Kävellen terveeksi

**
Kävely on monella tapaa erinomainen liikuntamuoto. Lukuisat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että kävelystä on hyötyä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä, metabolisen oireyhtymän torjumisessa ja sitä myötä vyötärölihavuuden, korkean verenpaineen, rasva-aineenvaihdunnan ja korkean verensokerin hoidossa.

Kokoomatutkimuksessa (650 tervettä aikuista) saatiin vähän alle puolessa vuodessa pelkällä kävelyllä aikaiseksi verenpaineen lasku keskimäärin 3 yksiköllä. Toisessa samantyyppisessä ja yhtä pitkään kestäneessä kävelykokeilussa 1176:lla keski-ikäisellä ja terveellä ihmisellä "pahan" LDL-kolesterolin määrä laski jonkin verran (0.14 mmol/l) ja kokonaiskolesterolin suhde "hyvään" HDL-kolesteroliin laski niin ikään jonkin verran (0.3 mmol/l), mutta itse HDL ei muuttunut.

Painonhallintakeinona kävely ei ihan yksistään riitä. Tämä johtuu siitä, että harvalla on aikaa kävellä riittävän pitkään ja usein. Pysyvän painonpudotuksen aikaansaamiseksi pitää sekä kävellä että pistää ruokavalio uusiksi.

Iäkkäillä ihmisillä kävelyä ei voi koskaan väheksyä. Kävely pitää jossain määrin yllä luumassaa ja ehkäisee näin luukatoa (osteoporoosi). Kävely auttaa vanhusta ylläpitämään tasapainoa ja lihasvoimaa. Monet lihavuudesta johtuvat vaivat kuten polvien kulumisesta johtuvat kiputilat pysyvät taka-alalla kun vanhus säännöllisesti kävelee. Kävelyä parempaa liikuntamuotoa ei ole lihaskipujen, fibromyalgian ja vaihdevuosioireiden torjuntaan.

Lähde: Kukkonen-Harjula Katriina. Long-term health benefits of walking: data from clinical trials. 12th Annual Congress of the ECSS, Jyväskylä, Finland, 11–14 July, 2007

Sokeri lihottaa?

*
Sohaistaan muurahaispesään nyt oikein kunnolla!

Minä väitän, että sokeri lihottaa vähän liikkuvaa.

Tiedoksi ensin tämä asia: Aikuinen ihminen varastoi hiilihydraattia glykogeenin muodossa lihaksiin ja maksaan noin 500 gramman verran. Tämä vastaa noin 2000 kcal energiamäärää. Sellainen ihminen joka liikkuu hyvin vähän verottaa näitä hiilihydraattivarastoja hyvin vähän (lepoaineenvaihdunta toki kuluttaa energiavarastoja) ja varastot pysyvät varsin hyvin täynnä koko ajan. Vähäisestä liikuntamäärästä johtuen nopealle energialle (glykogeeni, "bensiini") on vähemmän menekkiä ja huomattava osa käytettävästä energiasta voidaan ottaa pitkäaikaisvarastoista, eli rasvakerrostumista eri puolilla kehoamme ("dieseliä"). Olettakaamme, että hiilihydraattien varastointitarve on hyvin vähän liikuntaa harrastavilla esimerkiksi 30% vähäisempi kuin paljon liikuntaa harrastavilla. Silloin hänen pitäisi Elon laskuopin mukaisesti syödä 30% vähemmän hiilihydraatteja ruoasta. Kaikki se ruoan kautta saatu hiilihydraattimäärä, joka ylittää varastointitarpeen, siirtyy pitkäaikaisvarastoihin, eli siitä tulee rasvaa. Runsaasti liikuntaa harrastava voi päivittäin lähes tyhjentää glykogeenivarastonsa, jolloin varastointitarve voi olla paljon suurempi.

Olisiko parempi, että erittäin vähän liikuntaa harrastavat nauttisivat hiilihydraattia ravinnosta hyvin paljon vähemmän kuin aktiiviliikkujat? Voisiko tässä lihavuusepidemiassa, metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin-2 diabeteksessa olla yksinkertaisesti kyse siitä, että syömme liian paljon hiilihydraatteja ja liikumme liian vähän?

Perinteinen virallisterveellinen ajattelu lähtee siitä, että sokeri ei lihota. "Sokeri ei lihota... Tätä väitettä ei tue yksikään asiallinen tutkimus. Sitä paitsi sokeri ei ole painonhallinnassa edes ongelma, vaan rasva. Ihminen ei laihdu, vaikka jättäisi kaiken sokerin pois", sanoo Pertti Mustajoki.

Mitä mieltä sinä olet?

Lihon vaikka en syö mitään

Alunperin kirjoitettu 17.7.2007, lisäys tehty 18.7.2007.

Olen saanut luvan kertoa eräästä asiakkaastani ja hänen kamppailustaan kilojensa kanssa.

Keskustelu on ollut varsin vilkasta ja esille on tullut mm. ravitsemusneuvonnan haasteellisuus. Tänään (18.7.2007) kirjoittaa Uutispalvelu Duodecim näin:

Ravitsemusneuvonnasta on luultavasti vain lyhytaikainen apu laihduttajalle. Ravitsemusneuvonta on monen painonpudotusohjelman kulmakivi. Nyt Annals of Internal Medicine -lehdessä julkaistussa katsauksessa käy kuitenkin ilmi, että neuvot hyödyttävät laihduttajia vain vähän aikaa. Yhdysvaltalaistutkijoiden tekemässä katsauksessa analysoitiin 46 satunnaistetun tutkimuksen tietoja. Tulokset osoittivat, että ravitsemusneuvontaa saaneet onnistuivat vuodessa karistamaan painostaan keskimäärin 6 prosenttia enemmän tavanomaista hoitoa saaneisiin verrattuna. Vaikutus ei ollut pitkäaikainen, sillä suurella osalla paino hiipi takaisin neuvonnan loputtua. Ravitsemusneuvontaa saaneet olivat näet kolmen vuoden kuluessa haalineet takaisin keskimäärin puolet karistamistaan kiloista.

Lähde: (Annals of Internal Medicine 2007;147:41-50)

Tyypillistä tälle 43-vuotiaalle äidille (2 lasta) on ollut painon kertyminen kahden lapsen syntymän jälkeen. Laihduttamalla hän pääsi lähes täysin eroon ensimmäisen lapsen aiheuttamasta painonlisäyksestä, mutta toisen lapsen syntymän jälkeen jäi noin kymmenen kiloa ylimääräistä painoa. Käytössä on ollut kymmeniä laihdutusdieettejä (Painonvartijat, Montignac, Heikkilä, kaalisoppa, Zone-dieetti, Herbalife, ENE jne.), jotka kyllä auttoivat muutaman kuukauden ajaksi, mutta sitten paino tuli takaisin kun mielenkiinto dieettiä kohtaan loppui.

Olen neuvonnassani korostanut sellaisen ruokavalion valitsemista, jota voi noudattaa koko elämänsä ajan. Tyypilliseen tapaan olen yrittänyt viestittää liikunnan merkityksestä. Edistystä ei ole tapahtunut, liikunta ei ole kiinnostanut kuin hetkittäin. Äiti on kertonut olevansa liian väsynyt liikuntaa ajatellen ja lasten vievän niin paljon huomiota.

Äskettäin kävimme läpi uusinta yhdessä tekemäämme löydöstä painonhallinnan vaikealla saralla. Sillä nyt oli tämän äidin paino lähtenyt alenemaan ja olo kohentunut. Mitä olemme keksineet?

Äiti on hoikistunut syömällä kunnolla! Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, päälle jäänyt laihdutusvaihe esti ilmeisesti äitiä laihtumasta. Hän saattoi jättää aterioita väliin (saatuaan tähän viittaavia vääränlaisia ohjeita ihan oikealta ravitsemusterapeutilta, päivän kokonaisenergiamäärä pitäisi saada alenemaan oli terapeutin ohje). Erityisen turmiolliseksi painonhallinnan suhteen osoittautui se seikka, että aamiainen jäi pois ja hän oli sinnitellyt lounaaseen saakka pelkän veden varassa. Ideana oli yön yli ja aamupäivän ajan jatkuva paastotilaa. Aamiaisen jäätyä pois hän kertoi olevansa välillä niin väsynyt ja saamaton, että lapset ärsyttivät häntä ja hän kiukutteli aivan vähäisistäkin asioista. Ruokailuhetket olivat ajoittain hyvin rauhattomia lasten takia ja annoskoot vaihtelivat suuresti päivästä toiseen. Kertomansa mukaan hän lihoi sellaisina päivinä jolloin hän ei syönyt mitään!

Varovasti arvioin, että hän kärsi aamupäivän aikana paitsi energianpuutteesta myös hypoglykemiasta (verensokeri liian alhaalla). Hän kertoi saaneensa satunnaisia "kohtauksia", jolloin saattoi mennä kilo suklaata kerralla tai 3-5 jäätelöannosta.

Ratkaisuksi on löytymässä kunnon aamupala ja hiilihydraattitietoinen ruokavalio (pistäkää tämä termi mieleen, siitä tulee tulevaisuuden painonhallintakeino vailla vertaa!). Hän jätti pois makeat välipalat kokonaan ja ihastui paprikaan ja tomaatteihin kaikissa olomuodoissaan. Lounaalla ja päivällisellä hän söi kunnolla, kertomansa mukaan "pelottavan suuria annoksia". Peruna jäi pois kuten myös valkoiset viljatuotteet. Tilalle tuli runsaat kala-annokset, lihakeitot, uunissa kypsytetty possunliha, täysjyvätuotteet, täysmaito ja voi.

On mahdollista, että tämä täysipainoinen ruokailu korvaa monin verroin ne lukuisat makeat välipalat ja energiaköyhät ateriat, jotka pistivät verensokerin heittelehtimään. Nyt hän kertoo menettäneensä viitisen kiloa elopainoa, hän on virkeä, on jopa kiinnostunut liikunnasta (olen tästä mykistävällä tavalla iloinen!).

"Ennen lihoin vaikka en syönyt mitään - nykyään laihdun vaikka syön kunnolla", tämä äiti tiivistää nykyisen elämänfilosofiansa. En minä voi muuta kuin hämmästellä tapahtunutta. Ilmiselvästi tämä äiti on löytänyt hänelle sopivan koko elämän ajaksi sopivan ruokavalion. Testasin ruokapäiväkirjoja analysoimalla mikä on tämän äidin energiaravintoaineiden jakauma: 38% hiilihydraatteja, 42% rasvaa ja 20% proteiinia. En tiedä onko tämä optimaalinen, mutta tämä tuo ainakin hyvän olon äidille ja mahdollisuuden hallita painoa.

Onnittelut!

Voin välittää kommenttinne tälle äidille seuraavan kerran tavatessamme.

Vadelmat ovat kypsyneet

***
Ensimmäiset vadelmat ovat kypsyneet jo monin paikoin maan lounais- ja eteläosissa. Maan keskiosissa satokausi käynnistyy heinäkuun viimeisellä viikolla.

- Seuraavat viikot ovatkin vadelman pääsatokauden aikaa, arvioi Hannu Salo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta.

Vadelman kukinta-aika oli tänä vuonna melko pitkä, joten myös satokaudesta ennustetaan normaalia pidempää. Arvio kuitenkin muuttuu, jos säät viilenevät tai tulevat helteisiksi. Vaihtelevasta kesäsäästä huolimatta vadelma on kypsynyt normaalilla aikataululla ja kehittyvät marjat ovat kookkaita.

Leudon talven oikukkaat säät verottivat vadelmasatoa paikoitellen tuntuvasti. Niinpä kokonaissadon odotetaan olevan 500 000–600 000 kiloa, mikä on jonkin verran vähemmän kuin viime vuosina. Talven vauriot näkyvät satoikäisten versojen kuivumisena. Vadelman päälajikkeet Ottawa ja Muskoka ovat kuitenkin tyydyttävässä kasvukunnossa.

Viljelty vadelma on lisännyt suosiotaan. Vadelma on tullut kuluttajille yhä tutummaksi vuosien varrella, ja kulutus on tasaisesti kasvanut. Tuore vadelma on monen mielestä hienoaromisin puutarhamarja, joka on parhaimmillaan sellaisenaan.

Talven varalle vadelmia kannattaa pakastaa jälkiruokia ja leivonnaisia varten. Vadelmaa voi myös käyttää hilloihin ja mehusekoituksiin esimerkiksi mustikan ja herukoiden kanssa.

Vadelman viljelyala on yli kaksinkertaistunut viime vuosikymmenen aikana. Vadelmaa viljellään ammattimaisesti noin 770 tilalla, yhteensä 460 hehtaarin alalla. Tärkeimpiä viljelyalueita ovat Savo, Varsinais-Suomi ja Pohjois-Karjala. Sato menee lähes kokonaan tuorekulutukseen yksityisille kotitalouksille.

Puutarhaliitosta löytyvät marjojen ja hedelmien suoramyynti- ja itsepoimintatilat sekä herkullisimmat marja- ja hedelmäreseptit.

Lähde: Kotimaiset Kasvikset r.y., 16.7.2007

Kylmyys urheilijan riesana

**
Jyväskylässä oli 11.-14.7.2007 Euroopan liikuntalaitosten (ECSS) vuosikokous. Siellä oli myös LKT Juha Oksa Oulun yliopistosta esittelemässä havaintojaan kylmyyden vaikutuksesta urheilijan suoritukseen.

Jo vähäinenkin lihasten kylmettyminen voi aiheuttaa suorituskyvyn laskua ja lihasvaurion mahdollisuus nousee. Suorituskyvyn lasku riippuu liikuntalajista. Niinpä esimerkiksi maratoonarit viihtyvät viileässä, mutta pikajuoksijoiden ja hyppääjien naama menee mutrulle viileässä ilmassa.

Keskeistä lihaksen toimintakyvylle on lihaslämpötilan säilyttäminen mahdollisimman tasaisena. Lihashermotuksen tasolla tapahtuva suorituksen heikentyminen on 2-10 % aina kun lihaksen lämpötila laskee yhden asteen verran. Kuitenkin nopeissa hyppysuorituksissa suoritus voi heikentyä jopa 17 prosenttia jokaista lihaslämpötilan celsiusasteen laskua kohti. Tärkeää on pitää lihakset lämpiminä niiden elastisuuden säilyttämiseksi. Lihakset työskentelevät hitaammin kylminä.

Kovin kylmällä ilmalla sydänlihas joutuu työskentelemään kovemmin. Tämä on hyvä ottaa huomioon harjoittelussa ja kilpailujen ajaksi säädetyt pakkasrajat on syytä ottaa vakavasti myös sydänterveyden kannalta. Tutkija Oksan laskelmien mukaan sormien ja käden ihon lämpötilan laskiessa 12-16 celsiusasteeseen, tapahtuu hyvin voimakasta suorituskyvyn laskua.

Pitäkää itsenne lämpiminä! Suomen kesä on lyhyt, mutta onneksi vähäluminen.

Lähde: Oksa Juha. Exercise performance in cold environment. 12th Annual Congress of the ECSS, Jyväskylä, Finland, 11–14 July, 2007

Liikkuja voi vähän tavallista sokeriakin nauttia

**
Kirjoitettu alunperin 10.7.2007, lisäys tehty 14.7.2007

Ravintoasioita kriittisesti tarkasteleva Jari Ristiranta on havainnut tämän tutkimuksen otsikoinnissa ja tulkinnassa mielenkiintoisia piirteitä:

Tutkimuksen on rahoittanut Sugar Bureau, joka on Iso-Britannian sokeriteollisuuden markkinointiyhdistys. Mutta miksi sokeriteollisuus rahoittaisi tällaista liikunnan ja laihdutuksen yhteisvaikutusta käsittelevää tutkimusta? Ehkäpä siksi, jotta yksi tutkijoista, Sandra Drummond, voisi markkinointiyhdistyksen julkaisemassa lehdistötiedotteessa todeta, että sokerin pois jättäminen ei ole laihdutuksessa tarpeen. Hän voisi myös kertoa, että laihdutusruokavalion teho saattoi johtua sokerin miellyttävästä mausta. Kyseinen tutkija on sattumalta kirjoittanut aikaisemminkin markkinointimateriaalia sokeriteollisuudelle.

Sokeriteollisuuden markkinointiyhdistys Sugar Bureau julkaisi rahoittamastaan tutkimuksesta lehdistötiedotteen, joka oli otsikoitu A spoonful of sugar helps your waistline go down eli suomeksi lusikallinen sokeria auttaa kaventamaan vyötäröäsi. Tutkimuksen tiivistelmässä ja lehdistötiedotteessa tietenkin mainittiin useaan kertaan, että laihdutusruokavalio sisälsi sokeria. On luonnollista, että sokeriteollisuus haluaa tuoda tuotettaan esiin tällaisella viestinnällä, mutta todellisuudessa kyseisessä tutkimuksessa ei tutkittu lainkaan sokerin vaikutusta.

Mitä sitten tapahtui Suomessa? Iltalehden lähdekritiikki petti pahemman kerran. Se uutisoi tutkimuksesta otsikolla Pieni määrä sokeria auttaa laihtumaan eli lähes suoraan kopioiden sokeriteollisuuden lehdistötiedotetta. Moni lukee ja muistaa pelkät otsikot. Harva lukija osaa pohtia, mitä uutisen tutkimuksessa oikeasti verrattiin. Iltalehden uutisen allekirjoittanut toimittaja vastasi minulle ystävällisesti, että "ylemmiltä tahoilta" tuli käsky tehdä tutkimuksesta uutinen, ja hänenkään mielestään otsikko ei ollut kohdallaan. Jari Ristiranta pyysi lisätietoja otsikoinnista sieltä ylemmältä taholta (vastaava päätoimittaja Kari Kivelä, päätoimittaja Petri Hakala ja toimituspäällikkö Reijo Ruokanen), mutta toistaiseksi ei ole saapunut ystävällistä vastausta.

Liikunta antaa paljon anteeksi. Sokeria ei laihduttajan kannata syödä kovinkaan paljon, mutta pieni sokerimäärä ei ole haitaksi. Tämä selviää tuoreessa brittitutkimuksessa.

Tutkimuksessa 69 ylipainoista naista (keski-ikä 41 vuotta, BMI 32 kg/m2) jaettiin umpimähkään neljään ryhmään:

1) ei mitään ohjausta
2) vähärasvainen, hiilihydraattipitoinen (tavallista sokeria rajoitettiin) sisältävä kalorien puolesta laihduttava ruokavalio
3) 60 minuutin päivittäinen reipas kävely
4) 60 minuutin päivittäinen reipas kävely ja kakkosryhmäläisten ruokavalio

Nelosryhmä oli kaikkein kiinnostavin. Se sai siis seuraavat liikunta- ja ruokailuohjeet: reipasta kävelyä 60 minuuttia päivittäin ja laihduttamisen mahdollistava ruokavalio (35 % rasvaa ja 55 % hiilihydraatteja). Hiilihydraateista korkeintaan 10 % nautittiin puhtaana sokerina. Koehenkilöille sallittiin normaalin ruokailun lisäksi 2-4 kertaa päivässä hiilihydraattipitoinen välipala, kuten vähärasvainen kokojyväpatukka tai vähärasvainen jogurtti (sokeripitoisuus vähintään 20 g).

Ruokavalion ja liikunnan yhdistelmällä saatiin paremmat tulokset kuin pelkällä liikunnalla tai pelkällä ruokavaliolla (tai ilman mitään ohjausta). Paino putosi keskimäärin 4,2 kg (4,7 %), vyötärö hoikkeni 6,5 cm, ja kolesteroliarvot (LDL ja kokonaiskolesteroli) paranivat merkittävästi nelosryhmässä. Tutkijoiden mukaan sokerin totaalinen poisjättäminen ei siis ehkä olekaan oleellista, vaan sokerin makuun mieltyneet voivat ihan vähän sallia itselleen lipsumista tässä asiassa. Pieni lipsuminen voi itse asiassa jopa auttaa laihduttajaa pitäytymään uudessa ruokavaliossa ja liikkumaan tehokkaasti.

Lähde: Lesley Kirkwood, Emad Aldujaili, Sandra Drummond. Effects of advice on dietary intake and/or physical activity on body composition, blood lipids and insulin resistance following a low-fat, sucrose-containing, high-carbohydrate, energy-restricted diet. International Journal of Food Sciences and Nutrition 58 (5): 383- 397

Venyttelemällä diabeetikon verensokeri hallintaan

*
Jyväskylässä on käynnissä (11.-14.7.2007) Euroopan liikuntalaitosten (ECSS) vuosikokous. Esitelmissä ja näyttelyissä on esillä koko liikunta-alan kirjo.

Louisianan valtionyliopistosta tuotiin Jyväskylään mielenkiintoisia havaintoja erityisesti diabeetikoille joita ei liikunta kiinnosta. Pitkäkestoisella venytyksellä (stretching) saavutettiin nimittäin lähes yhtä hyviä tuloksia verensokerin hallinnassa kuin rauhallisella liikunnalla. Venytykset olivat kaiken kaikkiaan 30 minuutin mittaisia ja kohdistuivat suuriin lihasryhmiin noin 30 sek ajaksi, jotka hetken kuluttua uusittiin. Tutkimukseen osallistui 21 tyypin 2 diabeetikkoa tai tämän sairauden kriteerit täyttäviä potilaita. Mitä pitempään venyttely kesti sitä enemmän verensokeri laski.

Lähde: Nelson Arnold, Kokkonen Joke. Thirty minutes of passive static stretching will reduce blood glucose levels. 12th Annual Congress of the ECSS, Jyväskylä, Finland, 11–14 July, 2007

Zerbin mietteitä lääketieteen etiikasta

*
Arno Forsius on kirjoittanut Gabriele Zerbin (1445-1505) ajatuksista lääketieteen etiikasta. Lukekaa koko juttu! Tässä keskeiset asiat:

• Lääkäriksi valmistuvan oli opiskeltava uutterasti ja totuuteen pyrkien.
• Lääketieteen taitajaksi aikovan oli saatava opetusta lapsuudesta alkaen, hänellä oli oltava siihen luontaiset kyvyt, ja opetusta varten tarvittiin sovelias paikka ja riittävästi aikaa.
• Lääkäriksi pyrkivän tuli olla kooltaan normaali, ei jättiläismäinen eikä toisaalta kääpiö. Hänen ulkomuotonsa tuli olla miellyttävä, mutta ei liian komea, jotta hän välttyisi naispuolisten potilaiden viettely-yrityksiltä.
  
• Lääkärillä ei saanut olla taipumusta ylellisyyteen, ja hänen käytöksensä oli oltava joka tilanteessa moitteetonta. Hän ei saanut olla luonteeltaan ahne eikä ylpeä, hän ei saanut käyttää herjaavaa puhetapaa ja hänen puheensa tuli olla yksiselitteistä.
• Lääkärin oli oltava jumalaapelkäävä henkilö, sillä viime kädessä kaikki paraneminen riippui kaikkivaltiaan Jumalan tahdosta. Lääkäri ei saanut tuoda liiaksi esiin omaa merkitystään, ja hänen oli korostettava potilailleen, että lääkkeiden ja muiden hoitojen aiheuttama paraneminen tapahtui vain, "mikäli Jumala oli suopea". Uskonto korosti sielun puhtauden ja ruumiin terveyden välistä yhteyttä, ja myös parantajan piti olla sielultaan puhdas.
• Valmistuneen lääkärin oli käyttäydyttävä ammattinsa ja koko ammattikuntansa arvon mukaisesti.
  
• Zerbi edellytti, että lääkärin oli kyettävä parantamaan myös itsensä, jotta arvostus hänen toimiaan kohtaan säilyisi.
  
• Lääkärin tuli saavuttaa potilaittensa kiintymys vankalla ammattitaidolla, jatkuvalla opiskelulla ja esikuvallisella, melkeinpä papillisella elämäntavalla. Lääkärin oli esiinnyttävä arvokkaasti ja hänen esittämänsä arvostelun oli oltava oikeudenmukaista.
  
• Lääkärin oli pysyttävä erossa politikoinnista eikä hän saanut rehennellä varallisuudellaan. Lääkärin ei pitänyt koskaan ryhtyä julkiseen virkaan, sillä siinä oli alku hänen ammattinsa laiminlyönnille.
• Lääkäri ei saanut kadehtia, imarrella, kiistellä eikä valehdella, ja hänen piti puhua vain tarpeellisimmista asioista.
  
• Lääkärin oli oltava rehellinen, pysyttävä kohtuullisuuden rajoissa ja hallittava hyvin tunteensa.
  
• Aterialla hänen tuli olla pidättyväinen, ennen kaikkea viinin suhteen.
• Lääkärin ei sopinut käydä ruokaostoksilla, osallistua taloudenpitoon tai viljellä maata, sillä ne saattaisivat vähentää arvostusta häntä kohtaan.
• Lääkärille ei ollut soveliasta tanssia, laulaa eikä soittaa mitään instrumenttia, eikä myöskään metsästää tai käyttää aseita.
  
• Lääkärille ei ollut sopivaa oleilla prostituoitujen, murhaajien tai muiden arveluttavien henkilöiden seurassa. Zerbi oivalsi ilmeisen hyvin teorian ja yleisen käytännön eron viitatessaan tunnettuun sananparteen "Monet ovat lääkäreitä nimeltään, mutta hyvin harvat teoiltaan".
• Lääketieteellinen tietämys saattoi Zerbin mukaan kehittyä täydelliseksi vain lääkärin praktiikan tuoman kokemuksen kautta. Opiskelijoita piti neuvoa ja opastaa ilman erityistä palkkiota.
  
• Soveliaiden potilaiden valinta oli praktiikan onnistumisessa olennaista. Ketään ei pitänyt hyväksyä potilaaksi, ellei tämä voinut puhua avoimesti vaivoistaan. Zerbi korostaakin potilaan sairauden kulkua koskevan tiedon merkitystä lääkärille. Tätä tietoa lääkäri saattoi saada myös keskustelemalla potilaan perheenjäsenten kanssa.
  
• Suhteessa naispotilaisiin lääkäri ei saanut ottaa mitään vapauksia, ja heitä hoitaessa oli käytettävä tarvittaessa avustavaa henkilöä.
  
• Annettavien lääkkeiden valmistaminen vaati suurta tarkkuutta ja sen vuoksi lääkärin oli otettava avukseen pätevä lääkkeenvalmistaja, sillä erehdykset saattoivat olla kohtalokkaita.
  
• Zerbi neuvoi tulevia lääkäreitä, että he eivät kirjoittaisi mitään reseptejä muistiin, sillä potilaan kuollessa omaiset saattaisivat mennä rohdospuotiin kysymään, mitä aineksia lääke sisälsi. Pahimmassa tapauksessa lääkärin kirjallinen lääkemääräys saattaisi johtaa hänen maineensa menettämiseen.
• Vallinneen käsityksen mukaan lääkärin auktoriteetti potilasta hoitaessa kasvoi, jos lääkärillä oli suositella nopeasti vaikuttavia ja mielellään kalliita lääkkeitä, sillä silloin useimmat potilaat olivat valmiita noudattamaan hoito-ohjeita säästääkseen rahaa. "Kalliit lääkkeet parantavat nopeasti", kuuluikin yksi Zerbin käyttämistä iskulauseista. Mikäli lääkkeet olisi saatu ilmaiseksi, niiden teho olisi hänen mukaansa ollut miltei olematon.
  
• Lääkärin oli torjuttava kaikki se, mikä voisi olla sairaalle haitaksi tai vahingoksi. Hänen ei pitänyt antaa kenellekään kuolettavaa myrkkyä eikä neuvoa ketään sellaisen valmistamiseen. Lääkäri ei myöskään saanut antaa naiselle lääkettä raskauden keskeyttämiseksi.
• Zerbin mukaan lääkärin ei pitänyt hyödyn tavoittelemiseksi ottaa hoitoonsa pitkäaikaisia ja vaikeita tauteja sairastavia. Jos Jumala jättäisi nämä sairaat parantumattomiksi, tuottaisivat kyseiset potilaat lääkärille pelkästään huonoa mainetta. Muutenkin Zerbi suositteli parantumattomasti sairaiden ottamista hoitoon vain siinä tapauksessa, että potilas itse tai hänen omaisensa sitä hartaasti pyysivät. Näin voitiin välttyä syytöksiltä, että lääkäri ainoastaan rahastaa kuolevilla sairailla, ja lisäksi lääkärin maine ei kärsinyt mahdollisesti tehottomiksi osoittautuvista hoidoista.
• Äkillisissä sairauksissa pidettiin tärkeänä käännekohtana kriisiä, jonka seurauksena tapahtuisi potilaan paraneminen tai kuolema. Taudin etenemisen perusteella pyrittiin ennustamaan kriisin tulos. Jos kriisi ennusti potilaan kuolemaa, oli sairauden hoidosta pidättäydyttävä, perusteena tapauksen lääkärille tuoma huono maine. Potilaalle tämä merkitsi hylätyksi tuomitsemista, vaikka tautia ei olisikaan koettu Jumalan rangaistukseksi. Näin tapahtui siitäkin huolimatta, että lääkärin toisaalta piti tehdä kaikkensa potilaan parantamiseksi.
• Zerbi suositteli, että lääkäri pidättyisi antamasta ennusteita potilaan paranemisesta. Sitä pitäisi välttää varsinkin ensimmäisen tapaamisen aikana, sillä sairauden kulku ja kesto oli yleensä selvitettävissä vasta jonkin aikaa kestäneen seurannan perusteella.
  
• Zerbi varoitti turhamaisista lääkäreistä, jotka pitivät itsepäisesti kiinni omista ennusteistaan, ja kieltäytyvät toivottomina pitämiensä sairaiden hoitamisesta. Vaikeasti sairaiden kohdalla oli puhuttava mieluummin omaisten kanssa, jotta potilas ei huolestuisi liikaa omasta tilastaan.
• Lääkärin ei pitäisi koskaan olla läsnä potilaan kuolinhetkellä, jotta häntä ei voitaisi syyttää jälkeenpäin kuolemantuottamuksesta. Samoin raskaana olevaa naista hoidettaessa olisi läsnä oltava joku kolmas henkilö, jotta lääkäriä ei voitaisi keskenmenon sattuessa syyttää sen aiheuttamisesta. Jos potilaan sairaus vaikutti kohtalokkaalta, oli viisasta kutsua paikalle joku luotettava vanhempi kollega, neuvotella hänen kanssaan tapauksesta ja antaa yhteinen hoito-ohje. Näin vastuu hoidosta jakautuisi kahdelle lääkärille, ja potilaan kuollessa syytettä hoitovirheestä tai kuolemantuottamuksesta ei voitaisi kohdistaa yhteen lääkäriin.
• Hänen mukaansa potilaan hoitamisen tulisi olla lääkärin toiminnassa ensisijaista eikä suinkaan palkkioiden perimisen. Sinänsä palkkioiden pyytäminen ei ollut mitenkään synnillistä, mutta Zerbi huomauttaa samalla, että palkkion perinnässä oli oltava vaatimaton eikä siinä saanut esiintyä ahneesti.
• Lääkärin ei pitänyt pitkittää sairauden kestoa saadakseen enemmän rahaa. Sitä paitsi pitkittynyt sairaus saattoi vain heikentää hoitavan lääkärin mainetta. Eri yhteyksissä viitattiin siihen, että lääkäri maksua periessään käyttäisi hyväkseen potilaan taudin vaihetta. Taudistaan parantunut potilas ei aina halunnut muistaa sovittuja palkkioita, mistä aiheutui kiistaa lääkärin ja potilaan välillä. Sen vuoksi neuvottiin, että lääkärin pitäisikin periä palkkionsa taudin alussa tuskien vaivatessa, ja kuumesairauksissa niinä aikoina, jolloin kuume oli nousussa.
• Zerbi erotti kolme eri tapaa suhtautumisessa lääkärin palkkioihin. Ensimmäinen ja kaikkein huonoin niistä oli modus diabolicus (ilkeämielinen tapa), jossa potilas vältteli maksamista ja pakeni lääkärin luota hoidon päätyttyä. Siitä huolimatta palkkioita ei pitänyt silloinkaan periä haastemiehen välityksellä. Modus humanuksen (inhimillinen tapa) mukaan potilas ja lääkäri sopivat yhdessä palkkiosta, joka maksettiin hoidon jälkeen. Zerbi kannatti itse modus divinusta (jumalallinen tapa), joka oli potilaan kannalta liberaalein ja lääkärin kannalta jalomielisin. Niissä tapauksissa, joissa potilas ei pystynyt rahavaikeuksien takia suorittamaan palkkiota lainkaan, saattoi lääkäri odottaa myöhemmin jonkinlaista hyvitystä Jumalan taholta.

Lähde: Arno Forsiuksen mainiot kotisivut, 2007

Elintarvikkeet pakkaseen tai kuivuriin

**
Tänä vuonna saadaan runsas metsämarjasato. Järkevä kuluttaja käy itse poimimassa metsän aarteet talteen ja pistää saaliinsa pakastumaan.

Mitä pakastettaessa tapahtuu?
Pakastuskausi on kiihkeimmillään, mutta silti pakastimen pakastuskykyä ei kannata ylittää, muistutetaan Työtehoseuran tutkimuksesta. Pakastuskyky, eli laitteessa vuorokaudessa pakastuva kilomäärä kerrotaan laitteen arvokilvessä, josta se on hyvä tarkistaa.

Pakastettaessa ruoka-aineissa oleva neste jäätyy kiteiksi. Nopeassa jäädytyksessä muodostuu pieniä, samankokoisia jääkiteitä ja tuotteen solurakenne säilyy ehjänä. Hitaassa jäätymisessä jääkiteistä tulee suuria ja epäsäännöllisen muotoisia ja ne rikkovat tuotteen solurakennetta. Vaurion huomaa vasta sulatuksen yhteydessä. Sulatetusta tuotteesta irtoaa runsaasti nestettä ja se on vetinen. Isoja marjaeriä pakastettaessa kannattaa poiminta tai hankinta ajoittaa useammalle päivälle ja pakastaa marjat laitteen pakastuskapasiteetin mukaisissa erissä.

Pakasta näin:
Pakasta tuotteet nopeasti ja mahdollisimman kylmässä. Tarkista, kuinka monta kiloa laitteessa saa kerrallaan pakastaa. Älä ylitä enimmäispakastuskykyä.

1. Laita pakastuskytkentä päälle 12-15 tuntia ennen pakastusta. Lähes täyden pakastimen jäähtyminen pakastuslämpötilaan voi kestää vuorokauden. Jäähtymisaika on laitekohtainen ja riippuu pakastettavasta määrästä, pakastimen täyttöasteesta, tilavuudesta ja tehosta. Laite ei vaadi esijäähdytystä, jos pakastettavia on alle kolme kiloa.
2. Sijoita pakastettavat tuotteet niin, etteivät ne kosketa aiemmin pakastettuja pakasteita. Pakasteen pinta kuivuu ja sitkistyy, jos se lämpenee. Tarkista käyttöohjeista, mitkä hyllyt on tarkoitettu pakastamiseen. Säiliöpakastimissa pakastukseen tarkoitettu osa on erotettu tilanjakajalla säilytysosasta. Siirrä aikaisemmin pakastetut pakasteet säilytysosaan.
3. Jäähdytä elintarvikkeet ennen pakastamista. Pakkaa ne hyvin ja ilmatiiviisti. Laita pakastettavat tuotteet pakastimeen siten, että ne koskettavat mahdollisimman laajalta alaltaan kylmiä pintoja. Automaattisesti sulattavissa pakastimissa pintakosketuksella ei ole yhtä suurta merkitystä, koska niissä kylmä ilma kiertää pakastimessa.
4. Palauta pakastimen säätö säilytyskytkennälle, kun pakastimen lämpötila on -18 astetta, ellei kytkentä palaudu automaattisesti. Pakastuskytkennän tarpeeton päällä olo kaksinkertaistaa laitteen sähkönkulutuksen.

Pakastimen pakastuskyky (kg/vrk) on enimmäiskilomäärä elintarvikkeita, jotka pakastuvat vuorokaudessa. Ennen pakastusta laitteen on oltava pakastuskytkennällä käyttöohjeiden mukainen aika, jotta pakastimessa jo olevat pakasteet kylmenevät mahdollisimman kylmiksi. Pakastuminen on hidasta ja tuotteiden laatu kärsii, jos pakastuskyky ylitetään. Suuresta pakastuskyvystä on hyötyä muun muassa isoja marjaeriä kerrallaan pakastettaessa.

Pakasteiden lämmönnousuaika (h) on aika, joka kuluu pakasteiden lämpenemiseen –18 asteesta –9 asteeseen. Lämmönnousuaika kertoo laitteen lämmöneristyskyvystä, josta on hyötyä sähkökatkosten ja muiden häiriötilojen aikana. Paksueristeisen pakastimen lämpötilannousuaika voi olla useita tunteja pidempi kuin normaalieristeisen laitteen.

Pakastin täynnä? - Säilö kuivaamalla
Pakastin on usein täpösen täynnä esimerkiksi mansikkasesongin jälkeen. Kuivaus on helppo tapa säilöä sienet, kasvikset, marjat, hedelmät ja yrtit. Kuivattuina ne menevät pieneen tilaan, säilyvät vuosia, eivätkä vaadi säilyäkseen lisäaineita eikä kylmää. Luonto kuivattaa tuulen ja auringon avulla, kasvikuivaimet lämpövastuksella ja puhaltimella. Sähköä kuluu kuivaukseen, mutta ei säilytykseen.

Työtehoseurassa on tutkittu seitsemän kasvikuivainta: Orakas 5210 ja 5511, Jabloko 900, ABC 601.1, Sopu, Evermat K 300 ja OBH Nordica 6772. Laitteiden kuivaustuloksissa ei ollut suuria eroja, mutta kuivauskapasiteeteissa ja -ajoissa oli. Kalleimmissa malleissa kuivauslämpötila valitaan portaattomasti, mutta ne toimivat myös ilman lämpöä, joka on hyvä asia erityisesti sienien kuivauksessa. Joissakin malleissa lämpötila valitaan muutamista eri tehonsäätövaihtoehdosta.

Kasvikuivainta valitessa kannattaa pohtia, kuinka suuria määriä kerrallaan on tarvetta kuivata. Omenakesänä viipaleiden kuivaaminen pienikokoisella ja -tehoisella kuivurilla on hidasta, mutta nopeasti kuivuville yrteille se sopii. Kuivaimen helppokäyttöisyyttä ja säilytystilan tarvetta kannattaa tarkastella ja tutustua tutkimustuloksiin.

Tuotteita voi kuivata myös kiertoilmauunissa tai pyykinkuivauskaapissa, jos sellainen kotona on. Uunikuivauksen ongelma on termostaatin lämpötilavaihtelu alhaisissa lämpötiloissa. Yrtit, lehtikasvit ja sienet kärsivät liian kuumasta. Leivinuunin jälkilämpökin on usein liian korkea.

Kuivaus onnistuu myös ilman sähkölaitteita
Kasvisten kuivaukseen on myös ekologisia konsteja, kuten omenarenkaiden pujottaminen pyykinkuivausvarteen tai keppiin, tasokuivaus ilmavalla alustalla tai yrttinippujen kuivaaminen narulla. Hyvä kuivaustila on lämmin ja ilmava. Sopiva paikka voi löytyä leivinuunin päältä tai puulieden, kylmälaitteen tai lämpöpatterin läheltä. Myös lattialämmitystä kannattaa hyödyntää.

Sopivasti kuiva elintarvike on rapea ja murenee
Ravintoarvo säilyy parhaiten nopeassa kuivauksessa, jossa lämpötila kohoaa hitaasti ja on enimmillään 50-60 astetta. Kuivauksessa tuotteista haihdutetaan niin paljon vettä, että mikrobitoiminta estyy. Omenat ja kasvikset tuntuvat kuivina nahkeilta. Hedelmäsokeri tekee marjoista ja hedelmistä taipuisia ja makeita, sillä veden haihduttua maku tiivistyy. Ylikuivaaminen heikentää tuotteiden laatua ja liika kosteus puolestaan aiheuttaa homehtumista. Paras kuivattujen tuotteiden säilytyspaikka on lasitölkki, pakastusrasia tai paperipussi.

Kuivatut hedelmät ja marjat ovat herkullisia sellaisenaan. Kuivattuja tuotteita kannattaa liottaa puolesta tunnista tuntiin, jos niitä käytetään ruoanvalmistuksessa ja jos kypsennysaika on lyhyt. Liotusneste kannattaa myös käyttää, koska siihen liukenee makua ja ravintoaineita.

Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 11.7.2007