maanantaina, helmikuuta 08, 2010

Mikä ihmeen melamiini?

*
Kirjoitettu alun perin 18.9.2008, lisää tietoa 23.9.2008, 4.10.2008, 30.10.2008, 12.2.2009 ja 8.2.2010.

Mikä ihmeen melamiini
tappaa pikkulapsia Kiinassa?

Istutteko tukevasti? Melamiinia on taas vuonna 2010 löydetty Kiinasta!

Maitojauheessa havaittiin elokuussa 2008 melamiinia. Arla pelästyi kovasti, sillä myös heidän maitojauheista löytyi tätä ainetta. Kiinan maidonkulutus on nelinkertaistunut vuodesta 2000. Markkinoinnissa kerrotaan maidon tekevän lapsista viisaita ja pitkäikäisiä. Kaupungeissa rintaruokinnan vaihto maitojauheeseen on yhä yleisempää. Kiinassa käytetään maitojauhetta maidon sijaan koska jääkaapit eivät ole yleisiä. Myrkytystiedon tultua ilmi yhtiö lopetti äidinmaitovastikkeiden valmistamisen Kiinassa. Iltalehti kirjoittaa, että melamiinia on myös löydetty mm. jäätelöstä ja jogurtista. Melamiinin kerrotaan aiheuttaneen munuaiskivien muodostumisen äidinmaidonvastiketta saaneille lapsille. Kuusi lasta on kuoli vuonna 2008 myrkytyksen seurauksena. Kiinan terveysministeriön mukaan vastikkeeseen joutunut melamiini aiheutti yli 300 000 sairastumista. Heistä lähes 13 000 on joutunut sairaalaan. Kiinan elintarvikkeiden turvallisuudesta vastaava laadunvalvontaviraston johtaja Li Changjiang erosi 22.9.2008 myrkytystapausten vuoksi (Tiedot napattu Wikipediasta). Koillis-Kiinassa sijaitsevassa Liaoningin maakunnassa on selvinnyt laaja ongelma, joka liittyy melamiinilla myrkyttyneisiin kananmuniin. Melamiinia on päässyt kananmuniin eläinrehusta. Näitä melamiinilla vahvistettuja (lue: pilattuja) kananmunia on myyty mm. Hongkongissa.

Aamulehti kirjoitti 12.2.2009, että melamiinikohun keskipisteessä ollut kiinalaisyritys Sanlu Group on julistettu konkurssiin. Sanlu oli aikoinaan Kiinan suurimpia maitovalmisteiden tuottajia. Myrkkymaitoskandaalin jälkeen melamiinia sisältänyt maitojauhe määrättiin tuhottavaksi. Uusin tieto on, että 8.2.2010 Kiinan viranomaiset ovat löytäneet edelleen melamiinia maastaan. Kymmeniä tonneja myrkyllistä melamiinia sisältävää maitojauhetta on otettu talteen ja ainakin 30 tonnia jauhetta on yhä kateissa. Viikonloppuna (6.-7.2.2010) viranomaiset sulkivat kaksi meijeriyritystä, jotka olivat myyneet jauhetta. Lisäksi koillisesta Jilinin maakunnasta löydettiin makeisia, jotka sisälsivät melamiinia.

Melamiinia on lisätty elintarvikkeisiin ilmeisen itsekkään voitontavoittelun takia. Se on lisännyt nestemäisen maidon tilavuutta. Näin on pystytty kiertämään viranomaisten suorittamat tarkistukset vedellä ohennetussa kevytmaidossa. Melamiini lisäsi maidon proteiinimäärää.

Melamiini on muoviteollisuuden raaka-aine. Siitä valmistetaan mm. valkotauluja (tauluja joihin piirretään väritusseilla), keittiövälineitä, liimaa. Aineen myrkyllisyydestä on erittäin vähän tietoa. Elimistöön joutuessaan se kuitenkin muuntuu kyromatsiiniksi, joka on kasvien tuhoamiseen käytetty myrkky. Kiina on maailman suurin melamiinin tuottaja.

Aamulehti tiesi kertoa 23.9.2008, että Kiinassa saastuneita maitotuotteita myynyt yhtiö (Sanlu-Group) tiesi asiasta kuukausia ennen kuin ilmoitti siitä viranomaisille. Sanlu-Group alkoi saada valituksia sairastuneista vauvoista joulukuussa 2007, mutta yhtiö alkoi testata maitoaan vasta heinäkuussa 2008. Paikallisviranomaisille asiasta kerrottiin elokuussa 2008. Hebein kaupungissa on suuri Sanlu-Groupin tehdas. Kaupungin varakuvernööri Yang Chongyong myönsi 17.9.2008 paikallisviranomaisten salailleen asiaa lähinnä Pekingin kesäolympialaisten takia. Tällaista kohu-uutista ei tahdottu päästää julkisuuteen olympialaisten ajaksi.

Aika kauheaa tietoa! Nyt olisi kyllä elintarviketeollisuuden korkea aika ottaa hattu kouraansa ja pyytää anteeksi ruoalla pelleilyään. Myös täällä Suomessa voitaisiin siirtyä tuottamaan oikeaa ruokaa ilman mitään vippaskonsteja ja lisäaineita. Onko liikaa vaadittu?

Finfood tiedotti 18.9.2008, että kiinalaista maitojauhetta ei tuoda Suomeen. Mutta 3.10.2008 mm. Aamulehti kirjoitti, että kiinalaisesta maitojauheesta valmistettuja elintarvikkeita löytyi Suomesta. Kiinalaiset Koala-keksit sekä White Rabbit -karkit on vedetty markkinoilta Suomessa, kertoo Evira. Tuotteista on Hollannissa löydetty liikaa melamiinia. Eviran mukaan tuotteita on ollut myynnissä muutamissa niin sanotuissa etnisissä kaupoissa ja karkkitukuissa eteläisessä Suomessa. Karkkeja ja keksejä oli tuotu Suomeen yhteensä alle sata kiloa. Evira kertoo, että tuotteet eivät aiheuta kuluttajille terveysvaaraa.

Lähteet: STT ja muut uutistoimistot, Aamulehti, Finfood, Wikipedia

Muitakin skandaaleja on ollut tarjolla terveysblogissani:

7 kommenttia:

  1. Eihän Evira tiedä ihan kaikkea - ei sen tarvitse valvoa mitään sellaista, mikä myydään apteekissa. Lääkelaitoksen sivuilta löytyy ainakin yksi tuote, jossa on maitojauhetta. Mutta jos niistä henki menee, eihän kukaan maitojauhetta epäilisi kuitenkaan syyksi????

    VastaaPoista
  2. Kuka kysyy, mistä tuo maitojauhe tulee? Kuka siitä vastaa, jos kuollut ei voi valittaa? Eikai asiaa lienennä se, että kiinalaisia lapsia on muutoinkin niin paljon????

    Kyllä on aikoihin eletty:-(

    VastaaPoista
  3. Outoa, että noin vähän kukaan on kommentoinut...

    Tiesittehän, että kortisoni aiheuttaa diabetesta? Minkä takia sitä kortisonia kukin käyttää, vaihtelee. Jos sen voi välttää ruokavaliolla... miten sitten käy?

    VastaaPoista
  4. Eikös melamiini ole muovin pehmennys tuote joka voi vaikuttaa estrogeenin tavoin ja sikiö esim äidin nautittua ko maitovalmistetta altistuisi sille ja olisi saava kehityshäiriöitä ja geeni mutaatioita. Tämä melamiinin vaikutushan todettiin kun muoviset koeputket pilasivat kokeen jossa estrogeenin vaikutusta sammakon alkioiden kehitykseen tutkittiin.
    Havaittiin että nano tason ainejäämät tuottivat verrookiryhmän joka vastasi täysin estrogeenillä manipuloitua. Mitä siis tapahtuu kun samaa ainetta levitetään elintarviketuotannossa kahmalokaupalla.

    VastaaPoista
  5. Miten tämä nyt oikeasti on, onko kyse siitä, että lehmille syötetty melamiinilla jatkettu rehu on aiheuttanut maidon saastumisen melamiinilla vai onko itse maitoon lisätty melamiinia kuten joissakin lähteissä (paljon etenkin Suomessa?) kerrotaan tapahtuneen?

    Kukaan ei kai kuitenkaan ole väittänyt että joku olisi lantrannut kannanmunia melamiinilla ;-)

    Alunperin ei maidon saastumisessa oikein kerrottu mistä saastuminen johtuu, sitten on puhuttu maidon jatkamisesta melamiinilla. Saastuneiden kananmunien esiintultua alkaa epäilyttää että tuo "maidon lantraaminen" selityksenä mahdollisesti pientä valkopesua, jolla pyritään ohjaamaan huomiota pois karjan ravinnon (tai esim. hormonien ja lääkkeiden) merkitystä elintarvikkeiden mahdollisiin kieltisiin terveysvaikutuksiin.

    VastaaPoista