Tuttu lautasmalli on viime aikoina kokenut kovia. Lautasmallia ja valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksia on pidetty sopivina jopa sokeritautia sairastaville (eli diabeetikoille). Minun mielestäni lautasmalli perunoineen kaikkineen kelpaa sellaisenaan lähinnä huippu-urheilijoille. Mitä vähäisempi liikuntapanos on, sitä vähemmän on syytä nauttia tärkkelyspitoisia ruoka-aineita. Luonnollisesti minusta on kaistapäistä, ehkä jopa edesvastuutonta, suositella perinteistä tärkkelyspitoista lautasmallia sokeritautisille.
Varsinaisen uutispommin jysäytti Amerikan diabetesliitto (American Diabetes Association) suositellessaan erityisesti aikuistyypin sokeritautisille (käytän termiä sokeritautinen mieluummin kuin diabeetikko) hiilihydraatteja rajoittavaa ruokavaliota tämän vuoden alusta lähtien. Kaiken lisäksi Ruotsissa sairastuneiden ruokavaliosuosituksia valvova laitos (Socialstyrelsen) luopuu yksipuolisesta hiilihydraatteja suosivasta lautasmallistaan sokeritautisille ja lihaville sanomalla, että hiilihydraattitietoinen ruokavalio on yhtä tehokas, turvallinen ja tieteellisesti pätevä kuin perinteinen lautasmalli. Sillä saavutetaan ainakin lyhyellä tähtäimellä (todennäköisesti pitempään) yhtä tehokas painonpudotus kuin "virallisterveellisellä" ruokavaliolla. Socialstyrelsen päätyy esittämään tällaisen "veret seisauttavan" kompromissin lääkäri Annika Dahlqvistia vastaan nostetun kantelun seurauksena suoritetun tieteellisen selvityksen perusteella.
Ruotsissa sokeritautisen hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta on puhuttu jo pitkään, mutta Suomessa ollaan hiljaa kuin "kusi sukassa". Nyt huomaan Diabetes -lehden numerossa 1/2008, että asiaa puidaan monelta eri kantilta (Pajkastning i fettfrågan). Suomessa keskustelua käydään lähinnä Diabetesliiton Kohtauspaikka -keskustelukanavalla ja internetin lukuisissa enemmän tai vähemmän valvotuissa keskustelupaikoissa. Eikö olisi jo aika saada tästä toiveikkaasta ruokavaliosta lisää viranomaisten välittämää tietoa Suomessakin?
Ruotsissa lääkärikunta ja terveydenhoitohenkilöstö on jakautunut isoon hiilihydraattileiriin ja piskuisen pieneen mutta äänekkääseen rasvaleiriin. Lääkäri Dahlqvistin suosittelema ruokavalio sokeritautisille sisältää hyvin vähän hiilihydraatteja (vähimmillään peräti 10%), mutta runsaasti rasvaa ja proteiineja. Se on sellainen ruokavalio, jota sokeritautiset noudattivat ennen insuliinin keksimistä.
Arvostettu professori Christian Berne, joka antoi hiilihydraattitietoista ruokavaliota puoltavan lausunnon lääkäri Dahlqvistin kantelutapauksessa, on vastuussa uusien kansallisten ravitsemussuositusten laatimisesta sokeritautisille Ruotsissa. Suomessa ehdittiin jo hyväksyä uudet suositukset vuonna 2008 ja nehän eivät tunnetusti pitäneet hiilihydraattitietoisuutta missään arvossa. Päinvastoin professori Suvi Virtanen loihtii ilmoille tieteellisiin tutkimustietoihin perustumattoman väitteen hiilihydraattitietoisen ruokavalion sydäntautia lisäävästä vaikutuksesta. Tästä valheesta kehonrakennuspiireissä tunnettu ravintoasiantuntija Anssi Manninen hermostui sen verran pahasti, että teki tästä äskettäin valituksen oikeuskanslerille.
Luennoillani kerron mielelläni esimerkiksi vastaanotolleni hakeutuneiden ja tähän luvan antaneiden asiakkaitteni kokeiluista hiilihydraattitietoisen ruokavalion parissa. Kokeiluista, jotka useimmilla ovat johtaneet pysyviin elämäntaparatkaisuihin. Ehkä sinunkin pitäisi tutustua tähän ruokavalioon?
Mutta takaisin tärkeimpään kysymykseen: Miksi suomalaisia diabeetikkoja kiusataan mediahiljaisuudella? Kuka hiljensi Yleisradion? Miksi valtakunnan päälehdet eivät tästä kirjoita?
Lähde: Diabetes -tidningen 1, 2008
Kiitoskiitoskiitos. Tämä oli mielestäni todella avoin ja _rohkea_ kirjoitus. Yksi parhaimmistasi koskaan.
VastaaPoistaLähetän jämäkän virtuaaliselkääntaputuksen sinulle Christer!
*P*
Yli tuhannen kirjoituksen joukkoon saattaa eksyä jokin kelvollinenkin hengentuote?
VastaaPoistaEikö tämä mediahiljaisuus asian tiimoilta olekin ihmeellistä, *p*?
Mitä mieltä te muut olette?
Kyseessähän on tavallaan keisarin uudet vaatteet -ilmiö, mutta kun ne vaatteetkin ovat jo aika vanhat.
VastaaPoistaKesäkuussa on kansainvälinen Diabeteskonferenssi Helsingissä prof. Pekka Puskan johdolla.
VastaaPoistaKävin katsomassa sen osanottaja - ja ohjelmatarjontaa.
Englannista on mukana 7 asiantuntijaa, joiden joukossa huom! Rankpalkintolautakunnasta tuttu George Alberti. Yhdysvaltoja edustaa 4 tutkijaa mm. Richard Kahn (Amerikan Diabetesliitto).
Ruotsista on vain Lars Rydèn emeritusprofessori Uppsalasta? Ohjelmassa kuitenkin vilahtaa prof. Stephan Rössner puhumassa lihavuudesta. Hän on tunnetusti LCHF:n vastustaja.
Listalla ei ole mukana prof. Christian Berneä,ei edustajia Socialstyrelsestä, eikä myöskään Ralf Sundbergia, jolla on henkilökohtaisia kokemuksia LCHF:st:a? Onko tämä pelkästään sattumaa?
san martino
Jos asiantuntijoiden asiantuntemus ei riitä esim. maksan metabolian vaikutuksen arvioimiseen niin miten toimittajan voi? Ei mitenkään. Tämä tuli ilmi esim. IS:n uutisoidessa ruotsalaisen pikaruokatutkimuksen tuloksia; ei sanaakaan siitä että:
VastaaPoista1) kaikki ei lihonut odotetusti
2) maksa-arvot huononivat mono- ja disakkaridien vaikutuksesta
Onneksi näistä havainnoista saimme lukea täältä blogista!
Piiri pieni pyörii eikä mikään muutu. Meillä on jo nyt niin paljon tietoa (ja viikottain tulee lisää) että tämä tilanne alkaa käydä jo huvittavaksi ellei kyse olisi lukuisten ihmisten terveydestä...
Lisään tämän pätkän Kelan sivuilta löytämästäni 27.4.2005 A.Aron nimellä olevasta kirjoituksesta, koska se kuvaa hyvin sitä miksi uppoamme yhä syvemmälle suohon. Ei saa itse ajatella ja selvitellä asioita, vaan pitää uskoa ja totella:
VastaaPoista"Mediassa kouluttamattomien muka-asiantuntijoiden näkyvä
asema tulee korvata näyttöön perustuvalla tiedolla ja koulutetuilla ravitsemusterapeuteilla.
Suomessa on tietoa ja osaamista, jota tulee harkitusti hyödyntää johdonmukaisella ravitsemus- ja
liikuntapolitiikalla."
Milloin asiantuntija on asiantuntija ja milloin muka-asiantuntija ja mitä kouluttamaton mahtaa tässä yhteydessä tarkoittaa?
Kiitos taas lukuisista kommenteista! Minä saan välillä olla todella tarkkana näiden viestieni kanssa, että en sano kovin pahasti näitä totuuksia julki. Tuoreessa muistissa on monenlaisia harmeja aiheuttanut luentojen peruuttaminen ja erään kirjaprojektin hankaloittaminen.
VastaaPoistaSe on nyt kertakaikkiaan niin, että Kansanterveyslaitos ja maamme johtavat terveysviranomaiset ovat paniikissa. Mutta kuten tiedämme, paniikissa oleva ihminen aiheuttaa ennen lopullista luhistumistaan ja alastomuutensa paljastumista, paljon harmia.
Westie lähetti tyypillisen lausahduksen (A. Aro), jonka ääressä kokee suurta voimattomuutta. Me todellakin uppoamme syvemmälle suohon.
Miten selkeästi asia pitää ilmaista, ennen kuin epäkohtiin reagoidaan Suomessa?
Tämä sanoi asian varsin selvästi:
Westie: "Piiri pieni pyörii eikä mikään muutu. Meillä on jo nyt niin paljon tietoa (ja viikottain tulee lisää) että tämä tilanne alkaa käydä jo huvittavaksi ellei kyse olisi lukuisten ihmisten terveydestä..."
Mitä mieltä olet siitä kun suomi24 terveys keskustelun kestohäirikkö Kari J Mattila sanasta sanaan kopioi kirjoituksesi omissa nimissään? Onko sinulla joku sopimus Mattilan kanssa?
VastaaPoistaKäy vaikka tarkistamassa Vähähiilihydraattiset dieetit keskustelua. Siellä on suora kopio tästäkin jutustasi. Tosin keskustelijat ihmettelevät tätä Mattilan tapaa kopioida milloin Heikkilän milloin Sundqvistin tekstejä omia tarkoitusperiään edistääkseen.
Jatkan vielä ensi kesän Diabeteskonferenssista ja prof. Rössneristä. Sen lisäksi, että hän saa professorinpalkkansa Karolinska Institutista hoitaa hän myös pientä omaa bisnestä nimeltään ViktKlubb.se yhdessä iltalehti Aftonbladetin kanssa. Jäsenmaksu on 598 SEK vuodessa..ei siis paljon! mutta jäseniä on kuulemma n. 300.000?
VastaaPoistaTaitaa olla sama metodi kuin Painonvartijoilla...kaikkea saa syödä kohtuudella?
Hän siis esiintyy ensi kesänä konferenssin lihavuus asiantuntijana Ruotsista. Mahtaakohan keskustelu Ruotsin Socialstyrelsen uudesta myöteisestä suhtautumisesta LCHF:ään jäädä vähemmälle?
Siksi toivonkin, että suomalainen lääkärikunta olisi valppaana mukana seuraamassa keskustelua diabeetikon painonhallinnasta. Saattaa muuten kokouksen loppulausuma lehdistössä näyttää seuraavalta: Uusi laihduttava insuliinivalmiste mullistaa diabeteshoidon!!!
san martino
Julkaisen poikkeuksellisesti Anonyymin kommentin koskien Mattilaa.
VastaaPoistaMattila on ollut yhteydessä minuun ja meillä on keskusteluyhteys. En pidä häntä häirikkönä.
En itse seuraa suomi24 -keskusteluja. Vierastan ajatusta suorasta tekstieni kopioinnista. Voit ystävällisesti huomauttaa Mattilalle, että hän pistää linkin mistä teksti löytyy ja sitten varustaa keskustelualoitteensa jollakin omalla ajatuskuviolla, joka tuo tekstiini lisävalaistusta. Turhaa kopiointia kannattaa välttää.
Tsemppiä!
"Mitä mieltä olet siitä kun suomi24 terveys keskustelun kestohäirikkö Kari J Mattila sanasta sanaan kopioi kirjoituksesi omissa nimissään? Onko sinulla joku sopimus Mattilan kanssa?
VastaaPoistaKäy vaikka tarkistamassa Vähähiilihydraattiset dieetit keskustelua. Siellä on suora kopio tästäkin jutustasi. Tosin keskustelijat ihmettelevät tätä Mattilan tapaa kopioida milloin Heikkilän milloin Sundqvistin tekstejä omia tarkoitusperiään edistääkseen."
Mattila oli kyllä linkittänyt viestin tälle sivulle. Oletko sinä ANONYYMI yksi niistä häiriköistä, joiden mielestä Suomi24-VHH-ruokavalio otsikon alla ei saisi keskustella kyseisestä ruokavaliosta. Kaikki vhh:n löytäneet ja hyväksi huomanneet haukutaan idiooteiksi. Olisiko peiliin katsomisen paikka?
mm
San Martino tuo taas ajattelemisen aihetta: Siksi toivonkin, että suomalainen lääkärikunta olisi valppaana mukana seuraamassa keskustelua diabeetikon painonhallinnasta. Saattaa muuten kokouksen loppulausuma lehdistössä näyttää seuraavalta: Uusi laihduttava insuliinivalmiste mullistaa diabeteshoidon!!!
VastaaPoistaEn pidä loppulausumaa mahdottomana ajatuksena. Pieleen mennään ja lujaa diabeteskeskustelussa tällä hetkellä. Seurataan kirjoittelua Diabeteskonferenssista!
Parahin mm, vastasin jo tuohon anonyymin viestiin. En halua asiaa sen enemmän kommentoida. En ole kiinnostunut siitä mitä kirjoitetaan suomi24-VHH-Ruokavalio -otsikon alla.
VastaaPoistaMinun mielestäni tämä Christerin blogi on hieno ja ainutlaatuinen. On ollut suuri onnenpotku löytää tämä paikka netistä. Viime vuoden, 2007, tammikuuhun asti olin sokeasti luottanut terveysviranomaisten sekä lääke- ja elintarviketeollisuuden yhdessä levittämään yksipuoliseen ja vääräänkin tietoon.
VastaaPoistaMinulla ei mitään diabetesta ole, mutta luulen olleeni matkalla siihen. Noin neljä vuotta sitten oli alkanut kovasti maistua tälle nuorelle miehelle kaikki missä oli sokeria tai tärkkelystä. Luonnollisesti joka päivä söin teollisen pullan kahvin kanssa, koska kuuluuhan ihmisen herkutella virallisten terveysvalistajien mukaan. Sitä paitsi pullan kuva on virallisen ravintokolmion perustassa, ja teollisessa pullassa käytetään "terveellistä" kasvirasvaa. Myönnän, että eiväthän ne valistajat varsinaisesti suosittele säännöllistä herkuttelua. Kansalliseen tapaan keitin aina paljon perunaa muun ruuan lisukkeeksi, koska niin "kuuluu" tehdä. Kaikkea eläimistä peräisin olevaa rasvaa pyrin syömään mahdollisimman vähän - noudatin kaikkein tärkeintä virallista ohjetta.
Yllä mainittu meno johti ison puolikkaan pallon kehittymiseen suurin piirtein navan kohdalle. Vaihtoehtoisen tiedon löytäminen (mm. tämä blogi) aivan sattumalta sai aikaan todellisen ja lopullisen laihtumisen. Minä olen hyvin vihainen Suomen terveysviranomaisille. Jos en olisi vahingossa tullut lukeneeksi jotain virallisten terveysvalistajien sanomasta poikkeavaa, olisin todennäköisesti alkanut menettää terveyttäni pikkuhiljaa jo nuorella iällä.
En malta olla mainitsematta tässä yhteydessä Helsingin Sanomat -nimistä sanoma- ja verkkolehteä. Tämä media yksi suomalaisen yhteiskunnan mätäpaise. Esimerkkejä vääristelevästä uutisoinnista löytyy helposti, vaikka seuraisi kyseistä mediaa epäsäännöllisestikin. Esim. hiilihydraattitietoinen (vai olikohan jokin tietty missä hiilarille oli yläraja?) ruokavalio tyrmättiin HYKSissä vaikuttavan Aila Rissasen (oliko etunimi Aila?) suulla. Suomalaisten oma jumala Pekka Puska tyrmäsi maitorasvan hyviä puolia tukeneen tutkimuksen perinteisillä fraaseilla.
Kuinkahan kova halu esim. lääketehtailla - jotkin niistä toimivat yhteistyössä Kansanterveylaitoksen kanssa Antti Heikkilään mukaan - olisi estää kansalaisia lukemasta esim. Christerin blogia? Käsittääkseni ennakkosensuurilakia ollaan laajentamassa edelleen, jolloin täydelliseen mielivaltaan perustuva sensuuri voisi tulla nykyistäkin helpommaksi. Pystyisikö tällaisen yksittäisen blogisivun sensuroimaan? En osaa itse sanoa, olenko vainoharhainen.
Onhan lääketehtailla niin paljon rahaa, että ne voivat terveysviranomaisten avustuksella syöttää ihmisille "oikean" totuuden ja vaikuttaa ratkaisevasti Käypä hoito -suosituksiin kuten tähänkin asti. Silloinhan ei sananvapauden olemassaolosta ole juurikaan haittaa kyseisille tahoille. Epäilijöiden määrän kasvaessa käynnistettäisiin taas jokin uusi mainos- tai tiedotuskampanja medioissa. Internetin aikakaudella se ei taida sittenkään olla niin helppoa kuin ennen. Toista se oli Pohjois-Karjala -projektin aikoihin, jolloin katsottiin vaan mustavalkotelkkaria.
Supertoivon raivoon ja kiukkuun on helppo yhtyä. Ravitsemussuosituksissa ja niistä käytävissä julkisissa keskusteluissa on kuvailemiasi epäkohtia aivan liian paljon. Minulta on mennyt luottamus Helsingin Sanomiin jo aikoja sitten.
VastaaPoistaEn minä usko, että lääketehtailla on mitään tarvetta vaientaa blogiani. Epätoivoista se olisi mitä suuremmassa määrin koska minä perustan kritiikkini tutkittuun tietoon. Ei ole edes vaikeaa löytää tukea tieteestä ajatuksilleni.
Isolla rahalla pystytään vaikuttamaan tuotteiden ja lääkkeiden synnyttämiin mielikuviin. Margariinin käsittämätön suosio perustuu juuri tällaiseen onnistuneeseen mielikuvamainontaan. Luodaan mielikuva terveystuotteesta.
Tällaiseen blogiin kuin minun edustama puree parhaiten vaikeneminen. Eli jos KTL ja lääketehtaat olette kuulolla, jatkakaa samalla linjalla, eli olkaa vastaamatta tiedusteluihini mihin perustuu joidenkin ruoka-aineiden tai lääkkeiden suosiminen ristiriitaisista tutkimusnäytöistä huolimatta. Viis välittäkää tällaisesta mitättömästä blogista. Aika näyttää jos tämä vastarinta johtaa mihinkään näkyvään tulokseen.
Olen huolissani diabeetikkojen ruokavalio- ja hoitosuosituksista. Painonhallinnassa on jotakin perusteellisesti pielessä jos toimivaa ja riskitöntä hys hys -dieettiä kokeilematta voidaan ehdottaa potilaalle esimerkiksi vaarallisia laihdutusleikkauksia.
Seurataan tilanteen kehittymistä.