torstaina, syyskuuta 24, 2009

Limsavero

**
Iltasanomat kirjoittaa tänään
(24.9.2009), että Yhdysvaltain presidentti Barack Obama saattaisi tukea makeiden virvoitusjuomien verotusta sen takia, että ne ovat liikalihavuuden merkittävä osatekijä. Obaman mielestä ideaa pitäisi tutkia. Obama viittaa tutkimustietoon liikalihavuudesta. "Siitä ei ole epäilystäkään, etteivätkö lapsemme juo aivan liikaa limonadeja", Obama sanoi viitaten tutkimustietoon.

Hän arveli kuitenkin, että virvoitusjuomaveroesitys saisi vastaansa juomanvalmistajien lisäksi ne kongressiedustajat, joiden kotiosavaltioissa tuotetaan sokeria tai makeutusaineena käytettävää maissisiirappia.

Ajatukset limsaverosta ovat jo nyt suututtaneet virvoitusjuomien valmistajia. "En ole koskaan nähnyt sellaisen järjestelmän toimivan, jossa valtio kertoo mitä syödä ja juoda", ärähti Coca-Colan pääjohtaja Muhtar Kent ja jatkoi lapsellisesti: "Jos se toimisi, niin Neuvostoliitto olisi yhä pystyssä."

New England Journal of Medicine -lehden juuri julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että limsavero toisi tuottojen lisäksi mukanaan todellista terveyshyötyä. Sen mukaan kymmenen prosentin hinnankorotus toisi mukanaan kymmenen prosentin kulutuksen laskun. Tästä asiasta kirjoittaa Suomessa esimerkiksi Helsingin Sanomat 19.9.2009.

Vastavalmistunut kalifornialaistutkimus liittää ylipainon suoraan virvoitusjuomiin. Lue kirjoitukseni "Virvoitusjuomat lihottavat - amen!"

Limsaa ei pidä juoda kuin vettä. Toisin kuin vedessä, limsassa on 17 teelusikallista sokeria annosta kohti. Jos aiomme tosissamme rajoittaa ylipaino-ongelmaa, meidän on aloitettava pahimmasta ongelmasta, ja virvoitusjuomat ovat listan kärkipäässä. Tätä mieltä on minun lisäkseni laaja tutkijayhteisö.

Viisas mies tuo Obama.

Lisää tietoa lihavuudesta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti