Tervetuloa rasvahysterian syntysijoille

*
Kesälukemista on minulla riittänyt. Äskettäin (13.7.2008) ilmestyi Ilkka -lehdessä maallikko (?) Anne Puumalan kirjoitus "Rasvahysteria - turhaanko?". Kirjoituksessa Puumala tuo esille tässä vaatimattomassa blogissanikin esillä olleita asioita Valtion ravitsemussuosituksissa olevista epäkohdista. Kansalaisille on vuosikymmeniä toitotettu, että rasvojen syöntiä on syytä välttää, sillä ne jos mitkä ovat vaarallisia. Viesti on mennyt perille tosi hyvin. Kauppojen hyllyiltä saa välillä turhaan etsiä täysrasvaisia elintarvikkeita. Enimmäkseen tarjolla on vähärasvaisia kevyttuotteita. Kuka ottaa vastuun siitä jos osoittautuu, että tämä kevytlinjaus onkin ollut syynä räjähdysmäisesti lisääntyneeseen tyypin 2 diabetekseen ja lihavuuteen?

Puumalan kirjoitus inspiroi minua paneutumaan mahdottoman vaikean aiheen kimppuun, eli miten käsitys rasvojen epäterveellisyydestä sai niin laajan hyväksynnän ykkösleirissä. Leiriajatteluuni ja nykyisten ravitsemussuositustemme ongelmakohtiin voi tutustua esimerkiksi tässä.

Yritän pitää tämän pohdintani sellaisella tasolla, että kaikki sen ymmärtävät. Mitään tarvetta minulla ei ole mustamaalata joitakin tiettyjä ravitsemustahoja tai tiedemiehiä. Kirjoitukseni perustuu monen vuoden aikana tekemiini neutraaleihin havaintoihin rasvahysterian synnystä. Jos minun on pakko jokin muu inspiraatiolähde mainita Puumalan kirjoituksen lisäksi tässä vielä esimerkkejä erinomaisista lukuelämyksistä + inspiraatiohetkistä:

Ilkka Salmenkaita, Varpu Tavi. Laihdu ilman nälkää. Teos, Helsinki, 2005
Saska Tuomasjukka. Strategies for reducing postprandial triacylglycerolemia. Väitöskirja, Turun Yliopisto, 2007
Gary Taubes. Good calories, Bad calories. Alfred A. Knopf, New York, 2007

Perustana nykyiselle käsitykselle, että rasvat (erityisesti eläinperäiset rasvat) ovat kaiken pahan alku ja juuri, pidetään Ancel Keysin olettamusta, että korkea kolesteroli on sydän- ja verisuonitautien synnyssä keskeisellä sijalla. Olettamus kolesterolin tärkeästä roolista on aika helppo omaksua, sillä löytyyhän kolesterolia verisuonten seinämistä suuria määriä. Verisuoniin muodostuu oikein isoja paukamia (plakkeja), joissa on kolesterolia ja kalkkia ihan riesaksi asti. Oli ilmeisen helppoa omaksua sellainen ajatus, että verestä helposti mitattava aine (kolesteroli) voidaan kytkeä vakavaan kansansairauteen. Jälkeenpäin on Keysin 1950-luvulla syntynyttä olettamusta kolesterolin osuudesta hienosäädetty moneen kertaan ja pidetty Keysin selitysmallia aivan liian yksinkertaisena. Ykkösleiri ei kuitenkaan olettamuksen todenperäisyyttä milloinkaan ole kiistänyt. Vaikka pelkkä kolesteroli ei nykytietämyksen mukaan paljoa kerrokaan sydän- ja verisuonitautien riskistä, se ei ole mitenkään vaikuttanut perussanomaan: eläinperäinen rasva on vaarallista.

Samoihin aikoihin Ancel Keysin kanssa teki laajaa tutkimustyötä Kalifornian yliopiston tutkija John Gofman. Hän teki merkittävän työpanoksen radioaktiivisten aineiden (mm. plutonium) parissa, mutta innostui käyttämään ultrasentrifugiaan myös erilaisten rasvojen lajittelemiseen ja erottamiseen. Rasvatutkimukset loivat pohjan nykyiselle käsityksellemme kolesterolista. Tutkija Gofman vähätteli Keysin havaintojen merkittävyyttä niin kauan kuin hän eli (hän kuoli viime vuonna). Gofman tähdensi, että kolesteroli on vain yksi niistä lukuisista rasvoista ja rasvanomaisista aineista, jotka vaikuttavat terveyteemme. Itse asiassa kolesteroli ei ole mikään rasva, vaan oikeastaan alkoholi. Paljon enemmän merkitystä Gofman pani esimerkiksi vapaisiin rasvahappoihin ja triglyserideihin, sillä tässä muodossa rasva kiertää verivirrassa. Tiedossa oli, että veren rasvat liikkuvat erityisten kuljetusproteiinien avulla, jotka Gofmanin aloittamilla kärsivällisillä kokeilla vähitellen saatiin lajiteltua tarkasti. Ancel Keysin riehuessa mielikuvamarkkinoilla ja ankkuroidessa työnsä hedelmiä kauaskantoisin seurauksin, Gofman jatkoi kärsivällistä kuljetusproteiinien lajittelutyötään ja Keysin kritisointia.

Jo 1950-luvulla oli ilmeistä, että sydän- ja verisuonisairauksien syntyyn vaikuttivat erityisesti nämä kuljetusproteiinit, joita ruvettiin kutsumaan lipoproteiineiksi: LDL ("paha kolesteroli"), HDL ("hyvä kolesteroli") ja VLDL (triglyseridien kuljettamiseen erikoistunut lipoproteiini). Miten on mahdollista, että Ancel Keys tuijotti itsensä sokeaksi pelkkään kolesteroliin? Syy on ilmeisesti siinä, että näiden lipoproteiinien erotteluun kyettiin aikanaan vain Gofmanin ultrasentrifugilla. Sittemmin lipoproteiinien erottelu tiheytensä mukaan on kasvanut mittavaksi tutkimuskentäksi ja laitteita löytyy tuhansittain ympäri maailmaa. Samalla tieto on lisännyt tuskaa, sillä aiempi jako LDL, HDL ja VLDL-lipoproteiineihin on mutkistunut huomattavasti. Tätä Ancel Keys ei voinut tietää aikanaan kun hän kehitti otaksumaansa, että kolesteroli on vaarallista sydämelle. Mutta se, että tiedemiehet eivät ole korjanneet hänen virheellisen yksinkertaista käsitystä tästä yhteydestä, voi johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että kolesterolia on edelleen helppoa mitata ja siihen löytyy käteviä lääkkeitä (statiineja).

Gofman oli edellä aikaansa, niin kuin nerokkailla tiedemiehillä on tapana olla. Hän huomasi, että LDL-kolesteroli oli koholla niillä potilailla, joilla oli ateroskleroosi (valtimon kovettumatauti) ja diabetes, mutta erittäin harvoin kolesterolilla oli mitään tekemistä asian kanssa. LDL saattoi olla hyvin korkea, mutta kolesteroli matala, näillä sairastuneilla. Tämä kaikki tapahtui siis 1950-luvulla. Nykyään tiedämme enemmän veren rasvoista.

Saska Tuomasjukan väitöskirjasta ja Gary Taubesin kirjasta voimme lukea erinomaisen mielenkiintoisia seikkoja, joiden luulisi horjuttavan nykyistä käsitystämme rasvahysteriasta. Kun me syömme runsaasti hiilihydraatteja, me kasvatamme huomattavasti VLDL:n (triglyseridien) määrää. Gofman huomasi tämän ilmiön kun verinäyte oli sakeana rasvasta (!). Edistyksellisesti ajattelevat biokemistit pitävät tätä triglyseridien korkeaa määrää suurena riskinä sydän- ja verisuonitaudeissa. Gofmanin käsityksen mukaan potilas saattoi vähärasvaisella ja paljon hiilihydraatteja sisältävällä ruokavaliolla kylläkin vähentää LDL-kolesterolin määrää, mutta samalla nousi triglyseridien määrä niin suureksi, että se muodosti uuden sairausriskin. Tässä ollaan siis vielä 1950-luvulla liikkeellä ja täytyy hämmästellä miten hitaasti lääketiede on omaksunut näinä päivinä tämän ajatuksen uudestaan. Ehkä ajatus siitä, että rasva-aineenvaihdunnan häiriötä voi hoitaa menestyksellisesti vähentämällä hiilihydraattien saantia, on niin vieras, että sitä on pidetty vakan alla mahdollisimman pitkään. Tuomasjukan ansioksi on laskettava, että hän raportoi seurauksista välittämättä, että tyydyttyneet rasvat tasaavat triglyseridien huippuja aterioinnin jälkeen. Ja näitä triglyseridejä meidän pitäisi nykytietämyksen mukaan pelätä.

En tiedä, toiko tämä mitään uutta rasvahysterian synnystä. Tarkoituksena oli osoittaa, että Keysin selitysmalli oli liian yksinkertainen ja jos me olisimme kuunnelleet enemmän aikakautemme neroa, John Gofmania, voisi tilanne rasvahysterian suhteen olla huomattavasti leppoisampi. Ehkä useampi lääkäri olisi suositellut sydän- ja verisuonitaudista huolissaan olevalle potilaalleen hiilihydraattia rajoittavaa ruokavaliota rasvoja rajoittavan ruokavalion sijaan.

Mielestäni rasvahysteria on elänyt näiden vaiheiden läpi:

• Ancel Keys väittää yksinkertaisesti, että sydänsairaudet johtuvat liiallisesta rasvan syönnistä ja sen aiheuttamasta kolesterolin lisääntymisestä
• Kokonaiskolesterolin yksipuolisesta painottamisesta siirrytään vähitellen omaksumaan käsityksenä se, että keskeistä sydänsairauksien synnyssä on LDL (mahdollisimman alhainen määrä tuo terveyttä), HDL (mahdollisimman korkea) ja triglyseridit (mahdollisimman alhainen)
• Rasvan yksipuolisesta demonisoinnista siirryttiin vähitellen puhumaan eläin- ja kasvisperäisistä rasvoista. Eläinrasvoille annettiin pahan pojan rooli, kasvirasvoja meidän piti suosia
  
• Rasvat totuttiin jakamaan tyydyttyneisiin, yksittäis- ja monityydyttämättömiin. Meidän piti suosia monityydyttämättömiä rasvoja tyydyttyneiden sijaan
• Sitten tuli aika jolloin pinnalla oli monityydyttämättömät rasvahapot sen mukaan missä kohdin ensimmäinen kaksoissidos sijaitsi. Jos se sijaitsi omega-3-kohdassa se oli parempaa kuin omega-6:ssa
• Tiedon lisäännyttyä ja asioiden muututtua monimutkaisemmiksi se ei ole paljoa meidän ravitsemussuosituksissamme näkynyt. Edelleen meidän pitää varoa eläinperäisiä rasvoja ja suosia kasvirasvoja
  

Kommentteja ja selventäviä kysymyksiä saa mielellään tulla. Olen kiinnostunut totuudesta näissä rasva-asioissa. Oletko sinä?