maanantaina, marraskuuta 13, 2006

Ei mikään naurun asia - diabetes tappaa Naurusaarella

Yleisradion sivuilta löytyi äsken (vielä tarkistamaton) juttu: Diabetestuho uhkaa alkuperäiskansoja. En pistä tähän kopiota koko jutusta, vaan poimin esille ihan muutaman haudanvakavan asian pohdittavaksi:

  • Asiantuntijoiden mukaan kokonaiset alkuperäiskansat uhkaavat hävitä sukupuuttoon, ellei liikalihavuuden lietsomaa diabetesepidemiaa saada kuriin.
  • Erityisen uhattuna ovat vanhat alkuperäiskansat, joita ovat lihottaneet historiallisesti arvioituna nopea siirtyminen länsimaiseen ruokavalioon ja ruumiillisen työn väheneminen.
  • Tyynellämerellä sijaitsevalla Naurun saarella puolet aikuisista sairastaa kakkostyypin diabetestä. (Tämä ei ole mikään naurun asia.) Pohjois-Amerikan sioux- ja pima-intiaaneista on sairastunut 40 prosenttia, ja pohjoisaustralialaisen Torresin salmen saarelaisistakin diabetesta potee melkein kolmannes.
Otin selvää asiasta ja kerron mitä Naurusaarille tänään kuuluu! Tohtori Paul Zimmet on rohkeasti pitänyt Naurusaarten diabeteskatastrofia CocaColanisminia (Zimmetin oma termi!). Hänen mukaansa Nauru on kääntymässä itkuun tästä syystä: Kaupat myyvät suuria määriä prosessoitua teollista ruokaa, haitallista naposteltavaa, rasvaista lampaanlihaa, suklaata, sokerisia keksejä, keittorasvaa pullokaupalla jne. Suurin osa tästä hyllytavarasta on peräisin Australiasta ja Uudesta Seelannista. Tuoreita hedelmiä ja vihanneksia on sen sijaan vaikea saada. Varsinkin tuoreen ruoan varastoiminen on ongelma, sillä saarella on välillä pitkiäkin sähkökatkoksia, jolloin tuore ravinto pilaantuu helteisessä ilmastossa.

Länsimaiden dumppaaman roskaruoan lisäksi on käynyt niin, että naurulaiset ovat innostuneet autoilusta! Tekosyynä lisääntyneeseen autoiluun pikkuruisella Tyynenmeren saarella pidetään nälkäisiä koiranrakkeja, jotka ahdistelevat kävelijöitä ja erittäin kuumaa ilmastoa. Tuntuu käsittämättömältä, että autoilu koetaan tärkeäksi saarella, jonka rantaviivan pituus on 30 km! Satelliittikuvassa näkyy toki muutama tienpätkä. Lopullinen katastrofi on valmis kun Nauru on tunnettu lihavista henkilöistään. Lihavaa henkilöä pidetään menestyksen symbolina saarella ja paksussa kunnossa oleva pohatta koristaa esimerkiksi Bank of Nauru'n liikemerkkiä. Niin kuin tässä ei vielä olisi ollut tarpeeksi, naurulaisia rangaistaan vielä erityisen huonoilla perintötekijöillä. Vielä tarkistamattoman tiedon mukaan naurulaisten ongelmana on "säästögeeni" ("thrifty gene"), joka johtaa erittäin tehokkaaseen rasvan varastointiin elimistössä. Säästögeeni on perintötieteilijä James Neelin mukaan seurausta siitä, että jotkut etniset ryhmät ovat historian saatossa eläneet nälissään pitkiä aikoja ja tästä syystä kokeneet varsin voimakasta evolutiivista painostusta. Spekulatiivisen hypoteesin mukaan tämä olisi johtanut säästögeenien ilmaantumiseen suuremmassa määrin kuin muussa väestössä.

Minun mielestäni kyse on länsimaisen roskaruoan ja liikkumattomuuden yhteisvaikutuksesta. En ole kuullut, että Pohjois-Karjala olisi ilmastomuutosten villitsemänä yllättäen siirtynyt Naurusaarille vaikka tutkimustulosten tulkinta on välillä naurunalaiseksi osoittautunutkin. Todennäköisesti Pohjois-Karjala-tutkimusta ja suomalaista diabeteksen ehkäisytutkimusta ollaan viemässä saarelle. Muistutettakoon vain, että saaren väestö on ennenkin pärjännyt ja pysynyt hengissä. Ongelmana on tuo luokattoman huono ruoka ja virvoitusjuomateollisuuden invaasio saarelle. Tilanne korjaantuu palauttamalla saaren ravitsemus esiteolliselle tasolle. Tämä on muuten suomalaisellekin ihmiselle se paras tapa ruokailla - Esiteollinen ruokailu. Monipuolisesti, kohtuudella, säännöllisesti, teollisia eineksiä vältellen, virvoitusjuomat ja karkit kerta kaikkiaan unohtamalla, korkealuokkaisia rasvoja ja matalaglykeemisiä hiilihydraatteja nauttien sekä omaksumalla liikunnalle myönteinen elämäntapa.

Kommentteja saa tulla.

5 kommenttia:

  1. Vakavaa asiaa vakavasta sairaudesta.
    "Esiteollinen ruoka" on hieno sanonta. Tästä lähin kuljen ruokakaupassa etsien vain esiteollista ruokaa.

    Satunnainen lukija

    VastaaPoista
  2. Minulla on näitä omia sanontojani kun yritän keksiä sanan joka syöpyisi minunkin mieleeni. Esiteollisesta ruoasta voi kehittää kaikkea mukavaa tarinaa luennoilla jos tilanne menee liian hartaaksi.

    Minä olen esiteollisen ruoan lämmin kannattaja.

    Olen Satunnainen lukija aivan samaa mieltä kanssasi, että tämä on vakava asia tämä sokeritauti.

    VastaaPoista
  3. "liikunnalle myönteinen elämäntapa" on muuten myös todella hyvä ilmaus. otan sen omaan käyttööni heti. :)

    *P*

    VastaaPoista
  4. Hei *p*! Tuon ilmaisun "liikunnalle myönteinen elämäntapa" kohdalla minun on paljastettava tarkoin varjeltu liikesalaisuus. Minä mietin tuota lausahdusta puoli vuotta erään kirjaprojektin yhteydessä. Joko minä olen älyttömän hidasälyinen tai sitten vaan niin tavattoman perusteellinen näissä asioissa. Ensiksi mainittu vaihtoehto saattaa olla lähempänä totuutta.

    VastaaPoista
  5. Hieno juttu vakavasta asiasta. Diabetes on pelottavan yleistä nykyään.

    VastaaPoista