***
Ilokseni huomaan, että Työterveyslaitokselta on ilmestynyt uusi liikuntakirja:
Tervettä liikettä – terveysliikunnan hyvät käytännöt työterveyshuollossa. Kirjan tekijöinä kunnostautuvat Mikael Fogelholm, Harri Lindholm, Sirpa Lusa, Seppo Miilunpalo, Jaana Moilanen, Olavi Paronen ja Kimmo Saarinen.
Asiantuntevien liikuntavinkkien kysyminen työterveyshoitajalta tai lääkäriltä ei ole hullumpi idea, sillä yli kaksi miljoonaa suomalaista kuuluu työterveyshuollon piiriin. Tällä tavalla voidaan tehokkaasti tavoittaa myös ne meistä, jotka liikumme terveytemme kannalta riittämättömästi.
Mieti näitä asioita:
- puolustusvoimien Cooper-testeissä saadaan yhä huonompia tuloksia
- mielialalääkkeitä käyttävät yhä nuoremmat
- onko kansakuntamme henkisessä ja fyysisessä rapakunnossa?
Usein ratkaisu näihin ongelmiin voi olla niinkin yksinkertainen kuin liikunnan lisääminen. Terveysliikunnassa nautitaan reippaasta liikunnasta sopivasti kuormittavina annoksina. Terveyden kannalta on mahdollisesti aivan yhtä hyvä liikkua kolme kertaa kymmenen minuuttia päivässä kuin kerralla se puoli tuntia.
Sopiva fyysinen vireys auttaa hallitsemaan stressiä, suuntaamaan ajatuksia pois töistä ja parantamaan unen laatua. Terveyden kannalta riittävästi liikuntaa voi saada varsinaisten urheilu- ja liikuntaharrastusten lisäksi myös vaikkapa koiran ulkoiluttamisesta, mattojen tamppauksesta, auton pesusta ja haravoinnista. Sitä paitsi lenkkipolulta ja pihatalkoista voi löytyä uusia, samanhenkisiä tuttavuuksia!
Lisätiedot:erikoislääkäri Harri Lindholm, Työterveyslaitos,
puh. 030 474 2762, harri.lindholm@ttl.fi ja
erikoistutkija Sirpa Lusa, Työterveyslaitos,
puh. 030 474 8652, 040 5229754, sirpa.lusa@ttl.fi,
erikoistutkija Olavi Paronen, UKK-instituutti,
puh. 03-2829 266, olavi.paronen@uta.fi,
johtaja Mikael Fogelholm, UKK-instituutti,
puh. puh. 03-2829 201, mikael.fogelholm@uta.fi
Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 5.6.2007