perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Lapsille vähintään 1-2 tuntia liikuntaa päivässä

**
Ensimmäiset lapsille ja nuorille laaditut fyysisen aktiivisuuden suositukset
ovat nähneet päivänvalon. Suositukset on laatinut laaja asiantuntijaryhmä professori Lauri Laakson (Jyväskylän yliopisto) johdolla.

Lapset pyritään saamaan liikkeelle kansallisilla talkoilla. Kunnat, kodit, koulut ja eri järjestöt haastetaan mukaan kansallisiin liikuntatalkoisiin lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi. Opetusministeri Sari Sarkomaa lupaa lisätä liikuntatunteja, kannustaa kouluja pitämään yksi pidempi liikunnallinen välitunti, edistää kerho- ja iltapäivätoimintaa sekä koulujen pihojen kuntoon saattamista.

Suosituksissa on kahden tunnin vähimmäistavoite pienimmille koululaisille ja tunnin tavoite aikuisikää lähestyville. Yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja tulee välttää. Myös ruutuaikaa viihdemedian ääressä tulee rajoittaa korkeintaan kahteen tuntiin päivässä.

Suositusten toivotaan olevan työkalu, joka saa niin päättäjät, koulut kuin koditkin pohtimaan lasten liikkumista lisääviä ratkaisuja. Liikkuminen on paljon muutakin kuin liikuntatuntien ja harrastusten aikaista liikuntaa: se on liiallisen istumisen välttämistä, välitunneilla liikkumista, koulumatka- ja kerholiikkumista ja kouluissa oppitunteihin integroitua liikkumista.

Lähde: Kouluikäisten liikuntasuositukset, 1.2.2008

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti