lauantaina, marraskuuta 18, 2006

Mikä meitä suomalaisia lihottaa?

Nuorena harrastin kaikenlaisia numeroleikkejä erityisesti pitkien harjoituslenkkien aikana. Laskin esimerkiksi kuinka monta punaista autoa tuli lenkillä vastaan. Eihän tuollaisessa asiassa ole paljoakaan mieltä, mutta se teki välillä tylsästäkin pitkästä lenkistä ihan siedettävän mielenkiintoisen. Nämä entisaikojen numeroleikit mielessäni tein pitkän, rauhallisen kävelylenkin Turussa noin kaksi viikkoa sitten keskellä arkipäivää. Kävelin Turun Kupittaan Urheiluhallilta Turun Tuomiokirkolle, sitten joenvartta pitkin Turun Sataman suuntaan, kiersin Turun Linnan ja tulin mutkitellen päärautatieaseman kautta Turun linja-autoasemalle, jossa sitten hyppäsin Paraisten linja-autoon. Olisikohan kävelylenkki ollut noin 17-20 km pitkä. Matkan aikana viihdytin itseäni laskemalla vastaantulijoita, heidät samalla jakaen karusti joko merkittävästi lihaviin tai normaalipainoisiin. Jos te näitte kaverin joka katseli kiusallisesti arvioiden teidän uuman seutuanne, se saattoi olla juuri minä. Pyydän anteeksi!

Laskin matkan aikana 2748 merkittävän ylipainoisiksi luokittelemaani ihmistä (BMI > 30) ja 16451 normaalipainoista (kokeilkaa joskus, vaatii keskittymistä sillä hommassa menee äkkiä sekaisin laskuissa). Muutama ryhmässä kävellyt ihminen pääsi livahtamaan ohi silmieni ja kaksi kertaa soi puhelin, jolloin laskentani keskeytyi arviolta kymmeneksi minuutiksi. Tämä laskutehtäväni antaa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen siitä, että niinkin merkittävästi liikuntaan houkuttelevassa kaupungissa kuin Turku, on keskellä päivää havaittavissa lähes 3000 merkittävän ylipainoista ihmistä kahden ja puolen tunnin aikana.

Mikä meitä suomalaisia lihottaa? Ruokaa syödään liian paljon, se saattaa olla turhan rasvaista ja liikutaan liian vähän. Mitä muita syitä? Toimittaja Mari Heikkilä luettelee Mediuutisten artikkelissaan "Lisäselityksiä lihomiselle" näitä lihomiseen vaikuttavia syitä. Artikkeliaan varten Heikkilä on lukenut International Journal of Obesity -lehdessä julkaistua tuoretta tutkimusta. Tällaisia seikkoja Heikkilä luettelee (poimin listasta Suomea parhaiten kuvaavia seikkoja):
  1. liikunnan väheneminen
  2. kasvaneet ruoka-annosten koot
  3. lisääntynyt TV:n ääressä löhöäminen
  4. makeisten, limonadin ja pikaruoan saatavuuden paraneminen
  5. unen puute (lisää ruokahalua ja näläntunnetta)
  6. teollisuuskemikaalit (näissä on hormonituotantoon vaikuttavia yhdisteitä)
  7. liian tasainen lämpötila (vähentää elimistön energiankulutusta, huoneet sopivan lämpöisiä kesät talvet)
  8. tupakointi on vähentynyt
  9. tiettyjä lääkkeitä nautitaan enemmän (psykoosi-, mieliala-, masennus-, allergia-, hormoni- ja ehkäisylääkkeiden sekä antihistamiinien, on havaittu lisäävän painoa)
  10. tietyn ikäiset lihovat muita helpommin (Suomen väestöstä on suuri osa keski-ikäisiä)
  11. synnyttäjien keski-ikä on noussut (on todettu lisäävän jälkeläisten painoa)
  12. odottavan äidin lihavuus voi edistää saman asian kehittymistä lapselle
  13. odottavan äidin raskausajan diabetes voi editää saman ongelman ilmenemistä lapsessa
  14. lihavat lisääntyvät tehokkaammin
  15. lihavuus periytyy jälkeläisille (joko elintapojen tai perinnöllisyyden kautta)
  16. ihmiset suosivat elämänkumppanikseen sellaisen jolla on rehevät muodot
  17. lihavat suosivat lihavia
No joo, tällaiset listat ovat kovin suosittuja nykyään. Ei näitä niin kauhean vakavasti kannata ottaa, niin kuin ei myöskään minun yksittäistä koesarjaani tuona kauniina iltapäivänä Turussa.

Lähde: Mediuutiset, 17.11.2006

2 kommenttia:

  1. Tuo liikunnan väheneminen on varmasti melkeinpä suurin syy, ja normaalipainoisillekin kovin epäterveellistä.

    Näen aina punaista kun laihdutusohjeissa sanotaan, että "laihdutus vain liikuntaa lisäämällä on lähes mahdotonta" -annetaan ymmärtää, että on TÄRKEÄMPÄÄ muuttaa ruokavalio kuin lisätä liikuntaa, vaikka varmasti asiat ovat vähintään yhtä tärkeitä.
    *P*

    VastaaPoista
  2. Alkoholi on eräs tärkein suomalaisten lihottaja. Alkoholin käyttö on koko ajan lisääntynyt.

    En ole koskaan kuullutkaan, että synnyttäjän korkea ikä olisi yhteydessä jälkeläisten painoon. Yleensähän fiksummat hankkivat lapsensa vanhempana ja he ymmärtävät myös syödä terveellisemmin.

    En usko myöskään, että lihavat lisääntyisivät hoikkia enemmän. Todella lihavat eivät saa edes hedelmöityshoitoja, elleivät laihduta. Monesti nuorena todella lihavat ovat myös ilman puolisoa. Hoikat ja kauniit ovat kuitenkin nirsompia parinvalinnassa ja myös todella laihat kärsivät lapsettomuudesta. Monta kertaa synnyttänyt nainen ei todennäköisesti välitä huolehtia ulkonäöstään niin paljon kuin vähän lapsia hankkinut, koska yleisesti hyväksytään, että lihavuus johtuu raskauksista, vaikka itsehän nainen syö itsensä lihavaksi, eikä raskaus sitä tee. Ei siis voi tietää, kumpi oli ensin, lihavuus vai lasten suuri määrä ja lapsien takia lihominen.

    VastaaPoista