maanantaina, lokakuuta 05, 2009

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa pureskellaan (k)riisinjyviä

##
Uutispäivä Demari kirjoittaa:

Terveysvirastojen yhdistäminen meni täysin poskelleen. Joka kymmenes saanee lopputilin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) käynnistää yt-neuvottelut tällä viikolla. Pääsyynä yt-neuvotteluille on ensi vuoden valtion budjetin määrärahojen vähentäminen. Suurin osa laitoksen menoista on palkkoja, joten säästöt tietävät lopputilejä.

Valtio työntää THL:lle hurjasti tehtäviä, mutta toisaalta ei anna niiden suorittamiseen rahaa, kiteyttää Pardian (STTK) luottamusmies Tuula Tenkula laitoksen ongelmat. Tenkulan mukaan THL:n tehtäviä myös siirretään muualle, muun muassa Kuopioon perustettavan lääkealan keskukseen FIMEA:aan (Finnish Medicines Agency) sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon (Valvira). Sen päälle THL:n saama rahoitus supistuu entisestäänkin. Tämä tuntuu käsittämättömältä, Tenkula sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tosi nuori virasto. Se ei ole edes vuoden vanha. Se syntyi, kun Kansanterveyslaitos ja Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes löivät hynttyyt yhteen.

Purematta eivät THL:n henkilöstöjärjestöt irtisanomisia ja lomautuksia hyväksy. Me olemme ajatelleet, että jonkinlainen mielenilmaus järjestetään, sen muoto ja laajuus ovat vielä harkinnassa, luottamusmies Tenkula toteaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja on Pekka Puska.

Lähde: Demari, 5.10.2009 (tosin ensiksi minä luin tämän naamakirjasta)

Muita kirjoituksia terveydestä:

5 kommenttia:

  1. Lakkoon vain.. Harvassa on julkishallinnon lakot käsittääkseni, kyllä nyt olisi jo aika...

    T: metallityöläinen

    VastaaPoista
  2. THL joka ottaa rahaa lääkeyhtiöiltä(sikarokote) ja muilta firmoilta enemmän kuin valtiolta ei tarvitse senttiäkään valtion tukea.
    Juuri tänään tuli Yle:stä kuinka THL ajaa rahoittajiensa asiaa ja on puolueellinen lausunnoissaan.


    MM

    VastaaPoista
  3. YLE TV1 A-studio: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos lääketeollisuuden pinseteissä. YLE TV1 ke 7.10. klo 21.05

    http://atuubi.yle.fi/ohjelmat/a_studio



    MM

    VastaaPoista
  4. Siellä on lehtitietojen mukaan 1300 henkilön armeija tuottamassa tutkimusta terveys- ja sosiaalipuolen tarpeisiin!

    Määrä hirvittää ja lonkalta heitänkin, että niistä joutas puolet ainakin pihalle sieltä, mitä tulee aikaansaannoksiin tutkimuksen saralla.

    Työllisyysnäkökulma on tietysti toinen asia: samalla menee tuikitarpeellisia akateemisia työpaikkoja.

    Tinttu Karstulasta

    VastaaPoista
  5. Lisättävä vielä, että tuo lonkalta heitetty arvioni otettava lähinnä metaforana, ei kirjaimellisesti.

    Tuntuu vain maallikosta kummalta; tarvitaanko tosiaan noin monen tutkijan mies-/naistyövuodet tuottamaan tutkimusta poliittisen päätöksenteon ja/tai lääketeollisuuden tarpeisiin. Että eikö tutkimusresursseja voisi suunnata hyödyllisemmin?

    Tuommoiset valtion budjetista suoraan tai välillisesti ylläpidetyt laitokset tuppaavat ihan luonnonlakisesti pöhöttymään. Alkavat elää omaa elämäänsä ja palvella oman olemassaolonsa turvaamisesta lähteviä tarpeita.

    Että siinä mielessä jonkilainen ravistua ja raivaus tekee niille ihan hyvää.

    Tinttu

    VastaaPoista