torstaina, lokakuuta 02, 2008

Minkä dieetin valitsen?

**
Olet ajatellut pudottaa vähän painoa
. Et ole ajatuksinesi yksin. Forbes -lehden mukaan olet osa 58 miljardin dollarin bisnestä. Viime aikoina tämä bisnes ei enää ole kasvanut, pikemminkin ihmisten into laihdutusruokavalioihin on vähentynyt. Tuoreen kyselyn mukaan 26 prosenttia naisista ja 16 prosenttia miehistä ovat tällä hetkellä jollakin dieetillä. Vuonna 1990 prosenttilukemat olivat tällaiset: 39 ja 29 prosenttia. Alas on tultu. Se voi johtua ihmisten laajemmasta terveystietoisuudesta. Todetaan olemattomat faktat ihmedieettien taustalla ja tunnustetaan jojo-laihduttamisen vaarat.

Miten kilot sitten saa karisemaan? Minun havaintojeni ja minulle kantautuneen asiakaspalautteen perusteella on olemassa kaksi ylivertaista laihdutusmenetelmää:

1) Liikuntadieetti
2) Hys hys -dieetti

Olen aiemmin selostanut mihin nämä ruokavaliot perustuvat. Lyhyt kertaus voi olla paikallaan:

Liikuntadieetti
Dieetin noudattaja nostaa huomattavasti liikuntapanostaan. Itse asiassa dieetin tärkeimpänä muutoksena on monen kohdalla juuri tämä liikunnan lisääminen. Päivittäisessä ruokailussa ei välttämättä näy muita muutoksia aiempaan kuin se, että syödään aiempaa hieman pienempiä kerta-annoksia ruokalautaselta, mutta mahdollisesti hieman useammin (3-4 tunnin välein).
Mikäli ylipainoinen dieetin noudattaja ei useiden kuukausien jälkeen huomaa vaa'an lukemissa mitään muutoksia, hän voi kokeilla tärkkelyspitoisten ruoka-aineiden (peruna, makaroni, leipä) jättämistä pois tai huomattavaa vähentämistä. Tärkeintä on tässä vaiheessa olla rehellinen itselleen. Leivän ja perunan jättäminen pois ruokavaliosta voi olla yllättävän vaikeaa.
Mikäli huomaat, että toivottu laihdutusvaihe käynnistyy jätettyäsi tärkkelyspitoiset ruoka-aineet pois, tiedät nyt missä on heikko kohtasi. Sinä kuulut niihin ihmisiin, jotka jostain syystä, eivät voi laihtua syömällä rajattomasti tärkkelyspitoisia ruoka-aineita. Saavutettuasi painotavoitteesi voit mahdollisesti hieman lisätä tärkkelyspitoisten ruoka-aineiden saantia varsinkin jos kohentunut kuntosi sallii liikuntamäärän lisäämisen samanaikaisesti. Tämä liikuntadieetti toimii monella!

Hys hys -dieetti
Tämä hys hys -dieetiksi nimeämäni ruokavalio on hyvin mielenkiintoinen ja jossain määrin kiistanalainen. Minulle se on varsin uusi tuttavuus, mutta muutaman asiakkaan toivomuksesta olen siihen perehtynyt. Hämmästelen tässä lähinnä sitä miten odottamattoman hyvin se on toiminut. Odotusarvoni tämän hys hys -dieetin suhteen olivat lähes olemattomat. Eihän tällainen dieetti voi toimia? No, mikä se sitten on?
Sen nimeksi olen antanut hys hys -dieetti sen takia, että jokin kuvaavampi nimi voisi johtaa siihen, että tyrmäät sen heti. Se tohtori joka liitetään tähän hys hys -dieetiksi nimeämääni ruokavalioon alkaa A-kirjaimella ja loppuu kirjaimiin -tkins. Kun tämä A-kirjaimella alkava sukunimi mainitaan, moni painaa paniikkinappulaa ja lopettaa järkevän keskustelun siihen paikkaan. Tuota paniikkireaktiota välttääksemme olen päättänyt nimetä dieetin neutraalimmin. Puhutaan mekin tässä tapauksessa vain hys hys -dieetistä.
Joka tapauksessa tätä hys hys -dieettiä leimaa sellainen outo ajatus, että jättämällä paljon vähemmälle hiilihydraatit ja syömällä paljon proteiinia ja rasvaa, voi laihtua. Ja vieläpä niin, että tähän laihdutustulokseen voi päästä rajoittamalla tosi vähän päivittäin nautittavien kalorien määrää sekä pitämällä liikuntapanoksen hyvin vaatimattomana. En minä voi muuta kuin hämmästellä asiakaskunnassani tapahtunutta ihmettä: Lihaa, silavaa, voita, kananmunia, vihanneksia ym. nauttimalla voi laihtua. Asiakkaat kertovat ruokailun tapahtuvan harvemmin kuin aiemmin ja nälän pysyvän paremmin loitolla. En tiedä onko tämä kovinkaan yleistä tämän dieetin yhteydessä.
Kaikilla laihdutus ei ehkä ole edennyt yhtä vakaasti. On ehkä lipsahdettu niiden hiilihydraattien lumoihin uudestaan ja sitten on tapahtunut takapakkia, mutta sanoisinpa, että valtaosalla tuntemistani tapauksista laihdutustulos on ollut ilahduttavan selkeä ja ylipaino on pysynyt loitolla.

Kesä toi mielenkiintoisen tutkimuksen. New England Journal of Medicine -lääkärilehti kertoi kolmestasadasta israelilaisesta pullukasta, jotka kahden vuoden ajan söivät paikallisessa kibbutsissa kahden vuoden ajan kolmen eri tyyppisiä ruokavalioita. Oli vähärasvaista ("virallista") kaloreita rajoittavaa ruokaa tarjolla, Välimeren -tyyppistä dieettiä (paljon kuituja) ja sitten kummajaisena se hys hys -ruokavalio. Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä asiasta, että tämä tutkimus oli koeasetelmiltaan ihan kelvollinen. Tulokset yllättivät.

Olemme ennalta varustautuneet kuulemaan menestystarinoita sieltä vähärasvaisuuden puolelta. Tässä NEJM:n tutkimuksessa ennakko-odotukset heittivät (taas) häränpyllyä. Voittajaksi saatiin hys hys -ruokavalio. Ja se hys hys oli vielä kaiken lisäksi terveellinen. Useimmilla laihduttajilla se laskee kolesteroliarvoja. Eli niin hassulta kuin se kuulostaakin, ne pullukat jotka söivät enemmän rasvaista ja maistuvaa ruokaa, laihtuivat enemmän ja voivat paremmin. Niin vahva on kuitenkin perinteisen ravitsemuskäsityksemme tajunnanvirta, että useista tämäntyyppisistä tutkimusnäytöistä huolimatta saamme mediassa lukea miten "rasva tukkii suonet", "Atkins tappaa", "kananmuna nostaa kolesterolia" jne. Rauhallisesti voisit seuraavan kerran nähdessäsi moisen tekstin, pyytää väitteen esittäjää perustelemaan millä tutkimusnäytöllä hän perustelee asiansa. Kerro sitten minullekin minkä vastauksen sait. 

Havaintojeni mukaan tavalliset suomalaiset ovat kirjanoppineiden vastustuksesta huolimatta "sammutelleet tulipaloja väärin" eri puolilla Suomea. He ovat kokeilleet tätä Hys hysiä ja jääneet koukkuun. Jos on virallisella ruokavaliolla päässyt kiloja kasaantumaan liikaa, niin Hys hys ottaa ne pois ja saa kerrankin elämässään syödä kunnollista, ravitsevaa ruokaa. Kohtuullisia määriä vieläpä, sillä rasvaisempi ja proteiinipitoisempi ruoka pitää nälän poissa kauemmin. Ei tarvita enää näitä elintarviketeollisuuden huipputuotteita: maistuvia ja kevyitä sekä hiilihydraattipitoisia välipaloja. Mene minne tahansa ruokakauppaan, niin huomaat vallitsevan tilanteen: hyllymetreittäin turhia välipaloja!

Kansalaiset, medborgare! Uskokaa näitä tutkimuksia Hys hys -ruokavaliosta. Älkää olko niin lapsellisia kuin minä olin aiemmin, että jätin lukematta ja pohtimatta tämäntapaisia juttuja. Aina on mahdollista muuttaa käsitystä. Myös kirjanoppineet voivat muuttaa mielensä ja omaksua Hys hys -ruokavaliolle myönteisempiä näkökulmia ja ennen kaikkea he voivat kokeilla ruokavalion vaikutuksia itsessään ja lähipiirissään. Se aukaisi ainakin minun silmäni ja lisäsi minun ymmärrystäni. Suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Virkansa puolesta "uskomaton" ja sponsoreitansa ajatteleva saattaa jäädä hankalaksi koko loppuelämäkseen, mutta tuollaiseen auttaa kevyt naurahdus ja ystävällinen neuvo: Hellitä nyt jo! Pidä mielipiteesi loppuun asti, mutta säästä meidät sen mielipiteen esilletuonnilta.


Kaikesta hys hys -dieetin hehkutuksestani huolimatta, pyydän sinua pysymään järkevänä kaikissa olosuhteissa. Älä rupea mässäilemään rasvoilla. Syö juuri niin paljon luonnollista ja hyvältä maistuvaa ruokaa kuin tuntuu hyvältä. Ylensyönnillä et ongelmaasi paranna. Käy säännöllisesti tarkistamassa kolesteroliarvosi. Jos näyttää siltä, että kolesterolimittaus osoittaa hälyttävän suuntaista kehitystä, lopeta silloin hys hys -touhut. Kuulut siihen pieneen vähemmistöön, jolle rasvainen ruoka näkyy korkeina kolesterolilukemina. On sellaisiakin tutkijoita, jotka viis veisaavat joistakin kolesterolilukemista, mutta omin silmin nähtyäni kolesterolikertymiä ihossa potilailla, voin vakuuttaa, että kolesteroliongelma on joidenkin kohdalla täyttä totta. Jos kolesteroli laskee tai pysyy samana - jatka toki hys hyttelyä.

Tärkeä tieto vielä lopuksi: Kun olet valinnut laihdutusruokavaliosi, pysy sen ruokavalion varassa koko loppuelämäsi. Hys hys viitoittakoon tietäsi viikatemiehen saapumiseen saakka. Jos valitset kaalisoppadieetin olet pulassa jo muutaman viikon jälkeen. Tärkeää on olla uskollinen dieettivalinnalleen! Poukkoilu sinne tänne on tuhoisaa. Jojo-dieetti sekoittaa päänkin. Ja muista toki, että ehkä ihanin ruokavalio on tuo liikuntadieetti. Sitä minä ajattelin noudattaa loppuelämäni.


9 kommenttia:

  1. Taisi olla siinä määrin järeää tekstini viimeksi, että yritetään pehmeämmin uudelleen.

    Rahvas nöyrä kansa on todellakin laajalla rintamalla uhmannut kirjanoppineita ja hiilareita rajoittamalla onnistuneet pudottamaan painoaan. Minunkin työpaikallani on näitä kerettiläisiä useita. Kaikki ovat onnistuneet. Eli kuka olikaan vääräuskoinen ? Meillä on kyllä yksi nuori nainen joka yrittää vähän rasvaa linjalla... huom. yrittää !

    Kirjanoppineiden olisi todella syytä tarkastella kirjojaan ja miettiä mikä menee päiväkoti ruokailussa pieleen kun ovat onnistuneet 25 vuodessa kolminkertaistamaan lasten lihavuuden. Niin ja arkiliikunnasta se ei johdu. Lapset kirkuivat päiväkodeissa ihan samalla tavalla 5, 10 ja 15 vuotta sitten. Heidän vapaa-ajan liikuntansa on lisääntynyt.

    Ottakaa nyt se rasva takaisin sinne päiväkotiin ennenkuin kaikki lapsemme kidutetaan läskeiksi ja kakkostyypin diabeetikoiksi.

    VastaaPoista
  2. Sami Uusitalo kirjoitit ihan asiaa viimeksikin (ja varsinkin nyt!), mutta lukijakuntani ei ollut valmis ottamaan vastaan viestiäsi oikealla tavalla. On hyvä, että yritämme uudestaan.

    Viestisi on oikea: hiilihydraatteja rajoittamalla voi laihtua ja Suomen kansan pitäisi syödä enemmän laadukkaita rasvoja.

    VastaaPoista
  3. Itse olen tuttavapiiristäni saanut sellaisen vaikutelman, ettei hys hys -dieetin noudattaminenkaan kaikilta onnistu. Ainakin minulle sopii tuommoinen liikuntadieetti selvästi paremmin, koska siinä voi hyvällä omallatunnolla herkutella hiilihydraateilla ainakin silloin tällöin. Hyvä että on varaa valita.

    VastaaPoista
  4. Terävästä kielenkäytöstä huolimatta otan minäkin silloin tällöin oluen. jos asiakas tarjoaa pullaa/keksiä en kieltäydy. Turha ehdottomuus pois.

    VastaaPoista
  5. Ville on valinnut hyvin jos hän ihastuu liikuntadieettiin!

    VastaaPoista
  6. "Ville on valinnut hyvin jos hän ihastuu liikuntadieettiin!"

    En minä nyt sen kummempia dieettejä ole noudatellut, mutta olen yrittänyt jättää selkeimmät ylilyönnit väliin ja liikuskella päivittäin. Tällä viissiin on lähtenyt runsaat kymmenen kiloa läskiä pois.

    VastaaPoista
  7. Mielestäni Christerin sivut pitäisi muuttaa maksullisiksi, on ne niin hyvät. Miksi jakaa hyvää tietoa ilmaiseksi...?

    VastaaPoista
  8. Ihan nolostun kun Juha Eriksson näkee sivustossani rahastamisen mahdollisuuden. Se on heikkona hetkenä käynyt mielessäni, täytyy myöntää. Nyt keikkaa pukkaa siihen tahtiin, että mielelläni työstän ja ideoin näitä sivujani ilmaiseksi. Juttuaiheita saan maksullisilla luentokeikoillani ja juttuja kirjoitan mielelläni ilmaiseksi kypsytelläkseni niiden kautta tärkeää sanottavaa teille rakkaille kuuntelijoilleni.

    VastaaPoista
  9. Olen Juha Erikssonin kanssa samaa mieltä siitä. että Christer ansaitsi maksun näistä sivuista. Maksullisuus on kuitenkin erittäin ongelmallista internetissä, sillä on niin paljon hyviä maksuttomia terveys- ja ravitsemusaiheisia sivustoja ja blogeja, että maksullisen sivuston suosio väistämättä kärsisisi, vaikka se olisi kuinka hyvä. Siksi lienee parempi tukea Christerin työtä tilaamalla hänen luentopalvelujaan, ostamalla hänen kirjojaan jne. Jos teillä on jo kirja(t), voitte tilata niitä lisää lahjaksi ystävillenne, sukulaisillenne, liiketuttavillenne jne., jos haluatte tukea Christerin työtä ja teillä on siihen taloudellisia mahdollisuuksia.

    VastaaPoista