Elin viime viikon nuorten ja aikuisten kilpakävelijöiden ja moniottelijoiden parissa Kauhavalla. Pelkäsin aivan turhaan liiankin yksinkertaisen sanomani ravinnosta johtavan tylyyn tuomioon: Tuon olemme jo kuulleet niin monta kertaa ennenkin. Miksi kuuntelisimme sinua juuri nyt? Miksi lukisitte minun tekstejäni?
Silloin aikanaan kun jouduin väitöskirjassani (vuonna 1987) ilmaisemaan asiat turhan monimutkaisesti, tein päätöksen ilmaista itseni jatkossa mahdollisimman selkeästi. Näin pyysin myös Kauhavalle tulleita urheilijoita, valmentajia ja vanhempia tekemään minulle. Tohtoreille pitää puhua aivan kuten tavallisille ihmisille, mutta mikäli mahdollista vielä paljon yksinkertaisemmin. Pistämällä peliin kaikki tuntemani ja taitamani viihdytyksen keinot onnistuin pitämään kuulijoiden mielenkiintoa yllä. Se on hieno tunne kun yleisö elää esityksessä mukana ja tehdään luentoa yhdessä. Luentoa joka jatkuu keskustelun muodossa luentosalin ulkopuolella, majapaikassa ja urheilukentällä.
Suurena ongelmana nykyisessä tiedotuksessa ravinnosta näen tämän yksinkertaistamisen taidon puuttumisen. Jokapäiväinen ravintomme on yksinkertaisesti hallittavissa eri kohderyhmille, mutta monet kerrat olen saanut pettyä kun helposta tehdään niin tavattoman vaikeaa. Ravitsemusviesti puetaan niin vaikeasti ymmärrettävään muotoon, että ydinajatus jää hämärän peittoon. Lisäksi ravitsemus on niin laaja käsite, että luennon ja kirjoituksen on pakko elää sen mukaan mikä silloisessa hetkessä kiinnostaa yleisöä. Yleensä saan itse perusviestini sanottua 15 minuutissa, loppu luennosta 45 min – 2 tuntia on improvisointia, tilanteeseen eläytymistä, yleisön reaktioiden seuraamista, ajankohtaisuuksien painottamista.
Minä olen tunteja/päiviä/kuukausia/vuosia uhrannut elämästäni saadakseni nuo ydinviestit niin selkeiksi kuin mahdollista. Sen ovat kuulijani ja kirjojeni lukijat ansainneet. Vielä on pitkä tie kuljettavana yksinkertaista viestiä kootessamme. Kaikessa en ole samaa mieltä Kansanterveyslaitoksen kanssa. Heillä on ilmeisen suuri tarve pitää viesti epäselvänä ja vähätellä maallikoiden pyrkimystä saavuttaa selvyys ravinnon suhteen. Heidän auktoriteettiasemansa johtaa siihen, että sieltä tuleviin viesteihin suhtaudutaan yleensä hyväksyvästi ja mahdollisesti myös toimitaan ohjeistuksen mukaisesti. Siinä valossa miten paljon Kansanterveyslaitoksen toimintaan on kytkeytynyt elintarvike- ja maatalouspolitiikkaa, olisi viisaampaa toimia valistuneen itsenäisesti. Paljon valistuksessa toki on hyvääkin, kuten esimerkiksi vihannesten, kasvisten ja hedelmien terveellisyyden korostaminen. Mikä Kansanterveyslaitoksen rasvapolitiikassa on terveellistä, se on valitettavasti jäänyt minulle kovin hämäräksi?
Tässä muutamia ajankohtaisia ”prinsiippejä” keskustelun herättämiseksi tärkeistä ravintoasioistamme:
- Urheilijan paras ystävä on elimistön oma hormoni insuliini. Urheilija pyrkii levolla ja ravitsemuksella kohottamaan insuliinin määrää veressä rakentavan vaikutuksen aikaansaamiseksi. Harjoituksissa tapahtunut hajottava aineenvaihdunta käännetään rakentavaan suuntaan levossa juuri insuliinin avulla. Lihas kasvaa levossa. Insuliinin nostamiseksi ja harjoitusvaikutuksen aikaansaamiseksi urheilija syö paljon hiilihydraatteja ja proteiinia kuitenkaan rasvaa unohtamatta.
- Vähän liikkuvan ihmisen pahimmat viholliset ovat insuliini ja hiilihydraatti. Liikuntaa hyvin vähän tai ei ollenkaan harrastavalla ihmisellä on lihas- ja maksaglykogeenivarastot (sokerin varastomuoto) koko ajan varsin täynnä. Hän pärjää silloin hyvin paljon vähäisemmällä ruokamäärällä ja ennen kaikkea vähäisemmällä hiilihydraattimäärällä. Välttämällä herkästi sokeristuvia ravintoaineita hän pitää myös aisoissa insuliinin tuotantonsa. Sokeria ylenmäärin syömällä ei mielestäni voi saada diabetesta, mutta hiilihydraatteja paljon syödessämme insuliinilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin ohjata verensokeri rasvakerroksiin. Ja lihominen altistaa diabetekselle. Mikäli liikunta jostain syystä on vähäistä kannattaa siis vähentää ravinnon hiilihydraattikuormaa.
- Rasvan välttely on epäviisasta. Urheilijoiden syömishäiriöt johtuvat monesti liian niukkarasvaiseen ruokavalioon totuttautumisesta. Missin mitat eivät sovi urheiluun. Myös vähän liikkuvan olisi syytä löytää onni ja autuus monipuolisista rasvoista. Niukasti energiaa sisältävien kevyttuotteiden tie on kuljettu loppuun. Rasva pitäisi nauttia luonnollisessa muodossa, syödään paljon kalaa, nautitaan kylmäpuristettua rypsiöljyä, käytetään ruoanlaittoon voita ja leivän päälle pistetään kunnon siivu emmentaalia.
- Margariinissa rasva on ihmiselle kaikkein epäterveellisimmässä muodossa. Mitenkään mahdottomana en pitäisi ajatusta, että viisaasti ruokaileva täysin luopuisi margariinista ja siirtyisi kasviöljyjä käyttämään vähemmän teollisessa muodossa, eli kylmäpuristettuna rypsiöljynä. Margariini on Suomessa ja monessa muussa maassa valtiovallan erityisessä suojeluksessa, mutta voi on huomattavasti terveellisempi ja luontaisempi vaihtoehto esimerkiksi leivän päälle.
- Leipätiedotuksen linjaus 6-9 leivänpalan syönnistä päivittäin ihmetyttää. Se taitaa juuri ja juuri olla sellainen kasa leipää, joka on paikallaan urheilijoille, mutta vähän liikkuvalle kansanosalle tämä johtaa järjettömän suureen riskiin lihoa. Pitäisin tämän leivänsyönti-innon kohtuullistamista varsin tärkeänä. Viljatuotteiden lisäksi löytyy niitä tärkeitä kuituja mm. vihanneksista ja pähkinöistä.
- Hanki kymmenen metrin mittanauha. Viisas kuluttaja ei osta kaupasta mitään, joka on kymmentä metriä lähempänä kaupan kassaa. Ostoskärryyn ei panna sipsipusseja, limsaa, makeisia, tupakkaa jne. Luulisi järkevämmän ostoskäyttäytymisen pitemmän päälle myös ohjaavan kauppiasta ja elintarviketeollisuutta panostamaan terveellisempiin elintarvikkeisiin, varsinkin jos sipsipussit ja järjettömän suuret makeislajitelmat jätetään rauhaan.
