tiistaina, lokakuuta 13, 2009

D-vitamiinisuositus on aivan liian alhainen

**
Nykyiset suositukset D-vitamiinin saannille
ovat liian alhaiset, jotta D-vitamiinista olisi hyötyä vanhusten kaatumisten ehkäisyssä, kirjoittaa British Medical Journal.

Kansainvälisen tutkijaryhmän toteuttaman meta-analyysin mukaan vanhusten kaatumisriski vähenee viidenneksellä, kun päivittäinen D-vitamiinin saantitaso on välillä 17,5 - 25 mikrogrammaa. Alle 17,5 mikrogramman jäävästä D-vitamiinin saannista ei analyysin mukaan ole hyötyä kaatumisten ehkäisyssä. D-vitamiini vähentää vanhusten kaatumisriskiä, koska se parantaa lihasten toimintaa.

Suomessa virallinen D-vitamiinin saantisuositus on yli 60-vuotiaille 10 mikrogrammaa vuorokaudessa. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan alainen D-vitamiinityöryhmä pohtii parhaillaan keinoja koko väestön D-vitamiinin saannin parantamiseksi, mutta ei tiettävästi ole valmis nostamaan kansallista saantisuositusta ennen kuin uudet pohjoismaiset ravitsemusuositukset on julkaistu vuonna 2012.

Työryhmän puheenjohtaja ja ravitsemustieteen dosentti Christel Lamberg-Allardt Helsingin yliopistosta suosittelee kuitenkin jo nyt vähän ulkoileville ikääntyneille 10 -20 mikrogramman annosta päivittäin.

Lähde: Ruokatiedon uutispalvelu terveystoimittajille, 13.10.2009

Lue vielä tästä erittäin vilkasta D-vitamiinikeskustelua terveysblogissani, johon osallistuu mm. ystäväni Christel Lamberg-Allardt:

16 kommenttia:

  1. Veteraaniurheilija kirjoitti:

    "Kansainvälisen tutkijaryhmän toteuttaman meta-analyysin mukaan vanhusten kaatumisriski vähenee viidenneksellä, kun päivittäinen D-vitamiinin saantitaso on välillä 17,5 - 25 mikrogrammaa. Alle 17,5 mikrogramman jäävästä D-vitamiinin saannista ei analyysin mukaan ole hyötyä kaatumisten ehkäisyssä."


    JAMA:ssa julkaistussa meta-analyysissa päädyttiin jo viisi vuotta sitten aivan vastaaviin tuloksiin:

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15113819


    Minua kiinnostaisi tietää, mistä L-A on tämän "tippuu puoleen"-väitteen napannut vuoden takaiseen osteoporoosiliiton kannanotton ?

    "Huolehtimalla ikäihmisten ja vanhusten D-vitamiinin saannista puolet heidän kaatumisistaan ja viidennes murtumista olisi vältettävissä."

    http://www.osteoporoosiliitto.fi/sivu.php?artikkeli_id=699


    Jos luunmurtumat oikeasti haluttaisiin "estää", mielestäni pitäisi panostaa K2-vitamiinin saantiin Deen nostamisen ohella ja lisättäisiin mm. magnesiumin saantia ja harkittaisiin uudelleen tätä kalsiumin ylisyöttöä joka tuutista.

    K2-vitamiini, erityisesti MK4-menatetrenoni, on äärimmäisen tehokasta osteoporoottisten luunmurtumien ehkäisyssä vnhemmilla naisilla japanilaisen meta-analyysin mukaan (jonka voin kaivaa vaikka välittömästi). Sivuvaikutusprofiili on ollut B12-vitamiinin luokkaa, eli ei sivuvaikutuksia, whatsoever.

    Tai mitä turhia mitään ravinteita miettimään, syötetään vain ennalta ehkäisevästi 2 euroa päivässä maksavia osteoporoosilääkkeitä kaikille menopaussinaisille, ei järjellä mitään virkaa tässä maailmassa ole aiemminkaan ollut.

    VastaaPoista
  2. Asiasta kiinnostuneille oheisena viite ja linkki veteraaniurheilijan mainitsemaan BMJ:n meta-analyysiin:

    Fall prevention with supplemental and active forms of vitamin D: a meta-analysis of randomised controlled trials.
    Bischoff-Ferrari HA, Dawson-Hughes B, Staehelin HB, Orav JE, Stuck AE, Theiler R, Wong JB, Egli A, Kiel DP, Henschkowski J.
    BMJ. 2009 Oct 1;339:b3692. doi: 10.1136/bmj.b3692.
    http://www.bmj.com/cgi/content/full/339/oct01_1/b3692

    VastaaPoista
  3. Neonomide kirjoitti...

    "Veteraaniurheilija kirjoitti:

    "Kansainvälisen tutkijaryhmän toteuttaman meta-analyysin mukaan vanhusten kaatumisriski vähenee viidenneksellä, kun päivittäinen D-vitamiinin saantitaso on välillä 17,5 - 25 mikrogrammaa. Alle 17,5 mikrogramman jäävästä D-vitamiinin saannista ei analyysin mukaan ole hyötyä kaatumisten ehkäisyssä."

    JAMA:ssa julkaistussa meta-analyysissa päädyttiin jo viisi vuotta sitten aivan vastaaviin tuloksiin:

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15113819"


    Tuostakin on jo koko teksti saatavana:

    http://jama.ama-assn.org/cgi/content/full/291/16/1999

    Ainakin kaksi ensimmäistä tekijää näyttävät olevan samat kuin uudessa BMJ:n meta-analyysissä

    VastaaPoista
  4. Parin vuoden takaisessa kliinisessä kokeessa

    Broe KE, Chen TC, Weinberg J, Bischoff-Ferrari HA, Holick MF, Kiel DP.
    A higher dose of vitamin d reduces the risk of falls in nursing home residents: a randomized, multiple-dose study.
    J Am Geriatr Soc. 2007 Feb;55(2):234-9.
    http://www3.interscience.wiley.com/cgi-bin/fulltext/117995716/HTMLSTART

    vanhuksille annettiin D2(!)-vitamiinia 200 IU, 400 IU, 600 IU tai 800 IU 5 kk ajan. Vain suurin annos 800 IU vähensi kaatumisia tilastollisesti merkitsevästi, 72%. Suuresti ihmetyttää ensinnäkin se, että käytettiin D2:ta eikä D3:a sekä se, että noinkin pieniä annoksia otettiin mukaan ja ettei suurempia annoksia ainakin 5000 IU:hun asti kokeiltu.

    VastaaPoista
  5. Tuossa BMJ:n meta-analyysissä

    http://www.bmj.com/cgi/content/full/339/oct01_1/b3692

    mukanaolleiden tutkimusten suurin D-päiväannos oli siis 25 µg (1000 IU), kun tämänkaltaisissa kliinisissä kokeissa pitäisi mielestäni olla ainakin yksi haara, jossa päiväannos olisi vähintään luokkaa 100-125 µg (4000-5000 IU)!

    VastaaPoista
  6. Kirjoitin:

    "Tuossa BMJ:n meta-analyysissä

    http://www.bmj.com/cgi/content/full/339/oct01_1/b3692

    mukanaolleiden tutkimusten suurin D-päiväannos oli siis 25 µg (1000 IU), kun tämänkaltaisissa kliinisissä kokeissa pitäisi mielestäni olla ainakin yksi haara, jossa päiväannos olisi vähintään luokkaa 100-125 µg (4000-5000 IU)!"

    Kliinisessä kokeessa

    Long-term effects of giving nursing home residents bread fortified with 125 {micro}g (5000 IU) vitamin D3 per daily serving.
    Mocanu V, Stitt PA, Costan AR, Voroniuc O, Zbranca E, Luca V, Vieth R.
    Am J Clin Nutr. 2009 Feb 25.
    http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/ajcn.2008.26890v1

    vanhuksille annettiin 125 µg (5000 IU) D3:a ja 320 mg kalsiumia päivässä leivän mukana 12 kk ajan. BMD-arvot paranivat ja 92%:lla osanottajita seerumin 25(OH)D nousi yli 74 nmol/l (keskiarvo 126 nmol/l), eikä haittoja havaittu. Valitettavasti kaatumisia ei tässä kokeessa tutkittu.

    VastaaPoista
  7. Christel Lamberg-Allardt sanoi Prisma Studion toimittajille:

    "mutta se että suositus olisi sellainen, että kaikkien ihmisten pitäisi ottaa purkista, sehän ei ole oikeaa kansanravitsemuspolitiikkaa"

    No olisihan se politiikaksi aika uudenlaista, ainakin suomalaisella mittakaavalla. Mutta en vaan näe mitään järkeä soveltaa tuota politiikkaa näin väkisin ja vaivalloisesti ravinteeseen, jonka keskeisin lähde on aurinko eikä ruoka.

    Voitte katsoa ohjelman Yle Areenasta vielä vajaan viikon ajan, tai uusinnan ykköseltä joko perjantaina klo 16.00 tai lauantaina klo 12.00. Lamberg-Allardtin mielestä suositus voisi olla 20 mikroa vanhuksille ja 10 muille. Ilari Paakkari katsoi, että suurempien määrien turvallinen ottaminen on mahdollista vain tabletilla.

    Meinasin aiemmin kirjoittaa ja painottaa että laitosvanhusten suositusten korjaaminen oli aiemmassa tekstissäni ydinpointtina (syöpäpotilaiden kalsiiolitasojen kontrolloimisen kanssa), nehän eivät sinällään tulleet ehkä kovinkaan selvästi esille jatkokeskustelussa ja yhteenvedossa. Ei, en koita jokaista ajatustani puffata esille, eikä pointti ollut edes omaa keksintöäni. Tämä on vaan nähdäkseni seikka, johon viranomaisten olisi pitänyt puuttua jo ajat sitten, ja jonka tulisi olla niin näkyvästi esillä että poliitikotkin hoksaisivat.

    Joku 20 µg nyt on sellainen annos, josta ei ole havaittu minkäänasteisia haittavaikutuksia, noh... ikinä. Sellaisen pitäminen erityisenä miniminä porukalle, jolla on ehkä suurin mahdollinen tarve koko ravinteelle, ei olisi mitenkään mielipuolista. Varsinkin kun moisista annoksista on jo runsaasti kokemustakin, vai havaittiinko ennen 90-lukua jotain akuutteja lyhytaikaisvaikutuksia käytössä olleilla, nykysuositukset ylittävillä annoksilla. Jep, sitähän minäkin.

    VastaaPoista
  8. Joku reilusti silakkaa ja muuta kalaa syövä mummo tai pappa saattaa saadakin sopivasti Deetä, sellaiset vanhukset taitaa muutenkin olla suht terveitä. Luulisi että esim. vanhainkodissa olisi aikaa asukeilla aikaa etsiä tietoa, jospa jotkut aktiivisemmat ovatkin jo asialla?
    Ja omaiset.

    THL:n ylilääkäri Markku Kuusi Iltasanomassa: "Meille oli pieni yllätys, että se lähti nimenomaan pohjoisesta"
    Tuota vasten on kiva seurata D-hypoteesin paikkansapitävyyttä sikaflunssan levitessä.

    VastaaPoista
  9. "Luulisi että esim. vanhainkodissa olisi aikaa asukeilla aikaa etsiä tietoa, jospa jotkut aktiivisemmat ovatkin jo asialla?
    Ja omaiset."

    En ole täysin varma, miten tiukasti vanhainkodit ovat tätä nykyä velvoitettuja noudattamaan viranomaissusositusta, mutta epäilen homman tyssäävän nopeasti määräyksiin. Vuodeosastoillahan lääkäri kirjoittaa mitä lääkkeitä ravinteita annetaan ja kotoa tuodut ravinteet joskus takavarikoidaan. Lääkärien kädethän ovat sidotut reseptien suhteen. Byrokratia on konkreettisesti ottaen niin tiukkaa, että se kirjaimellisesti vammauttaa ja lyhentää elinikää.

    Asiaan voi kyllä vaikuttaa ruokavalion kautta, jos pyytää vanhukselle runsaasti kalaruokaa. Eri asia on, haluaako tai pystyykö vanhus syömään sitä ja kuinka viljelty (ja usein ravinteiltaan heikompilaatuinen) kala korjaa asiaa.

    Siteeraan vielä aiheesen yleisemmin liittyen Osteopoosiliiton puheenjohtajan vetoomusta Paula Risikolle. Vahvistin vielä muutaman sanan. Mistä ei voi puhua, on huudettava:

    "Erityisen oman terveyspalvelujärjestelmästä johtuvan ongelmansa D-vitamiinin saannin suhteen muodostavat ne pääsääntöisesti sisällä oleskelevat suomalaiset, joiden D-vitamiinin saannista ei huolehdita pitkäaikaishoitolaitoksissa (terveyskeskusten vuodeosastot), vanhainkodeissa, palvelutaloissa eikä kotihoidossa. Nämä suomalaiset potevat yleisesti D-vitamiinin puutteesta aiheutuvaa aikuisten riisitautia, osteomalasiaa. Heidän luunsa ovat ”pehmeitä” ja murtuvat helposti. Heidän murtumiensa kirurginen hoitokaan ei tahdo onnistua, koska naulaus ja proteesi eivät kiinnity pitävästi osteomalaattiseen luuhun. VIIDENNES kirurgisista ENNEN kotona asuvista murtumapotilaista JOUTUUKIN suuressa määrin TÄLLÄ mekanismilla PYSYVÄÄN laitoshoitoon."

    http://www.osteoporoosiliitto.fi/sivu.php?artikkeli_id=699

    Tämä tietenkin kattaa vain osteomalasian. Alhaisiin kalsidiolitasoihin on nyt liitetty aika huikea lista eri sairauksia, joiden suhteen laitosvanhukset ovat erityistä riskiryhmää.

    Uskoin asiassa tapahtuvan jonkinasteista edistystä asian korjausta vaatineen Lamberg-Allardtin päästyä vaikutusvaltaiseen asemaan, mutta Paula Risikon ympäripyöreä vastine (jossa mikrogrammoista oli tullut milligrammoja) ja syksyiset kommentit uusien suositusten saapumisesta "sitten joskus" saivat epäilemään, että josko nytkään tapahtuu mitään.

    Onhan se toki yksi asia jos kansalaisten suositukset ovat matalat, mutta jos laitoksissa tapahtuu pysyviä vammautumisia (tai jopa kuolemia) lähinnä vinksahtaneiden määräyksien vuoksi, niin damn.

    VastaaPoista
  10. Sori, annoin väärän linkin. Mutta kannattaa sekin lukea jos ei ole entuudestaan tuttua tekstiä.

    Oikea:
    http://www.osteoporoosiliitto.fi/sivu.php?artikkeli_id=702

    Eihän kirjeen lähettämisestä ole mennyt kuin vuosi.

    VastaaPoista
  11. Jos mun mummo joutuisi (81 v) sairaalaan tai muuhun laitokseen, saattaisin harkita vaivihkaista salakuljetusoperaatiota - D-vitskua ja ehkä krilliöljyä purkit SS-hoitsujen ja tri Mengelen haukansilmien ja kotkankynsien ohitse ja nappia kitusiin. Tietenkin sairauden laadun huomioon ottaen.

    No joo, tämä oli kärjistys. Parental discretion advised!
    Vai että lääkäri määrää? Omalääkintä verboten? Ei ole kokemusta.
    Mummo taitaa 25 mikroa ottaa purkista, maidot, voit ja läskit siihen päälle.

    VastaaPoista
  12. Piru vie, kalat unohtui!

    Sivukaneettina, THL:n ylilääkäri totesi Iltasanomissa eilen: Meille tuli yllätyksenä, että tämä (h1n1-epidemia) nimenomaan alkoi pohjoisesta.
    Lainaus on muistinvarainen. Onko D tekijä X, saa nähdä.

    VastaaPoista
  13. Eksyin tekemisen puutteessa selailemaan D-artikkeleita, tässä yhdestä pdf:stä pätkä

    From vitamin D to hormone D: fundamentals of the vitamin D
    endocrine system essential for good health1–4

    Despite many publications and scientific meetings reporting advances
    in vitamin D science, a disturbing realization is growing that the newer
    scientific and clinical knowledge is not being translated into better
    human health. Over the past several decades, the biological sphere of
    influence of vitaminD3, as defined by the tissue distribution of theVDR,
    has broadened at least 9-fold fromthe target organs required for calcium
    homeostasis (intestine, bone, kidney, and parathyroid). Now, research
    has shown that the pluripotent steroid hormone 1,25(OH)2D3 initiates
    the physiologic responses of 36 cell types that possess the VDR. In
    addition to the kidney’s endocrine production of circulating
    1,25(OH)2D3,
    researchers have found a paracrine production of this
    steroid hormone in 10 extrarenal organs. This article identifies the
    fundamentals of the vitaminDendocrine system, including its potential
    for contributions to good health in 5 physiologic arenas in which inves-
    tigators have clearly documented new biological actions of
    1,25(OH)2D3 through the VDR. As a consequence, the nutritional
    guidelines for vitamin D3 intake (defined by serumhydroxyvitamin D3
    concentrations) should be reevaluated, taking into account the contri-
    butions to good health that all 36 VDR target organs can
    provide.

    http://www.ajcn.org/cgi/reprint/88/2/491S.pdf

    Jostain syystä ajcn:n artikkelit avautuu peedeeäffänä, mutta HTML-versiosta pummaavat pätäkkää.

    VastaaPoista
  14. Mainittu Prisma Studio poistuu kohta Areenasta, mutta löytyy täältä:

    http://www.youtube.com/watch?v=uLQV-Gb8IZM

    VastaaPoista
  15. Lisää Osteoporoosiliiton kannanottoja. Referoin pikaisesti.

    Osteoporoosi on siis liiton mukaan "diabeteksen veroinen kansantauti". Suomessa sitä sairastavia on noin 400 000, ja toiset 400 000 sairastavat osteopeniaa. Vuosittain nämä aiheuttavat 35 000 - 40 000 murtumaa.

    Liiton puheenjohtaja Olli Simosen mukaan murtumien lukumäärän voisi puolittaa uuden, vuosille 2009-2012 kehitetyn ohjelman suositusten toteuduttua. Tarkoituksena on panostaa murtumien ehkäisyyn ja tutkimukseen, sekä kuntoutuksen ja hoidon kehittämiseen.

    - Jos D-vitamiinin puute korjattaisiin, murtumien määrä vähenisi neljänneksellä heti vuoden sisällä ja puolittuisi kahden vuoden kuluessa, Simonen laskee.

    http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutistenhallinta.aspx?id=1132393

    Kovia ovat nuo lukemat.

    VastaaPoista
  16. D-vitamiinin puute heikentää sikiön synnynnäistä immuunisuojaa

    Lambert-Allardt Verkkouutisissa,

    http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=14551:d-vitamiinin-puute-heikentaeae-sikioen-synnynnaeistae-immuunisuojaa&catid=5:tiede&Itemid=7

    Jutussa L-A kehoittaa huolehtimaan riittävästä D-saannista, mutta ei kerro mikä on 'riittävä'.

    'Suositus' ?????

    VastaaPoista