Näytetään tekstit, joissa on tunniste doping. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste doping. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, elokuuta 11, 2009

Jamaikan pikajuoksijat yskivät euroja

*
Viisi Jamaikan pikajuoksijaa
jäi aiemmin kiinni dopingtestissä piristeiden käytössä. Heidät kuitenkin vapautettiin dopingpannasta ja voivat halutessaan taas urheilla. Olivat ryökäleet ilmeisesti saaneet joukkueen lääkäriltä liian vahvoja yskäntippoja tai astman lieventäjiä.

Roskapuhetta. Kiinnijäämiselle on keksitty peitetarina. Mahdolliselle järjestelmälliselle piristeiden käytölle halutaan saada jokin uskottava selitys. Piriste mikä piriste. Näitä dopingsääntöjä pitäisi tietenkin noudattaa kirjaimellisesti. Jos urheilija hakee piristeillä (metyyliksantiini) vilpillisesti harjoitusintoa ja -tehoa, sen pitäisi olla tuomittavaa. Riippumatta siitä onko se älytty viedä kiellettyjen dopingaineiden listalle.

Urheilija väsyy kovasta treenaamisesta ja silloin piristeillä saatetaan houkutella levon tarpeessa oleva huippu-urheilija treenaamaan kovasta väsymyksestä huolimatta. Jos tämä ei ole vilppiä, niin mikä sitten on? Ihaninta tietenkin urheilussa olisi, jos mestaruuskisoissa sillä hetkellä lahjakkain ja kovakuntoisin urheilija voittaisi. Farmakologia kääntää kuitenkin nämä asetelmat päälaelleen.

En yllättyisi vaikka yleisurheilun MM-kisojen markkinoinnista vastaavat taputtaisivat käsiään yhteen ja hurraisivat euronkiilto silmissä: pikajuoksun MM-kisat on pelastettu! Nyt kisat taas kiinnostavat suurta yleisöä: Pieni Jamaika vastaan suuri ja mahtava Neuv... kröhöm... Yhdysvallat on niin houkutteleva markkina-asetelma, että sitä ei haluta jättää käyttämättä. Urheilu huipputasolla on sairasta. Ei urheilijoiden takia, vaan urheilun lieveilmiöihin kuuluvan markkinoinnin takia. Urheilija on tuote, jonka pitää tuottaa rahaa.

Anteeksi kun näin räyhään teille. Olen parantumaton puhtaan urheilun puolustaja ja valitettavasti urheiluhullu.

Tässä lisää kirjoittelua asian tiimoilta (Aamulehti, 11.8.2009)

Muita dopingkirjoituksiani voit lukea tästä:

torstaina, heinäkuuta 10, 2008

Doping- ja lääkeaineita myydään Suomessa järjestäytyneen rikollisuuden kautta

**
Poliisi on ahkeroinut Joensuun ympäristössä
. Siellä on löytynyt järjestäytynyt rikollisryhmä, jonka epäillään välittäneen suuria määriä huumaavia lääke- ja dopingaineita pääasiassa Joensuuhun ja lähikuntiin. Osa aineista on kulkeutunut myös Etelä-Suomeen.

Urheilussa kiellettyjen aineiden ja lääkkeiden hankintareitit ovat tälle rikollisuudelle tyypilliset:
  • aineita kerättiin ihmisiltä, joilla oli lääkkeille laillinen resepti
  • apteekeista ja jäteasemalta (!) varastettiin lääkkeitä
  • dopingaineita hankittiin pääasiassa internetin kautta ulkomailta
  • jonkin verran dopingaineita saatiin välitettäväksi myös lääkärien määräämillä resepteillä
Yksi epäillyistä oli syyllistynyt pienimuotoiseen dopingaineiden valmistukseen. Häneltä takavarikoitiin kapseleiden valmistuslaitteita. Poliisi pääsi rikoskokonaisuuden jäljille omien tutkimustensa avulla. Epäiltyjä rikoksia on tutkittu aktiivisesti viime syksystä lähtien. Kiinniotot alkoivat toukokuussa 2008. Epäiltyjä on kaikkiaan noin 30.

Miettikääpä tätä:
  • Suomessa on noin 10 000 dopingaineiden väärinkäyttäjää!
  • Dopinginkäyttäjän arvioidaan kuluttavan aineisiinsa noin 1000 euroa vuodessa.
  • Järjestäytynyt rikollisuus ei jätä tätä arviolta 10 miljoonan euron vuotuista rikollista markkina-aluetta harrastelijoille vaan ottaa kaupan haltuunsa.
  • Laittomilla markkinoilla on runsaasti väärennettyjä valmisteita, jotka muodostavat erittäin suuren terveysriskin.
  • Internetin kautta tilataan yhä enemmän dopingvalmisteita.
  • Internetsivuilla esiintyy ilmoituksia, joissa annetaan ostajalle takuu tullin varalta, että jos aineet jäävät kiinni tullin haaviin tarkistuksissa, toimittaja lupaa lähettää ilmaiseksi vastaavan tuote-erän!
  • Dopingaineita levitetään erityisen häikäilemättömällä tavalla.
Lähde: Mediuutiset, 10.7.2008

tiistaina, heinäkuuta 01, 2008

Geenidoping on valtavan iso ongelma

**
Viime aikoina paljon huomiota saanut
valmentaja Kari-Pekka Kyrö on halunnut paljastaa maastohiihdon parissa vellovan dopingin käytön. Kyrön mukaan kyseessä on ollut varsin yleinen tapa hoitaa hiihtäjämme huippukuntoon. Mikäli väitteet ovat totta, on ennustettavissa todella vaikeita aikoja tälle loistavalle urheilulajille ja sen mainioille nykyisille harrastajille.

Minun piti maastohiihtoa koskettavasta laajasta ongelmasta kirjoittaa, mutta en löydä asian käsittelyyn riittävästi motivaatiota. Sen sijaan ajattelin tarjota teille aivan uutta tietoa geenidopingiin liittyvistä ongelmista. Brittiläinen farmakologian erikoislehti omistaa suuren osan lehden sisällöstä geenidopingin käsittelyyn. Sain äsken tutkijavaihtona tohtori Wellsin laajan yhteenvedon nykytilanteesta (Gene doping: the hype and the reality). Tässä blogini lukijoille selkokielinen vapaasti suomennettu juttu ajankohtaisesta aiheesta.

Geenidopingin ongelma on tiedostettu WADA:ssa (Kansainvälisessä dopinginvastaisessa liikkeessä), mutta työkenttä on valtava, sillä vilpillisin keinoin menestystä hakevat urheilijat eivät kaihda käyttää mitä mielikuvituksellisimpia modernin geeniterapian suomia keinoja. Geenidoping houkuttelee, koska sillä voidaan lisätä lihasmassaa ja -voimaa sekä edistää veren punasolujen tuotantoa. Geenidopingin avulla urheilija voi saada Eero Mäntyrannan luontaisesti korkeat hemoglobiiniarvot antamalla lääkärin kohottaa hänen erytropoietiiniaan (EPO) geeniterapian keinoilla. Se on kuitenkin paitsi väärin, myös erittäin vaarallista. Potilaita on sairastunut leukemiaan geeniterapian jälkeen. Vakavasti sairaat voivat ehkä ottaa tällaisen riskin, mutta nuorille, terveille urheilijanaisille ja -miehille se ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää.

Laboratorioeläimillä on saavutettu geenimuuntelun avulla hämmästyttäviä tuloksia erityisesti kestävyyden ja voimantuoton alueella. Tohtori Wells pitää todennäköisenä, että osa näistä tuloksista siirtyy myös vilppiä tavoittelevien urheilijoiden käyttöön (osa menetelmistä on jo ehkä siirtynyt urheilijoiden käyttöön kuten esim. kasvuhormonin tuotannon lisääminen). Wells pitää todennäköisenä voimakasta kehitystä mm. lihaskasvun tehostamisessa ja hapenottokyvyn parantamisessa geenejä manipuloiden. Eläinkokeissa on ollut esillä insuliininkaltaisia kasvutekijöitä ja myostatiini inhibiittoreita (estäjiä) lihaskasvun keinotekoisina lisääjinä. Myostatiini tai GDF-8 (engl. Growth Differentiation Factor 8) valvoo lihaksen kasvua tiettyyn geeneissämme ennalta määrättyyn rajaan saakka. Ihmisen kekseliäisyydellä ei ole rajoja: Jotta lihakset jatkaisivat edelleen kasvuaan on olemassa myostatiini inhibiittori, joka estää myostatiinin tarjoaman lihaskasvun rajoituksen. Voitte kuvitella, että tällä tempauksella liikutaan paitsi kielletyllä alueella, myös hyvin vaarallisella alueella! Lihakset voisivat siis kasvaa yliluonnollisen suuriksi koska niiden kasvua ei estettäisi. Eläinkokeissa on jo saatu voimakasta lihaskasvua aikaiseksi vaikuttamalla geenitasolla myostatiiniin. Pysytään kuulolla löytyykö pian tämäkin vilpillinen tekniikka urheilijoita varten, ainakin siitä jo vakavasti keskustellaan tiedemiespiireissä. Myostatiini inhibiittoreita on jo kokeiltu potilasryhmille, jotka kärsivät heikentyneestä lihasvoimasta.

Suorituskykyä parannetaan lisäämällä erytropoietiinin (EPO) muodostusta ja erityisillä verisuoniston kasvutekijöillä (tutustu angiogeneesiin) uusien pienten verisuonten kasvattamista kiihdytetään. Mielikuvitus on tiedemiehillä laukannut todella villisti, sillä lihasten fenotyyppiin (ilmiasuun) on myös pystytty vaikuttamaan. Erityiset peroksisomi kasvutekijöiden vilkastuttamiset jo hallitaan. Hidas tai heikko lihas saadaan olympiakuntoon noilla menetelmillä.

Se mikä tekee tästä geenidoping-asetelmasta todella hankalan, on sopivan testausmenetelmän kehittely. Miten saadaan kiinni nämä urheilijat vilpillisten menetelmien käytöstä? Onhan nyt kyse urheilijan oman elimistön tuottamista kasvutekijöistä. Urheilijan lahjakkuustekijöihin kuuluvat luonnostaan näiden osa-alueiden ja toimintojen korostuminen. Miten menetellä sitten kun puutteet näillä osa-alueilla korvataan tai entisestään tehostetaan sopivia geenejä aktivoimalla? On vain ajan kysymys milloin nämä menetelmät ovat käytössä vilppiin taipuvaisilla huippu-urheilijoilla.

Geenidopingissa käytettävät menetelmät ovat toistaiseksi erittäin kalliita ja jokseenkin epävarmoja. Kehitystyö on kuitenkin nopeaa ja kiihkeää. Ei sentään huippu-urheilijoita silmälläpitäen, vaan sen takia, että saadaan jotakin toivoa lihassurkastumataudeista kärsiville potilaille (esim. MS-tauti ja Duchennen lihasdystrofia). Huippu-urheilijat hyötyvät näistä ponnisteluista ikään kuin sivutuotteena.

Perinteisestä dopingista poiketen geenidoping ei kuulu ihan joka lääkäriaseman perustoimintoihin (vielä). Tohtori Wells toivoo, että lääkäriasemien siirtymäaika näihin menetelmiin on mahdollisimman pitkä, sillä paljon on vielä testaamatta mitä sivuvaikutuksia geenidopingin eri menetelmillä on urheilijalle. Tiukempi kontrolli lienee kuitenkin mahdotonta, sillä mikään ei pysäyttäne laittomasti toimivien lääkäreiden mukaantulon markkinoille. Hippokrateen vala ei paljon velvoita tarpeeksi suuren setelitukon näkyessä.

Geenidopingiin turvautuva urheilija vaarantaa terveytensä monella eri tasolla. Toisaalta itse geenin aktivointi ihmiselimistössä ja siihen liittyvät menetelmät ovat vielä epävarmoja. Toisaalta on mahdotonta tietää mitä hallitsematon geenin aktivointi voi aiheuttaa ihmiselimistössä. Elimistön herkän tasapainon (homeostaasin) järkkyminen voi näkyä lisääntyneenä sairastumisena aineenvaihdunta- tai syöpäsairauksiin. Hinta voi olla aivan liian korkea jos terveellisenä pidettävä urheilu vie ennenaikaiseen kuolemaan.

Todella vaikeiden asioiden äärelle tohtori Wells vie meidät pohtiessaan geenidopingin käyttöä loukkaantuneen urheilijan saattamisessa taas hyvään iskuun kilpakentillä. Moderni lääketiede saattaa tulevaisuudessa tarjota geeniterapiaa nopeuttamaan potilaiden tervehtymistä esim. liikenneonnettomuuksien jälkeen. Pitäisikö urheilijoilta mahdollisesti kieltää paras mahdollinen hoito sen takia, että siinä on väärinkäytön mahdollisuus?

Lähde: Wells DJ. Gene doping: the hype and the reality. British Journal of Pharmacology 154: 623–631; doi:10.1038/bjp.2008.144; julkaistu 21.4. 2008

lauantaina, maaliskuuta 15, 2008

Doping on salakavala juttu urheilijalle

**
Australialais-brittiläinen parivaljakko Petroczi & Aidman
on tutkinut dopingin psykologiaa. Aika ihmeellisiä ovat välillä urheilijoiden selitykset kun jäävät kiinni dopingaineiden käytöstä. Milloin on syöty liikaa banaaneja, milloin on joku piilottanut dopingaineita pahaa aavistamattoman urheilijan hammastahnaan, entinen aviomies on laittanut hormonia ruokaan tahallaan tai urheilija on testiä edeltävänä iltana juonut viisi pulloa olutta ja rakastellut neljä kertaa. Edellä mainitut esimerkit ovat mainiosta kirjasta "Lääkkeet ja lisäravinteet urheilussa".

Tohtorit Petroczi ja Aidman ovat sitä mieltä, että vahinkokäryt ovat erittäin harvinaisia ja kaikenlaiset selittelyt turhia. Syytä testeissä kärähtämiseen pitää kyllä hakea ensisijaisesti suunnitelmallisesta ja päämäärätietoisesta dopingin käytöstä urheilusuorituksen vilpillisessä parantamisessa. Urheilu-uransa aikana asetetaan urheilijalle tavoitteita ja hän pyrkii nämä tavoitteet saavuttamaan. Tutkijat haluavat korostaa tämän tavoite - tulos -rakennelman vievän joitakin urheilijoita harhaan siinä määrin, että urheilijalla kehittyy epäkypsä ajattelumalli tuloksien saavuttamisessa "hinnalla millä hyvänsä". Joillakin urheilijoilla kehittyy tällainen dopingille myönteinen suhtautuminen vaikka alunperin oltaisiin puhtaan urheilun kannattajia. Sortuminen vilpillisten menetelmien käyttöön olisi siis koko ajan mukana tässä huippu-urheilijan tavoite - tulos -rakennelmassa, mutta vain harvat (onneksi) sortuvat käyttämään tätä mahdollisuutta hyväksi. Suurin osa urheilijoista on onneksi edelleen ihan puhtain menetelmin liikkeellä.

Mitä haluat urheilullasi saavuttaa ja miten kova on halusi saavuttaa tavoitteesi? Tiedätkö mitä tavoitteen saavuttaminen sinulta edellyttää? Onko sinulla tämän tavoitteen saavuttamiseksi mitään edellytyksiä? Mitä sitten jos tavoite karkaa näköpiiristä, mitä seuraavaksi - dopingaineetko? Tuollaisia kysymyksiä tutkijat haluavat esittää kilpaurheilijoille.

Yksi mahdollinen tapa puuttua tähän dopingongelmaan on tutkijoiden mielestä se, että pelko kiinnijäämisestä seuraisi mukana koko urheilu-uran ajan ja urheilijan tulostavoitteet olisivat siinä määrin realistisia, että houkutus turvautua kiellettyihin menetelmiin olisi mahdollisimman epätodennäköinen. Hyväksyttäisiin oman fyysisen suorituskyvyn rajoitukset ja myönnettäisiin, että mitään oikotietä ei ole huipulle. Nykyään nimittäin liian moni urheilija on halukas käyttämään dopingia eräänlaisena pikaratkaisuna jos voidaan taata, että hän ei voi jäädä kiinni testeissä. Urheilijan omien rajojen etsiminen ilman kemistejä, laboratoriota ja lääkärikuntaa täytyy olla tulevaisuuden urheilussa etusijalla. Erinomaista olisi jos urheilijoiden julkisuuskuvassa korostuisi enemmän urheilun terveysnäkökohdat, painonhallinta yms. seikat.

Lähde: Petroczi A, Aidman E. Psychological drivers in doping: the life-cycle model of performance enhancement. Subst Abuse Treat Prev Policy 3 (1): 7, 2008

keskiviikkona, helmikuuta 06, 2008

Doping-aineet ja kuntoilu

**
Olin mukana dopingin käyttöä selvitelleessä
paneeliseminaarissa 6.2.2008 klo 9-17 Säätytalossa, Helsingissä.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin pakollisten Kaisa Varis -mainintojen jälkeen päästiin itse asiaan, eli hätkähdyttävän yleiseen tavallisten kuntoilijoiden dopingin käyttöön. Voidaan sanoa, että doping todellakin pullistelee takahuoneissamme. Pakkotoisto -foorumilla tekemänsä kyselyn perusteella sosiologi Tuuli Salospohja sai selville tyypillisen dopingaineiden käyttäjän profiilin:
  • asuu kaupungissa
  • on alle 3o -vuotias mies (tai yli 30 -vuotias nainen)
  • ansaitsee yli 2000 e/kk
  • opiskelee tai tekee ahkerasti töitä n. 40 h/vk
  • elää useimmiten vakituisessa parisuhteessa
  • viettää korostuneen keskiluokkaista elämäntapaa
Miten ihmeessä näitä citykulttuurin puraisemia kuntoilijoita juuri doping voi kiinnostaa? Dopingaineiden käyttö kilpaurheilun ulkopuolella on laajeneva ilmiö. Enää ei "tavallinen" elämä kiinnostaa. Elämässä pitää olla menoa ja meininkiä! Doping mahdollistaa extreme-ilmiöiden kautta eletyn elämän. Haetaan elämyksiä pop-kulttuurista tutun "music video bodyn" kautta. Jos Madonna jaksaa, jaksan minäkin.

Kuntoilijoiden käyttämät dopingaineet saavat Kaisankin kalpenemaan. Kuntoilijoille kelpaavat rikoslaissa kriminalisoidut dopingaineet. Eihän haittaa vaikka testeissä jäisi kiinni, kuntoilijahan ei urheile aktiivisesti vaan hän elää muokatakseen kehoaan paremmaksi "minulle kaikki heti nyt" -menetelmällä.

Palaan tämän dopingseminaarin antiin seuraavissa kirjoituksissani, mutta miettikääpä tätä:
  • Suomessa on noin 10 000 dopingaineiden väärinkäyttäjää!
  • Dopinginkäyttäjän arvioidaan kuluttavan aineisiinsa noin 1000 euroa vuodessa.
  • Järjestäytynyt rikollisuus ei jätä tätä arviolta 10 miljoonan euron vuotuista rikollista markkina-aluetta harrastelijoille vaan ottaa kaupan haltuunsa.
  • Laittomilla markkinoilla on runsaasti väärennettyjä valmisteita, jotka muodostavat erittäin suuren terveysriskin.
  • Internetin kautta tilataan yhä enemmän dopingvalmisteita.
  • Internetsivuilla esiintyy ilmoituksia, joissa annetaan ostajalle takuu tullin varalta, että jos aineet jäävät kiinni tullin haaviin tarkistuksissa, toimittaja lupaa lähettää ilmaiseksi vastaavan tuote-erän!
  • Dopingaineita levitetään erityisen häikäilemättömällä tavalla.

sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008

Morfiinia tai ei - kovaa mennään!

*
Lukijavihjeen perusteella
(Kiitos Varpu!) tutustuin merkilliseen urheilututkimukseen. Harjoituskaudella urheilijat ottivat säännöllisesti morfiinia kyetäkseen harjoittelemaan kovempaa. Kun samat urheilijat kilpailutilanteessa olettivat saavansa morfiinia voidakseen taistella kipukynnystä vastaan, heille annettiinkin lumelääkettä. Lumelääke antoi tästä huolimatta huomattavan edun suorituskyvyssä. Miten WADA (Maailman antidopingtoimisto) aikoo tähän asiaan reagoida? Ei kai lumelääkettä sentään voi lisätä urheilussa kiellettyjen lääkeaineiden listalle?

Lääketieteessä tunnetaan hyvin tämä lumevaikutus. Teoriassa lumelääke voi edistää sisäsyntyistä kivunlievitystä. Italialaistutkijat ovat nyt tehneet jännittävän kokeen urheilijoille. Dopingaineeksi luokiteltua morfiinia on annettu harjoituksissa todella kovaa treenaaville urheilijoille. Urheilijan tietämättä morfiini vaihdettiin lumelääkkeeseen kilpailutilanteessa, mutta tästä huolimatta urheilija koki samantyyppisen kivunlievityksen kuin saadessaan morfiinia. Urheilijan kilpailusuorituksessa näkyi kivunlievityksen tuoma suorituskyvyn parannus. Asiaa tarkemmin selvitettäessä todettiin, että lumelääkkeen aikaansaama kivunlievitys syntyi vaikka viimeisimmästä morfiinipiikin annosta oli kulunut jopa viikon verran. Morfiinin antama kivunlievitys säilyy siis odottamattoman kauan.

Tutkijat pitävät mahdollisena, että morfiinin tukemaa lumelääkitystä voidaan käyttää urheilusuorituksen tehostamisessa. Tämä olisi nykyisten dopingsääntöjen sallimaa puuhastelua sillä "harmaalla alueella". Ei kiellettyä, mutta tietenkin moraalisesti arveluttavaa toimintaa.

Halutessaan urheilija voisi siis ottaa morfiinilääkettä kilpailua edeltävien harjoitusten aikana ja varmistaa paremman suorituskyvyn "laillisella" lumelääkityksellä itse kilpailupäivänä. On selvää, että kipukynnyksen ylittäminen harjoituksissa ja kilpailutilanteessa, ei voi olla riskitöntä puuhaa. Moni urheilija saattaa kuitenkin olla valmis ottamaan tämän riskin saavuttaakseen tarvittavan edun kilpailutilanteessa.

Mitä mieltä olette tästä tutkimushavainnosta?

Lähde: Fabrizio Benedetti, Antonella Pollo, and Luana Colloca. Opioid-Mediated Placebo Responses Boost Pain Endurance and Physical Performance: Is It Doping in Sport Competitions? The Journal of Neuroscience, October 31, 27 (44): 11934-11939, 2007

torstaina, heinäkuuta 19, 2007

Kortikosteroidit parantavat laittomasti urheilijan suorituskykyä

**
Kortikosteroidien tulehdusta lieventävä vaikutus
on laajalti tunnettu asia. Vähemmän tunnettua on, että kortikosteroidit parantavat urheilijoiden suorituskykyä. Maailman antidopingneuvosto (WADA) on ottanut sellaisen kannan, että kortikosteroidien säännöllinen käyttö on dopingia.

Aika vähän tiedetään näiden tulehduslääkkeiden vaikutuksista urheilusuorituksiin ja ranskalainen tutkijaryhmä halusi sen takia kiusata harrastelijaurheilijoita pienellä koesarjalla. Kymmenelle urheilijalle annettiin prednisolonia (60mg/päivä) viikon ajan. Lääkkeen tehoa testattiin antamalla urheilijoiden ajaa polkupyörällä. Lääkettä saaneet (ryhmä 1) jaksoivat polkea pyörää kauemmin kuin vertailuryhmä (ryhmä 2), joka sai pelkkää laktoosia. Ryhmä 1:ssä verestä mitattu ACTH, DHEA ja prolaktiini laski sekä suorituksen että palautumisen aikana. Kasvuhormonitaso pysyi alhaisena, mutta huomattavaa nousua nähtiin verensokerissa, laktaatissa ja insuliinissa. Keskikovan harjoituksen aikana urheilija sai siis hyötyä prednisolonista ja lienee oikeutettua, että lääke pysyy kiellettyjen aineiden listalla.

Lähde: Arlettaz Alexandre, Portier Hugues, Lecoq Anne Marie, Rieth Nathalie, de Ceaurriz Jacques, Collomp Katia. Effects of short-term prednisolone intake during submaximal exercise. 12th Annual Congress of the ECSS, Jyväskylä, Finland, 11–14 July, 2007

torstaina, huhtikuuta 26, 2007

Liian moni kuntoilija käyttää dopingaineita

**
Olen mukana asiantuntijana
tutkimushankkeessa Kehon manipulointi kulttuurisena ilmiönä Suomessa. Tutkimushankkeen toteuttaa Elämä On Parasta Huumetta -yhdistys. Pirteä tutkija Tuuli Salospohja teki syksyllä 2006 kyselyn kuntosaleilla vierailijoille. Hän sai 1 319 henkilöä vastaamaan kyselyyn.

Dopingaineiden käyttö on luultua yleisempää tavallisten kuntoilijoiden keskuudessa. Tutkimuksen mukaan 16 prosenttia 15 - 35 -vuotiaista kuntosalilla kävijöistä käyttää terveydelle haitallisia dopingvalmisteita. Pelkästään dopingaineita käyttäviä miehiä on noin 32 000, kun aiemmin lääkeaineilla suoritustaan parantavia urheilijoita on arvioitu olevan noin 10 000.

Naisten osalta tutkimus on vain suuntaa antava, sillä vain 20 prosenttia kyselyyn vastanneista oli naisia. Vastanneista naisista 13,6 prosenttia sanoi kuitenkin käyttävänsä aineita.

Yleisimmät käytetyt aineet olivat efedriini ja anaboliset hormonit. Rahaa aineisiin käytetään keskimäärin yli 100 euroa kuukaudessa. Kuntoilijat saavat tietoa dopingista lähinnä internetistä ja muilta käyttäjiltä. Vain kahdeksan prosenttia vastanneista oli konsultoinut lääkäriä asiasta.

Lähde: YLE Uutiset, 26.4.2007

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Pysyvätkö bonusurheilijamme puhtaina?

**
Huomaan Suomen Urheiluliiton uudistavan
tänä kesänä Eliittikisojen bonusjärjestelmää. Sijoitusten perusteella maksetaan rahapalkintoja (rahabonuksia). Nyt ne ovat ensi kertaa avoinna myös ulkomaisille urheilijoille. Tavoitteena on lisätä kisojen kiinnostavuutta ulkomaisten urheilijoiden suuntaan.

En tahdo olla ilonpilaajana, mutta tuo järjestelmä houkuttelee vilppiin, varsinkin jos vielä ulkomailta tulee rahapalkintojen jakajia. Mihin minä perustan tämän ajatuksen vilpin lisääntymisestä? Joo, lukekaa seuraava kirjoittamani pitkähkö juttu ihan ajatuksella:

Nyt elämme vuotta 2007. Yhä edelleen urheilijoiden voitta­misen himo on yhtä kova kuin vuonna 1994. Mitä tapahtui vuonna 1994?

Vuonna 1994 tapahtui jotain aivan merkittävää suoritusta parantavien menetelmien suhteen. Nyt ei tullut markkinoille mitään ihmeainetta vaan ihme henkilöityi tohtori Goldma­niin. Hän teki olympiatason urheilijoille kaksi nerokasta kysymystä. Näistä ensimmäinen kuului näin:

1) Jos sinulle tarjottaisiin kiellettyä suoritusta parantavaa ainetta, joka takaisi sinulle olympiamitalin ja sinua ei voitaisi saada kiinni aineiden käytöstä, käyttäisitkö tätä ainetta?

Hämmästyttävää oli todeta, että 195 urheilijaa 198:sta vastasi myöntävästi! He käyttäisivät kiellettyjä aineita, jos saisivat kotiin vietäväksi olympiamitalin. Pelkään pahoin, että palkintorahat ja muu menestys kiinnostavat Eliittikisojemme sankareita niin paljon, että "harmaa alue" ylittyy, ehkä mennään jopa selkeästi kielletylle alueelle.

2) Ottaisitko kiellettyä suoritusta parantavaa ainetta jos et jäisi kiinni. Ainetta ottamalla voittaisit kaikki kilpailusi 5 seuraavan vuoden aikana, mutta siten kuolisit aineen aiheuttamiin sivuoireisiin?

Nyt aavistat varmaankin, että eihän tuollaisia urheilijoita voi kovinkaan monta löytyä, jotka vaarantaisivat oman henkensä urheilumenestyksen eteen? Istutko tukevasti? Hyvä, sillä nyt paljastan vasta­uksen:

Yli 50% urheilijoista ilmoitti haluavansa kokeilla tuota ainetta vaikka tietäisivät kuolevansa aineen aiheuttamiin sivuoireisiin!! Tämä on se syy miksi minä ja monet muut pidämme vuotta 1994 niin merkittävänä ajankohtana. Urheili­jat ilmoittavat voittamisen olevan niin tärkeää, että sen edestä voi jopa uhrata elämänsä. Tunne siitä että on maail­man paras on näin voimakas! Tunne siitä, että saa jotain vaivanpalkkaa aherruksensa eteen, on niin voimakas, että luisutaan kiellettyihin aineisiin.

Urheilijat teke­vät mielettömän paljon työtä menestyksensä eteen. Normaali-ihminen ei tajua miten paljon on esimerkiksi 1200 tunnin harjoittelurupeama vuodessa. Tiedän monen urheilijan haluavan kokeilla rajojaan ilman suoritusta parantavia menetelmiä, mutta todennäköisesti yritys päättyy ainoastaan häntä itseään tyydyttävään ratkaisuun. Urheilu­lehden sivuilta hänen saavutuksiaan ei välttämättä löydä. Hän ei välttämättä saavuta stipendiurheilijan tai bonusurheilijan asemaa vaan pistää omaa rahaa likoon. Hän saattaa satunnaiselle urhei­lutoimittajalle tokaista, että hän urheilee sen takia, että se on hieno harrastus. Mutta yksikään urheilujohtaja ei ole hänestä ylpeä, sillä hän on niin paljon perässä maailman kärkeä, että hänen pitäisi oikeastaan hävetä, että ei pysty parempaan. Urheilujohtajat eivät juurikaan soittele hänelle ja kysy, miten menee? Mieluummin olisivat ohjaamassa hänet radoilta ja kentiltä pois lajin mainetta pilaamasta.

Tiedättekö mitä? Minä olen tällaisesta puhtaasta urheilijasta erittäin ylpeä! Jos minä joskus rikastun (erittäin epätodennäköistä), tulen perusta­maan rahaston josta puhtaat, jalon urheiluaatteen omaavat urheilijat voivat saada urheilijastipendejä. Heille asetan vain yhden ainoan kysymyksen: Jos minä lupaan sponsoroida sinua urheilu-urallasi, jotta sinun ei tarvitse juosta rahapal­kintojen ja kyseenalaisin menetelmin hankitun kunnian perässä, lupaatko minulle että et käytä suoritusta parantavia aineita? Löytyisiköhän Suomen maasta urheiluaatteen sokai­semia stipendiaatteja? Onko sellaisia joiden kantti kestää kun ”naapurin poika” vuodessa tai kahdessa aloittaa armot­toman harjoittelun ja yllättäen nousee maailmanluokan täh­deksi ja pääsee lehtien sivuille kertomaan miten mahtava urheilija hän onkaan?

Suoritusta parantavissa valmis­teissa ja menetelmissä liiku­taan lähellä mm. Mika Myllylän mainitsemaa "harmaata aluetta", joten on tärkeää varmistua siitä, että käytetty valmiste ei ole kielletty menetelmä urheilussa. Yhä nuorempien siirtyessä käyttämään suoritusta parantavia valmisteita ja menetelmiä, korostuu valistuksen tarve. Hieman pelottavalta vaikuttaa, että tuoreiden ame­rikkalaisten tutkimusten mukaan nuorten suosituimmat "ergogeenit" ovat: anaboliset steroidit, steroidien esiasteet (esim. androstendioni ja DHEA), kasvuhormoni, kreatiini ja efedriinijohdannaiset. Anabolisten steroidien ja kreatiinin käyttöön liittyy lihaskasvun voimistuminen mutta aineet eivät ole riskittömiä. Steroidien esiasteiden, kasvu­hormonin ja efedriinin tuomat lisähyödyt urheilijalle ovat edelleen kiistanalaisia asioita. Yksimielisyyttä sen sijaan esiintyy näiden aineiden elimistölle aiheutetuista riskeistä.

Kaikenlaisten aineiden käyttö ei ole mikään uusi ilmiö. Jo niin aikaisin kuin 776 ennen ajanlaskumme alkua kreikkalaisilla olympiatason urheilijoilla oli käytössä mm. kuivattuja viikunoita, erilaisia sieniuutteita ja strykniiniä. Tilannetta ei tietenkään voi verrata nykyhetkeen, johon on päästy askel askeleelta tieteessä tapahtuneiden edistysaske­leiden myötä. Hyvin tärkeänä pidetään vuotta 1889 kun tohtori Brown-Sequard ilmoitti tieteellisessä kokouksessa Pariisissa löytäneensä aineen, joka poistaa 72-vuotiaan po­tilaan kaikki vaivat. Hän kertoi itse ruiskuttaneensa itseensä koiran ja marsun kiveksistä valmistamaansa uutetta siinä uskossa, että se parantaisi hänen vaivansa ja hän saisi lisää voimaa. Tämä rohkea tiedemies ja hänen erikoinen esityksensä ei jäänyt tiedeyhteisöltä huomaamatta. Alkoi kuumeinen tutkimustyö ympäri maailmaa ja tohtori Brown-Sequardin ihme-uutteesta alkaa hormonien valtakausi vuonna 1905 ja suunnattomien ponnistelujen jälkeen eristettiin uutteesta sen tärkein ai­nesosa, testosteroni, vuonna 1935. Ei aikaakaan kun urhei­lijat löysivät nämä ihmeaineet. Ehkä ensimmäisenä testoste­ronin teho näkyi neuvostoliittolaisissa painonnostajissa 1950-luvulla. He olivat täysin ylivoimaisia ja heidän salais­ten menetelmien paljastuttua, muut urheilijat seurasivat perässä.

Hattu kourassa urheilujohtajat kävivät eri maiden tiedemiesten juttusilla, olisiko tarjolla jotain vielä parempaa. Olympialaiset ovat tulossa ja oman maan urheilijat ovat aivan surkeita verrattaessa neuvostoliittolaisiin. Yhdysval­loissa ei seisty tumput suorana. Siellä keksittiin testosteronia paljon tehokkaampi tuote, eli synteettinen anabolinen ste­roidi nimeltään Dianabol. Johan rupesi jenkkipojan raudat nousemaan! 1950-luku oli villiä aikaa laboratorioissa. Syn­tyi yksi ja toinen mukava, pieni steroidi ja kaikenlaiset pi­risteet valtasivat alaa. Urheilujohtajien ja urheilijoiden kä­sityskyky pimentyi siinä määrin, että käsitys jalosta urhei­lusta oli kaukana.

Ensimmäiset vakavasti otettavat yritykset kitkeä urheilusta epäoikeudenmukaisuudet (tässä vaiheessa terveyden näkö­kulma ei ollut vielä kovin paljon esillä!) alkoivat ja 1960-luvulla kansainvälinen Olympiakomitea kielsi steroidien käytön ja aloitti näiden aineiden testaamisen urheilijoilla. Kesti oman aikansa ennen kuin testaaminen saatiin käyntiin ja bioteknologinen laitekehitys sellaiseen jamaan, että tes­teihin voitiin luottaa ja tuloksia ei tarvitsisi odottaa tolkut­toman kauan. Voidaankin sanoa, että vasta 1980-luvulla steroidien testaaminen oli saavuttanut jonkinlaisen arvostuk­sen. Alkoi tulla raportteja positiivista testituloksista, urhei­lijoita saatiin kiinni dopingin käytöstä. Kiinnijääneitä oli 2% ja 50% välillä vähän riippuen siitä suoritettiinko testit yllät­täen vaiko urheilijaa etukäteen tästä varoittaen. Tunnetuin seurauksin alkoi arvokisoissa yhä useampi huippu-urheilija jäämään kiinni dopingista.

Esimerkiksi vuonna 1988 Sou­lissa vietiin kanadalaisten ylpeydeltä Ben Johnsonilta 100 m kultamitali hänen jäätyä kiinni dopingtestissä. Vuorenvar­masti loppukilpailussa oli myös muita dopinginkäyttäjiä, mutta Ben-poika jäi kiinni.

keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

En jäänyt kiinni dopingista

*
En jäänyt kiinni dopingista
, vaikka dopingia käytinkin. Tähän lauseeseen kiteytyy se moraalinen rappio, jonka varassa huippu-urheilu tällä hetkellä elää ja hengittää. Niin kauan kuin tällaisten mätäpaiseiden sallitaan harrastaa urheilua, rappio jatkuu. Välillä tuntuu siltä, että urheilija on niin arvokas sponsoreilleen ja lajiliitolleen, että tehdään kaikki voitava, jotta urheilija ei kärähtäisi dopingtestissä. Markkina-arvonsa menettänyttä urheilijaa voidaan sitten mielin määrin riepotella ja ikäänkuin esitellä esimerkkinä miten huonosti sellaisen urheilijan käy, joka sortuu kiellettyihin menetelmiin. Tilanne on todella näin raadollinen kuin sen tässä ilmaisen. Turha asiaa on kaunistella.

Luemme tänään Ilta-Sanomista (24.1.2007) miten pyöräilyn maailmanmestari Johan Museeuw on tunnustanut käyttäneensä urheilussa kiellettyä lääkeainetta uransa viimeisenä vuotena. Belgialainen Museeuw on kuuden muun pyöräilijän kanssa syytteessä epon käytöstä vuonna 2003.

Nyt jo uransa päättänyt 41-vuotias Museeuw kertoo, että teki asioita, joita ei olisi pitänyt tehdä. Vuoden 1996 maantieajon maailmanmestari sanoi, ettei noudattanut sääntöjä sataprosenttisesti. Puolustuksekseen Museeuw on koko ajan sanonut, ettei ole koskaan jäänyt kiinni dopingista!

"Halusin lopettaa urani tyylikkäästi", Museeuw selitti. Ei tässä ajatella niitä urheilijoita, jotka rehellisin keinoin etsivät omia rajojaan. Saattaa olla, että Museeuw ei olisi ollut tarpeeksi lahjakas saavuttaakseen maailmanmestaruuden turvautumatta kiellettyihin keinoihin. Voittiko sinä vuonna varmasti paras pyöräilijä maailmanmestaruuden? Luomu-urheilijoille annan täyden tukeni, dopingurheilijoille sen sijaan tylyimmän mahdollisen tuomion.

Museeuw voitti muun muassa legendaarisen Pariisi-Roubaix-ajon kolme kertaa. Puhtaasti?

Lähde: Ilta-Sanomat, 24.1.2007

perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Geenidoping tulee - pitävätkö urheilijat näppinsä poissa?

**
Tieteen päivillä puhunut
johtava geenidopingin tutkija Bengt Saltin ennusti erytropoietiinista (epo) ensimmäistä geenidopingainetta muutaman vuoden sisällä. Kestävyysurheilijat ovat jo nyt syyllistyneet epon käyttöön, mutta toistaiseksi epo on joutunut urheilijan elimistöön ulkopuolisesta lähteestä. Lääketieteen kehittymisen myötä geenihoidosta on tulossa suhteellisen turvallista. Tähän saakka epon hallinta geenihoidon avulla on ollut liian vaarallista käytettäväksi, koska epon tuotantoa ei ole osattu hallita, vaan punasoluja on syntynyt helposti vaarallisen paljon ja veri paksuuntunut liikaa. Nyt prosessia on opittu hallitsemaan paremmin, ja hoitomenetelmä voi olla käyttökelpoinen.

Nähtäväksi jää, malttaako urheiluväki olla käyttämättä sitä. Minä olen itse aika kyyniseksi tullut dopingin suhteen urheilussa.

Veikkaan itse: Geenidoping tulee lopullisesti puhkaisemaan illuusion rehdistä urheilukilpailusta ja menetelmä otetaan laajamittaisesti käyttöön.

Tämän geenidopingin estoon olisi yksi helppo ratkaisu: Merkitkää kaikki prosessin aikana tarvittavat kemialliset aineet jollakin helposti dopingtestissä ilmi tulevalla merkkiaineella. Helppo juttu! En kuitenkaan usko, että tähän ryhdytään, sillä ahne lääketeollisuus ei halua jättää yhtäkään rahan ansaintakeinoa käyttämättä. Rahalla ei ole omatuntoa.

Lähde: Tiede -lehti, 12.1.2007

torstaina, marraskuuta 23, 2006

Kovia dopinghuhuja taas liikkeellä

Urheilun mätäpaise, tuo iänikuinen dopingongelma, on taas ollut esillä keskusteluissa. Nyt syynä on uusi paljastuskirja, Skibby - forstå mig ret, joka ilmestyi eilen 22.11.2006. Tanskalainen entinen ammattipyöräilijä Jesper Skibby on kirjassaan ehkäpä kovien myyntilukujen toivossa tuonut esille varsin raadollista tietoa ammattipyöräilyn dopingongelmasta. Anaboliset steroidit, EPO ja testosteroni ovat olleet Skibbyn hyväksi kokemia tehoaineita. Hän tunnustaa käyttänensä näitä aineita uransa aikana alkaen vuodesta 1991. Hän voitti useita etappeja kuuluisissa pyöräilykisoissa ympäri Eurooppaa. Skibby ei koskaan kärähtänyt, mutta on nyt synnintuskissaan väsännyt tämän tunnustuskirjan. Surullista on se, että Skibby ei ollut ainoa joka käytti dopingia systemaattisesti 1990-luvulla. Käryjä ei kuitenkaan sattunut kohdalle juuri kenellekään.

Tanskan Antidopingtoimikunnan johtaja Jens Evald on raivoissaan ja vaatii Jesper Skibbyä paljastamaan lisää erityisesti muiden kilpapyöräilijöiden dopingin käytöstä. Tähän Skibby ei kuitenkaan ole suostuvainen. Tanskalainen Bjarne Riis, joka on voittanut arvostetun Ranskan ympäriajon, sanoo olevansa täysin tietämätön niistä asioista, joita Skibby mainitsee kirjassaan.

Näissä asioissa tulee aina niin surullinen mieli.

Lähde: Wikipedia tanskaksi, 23.11.2006