tiistaina, heinäkuuta 10, 2007

Tupakka pilaa lihakset

**
Nottinghamin yliopiston tutkimuksesta
löytyy varsin pätevä syy lopettaa tupakointi: Tupakka lisää lihaskatoa.

Kun ihminen vanhenee tähän liittyy väistämättä mm. lihasmassan katoa. Heikommilla lihaksilla on vaikeampi pitää tasapainoa yllä ja suojatiellä ei enää ehdi autojen alta pois yhtä vikkelästi. Iäkkäät ihmiset kaatuilevat ja luita menee herkemmin poikki kuin nuoremmilla.

Tutkimukseen osallistui yli kuusikymppisiä miehiä ja naisia. Elintavoissa ei suuria eroja ollut. Ainoana merkittävänä erona havaittiin, että jotkut tupakoivat, jotkut eivät. Tupakkaa kului joko yli 20 savuketta päivässä vähintään 20 vuoden ajan, tai sitten oltiin savuttomia.

Lihasproteiinin muodostumista mitattiin merkityllä aminohappoliuksella, jota annettiin suonensisäisesti. Reisilihaksesta otetut koepalat paljastivat, että savuttomilla ihmisillä muodostui lihasproteiinia selvästi enemmän kuin tupakoitsijoilla. Lihasproteiinin synteesin hidastuminen luultavasti heikensi lihaskunnon ylläpitämistä. Lisäksi tupakoitsijoiden elimistössä oli lihaksen kasvua estävää myostatiinia ja lihasproteiinia pilkkovaa MAFbx-entsyymiä enemmän kuin savuttomilla.

Tumppaa se tupakka ja pysyt pitempään pystyssä!

Lähde: Nottinghamin yliopiston tiedote, 9.7.2007

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti