- hyvä valmistautuminen
- otat tietenkin etukäteen selvää luentopaikan valmiustasosta, ovatko kaikki tarvittavat AV-laitteet kunnossa, onko sinulla viimeisin tieto aiheesta, mitä mediassa on viime aikoina ollut aiheesta, minkä tasoista porukkaa on paikalle tulossa? Älä tipauta noviisia kärryiltä, mutta älä myöskään päästä konkaria tylsistymään!
- luennoidaan itselleen tutusta aiheesta
- kunnioita luonnon monimuotoisuutta siinä määrin, että uskallat kieltäytyä luentoaiheista joissa sinulla on vajaavaiset tiedot, siinä missä olet hyvä pitää sinun tulla vielä paremmaksi
- paikalle raahautuneita kuulijoita arvostetaan
- kerran aloitin luentoni lukemalla illan televisio-ohjelmat ja mainitsin paikkakunnan muut samanaikaiset tapahtumat, kerroin miten ainutlaatuisen hienoa oli, että juuri näin monta kuulijaa oli kaikesta huolimatta saapunut minuakin kuuntelemaan
- älä sorru ylimielisyyteen, ole nöyrä!
- pidä kiinni sinulle varatusta aikataulusta!
- käsittämättömän paljon tätä sääntöä vastaan rikotaan, älä sinä ylitä puheellesi varattua aikaa, pyri selviytymään jopa lyhyemmässä ajassa. Lähes kaiken merkittävän pystyy sanomaan 10 minuutissa, jos sanottavalle on aikaa montakin tuntia voi olla hyvä toistaa ydinkohdat sopivin välein, ehkä näyttämällä luennon rungon ja kertoa missä nyt mennään, ettei tule yllätyksenä kiireinen loppusähläys ja tyypillinen lausahdus: aika loppui valitettavasti kesken... Ei lopu kesken jos on suunnitellut puheensa hyvin.
- huomioidaan kuulijoiden vireystaso kaikilla aisteilla (näkö, kuulo, tunto, haju, maku...)
- otat selvää luennon aikana kuulevatko kaikki äänesi, yllättävän usealle on tärkeää säilyttää minuunkin katsekontakti, puhu jollekin kuulijalle kokonaisia lauseita häntä silmiin katsoen, tunnustele menikö sanoma perille, välillä otan demonstraatioissani kengät pois jaloista tietenkin kaasuvaarasta varoittaen, kerran eräässä nuorisotilaisuudessa popsittiin joukolla miniporkkanoita luennon aikana, maisteltiin vitamiineja
- sopivasti teatteria, stand-up komiikkaa
- olen seissyt käsilläni, suorittanut raivohyppelyä, hakenut kesken esityksen autoon mukamas unohtuneet luentokalvot samalla pistäen lyhyen powerpoint esityksen pyörimään ja salin takaosasta sitten hetken kuluttua jatkanut luentoani, olen vienyt haukottelevat kuulijat ulos puistoon kuuntelemaan luennon jatkoa
- ole oma itsesi
- älä matki ketään muuta hyvää esiintyjää, kuuntelijat tulevat paikalle juuri sinua kuuntelemaan
- karismaattisuudesta ja puhujan lahjoista on hyötyä, ilmankin pärjää
- minulla on tapana korostaa tärkeitä puheen kohtia taktisella tauolla, uskoisin tauoista olevan hyötyä myös tiedon juurruttamisessa kuulijoihin, anna aikaa kuulijoiden omalle ajatustyölle
- kaikki peliin!
- jos aiot saada uusia luentokeikkoja täytyy sinun antaa kaikkesi, olla niin tavattoman paljon parempi kuin rakas kilpailijasi, että tilaisuuden järjestäjälle ei jää epäselväksi kuka kannattaa taas ensi kerralla kutsua paikalle puhumaan, valjasta kaikki esiintymistaitosi ja kaikki tietomääräsi kuuntelijoiden ahmittavaksi
- ensimmäiset 5 min kaikkein tärkeimmät
- luentosi alussa sinun on saavutettava kuulijoiden luottamus, epävarmat voivat ehkä jopa treenata tuota alkujuontoa ihan erikseen, tottuneemmalta puhujalta se sujuu lähes itsestään. Onnistunut alku on pohjana koko esitelmälle. Joka 10 min on syytä keventää tunnelmaa tai tehdä jotain poikkeuksellista herpaantumattoman huomion varmistamiseksi.
- ei liikaa tietoa
- keskity käsittelemään vain muutamaa ydinaihetta persoonallisella tavallasi, aika kuluu luennon aikana niin nopeasti etkä ehdi monia asioita ottaa käsittelyyn
- korosta kuuntelijoille, että kaikki tieto ei ole saatavilla kirjoista ja luentomonisteista, esiintyjä välittää oman esityksensä kautta paljon sellaista tietoa mitä ei muulla tavalla voi ilmaista, jätä muistoksi luentorunkosi tai joitakin mietteitäsi
- esityksestä muistiin piirtynyt mielikuva säilyy ja yhdistyy ennemmin tai myöhemmin kuulijan vanhoihin ja uusiin tietoihin ja siitä tulee huomaamatta osa kuulijan omaa osaamista (ylilääkäri Heikki Tikkasen viisautta)
tiistaina, helmikuuta 13, 2007
Hyvän luennon aineksia
Mielestäni hyvän luennon ainekset ovat tässä:
maanantaina, helmikuuta 12, 2007
Seisontaliikuntaa
**
Erektiohäiriöt ovat merkittävästi yleisempiä miehillä, joilla on diabetes, sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä tai jotka liikkuvat vähän. American Journal of Medicine -lehteen kirjoittaneiden tutkijoiden mukaan muutokset ruokavaliossa ja elämäntavoissa voivat poistaa ongelman. Erityisesti liikunnan lisääminen voisi olla hyvä lääkkeetön tapa hoitaa häiriötä.
Tutkimukseen osallistui vuosina 2001-2002 satunnaisotannalla 2126 yli 20-vuotiasta amerikkalaismiestä. Erektiohäiriöitä esiintyi 18,4 prosentilla, yleisimmin ikääntyneillä. Esiintyvyys oli yli 70-vuotiailla 70 prosenttia ja 20-40-vuotiailla 5 prosenttia. Lähes 90 prosentilla erektiohäiriöisistä oli vähintään yksi sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä, kuten korkea verenpaine, korkea kolesteroli, tupakointi tai diabetes. Diabeetikoista puolella oli erektiohäiriö. Riski oli kolminkertainen, vaikka muut riskitekijät otettiin huomioon. Miehillä, jotka eivät olleet harrastaneet kuntoliikuntaa ainakaan kuukauteen, oli merkittävästi suurempi erektiohäiriön riski kuin aktiivisilla liikkujilla.
Lähde: Mediuutiset, 12.2.2007

perjantaina, helmikuuta 09, 2007
Rakkaudella valmistettua ruokaa
**
Vaimo pitää Tommy Tabermannista. Monet pitävät Tabermannista. Tässä tulee runo hänen ystävilleen:
Ilmaista lounasta ei ole. Nyt kun olen houkutellut sinut lukemaan Tommyn runon, saat luvan lukea hieman lisää.
Suomessa ei ole kovinkaan monta karnevaalijuhlaa. Siksi ystävänpäivä on mainio juhla muistaa ystävää tai läheistä aivan erityisellä tavalla. Kirjailija Tabermannin mukaan suomalaiset voisivat ottaa mallia enemmän esimerkiksi amerikkalaisista. Useinhan me ajatellaan amerikkalaisista, että he ovat pinnallisia, positiivisia ja kehuvat sekä ylistävät toisiaan. Amerikan unelmaa minäkin elin joitakin vuosia ja milloinkaan en voinut kuvitella, että ylitseampuvaa ystävällisyyttä voitaisiin käyttää toisen nolaamiseksi. Mutta oli Amerikassa paljon vilpitöntäkin ystävällisyyttä.
Me suomalaiset voisimme vähän runsaskätisemmin jakaa kiitoksen ja hyvien asioiden ylistystä. Jos yksikin tällainen päivä jollakin tavalla vapauttaa ihmisen näyttämään hyviä ja ystävällisiä tunteitaan, niin se on hieno asia, sanoo Tabermann.
Hänen mukaansa ystävänpäivää tulisi viettää oikeastaan useamman kerran vuodessa kuin vain yhtenä päivänä. Tabermann ei erottele päiviä toisistaan. Hän yritää tehdä itselleen enemmän ystävänpäiviä kuin yhden vuodessa. Ehkä ystävänpäivänä jokainen voi valita sen tien, että on silloin erityisen ystävällinen ja romanttinen.
Ruoan valmistaminen ja tarjoaminen rakkaalle ystävälle on aina hyvä ja toimiva keino muistaa sekä osoittaa rakkautta ystävänpäivänä. Rakkaudella valmistettu ruoka on viesti, jolla voi helposti osoittaa läheiselle tai ystävälle välittämistään. Tabermannin mielestä yhteisen ruoan jakaminen on eräänlainen seremonia.
"Minuun voi tehdä suurenkin vaikutuksen ruoalla ystävänpäivänä. Makuaistihan on meidän keskeisimpiä aistejamme. Syöminen ei ole minusta pelkkää vatsan täyttämistä, vaan se on ikään kuin juhlahetki. Kun ruoka on tehty rakkaudella, eron huomaa monesti myös maussa", toteaa Tabermann.
Lähde: Deskin tiedote ravintotoimittajille, 9.2.2007

Hyväilemistä on kaikki hyvä.
Hyväilemistä on murujen, murheiden, mustien leikkien häät.
Sitähän se rakastaminen on;
siemenen istuttamista paljain käsin oikukkaaseen tuuleen.

Porkkanamehulla iho ruskeaksi
**
Muistan opiskeluajoiltani (kauan, kauan sitten) terveystietoisen ystäväni, joka popsi porkkanoita ja joi porkkanamehua siihen malliin, että kevättalvella olisi luullut hänen käyneen Kanarian saarilla rentoutumassa ennen lopputenttejä.
En muista oliko hänen suosikkijuomansa Vogelin Porkkanatäysmehu. Paljon mahdollista, että kyseessä oli Biotta, sillä se on ollut markkinoilla jo 50 vuotta ja se on yksi suosituimmista Biottan Luomutäysmehuista. Luomuviljellyistä porkkanoista puristettu täysmehu sisältää runsaasti hyvin imeytyvää beetakaroteenia, joka edistää ihon, limakalvojen ja silmien hyvinvointia sekä edesauttaa ruskettumista.
Porkkanan sisältämä karoteeni imeytyy tehokkaasti mehun muodossa. Mehua puristettaessa kuidut hajoavat paremmin kuin esimerkiksi porkkanoita pureskeltaessa.
Porkkanan beetakaroteenista muodostuu elimistössä A-vitamiinia. Porkkanassa on paljon muitakin ominaisuuksia, jotka edesauttavat hyvinvointia. Porkkana on lempeä vatsalle ja se tukee maksan toimintaa. A-vitamiinin lisäksi porkkanassa on B1-, B2- ja C-vitamiineja sekä runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, esimerkiksi kaliumia, rautaa, fosforia, kalsiumia, natriumia, rikkiä, magnesiumia ja sinkkiä. Siinä on myös pektiiniä ja tärkeitä rasvahappoja.

torstaina, helmikuuta 08, 2007
Suomalaiset lihovat
**
Ystäväni Mikael Fogelholm kysyy vaaliblogissaan: Miksi suomalaiset lihovat?
Tohtori Fogelholm tarjoaa selitykseksi:

- väestötasolla tupakoinnin lopettamisen, työn ja arkisten askareiden keventymisen sekä lisääntyneen alkoholin ja tiettyjen makeiden ja/tai rasvaisten ”viihderuokien” käytön
- yksilötasolla tärkeitä lihavuuden selittäjiä löytynee liiallisen rasvan tai pitkälle puhdistettujen, vähäkuituisten hiilihydraattien saannista
keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007
Laskiaispullan äärellä mietittyä
**
Laskiaispulla on sinänsä hyödytön ravintoarvoltaan, mutta sallittakoon edes kerran vuodessa siitäkin nauttiminen.
Wikipedia kertoo, että laskiainen on kristillisen kirkkovuoden juhla, jota vietetään 40 päivää ennen pääsiäistä. Laskiaisen jälkeen "laskeudutaan" suureen paastoon, joka loppuu vasta pääsiäisenä - sana laskiainen ei siis tulee mäenlaskusta, vaan paastoon laskeutumisesta.
Laskiaispulla tuli Suomeen Saksasta Ruotsin kautta. Sitä pidetään keskiaikaisen paaston ajan edellä nautittujen rasvaisten ruokien jäänteenä. Pullan alkuperämaaksi arvioidaan Saksaa. Pulla ruskistettiin voissa ja höystettiin rusinoilla sekä korinteilla Saksassa 1600-luvulla. Se nautittiin silloin normaalisti maidon kera. Ruotsalaisen legendan mukaan laskiaispullan kehitti puolestaan raipaniskujen pelossa ollut rasavilli leipurioppilas. Leipurimestari lupasi säästää oppilaan raipaniskuilta, jos hän keksisi kaikkia muita pullia paremman pullan. Tarina kertoo, että oppilas täytti ison pyöreän pullan ruotsalaisten rakastamalla mantelimassalla. Mestarin mielestä tulos oli niin hyvä, että oppilas säästyi raipan iskuilta.
Mantelimassatäytteinen pulla tuli tutuksi Ruotsissa 1700-luvulla, mutta vasta 1800-luvun loppupuolella laskiaispullia alettiin valmistaa Ruotsissa enemmän. Suomeen pullan tiedetään rantautuneen vasta 1900-luvun alkupuoliskolla ruotsinkielisten rannikkoseutujen kautta. Ensiksi ainoastaan herrasväki nautti pullia kahvin ja kuuman maidon kanssa. Myöhemmin laskiaispulla levisi koko Suomeen ja kaiken kansan nautittavaksi. Mantelimassan ja kermavaahdon seosta sekä hilloja alettiin käyttää pullan täytteenä vasta 1950-luvulla.
Tänä päivänä pulla nautitaan useimmiten kahvin/mehun kanssa hyvässä seurassa. Se kuuluu kiinteästi monen laskiaisen viettoon. Pullan täytteen voi itse valita maun mukaan. Hilloista käytetyimmät ovat mansikka- ja vadelmahillot, jotka sopivat suomalaiseen suuhun. Nykyään laskiaispullat on myös helppo valmistaa itse kaupan pakastealtaissa tarjolla olevien pullataikinoiden ansiosta.
Laskiaisen ajankohta on peräisin katollisesta kristinuskosta. Laskiaissunnuntai sijoittuu seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Laskiaiseen kuului entisaikoina vahvasti paastoaminen. Katollisella ajalla laskiaistiistain jälkeen alkoi 40 päivää kestävä paaston aika. Sitä ennen käytiin tavallisesti tunnustamassa synnit. Se puhdisti sielun samalla tulevaa paastoa varten. Paastoa edelsi riehakas juhliminen ja herkuttelu. Sen aikana ei sallittu nimittäin lihaa eikä maitotuotteita. Tämän vuoksi laskiaisena otettiinkin ilo irti ja nautittiin oikein rasvaisista ruuista. Esimerkiksi tämän päivän laskiaiseenkin kuuluva hernekeitto tehtiin silloin tavallista lihaisemmaksi ja rasvaisemmaksi. Laskiainen menetti paaston ajan karnevaalijuhlamerkityksen uskonpuhdistuksen jälkeen.
Pohjoismaissa mäenlasku ja rekiajelu yleistyivät laskiaisen juhlinnassa uskonpuhdistuksen myötä. Laskiaiseen liittyi ennen myös monia uskomuksia. Suomalainen laskiaisen vietto keskittyi pääasiassa mäenlaskuun. Seuraavan kesän pellavan kasvua esimerkiksi ennustettiin siitä, kuinka pitkälle kelkka mäessä liukui. Mäenlaskun yhteydessä huudettiin kotitaloon pitkiä pellavia, hienoja hamppuja ja lautasenkokoisia nauriita. Vanhan kansan mukaan laskiaisena piti myös syödä rasvaisia ruokia ja juoda viinaa, jotta porsaat olisivat lihoneet ja lehmät antaneet maitoa.
Artikkelin on tuottanut meille ravintotoimittajille Myllyn Paras Oy.

Reikiä nolla kuuluu yhä harvemmin
***
Kouluikäisten lasten suu- ja hammasterveyden taso on laskenut Suomessa. Säännöllinen hampaiden harjaus, monipuolinen ruokavalio, maltillinen urheilu- ja virvoitusjuomien käyttö sekä ksylitolia sisältävien tuotteiden käyttö aina aterian ja välipalan jälkeen edesauttavat suun terveyttä. Vanhemmilla on tärkeä rooli lasten innostamisessa hampaiden hoitoon.
Yhä harvemmin kuuluu hammaslääkärin vastaanotolla iloinen huudahdus: "Reikiä nolla!" Alle puolet 12 vuotiaista on tervehampaisia, toteaa Suomen Hammaslääkäriliiton asiantuntijahammaslääkäri Helinä Keskinen. Elämäntapojen ja ruokakulttuurin muuttumisen arvioidaan olevan osasyy suomalaisten lasten suun terveyden heikentyneeseen tilaan. Makeisten, happamien urheilujuomien ja erilaisten virvoitusjuominen nauttiminen on lisääntynyt huomattavasti. Makeisten runsas käyttö näkyy lasten hampaiden reikiintymisen lisäksi ylipaino-ongelmina.
Suomalaiset ovat unohtaneet myös ateriarytmin merkityksen. Ihmiset eivät syö enää tiettyinä aikoina säännöllisesti. Nykyään syödään koko ajan jotakin. "Suussa ei ole tavallaan tarpeeksi tyhjää aikaa, jolloin sylki hoitaisi hampaita", lisää Keskinen.
Keskisen mukaan hampaiden pesu laiminlyödään valitettavan usein. Hampaat tulisikin harjata fluorihammastahnalla säännöllisesti aamulla ja illalla. Sääntö pätee niin aikuisiin kuin lapsiin. Hampaat on hyvä harjata kevyillä liikkeillä. Harjauksen yhteydessä ei saisi missään nimessä käyttää voimaa.
Lasten innostaminen hampaiden hoitamiseen olisi hyvä aloittaa mahdollisimman varhaisessa elämänvaiheessa. Pieni lapsi ottaa mallia kaikissa asioissa aikuisilta ja vanhemmiltaan. Hampaiden hoito ei muodosta tämän suhteen mitään poikkeusta. Vanhempien tulisi opettaa säännöllinen hampaiden harjaus lapsille jo ensimmäisestä hampaan puhkeamisesta lähtien. Varhainen huolehtiminen on tärkeää myös siksi, että lasten hampaat ovat huomattavasti heikommat kuin aikuisten. Niihin tulee paljon helpommin reikiä, neuvoo Keskinen.
Päiväkotien ja koulujen valistus sekä ohjaus ovat myös keskeisessä roolissa suun hoidon opettamisessa lapsille. Lisäksi monipuolinen proteiinipitoinen ja pureskeltavaa sisältävä ruokavalio vaikuttaa suun ja hampaiden terveyteen myönteisesti. Pureskeltava ja monipuolinen ruoka lisää syljen eritystä ja se puolestaan hoitaa hampaita. Pehmeä ja yksipuolinen ruoka vaikuttaa syljen eritykseen päinvastaisesti. "Se jää helpommin hampaiden pinnoille", toteaa Keskinen.
Ksylitolia sisältävät purukumit ja pastillit toimivat hyvänä apuna niin lasten kuin aikuisten hampaiden hoidossa. Ksylitolilla on todella tärkeä osa suun ja hampaiden itsehoidossa. Se on varsin hyvänmakuinen aine, jota voi suositella niin makean korvikkeeksi kuin säännölliseen käyttöön. "Säännöllisellä käytöllä on todettu selvästi olevan suun ja hampaiden terveyttä edistäviä vaikutuksia", sanoo Keskinen.
Sokeri ei ole ainoa haitallinen aine hampaille. Matalan pH-arvon sisältämien sokerittomien light-juomien tiedetään aiheuttavan sokerin ohella suussa hammaspintojen kulumista. Kulunut pinta ei uusiudu. Hampaiden pinnan oheneminen ja viiltely ovat pysyviä asioita, joita joudutaan korvaamaan usein hankalilla hoidoilla. Urheilevat lapset saattavat aikuisurheilijalta ottaa väärän roolimallin: Jatkuva urheilujuomien lipittäminen. Paras janojuoma on raikas vesi.
Ksylitoli on hiilihydraatti ja luonnollinen makeuttaja, jonka raaka-ainetta esiintyy mm. koivussa, maississa ja pyökissä. Se on yksi sokeria korvaavista raaka-aineista. Ksylitolia esiintyy pieniä määriä lähes kaikissa kasveissa, erityisesti marjoissa ja hedelmissä. Sitä valmistetaan teollisesti mm. koivun kuituaineesta. Sitä kutsutaan usein myös koivusokeriksi. Se poikkeaa muista makeutusaineista niin, että kuuden hiiliatomin sijaan sen kemiallinen rakenne koostuu viidestä hiiliatomista. Tämän vuoksi kariesta aiheuttavat bakteerit eivät pysty käyttämään ksylitolia ravinnokseen tehokkaasti. Ksylitolin ansiosta hampaille haitallista happohyökkäystä ei synny. Se vähentää tehokkaasti myös hampaiden pinnalle muodostuvaa plakkia ja tekee hampaista helpommin harjattavat. Saksalaiset ja ranskalaiset tiedemiehet löysivät ksylitolin jo 1890-luvulla, mutta sen hammasystävälliset vaikutukset todennettiin 1970-luvulla Suomessa Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksella.
Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 7.2.2007

maanantaina, helmikuuta 05, 2007
Laihdutuksen lyhyt oppimäärä
**
Yleisön pyynnöstä tuon tämän aiemmin (20.12.2006) kirjoittamani laihdutusohjeistuksen uudelleen näkyviin. Reijo pitää ohjeita nerokkaina. Enpä tiedä. Maalaisjärkeviä ohjeita ei useinkaan ole tapana pitää nerokkaina. Mukava kuulla, että ohjeita on luettu ja sovellettu elämäntilanteeseen menestyksellisesti (biponainen).
Saan usein kysymyksiä laihdutuksesta ja ravintokaraokeni kestosuosikkeina ovat omat laihdutusohjeeni ja painon hallintaan liittyvät aiheet. Olen tässä omien ohjeitteni rinnalle hakenut muistakin lähteistä tietoa järkevästä laihdutuksesta. Näin tästä muodostuu laihdutuksen lyhyt oppimäärä. Minulla on pysynyt paino samana viimeiset 35 vuotta ruokailemalla perusjärkevästi ja harrastamalla monipuolista liikuntaa. Niillä ohjeilla pärjää jo aika pitkälle. Erilaisten ruokavalioiden vertailu ei minusta tuo mitään olennaista uutta laihdutusrintamalle. Jotkut laihduttavat syömällä leipää, jotkut pekonilla. Olennaista on ruoka-annoksen koon sovittaminen elämäntilanteeseen. Jos liikkuu paljon, silloin voi syödä enemmän. Vähän tai ei ollenkaan liikkuvan on oltava kurinalaisempi syömisensä suhteen. Laihdutuspillerit kannattaa unohtaa, ne ovat pelkkää huijausta. Jotkut käärivät noilla tempuilla sievoisia summia rahaa. Minun ohjeillani kassavirrat pysyvät varsin vaatimattomina, mutta jääpähän kuitenkin hyvä mieli.
Tässä järkeviä laihdutusohjeita:
Salmenkaita Ilkka ja Tavi Varpu. Laihdu ilman nälkää. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2005
Forsius Arno. 24 teesiä painon hallinnasta, syyskuu 2003
Sundqvist Christer. Tutkimustietoa urheilijan ravinnosta, 2006

- Miettikää onko teillä nälkä vai onko se vain hyvää ruokahalua. Länsimaissa todellisesta tarpeesta tuleva näläntunne ilmenee varsin harvoin. Karmiva nälkä tulee vain jos on liikkunut tosi paljon tai viimeisimmästä ruokailuhetkestä on vierähtänyt tosi pitkä aika. Jos söitte ruokaa lautaselta tunti sitten, teillä ei taatusti voi olla uudestaan nälkä. Juokaa lasi vettä ja odottakaa vielä pari tuntia, ehkä se ruokahalu siitä laantuu. Moni meistä on kadottanut luonnolliset ruokaan kohdistuvat vaistot sen takia kun liikumme liian vähän ja työ on muuttunut niin kevyeksi.
- Lihavuuden syynä on usein jonkinlainen riippuvuus. Ei siinä muu auta kuin puhua itsensä kanssa asiat selviksi. Laihtumisen merkitys pitää oivaltaa ja rehdisti sanoa, että nyt olen läski ja minun kannattaa varoa lihomasta lisää, mielellään voisin pikkuisen yrittää laihtua. Itsensä kanssa taisteleminen ei ole helppoa. Se vaatii malttia ja aikaa. Tähän perustuu laihdutuspillereiden tuhovaikutus: taisteluvaihe jää kokematta. Jos epäonnistuu, se oli pillerin syy! Ammattiapua on saatavilla mikäli ongelmat ovat sen sorttisia, että niistä ei yksin selviä.
- Ohjeita on monenlaisia. Vaikka joku olisi onnistunut jollakin menetelmällä laihtumaan, se ei tarkoita, että tekin onnistuisitte samalla menetelmällä. Me olemme erilaisia. Oppikaa kuuntelemaan itseänne, oppikaa tuntemaan elimistönne metkut. Vaistoatte kyllä sitten mikä teille sopii ja mikä ei. Olkaa järjestelmällinen, vain siten voitte vähitellen oppia tuntemaan itsenne. Säännöllinen elämänjärjestys on paras pohja hyvälle ravitsemukselle. Haluattehan oppia tuntemaan itsenne?
- Syökää monipuolista perusruokaa. Ihminen tarvitsee ravintoa kasvamista ja päivittäistä elämistä varten. Ihan tavallinen suomalainen ruoka kelpaa. Omaksukaa vaikkapa sellainen tapa, että ensin ladotte ruokalautaselle vihanneksia, kasviksia ja juureksia. Muuta ruokaa sitä mukaa kuin lautaselle mahtuu. Yksi hyvä keino voi olla syödä ensin salaattilautanen ja miettiä sitten onko vielä kova nälkä. Kannattaa kokeilla selviääkö vähän vähemmällä syömisellä. Kirjatkaa voitoksi se jos laihdutusvaiheessa pystytte salaatin jälkeen huomattavasti pienentämään ruoka-annosta. Kaikki tällainen pienimuotoinen itsensä kanssa pelailu ja pelleily vahvistaa mielialaa: Vielä minä nuo ylimääräiset kilot nitistän!
- Ihmisellä paino nousee vain, jos syödyn ravinnon energiamäärä on päivittäistä kulutusta suurempi. Miksi tehdä näin helppoa asiaa monimutkaisemmaksi?
- Jos haluaa pudottaa painoaan, on vähennettävä päivittäisen ravinnon kokonaismäärää, ei vain jonkin yksittäisen ruokalajin määrää.
- Älkää lannistuko! Kannattaa yrittää uudestaan jos uuden elämäntavan omaksuminen ei heti ota onnistuakseen. Oikea suunta kannattaa kuitenkin säilyttää. Repsahdus ei saa johtaa ahmimiskierteeseen, vaan tilanteen rauhoituttua etsitään taas tarmokkaasti sitä hyvää oloa ja sen myötä saavutettavaa uutta kevyempää elämäntapaa.
- Alku on aina hankalaa. Tärkeää on voittaa nuo ensimmäisten kuukausien vaikeudet. Tottakai vatsa protestoi pienempiä annoskokoja, mutta vähitellen tuo hirmuisen isoksi venyvä mahalaukku pienenee ja suostuu perusjärkevään ruokailuun. Vanhaan elämäntapaan ei ole takaisin palaamista!
- Ylipainoisilla sanotaan olevan taipumusta lihota, mutta yleensä kysymyksessä on taipumus syödä liikaa.
- Jos paino ei laske, vaikka ihminen vähentää ravinnon määrää, on kysymyksessä itsensä pettäminen ravinnon määrien laskussa.
- Ihmisen, joka ei pysty hallitsemaan syömistään, ei tulisi pitää kotona varastossa sellaisia ruokia, jotka johtavat toistuvasti vastustamattomaan herkutteluun.
- Pieniä lapsia hoitavat naiset, älkää syökö lapsilta yli jääviä ruokapaloja! Ruokaa valmistavat ihmiset, älkää syökö suuria maistiaispaloja eikä yli jääviä tähteitä!
- Joillekin sopii paastolla aloittaminen. Ruokailutottumusten muuttamisessa joillakin on ollut hyötyä erilaisista paastopäivistä. Monet kertovat esimerkiksi muutaman päivän mehupaaston jälkeen, kylläisyyden tunteen löytymisestä huomattavasti nopeammin. Se voi viitoittaa tietä onnistuneeseen painonhallintaan. Jatkuva paasto on tietenkin mielettömyyttä. Jos ihminen on täysin ilman ravintoa, hänen painonsa putoaa noin 0,5 kg päivässä, siis noin 3,5 kg viikossa.
- Kovan nälän yllättäessä juokaa lasi vettä. Nälkäisenä täyden ruokalautasen kimppuun hyökkääminen voi johtaa ylensyömiseen.
- Syökää rauhallisesti ruokaa kunnioittaen. Pureskelkaa ruoka perusteellisesti. On tärkeää oppia syömään kiirehtimättä, sillä kylläisyyssignaali kulkeutuu keskushermostoon vasta lähes 20 minuutin kuluttua ruoan imeytymisen alkamisesta. Hyvin pureskeltu ruoka helpottaa myös vatsan työskentelyä.
- Syökää nälkään mieluummin hyvälaatuisia hiilihydraatteja (kokojyväleipää, perunaa, tummaa riisiä ja tummaa pastaa) ja hyvälaatuisia proteiineja (laihaa lihaa) kuin rasvaa. Rasva johtaa herkästi liian energiapitoiseen ruokailuun ja ne ihanat rasvaiset suupalat valahtavat niin petollisen liukkaasti suusta alas. Rasvaisen ruoan syöminen vaatii kurinalaisuutta, jonka toki voi oppia. Ihan ilman rasvaa ei pidä olla ja kannattaa nauttia monipuolisesti sekä kasvi- että eläinrasvoja.
- Syökää jotakin joka kolmas tunti. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, syömällä useammin pienempiä annoksia, voi laihtua. Olkaa tarkkoja niiden välipalojen kanssa. Aamiaisen, lounaan ja päivällisen välissä syötävät välipalat eivät saa olla liian makeita. Makea välipala sekoittaa mielen ja aineenvaihdunnan. Tyhjiä kaloreita ei kannata harrastaa. Kovin hyvältä maistuvaa välipalaa tulee herkästi syötyä liikaa.
- Viekää ruokalautanen heti pois lopetettuanne syömisen, jotta ette jäisi miettimään ottaisitteko hieman lisää ruokaa.
- Syökää aineenvaihduntaa virkistävää ruokaa. Vaikka lähes kaikkea voi syödä, on hyvä mahdollisimman usein nauttia enemmän tuoreita marjoja, hedelmiä ja vihanneksia. Jos ruokailun jälkeen usein on sellainen vetämätön olo, harkitkaa onko esimerkiksi lihan tai ranskanperunoiden syöminen joka päivä tarpeellista vai pitäisikö niitä todellakin vähentää. Ihan ilman lihaa ei kannata olla, sillä liha on monipuolisen ravinnon kulmakiviä.
- Syökää vaihtelevaa ruokaa. Kaivakaa esiin se unohtunut ruoanlaittotaito tai menkää ruokakurssille.
- Menkää munalla töihin! Kolesterolihysterian suhteen on puhallettu peli poikki jo aikoja sitten. Joku puhui puppua, sellaista se välillä on.
- Valitkaa ravintolassa tai juhlissa aina mahdollisimman maistuvaa ruokaa. Jopa rasvainen vaihtoehto voi joskus olla paikallaan jos esimerkiksi olette ystävien kanssa ravintolassa. Ehkä uskallatte jopa tuon pilsnerin ottaa pippuripihvin ja kermaperunoiden kanssa. Nauttikaa ruoasta, hyvästä seurasta ja hitaasti saapuvasta kylläisyyden tunteesta ehkä romanttisten kynttilöiden palaessa! Arki saapuu taas ennen pitkää.
- Menkää kauppaan ruokaostoksille kylläisinä. Tehkää ostoslista valmiiksi ja noudattakaa sitä, tarjouksessa oleva jauheliha on aina rasvaisinta.
- Lisätkää liikuntaa asteittain kunnes päivittäisestä liikunnasta tulee elämäntapa. Muistakaa erityisesti hyötyliikunta. Liikunta on se voima, joka pitää kehon kunnossa. Ilman liikuntaa laihduttaja ei saavuta täydellistä voittoa. Ollaan nyt oikein jalomielisiä kerrankin: Kaikki liikuntamuodot kelpaavat. Etsiytykää sellaisten liikuntalajien pariin jotka todella kiinnostavat. Pääasia, että nousette sieltä sohvalta!
- Älkää syökö ruokaa lautaselta kello 8 jälkeen illalla. Tämä on se yleisohje mitä kannattaa suomalaisessa kulttuurissa noudattaa. Vähänkin matkoja tehtyänne, huomaatte varsin kirjavat käytännöt eri puolilla maailmaa. Suomessa on sopivaa syödä muutama hedelmä, kasviksia ja kokojyväleipää iltakahdeksan jälkeen.
- Älkää napostelko välipaloja samalla kun luette kirjaa tai katsotte televisiota. Saatatte vahingossa tuhota koko viikon ponnistelut syömällä muun tekemisen yhteydessä ilman varsinaista nälän tunnetta.
- Juokaa runsaasti vettä päivän mittaan. Se mukana kulkeva vesipullo on monen painoaan menestyksellä hallitsevan salainen ase. Älkää kuitenkaan liioitelko tässäkään asiassa. Ämpäriin ei ehkä huku, mutta ämpärillisen juominen voi aiheuttaa ongelmia.
- Lopettakaa virvoitusjuomien nauttiminen. Älkää juoko edes keinomakeutettuja juomia, sillä niistä voi seurata ihan sama reaktio kuin sokeristen juomien mauttimisesta. Monet hedelmämehut ovat myös varsin sokerisia.
- Käykää aamulla vaa’alla noin kuukauden välein ja iloitkaa mikäli paino on pudonnut 2% edellisestä kerrasta. Noin 90 kg painavalla tämä tarkoittaa kuukaudessa 1,8 kg:n ja vuodessa noin 18 kg painonalennusta.
- Asettakaa realistinen tavoite. Älkää olko liian rajuja itsellenne! Esimerkiksi ihannepainon ylärajan saavuttaminen kolmessa vuodessa voi olla hyvä tavoite. Olkaa kärsivällisiä!
- Painon jumittamisvaiheet kuuluvat asiaan. Hyväksykää ne tosiasiana, jota ei voi muuttaa.
- Palkitkaa itsenne tai ystävänne tavoitteen täytyttyä esimerkiksi ulkomaanmatkalla tai uusilla lenkkitossuilla. Älkää kuitenkaan palkitko edistymistänne ruoalla!
- Jatkakaa sinnikkäästi tavoitteen saavutettuanne painon hallitsemista sillä laihduttaminen on pysyvä elämäntavan muutos. Sopiva välitavoite voi olla painon kurissa pysyminen esimerkiksi 2 kk ajan. Jos ihmisellä on toistuvaa tai jatkuvaa painonnousua, hänen on painon pudottamisen jälkeen seurattava painoaan jatkuvasti. Laihdutus on kolmasosa dieettiä ja kaksi kolmasosaa tahdonvoimaa, sanoo professori Rautavaara.
- Hankkikaa henkilökohtainen ulkoiluttaja. Puolisoa parempi vaihtoehto voi olla esimerkiksi koira!
- Hankkikaa lisää tietoa laihdutuksesta. Laajentakaa näkökulmianne. Älkää olko tiukkapipoja ja yhden ainoan aatteen kannattajia. Elämässä on niin paljon muuta kuin sitä yhtä ja samaa!
- Nukkukaa tarpeeksi. Vain kunnon yöunet voivat olla menestyksellisen painonhallinnan takeena.
- Älkää ottako turhia paineita. Ei edes laihduttamisesta!
- Olkaa rehellisiä itsellenne. Monesti lihavat ”unohtavat” syöneensä ja juoneensa jotain tiettyä ravintoainetta.
- Opetelkaa lukemaan ruokien tuoteselosteet. Huomaatte tällä tavalla piilosokerin, ravintokuitujen määrän, piilorasvan.
- Jos esiintyy motivaatio-ongelmia laihdutuksessa kannattaa harkita laihduttamista ryhmässä, esimerkiksi Painonvartijat.
- Unohtakaa kaupalliset laihdutusdieetit, sillä ne eivät toimi! Hylkää hihhuli-dieetti, neuvoo professori Rautavaara.
- Tarkkailkaa ruokatuotteisiin lisättyä suolan määrää. Makkaroissa ja pekonissa on usein turhan runsaasti suolaa.
- Tupakointi ei laihduta, mutta se voi korvata ylipainoon johtavia suupaloja. Ylipainoiset, jotka tupakoivat jatkuvasti, eivät vakuuta tupakan laihduttavista ominaisuuksista. Tupakka on huono ja epäterveellinen yritys pitää painoaan kurissa.
- Psyyken lääkkeet eivät lihota, mutta ne voivat lisätä ruokahalua ja vähentää syömisen kontrollia.
Salmenkaita Ilkka ja Tavi Varpu. Laihdu ilman nälkää. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2005
Forsius Arno. 24 teesiä painon hallinnasta, syyskuu 2003
Sundqvist Christer. Tutkimustietoa urheilijan ravinnosta, 2006
Erilaista flunssan hoitoa
Veljeni soitti. Meillä oli oli mukava jutteluhetki. Hieman hirvitti kun hän sanoi lukevansa tätä blogia hyvin tarkkaan! Kritiikin sijaan tuli kuitenkin paljon kehuja. Omalta veljeltä on mukava saada kehuja koska läheisen kehu tulee jalostuneemman viitekehyksen sisältä kuin vieraan ihmisen kehuessa. Kun ventovieras kehuu, on vaikea tietää onko suitsutus turmeltumatonta ja liittyykö siihen joku tarkoituksenhakuisuus. Kun veli kehuu, voi olla varma, että se on vilpitöntä.
Veljelläni on raikkaita terveysajatuksia välitettäväksi tämän terveysblogin kautta:
Kun flunssa on vaarassa iskeä, laske silloin makuuhuoneen lämpötilaa voimakkaasti. Nuku ikkuna auki tai vielä paremmin, mene parvekkeelle nukkumaan yöksi! Nykyään on saatavilla hyviä makuupusseja, joilla pärjää hyvin ulkona Suomen nykyisessä talvi-ilmastossa. Veljeni kertoo flunssan pysyvän loitolla tällä konstilla.
Sanokaa mielipiteenne tästä asiasta! Onko järkevää flunssan hoitoa?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)