Lääketutkimuksen rappiotila syvenee

###
Minulla oli mahdollisuus 1980-luvulla tehdä tieteellistä tutkimustyötä sekä Suomessa että ulkomailla. Se oli ihanaa aikaa ja minulla oli loistava tilaisuus tavata alan ehdottomia huippuja tieteen maailmassa. En silloin aavistanut miten ajankohtaiseksi erään huipputiedemiehen lausahdus 1987 osoittautuisi vuonna 2008: Voit toki lähettää tuon jutun julkaistavaksi tiedelehteen sellaisenaan, mutta todennäköisesti olisi hyvä kierrättää se ensin professori X:n kautta. Jos hän tarjoutuu mukaan kirjoittajaksi, älä epäröi hetkeäkään. Se on varmin tapa saada juttusi julkaistua.

Tämä ei takuulla ole mitenkään ainutlaatuista. Tällaisen houkutuksen uhriksi joutuu jokainen nuori, eteenpäin pyrkivä tutkija. Se professorin mukanaolo siinä paperissa on niin paljon vaivattomampi tapa julkaista kuin yksin noihin "bumerangeihin" (päätoimittajan korjausehdotukset koskien sitä miten käsikirjoitusta pitää muuttaa, jotta se voitaisiin hyväksyä tiedelehdessä) selvyyttä etsien ja hylkäyskirjeisiin ei takuulla totu. Käsikirjoituksen hylkäys tuntuu aina yhtä kauhealta kohtalolta.

Asian arkaluonteisuuden takia en paljasta huipputiedemiehen nimeä, enkä myöskään kuka mahtoi olla se joka oli aikeissa lähettää juttunsa tiedelehteen julkaistavaksi yksinään, mutta joka kuitenkin päätyi ottamaan käsikirjoitukseensa mukaan muutaman huippututkijan. Ja sai juttunsa yllättäen julkaistua alan huippulehdessä.

Merck -lääkeyhtiön Vioxx oikeudenkäynnin yhteydessä on paljastunut uutta tietoa joidenkin lääkeyritysten tavasta tehdä tutkimustyötä lääkkeiden parissa ja siitä miten häikäilemättömästi käytetään huipputiedemiehiä hyväksi tiedejulkaisujen yhteydessä! Kirjoitin aiemmin haamukirjoittelusta. Tästä on nimenomaan kyse.

Yhdysvalloissa toimii Complete Healthcare Communications (CHC) -niminen yritys, jonka tehtävänä on tarjota lääkeinformaatiolle paras mahdollinen julkaisukanava. Lääkeyritys maksaa tälle yritykselle sievoisen summan rahaa, jotta saisi lääketutkimuksensa myönteisessä valossa esittelevän käsikirjoituksensa julkaistua alan huippulehdissä. Tuon CHC:n tehtävänä on etsiä käsiinsä alan guru. Hän tutustuu käsikirjoitukseen rauhassa. Mikäli hän ei sitä suoralta kädeltä tuomitse, hänelle tarjotaan tietty palkkio siitä hyvästä, että hänen nimissään julkaistaan lääketehtaan käsikirjoitus. Samalla varsinaisen työn tehneet lääketehtaan omat tutkijat vetäytyvät taka-alalle ja tuo oman alan guru nostetaan päärooliin!

Kuka tästä pelleilystä hyötyy? Tietenkin lääkeyritys, joka saa myönteistä julkisuutta lääkkeelleen. Myös tuo alan guru hyötyy tästä lihavamman lompakon ja laajemman osaamisalueensa myötä. Tästä hyötyy myös tiedelehti, sillä on itsestään selvää, että jonkun alan guru saa enemmän vipinää aikaiseksi tiedemiespiireissä kuin joku tuiki tuntematon lääketehtaan oma laboratorioväki. Tuollaista gurun elävöittämää lehteä ja yksittäistä julkaisua lainataan (siteerataan) tosi paljon ja tiedelehden arvostus nousee.

Kuka tästä pelleilystä kärsii? Ennen kaikkea tästä ikävästä ilmiöstä kärsii potilas. Miten voidaan taata, että potilaalle voidaan kehittää paras mahdollinen lääke kun tiedon julkistamiseen käytetään tällaisia tieteen rehellisyyttä halveksivia menetelmiä? Tästä kärsii myös tieteen uskottavuus. Miten voidaan suuren yleisön silmissä säilyttää uskottavuus, jos tieteellinen julkaisutoiminta on tällaista?

Lähden nyt tiedemaailman kehtoon (Karolinska institutet) muutamaksi päiväksi luennoimaan liikunnan, terveyden ja ravitsemuksen roolista kilpirauhaspotilailla. Samalla julkaistaan siellä vaatimaton kirjani "Sköldkörtelpatientens kost". On siinä professoreilla ihmettelemistä kun esittelen mm. ne modernit apuvälineet millä käydään ruokakaupassa nykyään: 10 m mittanauha, polvisuojukset, kuulosuojaimet ja suurennuslasi.

Lähteet: Tietotoimistot eri puolilla maailmaa kirjoittavat tästä, 18-20.4.2008