lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Pysy hoikkana ja kylläisenä!

*
Kaupan hyllyt notkuvat kevyttuotteista. Mutta pitävätkö kevyttuotteet nälkää yhtä hyvin kuin normaalisti rasvaa sisältävät elintarvikkeet?

Tämän asian elintarviketeollisuus aikoo selvittää lähivuosina. "Tarvitaan jotain uutta, jos halutaan pystyä todella vaikuttamaan painonhallintaan", uskoo Seppo Heiskanen, Elintarviketeollisuusliiton tutkimus- ja lainsäädäntöyksikön johtaja. Hän kertoo amerikkalaistutkimuksesta, jonka mukaan kevyttuotteita käyttävillä ihmisillä on taipumus lisätä muiden tuotteiden kulutusta niin, että heidän painonsa jopa nousee.

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto Sitra rahoittaa kylläisyystutkimuksen selvitysvaiheen. Siinä etsitään elintarviketeollisuusyrityksiä, jotka ovat valmiita sitoutumaan tutkimushankkeeseen useaksi vuodeksi.

Suomen kansa on jo kymmeniä vuosia suorittanut näitä kenttäkokeita. "Kyllä kansa tietää", oli Veikko Vennamo-vainaalla tapana sanoa. Kansa on jo kauan tiennyt näiden kevyttuotteiden turmiollisuuden, mutta uskollisesti on kuunneltu johtavia ravintoasiantuntijoita, jotka ovat ylistäneet näitä kevyttuotteita ja mahdollistaneet niiden vyöryn ruokakauppoihimme.

On todella hienoa, että selvitetään perusteellisesti näiden kevyttuotteiden terveysvaikutukset. Moni minunkin asiakkaani on saanut lihomisen kääntymään laskuun vasta luovuttuaan kevyttuotteista ja siirryttyään mahdollisimman luontaisista raaka-aineista valmistettujen ruoka-aineiden kohtuullisiksi käyttäjiksi. Asiakkaat kertovat, että kevyttuotteet pitävät nälkää huonosti. Jokin on todella perusteellisesti pielessä ruokavaliossa jos jo tunnin päästä ruokailusta on taas nälkä. Näitä kauhukertomuksia en enää haluaisi kuunnella vastaanotollani. Syökää kunnon ruokaa, hyvät ihmiset!

Sitran rahoittamat kylläisyystutkimukset alkavat aikaisintaan ensi vuoden alussa. Hyvää tutkimusta jaksaa odottaa!

Minkälaista evästystä tarjoatte tutkimushankkeelle? Tarvitaanko kevyttuotteita? Kerro omista kokemuksistasi!

Lähde: Verkkouutiset, 16.2.2008

9 kommenttia:

  1. Hyvänen aika, kevyttuotteet aiotaan pistää tiukkaan syyniin!

    Jo on aikakin. Helsinkiläinen tiedekirjailija Anne Kuorsalo kirjoittaa tuoreessa Aamulehdessä ilmiöstä johon kevyttuotteet ovat johtaneet: nykyisiä ruokailutapoja on verrattavissa jo laiduntamiseen, sillä ihmiset ovat ruvenneet syömään lehmien tapaan jatkuvasti. Suu käy koko ajan.

    Minun kokemukseni mukaan kevyttuotteet nimenomaan houkuttelevat syömään jatkuvasti. Jogurtti jossa on 0% rasvaa ei suinkaan ole kaloriton. Sitä ostetaan laatikoittain ja otetaan välipalaksi joka toinen tunti, sillä tavalla vaan petkuttaa itseään! Sillä jogurttipurkin jälkeen tule hetimiten kova nälkä ja eihän sitä ihminen kauaa pärjää nälkäisenä, syödään sitten voileipiä ja makkara toisessa kädessä ja olut toisessa mennään telkkarin ääreen makaamaan. Kevennetyistä juustoista ei tule kuin paha mieli. Kevyttuotteita markkinoidaan painohallinnan apuvälineinä, tämä on valetta. Ei ne mitään auta painonhallinnassa. Ihan aiheellinen kirjoitus taas Cristeriltä.

    Mökkihöperö

    VastaaPoista
  2. Miksi tätä enää pitää tutkia selvää asiaa?

    Maallikko

    VastaaPoista
  3. Heipä Urheilija;)

    Mistä saat tänä päivänä KUNNON RUOKAA?

    Maito on homogenoitua, siat kasvatetaan viljasioiksi, kalat ruokitaan 'pullasoseella' etc.

    Totean vain, että kevyt-tuotteet ovat lisäaineita täynnään ja KUNNON RUOKAA - käsittelemätöntä - ei löydy.

    Tältä pohjalta:)

    VastaaPoista
  4. Tässä vielä linkki tuohon mainittuun Anne Kuorsalon artikkeliiin Aamulehdessä 16.2.2008.

    http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_kolumnit/annekuorsalo/6545801.shtml

    -Henkka

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoisia kommentteja on tullut!

    Mökkihöperö, minäkin pidän hyvänä asiana, että kevyttuotteita tutkitaan tarkemmin. Tarjositte hauskan lauseen tyypillisistä ruokailutottumuksistamme, verraten meitä laiduntaviin lehmiin. Olen lukenut tuon Anne Kuorsalon kolumnin Aamulehdessä, saatuani Henkka -nimimerkiltä siitä linkkivihjeen. Mökkihöperön kokemus kevyttuotteista ei ole kovin hyvä - ne eivät pidä nälkää.

    Maallikon mielestä on turha tutkia tällaista selvää asiaa. Siltähän se saattaakin kuulostaa, mutta tieteessä haetaan vastauksia ja vahvistusta myös päivänselviin asioihin. Minun mielestäni on tosi hyvä, että tämä asia selvitetään perusteellisesti.

    PeeÄr-mies ei löydä kunnon ruokaa mistään. Onhan se niinkin. Ravintomme tuotantomenetelmät ovat kokeneet melkoisia mullistuksia viime vuosikymmeninä.

    VastaaPoista
  6. Kyllä sitä kunnon ruokaa löytyy. Luomumaito ei ole homogenoitua, ja kalakauppiailta saa kyllä kasvattamatonakin kalaa. Luomulihaa juoksentelee metsässä (ja ihan kasvatettuakin sellaista saa kyllä, jos ei ihan siitä lähi- siwasta, niin ainakin kauppahallityyppisistä paikoista. Mikään ei myöskään estä tilaamasta luomutilalta vaikka kokonaista lammasta jonka sitten laittaa pakastimeensa. Kalaakin voi muuten pakastaa.)

    Mutta tietysti, jos on sitä mieltä, että sitä terveellistä ja kunnollista ruokaa pitäisi saada yhtä helposti kuin einespaketteja, niin eihän se tietenkään niin onnistu. Terveellisen, ravitsevan ruoan eteen on maailman sivu jouduttu näkemään vähän vaivaa.


    *P*

    VastaaPoista
  7. Lihan ostaminen tiloilta on tehty todella hankalaksi, jopa mahdottomaksi.
    Meillä kasvatetaan lamapaita ja karitsat myydään isoon teurastamoon (koska pieniä teurastamoita ei enää ole!).
    Ko teurastamo lopetti tuottajapalautuksen jo monta vuotta sitten ja sehän tarkoittaa sitä, ettei "virallista" lihaa saa takaisin sieltä teurastamolta.
    Tilalla itse teurastettua lihaa saa syödä vain tilan oma väki, muut saavat sitten tyytyä marketin kumiankkaan.
    Onneksi (meidän kannalata) kuitenkin Eviran "tädit" vielä sallivat meidän itse syödä tuota itse teurastettua laatulihaa.
    Harmittaa vain niin vietävästi kun lähes viikottain joutuu sanomaan ihmisille, ettei me voida myydä omaa lihaa, he eivät voi uskoa sitä byrokratian määrää missä me karjatilalliset eletään.
    Saakohan muuten maitotilalta enää myydä tilamaitoa??

    VastaaPoista
  8. Olen samaa mieltä *p*:n kanssa, että terveellisen ruoan hankkimiseksi on nähtävä enemmän vaivaa kuin epäterveellisen.

    Julkaisen poikkeuksellisesti Anonyymin kommentin. Tilamaitoa myydään muutamilta maatiloilta. Sallisin vapaamman lihan ja viljatuotteiden myynnin suoraan maatiloilta. Olin työmatkalla Bulgariassa joitakin vuosia sitten. Vapaana juoksevia kanoja, kananmunia, käsittelemätöntä maitoa, jogurttia, viljaa, auringonkukan siemeniä siellä myytiin maatiloilta suoraan ja ihmiset olivat tyytyväisiä.

    VastaaPoista
  9. Maito on ainoa tuote jota käytän rasvattomista tuotteista, koska paksumpi maito ei yksinkertaisesti enää maistu... muutoin kaikki normaalirasvaista ja allergiatkin pysyy poissa. Ihmismassa ei tunnu millään uskovan kun kerron heille, että rasvattomat tuotteet lihottaa....

    VastaaPoista