perjantaina, marraskuuta 10, 2006

Dieetti kuin dieetti - sydän reistailee samalla tavalla

Otan nyt melkoisen riskin. Peesailen Mediuutisten toimittajaa, joka on lukenut New England Journal of Medicinessä julkaistua tutkimusta. Viimeksi kun peesailin toimittajaa kävi huonosti. Toivottavasti nyt sujuu paremmin. Käytössäni on tällä hetkellä vain alkuperäisjutun lyhennelmä. Kaikkia allaolevan jutun käänteitä ei siitä saa selville.

Toimittaja Juha-Pekka Honkanen väittää, että vähähiilihydraattinen ruokavalio ei lisää riskiä sydänsairauksiin. Tässä on kyseessä aika kuuluisa 83 000 naishoitajan ruokavalion seuranta, joka on ollut käynnissä jo vuodesta 1976 alkaen. Harvardin yliopiston tutkijan Thomas Haltonin mukaan vähärasvaisen ja vähähiilihydraattisen dieetin välillä ei ole eroja, mitä sydänsairauksien esiintymiseen tulee. Hän pitää itse asiassa molempia dieettejä yhtä huonoina.

Piikkinä "lihassa" tässä on toimittaja Honkasen mukaan kasvisruokailijat. Haltonin mukaan kasvisruoka nostaa verensokeria hitaammin kuin vähärasvaiset ruoat, jotka Atkinsin dieetissä ovat usein erittäin sokeripitoisia (tätä väitettä en ymmärrä, sillä olen tähän asti uskotellut että Atkinsin dieetissä vältellään sokereita). Tohtori Haltonin mukaan pitäisi välttää sellaisia hiilihydraatteja, jotka aiheuttavat kohonneen glykeemisen kuorman (verensokeria todellisuudessa nostava ruoka).

Mikä sitten on sydänterveellistä? Nämä ravintoaineet: täysvilja, pavut, tofu, tumma riisi, pähkinät ja oliiviöljy.

Minusta tuntuu, että tähän juttuun on vielä syytä palata uudemman kerran!

Lähde: Mediuutiset, 10.11.2006

Statiinien myynti on romahtanut Suomessa

Toukokuussa tänä vuonna Lääkkeiden hintalautakunta päätti rajoittaa kahden kalleimman kolesterolilääkkeen (statiinien) korvattavuutta. Lääkeyhtiöt AstraZeneca ja Pfizer eivät suostuneet laskemaan Crestorin (rosuvastatiini) ja Lipitorin (atorvastatiini) hintaa lautakunnan edellyttämällä tavalla. Hintalautakunnan mielestä kalleimmilla statiineilla saatava lisähyöty on kustannuksiin nähden vähäinen. Lipitorin ja Crestorin peruskorvattavuutta sekä Lipitorin erityiskorvattavuutta rajoitetaan 1.10. alkaen. Lääkäriltä edellytetään erityistä harkintaa ja merkinnän tekemistä lääkemääräykseen, jos hoidoksi valitaan Lipitor tai Crestor.

Kela-korvauksien kiristäminen on johtanut kalliimpien kolesterolilääkkeiden tukkumyynnin romahtamiseen. Suomen Apteekkariliitto ilmoittaa, että koko statiiniryhmän myynti puolittui vuosien 2005 ja 2006 lokakuiden välillä. Seurantajakson aikana esimerkiksi Lipitorin tukkumyynti laski vuoden aikana kolmanneksen. Crestorin myynti väheni yli puolella vuosien 2004 ja 2005 lokakuiden välillä.

Lääkekorvausmenojen hillitseminen Kelassa näkyy Apteekkariliiton mukaan kaikkialla lääkemyynnissä. Lokakuuhun mennessä kuluvana vuonna reseptilääkkeiden myynti tukusta jäi liki ennalleen. Kasvua oli prosentin kymmenyksen vuoteen 2005 verrattuna. Itsehoitolääkkeiden tukkumyynti apteekeille jäi lähes 12 prosenttia edellisvuodesta.

Tämän tiedon mukaan lääkärit ovat hyvin noudattaneet heille annettuja ohjeistuksia.

Lähde: Mediuutiset, 10.11.2006

torstaina, marraskuuta 09, 2006

Syökö Suomessa terveellisesti 3 eurolla / päivä?

Henry on pyytänyt minua pohtimaan tätä ruoan hinta / laatu / terveellisyys -näkökohtaa. Huomaan olevani vähintäänkin haasteellisen tehtävän äärellä. Lähes jokainen listassani mainittu yksityiskohta pitäisi perustella. Luettavuus kärsisi silloin kuitenkin niin paljon, että rehelliseksi ehdotelmakseni "köyhän ihmisen ruokavalioksi" kaavailemani kirjoitukseni olisi tavattoman vaikea lukea.

Ensin vähän sekavaa alkuhöpinää. Olin koko 1990-luvun mukana vapaaehtoistyössä (velkaneuvoja), jossa tapasin hyvin paljon syrjäytyneitä, rajusti velkaantuneita ja köyhiäkin suomalaisia. Perustin kotipaikkakunnalleni mm. työttömien yhdistyksen ja kierrätyskeskuksen. Ajatuksenani oli silloin, että nämä ponnistukseni jollakin tavalla lieventäisivät syrjäytyneen arkipäivän huolia tarjoamalla valistusta, yhdessäoloa, työtehtäviä ja mielekkyyttä. Näistä hankkeista ja läheisistä suhteistani silloiseen rahoittajaani (Marttaliitto) kertyi kokemusperäistä tietoa köyhän arkipäivästä, joka toivon mukaan välittyy aidolla tavalla tässä kirjoituksessani.

Ei minulla ole halua loukata ketään kirjoituksellani. Realismia on kuitenkin mielestäni se asia, että köyhän ei ole helppo ruokailla terveellisesti. Otan muutaman esimerkin:

a) Köyhän mahdollisuutta vaikuttaa ravitsemuksensa terveellisyyteen heikentää erityisesti maaseudulla auton ja muiden kuljetusvälineiden kalleus. Köyhä ei voi ajaa pitkiä matkoja tarjousten perässä vaan hänen on ehkä turvauduttava siihen lähikaupan tarjontaan.
b) Kun köyhä on retkellä muiden ihmisten kanssa ja pysähdytään taukopaikkaan, hän ostaa huoltoaseman kahviosta sen kahvin ja tarjousmunkin tietäen, että terveellisempää olisi tuoremehu ja ruisleipä keittokinkkuineen ja salaatinlehtineen. Tähän hänellä ei kuitenkaan ole varaa ja aina hän ei kehtaa kanniskella noita omia eväitään joka paikkaan.
c) Tarjouksessa olevat lihatuotteet ovat monesti sieltä rasvaisimmasta päästä, tuoremehu on vedellä jatkettua tiivistettä, sipsipussi saattaa olla edullisempi kuin kapallinen perunoita

Näitä esimerkkejä voisi jatkaa pitempäänkin, mutta tehdäkseni lukijan piinan lyhyemmäksi menen nyt suoraan asiaan. Tässä tulee nyt köyhän terveellinen ruokapäivä. Hinnat olen laskenut sillä tavalla, että jaan elintarvikkeen hinnan monelle päivälle jos pakkauskoosta riippuen ei koko annosta syödä samana päivänä. Tähän 3 euron budjettiin / päivä sisältyy myös aimo annos luovuutta. Köyhä käy hakemassa tuon "EU-kassin" seurakunnalta tai Pelastusarmeijalta aina kun siihen on mahdollisuus. Metsästä kerätään marjat ja sienet, torilla käydään sulkemisaikaan kerjäämässä ylijääneitä vihanneksia ja hedelmiä huomattavan edulliseen hintaan, tutun kauppiaan kanssa sovitaan että hän myy puoleen hintaan elintarvikkeen jonka päiväys on mennyt umpeen, leipä on Suomessa liian kallista joten hän leipoo itse leipänsä jne. Laskentakaavani ei ole tieteellisesti todistettavissa, mutta se on suuntaa antava.

KÖYHÄN RAVINTOPÄIVÄKIRJA

Aamiainen
Iso kuppi laihaa kahvia (0,10 euroa)
Iso lautasellinen kaurapuuroa (EU-kassista) + metsämarjoja pakastimesta (0,00 e)
Munakas + metsäsieniä (kananmunat olivat tarjouksessa) (0,10 e)
Itse leivottuja grahamsämpylöitä 2 kpl, voita + tarjousmakkaraa (0,20 e)
Torilta ostettu punainen omena (0,10 e)

Välipala
Torilta ostettu punainen omena (0,10 e)
Vettä (0,00 e)

Lounas
Tonnikalaa + riisiä + pakastevihanneksia (0,65 e)
Iso lasi maitoa (0,20 e)
Itse leivottuja grahamsämpylöitä 2 kpl, voita + tarjousmakkaraa (0,20 e)

Välipala
Ananasmurske + raejuusto (0,60 e)
Munakas (0,10 e)
Iso kuppi laihaa kahvia (0,10 euroa)

Päivällinen
Lounaalta yli jäänyt satsi + makaronia iso annos (0,20 e)
Vettä (0,00 e)

Illallinen
Torilta saatu banaani (0,00 e)
Vettä + puristettu puolikas sitruuna (0,10 e)
2 keitettyä kananmunaa (0,15 e)
Vihreää teetä (0,10 e)

Kustannukset yhteensä 3,00 euroa

Kommentteja vastaanotetaan!

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006

Kelpasin moderaattoriksi

Asiat ovat tänään edenneet nopeasti. Henryn esille nostama ajatus erityisestä ravintoaiheisesta foorumista tai keskustelukanavasta missä minä voisin jollakin tavalla pohtia maailman ongelmia, suuria ja pieniä, on toteutunut.

Minulla on oma pienen pieni nurkkaus Hiilaritietoiset.net:in erinomaisessa foorumissa. Muistatteko sen vanhan telkkarimainoksen: Ajatar on Foorumissa? ... christer on foorumissa!

tiistaina, marraskuuta 07, 2006

Lukijat heittävät kovia haasteita!

Saan hämmästyttävän runsaasti asiantuntevia kommentteja kirjoitusteni johdosta. Lisäksi minulle kantautuu sähköpostiviestejä kymmenkunta päivittäin, joihin kohteliaana ihmisenä yritän jotain vastauksentynkää viritellä. Monen lukijan kanssa on hyvin ahkeraakin kirjeenvaihtoa.

Tänään sain vanhan blogini puolelle aivan loistavan lukijapalautteen, jota yhdessä voimme yrittää käydä läpi vaihe vaiheelta. Tämä Henry Björklidin palaute on jo nyt tuottanut minulle paljon iloa. Jaan nyt nämä erinomaiset Henryn ajatukset kaikkien lukijoitteni kanssa.


Kävin uudella blogillasi. Tästä muutamia kysymyksiä ja kommentteja:
- "Nostatko" nämä täällä olevat jutut uudelle blogillesi?
Toivottavasti teet sen.

Ilomielin tuon erinomaisen, ideoita täynnä olevan kommenttisi tänne uudelle puolelle. Sinä, Henry, näyttäisit olevan sellainen ihminen, joka auliisti tarjoaa ideoita. Sellaisista henkilöistä minä pidän!

- Keskustelupalsta olisi hyvä juttu, mutta kovin työläs jos ei ole monta avustajaa, joka taas luo uusia haasteita. (Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni missään blogissa. Olen tottuneempi käyttämään keskustelupalstoja.)

Olet aivan oikeassa, että keskustelupalstalla keskustelu etenee loogisemmin kuin pelkässä blogissa. Tässähän yksittäiset jutut äkkiä menevät piiloon kun uusi juttu menee aina ylimmäksi. Keskustelupalstaa olen kyllä miettinyt. Foorumeita on nykyään helppo itse perustaa, ei se siitä ole kiinni. Pelkään vain, että minulla ei riitä aika ja energia keskustelupalstan ylläpitoon. Ihan avoimena haasteena voin esittää tarjouksen, että voisin johonkin jo valmiiksi pystytettyyn ravintoaiheiseen foorumiin tarjoutua moderaattoriksi ja sisällöntuottajaksi esimerkiksi ravinnon ja terveyden alaan liittyvissä aiheissa. Ilmoitelkaa jos sattuisin vaikkapa kelpaamaan. Ei sinä rahaa tarvitse liikutella minun saamiseksi mukaan. Harkitsen sitten itse vakavasti voisiko minulla juuri sinun foorumissasi olla oma pienen pieni asiantuntijan rooli.
Oli tavattoman vapauttavaa kuulla, Henry, että kirjoitat ensimmäistä kertaa elämässäsi blogikommenttia. Minä olin puolitoista vuotta sitten nolon tietämätön koko blogimaailmasta. "Mitä sellainen blogi on?" uskalsin kysyä blogimaailman nestorilta, maalaiselta, eräänä kauniina alkukesän päivänä. Ja tällä matkalla ollaan. Ihan hyvä työkalu tämä blogi. Kannattaa harkita oman blogin perustamista, Henry! Voin tulla auttamaan alkuunpääsyssä. Tai voit pyytää maalaista paikalle, sillä hän on tietääkseni pitänyt bloggaamisen kurssejakin.

Uuden blogisi ingressissä nimesi alkukirjaimet oli kirjoitettu gemenalla. [Ruotsissa aikoinaan oli työnantaja (erään maan suurlähettiläs) joka heitti kaikki kirjeet roskiin lukemattomina jos niissä oli muotovirheitä.
Kuultuani tästä olen itse yrittänyt pitämään kiinni muotoseikoista.]

Olen jo pitkän aikaa kirjoittanut nimeni pienillä alkukirjaimilla. Täytyy pohtia tuota muotoseikka-asiaa jonakin rauhallisena hetkenä.

No, takaisin asiaan:
Vaikkakin olen lukenut blogiasi vain harppomalla, on aihe valtavan laaja, paljon laajempi kuin mitä ikinä olisin osannut kuvitella.

Olen kieltämättä ollut varsin ahkera blogikirjoittaja, mutta silloinkin vain raapaissut ihan vain pinnasta. Intoni kirjoittaa blogia johtuu osittain siitä, että käytän blogialustaani jutuntekovälineenä niihin aikakaus- ja erikoislehtiin, joihin säännöllisesti kirjoitan ravinto- ja terveystoimittajan ominaisuudessa. Kun syötän tekstini blogiin se ehtii ikäänkuin kypsyä julkaisuvalmiiseen muotoon ja saan kerättyä kommenteista lisäideoita kirjoituksiini. Toistaiseksi tämä on toiminut hyvin.

Näin olen tullut seuraaviin johtopäätöksiin:
- Pitäisi saada aikaan keskustelupalsta, jotta eri aiheita voitaisiin "tuuletella" oikein kunnolla; Rikkaan pohjoisen "apu" etelälle, geneettisesti manipoluitu ruoka [genetically modified (GM]),
miten pohjoisen maatalousylijäämän dumppaaminen etelän markkinoille urbanisoi etelän maanviljeliöitä, kuinka paljon luonnonvaroja/peltohehtaareja, (kun puhutaan ruuasta), tarvitaan ylläpitämään pohjoisen sohvaperunoita, (joista minä olen yksi), jne. jne.

Erinomaisen mielenkiintoisia aiheita! Lupaan kirjoitella näistä asioista erillisiä juttuja. Voidaan niitä sitten yhdessä pohtia.

Tiedän kokemuksesta että tällaisen palstan ylläpitäminen vaati melkoisen joukon "moderaattoreita", koska ristipaineita tulee varmasti jos ja kun alamme todella pöyhimään esim. EU:n tunkioita (ruoka-asioissa).

Euroopan Unionissa riittää tonkimista. Mutta ei Suomikaan ole valmiiksi rakennettu. Huomaat tämän välillä kovin rohkeastakin blogikirjoittelustani. Kansanterveyslaitoksen suhteen kaivan ilmeisesti verta nenästäni. Sieltäpäin tulee vastaisku ennemmin tai myöhemmin. Luontaistuotebisnestä en aina katso kovin suopealla silmällä (laihdutusvalmisteet ovat aivan kauheita) ja noille hirvittäville teollisille transrasvoille pitäisi kyllä tehdä jotain.

Laitan tähän vielä yhden lyhyen jutun, joka saattaa näyttää hieman mitä pinnan alla tapahtuu. Tosin uskon, että moni täällä tietää ja tuntee nämä asiat paljon syvemmin kuin minä. :)

http://www.mindfully.org/GE/2003/Lamy-EU-Foods-Unsafe17jan03.htm

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! Tämä geneettisesti muunnellun ruoan vientikielto kehitysmaihin EU:n toimesta on kyllä aivan pöyristyttävä juttu! Tämä on moraalitonta ja käsittämätöntä pelleilyä. Afrikkalaiset näkevät nälkää ja me eurooppalaiset sen kuin pelleilemme.

Kiitos hienoista kommenteista!

Varo muskelimiestä!

Anabolisten steroiden käyttäjät tekevät enemmän aseellisia rikoksia mutta myös enemmän petoksia kuin muut lakia rikkovat kansalaiset, havaittiin Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa. Sen sijaan anabolisten steroidien käyttäjillä ei ollut yleisesti enemmän väkivaltarikoksia, omaisuusrikoksia tai seksuaalirikoksia.

Upsalan yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin millaisia rikoksia olivat tehneet 1440 ruotsalaista, jotka vuosina 1995-2001 oli passitettu huumetesteihin. He olivat pääasiassa nuoria miehiä ja heidät oli lähetetty huumetestiin erilaisista laitoksista, mm. huumevierotuksesta, poliisiasemilta ja tulliasemilta. Positiivisia tuloksia löytyi 241 ihmiseltä, jotka olivat keskimäärin 20-vuotiaita.

Rikokset jaettiin viiteen ryhmään: väkivaltarikokset joihin kuuluivat murhat, tapot ja ryöstöt, aseelliset rikokset, omaisuusrikokset, petokset ja seksuaalirikokset. Anabolisten steroidien käyttäjät olivat kaksi kertaa useammin tehneet aseellisia rikoksia ja puolitoista kertaa useammin petoksia kuin ne, joilta anabolisten steroidien merkkejä ei löytynyt. Sen sijaan väkivaltarikoksia yleensä, omaisuusrikoksia tai seksuaalirikoksia heillä ei ollut enempää kuin muilla.

Anabolisten steroidien käyttäjillä tiedetään esiintyvän äkillisiä aggressiivisia ja väkivaltaisia purkauksia ja muutenkin impulsiivista, arvaamatonta käyttäytymistä. Myös voimakkaat mielialan vaihtelut masennuksesta maanisuuteen ja jopa psykoottiseen tilaan asti ovat tunnettuja sivuvaikutuksia ihmisillä, yleensä miehillä, jotka kasvattavat lihaksiaan mieshormoneilla.

Lähteet: Radion tiedeuutiset, 6.11.2006 ja Archives of General Psychiatry 63: 1274-1279, 2006

Krooh... krooninen väsymysoireyhtymä

Sain heinäkuussa 2006 sähköpostilla vetoomuksen mainostaa internetsivuja, jotka käsittelevät kroonista väsymysoireyhtymää (chronic fatigue syndrome, CFS). Olen jatkanut sivujen seuraamista mainostamisen jälkeenkiin suurella mielenkiinnolla.

Ymmärrän, että kroonista väsymysoireyhtymää sairastavat ovat väsymässä yhteiskunnan, terveysviranomaisten ja lääkärienkin nuivaan suhtautumiseen tähän vakavaan sairauteen.

Joitakin päiviä sitten luin Science Daily -lehdestä, että CFS:ää sairastaa Yhdysvalloissa arviolta miljoona maan kansalaista. Herkästi psykiatriseksi vaivaksi kääntyvä CFS on erittäin vaikea ja invalidisoiva sairaus. Tällä hetkellä on menossa laaja kampanjointi CFS:n tunnetuksi tekemiseksi erityisesti Yhdysvalloissa. Sairaudesta on ilmestynyt tuhansia tutkimuksia ja tieto sairauden kliinisistä oireista leviää kaikkien tietoisuuteen.

Millaisia oireita sairaus aiheuttaa? Sairastuneella on itsepintainen ja uuvuttava väsymystila. Nukkuminen ei poista väsymystä. Muina oireina voi esiintyä ahdistusta, masennusta, erilaisia tulehduksia, lihas- ja nivelkipuja, päänsärkyä, keskittymisvaikeuksia ja huonomuistisuutta. Hoitamattomana tauti jatkuu keskimäärin 4–5 vuotta.

Mistä CFS johtuu? Kukaan ei tiedä varmasti, mistä tauti johtuu ja kuinka se syntyy. Sen voi laukaista yksipuolinen ruokavalio, virusinfektio tai stressi. CFS voi iskeä yhtä hyvin täysin terveeseen ja hyväkuntoiseen kuin sairaaseen ja huonokuntoiseen ihmiseen. Taudin yhdeksi syytekijäksi on paljastumassa geenivirhe.

Matti Tolosen mukaan CFS on itsepintainen ja masentava tila, joka kohtaa niin (yli 11-vuotiaita) lapsia kuin aikuisiakin. Lääkärit ovat tähän asti vähätelleet tautia, koska tavanomaiset laboratorio-, röntgen- ja muut tutkimukset eivät paljasta mitään normaalista poikkeavaa. Niinpä on uskottu, että vika on potilaan "korvien välissä" tai että potilas on kverulantti, joka satuilee oireita saadakseen joitakin korvauksia tai muita etuja. Tauti sekoitetaan usein masennukseen ja sitä hoidetaan väärin.

Mikä mahtaa olla tilanne Suomessa? Otetaanko sairaus vakavasti?

Käykää ihmeessä täällä: CFS-verkko on hieno suomenkielinen sivusto!

Lähde: Science Daily, 3.11.2006

Kilpirauhasen vajaatoimintaa ei aina lääkäri huomaa

Tohtori Marketta Pekkarinen-Kouki kirjoittaa kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Hän pitää kilpirauhasen toimintaa kuvaavien hormonien viiterajoja Suomessa liian väljinä mikä johtaa siihen, että vajaatoimintaa ei lähdetä hoitamaan kovinkaan helposti. Ensin etsitään kaikkia mahdollisia selitysmalleja vetämättömään oloon, paleluun, painonnousuun, kuivan karheaan ihoon jne.

Kilpirauhasta toimimaan piiskaavan hormonin (TSH) pitoisuus veriseerumissa voidaan nykyään mitata aika tarkasti. TSH:n lisääntyminen merkitsee yleensä kilpirauhasen vajaatoimintaa. Amerikkalaistutkimuksissa on todettu, että yli 95 prosentilla terveistä ihmisistä TSH:n pitoisuus seerumissa on alle 2,5 milliyksikköä/litra, keskiarvon ollessa noin 1,2-1,4. Yli 2,5 oleva arvo ainakin viittaisi mahdolliseen kilpirauhashäiriöön. Jos arvo on toistuvasti sen yli, suositellaan tyroksiinihoitoa. Suomessa normaalin ylärajana pidetään laboratoriosta riippuen noin 4-5. Käytännössä tyroksiinihoitoa usein määrätään vasta, jos arvo on yli 10, ellei ole selviä vajaatoiminnan oireita.

Monet kilpirauhaspotilaat yritetään hoitaa masennuslääkkeillä, joihin sitten voi kehittyä riippuvuus. Väsymysoireen vuoksi kilpirauhaspotilaita voidaan pitää laiskoina ja työtä vieroksuvina. Kuinka paljon Suomessa on puolikuntoisia työttömiä, jotka voitaisiin helposti hoitaa työkuntoisiksi ja joiden elämänlaatu paranisi tyroksiinihoidolla? Kilpirauhasen vajaatoiminta voi olla syynä verensokerin alhaisuuteen, lihomiseen, korkeaan kolesteroliin, sydän- ja verisuonitauteihin ym. vaivoihin.

Suomessa on paljon potilaita, joiden oireet viittaavat kilpirauhasen vajaatoimintaan, mutta koska heidän TSH-arvonsa ovat viiteylärajan paikkeilla tai vaikkapa ylikin, he eivät saa hoitoa. Eikö olisi jo aika muuttaa käytäntöä, ainakin kokeilla tyroksiinihoitoa?

Lähteet:
Pekkarinen-Kouki M. Kilpirauhasen vajaatoiminta jää usein hoitamatta. Turun Sanomat, Mielipiteet, 7.11.2006
Sundqvist C. Ota vastuu terveydestäsi - liiku ja syö hyvin! Suomen Potilaslehti 29 (3): 17-18, 2006

Viisi minuuttia laihdutusvalmisteista

Tässä tiivis tietopaketti laihdutusvalmisteista. Ymmärtääkseni Suomessa apteekista saa ostaa joitakin toimivia ja tieteellisesti testattuja laihdutuslääkkeitä. Luontaistuotekauppiaalta saa monia heppoiseen tutkimustietoon perustuvia laihdutusvalmisteita, jotka kuuluvat tuon bisneksen kaikkein vastenmielisimpään tuotekategoriaan.

Lääkkeistä aloitetaan. Lue - mieti - reagoi! Mielipiteeni lääkkeistä ovat oman aivoitukseni tulosta, tosin pyrin totuudenmukaisesti esittelemään nämä tuotteet sen mukaan mikä käsitys minulle tuotteista on jäänyt asiakastapaamisten ja lukukokemusteni perusteella.

Rimonabantista puhutaan nykyään tosi paljon. Lääkkeen on kehittänyt ranskalainen Sanofi-Aventis -lääkeyritys ja sitä on Suomessa saatavissa reseptilääkkeenä kauppanimellä Acomplia. Sen vaikutus perustuu varsin kiinnostavaan ilmiöön: Se salpaa kannabinoidireseptorit (antagonisti). Näitä reseptoreita on vyötärörasvassa, maksassa, ruoansulatuskanavassa, lihaksissa ja aivoissa. Reseptoreiden salpaaminen johtaa siihen, että potilas vähentää syömistään. Kliinisiä kokeita edeltäneissä eläinkokeissa rimonabantin todettiin vähentävän syömistä, hillitsevän makeanhimoa sekä muuta riippuvuutta aiheuttavaa käyttäytymistä. Kun sitten kliinisissä kokeissa havaittiin painon laskua ja nähtiin yllättäen edullisia muutoksia useissa sydän- ja verisuonisairauksiin liittyvissä riskitekijöissä, kiinnostus heräsi tosimielellä tähän lääkkeeseen. Tässä on syytä kuitenkin pistää jäitä hattuun, koska tutkimuksia on sponsoroinut lääketeollisuus. Lääkettä käytetään terveellisen ruokavalion ja riittävän liikunnan lisänä lihavien potilaiden hoidossa. Kaksi vuotta kestäneissä kliinisissä kokeissa 60-70 % potilaista on saavuttanut 5-10 prosentin painonlaskun (3,9-5,4 kg/vuosi) ja laihdutustulos on ollut pysyvä kahden vuoden seurannan aikana. Lääke nostaa hyvän HDL-kolesterolin määrää 7,2-8,9 %, triglyseridipitoisuus laskee 12-16 % ja paha LDL-kolesteroli sekä kokonaiskolesteroli pysyy lähes muuttumattomana. Lääkkeellä on runsaasti sivuvaikutuksia. Tavallisimpia ovat pahoinvointi, hermostuneisuus ja masennus.

Orlistaatti on jo kauan ollut markkinoilla. Tämä Rochen tuote estää haimassa lipaasientsyymin toimintaa ja vähentää näin rasvan imeytymistä suolistossa noin 30 prosenttia. Lääkkeen käyttö yhdistetään vähäenergiseen ruokavalioon lihavuuden hoidossa. Tuoreen tutkimuksen mukaan orlistaatilla saavutetaan keskimäärin 2,7 kg laihtuminen lumelääkkeeseen verrattuna, eli teho on varsin vaatimaton. Vähän yli puolella potilaista havaittiin painonlasku ja niillä joihin lääke tehoaa on paino pysynyt hallinnassa lähes 4 vuoden ajan. Orlistaatilla on havaittu edullisia vaikutuksia rasva-arvoihin, verenpaineeseen ja sokeritasapainoon. Kokonaiskolesterolin on havaittu pienenevän 0,33 mmol/l ja LDL-kolesterolin 0,27 mmol/l. Systolinen ja diastolinen verenpaine laskevat merkittävästi ja diabeteksen ilmaantuvuus on vähentynyt 52 prosenttia. Orlistaatilla on ikäviä sivuvaikutuksia, joista yleisimmät ovat rasvaiset ulosteet, ulostamispakko ja tahraaminen, joita esiintyy 15-30 prosentilla potilaista. Tohtori Matti Tolonen on näyttävästi raportoinut orlistaatin (Xenical) aiheuttamista allergiaoireesta, johon löytyi apu hänen omista tuotteistaan.

Sibutramiini pyrkii vaikuttamaan päänuppiin. Tarkemmin sanottuna se estää serotoniinin, noradrenaliinin ja dopamiinin takaisinottoa keskushermoston synapseissa. Tämän kerrotaan lisäävän aterianjälkeistä kylläisyyden tunnetta. Lisäksi sibutramiini on lievästi termogeeninen (lisää ruoan lämpövaikutusta). Tätäkin lääkettä suositellaan lihavuuden hoitoon erityisesti jos on aihetta epäillä diabeteksen kohonnutta riskiä. Painoa sibutramiini laskee keskimäärin 4,45 kg lumelääkettä enemmän. Paino putoaa lääkkeen vaikutuksesta 60-70 prosentilla potilaista ja painonhallinta on onnistunut ainakin 2 vuoden ajan. Sibutramiini nosti aavistuksen verran HDL-kolesterolia (0.09 mmol/l) ja laskee triglyseridipitoisuutta 0.21 mmol/l. Sibutramiini on tehokkainta silloin kun tähän yhdistyy elämäntapamuutoksia. Sivuvaikutuksia on tässäkin lääkkeessä yllin kyllin, eli on verenpaineen ja sykkeen nousua, unihäiriöitä, pahoinvointia, suun kuivumista ja ummetusta.

Jos haluaa sivuvaikutuksista vapaan laihdutusvalmisteen pitää käydä luontaistuotekaupassa. Tosin teho voi olla täysin olematon ja perustua johonkin muuhun asiaan kuin itse tuotteeseen, kuten lisääntynyt liikunta. Tyydyn tässä vain luettelemaan joitakin yleisiä tuotteita, joita lähinnä pidän huijauksena: Kilo-Stop, Tohtori Tolosen Diet Control, Tohtori Tolosen Solakax, Bioteekin-3-tehojuoma, Tonalin, CLA Figurel, Slank-O-Fort, Diet Fuel, SuperGreens.

Lähteet:
Chaput JP, Tremblay A. Current and novel approaches to the drug therapy of obesity. Eur J Clin Pharmacol 62 (10): 793-803, 2006
Curioni C, Andre C. Rimonabant for overweight or obesity. Cochrane Database Syst Rev 4: CD006162, 2006
Gadde KM, Allison DB. Cannabinoid-1 receptor antagonist, rimonabant, for management of obesity and related risks. Circulation 114 (9): 974-984, 2006
Henness S, Perry CM. Orlistat: a review of its use in the management of obesity. Drugs 66 (12): 1625-1656, 2006
Lean M, Finer N. ABC of obesity. Management: part II- drugs. BMJ 333 (7572): 794-797, 2006
Mancino JM. Orlistat: current issues for patients with type 2 diabetes. Curr Diab Rep 6 (5): 389-394, 2006
Pi-Sunyer FX, Aronne LJ, Heshmati HM, Devin J, Rosenstock J; RIO-North America Study Group. Effect of rimonabant, a cannabinoid-1 receptor blocker, on weight and cardiometabolic risk factors in overweight or obese patients: RIO-North America: a randomized controlled trial. JAMA 295 (7): 761-775, 2006
Scheen Andre J, Finer Nick, Hollander Priscilla, Jensen Michael D, and Van Gaal Luc F for the RIO-Diabetes Study Group. Efficacy and tolerability of rimonabant in overweight or obese patients with type 2 diabetes: a randomised controlled study. Lancet 27.10.2006, DOI:10.1016/S0140-6736(06)69571-8

Tässä Viisi minuuttia -sarjassa on aiemmin ilmestynyt:
Onko sinulla puoli tuntia aikaa? Lue silloin kaikki nuo viisiminuuttiset!