torstaina, huhtikuuta 10, 2008

Blogiani arvostetaan

***
Olen saanut tunnustuksen
. Blogillani on ainakin tunnustuksen antaneelle tanssitytölle merkitystä. Toivottavasti myös muille on merkityksellistä mitä kirjoitan ravinnosta, terveydestä ja liikunnasta.

Kun minulle nyt on suotu tällainen yllättävä kunnianosoitus (KIITOS!), tehtäväkseni jää sijoittaa tätä arvostusta osoittava merkki blogiini. Lisäksi minun pitää:

1. Jakaa tämä tunnustus 5 sellaiselle blogille, jotka eivät ole saaneet tätä tunnustusta aiemmin.
2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!
3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulisi linkittää takaisin tälle sivulle.
4. Tunnustuksen logon tulisi näkyä blogissa ja logosta on linkki tuohon alkuperäisblogiin.

Tämän tunnustuksen alkuperäiset ohjeet löytyvät täältä Lontoon murteella.

Suurella sydämellä ja tarkoituksena tuoda jotain lisäarvoa meille kaikille, hienoja blogeja kirjoittaa myös nämä henkilöt:
  1. Pekka Nykänen. Reumalääkäri Nykänen seuraa hyvin laajasti maailman tapahtumia. Terveyttä koskevissa asioissa hän ei sokeasti seuraa massan mukana, vaan pystyy ammattitaitonsa puitteissa kriittisesti tarkistelemaan meille jaettua informaatiota. Lääkäri Nykäsellä on erinomaisia linkkilistoja, joita tunnustan käyttäväni useita kertoja viikossa hyödykseni.
  2. Jukka Kemppinen. Professori Jukka Kemppinen kirjoittaa pitkään ja hartaasti yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista. Tämä blogikirjoittaja on ollut suosikkini jo pitkään. Lukekaa, pohtikaa, kyseenalaistakaa ja ennen kaikkea nauttikaa professori Kemppisen oivallisista kirjoituksista!
  3. Maalainen. Tämä blogimaailman nestori kirjoittaa arkielämästä erittäin mielenkiintoisella tavalla. Lisäksi hän liittyy omaan elämääni sellaisella merkittävällä tavalla, että hän esitteli minulle aikoinaan tämän blogimaailman. Sympaattinen Jukka saa kolmannen tunnustukseni.
  4. Annika Dahlqvist. Ystäväpiiriini kuuluu monia lääkäreitä. Tällä hetkellä Ruotsissa hyvin ajankohtainen ja rohkea nainen saa vilpittömän tunnustukseni. Annikan kuningasajatuksena on kertoa ruokavaliosta, jolla hänen potilaansa ovat tervehtyneet. Tämä on ruokavalio, jota ei välttämättä jokainen lääkäri (vielä) suosittele: vähemmän hiilihydraatteja, enemmän rasvaa ja proteiineja.
  5. Janne Huovila. Viimeisen, mutta ei suinkaan vähäisimmän, tunnustukseni saa nuori ravintotieteitä Helsingin Yliopistossa opiskeleva Janne Huovila. Hänellä on elämänarvot kunnossa, hurttia huumoria pistetään kehiin silloin kun sille on tarvetta. Lukekaa Jannen ajatuksia sellainen iloinen pilke silmäkulmassa.
Tämä oli äärettömän vaikea tehtävä! Niin moni jäi mainitsematta. En missään nimessä houkuttele teitä tunnustuksen saaneita jatkamaan omalla tahollanne tätä hommaa. Lukuisille lukijoilleni haluan kuitenkin hetkeksi nostaa esille nämä erinomaiset bloginkirjoittajat.

3 kommenttia:

  1. Kylläpäs sitä saa kerrankin olla hienossa seurassa. Yritän olla luottamuksenne arvoinen. Samoja ei voi valita, ketkä valitsisi eteenpäin?

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Toivottavasti pystyn tarjoamaan tulevaisuudessakin tunnustuksen arvoisia tarinoita.

    VastaaPoista
  3. Toki pystyt Janne lukuelämyksiä jatkossakin tarjoamaan!

    VastaaPoista