torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Mediuutiset ja Yleisradio yllättävät räikeällä sensuurilla

##
Lukekaa tämä kirjoitukseni pohdiskellen sitä mahdollisuutta, että Suomessa ei kaikista terveysasioista ole lupa kirjoittaa.

Kirjoitettu 31.3.2008, tekstiä lisätty 2.4.2008 ja 3.4.2008.

Kannatti olla sinnikäs. Kukaan muu ei nosta häntäänsä kuin kissa itse, joten tässä vielä lyhykäisyydessään tietoa siitä miten "kansalaisaktivistinne" Christer Sundqvist selvitteli hämäräperäistä uutisointia kolesterolilääkkeen ikävistä tutkimustuloksista Suomessa eräänä kauniina keväänä armon vuonna 2008. Olen luettavuuden parantamiseksi pistänyt nyt asian etenemisen kronologiseen järjestykseen. Sain äsken (3.4.2008) vastauksen Mediuutisten toimittajalta. Kolesteroliuutista ei varsinaisesti sensuroitu Mediuutisten toimituksessa, se vain poistettiin. Asia eteni vaihe vaiheelta näin:

31.3.2008 myöhään illalla

Ikävänä velvollisuutenani on raportoida, että Suomessa sensuroidaan terveysuutisia.

Mediuutiset julkaisi yllättäen tällaisen uutisen: Suositun kolesterolilääkkeen tehoa epäillään.
Näin RSS-syötteestäni 31.3.2008 noin kello 16.00 seuraavan tekstin: Veren kolesterolipitoisuutta alentava lääke Ezetrol saattaakin olla oletettua tehottomampi, kertoo New England Journal of Medicine...

1.4.2008

Miten juttu jatkuu? Tekstiä ei voinut tämän enempää lukea koska se oli jälkeenpäin poistettu. Pyysin tähän selitystä Mediuutisten toimitukselta. Toistettuani pyynnön kahdesti sain vihdoinkin 3.4.2008 lyhyen selvityksen uutisen mystiseen katoamiseen. KIITOS!

Koko uutinen hävisi siis Mediuutisten uutistarjonnasta! Kyseisenä päivänä kello 16 aikoihin on jäljellä enää umpisuolesta kertova juttu. Umpisolmuun mennyt ajatuksenkulku kolesterolilääkkeestä puuttuu sieltä luettelosta.

2.4.2008

Onnistuin 2.4.2008 pienen hakkeroinnin jälkeen löytämään tuon Mediuutisten poistaman uutisen. Tämä osoittaa siis, että Mediuutisia sensuroidaan. Mediuutiset menettää nyt ainakin yhden uskollisen lukijan! Poistan kaikki Mediuutista koskevat RSS-uutisvirrat järjestelmästäni. En enää ikinä lue Mediuutisten tiedotteita. Tehkää te samoin! Mitä järkeä on tukea tuota pelleilyä? En enää ikinä lue mitään Mediuutisten tiedotteita! Tämä on surullista... Mutta samalla helpottavaa, sillä nyt voin käyttää energiaani luotettavien uutisvirtojen selailuun.

Löysin 2.4.2008 internetin välimuistista tuon mystisesti kadonneen lääkeuutisen:
Aprillipäivä meni jo. Tämä on valitettavasti ihan totta.

Suositun kolesterolilääkkeen tehoa epäillään

[Kati Haapakoski 31.3.2008, 14:17]

Uusimpien tutkimusten mukaan Ezetrol ei välttämättä tuo sellaisia lisähyötyjä potilaille kuin tähän asti on oletettu. Aiempien tulosten mukaan Ezetrol lisää statiinien kolesterolia alentavaa vaikutusta. Uudet tutkimustulokset kyseenalaistavat nimenomaan tämän vaikutuksen.

Ezetrolia käytetään ruokavalion lisähoitona alentamaan veren kolesterolipitoisuutta. Sitä voidaan antaa myös yksin, kun statiinihoito ei sovi tai se ei ole muuten siedetty. Ezetrolin vaikuttava aine on etsetimibi.

Merckin ja Schering-Ploughin markkinoima Ezetrol on erittäin erittäin suosittu lääke. Yhdysvalloissa sen myynti on ylittänyt jo viisi miljardia dollaria eli kolme miljardia euroa.

- Me luotamme etsetimibiin ja tutkimukseemme, joka on tuonut kolesterolia alentavat lääkkeet miljoonille potilaille eri puolilla maailmaa, Merckin tutkimuslaboratorioiden johtaja Peter Kim vakuuttaa Times Onlinessa.

3.4.2008
Tänään (3.4.2008) toimittaja Kati Haapakoski on toimittanut Mediuutisten lukijoille tämän kertomuksen:

Kolesterolilääkkeet kuumentavat tunteita taas


[Kati Haapakoski 2.4.2008, 14:19]

Arvostettu kardiologien asiantuntijaryhmä suositti alkuviikosta Yhdysvalloissa, että lääkärit vähentävät kahden suositun kolesterolilääkkeen Vytorinin ja Zetian määräämistä. Ei käy kateeksi Merckiä ja Schering-Ploughia, koska Vytorin ja Zetia ovat niiden suosituimpia valmisteita.

Suomessa Zetiaa vastaavan lääkkeen kauppanimi on Ezetrol ja Vytorinin Inegy. Vytorin ja Merckin kahden statiinilääkkeen Zocorin ja Zetian yhdistelmä, jonka Schering-Plough kehitti.

Kardiologien mukaan Vytorinin ja Zetian käytön lisääminen ei ole tuonut odotettuja hyötyjä. Lisäksi New England Journal of Medicine -lehden artikkeli korostaa Vytorinin käytön riskejä ja sivuvaikutuksia.

Yhdysvalloissa asiantuntijat kehottavat siirtymään takaisin vanhempiin valmisteisiin, joita ovat esimerkiksi Pfizerin Lipitor ja Merckin Zocor. Tosin niidenkään eduista eivät kaikki asiantuntijat ole samaa mieltä.

Mielenkiintoista nähdä, miten kolesterolilääkkeet ja niiden käyttö kehittyvät. Sitä odotellessa potilaille kannattaisi tarjota yhä useammin myös porkkanaa.


Minä kiitän toimittaja Haapakoskea sensuroidun tiedotteen tuomisesta uudestaan mahdollisille Mediuutisten lukijoille.

Sitten otetaan käsittelyyn tuo Yleisradio:

1.4.2008

Yleisradio oli huolimattomampi. Se jätti näkyville liian pitkäksi aikaa tämän uutisen:

Suosittu kolesterolilääke voi olla haitallinen
Julkaistu 31.03.2008, klo 01.09
Maailmalla hyvin suosittu kolesterolilääke on osoittautunut jopa haitalliseksi, todetaan Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa.

Etsetimibi nimistä ainetta sisältävät lääkkeet kuten Suomessa myytävä Ezetrol alentavat haitallista kolesterolia mutta eivät tutkijoiden mukaan estä verisuonia tukkivan plakin muodostumista vaan saattavat päinvastoin jopa edistää sitä. Yhdysvaltalaistutkijat suosittelevat etsetimibiä sisältävien valmisteiden välttämistä.

Suomessa Etzetrol nimellä myytävä valmiste on eräs maailman myydyimmistä lääkkeistä. Tutkimus julkaistiin New England Journal of Medicine-lehdessä sunnuntaina.

YLE Uutiset

Hetkeksi tämä uutinen mystisesti katosi (ja ilmaantui uudestaan myöhemmin samana päivänä!!). Samalla uutinen korvattiin enemmän Suomen oloja vastaavaan muotoon:

Suomalaiset kolesterolilääkkeet turvallisia
Julkaistu 31.03.2008, klo 11.55 (päivitetty 31.03.2008, klo 12.14)
Suomessa myynnissä olevien kolesterolilääkkeiden ei ole todettu lisäävän verisuonia tukkivan plakin muodostumista. Aamun uutisissa kerrottua haittavaikutusta ei ole todettu.

Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa on verrattu yhdistelmävalmisteen ja pelkästään simvastatiinia sisältävän kolesterolilääkkeen vaikutuksia.

Alustavien tulosten perusteella valmisteiden välillä ei ollut eroja plakin muodostamisessa, mutta veren rasva-arvoja yhdistelmävalmiste alensi tehokkaammin.

Yhdysvalloissa tutkittua yhdistelmävalmistetta myydään Suomessa kauppanimellä Inegy, simvastatiinivalmisteita on myynnissä toistakymmentä eri nimikettä.

Pelkästään etsetimibiä sisältäviä lääkkeitä kuten suomessa myytävää Ezetrolia ei tutkimuksessa käsitelty lainkaan.

YLE Uutiset

2.4.2008

Minulla on sellainen teoria, että Yleisradio palautti alkuperäisen uutisen sen takia kun Helsingin Sanomat ehti uutisoida samasta asiasta ja vieläpä viitaten siinä Yleisradioon! En voi teorialleni saada mitään tukea, sillä Yleisradio vaikenee kuin muuri. Näin kirjoitti Helsingin Sanomat:

Tutkimus: Suosittu kolesterolilääke voi edistää plakin muodostumista

Julkaistu: 31.3.2008 09:21

Maailmalla suosittu kolesterolilääke Etsetimibi on osoittautunut jopa haitalliseksi, todetaan yhdysvaltalaisessa New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Asiasta kertoi ensin Yle.

Etsetimibi on kolesterolilääkkeissä suosittu lääkeaine, jota käytetään muun muassa Suomessa myytävässä Ezetrolissa. Se alentaa haitallista kolesterolia mutta voi tutkimuksen mukaan edistää sitä plakin edistämistä.

Etzetrol on yksi maailman myydyimmistä kolesterolilääkkeistä.



Huomaatteko miten meitä suomalaisia huijataan? Kovasti siellä nyt varmaan uutisen vahingossa eetteriin lipsauttanutta Mediuutisten toimittajaa nuhdellaan ja harmitellaan Yleisradiossa miten pääsi lipsahtamaan tuollainen uutinen ohi sensuurin. Eihän voi olla mahdollista, että kolesterolilääke voisi tukkia suomalaisten suonet plakilla?

Kielitaitoiset voivat lukea uutisen englannin kielellä, sillä kaikki ulkomaiset uutistoimistot ovat uutisoineet kolesterolilääkkeen katastrofaalisen huonoista tutkimustuloksista.

Suomessa kaikki on hyvin! Meitä eivät New England Journal of Medicine -lääkärilehden kautta kulkeutuneet tiedeuutiset paljon pelota näköjään. Yleisradiolta toki olisi odottanut täsmällisempää uutisointia.


Joka haluaa tulla todella surulliseksi voi lukea nämä jutut:
Blodfettmedel utan säker effekt
Vytorin it's a pity
Schering-Plough and Merck decide to stop selling Zetia and Vytorin
Ezetemibe - counting the cost

Jojo-laihduttamiselle tyly tuomio

*
Lue mielenkiintoinen lukijakommentti tästä aiheesta!

Suoma Saarni väittelee 11.4.2008 tohtoriksi
jojo-laihduttamisesta Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.

Lihavuus ja ylipaino ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet. Jo yli puolet länsimaiden väestöstä on ylipainoisia ja viidennes lihavia. Varsinkin nuorilla ylipainon lisääntyminen on ollut nopeaa. Ylipaino, erityisesti yhdistettynä vyötärölihavuuteen, sekä tupakointi lisäävät sairastavuutta sydän- ja verisuonisairauksiin, metabolisiin sairauksiin, kuten diabetekseen, sekä moniin syöpiin. Lihavuus ja tupakointi ovatkin kehittyneiden maiden tärkeimpiä ehkäistävissä olevia kuolinsyitä.

Samanaikaisesti ylipainon kanssa laihduttaminen ja jopa terveydelle haitalliset laihdutusmenetelmät, kuten tupakointi painonhallintakeinona on tullut yhä yleisemmäksi. Nopeaan painonpudotukseen tähtäävällä laihduttamisella on usein terveydelle haitallisia seurauksia kuten painon nousu yli alkuperäisen painon ja kehon rasvajakauman muuttuminen epäterveellisemmäksi. Kolme neljännestä merkittävästi laihduttaneista kertoo painon nousseen takaisin. Tupakoinnin ja toistuvan laihduttamisen vaikutukset ylipainon ja lihavuuden kehittymiselle kytkeytyvät toisiinsa.

Väittelijä Saarni on tutkinut toistuvan laihduttamisen ja tupakoinnin vaikutusta kehon painoon ja lisäksi tupakoinnin vaikutusta vyötärölihavuuden kehittymiseen. Työn toisena tavoitteena oli tutkia, kuinka voimakkaasti tupakointi ja toistuva laihduttaminen liittyvät toisiinsa suomalaisilla ja onko tämä yhteys erilainen eri ikäryhmissä ja sukupuolilla.

Työ perustuu kolmeen laajaan kyselyaineistoon: Nuorten Kaksosten Terveystutkimuksen (englanniksi FinnTwin16) aineistossa on seurattu 1975-79 syntyneitä kaksosia 16, 17, 18 ja 24 vuoden ikäisinä (N=5563). Suomen kaksoskohortin aineisto (N= 12 793) on kerätty vuonna 1990 samaa sukupuolta olevilta, vuosina 1930-57 syntyneiltä kaksosilta. Entisten huippu-urheilijoiden (N=1838) ja heille kaltaistettujen verrokkien (N=834) seurantatutkimuksessa tiedot on kerätty vuosina 1985, 1995 ja 2001. Pituus, paino ja tupakointi on kysytty kaikissa kyselyissä. Kaksoset vastasivat laihdutuskäyttäytymistä koskeviin kysymyksiin. Urheilijoiden laihdutuskäyttäytyminen pääteltiin lajin perusteella, sillä toistuvan laihduttamisen tiedetään olevan yleistä painoluokissa urheilevilla urheilijoilla (esim. painijat, nyrkkeilijät).

Nuoruusiän tupakointi ennusti vyötärölihavuutta molemmilla sukupuolilla ja lisäksi ylipainoisuutta naisilla. Toistuva laihduttaminen oli yhteydessä myöhempään painonnousuun ja lihavuuteen miehillä. Lisäksi toistuvan laihduttamisen ja tupakoinnin todettiin liittyvän toisiinsa nuorilla aikuisilla. Vanhemmissa ikäluokissa miehet, jotka tupakoivat, laihduttivat harvemmin kuin tupakoimattomat. Lihavuuteen ja vyötärölihavuuteen liittyvän oheissairastavuuden ennaltaehkäisyssä tupakoinnin ja toistuvan laihduttamisen vähentäminen saattavat olla aiemmin luultua tehokkaampia keinoja.

Lähde: Suoma Saarni. Obesity, Smoking and Dieting, Väitöskirja, Helsinki, 2008

tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Tekstiviestien lukeminen muuttuu

###
Kansansairauslaitos on lyhyen harkinnan jälkeen
yleisen edun nimissä päättänyt puuttua Suomen kansalaisten tekstiviestien lukemiseen tänään 1.4.2008 klo 18.00 lähtien. Kännyköistä voi edelleen lähettää tekstiviestejä, mutta vastaanottaja saa lukea hänelle kantautuneet turvallisiksi luokitellut tekstiviestit kerran kuukaudessa ilmestyvästä uudesta terveyslehdestä nimeltään Kännykkäviestit. Lehti on kansalaisille ilmainen. Lehden rahoituksesta, painatuksesta ja jakelusta on tehty sopimus ulkoministeriön kanssa.

perjantaina, maaliskuuta 28, 2008

Tupakka vie liikunnalla saavutetut hyödyt

**
Keuhkosyövän ylivoimaisesti tärkein riskitekijä
on pitkäaikainen tupakointi. Tästä on olemassa erittäin selvä A-tason näyttö. Tupakoinnin lopettamisella on lukuisia myönteisiä vaikutuksia:
  • verenpaine laskee
  • haju- ja makuaisti paranevat
  • yskä lievittyy
  • keuhkojen toiminta paranee
  • unen laatu paranee
  • hiilihydraattien aineenvaihdunnassa tapahtuu kohennusta
  • veren rasva-arvot parantuvat
  • sydäninfarktiin sairastumisen riski vähenee
  • aivoinfarktin riski vähenee
Uuden tutkimuksen mukaan tupakointi tuhoaa liikunnan tuomat terveyshyödyt. Japanilaistutkimuksen perusteella edes yli viiden tunnin viikoittainen harjoittelu ei kompensoi, eli vähennä, tupakoijien vaaraa sairastua tai kuolla sepelvaltimotautiin.

Yli viisi tuntia viikossa liikuntaa harrastavat tupakoimattomat kuolivat sepelvaltimotautiin 50-80 prosenttia epätodennäköisemmin kuin 1-2 tuntia liikkuvat, mutta tupakoivia liikunta ei suojannut lainkaan.

Lähde: Heart 94: 471-475, 2008

Isomahaiset japanilaiset laihdutuskuurille

*
Tarkistamattoman lehtitiedon mukaan
Japanin hallitus panee erityistarkkailuun kaikkien yli 40-vuotiaiden maan kansalaisten vyötärön ympäryksen. Naisten mahanympärys saa olla korkeintaan 90 senttiä ja miesten 85 senttiä. Jos lukemat ovat korkeammat, on hallituksen määräysten mukaan ryhdyttävä laihdutuskuurille, käytävä lääkärissä ja oltava valmis maksamaan korkeampia vakuutusmaksuja!

Kansalaisten siirryttyä yhä länsimaisempiin ruokavalioihin, mahat ovat kasvaneet ja tämän kehityksen Japanin hallitus haluaa nyt lopettaa kerta kaikkiaan. Japanilaismiehet painavat tänään kymmenen prosenttia enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, naisten paino on noussut samassa ajassa hieman vähemmän eli 6,4 prosenttia. Hanketta arvostelevien mukaan "mahamittaukset" tekevät enemmän vahinkoa kuin hyödyttävät.

Aprillipäivä on niin lähellä, että tällaisiin uutisiin pitää suhtautua varauksella. Voivatko japanilaiset olla ihan tosissaan liikkeellä näin oivallisella terveysteemalla? Lehtitiedon yhteydessä mainittu professori Yoichi Ogushi on olemassa ja hän on ennenkin ollut huolissaan japanilaisten kasvavista vyötärönmitoista. Tämä tukisi sitä käsitystä, että juttu ei ole ihan pelkkää pilaa.

Kannattaa ruokailla hiilihydraattitietoisesti! Joko otit kantaa viikon kirjoitukseen?

Lähde: Ilta-lehti, 28.3.2008

Kanerva

*
Kanervan yleisvaikutus ihmisten terveyteen on vielä selvittämättä.
(Ljudmila Rumjantseva. Kasvilääkintäopas, WSOY, 1997)

Kanervaa on pidetty perinteisesti tehokkaana. Yrttitarha

Kanervalla on myös vankka maine. Yrttitarha

Kanervan visio: Vahvistamme koko ajan asemaamme markkinoilla asiakas-lähtöisissä palveluissa. Osuuskunta Kainuun Kanerva

torstaina, maaliskuuta 27, 2008

Lääkeyhtiöt leikkauspuuhissa

*
Maailma on kurja
. Lääketehtaatkin joutuvat säästökuureille. Suunnattomia voittoja tehneet lääkeyhtiöt leikkaavat omaa tuotantoaan kovalla kädellä. Syynä on monien menestyslääkkeiden patenttien raukeaminen. Näin kopiolääkkeiden valmistajat pääsevät markkinoille ja lääkkeiden hinta romahtaa.

Tämä näkyy välittömästi alkuperäislääkkeitä valmistavien yhtiöiden liikevaihdon reippaana laskuna. Icis Chemical Business -lehti ennustaa suurimpien lääkeyhtiöiden myynnin putoavan 2007-2012 lähes 45 miljardia euroa pelkästään Yhdysvalloissa.

Nyt lääkeyhtiöt etsivät pikalääkettä myynnin hiipumiseen. Yhtiöt sulkevat useita tehtaita ja siirtävät osan tuotannostaan esimerkiksi intialaisille halpavalmistajille. Rajuimpia tuotannon leikkaajia on Bristol-Myers Squibb (BMS), jonka tavoitteena on perustaa lääketuotantonsa lähinnä biolääkkeisiin eikä niinkään kemiallisesti valmistettuihin lääkkeisiin. Yhtiön tavoitteena on sulkea puolet nykyisistä 27 tehtaastaan. Yhtiö valmistaa syöpä-, hiv-, sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabeteksen hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä. Myös Pfizer, Schering-Plough, Wyeth ja Glaxo-Smith-Kline sulkevat tehtaita. Amerikkalainen lääkejätti Merck aikoo säästää vuoteen 2010 mennessä 2,5 miljardia euroa sulkemalla ja myymällä tehtaitaan. Yhtiö muodostaa strategisia liittoumia lääkeaineiden halpavalmistajien kanssa ja pystyy näin pudottamaan tuotantokustannuksiaan. Intialaiset lääkevalmistajat ovat jo laajentaneet tuotantoaan sekä Eurooppaan että maailman suurimmille lääkemarkkinoille Pohjois-Amerikkaan.

Kovaan ilakointiin ei minusta ole syytä, sillä tämä vaikeuttaa uusien, perinteisten lääkkeiden tuotekehittelyä ja "suomalaisten" lääkeyhtiöiden työpanos valuu ulkomaille. Orion on vähin äänin jo useita vuosia tehnyt omaa tuotekehittelyään Intiassa.

Lähde: Tekniikka&Talous, 26.3.2008

Minkä vatsan ympärysmitassa voittaa, sen muistikapasiteetissa häviää

**
Pohjois-Kalifornialaisia on tutkittu
. Heiltä mitattiin 40-45 -vuotiaina vyötärönympärys ja 30 vuotta myöhemmin arvioitiin samoilta ihmisiltä dementia- tai Alzheimerriski. Isomahaisimmilla oli lähes kolme kertaa niin suuri riski saada Alzheimer kuin kaikkein kapeavyötäröisimmillä.

Vyötärön ympärysmitta oli jopa tarkempi sairausriskin ennustaja kuin vertaaminen painoindeksiin. Tärkeintä ei ole pelkkä painolukema, vaan missä kohdin on se paikka kehossasi johon painoa kertyy. Vyötärön kohdalla ei ole hyvä kasvattaa painoa (rasvakerrosta).

Aiemmin on voitu osoittaa, että vyötärörasva lisää riskiä saada diabetes, kokea halvaantuminen ja sydäntauti. Nyt kyettiin ensimmäistä kertaa liittämään tähän luetteloon dementia tai Alzheimerin tauti.

Lähde: Reuters Health News, 26.3.2008

keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008

Nykyiset ruokavaliosuositukset sairastuttavat?

*
Pyydän jo etukäteen anteeksi
tätä provosoivaa kirjoitustani. Väitän röyhkeästi, että Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) suositukset vahingoittavat useimpien ihmisten terveyttä. Voit toki pitää minua täydellisenä kaistapäänä, mutta nyt pyydän sinua arvioimaan, pitäisikö meidän tehdä tilanteelle jotakin? Pitäisikö esimerkiksi Suomen Akatemian käynnistää laaja, erittäin kallis ja aikaa vievä koeasetelma missä tutkitaan aiheuttavatko VRN:n suositukset lisääntynyttä sairautta? Vai voisimmeko esimerkiksi 20. vuodeksi siirtyä entisaikojen sapuskoihin takaisin ja tarkistaa pysymmekö paremmin terveenä? Vastakkaista on jo yritetty todistaa vaihtelevalla menestyksellä ja laajoilla selvityksillä, eli sitä on siis yritetty todistaa Suomen kansalle, että syömällä paljon leipää, perunaa, pastaa ja riisiä sekä vähentämällä rasvankulutusta erityisesti eläinrasvojen suhteen, silloin pysyy terveenä.

Mutta ajatelkaamme sellaista mahdollisuutta, että VRN:n suositukset todellakin nakertavat terveyttämme. Millaisia seurauksia asialla voi olla jos emme reagoi tähän väitteeseen? Yritän tuoda tämän asetelman esille hyvin yksinkertaisella tavalla. Katsokaa seuraavaa taulukkoa:

VÄITE: VRN:n ravitsemussuositukset sairastuttavat kansaa

Vaihtoehto A Vaihtoehto B

Väitteeseen reagoidaan heti Väitteeseen ei reagoida
KYLLÄ Ihmishenkiä säästyy, diabetes vähenee,
vanhukset ja lapset saavat ravitsevaa
ruokaa syödäkseen
Diabetesepidemia pahenee, lihominen
lisääntyy räjähdysmäisesti, inhimillinen
kärsimys on valtavaa
EI Ei mitään hätää, voidaan palata VRN:n
suosituksiin heti kun suunnanmuutos
todettiin turhaksi.
Hieno juttu! VRN oli sittenkin oikeassa!


Mitä tämä yllä oleva taulukko tarkoittaa? Meillä on kaksi vaihtoehtoista ratkaisua (vaihtoehdot A ja B). Me voimme siis reagoida väitteeseen (vaihtoehto A) ja esimerkiksi 20 vuodeksi suositella Suomen kansalle, että nyt ei enää syödä VRN:n ravitsemussuositusten mukaisesti. Paraneeko suomalaisten terveys? Me voimme myös päättää olla reagoimatta väitteeseen, että VRN:n suositukset sairastuttavat kansaa, ja jatkaa nykyisellä linjauksella. Mitä seurauksia sillä olisi?

Vaihtoehdossa A on mielestäni enemmän järkeä (reagoidaan heti siihen että VRN:n suositukset sairastuttavat kansaa), sillä jos on niin, että tuo ei pitänytkään paikkaansa (Vastaus on EI), silloin voidaan rauhallisin mielin palata takaisin VRN:n suosituksiin. Jos sen sijaan osoittautuu, että suunnanvaihdos ravitsemuspolitiikassa oli oikea (Vastaus on KYLLÄ) se näkyy pitkällä tähtäimellä ihmishenkien säästymisenä, diabetes vähenee, ihmiset saavat ravitsevasta ruuasta enemmän puhtia elämään, vanhukset ja lapset ovat virkeämpiä, kansakunta tervehtyy!

Vaihtoehto B on riskialttiimpi minun mielestäni. Jos emme reagoi näihin yleistyneisiin viesteihin, että nykymenolla yhä enemmän sairastumme ja lihomme, niin sillä on se ikävä vaikutus tulevaisuuteen (jos väite siis on totta, KYLLÄ), että diabetesepidemia entisestään pahenee, lihominen lisääntyy räjähdysmäisesti, inhimillinen kärsimys on valtavaa, terveydenhoitojärjestelmämme romahtaa. Jos taas osoittautuu, että VRN:n suositukset eivät ole sairastuttavia ja me emme reagoineet asiaan millään tavalla, silloinhan voimme vain iloita siitä, että VRN oli sittenkin oikeassa ja palata kiltisti ruotuun taas.

Aina elämä ei ole näin mustavalkoista, eli absoluuttista totuutta ei löydy asiassa. Mutta kuvittele hetkeksi jos viime vuosikymmeninä noudattamamme ravitsemuspolitiikka ja -suositukset olivatkin askel väärään suuntaan. Me todellakin lisäsimme sairautta tällä politiikalla enemmän kuin tapahtui tervehtymistä. Eikö silloin olisi parempi reagoida tilanteeseen heti? Eikö olisi parempi katsoa mihin suunnanmuutos johtaa (paluu takaisin tuttuun ja turvalliseen perusruokaan ja pois valmisruokien ja hiilihydraatti-ilakoinnin pauloista)?

Minkä vaihtoehdon sinä valitset?

Ei sinun ole pakko minua uskoa ja pyydän anteeksi jos yksinkertaistan asioita liikaa.

Käykäämme rakentavaa keskustelua tästäkin asiasta. Otan sen riskin, että minut leimataan lopullisesti kylähulluksi. Antoisia pohdintahetkiä!