskelu on vaarassa pilata lasten hampaat, toteaa valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja, professori Pekka Puska.
Työryhmän puheenjohtajan, Kansanterveyslaitoksen erikoistutkija Liisa Valstan mukaan suomalaisten juomatavat ovat alkoholin käyttöä lukuun ottamatta vielä toistaiseksi järkevät. Ravitsemukseen ja terveyteen vaikuttavat ennen kaikkea juomien sisältämä energia, sokerit, rasva, happamuus (pH, tietyt hapot), alkoholi ja kofeiini. Hampaiden terveydelle on tärkeätä, että sokeria ja tiettyjä happoja sisältäviä juomia ei nautita liian usein.
Erilaisten juomien valikoima on laajentunut runsaasti viime vuosien aikana ja kokonaan uudentyyppisiä tuotteita, kuten esimerkiksi urheilu-, energia- ja hyvinvointijuomia sekä erilaisia maustettuja vesiä on tullut markkinoille. Juomien runsas valikoima on lisännyt kuluttajien paineita tuntea uudet juomat ja niiden järkevä käyttötapa. Juomista on tullut yhä merkittävämpi energian lähde, mutta tämä ei suinkaan ole vähentänyt muuta syömistä eikä muusta ravinnosta saatavan energian määrää.
Juomista saadaan, maitojuomia lukuun ottamatta hyvin vähän välttämättömiä ravintoaineita. Usein toistuva sokeri- ja/tai happopitoisten juomien nauttiminen on erittäin haitallista hampaille. Juomien hapoista hiilihappo ei ole haitallista, mutta lähes kaikki muut, varsinkin sitruunahappo (E330) ovat.
Sain äsken mieluisaa sähköpostia Kansanterveyslaitokselta. Valtion ravitsemusneuvottelukunta on hetken mielijohteesta tuottanut todella hienoa valistusmateriaalia juomasuosituksistamme, jota rasvakammo tietenkin yhä jonkin verran rasittaa. Mutta suuntaus on oikea. Tavallinen vesi nostetaan kunniaan!
Vesi on paras janojuoma, nestemäiset kalorit ovat lihavuusriski
Sopiva juotavien nesteiden määrä päivittäin on useimmille ihmisille noin 1-1,5 litraa. Vesijohtovesi on paras janojuoma, ruokajuomaksi suositellaan veden ohella rasvatonta ja vähärasvaista maitoa ja piimää (Christerin lisäys: Lähes kaloriton ruokajuoma antaa mahdollisuuden kylläisyyden takaamiseksi ottaa ruokalautaselle aitoja, täysrasvaisia ruoka-aineita). Täysmehua voi aterian yhteydessä juoda päivittäin n. 1-2 dl, mutta se ei korvaa hedelmiä (Christerin lisäys: Sokeroituja täysmehuja on edelleen syytä välttää juomalla ainoastaan hedelmien tai marjojen luonnollisesti makeutettuja mehuja). Tee ja suodatin/instantkahvi mieluiten ilman sokeria ja kermaa sopivat päivittäisiksi juomiksi. Muita juomia on syytä nauttia harvemmin kuin päivittäin.
Näihin päätelmiin on tullut valtion ravitsemusneuvottelukunnan työryhmä uusissa suosituksissaan juomien merkityksestä ravitsemuksessamme.
- Juomavalikoiman tavaton monipuolistuminen ja käytön lisääntyminen erityisesti lapsilla ja nuorilla on lisännyt kansalaisten epätietoisuutta erilaisten juomien terveellisyydestä. Juomien viidakossa vanhemmat ja muut kasvattajat kaipaavat asiantuntijoiden ohjeistusta erilaisten juomien sopivuudesta lasten ja nuorten käyttöön. Energiaa sisältävien juomien runsas käyttö lisää lasten ja nuorten lihomisriskiä ja jatkuva nautiskelu on vaarassa pilata lasten hampaat, toteaa valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja, professori Pekka Puska.
Työryhmän puheenjohtajan, Kansanterveyslaitoksen erikoistutkija Liisa Valstan mukaan suomalaisten juomatavat ovat alkoholin käyttöä lukuun ottamatta vielä toistaiseksi järkevät. Ravitsemukseen ja terveyteen vaikuttavat ennen kaikkea juomien sisältämä energia, sokerit, rasva, happamuus (pH, tietyt hapot), alkoholi ja kofeiini. Hampaiden terveydelle on tärkeätä, että sokeria ja tiettyjä happoja sisältäviä juomia ei nautita liian usein.
Erilaisten juomien valikoima on laajentunut runsaasti viime vuosien aikana ja kokonaan uudentyyppisiä tuotteita, kuten esimerkiksi urheilu-, energia- ja hyvinvointijuomia sekä erilaisia maustettuja vesiä on tullut markkinoille. Juomien runsas valikoima on lisännyt kuluttajien paineita tuntea uudet juomat ja niiden järkevä käyttötapa. Juomista on tullut yhä merkittävämpi energian lähde, mutta tämä ei suinkaan ole vähentänyt muuta syömistä eikä muusta ravinnosta saatavan energian määrää.
Juomista saadaan, maitojuomia lukuun ottamatta hyvin vähän välttämättömiä ravintoaineita. Usein toistuva sokeri- ja/tai happopitoisten juomien nauttiminen on erittäin haitallista hampaille. Juomien hapoista hiilihappo ei ole haitallista, mutta lähes kaikki muut, varsinkin sitruunahappo (E330) ovat.
tiistaina, kesäkuuta 24, 2008
Ei enää nälkää tasaisella ateriarytmillä
**
Kylläisyyden pohdinta jatkuu. Käyn läpi kylläisyyden eri asetelmia suunnilleen tämän alla näkyvän listauksen mukaisesti.
Kylläisyyttä hallitaan neljällä peruselementillä (kiitos Juuso R!):
1) energiavajeen hallinnalla
2) tasaisella ateriarytmillä
3) ruoan laatutekijöillä
4) ruoan henkisillä ulottuvuuksilla
Huomasimme energiavajeen hallinnasta olevan hyötyä erityisesti kun noudatamme hiilihydraattitietoista elämäntapaa. Nyt ajattelin hyvin yksinkertaisesti tuoda esille ateriarytmin merkityksen kylläisyyden hallinnassa. Olemme kuulleet monelta eri taholta, että hyvä keino syömisen hallintaan on säännöllinen, aika tiivis ateriarytmi. Olette ehkä kuulleet, että on epäviisasta jättää lounas väliin ja näin yrittää laihduttaa. Aterioiden jättäminen väliin johtaa karmivaan nälkään ja syömisen hallinnan menettämiseen. Kun lopulta ollaan ruokalautasen äärellä, syödään aivan liian nopeasti ja liian suuri annos.
Minulla on runsaanlaisesti kokemusta urheilijoiden ravitsemuksesta. Urheilijan pitää välttää voimakasta näläntunnetta, sillä se on viesti siitä, että elimistö siirtyy rakentavasta (anabolisesta) aineenvaihdunnasta hajottavaan (kataboliseen). Syömällä (pieniä) aterioita säännöllisin väliajoin voidaan vähentää näläntunnetta, parantaa syömisen hallintaa ja hallita verensokerin vaihtelut paremmin. Uskallan väittää, että urheilijalle (erityisesti kestävyyslajien harjoittajalle) sopii 2-4 tunnin välein tapahtuva hiilihydraattipitoinen ateriointi. Koska hiilihydraatit pitää nälkää huonosti, on eduksi syödä usein. Lisäksi lihasten ravintoaineiden saanti voidaan tiheällä ruokailulla pitää optimaalisena.
Voiko ateriarytmi olla liian tiheä? Mielestäni voi, sillä tunnin välein tapahtuva napostelu, välipalojen nauttiminen tai ruokailu pitää veren insuliinipitoisuuden jatkuvasti korkeana ja se hidastaa näin rasvavarastojen käyttöä energiaksi. Pitäisin tasaista, tiheää ateriarytmiä ensiarvoisen tärkeänä silloin jos tarkoituksena on noudattaa runsaasti hiilihydraatteja sisältävää ruokavaliota. Huolehditaan siitä, että milloinkaan ei tule niin kova nälkä, että tulee halu syödä liikaa ruokaa, ähkyyn asti. Vatsan täyttämiseen perustuva kylläisyyden tunne voi muodostua ongelmaksi, sillä totuttautuminen pois runsaista annoksista voi olla aikaa vievä tapahtumasarja. Kysyy luonnetta antaa venynyt mahalaukku vähitellen pienentyä. Tähän on nähdäkseni kaksi tietä: 1) ateriarytmin tiivistäminen (hiilihydraattipainotteinen ruokavalio) tai 2) syöminen harvemmin mutta säännöllisesti (hiilihydraatteja rajoittava ruokavalio). Jälkimmäinen asia on mahdollinen siinä tapauksessa, että syödään sopivasti näläntunteen kauan poissa pitävää rasvaa ja proteiinia.
Erittäin tärkeää on hakea hyvän olon tunnetta tällä tiiviillä ateriarytmityksellä. Painonhallinta menee mahdottoman vaikeaksi, jos jätetään ruoka-annos niin niukaksi ja energiaköyhäksi, että jo tunnin päästä on uudelleen nälkä. Ruokailun kautta saavutettu hyvä olo pitää ajatukset poissa ruokailusta.
Toivotan teille antoisia rytmitettyjä ateriahetkiä, on teillä sitten valintana valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosittelema ruokavalio tai hiilihydraattitietoisempi ruokailu. Olisi mukava kuulla kommenttejanne tästä kylläisyyden osa-alueesta.
Jos jaksoit lukea tänne asti, ota palkintona nämä elämänviisaudesta ja kokemuksesta kumpuavat loppulauseet:
Parhaan ateriarytmin määrittelee oma keho. Mene syömään kun on nälkä ja lopeta kun ei ole nälkä. Sami Uusitalo
Kylläisyyden pohdinta jatkuu. Käyn läpi kylläisyyden eri asetelmia suunnilleen tämän alla näkyvän listauksen mukaisesti.
Kylläisyyttä hallitaan neljällä peruselementillä (kiitos Juuso R!):
1) energiavajeen hallinnalla
2) tasaisella ateriarytmillä
3) ruoan laatutekijöillä
4) ruoan henkisillä ulottuvuuksilla
Huomasimme energiavajeen hallinnasta olevan hyötyä erityisesti kun noudatamme hiilihydraattitietoista elämäntapaa. Nyt ajattelin hyvin yksinkertaisesti tuoda esille ateriarytmin merkityksen kylläisyyden hallinnassa. Olemme kuulleet monelta eri taholta, että hyvä keino syömisen hallintaan on säännöllinen, aika tiivis ateriarytmi. Olette ehkä kuulleet, että on epäviisasta jättää lounas väliin ja näin yrittää laihduttaa. Aterioiden jättäminen väliin johtaa karmivaan nälkään ja syömisen hallinnan menettämiseen. Kun lopulta ollaan ruokalautasen äärellä, syödään aivan liian nopeasti ja liian suuri annos.
Minulla on runsaanlaisesti kokemusta urheilijoiden ravitsemuksesta. Urheilijan pitää välttää voimakasta näläntunnetta, sillä se on viesti siitä, että elimistö siirtyy rakentavasta (anabolisesta) aineenvaihdunnasta hajottavaan (kataboliseen). Syömällä (pieniä) aterioita säännöllisin väliajoin voidaan vähentää näläntunnetta, parantaa syömisen hallintaa ja hallita verensokerin vaihtelut paremmin. Uskallan väittää, että urheilijalle (erityisesti kestävyyslajien harjoittajalle) sopii 2-4 tunnin välein tapahtuva hiilihydraattipitoinen ateriointi. Koska hiilihydraatit pitää nälkää huonosti, on eduksi syödä usein. Lisäksi lihasten ravintoaineiden saanti voidaan tiheällä ruokailulla pitää optimaalisena.
Voiko ateriarytmi olla liian tiheä? Mielestäni voi, sillä tunnin välein tapahtuva napostelu, välipalojen nauttiminen tai ruokailu pitää veren insuliinipitoisuuden jatkuvasti korkeana ja se hidastaa näin rasvavarastojen käyttöä energiaksi. Pitäisin tasaista, tiheää ateriarytmiä ensiarvoisen tärkeänä silloin jos tarkoituksena on noudattaa runsaasti hiilihydraatteja sisältävää ruokavaliota. Huolehditaan siitä, että milloinkaan ei tule niin kova nälkä, että tulee halu syödä liikaa ruokaa, ähkyyn asti. Vatsan täyttämiseen perustuva kylläisyyden tunne voi muodostua ongelmaksi, sillä totuttautuminen pois runsaista annoksista voi olla aikaa vievä tapahtumasarja. Kysyy luonnetta antaa venynyt mahalaukku vähitellen pienentyä. Tähän on nähdäkseni kaksi tietä: 1) ateriarytmin tiivistäminen (hiilihydraattipainotteinen ruokavalio) tai 2) syöminen harvemmin mutta säännöllisesti (hiilihydraatteja rajoittava ruokavalio). Jälkimmäinen asia on mahdollinen siinä tapauksessa, että syödään sopivasti näläntunteen kauan poissa pitävää rasvaa ja proteiinia.
Erittäin tärkeää on hakea hyvän olon tunnetta tällä tiiviillä ateriarytmityksellä. Painonhallinta menee mahdottoman vaikeaksi, jos jätetään ruoka-annos niin niukaksi ja energiaköyhäksi, että jo tunnin päästä on uudelleen nälkä. Ruokailun kautta saavutettu hyvä olo pitää ajatukset poissa ruokailusta.
Toivotan teille antoisia rytmitettyjä ateriahetkiä, on teillä sitten valintana valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosittelema ruokavalio tai hiilihydraattitietoisempi ruokailu. Olisi mukava kuulla kommenttejanne tästä kylläisyyden osa-alueesta.
Jos jaksoit lukea tänne asti, ota palkintona nämä elämänviisaudesta ja kokemuksesta kumpuavat loppulauseet:
Parhaan ateriarytmin määrittelee oma keho. Mene syömään kun on nälkä ja lopeta kun ei ole nälkä. Sami Uusitalo
sunnuntai, kesäkuuta 22, 2008
Liikunta polttaa rasvaa erityisesti naisilla
**
Liikunnan terveyshyödyt ovat selkeitä. Tohtori Tarnopolsky Kanadasta on jo pitkään tutkinut liikunnan vaikutusta aineenvaihduntaan. Hänen havaintojensa mukaan sukupuolten välisiä eroja esiintyy erityisesti liikunnan aikaisessa rasvanpoltossa. Äskettäin ilmestyneessä tutkimuksessa löytyy näyttöä siitä, että kyseessä on todellakin sukupuolihormonien ohjaama tapahtuma. Pääroolissa on 17-beta estradioli. Ensin pieni yhteenveto tilanteesta ja sitten pureudumme tähän tärkeään hormoniin. Pyydän anteeksi, kun joudun sijoittamaan tekstin joukkoon noita kirjallisuusviitteitä. Tiedän, että joukossa on sellaisia lukijoita, jotka harmittelevat tätä tutkijoiden pinttynyttä tapaa tuoda esille tuhansittain näitä tutkimusnäyttöjä, mutta tässä tapauksessa on vaikea välttää tätä epäkohtaa. Ainoastaan asiaan todella vihkiytyneiden kannattaa nuo lähdeteokset lukea, muut pärjäävät pelkällä olankohautuksella. Parantumattomasti tietoon hurahtaneet tilaavat minulta "Tutkimustietoa urheilijan ravinnosta".
Kestävyystyyppisessä harjoittelussa naisilla on taipumusta polttaa enemmän rasvoja kuin hiilihydraatteja ja proteiinia verrattaessa miehiin [1,2]. Naisten runsaampi rasvojen käyttö energiaksi selittyy osittain suurempien lihasten sisäisten rasvavarastojen määrällä, osittain voimakkaampana ympäri kehoa tapahtuvana rasvasolujen hajoamisena (lipolyysi). Tämä on ilmeisesti syynä naisten suureen liikuntaintoon - varsinaiseen liikuntaherätykseen. Puskaradio on viestittänyt, Tupperware-kutsuilla ja ompeluilloissa on huhu kiertänyt ja tiedemiehet vahvistavat tämän: nainen laihtuu liikunnan avulla helpommin kuin mies.
Hiilihydraattien käytössä on myös eroja. Naiset käyttävät liikuntasuorituksen aikana säästeliäämmin lihasten glykogeenivarastoja. Eräissä aiemmissa tutkimuksissa todettiin mielenkiintoisena seikkana, että glykogeenin lataamisessa oli hiilihydraattien hyväksikäytön lisäksi sukupuolten välisiä eroja siten, että miesten hiilihydraattitankkaus oli tehokkaampaa kuin naisten [3,4,5,6] . On suuri ero, poltetaanko kehon glykogeenivarastoja vai sitä hiilihydraattia mitä nautitaan pitkään jatkuvan suorituksen aikana. Naiset käyttivät erään tutkimuksen mukaan liikuntasuorituksen aikana nauttimansa hiilihydraattijuomansa tehokkaammin kuin miehet [7]. Tämä johti siihen, että naisilla riitti lihasperäistä glykogeenia pitempään. Naisilla todettiin myös seuraava mielenkiintoinen seikka: Runsaasti hiilihydraatteja ennen suoritusta nauttineet naiset käyttivät lihasperäisiä hiilihydraattivarastoja herkemmin energialähteenä [8]. Tästä syystä olen neuvonut erityisesti naisia välttämään sokeripitoisten juomien nauttimista välittömästi ennen liikuntasuoritusta. Hyvä tapa on kohtuullisesti juoda ainoastaan vettä tunti ennen kisaa.
Tarkoissa isotooppitutkimuksissa (ravinto leimataan vaarattomalla atomilla ja sen reittiä seurataan elimistössä) on käynyt ilmi, että erot hiilihydraattien aineenvaihdunnassa on löydettävissä lähinnä lihasglykogeenin käytön puolelta (naiset kuluttavat lihasglykogeenin tarkemmin) eikä maksan aineenvaihdunnallisista tehokkuuseroista [9,10].
Luoja on siis muokannut naisesta erilaisen. Nyt mennään sitten varsinaiseen aiheeseen, eli tuohon tehokkaampaan rasvanpolttoon juuri naisilla [11]. Se näyttäisi siis johtuvan hormoneista. Tohtori Tarnopolsky on sitä mieltä, että rasvanpoltto on se tärkein juttu tässä yhteydessä. Hiilihydraattien ja proteiinien aineenvaihdunta on lähinnä sellainen sivujuoni. Kun miehille annetaan 17-beta-estradiolia he muuttuvat naisiksi aineenvaihdunnallisesti! Huh! Onneksi vain aineenvaihdunnallisesti.
Tämä Tarnopolskyn löydös osoittaa, että naisissa ilmenevä tehokkaampi rasvojen hapetus (hyväksikäyttö), johtuu hormonaalisista seikoista. Eläköön sukupuolten välinen pieni ero. Ottakaa tästä tutkimusnäytöstä kaikki hyöty irti. Suomalaiset naiset, näyttäkää miehille mallia miten nujerretaan tämä lihavuusepidemia. Lenkkeilemällä! Liikkumalla! Hiilihydraatteja maltillisesti vähentäen ja erityisesti ennen suoritusta välttäen.
Hyviä rasvanpolttohetkiä toivottaa veteraaniurheilija!
Lähteet:
1) Horton TJ, Pagliassotti MJ, Hobbs K, and Hill JO. Fuel metabolism in men and women during and after long-duration exercise. J Appl Physiol 85: 1823–1832, 1998
2) Tarnopolsky LJ, MacDougall JD, Atkinson SA, Tarnopolsky MA, and Sutton RJ. Gender differences in substrate for endurance exercise. J Appl Physiol 68: 302–308, 1990
3) Tarnopolsky MA, Zawada C, Richmond LB, Carter S, Shearer J, Graham T and Phillips SM. Gender differences in carbohydrate loading are related to energy intake. J Appl Physiol 91(1): 225-230, 2001
4) Friedlander AL, Casazza GA, Horning MA, Huie MJ, Piacentini MF, Trimmer JK and Brooks GA. Training-induced alterations of carbohydrate metabolism in women: women respond differently from men. J Appl Physiol 85(3): 1175-1186, 1998
5) Walker JL, Heigenhauser GJF, Hultman E, Spriet LL. Dietary carbohydrate, muscle glycogen content, and endurance performance in well-trained women. J Appl Physiol 88:2151-2158, 2000
6) Tarnopolsky MA, Atkinson SA, Phillips SM, and MacDougall JD. Carbohydrate loading and metabolism during exercise in men and women. J Appl Physiol 78: 1360–1368, 1995
7) Riddell MC, Partington SL, Stupka N, Armstrong D, Rennie C, Tarnopolsky MA. Substrate utilization during exercise performed with and without glucose ingestion in female and male endurance trained athletes. Int J Sport Nutr Exerc Metab. 13(4): 407-421, 2003
8) Andrews Jessica L, Sedlock Darlene A, Flynn Michael G, Navalta James W and Hongguang Ji. Carbohydrate loading and supplementation in endurance-trained women runners. J Appl Physiol 95: 584-590, 2003
9) Perreault Leigh, Lavely Jennifer M, Bergman Bryan C and Horton Tracy J. Gender differences in insulin action after a single bout of exercise. J Appl Physiol 97: 1013-1021, 2004
10) Ruby Brent C., Coggan Andrew R., and Zderic Ted W. Gender differences in glucose kinetics and substrate oxidation during exercise near the lactate threshold. J Appl Physiol 92: 1125-1132, 2002
11) Tarnopolsky MA. Sex differences in exercise metabolism and the role of 17-beta estradiol. Med Sci Sports Exerc 40 (4): 648-654, 2008
Liikunnan terveyshyödyt ovat selkeitä. Tohtori Tarnopolsky Kanadasta on jo pitkään tutkinut liikunnan vaikutusta aineenvaihduntaan. Hänen havaintojensa mukaan sukupuolten välisiä eroja esiintyy erityisesti liikunnan aikaisessa rasvanpoltossa. Äskettäin ilmestyneessä tutkimuksessa löytyy näyttöä siitä, että kyseessä on todellakin sukupuolihormonien ohjaama tapahtuma. Pääroolissa on 17-beta estradioli. Ensin pieni yhteenveto tilanteesta ja sitten pureudumme tähän tärkeään hormoniin. Pyydän anteeksi, kun joudun sijoittamaan tekstin joukkoon noita kirjallisuusviitteitä. Tiedän, että joukossa on sellaisia lukijoita, jotka harmittelevat tätä tutkijoiden pinttynyttä tapaa tuoda esille tuhansittain näitä tutkimusnäyttöjä, mutta tässä tapauksessa on vaikea välttää tätä epäkohtaa. Ainoastaan asiaan todella vihkiytyneiden kannattaa nuo lähdeteokset lukea, muut pärjäävät pelkällä olankohautuksella. Parantumattomasti tietoon hurahtaneet tilaavat minulta "Tutkimustietoa urheilijan ravinnosta".
Kestävyystyyppisessä harjoittelussa naisilla on taipumusta polttaa enemmän rasvoja kuin hiilihydraatteja ja proteiinia verrattaessa miehiin [1,2]. Naisten runsaampi rasvojen käyttö energiaksi selittyy osittain suurempien lihasten sisäisten rasvavarastojen määrällä, osittain voimakkaampana ympäri kehoa tapahtuvana rasvasolujen hajoamisena (lipolyysi). Tämä on ilmeisesti syynä naisten suureen liikuntaintoon - varsinaiseen liikuntaherätykseen. Puskaradio on viestittänyt, Tupperware-kutsuilla ja ompeluilloissa on huhu kiertänyt ja tiedemiehet vahvistavat tämän: nainen laihtuu liikunnan avulla helpommin kuin mies.
Hiilihydraattien käytössä on myös eroja. Naiset käyttävät liikuntasuorituksen aikana säästeliäämmin lihasten glykogeenivarastoja. Eräissä aiemmissa tutkimuksissa todettiin mielenkiintoisena seikkana, että glykogeenin lataamisessa oli hiilihydraattien hyväksikäytön lisäksi sukupuolten välisiä eroja siten, että miesten hiilihydraattitankkaus oli tehokkaampaa kuin naisten [3,4,5,6] . On suuri ero, poltetaanko kehon glykogeenivarastoja vai sitä hiilihydraattia mitä nautitaan pitkään jatkuvan suorituksen aikana. Naiset käyttivät erään tutkimuksen mukaan liikuntasuorituksen aikana nauttimansa hiilihydraattijuomansa tehokkaammin kuin miehet [7]. Tämä johti siihen, että naisilla riitti lihasperäistä glykogeenia pitempään. Naisilla todettiin myös seuraava mielenkiintoinen seikka: Runsaasti hiilihydraatteja ennen suoritusta nauttineet naiset käyttivät lihasperäisiä hiilihydraattivarastoja herkemmin energialähteenä [8]. Tästä syystä olen neuvonut erityisesti naisia välttämään sokeripitoisten juomien nauttimista välittömästi ennen liikuntasuoritusta. Hyvä tapa on kohtuullisesti juoda ainoastaan vettä tunti ennen kisaa.
Tarkoissa isotooppitutkimuksissa (ravinto leimataan vaarattomalla atomilla ja sen reittiä seurataan elimistössä) on käynyt ilmi, että erot hiilihydraattien aineenvaihdunnassa on löydettävissä lähinnä lihasglykogeenin käytön puolelta (naiset kuluttavat lihasglykogeenin tarkemmin) eikä maksan aineenvaihdunnallisista tehokkuuseroista [9,10].
Luoja on siis muokannut naisesta erilaisen. Nyt mennään sitten varsinaiseen aiheeseen, eli tuohon tehokkaampaan rasvanpolttoon juuri naisilla [11]. Se näyttäisi siis johtuvan hormoneista. Tohtori Tarnopolsky on sitä mieltä, että rasvanpoltto on se tärkein juttu tässä yhteydessä. Hiilihydraattien ja proteiinien aineenvaihdunta on lähinnä sellainen sivujuoni. Kun miehille annetaan 17-beta-estradiolia he muuttuvat naisiksi aineenvaihdunnallisesti! Huh! Onneksi vain aineenvaihdunnallisesti.
Tämä Tarnopolskyn löydös osoittaa, että naisissa ilmenevä tehokkaampi rasvojen hapetus (hyväksikäyttö), johtuu hormonaalisista seikoista. Eläköön sukupuolten välinen pieni ero. Ottakaa tästä tutkimusnäytöstä kaikki hyöty irti. Suomalaiset naiset, näyttäkää miehille mallia miten nujerretaan tämä lihavuusepidemia. Lenkkeilemällä! Liikkumalla! Hiilihydraatteja maltillisesti vähentäen ja erityisesti ennen suoritusta välttäen.
Hyviä rasvanpolttohetkiä toivottaa veteraaniurheilija!
Lähteet:
1) Horton TJ, Pagliassotti MJ, Hobbs K, and Hill JO. Fuel metabolism in men and women during and after long-duration exercise. J Appl Physiol 85: 1823–1832, 1998
2) Tarnopolsky LJ, MacDougall JD, Atkinson SA, Tarnopolsky MA, and Sutton RJ. Gender differences in substrate for endurance exercise. J Appl Physiol 68: 302–308, 1990
3) Tarnopolsky MA, Zawada C, Richmond LB, Carter S, Shearer J, Graham T and Phillips SM. Gender differences in carbohydrate loading are related to energy intake. J Appl Physiol 91(1): 225-230, 2001
4) Friedlander AL, Casazza GA, Horning MA, Huie MJ, Piacentini MF, Trimmer JK and Brooks GA. Training-induced alterations of carbohydrate metabolism in women: women respond differently from men. J Appl Physiol 85(3): 1175-1186, 1998
5) Walker JL, Heigenhauser GJF, Hultman E, Spriet LL. Dietary carbohydrate, muscle glycogen content, and endurance performance in well-trained women. J Appl Physiol 88:2151-2158, 2000
6) Tarnopolsky MA, Atkinson SA, Phillips SM, and MacDougall JD. Carbohydrate loading and metabolism during exercise in men and women. J Appl Physiol 78: 1360–1368, 1995
7) Riddell MC, Partington SL, Stupka N, Armstrong D, Rennie C, Tarnopolsky MA. Substrate utilization during exercise performed with and without glucose ingestion in female and male endurance trained athletes. Int J Sport Nutr Exerc Metab. 13(4): 407-421, 2003
8) Andrews Jessica L, Sedlock Darlene A, Flynn Michael G, Navalta James W and Hongguang Ji. Carbohydrate loading and supplementation in endurance-trained women runners. J Appl Physiol 95: 584-590, 2003
9) Perreault Leigh, Lavely Jennifer M, Bergman Bryan C and Horton Tracy J. Gender differences in insulin action after a single bout of exercise. J Appl Physiol 97: 1013-1021, 2004
10) Ruby Brent C., Coggan Andrew R., and Zderic Ted W. Gender differences in glucose kinetics and substrate oxidation during exercise near the lactate threshold. J Appl Physiol 92: 1125-1132, 2002
11) Tarnopolsky MA. Sex differences in exercise metabolism and the role of 17-beta estradiol. Med Sci Sports Exerc 40 (4): 648-654, 2008
perjantaina, kesäkuuta 20, 2008
Nuorilla usein niska jumissa
*
Terveydenhuollon kandidaatti Airi Margit Oksanen on tutkinut mm. tietokoneen käytön ja liikuntaharrastusten yhteyttä nuorten päänsärkyyn. Hän puolustaa väitöskirjaansa tästä aiheesta 27.6.2008 Turun yliopistossa.
Väitöskirja "Neck muscle function and adolescent headache" (Niskalihasten toiminta nuorten päänsäryssä) vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Väittelijä Oksanen on syntynyt Pieksämäellä ja valmistunut fysioterapeutiksi Jyväskylän yliopistosta sekä terveydenhuollon kandidaatiksi Turun yliopistosta. Hän toimii liikuntafysiologina Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Väitös kuuluu fysiatrian alaan.
Nuorten päänsärky voi johtua tietokoneen ruudun liian runsaasta tuijottelusta. Peräti 183 nuorelta tutkittiin 13-vuotiaina vapaa-ajan harrastusten, niskahartiaseudun lihaskestävyyden ja liikkuvuuden yhteyttä nuoren päänsärkyyn. Nuorten ollessa 17-vuotiaita tutkittiin 89 nuorelta niskalihasten voiman, lihaksen aktivoitumiskyvyn, niskalihasten yhtäaikaisen aktivoitumisen määrän sekä niskalihasten väsyvyyden yhteyttä päänsärkyyn. Lisäksi 17-vuotiaana tutkittiin 65 nuorelta niskalihasten poikkipinta-alan yhteyttä päänsärkyyn.
Tutkimuksen mukaan yksikin lisäpäivä viikossa tietokoneen ääressä kasvatti todennäköisyyttä saada sekä migreeniä että jännityspäänsärkyä (tensiotyyppinen päänsärky). Liikuntaa tai muuta vapaa-ajan harrastusta voi suositella, sillä näillä toiminnoilla ei aiheutettu päänsärkyä.
Kolmetoista -vuotiailla tytöillä alhainen hartiaseudun lihaskestävyys ja niskan kiertoliikkeiden vajavuudet olivat yhteydessä tensiotyyppiseen päänsärkyyn. Ei-hallitsevan puolen alhainen hartiaseudun dynaaminen lihaskestävyys oli puolestaan yhteydessä migreeniin. Pojilla ei esiintynyt eroja lihaskestävyyden eikä liikkuvuuden suhteen eri päänsärkyryhmissä.
Seitsemäntoista vuoden ikäisinä tyttöjen niskan koukistajalihasten ja ojentajalihasten samanaikainen aktivoituminen oli yhteydessä migreenipäänsärkyyn. Niskalihasten voimat eivät varsinaisesti olleet murheenkryyninä vaan ongelmana oli liian alhainen olkanivelen koukistusvoima. Pojilla ei esiintynyt eroja niskahartialihasten voimatasoissa ja lihasten aktivoitumiskyvyssä suhteessa päänsärkyyn.
Oksasen tutkimustulosten perusteella voidaan antaa suosituksia päänsärkyisten nuorten tietokoneenkäytön ja liikuntaharrastuksen määrän ja intensiteetin suhteen. Päänsärkynuorten kliinisissä tutkimuksissa tulisi kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota myös niskahartialihasten toiminnan tutkimiseen muiden tutkimusten ohessa. Niskalihasten toimintaan liittyvillä tekijöillä saattaa olla keskeinen rooli tiettyjen päänsärkytyyppien synnyssä jo varhaisessa vaiheessa.
Uskaltaisikohan suositella vähäisempää tietokoneen tuijottelua ja enemmän liikuntaa nuorille?
Lähde: Väitöstiedote, Turun yliopisto, 18.6.2008
Terveydenhuollon kandidaatti Airi Margit Oksanen on tutkinut mm. tietokoneen käytön ja liikuntaharrastusten yhteyttä nuorten päänsärkyyn. Hän puolustaa väitöskirjaansa tästä aiheesta 27.6.2008 Turun yliopistossa.
Väitöskirja "Neck muscle function and adolescent headache" (Niskalihasten toiminta nuorten päänsäryssä) vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Väittelijä Oksanen on syntynyt Pieksämäellä ja valmistunut fysioterapeutiksi Jyväskylän yliopistosta sekä terveydenhuollon kandidaatiksi Turun yliopistosta. Hän toimii liikuntafysiologina Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Väitös kuuluu fysiatrian alaan.
Nuorten päänsärky voi johtua tietokoneen ruudun liian runsaasta tuijottelusta. Peräti 183 nuorelta tutkittiin 13-vuotiaina vapaa-ajan harrastusten, niskahartiaseudun lihaskestävyyden ja liikkuvuuden yhteyttä nuoren päänsärkyyn. Nuorten ollessa 17-vuotiaita tutkittiin 89 nuorelta niskalihasten voiman, lihaksen aktivoitumiskyvyn, niskalihasten yhtäaikaisen aktivoitumisen määrän sekä niskalihasten väsyvyyden yhteyttä päänsärkyyn. Lisäksi 17-vuotiaana tutkittiin 65 nuorelta niskalihasten poikkipinta-alan yhteyttä päänsärkyyn.
Tutkimuksen mukaan yksikin lisäpäivä viikossa tietokoneen ääressä kasvatti todennäköisyyttä saada sekä migreeniä että jännityspäänsärkyä (tensiotyyppinen päänsärky). Liikuntaa tai muuta vapaa-ajan harrastusta voi suositella, sillä näillä toiminnoilla ei aiheutettu päänsärkyä.
Kolmetoista -vuotiailla tytöillä alhainen hartiaseudun lihaskestävyys ja niskan kiertoliikkeiden vajavuudet olivat yhteydessä tensiotyyppiseen päänsärkyyn. Ei-hallitsevan puolen alhainen hartiaseudun dynaaminen lihaskestävyys oli puolestaan yhteydessä migreeniin. Pojilla ei esiintynyt eroja lihaskestävyyden eikä liikkuvuuden suhteen eri päänsärkyryhmissä.
Seitsemäntoista vuoden ikäisinä tyttöjen niskan koukistajalihasten ja ojentajalihasten samanaikainen aktivoituminen oli yhteydessä migreenipäänsärkyyn. Niskalihasten voimat eivät varsinaisesti olleet murheenkryyninä vaan ongelmana oli liian alhainen olkanivelen koukistusvoima. Pojilla ei esiintynyt eroja niskahartialihasten voimatasoissa ja lihasten aktivoitumiskyvyssä suhteessa päänsärkyyn.
Oksasen tutkimustulosten perusteella voidaan antaa suosituksia päänsärkyisten nuorten tietokoneenkäytön ja liikuntaharrastuksen määrän ja intensiteetin suhteen. Päänsärkynuorten kliinisissä tutkimuksissa tulisi kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota myös niskahartialihasten toiminnan tutkimiseen muiden tutkimusten ohessa. Niskalihasten toimintaan liittyvillä tekijöillä saattaa olla keskeinen rooli tiettyjen päänsärkytyyppien synnyssä jo varhaisessa vaiheessa.
Uskaltaisikohan suositella vähäisempää tietokoneen tuijottelua ja enemmän liikuntaa nuorille?
Lähde: Väitöstiedote, Turun yliopisto, 18.6.2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)