Mitalin kiilto silmissä?

**
Liikuntatieteiden lisensiaatti Kirsi Hämäläinen on saanut väitöskirjansa valmiiksi. Se kuuluu liikuntapedagogiikan alaan ja on erittäin mielenkiintoinen. Jo nimi antaa odottaa ratkiriemukasta sukellusta urheilun syvimpään olemukseen: "Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa: Eetokset, ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa." Hämäläinen on työskennellyt opettajana ja erilaisissa valmennuskeskuksen tehtävissä Liikuntakeskus Pajulahdessa. Hänellä on ollut useita luottamustoimia urheilujärjestöissä ja Opetusministeriön työryhmissä ja hän on ollut valmentajakoulutuksen maailmanjärjestön, ICCE:n, hallituksessa vuodesta 2001. Nykyisin hän on Lahden ammattikorkeakoulun Liikunnan laitoksen yliopettaja ja siirtyy tänä vuonna koko laitoksen siirtyessä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen yksikköön.

Mihin urheiluharrastus kasvattaa, millaisia ovat urheilun ihanteet nykyisin ja millä edellytyksillä kasvatus urheilun maailmassa on eettistä, kysyy Kirsi Hämäläinen tutkimuksessaan. Urheilulla on omalaatuinen ilmapiirinsä, joka minua henkilökohtaisesti on suuresti kiehtonut. Kirsi Hämäläisen tutkimus perustuu 264 nuoren urheilijan kertomuksiin valmentajistaan. On erityisen mukavaa kun Hämäläinen löytää urheilijoiden kertomuksista viisi erilaista urheilun ihannetta (eetosta):

1. työ
2. menestys
3. virtuositeetti
4. hauskuus
5. huolenpito

Urheilu huipputasolla on kovaa työtä. Työn ihanteiden loksahtaessa paikalleen oikealla tavalla, harjoittelusta tulee tärkeämpää kuin tavoitteesta. Kovaa harjoitteleva urheilija on oikea urheilija. Oikealle urheilijalle kova harjoittelu on kunniaksi, vaikkei menestystä tulisikaan, Hämäläinen kertoo Jyväskylän yliopiston tiedotteessa. Voin vain kysyä, miten moni urheilija on kadottanut tämän työn ihanteen rynnätessään suin päin eteenpäin urallaan. Valmentajalla ja urheilijan tukijoukoilla on tärkeä rooli pitää yllä huippu-urheilijan työmoraalia. Muuten voi käydä niin, että mitalinkiilto silmissä etenevä urheilija sotkee urheilun perimmäisen tarkoituksen: Terve sielu terveessä ruumiissa.

Menestyksen ihanteessa pärjäämisestä tulee pakko. On häpeällistä olla häviäjä, voiton haluaminen on itsestäänselvyys ja milloinkaan ei voi olla tyytyväinen, sillä saavutettavaa riittää aina. Menestyksen ihanne luo urheilijassa taistelumielialaa. Kilpailuun lähdetään tosissaan ja verenmaku suussa. Taistelussa menestyminen edellyttää kovuutta. Pehmeitä arvoja edustaa heikkojen paapominen: Nuori Suomi on kirosana ja "Kaikki pelaa" on lälläripuuhaa. Menestyksen ihanteen sokaisemalle urheilijalle kaikki harjoitukset ovat näytön paikkoja ja onnistuminen menee hukkaan, ellei valmentaja nähnyt! Ei syntynyt näyttöä sillä kerralla.

Virtuositeetin ihanteessa uhmataan urheilun kasvatusihanteita, sillä siinä urheillaan oppiakseen urheilemaan. Virtuositeetilla ymmärretään sellaista erinomaista ja korkeatasoista taitoa, jota muilla ei ole. Urheilussa virtuositeetin etsintä liittyy erityisesti uusiin lajeihin. Urheilijalla on tavoitteena hämmästyttää sellaisella osaamisella, johon vain harvat pystyvät. Se voi olla fyysinen ominaisuus tai vaikka peliin olennaisesti liittymätön pallotemppu tai tekniikkataituruus esimerkiksi skeittilaudalla, joka saa katsojat päivittelemään, mihin urheilija olisi yltänytkään, jos hän vain olisi ollut pitempi, lyhyempi, laihempi tai vahvempi. Virtuositeetin ihanne liittyy vahvasti uusiin lajeihin, joiden alakulttuurissa kilpailemisella on erilainen merkitys kuin perinteisissä lajeissa. Lumilautailu, rullalautailu tai parkour ovat tällaisia lajeja, joissa virtuositeetti on vahvasti esillä.

Hauskuuden ihanteessa urheilun ytimessä ovat ystävät ja kaikenlainen tekeminen urheilun parissa. Urheilu on minun mielestäni juuri tätä: hauskaa ja turvallista! Treeneissä on mukava käydä ja kilpailuihin osallistutaan, koska se on kivaa. Aina ei tarvitse voittaa, mukana olo on tärkeintä. Harjoituksissa on hyvä tunnelma ja valmentaja tai ohjaaja on merkittävässä roolissa tunnelman luojana. Epäonnistumista ei ole tarpeen pelätä eikä hävetä. Tässä ihanteessa kanssakilpailijat nähdään ystävinä ja kilpailut ovat sosiaalisia tapahtumia. Kömpelöinkin urheilukoululainen voi ohjaajalta odottaa kannustusta ja kiitosta, silloin kun hän aidosti on tehnyt jonkin asian tosi hyvin. Menkää katsomaan maratonkilpailuja. Siellä näette usein hauskuuden ihanteen toteutuvan. Kaikki ovat juoksun loppuvaiheessa väsyneitä. Kanssakilpailijan kannustaminen ja sosiaalisuuden hurmoksessa kylpeminen ovat arkipäivää näissä kilpailuissa!

Huolenpidon ihanteeseen kuuluu sellaisia seikkoja kuten esimerkiksi lämpimät ihmissuhteet. Urheilijalla on tunne, että hänestä välitetään ja häntä arvostetaan. Turvallisuuden tunne on olennainen osa tätä ihannetta. Turvallisuuden tunne syntyy monista asioista. Valmentaja kannustaa, rohkaisee ja aidosti uskoo urheilijan onnistumiseen. Minulla on tällä hetkellä valmennuksessa kehityskelpoinen nuori naisurheilija, jonka aidosti uskon etenevän maamme kärkiurheilijoiden joukkoon. Hän ei ehkä ole saanut riittävästi huomiota ja jäänyt paikalleen junnaamaan tuloskehityksessään vain sen takia, että hänellä ei ehkä ole yhtä paljon niitä taitoja joita menestyksen ihanteessa elävillä on. Mutta onnistumisen mahdollisuuksia on ja aion epäonnistumisen hetkellä olla häntä läsnä lohduttamassa ja kannustamassa eteenpäin. Valmentaja on läsnä urheilijan elämässä urheilun ulkopuolellakin. Urheilija on tärkeämpi kuin urheilusuoritus, Hämäläinen summaa asian oivallisesti.

Liikkukaa, urheilkaa ja kilpailkaa! Se on pääsääntöisesti hauskaa ja kova työ palkitaan vuorenvarmasti.

Lisätietoja antaa:
Väittelijä Kirsi Hämäläinen, puh. 050-5382339 tai 050-3522638, kirsi.hamalainen@lamk.fi
Tiedottaja Liisa Harjula, puh. (014) 260 1043, tiedotus@jyu.fi

Sipuleista terveyttä ja makua

***
Viestintäpäällikkö Pirjo Toikkanen (Kotimaiset Kasvikset ry) ilahdutti minua sähköpostiviestillä. Hän muistutti sipulin terveellisyydestä. Sipuli on tällä hetkellä ajankohtainen, sillä kauppiaat valmistautuvat ensi viikolla (21. - 27.1.2008) alkavaan sipuliviikkoon. Toivottavasti kaupoissa tekee sillä viikolla sipulilöytöjä!

Tässä pieni sipuliaapinen:

• Bunching onion -sipuli (katso Salaattisipuli)
• Green onion -sipuli (katso Salaattisipuli)
• Hillosipuli. Valkomaltoinen, pieni hillosipuli käytetään etikkasäilykkeenä.
• Ilmasipuli. Ilmasipuli on ruohosipulin tavoin kasvimaalla kevään ensimmäisiä. Paksut, ontot varret voi leikata renkaiksi salaatteihin. Pikkusipulit kehittyvät varsien päihin ja ne kannattaa istuttaa maahan tuottamaan uutta satoa.
• Jättisipuli. Jättisipuli on saanut alkunsa Iso-Britanniassa, jossa on kilpailtu mahdollisimman kookkaan sipulin tuottamisessa. Tämä keilamaisen muotoinen sipuli voi painaa 0,5 - 1,5 kg tai enemmänkin. Maku on melko mieto. Joskus sekä makeaa että jättisipulia näkee kutsuttavan salaattisipuleiksi, koska miedon makuisina ne sopivat salaatteihin. Jättisipuli ei kestä varastointia, joten kotimaisena sitä saa vain syksyisin.
• Keltasipuli (katso Ruokasipuli)
• Kepasipuli (katso Ruokasipuli)
• Kiinalainen ruohosipuli. Ulkonäkö muistuttaa tavallista ruohosipulia, mutta lehdet ovat litteän kolmiomaiset ja usein varsien päissä näkyy vaaleat kukannuput. Kiinalainen ruohosipuli maistuu valkosipulilta.
• Kynsilaukka (katso Valkosipuli)
• Makea sipuli. Makea sipuli on miedohko, tavallisesti ruokasipulia kookkaampi keltasipuli, joka on tullut tutuksi Espanjan kävijöille. Nyt on kehitetty pohjoisen pitkänpäivän olosuhteisiinkin sopivia lajikkeita. Makea sipuli on melko kookas. Miedon makuisena se sopii erityisesti salaatteihin.
• Punasipuli. Punasipuli on keltasipulin punakuorinen muoto. Punasipulia on viljelty Suomessa jo 1600-luvulla. Pitkään kypsennettäessä väri haalistuu, mutta antaa liemiin hienoa väriä. Koristeellisuus tulee esiin, kun punasipulia käyttää raakana salaatteihin tai esim. blinien lisäkkeeksi.
• Purjo. Purjo kasvattaa varsimaisen lehtitupin, jota käytetään rapeine lehtilatvoineen sipulin tavoin. Maku on miedohko ja hienostunut. Purjo maistuu parhaalta kevyesti kypsennettynä tai raakana. Kotimaisena purjoa on saatavana helmikuulle saakka.
• Ruohosipuli. Ruohosipuli on suomaisille tuttu, kevään ensimmäinen maustevihannes ja kautta koko vuoden ruukuissa saatava tuoreyrtti. Sitä tavataan myös luonnonvaraisena Lappia myöten.
• Ruokasipuli. Tunnetaan myös nimillä keltasipuli tai kepasipuli (Allium cepa). Suomen eniten viljelty sipuli on kaikille tuttu. Keltasipuli kasvaa pohjoisen ilmastossa maultaan voimakkaaksi. Sitä voidaan käyttää mausteena ja vihanneksena kaikessa ruoanvalmistuksessa. Kypsentäminen lepyttää maun. Haudutetut, kullankeltaiset sipulirenkaat nostavat veden kielelle.
• Ryvässipuli. Ryvässipuli on maultaan voimakas ja salottisipulin tapaan jakautuva sipuli. Vanhanajan ryvässipulista löytyy Suomesta erittäin aromikkaita paikallisia kantoja. Soisi, ettei sen viljely kokonaan unohtuisi.
• Salaattisipuli. Saatetaan tunnistaa myös nimistä vihersipuli, spring onion, green onion ja bunching onion. Salaattisipuli on hyvin suosittu Kiinassa, Koreassa ja Japanissa, mutta nykyisin jo meilläkin. Tämä sipuli korjataan varhaisessa kehitysvaiheessa. Tyviosa muistuttaa pientä purjoa, mutta lehden vihreät osat ovat poikkileikkaukseltaan pyöreät ja ontot.
• Salottisipuli. Salottisipulia voi pitää hienojen aromiensa takia gourmetsipulina. Se kuuluu jakautuviin sipuleihin toisin kuin yleensä jakautumaton keltasipuli. Kuori on tavallisesti vahva ja kuiva-ainepitoisuus korkea, joten säilyvyys on hyvä. Muoto vaihtelee litteästä pyöreään ja sukkulamaiseen banaanisalottiin. Salottisipuli kypsyy nopeasti ja sopii etenkin kastikkeisiin, mutta myös kaikkeen ruoanvalmistukseen.
• Spring onion -sipuli (katso Salaattisipuli)
• Valkosipuli tai kynsilaukka. Uskollisimmat valkosipulin ystävät käyttävät sitä kaikkeen mahdolliseen syötävään. Yleensä valkosipuli koostuu 8 - 20 kynnestä, mutta myös yhden kynnen soolovalkosipuleita on saatavana. Kypsennettynä valkosipuli maistuu täyteläisen pehmeältä.
• Vihersipuli (katso Salaattisipuli)

Sipulitietoutta

Suomalainen syö sipuleita yhteensä noin 5,2 kg vuodessa. Tästä kelta- ja punasipulin osuus on reilusti yli 4 kg, purjon 370 g, valkosipulin 220 g, kevätsipulin 160 g ja muiden sipuleiden 160 g. Sipuli on neljänneksi suosituin vihannes Suomessa tomaatin, kurkun ja porkkanan jälkeen. Sipulia ostavat muita enemmän alle 35-vuotiaat ja pääkaupunkiseudulla asuvat. Purjoa ja erikoissipuleita ostetaan muita enemmän isoissa kaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla. Kiloissa sipuleiden osuus perunan ja vihannesten kokonaisostoista on 6 % ja euroissa vastaavasti 5 prosenttia. Sipulia saatiin vuonna 2007 varastoon noin kolmannes enemmän kuin edellisvuonna, koska viljelyala oli seitsemisen prosenttia isompi kuin vuonna 2006. Sipulia riittänee aina heinäkuulle saakka. Luomuna viljellään Suomessa keltasipulin lisäksi ainakin puna-, valko-, kevät-, ruoho- ja ryvässipulia sekä purjoa. Valtakunnallisesti myytävien luomusipuleiden lisäksi paikalliset erikoisuudet esimerkiksi ryvässipulin vanhoista lajikkeista ovat elävä osa suomalaista sipulin viljelyn historiaa. Kasviolosuhteisiinsa parhaiten sopeutuneita lajikkeita saadaan näin säilytetyksi.

Sipulit kiistatta terveysvaikutteisia

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sipulit osana monipuolista, kasvispainotteista ruokavaliota alentavat veren kolesterolitasoa, vahvistavat immuunijärjestelmää ja auttavat ehkäisemään syöpä- sekä sydän- ja verisuonisairauksien kehittymistä. Sipulien terveysvaikutukset aiheutuvat niiden sisältämistä orgaanisista rikkiyhdisteistä ja flavonoideista. Antibioottisena yhdisteenä valkosipulin allisiini ehkäisee haitallisten mikrobien toimintaa ja tulehduksia. Kversetiini-nimisen flavonoidin lähteinä sipulit ovat erinomaisia. Punasipuli puolestaan saa värinsä antosyaaneista, jotka toimivat ihmisen elimistössä hyödyllisinä antioksidantteina.

Lue lisää: Kotimaiset Kasvikset ry., 14.1.2008

Ravitsemus herättää tunteita

**
Tämän kirjoituksen kommentit kannattaa lukea! Kommentointi on vilkasta. Äskettäin tuli taas tosi mielenkiintoinen kommentti:

Luonnon vitamiinit suojaavat mm. syövältä, kun taas synteettiset vitamiinit voivat aiheuttaa syöpää. Hyvänä esimerkkinä tästä on SETTI-tutkimus, jossa tupakoitsijoiden syöpä lisääntyi, kun heille annettiin beetakaroteenia ja E-vitamiinia synteettisenä valmisteena. Luonnollisten vitamiinien hyvistä vaikutuksista on julkaistu paljon tutkimuksia, mutta edelleen lääketeollisuuden rahoittamat tutkimukset tehdään synteettisillä vitamiineilla ja tulokset ovat aina negatiivisia. Eivätkö tutkijat jo vihdoinkin ala ymmärtämään, että vain luonnonvitamiineilla on terveyttä edistäviä ominaisuuksia.

Kannattaakin olla nyt tarkkana kun puhutaan D- vitamiinin hyvistä terveysvaikutuksista, sillä ne perustuvat jälleen luonnon D- vitamiinia saaneiden ihmisten terveyteen. Lääketeollisuus tarjoaa jo vahvoja synteettisiä D- vitamiinivalmisteita ja elintarviketeollisuus kyllästää maitotalous-tuotteitaan keinotekoisella D- vitamiinilla, kun se on ensin poistanut siitä rasvan mukana luonnollisen D- vitamiinin. Onko tässä jotakin järkeä??? Kalanmaksaöljytkin on pilattu, esimerkiksi Möller ja Lysi lisäävät omiin kalanmaksa- ja kalaöljyihinsä vaihtelevia määriä keinotekoisia A- ja D- vitamiineja, joten nekään eivät ole enää luonnonmukaisia. Lähes kaikki monivitamiinivalmisteet ovat myös täysin synteettisiä. Onneksi AITOA kalanmaksaöljyä ja muita luonnonvitamiinejakin on tarjolla, muista kysyä niitä.

Alunperin kirjoitettu 6.2.2007, päivityksiä tehty 12.2.2007, 8.1.2008 ja 11.1.2008

Olen ahkerasti kiertänyt Suomea juttelemassa leppoisaan sävyyni ravinnosta ja tuottanut siinä sivussa ravitsemukseen liittyvää opetusmateriaalia. Nyt on muutama tunti aikaa hengähtää ja ajattelin käyttää tämän ajan pieneen ajatustuokioon ravinnosta. Tässä esittelen sellaista räjähdysherkkää aineistoa, joka voi saattaa herkimmät ihmisyksilöt raivon partaalle. Ohjeistukseni perustuu useiden vuosien aikana tehtyihin havaintoihin, minulle saapuneeseen palautteeseen (kiitos!) ja ravintoluennoilla esitettyihin kommentteihin ja selvennyksiin.

Ravitsemus herättää tunteita laidasta laitaan

Silmäni ja korvani ovat auenneet havainnoimaan ravitsemukseen liittyviä asioita. Ravitsemukseen liittyy tunnetiloja laidasta laitaan. Tunnetiloja joiden tueksi haetaan tutkittua tietoa. On lähes uskomatonta miten eri suuntaan oma mielemme voidaan tarpeen vaatiessa kääntää suhtautumisessamme päivittäiseen ravintoomme! Välillä tuntuu, että tolkku on kadonnut ihmisiltä kokonaan, sanoo eräs keskustelija osuvasti.

Esi-isämme keräsivät kokemusperäistä tietoa ravinnosta. Vuosisatojen saatossa syntyi käsitys siitä mikä ruoka on terveellistä ja mikä ravintoaine sammuttaa nälän tehokkaimmin. Villisiat, antiloopit ja hirvet juostiin kiinni ja syötiin lihoineen, rasvoineen ja sisälmyksineen. Opittiin viljelemään maata ja lypsämään lehmiä. Metsän antimet kerättiin talteen ja torjuttiin niillä vitamiinipuutoksia. Säilöttiin ruoka parhaan taidon mukaan niin, että säilyttiin hengissä niukempien luonnonantimien vallitessa.

Tarvittiin moderni tiede ja elintarviketeollisuus näiden ravintoasioiden täydelliseen sekoittamiseen. Voi ihan syystä sanoa, että tiede on hyvä renki, mutta huono isäntä. On todella vaikeaa tällä hetkellä tietää mihin pitäisi uskoa. Tieteeseen, tiedon tulkintaan, omaan tolkkuun vai johonkin muuhun? Takaraivossa saattaa olla jokin ennakkokäsitys omasta ravitsemusideologiasta. Tietoa on jaossa enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Tietoa joka joko kumoaa tai antaa tukea omalle ennakkokäsityksellesi. Milloinkaan ihmiskunnan historiassa ei ole niin tarkkaan ollut tietoa siitä miten jokin ravintoaine vaikuttaa ihmisen aineenvaihduntaan. Tiedämme jopa miten jokin ravintoaine vaikuttaa solu- ja geenitasolla.

Kuitenkin olemme niin sekaisin kaikesta tiedosta, että yksinkertaisimmatkin asiat osataan perusteellisesti sekoittaa. Ohessa muutama esimerkki.

Kansanterveyslaitos, jonka minä aikoinaan kuvittelin puolueettoman ravintotiedon turvalliseksi tyyssijaksi, tutkitun tiedon turvapaikaksi, on osoittautunut masentavan ristiriitaiseksi terveyspopulismin linnakkeeksi (!). Tämä tuntuu todelta pahalta sanoa, mutta minulta on kyllä totaalisesti mennyt luottamus Kansanterveyslaitokseen. Elintarviketeollisuuden ja lääketeollisuuden taloudelliset intressit ovat vuosien saatossa vieneet tätä laitosta harhaan ravintokeskustelussamme. Siinä missä olisi toivonut osittain verovaroin ylläpidetystä Kansanterveyslaitoksesta neutraalia näkökulmaa ravitsemukseen, saa luettavakseen pysähtyneisyyden dogmeja naurettavuuksiin saakkaa! Nauloja on Kansanterveyslaitoksen arkkuun isketty moneen kertaan. Esimerkiksi käy maailman tutkimuslaitoksissa selvitettävänä ollut asia voivatko uskomattomat Kansanterveyslaitoksen tutkijoiden näytöt joidenkin vitamiinien syöpää lisäävästä vaikutuksesta olla totta. Miljoonia euroja paloi aikanaan tutkimusmäärärahoja kun tämän laitoksen tutkijat totesivat esimerkiksi tupakoitsijoiden beetakaroteenin (A-vitamiinin esiaste) käytön olevan hengenvaarallista puuhaa. Moneksi vuodeksi beetakaroteeni joutui outoon valoon ja koko vitamiinikeskustelu meni täysin takalukkoon. Mitä maailmalla on selvinnyt? Joo, tuo Syövänehkäisytutkimus (SETTI-tutkimus) on osoittautumassa täydelliseksi flopiksi! Tarkoituksenhakuisella tavalla SETTI-tutkimuksessa etsittiin vitamiineille jotain sellaista roolia mikä niillä ei ole (Beta Carotene "risks" proven false!). Kansanterveyslaitos on tehnyt suomalaisen tutkimustyön naurunalaiseksi. Voiko enää luottaa mihinkään tietoon mitä Kansanterveyslaitos antaa tutkimuksistaan? Sisältääkö esimerkiksi meijerivoi todella niin vaarallista rasvaa kuin Kansanterveyslaitos antaa ymmärtää? Ohjaako Kansanterveyslaitos ravitsemusterapeutteja tahallaan harhaan?

Ei voi olla tarkoituksenmukaista myöskään lukea tutkimuksia kuten esim. dosentti Uffe Ravnskov (Ruotsi) tekee. Kolesterolimyytti -kirjassa, jonka olen tarkkaan lukenut, Uffe hyökkää viime vuosikymmeniä ravintokeskusteluamme hallitsevia rasvamyyttejä vastaan. Esimerkiksi kumoten sen käsityksen, että ravinnon rasvat lisäävät veren kolesterolipitoisuutta. Siinä moni suomalainenkin tutkija ja Kansanterveyslaitos (!) saa kuulla kunniansa! On hyvä, että hän kertoo miten vääristynyt käsityksemme ravintorasvoista on ja kirjassa on paljon ansiokasta ja oivaltava tietoa tarjolla. Suosittelen kirjaa kaikille terveydestään kiinnostuneille. Suurena ongelmana kirjassa on kuitenkin se, että dosentti Ravnskov tulkitsee tieteellisiä töitä hyvin oudolla tavalla: Pitäisi lukea julkaistuja tutkimustuloksia siten, että poimii monista tutkimuksista esille ne asiat joita tutkija ei ole maininnut alkuperäistutkimuksessa tai joita hän ei ole halunnut kommentoida. Rivien välistä, taulukoiden ja graafisten esitysten joukosta löytyy Ravnskovin mukaan selitys kolesterolimyytin järjettömyydelle. En väitä Ravnskovin olevan väärässä, mutta hän ohjaa lukijaa kulkemaan sellaista polkua pitkin, jolla mennään vielä syvempään metsään: Suurin osa tieteellisestä tutkimustyöstä koskien erityisesti rasvoja pitäisi kirjoittaa (tai ainakin tulkita) uudestaan! Voin hyvin ymmärtää, että moni lipiditutkija kokee olonsa epämukavaksi, kiusaantuneeksi ehkä jopa huvittuneeksi. Minulle jäi Uffe Ravnskovista hyvin epämiellyttävä olo. Ehkä hänen on pakko tällä tavalla edetä valistuksessaan, mutta tosi vaikeaksi tilanne menee jos tutkimustöitä pitää jatkossa lukea rivien välistä.

Miten sitten pitäisi syödä ja elää? Ei teidän tarvitse uskoa minun viestiini yhtään sen enempää kuin Kansanterveyslaitoksen dogmeihin tai toista ääripäätä edustavaan Ravnskoviin. Tai näiden ääripäiden väliin asettuvia ravintovalistusjippoja. Tässä nyt kuitenkin on oma käsitykseni (lisättynä muutamalla nimimerkki "Anjan" lisäyksellä) siitä miten ravitsemuskeskustelussa voi edetä:

• nauttikaa monipuolisesta ruoasta
• laihduttaja syököön pienempiä ruoka-annoksia ja liikkukoon enemmän
• kestävyysurheilija rakastakoon edelleen niitä hiilihydraatteja
• todella vähän liikkuva voi hyötyä hiilihydraattien vähäisemmästä saannista
• lukekaa ravintotutkimuksia kriittisesti
• kaikki painettu tieto ei ole totta!
• kuunnelkaa kroppaanne herkällä korvalla, se on paljon viisaampi kuin uskottekaan
• käyttäkää omaa järkeänne, luottettavatkin ihmiset voivat joskus olla väärässä
• luottakaa veteraaniurheilijaan, joka ei halua johtaa teitä harhaan

Kommentteja saa tulla!

Saarioisen loistava vastamainos - "Raasioinen"

##
Olen sanaton. Miettikää tätä 16-vuotiaan oivallusta einesteollisuuden epäkohdista. Eikö olisi paljon mukavampaa jos oma äitikulta valmistaisi oikeaa ruokaa siellä hellan ääressä? :

"Raasioinen" voitti vastamainoskisan

M&M 29.11.2007, 09:50

Mainoskupla-vastamainoskisan voiton nappasi 16-vuotias Jenni Oranen työllään "Raasioinen".

- Olen todella yllättynyt voitosta. Tämä on ensimmäinen vastamainostyöni. Epäkaupallinen mainoskritiikki on mielestäni loistava tapa tuoda esille omia ajatuksia yhteiskunnan [epäkohdista], Jenni Oranen toteaa tiedotteessa. Orasen työssä esiintyy lapsi vahvasti Saarioisen pitsaa muistuttavan mikroruuan äärellä.

Luonto-Liiton ja Voima-lehden järjestämään Mainoskupla-kisaan osallistui [vuonna 2007] yhteensä 136 työtä. Kilpailun parhaimmisto sekä voittajatyöt ovat nähtävissä kilpailun verkkosivuilla osoitteessa www.mainoskupla.fi/. Kilpailu liittyy perjantaina 30.11.2007 [vietettyyn] Älä osta mitään -päivään.

Lähde: Kemikaalicocktail, 9.1.2008

Kevyttä ja raskasta lukemista

*
Tänään minua ilahduttaa professori Jukka Kemppinen (1944- ), joka kirjoittaa hienosti lukemisesta. Tässä muutama makupala:

Kirjallisuudessa on valitettavan paljon pyrkimystä pudottaa paskat kärryiltä. Jos tilanne välttämättä vaatii siivoa kielenkäyttöä, tapaan sanoa, että kolmentuhannen esteet on aika tavallinen romaanitekninen keino ja että runous ei muuta olekaan. Älkää siis ihmiskullat uskoko vastuuttomia, jotka väittävät, että kirjojen lukeminen olisi tahdosta ja tavasta kiinni. Lukeminen on melkein yhtä vaikeaa kuin kirjoittaminen ja vaatii jatkuvaa huolta ja harjoitusta.

Havaintoesimerkki on John Updike, joka on todellisuudessa erittäin hyvä kirjailija. Vähän väliä hän aloittaa kirjansa niin, että ensimmäiset 32 tai 64 sivua ovat varsinaista risuaitaa. Nuo jaksot on tarkoitettu väsyttämään kevytmieliset. Huonommat kriitikot sanovat, että kirja ”alkaa vetää” vasta alkujaksojen jälkeen, mutta tuo on muun muassa Updikeä ajatellen erehdys. Kyllä se on tahallista.

Asian selvittäminen ei ole vaikeaa. Aidosti huono kirja on tarmoton, laiska, mutainen ja ennen kaikkea vilpillinen. Vilpillinen kirjoittaja tekee itseään tykö tai isottelee. Hyvässä tekstissä pinta ja ydin ovat yhtä ja muoto ja sisältö täysin saman asian nimityksiä. Hyvän tekstin viat ja virheet ovat sen omia, eivät muualta omaksuttuja. Hyvä kirjoittaja on kuin merimies, joka ei luule mitään, koska tietää, että jokainen teko on ratkaiseva ja vaatii koko ihmisen. Jokainen sana.

Olen viime aikoina lukenut monta hienoa ravintokirjaa. Ei suinkaan virheettömiä, mutta virheet ovat kirjoittajien omia. On kirjoja, joissa lauseiden takaa näkee sanomisen tuskan. Näkee sen miten ravitsemus herättää suuria tunteita. Niin suuria, että minun mielestäni vakavasti otettavat ravintokirjat pitäisi lukea niin, että jokaisen luetun sivun jälkeen lukija pakotetaan miettimään vartin verran äsken lukemansa tekstin sisältöä. Se on hidasta lukemista, mutta taatusti hedelmällisempää kuin kirjan ahmiminen. Raskaista ja tietoa täyteen pakatuista kirjoista pitää nauttia kuten hyvästä päivällisestä. Pitkään ja hartaasti. Tänään nautin professori Kemppisen blogikirjoituksesta pitkään ja hartaasti. Joka kappaleen jälkeen pidin spontaanisti miettimistauon. Se on hyvän kirjoituksen laatumerkki.

Lukeekohan kukaan koskaan minun vaatimattomia sepustuksiani pitkään ja hartaasti?

Deetä tarvitaan!

**
Silmiin osui uutistarjonnassa hyvin mielenkiintoinen otsikko: D-vitamiinin puutos lisää sydänkohtauksen riskiä (YLE-uutiset, 8.1.2008). Asiasta kirjoittavat myös muut uutistoimistot.

Eilen (7.1.2008) ilmestyneessä amerikkalaistutkimuksessa on todettu, että rasvaliukoisen D-vitamiinin puutos kasvattaa sydänkohtauksen riskiä. Tutkimuksen mukaan D-vitamiinin puutoksesta kärsivillä on tutkimuksen mukaan jopa 60 prosenttia korkeampi sydänkohtauksen riski kuin korkeamman D-vitamiinipitoisuuden omaavilla. Tutkimuksessa löytyi myös yhteys D-vitamiinin puutoksen ja diabeteksen, korkeaan kolesterolin ja korkean verenpaineen välillä. Sydänkohtausriski oli kaksinkertainen niillä ihmisillä, joilla oli korkea verenpaine ja D-vitamiini puutos. Johtopäätöksenä on, että D-vitamiini saattaa suojata sydän- ja verisuonitaudeilta.

Elimistömme tuottaa D-vitamiinia, kun iholle näytetään auringonvaloa. Asiantuntijoiden mukaan 10-15 minuuttia auringonvalossa kolme kertaa viikossa takaa riittävän D-vitamiinin saannin. Helsingin yliopiston ravitsemustieteen dosentti Christel Lamberg-Allardt kertoi minulle äskettäin, että Suomessa D-vitamiinia voi muodostua iholla auringon UV-säteilyn vaikutuksesta vain kesäkuukausina. Asia johtuu siitä, että niitä tärkeitä UV-B-säteitä ei pääse Suomessa maankamaralle asti talvisaikaan ja D-vitamiinivarastomme eivät riitä koko talveksi. D-vitamiinia tarvitaan ravinnosta ainakin talviaikaan.

Tutkimus on tehty maineikkaassa Harvardin yliopistossa. Tutkimuksessa seurattiin yli 1 700 ihmistä, joiden keski-ikä oli 59.

Asian tärkeyden vuoksi olen tehnyt pienen D-vitamiinikatsauksen:

D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota joskus myös kutsutaan antirakiittiseksi vitamiiniksi sen luustolle tyypillisestä vaikutuksesta johtuen. Ruoasta me saamme eläinperäistä kolekalsiferolia ja kasvikunnan ergokalsiferolia (D2-vitamiini), josta maksassa muodostuu D3-vitamiinia. Saantisuositus on nykyään 5-10 µg/vrk, mutta tällä hetkellä pohditaan tätä suuremman saannin sallimista suomalaisille. Erityisesti tiukkaa ruokavaliota soveltavien vegaanien olisi syytä käyttää jotain D-vitamiinivalmistetta päivittäin. Mikäli ei käytä pimeänä vuodenaikana (lokakuun alusta maaliskuun loppuun) säännöllisesti vitaminoituja maitovalmisteita, ravintorasvoja ja kalaa, Valtion ravitsemusneuvotteluvaliokunta suosittelee vitamiinilisää purkista. Suomessa D-vitamiinia on lisätty margariineihin vuodesta 1955 ja maitoon vuodesta 1990 lähtien. Helmikuun 2003 alusta alkaen maitoihin ja piimävalmisteisiin on lisätty D-vitamiinia 0,5 mikrogrammaa desilitraan valmistetta. Myös joidenkin rasiamargariinien D-vitamiinipitoisuutta on nostettu hiukan nykyisestään (tällä hetkellä D-vitamiinipitoisuus on 10 µg/100 g). Tavoitteena on lisätä nuorten ja aikuisten D-vitamiinin saanti nykyisestä noin neljästä mikrogrammasta seitsemään mikrogrammaan vuorokaudessa. Tähän päästään juomalla noin kolme lasia maitoa tai piimää päivässä, käyttämällä vitaminoituja margariineja ja syömällä kalaa. Luomumaitotuotteisiin vitamiinia ei saa lisätä. Parhaita D-vitamiinilähteitä ovat maitovalmisteet, ravintorasvat, kalanmaksaöljy, rasvainen kala, maksa ja kananmunan keltuainen sekä auringonotto.

D-vitamiinin saanti on Suomessa keskimäärin riittämätöntä, johtuen lähinnä vähäisestä auringonvalosta, kalan, D-vitaminoitujen maitojen tai margariinien vähäisistä käyttömääristä. Suomalaistutkimuksessa D-vitamiinin puutos todettiin lähes 70 prosentilla 9-15 vuotiaista tytöistä. Kesäaikaan D-vitamiinia syntetisoidaan iholla riittävästi jo muutaman kymmenen minuutin ulkona olon aikana ultraviolettivalon vaikutuksesta, joten D-vitamiinin puutetta ei pääse syntymään. Myöhäistalvella jopa puolet saattaa kuitenkin olla puutteellisessa D-vitamiinistatuksessa.

D-vitamiini vaikuttaa luustoon ja hampaisiin, normaaliin kalsium-magnesium-fosforitasapainoon ja kalsiumin imeytymiseen. Ilman D-vitamiinia ihmisen elimistö ei pysty käyttämään hyväkseen ruoasta tulevaa kalsiumia. D-vitamiinin pääasiallisina tehtävinä elimistössä pidetäänkin sen roolia luukudoksen mineralisoitumisessa ja kalsiumin imeytymisessä – molemmat luunmuodostukseen keskeisesti vaikuttavia tehtäviä. D-vitamiinin puute pehmentää aikuisten luuta, lapsista puhumattakaan. Klassiset D-vitamiinin puutossairaudet ovatkin riisitauti ja osteomalasia. D-vitamiini edesauttaa toisen vesiliukoisen vitamiinin, eli A-vitamiinin imeytymistä. Uusimpien tutkimusten mukaan D-vitamiinilla näyttäisi olevan myönteinen vaikutus vastustuskykyyn, ientulehdusten ehkäisyyn, mahdollisesti myös nuoruustyypin diabetekseen ja psoriasikseen (voiteena). Influenssaepidemioiden kausittaiset vaihtelut osuvat yhteen D-vitamiinin kausittaisten vaihteluiden kanssa. Meillä Suomessa esimerkiksi influenssaepidemioita esiintyy useimmiten lopputalvesta, jolloin D-vitamiinipitoisuudet ovat alhaisimmillaan. Viimeaikaiset tutkimukset ovat myös paljastaneet, että D-vitamiini onkin luonteeltaan enemmän hormoni kuin vitamiini.

Harvinainen D-vitamiinin yliannostus johtaa veren kalsiumpitoisuuden huomattavaan nousuun ja luuston lisääntyvään hajoamiseen. D-vitamiinin imeytymistä heikentää heikko rautatilanne kehossa ja pitkäketjuisten tyydyttymättömien rasvahappojen runsas esiintyminen ruoassa. Ruokavaliosta ei voi saada D-vitamiinia sellaista määrää, joka aiheuttaisi myrkytysoireita. Kuitenkin vitaminoitujen ravintoainevalmisteiden väärä annostelu yhdessä monivitamiinivalmisteiden nauttimisen kanssa voi johtaa myrkytykseen. D-vitamiinin aineenvaihdunta on hidasta, ja siksi sitä pidetään vitamiineista haitallisimpana.

Reumalääkäri kirjoittaa asiaa painonhallinnasta

*
Reumalääkäri LKT Pekka Nykänen kirjoittaa näin menestyksellisestä painonhallinnasta:

Olen ylipainoisille ja lihaville potilailleni suositellut hiilihydraattien välttämistä. Laihdutuksessa mm. peruna, vaalea leipä, pasta, makeiset, suklaa, pulla, keksit ovat kiellettyjä.
Sallittuja ovat: liha, kala, hedelmät, tummaleipä (kohtuudella), vihannekset, marjat, rasvaton maito, juusto.
Jos yllä olevalla dieetillä ei paino lähde laskemaan, kiellän myös tumman leivän kunnes on toivottu painotaso saavutettu.
Painon laskun ennätys oli eräällä potilaalla 25 kg puolessa vuodessa. Paino on nyt normaali ja painoindeksi 23.5 kg/m2.
Olen kehottanut potilaita syömään, kun tulee nälkä mutta vain sallittuja ruokia.

LKT Pekka Nykäsen lisäkommentti: Halusin laittaa tähän kokemuksia käytännön työstä, jossa todella joidenkin potilaiden kohdalla saa erinomaisia hoitotuloksia rajoittamalla ruokavaliosta hiilihydraatteja. Oletan painonlaskun johtuvan siitä, että vähähiilihydraattisella ruokavaliolla nälän tunne pysyy poissa pidempään ja siten syömisen tarve vähenee.

Lihavuustutkija ja dosentti Pertti Mustajoki on tätä mieltä:

Jos vastaanotolla oleva potilas on halukas laihduttamaan ja muuttamaan elintapojaan, mukaan liitetään joitakin tietoja painonhallinnasta. Lyhyessä interventiossa ei ole mahdollisuutta varsinaiseen ohjaukseen, vaan siinä kerrotaan joistakin keskeisistä painonhallinnan periaatteista. Näitä ovat esimerkiksi seuraavat: sopiva tavoite on 5-10 % painosta pois, painonhallinta edellyttää pysyviä muutoksia joissakin elintavoissa, ja muutoksista tärkeimmät ovat energiapitoisten ruokien käytön vähentäminen ja annoskokojen pienentäminen, pienen energiatiheyden omaavien vesi- ja kuitupitoisten ruokien käytön lisääminen ja päivittäisten askeleiden lisääminen. Potilasta kannustetaan itse toteutettuun laihduttamiseen tai hänet neuvotaan terveydenhuollon ulkopuoliseen laihdutusohjelmaan. Lyhyttä interventiota voidaan tehostaa antamalla mukaan kirjallista tietoa lihavuudesta ja terveydestä. Terveysportin Lääkärin tietokannan potilasohjeissa on tulostettavissa oleva ohje Tietoa lihavuudesta ja terveydestä.

Lihavuuden perushoito tarkoittaa 10-20 tapaamiskertaa sisältävää painonhallinnan ohjausta, joka yleensä toteutetaan ryhmässä (Paula Hakala ja Mikael Fogelholm "tietävät" miten homma toimii).

Lihavuuden lääkehoito on käypää hoitoa. Hoitosuosituksen mukaan lääkitys ei yleensä ole ensisijainen hoitomenetelmä, mutta sitä voidaan käyttää silloin, kun painoindeksi on vähintään 30 kg/m2 (tai vähintään 28 kg/m2, kun potilaalla on lihavuuteen liittyviä sairauksia). Lääkehoitoon kuuluu muutakin kuin pelkkä reseptin kirjoittaminen. Lääke ei ole automaattinen laihduttaja vaan tukena elämäntapojen muutoksille. Siksi sitä harkittaessa on syytä varmistaa, että potilaalla on motivaatiota muuttaa elintapojaan. Vastaanottokäynnin jälkeen potilas tulisi ohjata saamaan terveydenhoitajalta tai ravitsemusterapeutilta ohjeita ruokavalion ja muiden elämäntapojen muuttamisesta (leipää, kevyttuotteita, rasvatonta maitoa, mahdollisimman vähärasvaista lihaa, hedelmiä, vihanneksia, liikuntaa). Potilaalle on aiheellista kertoa, että lääkitystä voidaan jatkaa pitkäänkin, jos se osoittautuu hyödylliseksi. Kaikki eivät lääkehoidosta hyödy, ja ensimmäisten parin kolmen kuukauden kuluttua arvioidaan, kannattaako jatkaa. Lääkärin on syytä pitää mielessä myös lihavuuden leikkaushoidon mahdollisuus. Jos sairaalloisesti lihavan potilaan perushoito ei ole tuottanut tulosta eikä vasta-aiheita ole, hänelle voidaan kertoa leikkaushoidon mahdollisuudesta.

Mustajoen menetelmällä ei laihdu muuta kuin potilaan kukkaro ja leikkauksella uhkaaminen on jo aika pöyristyttävää. Nykäsen menetelmällä moni laihtuu ihan oikeasti.

Minkälainen kokemus sinulla on laihtumisesta? Onko Suomessa terveysviranomaisilla pallo hukassa?

Lukekaa lisää Nykäsen menetelmästä vaikkapa täältä:
Hiilaritietoiset -foorumi
Ravitsemus ja terveys -blogi

Morfiinia tai ei - kovaa mennään!

*
Lukijavihjeen perusteella (Kiitos Varpu!) tutustuin merkilliseen urheilututkimukseen. Harjoituskaudella urheilijat ottivat säännöllisesti morfiinia kyetäkseen harjoittelemaan kovempaa. Kun samat urheilijat kilpailutilanteessa olettivat saavansa morfiinia voidakseen taistella kipukynnystä vastaan, heille annettiinkin lumelääkettä. Lumelääke antoi tästä huolimatta huomattavan edun suorituskyvyssä. Miten WADA (Maailman antidopingtoimisto) aikoo tähän asiaan reagoida? Ei kai lumelääkettä sentään voi lisätä urheilussa kiellettyjen lääkeaineiden listalle?

Lääketieteessä tunnetaan hyvin tämä lumevaikutus. Teoriassa lumelääke voi edistää sisäsyntyistä kivunlievitystä. Italialaistutkijat ovat nyt tehneet jännittävän kokeen urheilijoille. Dopingaineeksi luokiteltua morfiinia on annettu harjoituksissa todella kovaa treenaaville urheilijoille. Urheilijan tietämättä morfiini vaihdettiin lumelääkkeeseen kilpailutilanteessa, mutta tästä huolimatta urheilija koki samantyyppisen kivunlievityksen kuin saadessaan morfiinia. Urheilijan kilpailusuorituksessa näkyi kivunlievityksen tuoma suorituskyvyn parannus. Asiaa tarkemmin selvitettäessä todettiin, että lumelääkkeen aikaansaama kivunlievitys syntyi vaikka viimeisimmästä morfiinipiikin annosta oli kulunut jopa viikon verran. Morfiinin antama kivunlievitys säilyy siis odottamattoman kauan.

Tutkijat pitävät mahdollisena, että morfiinin tukemaa lumelääkitystä voidaan käyttää urheilusuorituksen tehostamisessa. Tämä olisi nykyisten dopingsääntöjen sallimaa puuhastelua sillä "harmaalla alueella". Ei kiellettyä, mutta tietenkin moraalisesti arveluttavaa toimintaa.

Halutessaan urheilija voisi siis ottaa morfiinilääkettä kilpailua edeltävien harjoitusten aikana ja varmistaa paremman suorituskyvyn "laillisella" lumelääkityksellä itse kilpailupäivänä. On selvää, että kipukynnyksen ylittäminen harjoituksissa ja kilpailutilanteessa, ei voi olla riskitöntä puuhaa. Moni urheilija saattaa kuitenkin olla valmis ottamaan tämän riskin saavuttaakseen tarvittavan edun kilpailutilanteessa.

Mitä mieltä olette tästä tutkimushavainnosta?

Lähde: Fabrizio Benedetti, Antonella Pollo, and Luana Colloca. Opioid-Mediated Placebo Responses Boost Pain Endurance and Physical Performance: Is It Doping in Sport Competitions? The Journal of Neuroscience, October 31, 27 (44): 11934-11939, 2007

Vihannekset ja salaatit sekaisin?

#
Välillä meillä on ravintokeskustelussa puurot ja vellit sekaisin. Nyt on Helsingin Sanomien toimittaja Päivi Repo rohkeasti sekoillut vihannesasiassa. Hän väittää, että talvella vihanneksista voi saada liikaa nitraattia.

Uskallan epäillä moista väitettä. Vihannesten terveysvaikutukset ylittävät monin verroin mahdolliset pienten nitraattimäärien terveyshaitat. Tällaiset kielteiset vihannesjutut synnyttävät helposti vääriä mielikuvia vihanneksista. Juuri kun me ravintovalistajat olemme päässeet eroon pahimpien "kaninruokavitsien" synnyttämästä turmiollisesta vaikutuksesta terveellisten vihannesten ja salaattien kulutukseen, tulee tällainen ikävä juttu maamme johtavassa sanomalehdessä.

Tässä ollaan kallellaan sinne Brysseliin päin. Tämän nitraattiasian havaitsi ruokaa seuraava EU:n tieteellinen komitea. Se on kuulemma kerännyt viime talvena kymmenistä vihanneksista kymmeniätuhansia näytteitä EU-maista sekä Norjasta. Tuloksia esiteltiin äskettäin Brysselissä Euroopan ruokavalvontavirasto Efsan kokouksessa.

Yksittäisten vihannesten syyllistäminen tuntuu jo ajojahdilta: "Nitraattia löytyi runsaasti monista vihreistä lehtivihanneksista. Huippu oli rukola, jonka "voisi luokitella myrkyksi", kuten tutkimusta esitellyt Newscastlen yliopiston vieraileva professori Andrew Cockburn totesi. Suositukset ylittäviä pitoisuuksia löytyi muun muassa pinaatista."

Helsinkiläinen ravintokirjoittaja Juhana Harju pohtii samaa asiaa omassa blogissaan: Puolentoista kuukauden takainen uutisartikkeli kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan nitraatin ja nitriitin runsaampi saanti ruoasta yhdistyi puolta vähäisempään sydänsolujen kuolemaan eläinkokeessa. Lisäksi tutkimusta johtanut Nathan Bryan totesi: "Yleinen käsitys on, että nitriitit/nitraatit ovat karsinogeeneja, mutta ne eivät ole."

Syökää vihanneksia! Se on neuvoni. Menikö tässä toimittajalta vihannekset ja salaatit sekaisin? Kommentteja saa tulla.

Lähde: Päivi Repo. Talven vihanneksista voi saada liikaa nitraattia. Helsingin Sanomat, 2.1.2008