Maailmalla käydään kiivasta keskustelua transrasvoista. Suomessa sen sijaan kaikki on hyvin. Meillä ei viranomaisten toimesta ole transrasvahappojen rajoituksia tulossa ja suomalaisten ei tarvitse noista "transseista" saada selkoa pakkausmerkinnöissä. Suomalaisia ohjataan mieluummin lukemaan runoja maitopurkeista. Tommy Tabermann ja muut runoilijamme yltävät näin miljoonapainoksiin ja lukijat vaipunevat lopulta transsiin, sillä runomaitoja päästetään markkinoille noin 130 miljoonaa tölkkiä. Runon ja kirjallisuuden mahti on niin valtava, että kohta varmaan valmiiden kakunpohjien mukana tarjotaan tuoteselosteen sijaan jonkun transvestiitin kirjoittama dekkari. Transilvaniasta tuodut ihanan lehtevät viinerit myydään aitojen romanialaisten juomalaulujen kera. Sillä Suomessa kaikki on hyvin.
Monet maailman suurimmista elintarvikeyrityksistä ovat jo sitoutuneet vähentämään transrasvahappojen määrää tuotteissaan alhaisimmalle mahdolliselle tasolle. Suomessa elintarviketeollisuus ei turhia hoppuile. Suomessa kaikki on hyvin. Tanskassa elintarvikkeissa ei saa olla transrasvaa kahta prosenttia enempää. Suomessa elintarvikkeiden suhteen on kaikki hyvin. Euroopan Unionissa pohditaan transrasvahappojen ilmoittamista elintarvikepakkauksissa. Yhdysvalloissa on tuotteisiin merkittävä transrasvapitoisuudet, mutta märehtijöiden tuottamia ja keinotekoisesti valmistettuja transrasvoja ei eritellä keskenään. Transatlanttisen lennon jälkeen saa huomata, että Yhdysvalloissa elintarviketeollisuuden leivonta- ja paistorasvat saattavat sisältää jopa 45% transrasvoja. Transkassa ei ole ongelmia transrasvojen kanssa minkä voi huomata matkatessaan esimerkiksi Trans kaupunkiin. Suomessa transrasvatieto on valtiovallan erityisessä suojelussa.
Suomessa kaikki on hyvin. Kaari-lehden kirjoituksen mukaan transrasvahappoja saadaan meillä ruuasta muihin Pohjoismaihin verrattuna kaikkein vähiten. Vähemmästäkin suomalainen ahdistuu ja kokee alemmuudenkompleksia. Asiantuntijamme ovat päättäneet joskus hamassa tulevaisuudessa paljastaa miten alas transrasvahappopitoisuudet pääsivätkään suomalaisessa ruoassa.
Suomalainen margariiniteollisuus muutti kasviöljyjen kovetusmenetelmänsä vaihtoesteröintiin. Esteri vaihdettiin jo 1990-luvulla ja niin on, että mittalaitteessa ei viisarikaan värähdä kun transrasvoja mitatataan. Ruotsin elintarvikeviraston mukaan ruotsalaisista elintarvikkeista löytyy transrasvoja, mutta eihän ruotsalaista ruokaa syö Esterikään. Suomessa kaikki on hyvin.
Ruokavaliomme suurin ongelma rasvojen suhteen ei ole transrasvan saanti. Suomalaiset saavat sen sijaan edelleenkin tyydyttyneitä rasvahappoja (kovia eläinrasvoja) enemmän kuin suositellaan. Transrasvojen sairausvaikutukset ovat samantapaiset kuin tyydyttyneiden rasvahappojen. Transrasvat kohottavat veren LDL-kolesterolipitoisuutta ja alentavat HDL-kolesterolin pitoisuutta. Yhä kasvavan tutkimustiedon mukaan kuitenkin juuri teolliset transrasvahapot on todettu erityisen haitallisiksi sydän- ja verisuonitautien kannalta. Suomessa on edellen kaikki hyvin.
Lähde: Finfoodin uutiskirjeelle (6.11.2006) on Christer tehnyt ikioman translaation
Joitakin muita transrasvajuttujani:
Apinakin sen tietää - transrasvat lihottavat
Kellogg vähentää transrasvojen käyttöä
Kentucky Fried Chicken luopuu lähes täysin transrasvoista
Transrasvat eivät mene avaimenreiästä läpi
Transrasvat kuriin rapakon takana
Transrasvat pois pikaruoasta
Transrasvat puhuttelevat Pohjoismaissa
Lainaus Suomalaisista ravitsemussuosituksista - Liikunta ja ravinto tasapainoon, sivu 14:
VastaaPoista"Suomalaisten energian saanti
Suomalaisten itse raportoima energiansaanti on vähentynyt viimeisen 20 vuoden aikana noin 20 %. Tosin terveystietoisuuden lisääntyminen on lisännyt ruoankäytön aliraportointia. Väestön painoindeksi on samaan aikaan kuitenkin noussut, vuonna 2002 se oli miehillä keskimäärin 27,0 kg/m² ja naisilla 25,9 kg/m². Lihavuus on kasvava ongelma sekä lapsilla, nuorilla että aikuisilla."
Aliraportointi on tiedostettu ongelma. Mitä syömisiään ihmiset jättävät kertomatta? Aliraportoitu data kelpaa kuitenkin perusteluksi, kun puhutaan esim. transrasvojen saannista.
Siis, haloo!, onko niin että nämä ravintotutkimukset perustuvat tietoon siitä miten ihmiset itse raportoivat syömisiään? Ei kai se ole sitten konsti eikä mikään jättää tutkijalle ilmoittamatta sen sipsipussin, lihapiirakan tai kakunpalasen! Anteeksi nyt näin alkeellinen kysymys.
VastaaPoistaFinravinto 2002 tutkimuksesta:
VastaaPoista"Finravinto 2002 -tutkimuksessa selvitettiin väestön keskimääräistä ruoankäyttöä ja ravintoaineiden saantia 2007 tutkittavalta kahden edellisen päivän ruoankäyttöhaastattelun avulla."
Jo on aikoihin eletty että tällaistakin tutkimusta saadaan tehdä! Minäkin osallistuin kerran tuollaiseen TV:n ja radion kuuntelun galluppiin. Hävettää kertoa mutta ilmoitin tuossa galluppissa kuuntelevani ja katselevani ja kuuntelevani vain tiedeohjelmia vaikka suurin osa päivästäni täyttyy hömppäviihteen kuuntelulla. Sama juttu voisi tapahtua jos minut valittaisiin johonkin ruokatutkimukseen. Ihan varmasti pistäisin sinne vaan terveellistä ruokaa. Mitä sitä nyt noita sipsipusseja ilmoittelemaan. Ihan aikuisen oikeasti. Olen nyt tosi hämmästynyt!
VastaaPoistaTuota noin biponainen, olet terävä-älyisesti sanonut ääneen sen asian mitä me monet muutkin pohdimme näissä ravitsemustutkimuksissa, jotka usein peristuvat ruokapäiväkirjojen omaehtoiseen täyttämiseen. Sen verran vankka usko minulla on ihmisen hyvyyteen, että hän osallistuessaan oikeaan tutkimukseen ainakin pyrkii totuudenmukaisesti ja tarkasti merkitsemään muistiin päivän syömiset. Minun ohjauksessani oleville asiakkaille olen korostanut, että huijaaminen tämän suhteen on tavattoman lapsellista ja vie turhaan sekä asiakkaan että minun aikaani. Aliraportointi on ongelma, kuten Anja kertoo.
VastaaPoistaKiitos taas kommenteista!