torstaina, heinäkuuta 05, 2007

Suomalaisten ravintotase 2006

***
Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus
(Tike) on taas tehnyt vuosittaisen yhteenvetonsa Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta.

Suomessa syötiin viime vuonna lihaa 73,5 kiloa henkeä kohden eli vajaa prosentti edellisvuotta enemmän. Sianliha maistuu edelleen suomalaisille. Possua pantiin suuhun vajaan kilon enemmän kuin vuonna 2005, eli 2,4 prosenttia. Naudanlihan kulutus väheni 0,6 prosenttia. Siipikarjanlihan kulutus osoitti laskua ensimmäisen kerran 1970-luvulta jatkuneen nousun jälkeen. Liekö lintuinfluenssapelottelulla osuutensa.

Vihannesten ja hedelmien kulutus jäi valitettavasti noin 4 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2005. Nyt palattiin vuoden 2004 tasolle eli 53,3 kiloon henkeä kohti. Jos mukaan lasketaan säilyke- ja pakastevihannekset saatiin kulutukseksi vaivaiset 65,3 kiloa henkeä kohti. Tässä on tulevina vuosina paljon parantamisen varaa. Sitrushedelmien kulutus kasvoi 0,6 kiloa vuodesta 2005 eli 12,7 kiloon henkeä kohti. Muiden tuoreiden hedelmien kulutus väheni 1,7 kiloa eli 33,9 kiloon henkeä kohti, mikä on lähes saman verran kuin kaksi vuotta aikaisemmin. Hedelmien kokonaiskulutus, jossa ovat mukana myös hedelmäsäilykkeet ja -mehut sekä marjat, väheni reilulla neljällä prosentilla eli 86,4 kiloon henkeä kohti.

Maitotuotteista rasvattoman maidon suosion kasvu jatkui, ja jogurttia syötiin edellisvuotta enemmän. Jogurtin kulutus kasvoi 1,5 kiloa edellisvuodesta eli 20,6 kiloon henkeä kohti. Piimän ja viilin kulutus jatkoi laskuaan. Punaisen maidon, eli täysmaidon kulutus pieneni 0,7 kiloa, ja se oli nyt enää 11 kiloa henkeä kohden. Kermaa lorautettiin ruoan ja kahvin joukkoon hieman edellisvuotta enemmän, eli henkeä kohti 6,6 kiloa. Nestemäisiä maitotuotteita käytettiin vuonna 2006 henkeä kohti kaikkiaan 188,8 kiloa eli lähes saman verran kuin edellisenä vuonna. Juuston kulutus kasvoi vajaan kilon verran eli 18 kiloon henkeä kohti. Kulutetusta juustosta noin kolmannes oli tuontijuustoa.

Kananmunalla mentiin töihin suunnilleen yhtä usein kuin vuonna 2005 eli kananmunia kulutettiin 9,3 kiloa henkeä kohti. Kananmunien suosion nousuun voi tulevina vuosina vaikuttaa kananmunatiedotuksen järkiintyminen. Kananmunat eivät kohtuullisissa määrissä siis nosta veren kolesterolia.

Viljan kulutus oli lähes ennallaan, eli 78,7 kiloa henkeä kohti. Vehnän kulutus laski kuin lehmän häntä, mutta rukiin kulutus ilahduttavasti lisääntyi. Ruista saatiin ranteeseen 16,3 kilon voimalla henkeä kohti. Viimeksi rukiin kulutus oli näin suurta vuonna 1994. Muita viljoja kulutettiin lähes saman verran kuin vuonna 2005. Perunan kulutus väheni vajaan kilon eli 1,5 %, ja se oli 61,1 kiloa henkeä kohti.

Voita kulutettiin henkeä kohti 2,8 kiloa, eli ilahduttavasti 0,2 kg enemmän kuin edellisvuonna ja margariinin kulutus polki paikallaan. Silti 7,5 kiloa margariinia on pelottavan paljon. Erilaisia rasvaseoksia kulutettiin 2,8 kiloa henkeä kohti, eli 0,1 kiloa vähemmän kuin vuonna 2005. Kasviöljyjä kulutettiin 5,3 kiloa henkeä kohti eli noin 1,5 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Lähde: Maa- ja metsätalousministeriön Tike -tiedotus, 4.7.2007

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti