perjantaina, marraskuuta 10, 2006

Statiinien myynti on romahtanut Suomessa

Toukokuussa tänä vuonna Lääkkeiden hintalautakunta päätti rajoittaa kahden kalleimman kolesterolilääkkeen (statiinien) korvattavuutta. Lääkeyhtiöt AstraZeneca ja Pfizer eivät suostuneet laskemaan Crestorin (rosuvastatiini) ja Lipitorin (atorvastatiini) hintaa lautakunnan edellyttämällä tavalla. Hintalautakunnan mielestä kalleimmilla statiineilla saatava lisähyöty on kustannuksiin nähden vähäinen. Lipitorin ja Crestorin peruskorvattavuutta sekä Lipitorin erityiskorvattavuutta rajoitetaan 1.10. alkaen. Lääkäriltä edellytetään erityistä harkintaa ja merkinnän tekemistä lääkemääräykseen, jos hoidoksi valitaan Lipitor tai Crestor.

Kela-korvauksien kiristäminen on johtanut kalliimpien kolesterolilääkkeiden tukkumyynnin romahtamiseen. Suomen Apteekkariliitto ilmoittaa, että koko statiiniryhmän myynti puolittui vuosien 2005 ja 2006 lokakuiden välillä. Seurantajakson aikana esimerkiksi Lipitorin tukkumyynti laski vuoden aikana kolmanneksen. Crestorin myynti väheni yli puolella vuosien 2004 ja 2005 lokakuiden välillä.

Lääkekorvausmenojen hillitseminen Kelassa näkyy Apteekkariliiton mukaan kaikkialla lääkemyynnissä. Lokakuuhun mennessä kuluvana vuonna reseptilääkkeiden myynti tukusta jäi liki ennalleen. Kasvua oli prosentin kymmenyksen vuoteen 2005 verrattuna. Itsehoitolääkkeiden tukkumyynti apteekeille jäi lähes 12 prosenttia edellisvuodesta.

Tämän tiedon mukaan lääkärit ovat hyvin noudattaneet heille annettuja ohjeistuksia.

Lähde: Mediuutiset, 10.11.2006

1 kommentti:

  1. Kun puhutaan lääkkeen myynnistä, voi tarkastelu olla joko ekonominen eli lasketaan monenko euron edestä lääkkeitä on myyty
    tai lääketieteellinen, jolloin katsotaan montako potilasta on statiineja saanut.
    Kannattaisin lääketieteellistä tarkastelua.

    VastaaPoista