torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Mediuutiset ja Yleisradio yllättävät räikeällä sensuurilla

##
Lukekaa tämä kirjoitukseni pohdiskellen sitä mahdollisuutta, että Suomessa ei kaikista terveysasioista ole lupa kirjoittaa.

Kirjoitettu 31.3.2008, tekstiä lisätty 2.4.2008 ja 3.4.2008.

Kannatti olla sinnikäs. Kukaan muu ei nosta häntäänsä kuin kissa itse, joten tässä vielä lyhykäisyydessään tietoa siitä miten "kansalaisaktivistinne" Christer Sundqvist selvitteli hämäräperäistä uutisointia kolesterolilääkkeen ikävistä tutkimustuloksista Suomessa eräänä kauniina keväänä armon vuonna 2008. Olen luettavuuden parantamiseksi pistänyt nyt asian etenemisen kronologiseen järjestykseen. Sain äsken (3.4.2008) vastauksen Mediuutisten toimittajalta. Kolesteroliuutista ei varsinaisesti sensuroitu Mediuutisten toimituksessa, se vain poistettiin. Asia eteni vaihe vaiheelta näin:

31.3.2008 myöhään illalla

Ikävänä velvollisuutenani on raportoida, että Suomessa sensuroidaan terveysuutisia.

Mediuutiset julkaisi yllättäen tällaisen uutisen: Suositun kolesterolilääkkeen tehoa epäillään.
Näin RSS-syötteestäni 31.3.2008 noin kello 16.00 seuraavan tekstin: Veren kolesterolipitoisuutta alentava lääke Ezetrol saattaakin olla oletettua tehottomampi, kertoo New England Journal of Medicine...

1.4.2008

Miten juttu jatkuu? Tekstiä ei voinut tämän enempää lukea koska se oli jälkeenpäin poistettu. Pyysin tähän selitystä Mediuutisten toimitukselta. Toistettuani pyynnön kahdesti sain vihdoinkin 3.4.2008 lyhyen selvityksen uutisen mystiseen katoamiseen. KIITOS!

Koko uutinen hävisi siis Mediuutisten uutistarjonnasta! Kyseisenä päivänä kello 16 aikoihin on jäljellä enää umpisuolesta kertova juttu. Umpisolmuun mennyt ajatuksenkulku kolesterolilääkkeestä puuttuu sieltä luettelosta.

2.4.2008

Onnistuin 2.4.2008 pienen hakkeroinnin jälkeen löytämään tuon Mediuutisten poistaman uutisen. Tämä osoittaa siis, että Mediuutisia sensuroidaan. Mediuutiset menettää nyt ainakin yhden uskollisen lukijan! Poistan kaikki Mediuutista koskevat RSS-uutisvirrat järjestelmästäni. En enää ikinä lue Mediuutisten tiedotteita. Tehkää te samoin! Mitä järkeä on tukea tuota pelleilyä? En enää ikinä lue mitään Mediuutisten tiedotteita! Tämä on surullista... Mutta samalla helpottavaa, sillä nyt voin käyttää energiaani luotettavien uutisvirtojen selailuun.

Löysin 2.4.2008 internetin välimuistista tuon mystisesti kadonneen lääkeuutisen:
Aprillipäivä meni jo. Tämä on valitettavasti ihan totta.

Suositun kolesterolilääkkeen tehoa epäillään

[Kati Haapakoski 31.3.2008, 14:17]

Uusimpien tutkimusten mukaan Ezetrol ei välttämättä tuo sellaisia lisähyötyjä potilaille kuin tähän asti on oletettu. Aiempien tulosten mukaan Ezetrol lisää statiinien kolesterolia alentavaa vaikutusta. Uudet tutkimustulokset kyseenalaistavat nimenomaan tämän vaikutuksen.

Ezetrolia käytetään ruokavalion lisähoitona alentamaan veren kolesterolipitoisuutta. Sitä voidaan antaa myös yksin, kun statiinihoito ei sovi tai se ei ole muuten siedetty. Ezetrolin vaikuttava aine on etsetimibi.

Merckin ja Schering-Ploughin markkinoima Ezetrol on erittäin erittäin suosittu lääke. Yhdysvalloissa sen myynti on ylittänyt jo viisi miljardia dollaria eli kolme miljardia euroa.

- Me luotamme etsetimibiin ja tutkimukseemme, joka on tuonut kolesterolia alentavat lääkkeet miljoonille potilaille eri puolilla maailmaa, Merckin tutkimuslaboratorioiden johtaja Peter Kim vakuuttaa Times Onlinessa.

3.4.2008
Tänään (3.4.2008) toimittaja Kati Haapakoski on toimittanut Mediuutisten lukijoille tämän kertomuksen:

Kolesterolilääkkeet kuumentavat tunteita taas


[Kati Haapakoski 2.4.2008, 14:19]

Arvostettu kardiologien asiantuntijaryhmä suositti alkuviikosta Yhdysvalloissa, että lääkärit vähentävät kahden suositun kolesterolilääkkeen Vytorinin ja Zetian määräämistä. Ei käy kateeksi Merckiä ja Schering-Ploughia, koska Vytorin ja Zetia ovat niiden suosituimpia valmisteita.

Suomessa Zetiaa vastaavan lääkkeen kauppanimi on Ezetrol ja Vytorinin Inegy. Vytorin ja Merckin kahden statiinilääkkeen Zocorin ja Zetian yhdistelmä, jonka Schering-Plough kehitti.

Kardiologien mukaan Vytorinin ja Zetian käytön lisääminen ei ole tuonut odotettuja hyötyjä. Lisäksi New England Journal of Medicine -lehden artikkeli korostaa Vytorinin käytön riskejä ja sivuvaikutuksia.

Yhdysvalloissa asiantuntijat kehottavat siirtymään takaisin vanhempiin valmisteisiin, joita ovat esimerkiksi Pfizerin Lipitor ja Merckin Zocor. Tosin niidenkään eduista eivät kaikki asiantuntijat ole samaa mieltä.

Mielenkiintoista nähdä, miten kolesterolilääkkeet ja niiden käyttö kehittyvät. Sitä odotellessa potilaille kannattaisi tarjota yhä useammin myös porkkanaa.


Minä kiitän toimittaja Haapakoskea sensuroidun tiedotteen tuomisesta uudestaan mahdollisille Mediuutisten lukijoille.

Sitten otetaan käsittelyyn tuo Yleisradio:

1.4.2008

Yleisradio oli huolimattomampi. Se jätti näkyville liian pitkäksi aikaa tämän uutisen:

Suosittu kolesterolilääke voi olla haitallinen
Julkaistu 31.03.2008, klo 01.09
Maailmalla hyvin suosittu kolesterolilääke on osoittautunut jopa haitalliseksi, todetaan Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa.

Etsetimibi nimistä ainetta sisältävät lääkkeet kuten Suomessa myytävä Ezetrol alentavat haitallista kolesterolia mutta eivät tutkijoiden mukaan estä verisuonia tukkivan plakin muodostumista vaan saattavat päinvastoin jopa edistää sitä. Yhdysvaltalaistutkijat suosittelevat etsetimibiä sisältävien valmisteiden välttämistä.

Suomessa Etzetrol nimellä myytävä valmiste on eräs maailman myydyimmistä lääkkeistä. Tutkimus julkaistiin New England Journal of Medicine-lehdessä sunnuntaina.

YLE Uutiset

Hetkeksi tämä uutinen mystisesti katosi (ja ilmaantui uudestaan myöhemmin samana päivänä!!). Samalla uutinen korvattiin enemmän Suomen oloja vastaavaan muotoon:

Suomalaiset kolesterolilääkkeet turvallisia
Julkaistu 31.03.2008, klo 11.55 (päivitetty 31.03.2008, klo 12.14)
Suomessa myynnissä olevien kolesterolilääkkeiden ei ole todettu lisäävän verisuonia tukkivan plakin muodostumista. Aamun uutisissa kerrottua haittavaikutusta ei ole todettu.

Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa on verrattu yhdistelmävalmisteen ja pelkästään simvastatiinia sisältävän kolesterolilääkkeen vaikutuksia.

Alustavien tulosten perusteella valmisteiden välillä ei ollut eroja plakin muodostamisessa, mutta veren rasva-arvoja yhdistelmävalmiste alensi tehokkaammin.

Yhdysvalloissa tutkittua yhdistelmävalmistetta myydään Suomessa kauppanimellä Inegy, simvastatiinivalmisteita on myynnissä toistakymmentä eri nimikettä.

Pelkästään etsetimibiä sisältäviä lääkkeitä kuten suomessa myytävää Ezetrolia ei tutkimuksessa käsitelty lainkaan.

YLE Uutiset

2.4.2008

Minulla on sellainen teoria, että Yleisradio palautti alkuperäisen uutisen sen takia kun Helsingin Sanomat ehti uutisoida samasta asiasta ja vieläpä viitaten siinä Yleisradioon! En voi teorialleni saada mitään tukea, sillä Yleisradio vaikenee kuin muuri. Näin kirjoitti Helsingin Sanomat:

Tutkimus: Suosittu kolesterolilääke voi edistää plakin muodostumista

Julkaistu: 31.3.2008 09:21

Maailmalla suosittu kolesterolilääke Etsetimibi on osoittautunut jopa haitalliseksi, todetaan yhdysvaltalaisessa New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Asiasta kertoi ensin Yle.

Etsetimibi on kolesterolilääkkeissä suosittu lääkeaine, jota käytetään muun muassa Suomessa myytävässä Ezetrolissa. Se alentaa haitallista kolesterolia mutta voi tutkimuksen mukaan edistää sitä plakin edistämistä.

Etzetrol on yksi maailman myydyimmistä kolesterolilääkkeistä.



Huomaatteko miten meitä suomalaisia huijataan? Kovasti siellä nyt varmaan uutisen vahingossa eetteriin lipsauttanutta Mediuutisten toimittajaa nuhdellaan ja harmitellaan Yleisradiossa miten pääsi lipsahtamaan tuollainen uutinen ohi sensuurin. Eihän voi olla mahdollista, että kolesterolilääke voisi tukkia suomalaisten suonet plakilla?

Kielitaitoiset voivat lukea uutisen englannin kielellä, sillä kaikki ulkomaiset uutistoimistot ovat uutisoineet kolesterolilääkkeen katastrofaalisen huonoista tutkimustuloksista.

Suomessa kaikki on hyvin! Meitä eivät New England Journal of Medicine -lääkärilehden kautta kulkeutuneet tiedeuutiset paljon pelota näköjään. Yleisradiolta toki olisi odottanut täsmällisempää uutisointia.


Joka haluaa tulla todella surulliseksi voi lukea nämä jutut:
Blodfettmedel utan säker effekt
Vytorin it's a pity
Schering-Plough and Merck decide to stop selling Zetia and Vytorin
Ezetemibe - counting the cost

6 kommenttia:

  1. On todella hyvä kun pistät merkille tällaiset asiat. Luulisi tällaisten uutisten kiinnostavan esim A-studiota. On tässä kyse aika hurjasta tiedon pimityksestä. Olet aivan oikeassa että ulkomaan lehdet kirjoittavat tästä kolesterolilääkkeen todella huonosta tuloksesta, mutta tästäkin asiasta Suomessa vaietaan. Suomessa varjellaan aivan liiaksi lääketeollisuutta.

    Seija

    VastaaPoista
  2. Onnistuin löytämään tuon kadonneen Mediuutisten jutun. Sensuuri tuntuu todella pahalta.

    VastaaPoista
  3. Sain vastauksen Mediuutisten toimituksesta:

    kiitos viestistäsi. Varsinaisesti kolesterolilääkejuttua ei sensuroitu. Se, tai tarkempi versio siitä, on nyt kommenttina Mediuutisten nettisivuilla. Lääkkeen nimiin liittyi epäselvyyksiä, joten juttu katsottiin parhaaksi ottaa pois siksi kunnes asia tarkastetaan. Samaa lääkettä nimittäin myydään eri nimillä eri maissa.

    VastaaPoista
  4. Ensimmäistä kertaa olen täällä kirjoituksiasi lukemassa. En ollenkaan yllättyisi vaikka tämä olisi Suomen suosituin terveysblogi. Kirjoitat aivan ihanasti! Rohkeasti ja asiapitoisesti.

    Luin myös tämän kolesteroliuutisesi hyvin tarkkaan. Olen itse proviisori ja seuraan kolesterolilääkkeiden myyntiä joka päivä täällä apteekissani.

    Kun sinä olet rohkea, niin ajattelin minäkin olla rohkea: Kolesterolilääkkeistä ei todellakaan Suomessa saa kirjoittaa mitään kielteistä. Moni apteekki, moni lääkärikeskus, moni yksityisklinikka on kolesterolilääkkeiden rahavirtojen varassa. Sydän- ja verisuonisairauksista otetaan täysi hyöty irti. Puhumattakaan siis siitä olennaisesta tiedon pimittämisen syystä: Lääketehtaat tekevät niin rajua bisnesstä tällä kolesterolilla, että siellä tehdään kaikki voitava rahavirtojen voimistamiseksi. Eräänä päivänä kolesterolikupla puhkeaa ja sitten moni apteekki joutuu sulkemaan ovensa. Lääketehtaat miettivät nyt kuumeisesti mistä löytyy se heidän bisneksensä seuraava pelastaja: bioteknologia ja täsmälääkkeet, nanorobotit? Bisneksen puolesta minunkin pitäisi kamppailla, mutta minä en enää jaksa. Haluan olla potilaiden puolella. Kolstrolilääkkeiden syönti lisää sairauksia Suomessa tällä hetkellä, mutta se kai tässä on bisnekseni tarkoituskin?? Voimia sinulle.

    VastaaPoista
  5. Olen tavallinen uutistenkuulija ja minäkin kiinnitin huomiota tuohon uutisantiin. Aamulla ensin uutisoitiin lääkkeen haitoista ja heti iltauutisissa (tai päivällä) suomalainen professori(?) vakuutteli ettei suomalaisilla lääkkeillä ole haittavaikutuksia. Juteltiin isännän kanssa just tuosta sensuurista ja kuinka mahtaa olla lääketehtailla hätä housussa.
    Ps tämä blogi on suosikkini!

    VastaaPoista