**Löysin internetistä minulle tuntemattoman kirjoittajan (Piltson), joka ajattelee samalla tavalla painonhallinnan jojo-ilmiöstä kuin minäkin. Olen hänen ajatuksiaan pistänyt omaan viitekehykseeni. Tähän minä päädyin. Saa kommentoida!
Jojo-ilmiö on sitä kun laihdutusdieetin aikana paino laskee nopeasti, palataakseen entisiin (tai korkeampiin) lukemiin dieetin lopettamisen jälkeen. Selitys voi kaikessa yksinkertaisuudessaan olla tämä:
Jojottelu johtuu siitä, että elimistömme energiatasapaino menee pahasti sekaisin. Pari tuntia ruokailun jälkeen ravinnon kautta saatu hiilihydraatti on varastoitunut lihaksiin ja maksaan glykogeenina. Silloin elimistö haluaa lisää energiaa ja sitä on tarjolla maksan ja lihaksen glykogeenivarastoissa. Glykogeenista irtoaa glukoosia, joka kulkeutuu verivirran mukana kaikkialle elimistössä. Jos syödään tosi vähän ruokaa (ollaan dieetillä), glykogeenin lisäksi menetämme rasvavarastojamme. Tästä johtuu ensimmäisten dieettiviikkojen nopea painonpudotus. Glykogeeni sitoo paljon vettä ja rasvan väheneminen voi näkyä vyötäröä mitattaessa. Ihana onnistumisen tunne valtaa laihduttajan. Tämä toimii!
Sitten alkaa karu arki. Glykogeenivarastojen ehtyessä on yhä vähemmän glukoosia tarjolla aivoihimme. Vähentynyt glukoosin saanti johtaa laihduttajassa hirvittävään sokerinhimoon. Tuntuu siltä kuin kuolisi siihen paikkaan jos ei saa sokeria. Laihduttaja päättää kuitenkin purra hammasta ja jatkaa laihdutuskuuriaan.
Menee sisulla viikko viikon perään ja koko ajan syödään todella energiaköyhää ruokaa. Oikeaoppisesti ihan kuten esimerkiksi Painonvartijoissa neuvotaan. Ollaan ihan mallioppilaita. Paino jatkaa laskuaan. Energiavajeen takia elimistössä on kuitenkin aineenvaihdunta pahasti sekaisin. Elimistö ottaa energian sieltä mistä se on helpoiten saatavissa, eli lihaksista. Runsaista (tai vähäisistä, riippuen tilanteesta) rasvavaroistaan elimistö pitää kynsin hampain kiinni. Se on sitä eloonjäämisvarastoa, jota laihduttaja uhkaa rajoittaa. Lihakset painavat suhteessa enemmän kuin rasva, joten laihduttaja kuvittelee vaa'an näyttävän yhä jatkuvaa laihtumista. Valitettavasti lihasten menetys on tässä tilanteessa sellainen ei-toivottu ilmiö. Lihaksissamme on elämää ylläpitävää voimaa. Lihasten avulla me liikumme raikkaassa kevätilmassa, mutta liiku nyt sitten kun jatkuvasti menetetään energiaa ja poltetaan lihakset pois! Ainoastaan nykyaikaiset kulkuvälineet ja mukavuuksia täynnä oleva kotimme pitää meidät liikkeessä. Sata vuotta sitten oli tilanne toinen. Järki palasi touhuun aikaisemmassa vaiheessa.
Jos laihduttaja jatkaa sisukasta yritystään, hän ehkä hankkii taistelumoraalin ylläpitämiseksi noita kalliita laihdutuspillereitä, syö kourakaupalla vitamiineja ja ostaa vielä sellaisen kalliin rentoutumis-CD:n ym krääsää. Mutta mitä vielä, nälkä kurnii vatsassa kahta kauheammin ja perusaineenvaihdunta jatkaa laskemistaan. Tällä tavalla elimistö suojautuu arvokkaiden lihasten täydelliseltä tuholta. Laihduttaja saavuttaa sellaisen pisteen, että hän on todella heikossa kunnossa, joka paikkaa kolottaa, voimat ovat ihan loppu ja sokerinhimo on jo aivan kauhea. Paino ei enää laske. Se on junnannut paikallaan jo viimeiset neljä viikkoa, tultuaan alas reippaat 8-10 kiloa.
Sitten tulee firman pikkujoulujuhlat (tai jokin muu juhlava tai rento hetki elämässä). Tänään en meinaa olla laihdutusdieetillä, ajattelet. Tänään syödään niin, että napa ruskaa! Hiiteen kaikki kaalisopat! Ja niin laihduttaja syö monien viikkojen, ehkä kuukausien jälkeen, ensimmäisen kunnon aterian. Ja kokee tavattoman hienon onnen hetken. Ruoka on sitten ihanaa. Se muutama viinilasillinen vielä tehostaa onnen ja autuuden hetkeä. Ja sitä ihanuutta kestää sitten seuraavat viikot, kuukaudet ja vuodet. Paino nousee samaan ja ylikin kuin mikä se oli ennen laihdutusdieetille ryhtymistä. Jojo on taas yläasennossa.
Elimistö on kuitenkin oppinut hullun laihduttajan metkuille ja osaa pistää perusaineenvaihdunnan aikaisemmassa vaiheessa alas mikäli laihdutuskuurille taas tekee mieli. Laihduttaminen on yhä hankalampaa, olo menee heikoksi jo alkuvaiheessa. Jojo ei laske kuin muutaman onnettoman kilon. Olkoon, ajattelet. On kai elämässä muutakin kuin ikuinen laihduttaminen ja nyt retkahdat ihanan syömisen ja juomisen lumoihin. Rasvakerrokset ja lihakset kasvavat, olo on mainio! Vuodessa olet onnistunut lisäämään painovoimaasi maankamaraan 10-20 kg. Laihduttaminen ei ole nyt ajankohtaista, kokeillaan sitten taas joskus myöhemmin.
Ystäväsi houkuttelemana ja ehkä jopa syyllistämänä saat sitten taas vuosien kuluttua kerättyä niin paljon raivoa ja mielen lujuutta, että suostut altistamaan 20-30 kg ylipainoa keränneen elimistösi seuraavalle laihdutuskuurille. Ehkä et viime kerralla ollut tarpeeksi itsepäinen, ehkä et yrittänyt tarpeeksi lujaa? Et luopunut kilokaloreista tarpeeksi pontevasti? Annoit periksi sokerinhimolle liian aikaisin? Tiedähäntä mikä oli syynä epäonnistumiseen. Mutta nyt aiot onnistua ja päätät taistella nälkää vastaan kahta kauheammin.
Arvaa vain onnistuuko? Tuskin.
Mitä jos yrittäisit seuraavaksi heittää jojot nurkkaan? Laihduta nälkää näkemättä, hitaasti ja varmasti. Ota selvää sellaisesta tavasta!
Lähde: Piltsons kommentarer, 7.4.2007
Ihan hyvä selitys jojo-laihduttamisesta. Jätit auki suoran ratkaisun antamisen ongelmaan. Pitää itse ottaa selvää miten jojottelusta pääsee pois. Ihan hyvä näin. Minun mielestäni painon jojottelusta voi päästä eroon panostamalla liikuntaan, pienempiin ateriamääriin panostamalla, syömällä useammin ja nälkää välttäen.
VastaaPoistaTommi
Sepä oli mukavaa, että löysit Tommi jotain mukavaa kirjoittelustani.
VastaaPoistaTuo liikunta-asia on sellainen kuuma peruna tällä hetkellä. Liikunnan terveysvaikutuksista tulee tietoa hyvin paljon ja se liittyy suurempaan kokonaisuuteen nimeltään "elintapamuutokset". Olisi tarkoitus elintapamuutoksista kertoa loppukuusta Rovaniemellä ravintovalmentaja-koulutuksessa oleville. Todennäköisesti pistän jotain ajatuskuvioita blogiini valmistellessani esitelmiäni ja kasatessani luentomateriaaliani.