lauantaina, lokakuuta 20, 2007

Luentovalmisteluja

#
Huomenna menen tuttuun paikkaan luennoimaan
, eli juttelemaan ravinnosta ja liikunnasta kilpirauhaspotilaille. Te jotka ette pääse luentoa seuraamaan (ei avoin yleisölle), voitte saada maistaa alkujuontoani. Luentoni on aikaisin aamulla ja vajaatoiminnasta kärsivät ihmiset pitää herättää kuuntelemaan luentoa.

Hyvää huomenta! Onks' hyvä meininki? Tietoa olette saaneet tarpeeksi näillä kuntoutuspäivillä toivon mukaan. Minut on hetken mielijohteesta kutsuttu tänne aikaisin aamulla puhumaan ravinnosta ja liikunnasta. Aloitellaan sitten.

Kuulkaas, välillä tulee vastaan aika kummallisia tutkimuksia. Toissapäivänä (19.10.2007) brittiläisen East Anglian yliopiston tiedote kiinnitti huomioni: Kiroilu työpaikalla vähentää stressiä! Asiaa oli oikein tutkittu.

Tällaiseen tutkimukseen osallistui sata henkeä Britanniasta ja Yhdysvalloista. Eiks´ niillä tutkijoilla jumankekka ole parempaa tekemistä?

Kiroilu töissä tekee vitun hyvää paitsi työntekijöille myös pomoille, julistetaan tiedotteessa. Joku saamarin professori Yehuda Baruch kehtaa näin sanoa: Ärräpäiden päästäminen työpaikalla vähentää stressiä, luo joukkuehenkeä, vahvistaa keskinäisiä suhteita ja tuo helpotusta turhautumiseen. Haista vittu!

Tutkimus toteaa edelleen, että kiroilun kieltäminen työpaikoilla ei välttämättä ole hyväksi motivaatiolle ja moraalille. Kaikkea siitä saakeli vieköön löytää netistä!

Joku paska kallonkutistaja tarvittiin tähänkin analyysiin: Työntekijät kiroilevat tavan takaa, mutta eivät välttämättä negatiivisessa, loukkaavassa tarkoituksessa. Fuck! Professorin mukaan naiset kiroilevat paljon luultua enemmän, etenkin keskenään. No joo, puhuuhan ne naiset muutenkin enemmän kuin miehet. Ja siihen vitun kieroon tapaansa vielä supisevat keskenään.

Työnjohdolle on tärkeää ymmärtää milloin kiroilu on hyväksyttävää, milloin loukkaavaa. Räävitön ja negatiivishenkinen kiroilu kun puolestaan aiheuttaa stressiä. Voi holy motherfucker sentään mitä sontaa. Hyppää kaivoon! Haaste onkin, missä kohdassa työnjohdon olisi syytä sulkea korvansa kiroilulta, ja milloin taas puuttua siihen.

Voi hitto kun teki hyvää avautua! Työpaikalla.

Lähde: Verkkouutiset, 19.10.2007

2 kommenttia:

  1. Itse asiassa viimeistä edellisessä Tiede- lehdessä uutisoitiin juuri, että on tehty uusi tutkimus, joka osoittaa, että naiset eivät puhu yhtään sen enempää kuin miehetkään.

    *P*

    VastaaPoista
  2. Bullshit *p*. :-)

    Luento onnistui muuten ihan hyvin. Alussa sain toivomani shokkivaikutuksen aikaiseksi. Porukka oli hereillä. Sain sopivasti ujutettua luentoon asiatietoakin.

    PS. Minä en yleensä kiroile luennoillani enkä muutenkaan.

    VastaaPoista