*
En jaksa olla ihmettelemättä akateemisissa piireissä vellovaa keskustelua ruoan antamasta kylläisyydestä. Tutkitaan greliinit, leptiinit, kolekystokiniinit ja peptidi Y:t. Kun nämä hormonit ovat kohdallaan, silloin on kylläinen. Nytkin Anna-Kaisa Purhosen väitöstutkimuksessa kylläisyyden saavuttamiseksi pitäisi syödä munuaispapuja, käyttää tiettyjä mausteita, leikata pois paksusuoli ja tehdä kaikkia muita kauheuksia. Kyllä tuollaisella pelottelulla tohtoriksi pääsee, mutta mitä asialla on tekemistä käytännön kanssa?
Luonani on käynyt ihmisiä, joilla on käytännön tasolla kokemusta seuraavasta:
Vuosien, jopa vuosikymmenten, saatossa on kokeiltu laihdutukseen kaikenlaisia nälkäkuureja. Laihduttu on, mutta kilot ovat tulleet takaisin kun nälässä oloon on kyllästytty. Kun nämä henkilöt ovat esitelleet minulle sellaista ruokavaliota, jossa syödään reilusti rasvaa ja proteiinia, kilot ovat myös karisseet. Saattavat nämäkin kilot takaisin tulla, jos asiakkaat palaavat vanhoihin ruokailutottumuksiin.
Tässä on vain yksi merkittävä ero: Paluu entiseen hiilihydraattivoittoiseen rasvoja ja proteiinia kaihtavaan ruokavalioon ei käy näiden asiakkaiden mielessä lainkaan. Laihdutustulos on saavutettu nälkää näkemättä, syömällä kunnon ruokaa. Ajatus siitä, että ruokalautaselle voi ottaa sitten laihdutusvaiheen jälkeen enemmän ruokaa, saa heissä aikaan epäuskoisen ihmettelevän katseen ja kysymyksen: Miksi söisin enemmän kun jo tällä ruokamäärällä tulen kylläiseksi? Kylläisyys on saavutettu energiamäärällä, joka on alle kokonaiskulutuksen. Sillä tavalla laihtuu - pysyvästi. Asiakkaat puhuvat kokeilleensa liian pitkään tätä kalorien leikkaamista kevyttuotteilla, runsailla hiilihydraateilla ja rasvaa karttaen. Se on vaatinut nälän hallinnan opettelua. Vertaa tätä kunnon ruoan syömiseen ja nälän tullessa uudelleen tapahtuvaan ruokailuun. Ei se ole sen kummallisempaa!
Miten olen kaikki nämä vuodet pystynyt välttymään näiltä laihdutustarinoilta? Mikä meidän koulutuksessamme on vikana kun meidät koulutetaan neuvomaan asiakkaitamme runsain määrin ravintokuiduilla (jopa ilmalla!) vatsoja täyttämään ja nälkää vastaan kamppailemaan, kun parempi olisi syödä rasvaisia pihvejä ja vatsat kylläisinä odottaa nälän tunteen saapumista vasta tuntien jälkeen? Mikä saa lääkärin painamaan hälytysnappulaa heti kun puhutaan A-kirjaimella alkavan tohtorin ruokavaliosta? Hys hys -ruokavaliosta puhumalla pääsee vähän pitempään juttelemaan.
Minulla on sellainen oma ajatusmalli, että runsas hiilihydraattien (peruna, pasta, riisi) nauttiminen tekee äkkiä kylläiseksi kun verensokeri äkisti nousee. Se mikä äkisti menee ylös, tulee kuitenkin yhtä äkisti alas ja taas on pian nälkä. Kun syödään hiilihydraattitietoisesti vältytään verensokerin heilahteluilta ja kylläisyys saapuu vähitellen, pitäen nälän kauan loitolla. Kammottavan nälkäiset virallisterveelliset laihduttajat tuhoavat laihdutuskuurinsa epäviisailla välipalaratkaisuilla sitten lopullisesti. Korutonta kertomaa. Suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Minä olen nähnyt.
Inspiraatiota tähän juttuun hain Anna-Kaisa Purhosen väitöskirjasta joka julkaistaan perjantaina 9. toukokuuta Kuopion yliopistossa aiheesta "Syömiseen vaikuttavat maha - suolikanavan signaalit."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti