**
Uutistoimisto Reuters välittää tänään (17.10.2007) maailmalle aika mielenkiintoisen uutisen: Lihavuus ei olekaan lihavan itsensä ongelma. Koko ajan lisääntyvää lihavuusepidemiaa ei voi yksistään selittää sillä tavalla, että ihmiset elävät epäterveellisesti.
Brittitutkijat ovat kahden vuoden aikana pohtineet tätä asiaa oikein urakalla. Noin 250 tutkijaa ja ravintoasiantuntijaa on brittiläisen terveyslaitoksen ns. Foresight -ohjelmassa päässyt loppuraportin tekoon.
Tutkijoiden mukaan lihavuudesta ei ole yksittäinen ihminen vastuussa, vaan lihavuus on seurausta yhteiskunnan muutoksesta. Energiapitoista ruokaa on yllin kyllin tarjolla ja se on lisäksi varsin edullista. Koneet tekevät ne työt joihin ennen tarvittiin meidän lihastyötämme, modernit kulkuvälineet vievät meidät kätevästi paikasta toiseen ja sitten me istumme niin tavattoman paljon paikallamme.
Tutkimusta johtanut Sir David King, haluaa kerta kaikkiaan romuttaa myytin, että lihava ihminen on laiska ja rakastaa liiaksi ruokaa ja liikkumatonta elämää. Tämän myytin murskaamiseksi on nyt koostettu vakuuttava tutkimusaineisto.
Sir David King pitää yksilön vastuuta huomattavana, mutta koko lihavuusepidemia on liian monimutkainen kaatuakseen kokonaan yksittäisen henkilön kannettavaksi. Tutkimuksen löydökset ovat pistäneet sellaisen hälytyskellon soimaan, josta syystä voidaan odottaa realistisia toimenpiteitä lihavuuden torjumiseksi.
Lihavuusepidemian torjumiseen ja peruutusvaihteen saamiseksi päälle menee tutkijoiden mukaan vähintään 30 vuotta. Tänä aikana nähdään muutoksia , jotka tähtäävät hyötyliikunnan voimakkaaseen lisääntymiseen. Kansalaisia opastetaan kädestä pitäen liikkumaan enemmän ja siirtymään terveellisempien ravintolähteiden äärelle.
Veteraaniurheilija tervehtii tomeria brittitutkijoita ilolla. Liikkumattomuuteen houkutteleva elämäntapamme on tullut tiensä päähän. Mitä enemmän liikumme omakohtaisesti ja tarkkailemme mitä pistämme suuhumme, sitä vähemmän meillä on huolta lihavuusepidemiasta jatkossa.
Lähde: Reuters Health, "Obesity a result of modern life", 17.10.2007
Jos lihomisen syy olisi vähäinen liikunta, niin kaikki vähän liikkuvat lihoisivat.
VastaaPoistaJos lihomisen syy olisi epäterveellinen ruoka, niin kaikki epäterveellisesti syövät lihoisivat.
Kaukana taidetaan valitettavasti vielä olla oikeasta tiedosta.
Kiitos kommentista Jari. Uskoisin, että liikuntamyönteisempi yhteiskunta voisi omalta osaltaan olla hyvä tapa edistää kansalaisten terveyttä ja sitä myötä myös ehkäistä ylipainoa.
VastaaPoistaOngelmana on ihmisten laiskuus. On niin ihana vain istua ja olla kuljetettavana. Liikkumattomuus on ISO ongelma. Epäterveellinen ravinto myös.
"Hullu paljon työtä tekee, viisas pääseen vähemmällä". Tämä vanha sanonta voi kyllä osua pahasti omaan nilkkaan, kun kaikki arjen pyörittämistä helpottavat palvelut otetaan oitis käyttöön. Ihminen on totutettu asioimaan kotoaan käsin tietokoneella ja kaikenmaailman autokaistat sen kun yleistyvät. Vähintään autolla pitää päästä aivan oven viereen.
VastaaPoistaNo tämä oli vähän kärjistettyä, mutta itse koetan pärjäillä ilman autoa niin kauan kun se on mahdollista.
Olen tarkkaillut kriittisesti viime aikoina kriittisesti television mainontaa ja tehnyt aika karmean havainnon - emme tarvitse mitään näistä tuotteista oikeasti, joita päivittäin mainostetaan. Terveellisiä tuotteita ei juuri mainosteta. Tästä saa aivan vapaasti vetää palkokasvin sieraimeen, onneksi tänä digiaikan pystyn kelaamaan muutenkin mainokset ohi tuossa tuokioissa.
Tämän hetken suosituin mainoslause; "Meidän äiti tekee teidän äitien ruoat" on saanut myös miespuolisen väestön huomioivan lauseen. "Meidän isi tekee teidän äitien lapset"
VastaaPoistaEi voi mitään, tämä on huvittanut minua suunnattomasti aina kun näen näitä einesmainoksia (heh, heh)
Hienosti kommentoitu Potkupami. Perinteisen kotona valmistetun ruoan lisääntynyt käyttö ja liikunnan vielä tomerampi edistäminen voivat pelastaa Suomen terveyskatastrofilta.
VastaaPoistaEi ihminen ole laiska, jos löytyy se oma juttu missä vain.
VastaaPoista