tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Työttömien terveysriski: työpaikkaruokailu päättyy

**
Työpaikkaruokailun päättyminen
on Työterveyslaitoksen mukaan yksi tärkeä terveysriski työttömälle.

Työttömät voivat huonommin ja ovat sairaampia kuin työssä käyvät. Syitä henkisen ja fyysisen kunnon alamäkeen on monia, yhtenä niistä työpaikkaruokailun päättyminen, kertoo Työterveyslaitoksen julkaisema Työ Terveys Turvallisuus -aikakauslehti.

Kriisin keskellä omasta terveydestä ja elämäntavoista huolehtimiseen pitäisi yhtäkkiä löytää uutta puhtia ja ryhtiä. Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jukka Vuori sanoo lehdessä, että myös fyysiset oireet lisääntyvät työttömyyden aikana ja jopa kuolleisuus kasvaa muun muassa sydän- ja verisuonisairauksien seurauksena.

Säännölliset ateriat hoitavat mieltä ja kehoa. Johtuuko työttömyys heikommasta terveydestä vai heikompi terveys työttömyydestä, siihen tutkimukset eivät anna yksiselitteistä vastausta. "Totuus löytyy varmaankin keskiväliltä. Massatyöttömyyden aikana työttömäksi jää entistä enemmän kaikenkuntoisia", Vuori sanoo. Vuori kuitenkin muistuttaa, että terveet työllistyvät heikompikuntoisia paremmin. Päivärytmi hoitaa mieltä ja ruumista, kun aterioi säännöllisesti ja hakeutuu kodin seinien ulkopuolelle liikkumaan sekä tapaamaan muita.

Lähde: Ruokatiedon uutistiedote terveystoimittajille, 1.9.2009

Lisää kirjoituksiani terveydestä:

7.4.1972 - se päivä muutti Suomen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti