keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

Laiha läski voi olla sydäntautiriskissä

*
Italialaistutkimuksen mukaan
myös normaalipainoisella voi olla lisääntynyt riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, jos kehon rasvapitoisuus on suhteellisen suuri. Tutkijat kutsuvat ilmiötä niin sanotuksi normaalipainoinen lihava -syndroomaksi ("laiha läski"). Tällöin painoindeksi on normaali, mutta rasvan osuus kehon painosta on yli 30 prosenttia.

Laihat läskit eivät yleensä koe yleisiä lihavuudesta kieliviä ongelmia, kuten korkeaa verenpainetta, epäterveellisiä kolesterolitasoja ja korkeaa veren sokeria. Kuitenkin heillä saattaa tutkimuksen mukaan olla veressään korkeat pitoisuudet tiettyjä tulehdustilaan liittyviä proteiineja. Näitä proteiineja erittyy rasvakudoksesta. Tulehdustilat on liitetty valtimonkovettumataudin etenemiseen.

Normaalipainoiset naiset saattavat tutkijoiden mukaan olla tietämättömiä sydän- ja verisuonitautiriskistään. Siksi myös kehon rasvapitoisuuden mittaaminen voi olla aiheellista sydän- ja verisuonitautiriskin selvittämiseksi. Asiasta ei vallitse täyttä yhteisymmärrystä tiedemiesten kesken.

Tutkimukseen osallistui 20 syndrooman kriteerit täyttävää nuorta naista. Lisäksi tutkimukseen osallistui 20 normaalipainoista naista sekä 20 ylipainoista naista, joiden kehon rasvapitoisuus oli yli 30 prosenttia.

Lähde: Finfoodin uutiskirje, 31.1.2007

7 kommenttia:

  1. Vaikka maratoonaria ei voi sanoa laiha läskiksi niin samaa esiintyy maratoonareilla.

    Tulehdusreaktio voi olla kovakin ja sitä ei käytännössä huomaa kolesteroliarvoja tuijottamalla ja silti voi käydä hassusti.

    Asiat eivät ole aina sitä, miltä pintapuolelta näyttävät.
    Elämä on mysteeri tosin melko looginen loppujen lopuksi ;)

    VastaaPoista
  2. Syviä ajatuksia thinkeriltä! Ensimmäisen kerran kun minulle esiteltiin tämä "laiha läski" -juttu niin menin kyllä aika sanattomaksi. Vieläkin pidän maratoonarin sydäntautiriskiä varsin pienenä kaikesta minuun kohdistuneesta valistuksesta huolimatta.

    Elämä on todellakin suuri mysteeri.

    VastaaPoista
  3. Onko Christer mahdollista ettet ole täysin objektiivinen tässä maratoonarikysymyksessä? :)

    Itse olen ainakin nähnyt paljonkin erilaisia käppyröitä, joiden mukaan liikunta vähentää kuolleisuutta, runsas liikunta vielä enemmän, mutta huippu-urheilu tai muu erityisen raskas treenaaminen (esim. maratonjuoksu harrastuksena) saakin käyrän laskemaan. Toisin sanoen, kohtuus täytynee muistaa tässä liikuntakysymyksessäkin.

    Tietysti pitkällä aikavälillä me olemme kaikki kuolleita.

    *P*

    VastaaPoista
  4. Katselen telkkaria hyvin vähän. Näin oikeastaan vasta eilen ensimmäisen kerran tuon kohutun "joka toinen" mainospätkän. Olin järkyttynyt. Miten ihmeessä tuollainen mainos saadaan esittää? Joka toinen kuolee sydän- ja verisuonitautiin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä huvilaitteella aiheutettuun onnettomuuteen nuorilla ihmisillä. Käydäänkö tästä keskustelua lehtien palstoilla? En ole sitäkään huomannut. Olenkohan tulossa sokeaksi? Netistä en osannut etsiä keskustelua tästä, täytyyhän sitä sentään olla?

    Lääkefirma on lähtenyt aika rohkealle tielle viestittämällä, että varhain aloitetulla lääkekuurilla (statiinit) voidaan pitää sydänkuolemat loitolla. Kyllä minä mieluummin vedän ne päivittäiset lenkkini ja satunnaiset pitkänmatkan kilpailuni kuin kasan pillereitä.

    VastaaPoista
  5. Kyseinen mainos on todella tökerö. Mutta tähänhän se menee, meille markkinoidaan tuotteita ja palveluja, joita emme tarvitse. Keinot ovat välillä suorastaan epätoivoisia.

    VastaaPoista
  6. Jep Anja, kiitos kommentistasi tuohon törkeään mainoskampanjaan. Ei millään näyttäisi enää olevan väliä.

    VastaaPoista
  7. Kirjoitin varmaan kaksikin kertaa tästä maratoonariuden paradoksista. Maratoonille treenaaminen, varsinkin peruskuntokauden harjoittelu, on hyvinkin terveellistä, mutta itse kisaaminen syö suuren osan hyödystä.

    Muutenkin kilpaurheilijoiden "parempi terveys" on todennäköisemmin seurausta valikoitumisesta kuin niinkään urheilusta itsestään: perimältään terveemmät, yksilöt joilla fyysiset ominaisuudet ovat huipputasoa ja lähtökohtaisesti, ovet juuri niitä, jotka alkavat urheilla.

    VastaaPoista