#
Tänään oli kahvi mennä väärään kurkkuun. Luin USA Today -lehdestä, että suomalainen menestystuote ksylitoli, on erittäin vaarallista koirille. Vuodesta 2002 lähtien USA:ssa on kuollut kymmeniä koiria, heidän syötyään ksylitolilla makeutettuja elintarvikkeita.
Toimittajan mukaan ksylitolin terveyttä nakertava teho perustuisi siihen, että se voimakkaasti laskee verensokeria. Jotkut koirat oksentavat, saavat kouristuksia ja kaatuvat nurin. Muut kotieläimemme eivät ole vaaravyöhykkeessä ja ihminen ei kärsi ksylitolista.
En tiedä onko kyseessä uutisankka. Kyseessä voi tietysti olla aspartaami-imperiumin vastaisku. Asian paremmin tuntevat kommentoijat kumoavat tämän salaliittoteorian.
Lähde: USA Today, 18.3.2007 (Popular sweetener is toxic for dogs)
Olisikohan aspartaami-imperiumi lähettänyt mielipidekirjoituksen myös Espoolaiseen ilmaisjakelulehti Länsi-Väylään? Tuskin sentään. Siellä nimittäin joku kirjoitti koiranpentunsa ksylitolimyrkytyksestä. Yksinhuoltajalla ei ollut säästössä 300 euroa, jota olisi tarvittu hoitoon + loput maksut myöhemmin. Eläinlääkärin mukaan koiralle ei ollut kotona tehtävissä mitään ja ehdotti viimeistä piikkiä. Koiranomistajan ystävä kuitenkin valutteli sokerivettä koiran suuhun ja tajuton koira kannettiin autoon. Kuinka ollakaan koira nousi istumaan ja juoksi kotiin. Jutussa oli olennaista se, että hoitoon ei pääse "osamaksulla " ja että kotihoitoa varten ei osattu antaa ohjeita. Koira selvisi ystävän terveen järjen ansiosta.
VastaaPoistaKyllä koirien ksylitoliherkkyys on ollut joskus aiemminkin esillä ainakin Koiramme-lehdessä, jossa asiasta on varoiteltu esimerkkien kera.
VastaaPoistaSamaten suklaa - varsinkin tumma - on vähänkin suurempina annoksina "myrkkyä" koirille.
Ainakin kaikki tuntemani "koiraihmiset" ovat kyllä vuosia tienneet, että sekä ksylitoli että suklaa ovat koirille pahaksi. Joten tuskin tässä mitään salaliittoteorioita kannattaa kehitellä, edes pilke silmäkulmassa.
VastaaPoista*P*
Hienoa kun löytyy asiantuntijoita - salaliittoteoria haudattu.
VastaaPoistaNiin, useissa eri lähteissä olen minäkin tämän nähnyt. Eli koirille ksylitoli on tiettävästi myrkyllistä. Ilmeisesti se aiheuttaa koiralla insuliinineritystä huijaamalla elimistöä luulemaan että verensokeri on korkealla. Lisäksi se vahingoittaa koiran maksaa.
VastaaPoistaAsiahan on tavattoman mielenkiintoinen ja räjähdysherkkä. Pakko kysyä, vaikka olisi ehkä viisainta vaieta: Huijaavatko keinotekoiset makeutusaineet (aspartaami, asesulfaami, sakariini) ihmiselimistöä luulemaan, että verensokeri on korkealla?
VastaaPoistaTiedä häntä tuosta räjähdysherkkyydestä. Ksylitolilla on kiistattomia positiivisia vaikutuksia, mutta ei se mikään hopealuoti ole makeutusaineiden saralla. Aspartaamin ja vastaavien vaikutuksista on "kiistelty" vuosia, mutta aspartaami taitaa mennä samaan kategoriaan kuin vesijohtovesi tai kuninkaallinen perimä.
VastaaPoistaEli kaikenlaisia uskomuksia siitä pidettäneen yleisesti mielisairauksina.