torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Tietoa eettisestä kuluttamisesta

**
Eettinen kuluttaminen tarkoittaa tuotteiden tai palveluiden ostamista tiettyjä eettisiä (moraalisia) toimintatapoja ja periaatteita noudattavilta yrityksiltä tai yhdistyksiltä. Lisäksi tähän eettiseen kuluttamiseen liittyy olennaisesti myös kulutushyödykkeiden säästäminen (liiallisen kuluttamisen välttäminen) ja tuotteiden huolto, kierrätys tai uudelleenkäyttö. Tuotteiden eettisyyttä voi korostaa erilaisilla merkeillä kuten reilun kaupan merkki tai luomu-merkki.

Suomen Kuluttajaliitto on aloittanut eettiseen kuluttamiseen liittyvän hankkeen. Internet-osoitteeseen www.eettinenvalinta.fi luodaan tietokanta, johon kerätään kattavasti pääsääntöisesti Suomessa julkaistua tietoa eettisestä ja ympäristöystävällisestä kuluttamisesta. Tietoa kerätään muun muassa yliopistoista, ammattikorkeakouluista, kansalaisjärjestöistä, lehdistä, tieteiskirjallisuudesta sekä viranomaistahoilta.

Tietokannan tarkoituksena on helpottaa tiedon saantia yhä suurempaa mielenkiintoa herättävältä eettisen kuluttamisen alueelta. Suomessa on tuotettu alan tietoa paljon, mutta se ei vielä löydy yhdestä paikasta. Siten tiedon hyödyntäminen ja erityisesti tiedon vertailu on vaikeaa. Tietokanta suunnataan laajalle yleisölle. Sitä voivat hyödyntää niin kuluttajat, toimittajat, opettajat, oppilaat, kaupan henkilökunta, asukkaat, tutkijat, viranomaiset kuin päättäjätkin.

Suomen Kuluttajaliitto tekee yhteistyötä projektissa muun muassa Kuluttajaviraston, Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Liitto haastaa kaikki eettisestä kuluttamisesta kiinnostuneet tulemaan mukaan tämän uraa uurtavan tietokannan kehittämiseen!

Lisätietoja hankkeesta antaa projektipäällikkö Juha Beurling (040 534 59 45)

Jo nyt voi tietokannassa kavuta 18 askelta eettisen kuluttamisen portaissa:

1) Ole ekotehokas! Tiesitkö, että laskemalla lämpötilaa yhdellä asteella vähennät energiankulutusta viidellä prosentilla?
2) Ratin taakse vain tarvittaessa. Lyhyet matkat taittuvat kävellen tai pyöräillen, pidemmillä matkoilla kannattaa nauttia joukkoliikenteen eduista.
3) Kokemuksia kotimaassa! Kotimaan matkakohteisiin pääsee nopeammin, edullisemmin ja pienemmin päästöin kuin etelän lomakohteisiin.
4) Tuliaisiksi tunnelmia. Matkamuistojen ei tarvitse olla käsin kosketeltavia. Jos kynä pysyy kädessä, matkapäiväkirja on paras muisto mukavasta reissusta tai pyydä kotiin viemiseksi paikallisen ravintolan suosikkiresepti.
5) Kuluta energiaa! Vaivaa tai vatkaa taikina vaihteeksi käsin. Säästät sähköä ja samalla saat "ruista ranteeseen".
6) Puhdas omatunto. Annostele pesuaine harkiten.
7) Palvelua, kiitos! Kampaajan, kosmetologin, hierojan ja siivoojan palveluista voi nauttia hyvällä omallatunnolla.
8) Lyhennä, pidennä, kavenna, levennä. Muodista ja korjaa käyttökelpoiset vanhat vaatteet.
9) Sisusta säästäen. Kokeile somistamista tekstiileillä ja viherkasveilla tai vaikka vain kalusteiden järjestystä vaihtamalla.
10) Ei ainoastaan melko reilua. Reilun kaupan tuotteet eivät nykyisin ole juurikaan muita tuotteita kalliimpia, joten ostopäätöksellä on helppo vaikuttaa kehitysmaissa asuvien maanviljelijöiden, työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä elämään.
11) Läheltä on lyhyt matka. Lentorahtina Suomeen tuotu vihannes kuluttaa energiaa kolme kertaa enemmän kuin kotimaassa kasvatettu.
12) Joutsen ja muut eettiset merkit. Tutustu ympäristömerkkeihin, jotka löydät muun muassa Kuluttajaviraston nettisivuilta.
13) Kaupasta kotiin, ei kaatopaikalle. Kun jo ostoksia tehdessäsi mietit, kuinka suuri osa hankinnoista kulkeutuu roskina ulos, on helpompi valita vähemmän kaatopaikkajätettä tuottavia tuotteita.
14) Ostokset omaan kassiin! Kankainen ostoskassi kulkee kätevästi mukana.
15) Tumppaa! Tupakan kuivattamisen takia maailmassa häviää joka vuosi Helsingin kaupungin kokoinen alue metsää.
16) Yhteistä hyvää. Naapurisopu kunniaan! Ystävien, sukulaisten tai naapureiden kanssa voi hankkia yhteiskäyttöön puutarhanhoitovälineitä, auton tai kesämökin.
17) Opeta lemmikkisi luonnon ystäväksi. Vaikka lemmikki olisi tottunut valmiisiin aterioihin, lisää ruokakuppiin toisinaan myös omia ruoantähteitäsi.
18) Tutustu, kysy ja vaikuta. Eettisimmältä vaikuttava tuote tai palvelu ei välttämättä aina ole paras vaihtoehto. Asiantuntijankaan ei ole aina helppo sanoa, mikä on eettisesti kestävin ja suositeltavin vaihtoehto, mutta tutustumalla aiheeseen esimerkiksi netissä saat lisätietoja ja käytännön vinkkejä.

Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 8.3.2007

1 kommentti:

  1. Hyvä olisi myös muistaa, että jos ihminen lentää kerrankin lentokoneessa huvikseen, mitkään reilun kaupan valinnat eivät enää "hyvitä" sitä. On niin koomista, kun ekohörhöt ihan sujuvasti dyykkaavat roskiksia ja sitten lentävät joogamatkalla intiaan. Apostolinkyyti on ainoa eettinen tapa matkustaa - polkupyörän valmistaminenkin on kuormittanut luontoa melko tavalla.

    *P*

    VastaaPoista