#
Hämmennys Herbalifen ympärillä jatkuu.
Tätä 27.12.2007 julkaistua juttuani kommentoidaan vilkkaasti! Tärkeä lisäys (28.12.2007): Sain julkaisuluvan Herbalife -yhtiön viralliselle lausunnolle koskien Journal of Hepatology -lehden tutkimuksia (katso alla!). Tähän on saatavilla suomennos kommenttiosastossa. Kiitoksia kaikille Teille, jotka edistitte tämän asian selvittämistä! Viimeistä sanaa tuskin on vielä sanottu tästä asiasta. Jäitä hattuun!
Uusi lisäys (21.1.2008): Jostain käsittämättömästä syystä Herbalife -yhtiö oli kovin hiljaa Biomedicumissa tänään pidetystä lehdistötilaisuudesta. Minä ja moni muu terveystoimittaja olisi halunnut osallistua tilaisuuteen. Tällainen salamyhkäisyys ei ollut kovinkaan fiksua Herbalifen suunnalta. Sain äsken käsiini lehdistötiedotteen sisällön.
TIEDOTE 21.1.2008
Herbalife Pohjoismaat
Tapausselostukset eivät anna todistettavaa näyttöä syy-yhteydestä Herbalife® -tuotteiden ja epänormaalin maksan toiminnan välillä
* Journal of Hepatology-lehdessä julkaistut artikkelit perustuvat likimääräisiin tapausselostuksiin, jotka ovat yli kaksi vuotta vanhoja (osa huomattavasti vanhempiakin).
* Herbalifen lääketieteellisten asiantuntijoiden laajamittainen tapausselostusten tutkimus ei löytänyt tieteellistä pohjaa sille, että voitaisiin päätellä minkään Herbalife-tuotteen olevan käyttöohjeiden mukaan käytettynä myrkyllisiä tai minkään Herbalife-tuotteissa aiheuttavan
maksavaurioita.
Journal of Hepatologyssä julkaistut artikkelit siteeraavat likimääräisiä tapausselostuksia, jotka yrittävät löytää yhteyden Herbalife-tuotteiden ja harvinaisten maksavauriotapausten välillä. Jotkut näistä tapauksista viittaavat melkein kymmenen vuoden takaisiin tutkimuksiin.
Tapausselostukset tulivat Herbalifen tietoon ensimmäisen kerran vuosina 2004 ja 2005, jolloin Israelin ja Sveitsin terveys- ja elintarvikeviranomaiset tutkivat tapaukset perinpohjaisesti. Herbalife oli tiiviissä yhteistyössä viranomaisten kanssa.
Näissä selvityksissä ei löytynyt näyttöä suorasta syy-yhteydestä Herbalife-tuotteiden kulutuksen ja raportoitujen maksavauriotapauksien välillä, eikä mitään Herbalife-tuotetta ole koskaan vedetty markkinoilta minkään maan terveysviranomaisten toimesta.
Journal of Hepatologyn artikkelien kirjoittajien väitteiden vuoksi, ja koska tapausselostuksista on saavilla vain rajallisesti tietoa, Herbalife on tehnyt kaikkensa saadakseen israelilaiset ja sveitsiläiset kirjoittajat keskustelemaan teorioistaan. Nämä pyynnöt torjuttiin.
"Yleisön varoittaminen Herbalife-tuotteiden käytöstä ja näistä tuntematonta alkuperää olevista harvinaisista maksasairausesiintymistä on asiatonta ja vastuutonta. Herbalifen painonhallinta- ja ravitsemustuotteet antavat asianmukaisen ja turvallisen lisän ruokavalioon eivätkä sisällä mitään jäämiä tai kasveja, jotka on luokiteltu mahdollisesti myrkyllisiksi. Tähän aiheeseen liittyvään laajaan tutkimukseemme perustuen, olemme päätelleet, että mitään terveydelle haitallisia vaikutuksia ei voida näyttää toteen. Ei siis ole mitään syytä epäillä, että mikään Herbalifen tuote olisi vaarallinen", toteaa professori, lääketieteen tohtori David Heber. Hän on Herbalifen lääketieteellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja ja toimii UCLA:n (University of
California, Los Angeles) ravitsemuskeskuksen johtajana.*
Herbalife on lähettänyt virallisen vastineen Journal of Hepatologyn artikkeleihin. Vastineen ovat allekirjoittaneet maailman johtavat ravitsemus- ja ruokavalioasiantuntijat: Nobel palkittu lääketieteen tohtori Louis Ignarro, Herbalifen lääketieteellinen johtaja Y. Steve Henig ja professori, lääketieteen tohtori David Heber. Vastineessa asetetaan Journal of Hepatologyn artikkelin kirjoittajien näkemykset laajempaan kontekstiin ja nostetaan esiin artikkelin virheet. Siinä myös esitetään tarkasti tiukat testit ja laadun tarkkailuprosessit, jotka jokainen Herbalife-tuote käy läpi.
Herbalife vahvistaa, että se on vastaanottanut Elintarviketurvallisuusviraston, Eviran, selvityspyynnön, ja on aiheesta Eviran kanssa yhteistyössä kaikin mahdollisin tavoin. Herbalife on tyytyväinen saadessaan näin mahdollisuuden todentaa ja vahvistaa tuotteidensa täydellisen turvallisuuden. Herbalife vastaa ripeästi ja kattavasti selvityspyyntöön.
Lisätietoja:
Börre Gjersvik
Maajohtaja
Herbalife Pohjoismaat
Matkapuhelin +47 976 44 156
Email : borreg@herbalife.com
Kuvapyynnöt tai soittopyynnöt Börre Gjersvikille: Sari-Liia Tonttila, matkapuhelin 0500 659 300 tai Mona Berg, matkapuhelin 050 320 6970
* The University of California as a matter of policy does not endorse specific products or services. Dr. Heber's credentials as a Professor are for identification purposes only.
Herbalife Statement
October 2007
Herbalife nutrition products are currently being safely sold and consumed by more than 1.6 million independent Herbalife Distributors in 65 countries throughout the world. There is no evidence that our products are inherently responsible for the liver problems cited in the studies that appeared in the October 2007 Journal of Hepatology articles.
We are, of course, aware of reports that a small number of consumers have experienced abnormal liver enzyme values. In response to these concerns, Herbalife hired outside medical and scientific experts, conducted substantial independent testing, and cooperated fully with government authorities investigating these issues. This extensive review has produced no scientific basis for concluding that any of our products, when consumed in accordance with instructions on the labels, is inherently toxic or that anything in our products is causing liver damage.
Herbalife products are formulated and labeled in strict compliance with regulations in each market where they are sold. Neither Herbalife nor any responsible licensing authority would permit the sale of a product if there was evidence that it would cause a possible toxic reaction. Worldwide, “active” ingredients for each product are listed on the product label. We document the safety and health claims for our nutritional products based on the latest scientific data.
All Herbalife manufacturing facilities are reviewed and certified by the Herbalife Quality Assurance Department, and we conduct regular audits to confirm compliance with QA/QC standards. The company has its own state-of-the-art quality control laboratory in which products are routinely tested. All products are inspected before leaving manufacturing facilities and are shipped in secure, tamper-resistant packaging.
All Herbalife products are clearly labeled with recommended usage directions. Moreover, the company advises anyone with health concerns to consult his/her physician before starting a weight-control or supplementation program, especially individuals with special concerns such as pregnancy or pre-existing medical conditions.
The two papers published in the Journal of Hepatology relate to cases that were also under review by the Israeli and Swiss health authorities. Herbalife was aware of these cases and cooperated closely with the government inquiries. As of the date of this statement, Herbalife believes that government officials in both countries were fully satisfied with Herbalife’s response.
In response to the inquiry by the Israeli Ministry of Health (MOH), Herbalife assembled a team of internal and independent medical and scientific experts. Our representatives and outside consultants met with MOH officials and we provided substantial documentation regarding our products. Herbalife conducted every product test suggested by the MOH, to include testing for known hepatotoxins, heavy metals, and pesticides. All tests were negative and the results were provided to the MOH.
It is important to note that the single Israeli patient death mentioned in the Israeli MOH case reports involved numerous co-morbidities. As one of the experts retained by Herbalife stated, “It was reported that this woman suffered from both pre-existing Hepatitis B and Hepatitis C [and] the presence of both of these serious underlying chronic liver infections makes it impossible to conclude that the cause of her acute liver failure was the use of Herbalife products."
After investigating these issues for over a year, the Israeli MOH was unable to produce any scientific evidence of a causal link between Herbalife products and the abnormal liver function experienced by a handful of patients. In fact, the MOH itself stated in a May 1, 2005 update to the public: “There is no proven causal effect between the products and abnormal liver function tests.”
David Heber M.D., Ph.D., F.A.C.P., F.A.C.N., has also reviewed the case data. Dr. Heber is chairman of Herbalife’s Nutrition and Scientific Advisory Boards as well as director of the Center for Human Nutrition at the University of California, Los Angeles. He has been on the faculty of the UCLA School of Medicine since 1978 and is currently professor of medicine and public health and founding chief of the division of clinical nutrition in the department of medicine.
Dr. Heber traveled to Switzerland to meet with Dr. Oneta concerning his research paper and our products. Herbalife also cooperated extensively with the Swiss Bundesamt für Gesundheit (BAG) in its inquiry. Again, Herbalife provided substantial documentation regarding its products and offered the assistance of its inside and independent medical and scientific experts. Ultimately, the Swiss official responsible for the investigation verbally confirmed in November 2006 that no additional information was needed from the company and, that, in her view, the matter was settled.
Herbalife and its experts believe that there are several factors that could be responsible for the abnormal liver values experienced by the patients discussed in the articles. First, many of the individuals had significant and serious underlying medical issues, such as fatty liver disease, metabolic syndrome, and hepatitis that represent the most likely cause of their liver-related symptoms. In addition, consumption of certain foods, over-the-counter and prescription drugs, and alcohol – either individually or in combination – is a known cause of liver problems. Finally, based on the limited information available to Herbalife, it is impossible to determine if these individuals may have consumed non-Herbalife products that contain known hepatotoxins or other substances that were responsible for their abnormal liver values.
We understand the concerns regarding the positive “re-challenge” tests in both Israel and Switzerland. In some cases, a positive re-challenge under controlled conditions with a known allergen is valid. However, in Israel and Switzerland, the re-exposures were not controlled. Symptoms reappeared following the self-reported resumption of one or more Herbalife products but without controls for the use of other products and/or other possible allergens. Such re-exposure is not conclusive in the absence of known hepatoxicity among ingredients of Herbalife products. The Swiss Bundesamt für Gesundheit (BAG) reached the same conclusion in downgrading the single re-exposure case he reviewed to only “possible” causation.
Herbalife’s products remain safe and effective, as they have been for over 27 years. Extensive testing and review by Herbalife and outside experts has found no credible scientific evidence of a causal link between the cases in Israel and Switzerland and our products. We would like to reassure our many hundreds of thousands of customers worldwide our products are safe when used as recommended.
Y. Steve Henig, Ph.D.
Chief Scientific Officer, Herbalife
David Heber M.D., Ph.D., F.A.C.P., F.A.C.N.
Chairman, Herbalife Nutrition & Scientific Advisory Boards
Helsingin Sanomat kirjoitti eilen (26.12.2007) hämmentävästä tutkimustiedosta: Herbalife-tuotteista vakavia maksaoireita.
Tarkistamattomien lehtitietojen mukaan ainakin 22 ihmistä on saanut maksavaurion Herbalife-tuotteista. Tieto on peräisin Euroopan maksantutkijoiden julkaisusta Journal of Hepatology ja sen lokakuun numerosta vuodelta 2007. Kahden Herbalife -tuotteita käyttäneen maksa petti äkillisesti niin, että heille piti tehdä nopeasti maksansiirto.
Herbalifen tuotteissa jäi selvittämättä, mitkä aineosat vahingoittivat maksaa, koska yhtiö kieltäytyi kertomasta tuotteiden tarkkaa sisältöä. Tutkijatkaan eivät olleet pyytäneet potilailta näytteitä käytetyistä tuotteista. Selvittämistä hankaloitti myös käytettyjen tuotteiden runsaus, sillä vaurioita saaneilla käyttäjillä oli useita Herbalife -tuotteita. Vähimmillään käytössä oli kolme ja enimmillään 17 eri tuotetta. Epäilykselle ei jää juuri sijaa, sen verran selvä oli yhteys Herbalife -tuotteiden ja maksavaurioiden välillä.
Asian tueksi löytyy kaksi tutkimusraporttia, joissa selviteltiin maksavaurioiden yhteyttä Herbalife-tuotteisiin. Kaikille Sveitsin sairaaloille lähetetyssä kyselyssä löydettiin 12 tapausta vuosilta 1998–2004. Yksi käyttäjä joutui äkilliseen maksansiirtoon, loput tarvitsivat muuta hoitoa. Israelissa taas todettiin 2004 neljä äkillisiä hepatiittia eli maksatulehdusta, jotka liittyivät Herbalife-tuotteisiin. Niiden jälkeen terveysministeriö halusi, että tilanne selvitetään tarkemmin. Kaikkiaan tutkittiin 12:ta potilasta, joille syntyi äkillinen maksavaurio lähes vuoden kuluttua Herbalife-tuotteiden käytön aloittamisesta. Yksi joutui maksansiirtoon ja kuoli sen seurauksiin.
Seurataan tilannetta! Muualla kuin Sveitsissä ja Israelissa ei ole ilmaantunut näin vakavia maksavaurioita Herbalife -tuotteiden yhteydessä. Voiko olla kyse satunnaisesta tuote-erästä Herbalife -valmistetta? Missään nimessä en puolusta Herbalife -tuotteita, mutta jotenkin tuntuu, että tässä tehdään taas isoja otsikoita aika vähäisellä näytöllä.
Tässä vielä linkit alkuperäisjulkaisuihin:
Slimming at all costs: Herbalife®-induced liver injury (Pääkirjoitus)
Association between consumption of Herbalife® nutritional supplements and acute hepatotoxicity (Israelilaistutkimus)
Herbal does not mean innocuous: Ten cases of severe hepatotoxicity associated with dietary supplements from Herbalife® products (Sveitsiläistutkimus)
maanantaina, tammikuuta 21, 2008
Peruna, pasta ja riisi pois?
*
Olen yllättynyt kahdesta asiasta:
Otteita Turun Sanomien jutusta ajatuksianne herättämään:
Majamäen perheessä syödään usein kiinalaista ruokaa. Silti riisikattila ei porise hellalla, sillä karppiperheessä vältetään hiilihydraatteja. Karppaus on elämäntapa lohjalaiselle Majamäen perheelle. Ruokapöydässä on tarjolla useimmiten lihaa ja kalaa, raikkaita salaatteja ja vihanneksia.
Majamäen pariskunta ostaa mahdollisimman suuren osan ruokatarvikkeista lähikaupasta, mutta hakee aasialaiset erikoisuudet Helsingistä. Samalla reissulla voi poiketa Hakaniemen halliin etsimään luista naudanlihaa, lampaan munuaisia, broilerin kivipiiroja tai muuta harvinaisempaa herkkua.
Majamäkien aamu alkaa munilla ja pekonilla tai vaihtoehtoisesti munakkailla, jotka maustetaan yrteillä tai pinaatilla. Muilla aterioilla perinteisen lautasmallin tärkkelyysosuus korvataan kasviksilla ja hedelmillä. Käyttöenergia otetaan rasvasta. Me suosimme oliiviöljyä, pähkinöitä ja kalaa eli olemme virallisilla rasvalinjoilla. Valinta on myös kulinaarinen, sillä tykkään enemmän oliiviöljystä kuin voista ja kermasta, Mirka kertoo. Mieluisia ovat tofu ja täysrasvaiset juustot, tuoreet ja kuivatut hedelmät, mantelit ja tumma suklaa. Pojat juovat täysmaitoa, vanhemmat vihreää teetä ja espressokoneella valmistettua kahvia.
Juomista on hylätty olut ja limsat. Kuivat viinit ovat ok, samoin väkevä alkoholi lukuunottamatta makeita liköörejä, Mirka toteaa. Hän on tarkempi ruokavaliostaan kuin muut perheenjäsenet. Pojat syövät ruisleipää ja Hannukin saattaa joskus maistaa sitä viipaleen verran.
Ruokavalio pudotti painoa. Majamäkien kodissa kiinnostus ruokaan näkyy muualla kuin kotikokkien vyötäröllä. Mirkan mukaan karppaus tekee ihmiselle vain hyvää. Päivittäiset nälkä- ja väsymyskohtaukset korjaantuvat, kun verensokeri pysyy tasaisena. Kasvojen ihon kunto parani ja ihottuma hävisi. Vatsakivut loppuivat ja korkea verenpaine laski ihannelukemiin, hän luettelee. Mirka laihtui uuden ruokavalion myötä 18 ja Hannu lähes 20 kiloa.
Jutun teki toimittaja Merja Ilpala-Klemm.
Olen yllättynyt kahdesta asiasta:
- Hys-hys -dieetti, jossa mm. jätetään rohkeasti pois peruna, pasta ja riisi on yllättävän hyvin toiminut asiakaskunnassani.
- Kansanterveyslaitos, Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja maamme tiedotusvälineet ovat hiirenhiljaa viimeaikaisista tapahtumista tämän hys hys -dieetin tiimoilta Yhdysvalloissa ja Ruotsissa. Olen yrittänyt asiasta hienotunteisesti vihjaista sinne median suuntaan. Ei ole vielä näkynyt juttua Suomen lehdissä Ruotsin ihmeestä: Lääkäri Annika Dahlqvist ja hiilihydraattitietoisen ruokavalion hyväksyminen osana lihavuuden ja tyypin 2 diabeetikon hoitoa.
Otteita Turun Sanomien jutusta ajatuksianne herättämään:
Majamäen perheessä syödään usein kiinalaista ruokaa. Silti riisikattila ei porise hellalla, sillä karppiperheessä vältetään hiilihydraatteja. Karppaus on elämäntapa lohjalaiselle Majamäen perheelle. Ruokapöydässä on tarjolla useimmiten lihaa ja kalaa, raikkaita salaatteja ja vihanneksia.
Majamäen pariskunta ostaa mahdollisimman suuren osan ruokatarvikkeista lähikaupasta, mutta hakee aasialaiset erikoisuudet Helsingistä. Samalla reissulla voi poiketa Hakaniemen halliin etsimään luista naudanlihaa, lampaan munuaisia, broilerin kivipiiroja tai muuta harvinaisempaa herkkua.
Majamäkien aamu alkaa munilla ja pekonilla tai vaihtoehtoisesti munakkailla, jotka maustetaan yrteillä tai pinaatilla. Muilla aterioilla perinteisen lautasmallin tärkkelyysosuus korvataan kasviksilla ja hedelmillä. Käyttöenergia otetaan rasvasta. Me suosimme oliiviöljyä, pähkinöitä ja kalaa eli olemme virallisilla rasvalinjoilla. Valinta on myös kulinaarinen, sillä tykkään enemmän oliiviöljystä kuin voista ja kermasta, Mirka kertoo. Mieluisia ovat tofu ja täysrasvaiset juustot, tuoreet ja kuivatut hedelmät, mantelit ja tumma suklaa. Pojat juovat täysmaitoa, vanhemmat vihreää teetä ja espressokoneella valmistettua kahvia.
Juomista on hylätty olut ja limsat. Kuivat viinit ovat ok, samoin väkevä alkoholi lukuunottamatta makeita liköörejä, Mirka toteaa. Hän on tarkempi ruokavaliostaan kuin muut perheenjäsenet. Pojat syövät ruisleipää ja Hannukin saattaa joskus maistaa sitä viipaleen verran.
Ruokavalio pudotti painoa. Majamäkien kodissa kiinnostus ruokaan näkyy muualla kuin kotikokkien vyötäröllä. Mirkan mukaan karppaus tekee ihmiselle vain hyvää. Päivittäiset nälkä- ja väsymyskohtaukset korjaantuvat, kun verensokeri pysyy tasaisena. Kasvojen ihon kunto parani ja ihottuma hävisi. Vatsakivut loppuivat ja korkea verenpaine laski ihannelukemiin, hän luettelee. Mirka laihtui uuden ruokavalion myötä 18 ja Hannu lähes 20 kiloa.
Jutun teki toimittaja Merja Ilpala-Klemm.
torstaina, tammikuuta 17, 2008
Ruotsalaisille aikuistyypin diabeetikoille hyväksytty uusi hoitomuoto
*
Kirjoitettu alun perin 16.1.2008, lisäys tehty 17.1.2008.
Kommentointi on pirteätä. Nyt ei kaunistella asioita, vaan sanotaan asiat niin kuin ne ovat. Suomen Diabetesliitto on toiminut tökerösti kaikkina näinä vuosina kun se on mistään muusta välittämättä suosinut ainoana vaihtoehtona diabeetikoille Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan suosittelemaa runsaasti hiilihydraatteja sisältävää ruokavaliota. Toivottavasti ymmärrätte niitä tunteenpurkauksia jonka keskellä elän tällä hetkellä. Olen valmis kohtaamaan teidät rakkaat diabeetikot tulevissa ravitsemusilloissa lääkäreiden, sairaanhoitajien ja ravitsemusterapeuttien läsnä ollessa. Ehkä pystyn hillitsemään kiukkuni jopa laillistetun ravitsemusterapeutti Liisa Heinosen edessä. Onhan minulla tuo "raivohyppely" salaisena aseena. Kiltiksi valtavirran kulkijaksi minua ei tässä asiassa kannata kuvitella. Lukekaa tarkkaan Suomen Potilaslehdestä diabetesjutut numerosta 1/2007 ja 3/2007. Sieltä se juoni selviää!
Tänään (16.1.2008) tehtiin historiaa Ruotsissa. Sosiaalihallitus on arvioinut sopivaksi sen seikan, että aikuistyypin diabetesta sairastavat voivat saada laillistetuilta lääkäreiltä (ja ymmärtääkseni myös ravitsemusterapeuteilta!) ruokavaliohoitoa, jossa rajoitetaan hiilihydraattien saantia. Tämä asia tuli ajankohtaiseksi lääkäri Annika Dahlqvistista tehdyn valituksen ja sitä seuranneen laajan tieteellisen tarkistuksen jälkeen. Sosiaalihallitus määrättiin tarkistamaan tekeekö Annika Dahlqvist virkavirheen suositellessaan itsepintaisesti ylipainoisille ja aikuisille diabeetikoille ruokavaliota, joka enimmäkseen koostui proteiineista ja rasvasta sekä sisälsi vähäisessä määrin hiilihydraattia. Pahimmillaan lääkäri Annika Dahlqvistia uhkasi lääkärinoikeuksien menetys.
Ajatuksena tässä Dahlqvistin ja muutamien muiden suosittelemassa ruokavaliossa oli antaa diabetekseen sairastuneille mahdollisuus vapautua lääkityksestä, luoda pohja terveelliselle elämäntavalle ja tukea potilasta laihdutuksessa. Vaikka tämä ruokavalio oli täysin päinvastainen kuin Ruotsin diabetesliitto ja elintarvikevirasto suositteli diabetespotilaille, potilaat tervehtyivät siinä määrin, että monet saattoivat luopua lääkityksestään.
Lääkäri Dahlqvistin hyväksi toteamassa ruokavaliossa potilas vähitellen totutellaan ruokavalioon, jossa hiilihydraatteja on ainoastaan 10 energiaprosenttia. Virallisessa nykyisin diabeetikoille suositeltavassa ruokavaliossa on hiilihydraatteja 50-55 prosenttia. Vastaavasti Dahlqvistin ruokavaliossa proteiinien ja rasvan määrää nostetaan. Erityisesti on huomioitava Ruotsin nykylinjauksen itsepintaisesti suosittelema alle 30 energiaprosentin rasvamäärä ruoassa. Juuri tähän suureen rasvamäärään tämä ruokavaliosuositus perustuukin. Ruoassa oleva rasva mahdollistaa sen, että ne vähäiset ruoassa olevat hiilihydraatit eivät tarpeettomasti nosta verensokeria ja diabeetikon heikosti toimiva haima jaksaa vielä erittää sen verran paljon insuliinia, että potilas voi selvitä ilman lisäinsuliinia lääkkeen muodossa. Kun rasva nautitaan pääosin eläinrasvan muodossa tämä antaa potilaalle mahdollisuuden kohottaa elämänsä laatua.
Vahvasti hiilihydraattitietoisen ruokavalion tarkistajaksi sosiaalihallitus määräsi professori Christian Bernen, joka on endokrinologi ja diabeteksen hoidosta vastaava viranomainen Uppsalan Akateemisesta sairaalasta. Apunaan hänellä oli laaja joukko diabeteksen hoitoon erikoistuneita asiantuntijoita.
Professori Berneltä kysyttiin loppulausunnossa: Soveltuuko vähän hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio tyypin 2 diabeetikoille ja onko tästä tieteellistä tutkimustietoa saatavilla?
Professori Berne vastaa mm. näin: Vastaus tähän kysymykseen on kyllä, sillä varauksella, että on vähemmän satunnaiskontrolloituja tutkimuksia tämän ruokavalion pitkäaikaisvaikutuksista (> 1 vuotta) kuin enemmän hiilihydraatteja sisältävällä ruokavaliolla.
Otettaessa nyt käyttöön tämä vahvasti hiilihydraattitietoinen ruokavalio, professori Berne pitää tärkeänä, että potilaiden terveystilannetta seurataan erityisen huolellisesti. Vähäisemmän kokemusperäisen tiedon vuoksi, ryhdytään keräämään tietoja tämän ruokavalion soveltuvuudesta erityiseen laaturekisteriin (Nationella DiabetesRegistret).
Tämä on suuri ilon päivä Ruotsissa. Milloin meillä Suomessa ryhdytään hoitamaan diabetespotilaita oikein?
Asian tueksi löytyi seuraavia tutkimustöitä arvostetuissa tieteellisissä julkaisuissa:
Nield L, Moore HJ, Hooper L, Cruickshank JK, Vyas A, Whittaker V, Summerbell CD.
Dietary advice for treatment of type 2 diabetes mellitus in adults. Cochrane Database Syst
Rev. 2007 Jul 18;(3): CD004097.
Westman EC et al. Low-carbohydrate nutrition and metabolism. Am J Clin Nutr
2007;86:276-84.
Nordmanis AJ et al. Effects of Low-Carbohydrate vs Low-Fat Diets on Weight Loss and
Cardiovascular Risk Factors A Meta-analysis of Randomized Controlled Trials. Arch Intern
Med. 2006;166:285-293.
Parikh P et al. Diets and Cardiovascular Disease. An Evidence-Based Assessment. J Am Coll
Cardiol 2005;45:1379-87
Kennedy RL et al. Nutrition in patients with Type 2 diabetes: are low carbohydrate diets
effective, safe or desirable? Diabet. Med. 22, 821-832 (2005).
Bravata DM. Efficacy and safety of low-carbohydrate diets. A systematic review. JAMA
2003;289:1837-1850.
Voitte lukea alkuperäiset ruotsinkieliset lausunnot alla olevista linkeistä:
Kirjoitettu alun perin 16.1.2008, lisäys tehty 17.1.2008.
Kommentointi on pirteätä. Nyt ei kaunistella asioita, vaan sanotaan asiat niin kuin ne ovat. Suomen Diabetesliitto on toiminut tökerösti kaikkina näinä vuosina kun se on mistään muusta välittämättä suosinut ainoana vaihtoehtona diabeetikoille Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan suosittelemaa runsaasti hiilihydraatteja sisältävää ruokavaliota. Toivottavasti ymmärrätte niitä tunteenpurkauksia jonka keskellä elän tällä hetkellä. Olen valmis kohtaamaan teidät rakkaat diabeetikot tulevissa ravitsemusilloissa lääkäreiden, sairaanhoitajien ja ravitsemusterapeuttien läsnä ollessa. Ehkä pystyn hillitsemään kiukkuni jopa laillistetun ravitsemusterapeutti Liisa Heinosen edessä. Onhan minulla tuo "raivohyppely" salaisena aseena. Kiltiksi valtavirran kulkijaksi minua ei tässä asiassa kannata kuvitella. Lukekaa tarkkaan Suomen Potilaslehdestä diabetesjutut numerosta 1/2007 ja 3/2007. Sieltä se juoni selviää!
Tänään (16.1.2008) tehtiin historiaa Ruotsissa. Sosiaalihallitus on arvioinut sopivaksi sen seikan, että aikuistyypin diabetesta sairastavat voivat saada laillistetuilta lääkäreiltä (ja ymmärtääkseni myös ravitsemusterapeuteilta!) ruokavaliohoitoa, jossa rajoitetaan hiilihydraattien saantia. Tämä asia tuli ajankohtaiseksi lääkäri Annika Dahlqvistista tehdyn valituksen ja sitä seuranneen laajan tieteellisen tarkistuksen jälkeen. Sosiaalihallitus määrättiin tarkistamaan tekeekö Annika Dahlqvist virkavirheen suositellessaan itsepintaisesti ylipainoisille ja aikuisille diabeetikoille ruokavaliota, joka enimmäkseen koostui proteiineista ja rasvasta sekä sisälsi vähäisessä määrin hiilihydraattia. Pahimmillaan lääkäri Annika Dahlqvistia uhkasi lääkärinoikeuksien menetys.
Ajatuksena tässä Dahlqvistin ja muutamien muiden suosittelemassa ruokavaliossa oli antaa diabetekseen sairastuneille mahdollisuus vapautua lääkityksestä, luoda pohja terveelliselle elämäntavalle ja tukea potilasta laihdutuksessa. Vaikka tämä ruokavalio oli täysin päinvastainen kuin Ruotsin diabetesliitto ja elintarvikevirasto suositteli diabetespotilaille, potilaat tervehtyivät siinä määrin, että monet saattoivat luopua lääkityksestään.
Lääkäri Dahlqvistin hyväksi toteamassa ruokavaliossa potilas vähitellen totutellaan ruokavalioon, jossa hiilihydraatteja on ainoastaan 10 energiaprosenttia. Virallisessa nykyisin diabeetikoille suositeltavassa ruokavaliossa on hiilihydraatteja 50-55 prosenttia. Vastaavasti Dahlqvistin ruokavaliossa proteiinien ja rasvan määrää nostetaan. Erityisesti on huomioitava Ruotsin nykylinjauksen itsepintaisesti suosittelema alle 30 energiaprosentin rasvamäärä ruoassa. Juuri tähän suureen rasvamäärään tämä ruokavaliosuositus perustuukin. Ruoassa oleva rasva mahdollistaa sen, että ne vähäiset ruoassa olevat hiilihydraatit eivät tarpeettomasti nosta verensokeria ja diabeetikon heikosti toimiva haima jaksaa vielä erittää sen verran paljon insuliinia, että potilas voi selvitä ilman lisäinsuliinia lääkkeen muodossa. Kun rasva nautitaan pääosin eläinrasvan muodossa tämä antaa potilaalle mahdollisuuden kohottaa elämänsä laatua.
Vahvasti hiilihydraattitietoisen ruokavalion tarkistajaksi sosiaalihallitus määräsi professori Christian Bernen, joka on endokrinologi ja diabeteksen hoidosta vastaava viranomainen Uppsalan Akateemisesta sairaalasta. Apunaan hänellä oli laaja joukko diabeteksen hoitoon erikoistuneita asiantuntijoita.
Professori Berneltä kysyttiin loppulausunnossa: Soveltuuko vähän hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio tyypin 2 diabeetikoille ja onko tästä tieteellistä tutkimustietoa saatavilla?
Professori Berne vastaa mm. näin: Vastaus tähän kysymykseen on kyllä, sillä varauksella, että on vähemmän satunnaiskontrolloituja tutkimuksia tämän ruokavalion pitkäaikaisvaikutuksista (> 1 vuotta) kuin enemmän hiilihydraatteja sisältävällä ruokavaliolla.
Otettaessa nyt käyttöön tämä vahvasti hiilihydraattitietoinen ruokavalio, professori Berne pitää tärkeänä, että potilaiden terveystilannetta seurataan erityisen huolellisesti. Vähäisemmän kokemusperäisen tiedon vuoksi, ryhdytään keräämään tietoja tämän ruokavalion soveltuvuudesta erityiseen laaturekisteriin (Nationella DiabetesRegistret).
Tämä on suuri ilon päivä Ruotsissa. Milloin meillä Suomessa ryhdytään hoitamaan diabetespotilaita oikein?
Asian tueksi löytyi seuraavia tutkimustöitä arvostetuissa tieteellisissä julkaisuissa:
Nield L, Moore HJ, Hooper L, Cruickshank JK, Vyas A, Whittaker V, Summerbell CD.
Dietary advice for treatment of type 2 diabetes mellitus in adults. Cochrane Database Syst
Rev. 2007 Jul 18;(3): CD004097.
Westman EC et al. Low-carbohydrate nutrition and metabolism. Am J Clin Nutr
2007;86:276-84.
Nordmanis AJ et al. Effects of Low-Carbohydrate vs Low-Fat Diets on Weight Loss and
Cardiovascular Risk Factors A Meta-analysis of Randomized Controlled Trials. Arch Intern
Med. 2006;166:285-293.
Parikh P et al. Diets and Cardiovascular Disease. An Evidence-Based Assessment. J Am Coll
Cardiol 2005;45:1379-87
Kennedy RL et al. Nutrition in patients with Type 2 diabetes: are low carbohydrate diets
effective, safe or desirable? Diabet. Med. 22, 821-832 (2005).
Bravata DM. Efficacy and safety of low-carbohydrate diets. A systematic review. JAMA
2003;289:1837-1850.
Voitte lukea alkuperäiset ruotsinkieliset lausunnot alla olevista linkeistä:
Lausunto (PDF)
keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008
Mitalin kiilto silmissä?
**
Liikuntatieteiden lisensiaatti Kirsi Hämäläinen on saanut väitöskirjansa valmiiksi. Se kuuluu liikuntapedagogiikan alaan ja on erittäin mielenkiintoinen. Jo nimi antaa odottaa ratkiriemukasta sukellusta urheilun syvimpään olemukseen: "Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa: Eetokset, ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa." Hämäläinen on työskennellyt opettajana ja erilaisissa valmennuskeskuksen tehtävissä Liikuntakeskus Pajulahdessa. Hänellä on ollut useita luottamustoimia urheilujärjestöissä ja Opetusministeriön työryhmissä ja hän on ollut valmentajakoulutuksen maailmanjärjestön, ICCE:n, hallituksessa vuodesta 2001. Nykyisin hän on Lahden ammattikorkeakoulun Liikunnan laitoksen yliopettaja ja siirtyy tänä vuonna koko laitoksen siirtyessä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen yksikköön.
Mihin urheiluharrastus kasvattaa, millaisia ovat urheilun ihanteet nykyisin ja millä edellytyksillä kasvatus urheilun maailmassa on eettistä, kysyy Kirsi Hämäläinen tutkimuksessaan. Urheilulla on omalaatuinen ilmapiirinsä, joka minua henkilökohtaisesti on suuresti kiehtonut. Kirsi Hämäläisen tutkimus perustuu 264 nuoren urheilijan kertomuksiin valmentajistaan. On erityisen mukavaa kun Hämäläinen löytää urheilijoiden kertomuksista viisi erilaista urheilun ihannetta (eetosta):
Menestyksen ihanteessa pärjäämisestä tulee pakko. On häpeällistä olla häviäjä, voiton haluaminen on itsestäänselvyys ja milloinkaan ei voi olla tyytyväinen, sillä saavutettavaa riittää aina. Menestyksen ihanne luo urheilijassa taistelumielialaa. Kilpailuun lähdetään tosissaan ja verenmaku suussa. Taistelussa menestyminen edellyttää kovuutta. Pehmeitä arvoja edustaa heikkojen paapominen: Nuori Suomi on kirosana ja "Kaikki pelaa" on lälläripuuhaa. Menestyksen ihanteen sokaisemalle urheilijalle kaikki harjoitukset ovat näytön paikkoja ja onnistuminen menee hukkaan, ellei valmentaja nähnyt! Ei syntynyt näyttöä sillä kerralla.
Virtuositeetin ihanteessa uhmataan urheilun kasvatusihanteita, sillä siinä urheillaan oppiakseen urheilemaan. Virtuositeetilla ymmärretään sellaista erinomaista ja korkeatasoista taitoa, jota muilla ei ole. Urheilussa virtuositeetin etsintä liittyy erityisesti uusiin lajeihin. Urheilijalla on tavoitteena hämmästyttää sellaisella osaamisella, johon vain harvat pystyvät. Se voi olla fyysinen ominaisuus tai vaikka peliin olennaisesti liittymätön pallotemppu tai tekniikkataituruus esimerkiksi skeittilaudalla, joka saa katsojat päivittelemään, mihin urheilija olisi yltänytkään, jos hän vain olisi ollut pitempi, lyhyempi, laihempi tai vahvempi. Virtuositeetin ihanne liittyy vahvasti uusiin lajeihin, joiden alakulttuurissa kilpailemisella on erilainen merkitys kuin perinteisissä lajeissa. Lumilautailu, rullalautailu tai parkour ovat tällaisia lajeja, joissa virtuositeetti on vahvasti esillä.
Hauskuuden ihanteessa urheilun ytimessä ovat ystävät ja kaikenlainen tekeminen urheilun parissa. Urheilu on minun mielestäni juuri tätä: hauskaa ja turvallista! Treeneissä on mukava käydä ja kilpailuihin osallistutaan, koska se on kivaa. Aina ei tarvitse voittaa, mukana olo on tärkeintä. Harjoituksissa on hyvä tunnelma ja valmentaja tai ohjaaja on merkittävässä roolissa tunnelman luojana. Epäonnistumista ei ole tarpeen pelätä eikä hävetä. Tässä ihanteessa kanssakilpailijat nähdään ystävinä ja kilpailut ovat sosiaalisia tapahtumia. Kömpelöinkin urheilukoululainen voi ohjaajalta odottaa kannustusta ja kiitosta, silloin kun hän aidosti on tehnyt jonkin asian tosi hyvin. Menkää katsomaan maratonkilpailuja. Siellä näette usein hauskuuden ihanteen toteutuvan. Kaikki ovat juoksun loppuvaiheessa väsyneitä. Kanssakilpailijan kannustaminen ja sosiaalisuuden hurmoksessa kylpeminen ovat arkipäivää näissä kilpailuissa!
Huolenpidon ihanteeseen kuuluu sellaisia seikkoja kuten esimerkiksi lämpimät ihmissuhteet. Urheilijalla on tunne, että hänestä välitetään ja häntä arvostetaan. Turvallisuuden tunne on olennainen osa tätä ihannetta. Turvallisuuden tunne syntyy monista asioista. Valmentaja kannustaa, rohkaisee ja aidosti uskoo urheilijan onnistumiseen. Minulla on tällä hetkellä valmennuksessa kehityskelpoinen nuori naisurheilija, jonka aidosti uskon etenevän maamme kärkiurheilijoiden joukkoon. Hän ei ehkä ole saanut riittävästi huomiota ja jäänyt paikalleen junnaamaan tuloskehityksessään vain sen takia, että hänellä ei ehkä ole yhtä paljon niitä taitoja joita menestyksen ihanteessa elävillä on. Mutta onnistumisen mahdollisuuksia on ja aion epäonnistumisen hetkellä olla häntä läsnä lohduttamassa ja kannustamassa eteenpäin. Valmentaja on läsnä urheilijan elämässä urheilun ulkopuolellakin. Urheilija on tärkeämpi kuin urheilusuoritus, Hämäläinen summaa asian oivallisesti.
Liikkukaa, urheilkaa ja kilpailkaa! Se on pääsääntöisesti hauskaa ja kova työ palkitaan vuorenvarmasti.
Lisätietoja antaa:
Väittelijä Kirsi Hämäläinen, puh. 050-5382339 tai 050-3522638, kirsi.hamalainen@lamk.fi
Tiedottaja Liisa Harjula, puh. (014) 260 1043, tiedotus@jyu.fi
Liikuntatieteiden lisensiaatti Kirsi Hämäläinen on saanut väitöskirjansa valmiiksi. Se kuuluu liikuntapedagogiikan alaan ja on erittäin mielenkiintoinen. Jo nimi antaa odottaa ratkiriemukasta sukellusta urheilun syvimpään olemukseen: "Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa: Eetokset, ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa." Hämäläinen on työskennellyt opettajana ja erilaisissa valmennuskeskuksen tehtävissä Liikuntakeskus Pajulahdessa. Hänellä on ollut useita luottamustoimia urheilujärjestöissä ja Opetusministeriön työryhmissä ja hän on ollut valmentajakoulutuksen maailmanjärjestön, ICCE:n, hallituksessa vuodesta 2001. Nykyisin hän on Lahden ammattikorkeakoulun Liikunnan laitoksen yliopettaja ja siirtyy tänä vuonna koko laitoksen siirtyessä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen yksikköön.
Mihin urheiluharrastus kasvattaa, millaisia ovat urheilun ihanteet nykyisin ja millä edellytyksillä kasvatus urheilun maailmassa on eettistä, kysyy Kirsi Hämäläinen tutkimuksessaan. Urheilulla on omalaatuinen ilmapiirinsä, joka minua henkilökohtaisesti on suuresti kiehtonut. Kirsi Hämäläisen tutkimus perustuu 264 nuoren urheilijan kertomuksiin valmentajistaan. On erityisen mukavaa kun Hämäläinen löytää urheilijoiden kertomuksista viisi erilaista urheilun ihannetta (eetosta):
- työ
- menestys
- virtuositeetti
- hauskuus
- huolenpito
Menestyksen ihanteessa pärjäämisestä tulee pakko. On häpeällistä olla häviäjä, voiton haluaminen on itsestäänselvyys ja milloinkaan ei voi olla tyytyväinen, sillä saavutettavaa riittää aina. Menestyksen ihanne luo urheilijassa taistelumielialaa. Kilpailuun lähdetään tosissaan ja verenmaku suussa. Taistelussa menestyminen edellyttää kovuutta. Pehmeitä arvoja edustaa heikkojen paapominen: Nuori Suomi on kirosana ja "Kaikki pelaa" on lälläripuuhaa. Menestyksen ihanteen sokaisemalle urheilijalle kaikki harjoitukset ovat näytön paikkoja ja onnistuminen menee hukkaan, ellei valmentaja nähnyt! Ei syntynyt näyttöä sillä kerralla.
Virtuositeetin ihanteessa uhmataan urheilun kasvatusihanteita, sillä siinä urheillaan oppiakseen urheilemaan. Virtuositeetilla ymmärretään sellaista erinomaista ja korkeatasoista taitoa, jota muilla ei ole. Urheilussa virtuositeetin etsintä liittyy erityisesti uusiin lajeihin. Urheilijalla on tavoitteena hämmästyttää sellaisella osaamisella, johon vain harvat pystyvät. Se voi olla fyysinen ominaisuus tai vaikka peliin olennaisesti liittymätön pallotemppu tai tekniikkataituruus esimerkiksi skeittilaudalla, joka saa katsojat päivittelemään, mihin urheilija olisi yltänytkään, jos hän vain olisi ollut pitempi, lyhyempi, laihempi tai vahvempi. Virtuositeetin ihanne liittyy vahvasti uusiin lajeihin, joiden alakulttuurissa kilpailemisella on erilainen merkitys kuin perinteisissä lajeissa. Lumilautailu, rullalautailu tai parkour ovat tällaisia lajeja, joissa virtuositeetti on vahvasti esillä.
Hauskuuden ihanteessa urheilun ytimessä ovat ystävät ja kaikenlainen tekeminen urheilun parissa. Urheilu on minun mielestäni juuri tätä: hauskaa ja turvallista! Treeneissä on mukava käydä ja kilpailuihin osallistutaan, koska se on kivaa. Aina ei tarvitse voittaa, mukana olo on tärkeintä. Harjoituksissa on hyvä tunnelma ja valmentaja tai ohjaaja on merkittävässä roolissa tunnelman luojana. Epäonnistumista ei ole tarpeen pelätä eikä hävetä. Tässä ihanteessa kanssakilpailijat nähdään ystävinä ja kilpailut ovat sosiaalisia tapahtumia. Kömpelöinkin urheilukoululainen voi ohjaajalta odottaa kannustusta ja kiitosta, silloin kun hän aidosti on tehnyt jonkin asian tosi hyvin. Menkää katsomaan maratonkilpailuja. Siellä näette usein hauskuuden ihanteen toteutuvan. Kaikki ovat juoksun loppuvaiheessa väsyneitä. Kanssakilpailijan kannustaminen ja sosiaalisuuden hurmoksessa kylpeminen ovat arkipäivää näissä kilpailuissa!
Huolenpidon ihanteeseen kuuluu sellaisia seikkoja kuten esimerkiksi lämpimät ihmissuhteet. Urheilijalla on tunne, että hänestä välitetään ja häntä arvostetaan. Turvallisuuden tunne on olennainen osa tätä ihannetta. Turvallisuuden tunne syntyy monista asioista. Valmentaja kannustaa, rohkaisee ja aidosti uskoo urheilijan onnistumiseen. Minulla on tällä hetkellä valmennuksessa kehityskelpoinen nuori naisurheilija, jonka aidosti uskon etenevän maamme kärkiurheilijoiden joukkoon. Hän ei ehkä ole saanut riittävästi huomiota ja jäänyt paikalleen junnaamaan tuloskehityksessään vain sen takia, että hänellä ei ehkä ole yhtä paljon niitä taitoja joita menestyksen ihanteessa elävillä on. Mutta onnistumisen mahdollisuuksia on ja aion epäonnistumisen hetkellä olla häntä läsnä lohduttamassa ja kannustamassa eteenpäin. Valmentaja on läsnä urheilijan elämässä urheilun ulkopuolellakin. Urheilija on tärkeämpi kuin urheilusuoritus, Hämäläinen summaa asian oivallisesti.
Liikkukaa, urheilkaa ja kilpailkaa! Se on pääsääntöisesti hauskaa ja kova työ palkitaan vuorenvarmasti.
Lisätietoja antaa:
Väittelijä Kirsi Hämäläinen, puh. 050-5382339 tai 050-3522638, kirsi.hamalainen@lamk.fi
Tiedottaja Liisa Harjula, puh. (014) 260 1043, tiedotus@jyu.fi
maanantaina, tammikuuta 14, 2008
Sipuleista terveyttä ja makua
***
Viestintäpäällikkö Pirjo Toikkanen (Kotimaiset Kasvikset ry) ilahdutti minua sähköpostiviestillä. Hän muistutti sipulin terveellisyydestä. Sipuli on tällä hetkellä ajankohtainen, sillä kauppiaat valmistautuvat ensi viikolla (21. - 27.1.2008) alkavaan sipuliviikkoon. Toivottavasti kaupoissa tekee sillä viikolla sipulilöytöjä!
Tässä pieni sipuliaapinen:
Sipulitietoutta
Suomalainen syö sipuleita yhteensä noin 5,2 kg vuodessa. Tästä kelta- ja punasipulin osuus on reilusti yli 4 kg, purjon 370 g, valkosipulin 220 g, kevätsipulin 160 g ja muiden sipuleiden 160 g. Sipuli on neljänneksi suosituin vihannes Suomessa tomaatin, kurkun ja porkkanan jälkeen. Sipulia ostavat muita enemmän alle 35-vuotiaat ja pääkaupunkiseudulla asuvat. Purjoa ja erikoissipuleita ostetaan muita enemmän isoissa kaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla. Kiloissa sipuleiden osuus perunan ja vihannesten kokonaisostoista on 6 % ja euroissa vastaavasti 5 prosenttia. Sipulia saatiin vuonna 2007 varastoon noin kolmannes enemmän kuin edellisvuonna, koska viljelyala oli seitsemisen prosenttia isompi kuin vuonna 2006. Sipulia riittänee aina heinäkuulle saakka. Luomuna viljellään Suomessa keltasipulin lisäksi ainakin puna-, valko-, kevät-, ruoho- ja ryvässipulia sekä purjoa. Valtakunnallisesti myytävien luomusipuleiden lisäksi paikalliset erikoisuudet esimerkiksi ryvässipulin vanhoista lajikkeista ovat elävä osa suomalaista sipulin viljelyn historiaa. Kasviolosuhteisiinsa parhaiten sopeutuneita lajikkeita saadaan näin säilytetyksi.
Sipulit kiistatta terveysvaikutteisia
Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sipulit osana monipuolista, kasvispainotteista ruokavaliota alentavat veren kolesterolitasoa, vahvistavat immuunijärjestelmää ja auttavat ehkäisemään syöpä- sekä sydän- ja verisuonisairauksien kehittymistä. Sipulien terveysvaikutukset aiheutuvat niiden sisältämistä orgaanisista rikkiyhdisteistä ja flavonoideista. Antibioottisena yhdisteenä valkosipulin allisiini ehkäisee haitallisten mikrobien toimintaa ja tulehduksia. Kversetiini-nimisen flavonoidin lähteinä sipulit ovat erinomaisia. Punasipuli puolestaan saa värinsä antosyaaneista, jotka toimivat ihmisen elimistössä hyödyllisinä antioksidantteina.
Lue lisää: Kotimaiset Kasvikset ry., 14.1.2008
Viestintäpäällikkö Pirjo Toikkanen (Kotimaiset Kasvikset ry) ilahdutti minua sähköpostiviestillä. Hän muistutti sipulin terveellisyydestä. Sipuli on tällä hetkellä ajankohtainen, sillä kauppiaat valmistautuvat ensi viikolla (21. - 27.1.2008) alkavaan sipuliviikkoon. Toivottavasti kaupoissa tekee sillä viikolla sipulilöytöjä!
Tässä pieni sipuliaapinen:
- Bunching onion -sipuli (katso Salaattisipuli)
- Green onion -sipuli (katso Salaattisipuli)
- Hillosipuli. Valkomaltoinen, pieni hillosipuli käytetään etikkasäilykkeenä.
- Ilmasipuli. Ilmasipuli on ruohosipulin tavoin kasvimaalla kevään ensimmäisiä. Paksut, ontot varret voi leikata renkaiksi salaatteihin. Pikkusipulit kehittyvät varsien päihin ja ne kannattaa istuttaa maahan tuottamaan uutta satoa.
- Jättisipuli. Jättisipuli on saanut alkunsa Iso-Britanniassa, jossa on kilpailtu mahdollisimman kookkaan sipulin tuottamisessa. Tämä keilamaisen muotoinen sipuli voi painaa 0,5 - 1,5 kg tai enemmänkin. Maku on melko mieto. Joskus sekä makeaa että jättisipulia näkee kutsuttavan salaattisipuleiksi, koska miedon makuisina ne sopivat salaatteihin. Jättisipuli ei kestä varastointia, joten kotimaisena sitä saa vain syksyisin.
- Keltasipuli (katso Ruokasipuli)
- Kepasipuli (katso Ruokasipuli)
- Kiinalainen ruohosipuli. Ulkonäkö muistuttaa tavallista ruohosipulia, mutta lehdet ovat litteän kolmiomaiset ja usein varsien päissä näkyy vaaleat kukannuput. Kiinalainen ruohosipuli maistuu valkosipulilta.
- Kynsilaukka (katso Valkosipuli)
- Makea sipuli. Makea sipuli on miedohko, tavallisesti ruokasipulia kookkaampi keltasipuli, joka on tullut tutuksi Espanjan kävijöille. Nyt on kehitetty pohjoisen pitkänpäivän olosuhteisiinkin sopivia lajikkeita. Makea sipuli on melko kookas. Miedon makuisena se sopii erityisesti salaatteihin.
- Punasipuli. Punasipuli on keltasipulin punakuorinen muoto. Punasipulia on viljelty Suomessa jo 1600-luvulla. Pitkään kypsennettäessä väri haalistuu, mutta antaa liemiin hienoa väriä. Koristeellisuus tulee esiin, kun punasipulia käyttää raakana salaatteihin tai esim. blinien lisäkkeeksi.
- Purjo. Purjo kasvattaa varsimaisen lehtitupin, jota käytetään rapeine lehtilatvoineen sipulin tavoin. Maku on miedohko ja hienostunut. Purjo maistuu parhaalta kevyesti kypsennettynä tai raakana. Kotimaisena purjoa on saatavana helmikuulle saakka.
- Ruohosipuli. Ruohosipuli on suomaisille tuttu, kevään ensimmäinen maustevihannes ja kautta koko vuoden ruukuissa saatava tuoreyrtti. Sitä tavataan myös luonnonvaraisena Lappia myöten.
- Ruokasipuli. Tunnetaan myös nimillä keltasipuli tai kepasipuli (Allium cepa). Suomen eniten viljelty sipuli on kaikille tuttu. Keltasipuli kasvaa pohjoisen ilmastossa maultaan voimakkaaksi. Sitä voidaan käyttää mausteena ja vihanneksena kaikessa ruoanvalmistuksessa. Kypsentäminen lepyttää maun. Haudutetut, kullankeltaiset sipulirenkaat nostavat veden kielelle.
- Ryvässipuli. Ryvässipuli on maultaan voimakas ja salottisipulin tapaan jakautuva sipuli. Vanhanajan ryvässipulista löytyy Suomesta erittäin aromikkaita paikallisia kantoja. Soisi, ettei sen viljely kokonaan unohtuisi.
- Salaattisipuli. Saatetaan tunnistaa myös nimistä vihersipuli, spring onion, green onion ja bunching onion. Salaattisipuli on hyvin suosittu Kiinassa, Koreassa ja Japanissa, mutta nykyisin jo meilläkin. Tämä sipuli korjataan varhaisessa kehitysvaiheessa. Tyviosa muistuttaa pientä purjoa, mutta lehden vihreät osat ovat poikkileikkaukseltaan pyöreät ja ontot.
- Salottisipuli. Salottisipulia voi pitää hienojen aromiensa takia gourmetsipulina. Se kuuluu jakautuviin sipuleihin toisin kuin yleensä jakautumaton keltasipuli. Kuori on tavallisesti vahva ja kuiva-ainepitoisuus korkea, joten säilyvyys on hyvä. Muoto vaihtelee litteästä pyöreään ja sukkulamaiseen banaanisalottiin. Salottisipuli kypsyy nopeasti ja sopii etenkin kastikkeisiin, mutta myös kaikkeen ruoanvalmistukseen.
- Spring onion -sipuli (katso Salaattisipuli)
- Valkosipuli tai kynsilaukka. Uskollisimmat valkosipulin ystävät käyttävät sitä kaikkeen mahdolliseen syötävään. Yleensä valkosipuli koostuu 8 - 20 kynnestä, mutta myös yhden kynnen soolovalkosipuleita on saatavana. Kypsennettynä valkosipuli maistuu täyteläisen pehmeältä.
- Vihersipuli (katso Salaattisipuli)
Sipulitietoutta
Suomalainen syö sipuleita yhteensä noin 5,2 kg vuodessa. Tästä kelta- ja punasipulin osuus on reilusti yli 4 kg, purjon 370 g, valkosipulin 220 g, kevätsipulin 160 g ja muiden sipuleiden 160 g. Sipuli on neljänneksi suosituin vihannes Suomessa tomaatin, kurkun ja porkkanan jälkeen. Sipulia ostavat muita enemmän alle 35-vuotiaat ja pääkaupunkiseudulla asuvat. Purjoa ja erikoissipuleita ostetaan muita enemmän isoissa kaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla. Kiloissa sipuleiden osuus perunan ja vihannesten kokonaisostoista on 6 % ja euroissa vastaavasti 5 prosenttia. Sipulia saatiin vuonna 2007 varastoon noin kolmannes enemmän kuin edellisvuonna, koska viljelyala oli seitsemisen prosenttia isompi kuin vuonna 2006. Sipulia riittänee aina heinäkuulle saakka. Luomuna viljellään Suomessa keltasipulin lisäksi ainakin puna-, valko-, kevät-, ruoho- ja ryvässipulia sekä purjoa. Valtakunnallisesti myytävien luomusipuleiden lisäksi paikalliset erikoisuudet esimerkiksi ryvässipulin vanhoista lajikkeista ovat elävä osa suomalaista sipulin viljelyn historiaa. Kasviolosuhteisiinsa parhaiten sopeutuneita lajikkeita saadaan näin säilytetyksi.
Sipulit kiistatta terveysvaikutteisia
Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sipulit osana monipuolista, kasvispainotteista ruokavaliota alentavat veren kolesterolitasoa, vahvistavat immuunijärjestelmää ja auttavat ehkäisemään syöpä- sekä sydän- ja verisuonisairauksien kehittymistä. Sipulien terveysvaikutukset aiheutuvat niiden sisältämistä orgaanisista rikkiyhdisteistä ja flavonoideista. Antibioottisena yhdisteenä valkosipulin allisiini ehkäisee haitallisten mikrobien toimintaa ja tulehduksia. Kversetiini-nimisen flavonoidin lähteinä sipulit ovat erinomaisia. Punasipuli puolestaan saa värinsä antosyaaneista, jotka toimivat ihmisen elimistössä hyödyllisinä antioksidantteina.
Lue lisää: Kotimaiset Kasvikset ry., 14.1.2008
perjantaina, tammikuuta 11, 2008
Ravitsemus herättää tunteita
**
Tämän kirjoituksen kommentit kannattaa lukea! Kommentointi on vilkasta. Äskettäin tuli taas tosi mielenkiintoinen kommentti:
Luonnon vitamiinit suojaavat mm. syövältä, kun taas synteettiset vitamiinit voivat aiheuttaa syöpää. Hyvänä esimerkkinä tästä on SETTI-tutkimus, jossa tupakoitsijoiden syöpä lisääntyi, kun heille annettiin beetakaroteenia ja E-vitamiinia synteettisenä valmisteena. Luonnollisten vitamiinien hyvistä vaikutuksista on julkaistu paljon tutkimuksia, mutta edelleen lääketeollisuuden rahoittamat tutkimukset tehdään synteettisillä vitamiineilla ja tulokset ovat aina negatiivisia. Eivätkö tutkijat jo vihdoinkin ala ymmärtämään, että vain luonnonvitamiineilla on terveyttä edistäviä ominaisuuksia.
Kannattaakin olla nyt tarkkana kun puhutaan D- vitamiinin hyvistä terveysvaikutuksista, sillä ne perustuvat jälleen luonnon D- vitamiinia saaneiden ihmisten terveyteen. Lääketeollisuus tarjoaa jo vahvoja synteettisiä D- vitamiinivalmisteita ja elintarviketeollisuus kyllästää maitotalous-tuotteitaan keinotekoisella D- vitamiinilla, kun se on ensin poistanut siitä rasvan mukana luonnollisen D- vitamiinin. Onko tässä jotakin järkeä??? Kalanmaksaöljytkin on pilattu, esimerkiksi Möller ja Lysi lisäävät omiin kalanmaksa- ja kalaöljyihinsä vaihtelevia määriä keinotekoisia A- ja D- vitamiineja, joten nekään eivät ole enää luonnonmukaisia. Lähes kaikki monivitamiinivalmisteet ovat myös täysin synteettisiä. Onneksi AITOA kalanmaksaöljyä ja muita luonnonvitamiinejakin on tarjolla, muista kysyä niitä.
Alunperin kirjoitettu 6.2.2007, päivityksiä tehty 12.2.2007, 8.1.2008 ja 11.1.2008
Olen ahkerasti kiertänyt Suomea juttelemassa leppoisaan sävyyni ravinnosta ja tuottanut siinä sivussa ravitsemukseen liittyvää opetusmateriaalia. Nyt on muutama tunti aikaa hengähtää ja ajattelin käyttää tämän ajan pieneen ajatustuokioon ravinnosta. Tässä esittelen sellaista räjähdysherkkää aineistoa, joka voi saattaa herkimmät ihmisyksilöt raivon partaalle. Ohjeistukseni perustuu useiden vuosien aikana tehtyihin havaintoihin, minulle saapuneeseen palautteeseen (kiitos!) ja ravintoluennoilla esitettyihin kommentteihin ja selvennyksiin.
Ravitsemus herättää tunteita laidasta laitaan
Silmäni ja korvani ovat auenneet havainnoimaan ravitsemukseen liittyviä asioita. Ravitsemukseen liittyy tunnetiloja laidasta laitaan. Tunnetiloja joiden tueksi haetaan tutkittua tietoa. On lähes uskomatonta miten eri suuntaan oma mielemme voidaan tarpeen vaatiessa kääntää suhtautumisessamme päivittäiseen ravintoomme! Välillä tuntuu, että tolkku on kadonnut ihmisiltä kokonaan, sanoo eräs keskustelija osuvasti.
Esi-isämme keräsivät kokemusperäistä tietoa ravinnosta. Vuosisatojen saatossa syntyi käsitys siitä mikä ruoka on terveellistä ja mikä ravintoaine sammuttaa nälän tehokkaimmin. Villisiat, antiloopit ja hirvet juostiin kiinni ja syötiin lihoineen, rasvoineen ja sisälmyksineen. Opittiin viljelemään maata ja lypsämään lehmiä. Metsän antimet kerättiin talteen ja torjuttiin niillä vitamiinipuutoksia. Säilöttiin ruoka parhaan taidon mukaan niin, että säilyttiin hengissä niukempien luonnonantimien vallitessa.
Tarvittiin moderni tiede ja elintarviketeollisuus näiden ravintoasioiden täydelliseen sekoittamiseen. Voi ihan syystä sanoa, että tiede on hyvä renki, mutta huono isäntä. On todella vaikeaa tällä hetkellä tietää mihin pitäisi uskoa. Tieteeseen, tiedon tulkintaan, omaan tolkkuun vai johonkin muuhun? Takaraivossa saattaa olla jokin ennakkokäsitys omasta ravitsemusideologiasta. Tietoa on jaossa enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Tietoa joka joko kumoaa tai antaa tukea omalle ennakkokäsityksellesi. Milloinkaan ihmiskunnan historiassa ei ole niin tarkkaan ollut tietoa siitä miten jokin ravintoaine vaikuttaa ihmisen aineenvaihduntaan. Tiedämme jopa miten jokin ravintoaine vaikuttaa solu- ja geenitasolla.
Kuitenkin olemme niin sekaisin kaikesta tiedosta, että yksinkertaisimmatkin asiat osataan perusteellisesti sekoittaa. Ohessa muutama esimerkki.
Kansanterveyslaitos, jonka minä aikoinaan kuvittelin puolueettoman ravintotiedon turvalliseksi tyyssijaksi, tutkitun tiedon turvapaikaksi, on osoittautunut masentavan ristiriitaiseksi terveyspopulismin linnakkeeksi (!). Tämä tuntuu todelta pahalta sanoa, mutta minulta on kyllä totaalisesti mennyt luottamus Kansanterveyslaitokseen. Elintarviketeollisuuden ja lääketeollisuuden taloudelliset intressit ovat vuosien saatossa vieneet tätä laitosta harhaan ravintokeskustelussamme. Siinä missä olisi toivonut osittain verovaroin ylläpidetystä Kansanterveyslaitoksesta neutraalia näkökulmaa ravitsemukseen, saa luettavakseen pysähtyneisyyden dogmeja naurettavuuksiin saakkaa! Nauloja on Kansanterveyslaitoksen arkkuun isketty moneen kertaan. Esimerkiksi käy maailman tutkimuslaitoksissa selvitettävänä ollut asia voivatko uskomattomat Kansanterveyslaitoksen tutkijoiden näytöt joidenkin vitamiinien syöpää lisäävästä vaikutuksesta olla totta. Miljoonia euroja paloi aikanaan tutkimusmäärärahoja kun tämän laitoksen tutkijat totesivat esimerkiksi tupakoitsijoiden beetakaroteenin (A-vitamiinin esiaste) käytön olevan hengenvaarallista puuhaa. Moneksi vuodeksi beetakaroteeni joutui outoon valoon ja koko vitamiinikeskustelu meni täysin takalukkoon. Mitä maailmalla on selvinnyt? Joo, tuo Syövänehkäisytutkimus (SETTI-tutkimus) on osoittautumassa täydelliseksi flopiksi! Tarkoituksenhakuisella tavalla SETTI-tutkimuksessa etsittiin vitamiineille jotain sellaista roolia mikä niillä ei ole (Beta Carotene "risks" proven false!). Kansanterveyslaitos on tehnyt suomalaisen tutkimustyön naurunalaiseksi. Voiko enää luottaa mihinkään tietoon mitä Kansanterveyslaitos antaa tutkimuksistaan? Sisältääkö esimerkiksi meijerivoi todella niin vaarallista rasvaa kuin Kansanterveyslaitos antaa ymmärtää? Ohjaako Kansanterveyslaitos ravitsemusterapeutteja tahallaan harhaan?
Ei voi olla tarkoituksenmukaista myöskään lukea tutkimuksia kuten esim. dosentti Uffe Ravnskov (Ruotsi) tekee. Kolesterolimyytti -kirjassa, jonka olen tarkkaan lukenut, Uffe hyökkää viime vuosikymmeniä ravintokeskusteluamme hallitsevia rasvamyyttejä vastaan. Esimerkiksi kumoten sen käsityksen, että ravinnon rasvat lisäävät veren kolesterolipitoisuutta. Siinä moni suomalainenkin tutkija ja Kansanterveyslaitos (!) saa kuulla kunniansa! On hyvä, että hän kertoo miten vääristynyt käsityksemme ravintorasvoista on ja kirjassa on paljon ansiokasta ja oivaltava tietoa tarjolla. Suosittelen kirjaa kaikille terveydestään kiinnostuneille. Suurena ongelmana kirjassa on kuitenkin se, että dosentti Ravnskov tulkitsee tieteellisiä töitä hyvin oudolla tavalla: Pitäisi lukea julkaistuja tutkimustuloksia siten, että poimii monista tutkimuksista esille ne asiat joita tutkija ei ole maininnut alkuperäistutkimuksessa tai joita hän ei ole halunnut kommentoida. Rivien välistä, taulukoiden ja graafisten esitysten joukosta löytyy Ravnskovin mukaan selitys kolesterolimyytin järjettömyydelle. En väitä Ravnskovin olevan väärässä, mutta hän ohjaa lukijaa kulkemaan sellaista polkua pitkin, jolla mennään vielä syvempään metsään: Suurin osa tieteellisestä tutkimustyöstä koskien erityisesti rasvoja pitäisi kirjoittaa (tai ainakin tulkita) uudestaan! Voin hyvin ymmärtää, että moni lipiditutkija kokee olonsa epämukavaksi, kiusaantuneeksi ehkä jopa huvittuneeksi. Minulle jäi Uffe Ravnskovista hyvin epämiellyttävä olo. Ehkä hänen on pakko tällä tavalla edetä valistuksessaan, mutta tosi vaikeaksi tilanne menee jos tutkimustöitä pitää jatkossa lukea rivien välistä.
Miten sitten pitäisi syödä ja elää? Ei teidän tarvitse uskoa minun viestiini yhtään sen enempää kuin Kansanterveyslaitoksen dogmeihin tai toista ääripäätä edustavaan Ravnskoviin. Tai näiden ääripäiden väliin asettuvia ravintovalistusjippoja. Tässä nyt kuitenkin on oma käsitykseni (lisättynä muutamalla nimimerkki "Anjan" lisäyksellä) siitä miten ravitsemuskeskustelussa voi edetä:
Tämän kirjoituksen kommentit kannattaa lukea! Kommentointi on vilkasta. Äskettäin tuli taas tosi mielenkiintoinen kommentti:
Luonnon vitamiinit suojaavat mm. syövältä, kun taas synteettiset vitamiinit voivat aiheuttaa syöpää. Hyvänä esimerkkinä tästä on SETTI-tutkimus, jossa tupakoitsijoiden syöpä lisääntyi, kun heille annettiin beetakaroteenia ja E-vitamiinia synteettisenä valmisteena. Luonnollisten vitamiinien hyvistä vaikutuksista on julkaistu paljon tutkimuksia, mutta edelleen lääketeollisuuden rahoittamat tutkimukset tehdään synteettisillä vitamiineilla ja tulokset ovat aina negatiivisia. Eivätkö tutkijat jo vihdoinkin ala ymmärtämään, että vain luonnonvitamiineilla on terveyttä edistäviä ominaisuuksia.
Kannattaakin olla nyt tarkkana kun puhutaan D- vitamiinin hyvistä terveysvaikutuksista, sillä ne perustuvat jälleen luonnon D- vitamiinia saaneiden ihmisten terveyteen. Lääketeollisuus tarjoaa jo vahvoja synteettisiä D- vitamiinivalmisteita ja elintarviketeollisuus kyllästää maitotalous-tuotteitaan keinotekoisella D- vitamiinilla, kun se on ensin poistanut siitä rasvan mukana luonnollisen D- vitamiinin. Onko tässä jotakin järkeä??? Kalanmaksaöljytkin on pilattu, esimerkiksi Möller ja Lysi lisäävät omiin kalanmaksa- ja kalaöljyihinsä vaihtelevia määriä keinotekoisia A- ja D- vitamiineja, joten nekään eivät ole enää luonnonmukaisia. Lähes kaikki monivitamiinivalmisteet ovat myös täysin synteettisiä. Onneksi AITOA kalanmaksaöljyä ja muita luonnonvitamiinejakin on tarjolla, muista kysyä niitä.
Alunperin kirjoitettu 6.2.2007, päivityksiä tehty 12.2.2007, 8.1.2008 ja 11.1.2008
Olen ahkerasti kiertänyt Suomea juttelemassa leppoisaan sävyyni ravinnosta ja tuottanut siinä sivussa ravitsemukseen liittyvää opetusmateriaalia. Nyt on muutama tunti aikaa hengähtää ja ajattelin käyttää tämän ajan pieneen ajatustuokioon ravinnosta. Tässä esittelen sellaista räjähdysherkkää aineistoa, joka voi saattaa herkimmät ihmisyksilöt raivon partaalle. Ohjeistukseni perustuu useiden vuosien aikana tehtyihin havaintoihin, minulle saapuneeseen palautteeseen (kiitos!) ja ravintoluennoilla esitettyihin kommentteihin ja selvennyksiin.
Ravitsemus herättää tunteita laidasta laitaan
Silmäni ja korvani ovat auenneet havainnoimaan ravitsemukseen liittyviä asioita. Ravitsemukseen liittyy tunnetiloja laidasta laitaan. Tunnetiloja joiden tueksi haetaan tutkittua tietoa. On lähes uskomatonta miten eri suuntaan oma mielemme voidaan tarpeen vaatiessa kääntää suhtautumisessamme päivittäiseen ravintoomme! Välillä tuntuu, että tolkku on kadonnut ihmisiltä kokonaan, sanoo eräs keskustelija osuvasti.
Esi-isämme keräsivät kokemusperäistä tietoa ravinnosta. Vuosisatojen saatossa syntyi käsitys siitä mikä ruoka on terveellistä ja mikä ravintoaine sammuttaa nälän tehokkaimmin. Villisiat, antiloopit ja hirvet juostiin kiinni ja syötiin lihoineen, rasvoineen ja sisälmyksineen. Opittiin viljelemään maata ja lypsämään lehmiä. Metsän antimet kerättiin talteen ja torjuttiin niillä vitamiinipuutoksia. Säilöttiin ruoka parhaan taidon mukaan niin, että säilyttiin hengissä niukempien luonnonantimien vallitessa.
Tarvittiin moderni tiede ja elintarviketeollisuus näiden ravintoasioiden täydelliseen sekoittamiseen. Voi ihan syystä sanoa, että tiede on hyvä renki, mutta huono isäntä. On todella vaikeaa tällä hetkellä tietää mihin pitäisi uskoa. Tieteeseen, tiedon tulkintaan, omaan tolkkuun vai johonkin muuhun? Takaraivossa saattaa olla jokin ennakkokäsitys omasta ravitsemusideologiasta. Tietoa on jaossa enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Tietoa joka joko kumoaa tai antaa tukea omalle ennakkokäsityksellesi. Milloinkaan ihmiskunnan historiassa ei ole niin tarkkaan ollut tietoa siitä miten jokin ravintoaine vaikuttaa ihmisen aineenvaihduntaan. Tiedämme jopa miten jokin ravintoaine vaikuttaa solu- ja geenitasolla.
Kuitenkin olemme niin sekaisin kaikesta tiedosta, että yksinkertaisimmatkin asiat osataan perusteellisesti sekoittaa. Ohessa muutama esimerkki.
Kansanterveyslaitos, jonka minä aikoinaan kuvittelin puolueettoman ravintotiedon turvalliseksi tyyssijaksi, tutkitun tiedon turvapaikaksi, on osoittautunut masentavan ristiriitaiseksi terveyspopulismin linnakkeeksi (!). Tämä tuntuu todelta pahalta sanoa, mutta minulta on kyllä totaalisesti mennyt luottamus Kansanterveyslaitokseen. Elintarviketeollisuuden ja lääketeollisuuden taloudelliset intressit ovat vuosien saatossa vieneet tätä laitosta harhaan ravintokeskustelussamme. Siinä missä olisi toivonut osittain verovaroin ylläpidetystä Kansanterveyslaitoksesta neutraalia näkökulmaa ravitsemukseen, saa luettavakseen pysähtyneisyyden dogmeja naurettavuuksiin saakkaa! Nauloja on Kansanterveyslaitoksen arkkuun isketty moneen kertaan. Esimerkiksi käy maailman tutkimuslaitoksissa selvitettävänä ollut asia voivatko uskomattomat Kansanterveyslaitoksen tutkijoiden näytöt joidenkin vitamiinien syöpää lisäävästä vaikutuksesta olla totta. Miljoonia euroja paloi aikanaan tutkimusmäärärahoja kun tämän laitoksen tutkijat totesivat esimerkiksi tupakoitsijoiden beetakaroteenin (A-vitamiinin esiaste) käytön olevan hengenvaarallista puuhaa. Moneksi vuodeksi beetakaroteeni joutui outoon valoon ja koko vitamiinikeskustelu meni täysin takalukkoon. Mitä maailmalla on selvinnyt? Joo, tuo Syövänehkäisytutkimus (SETTI-tutkimus) on osoittautumassa täydelliseksi flopiksi! Tarkoituksenhakuisella tavalla SETTI-tutkimuksessa etsittiin vitamiineille jotain sellaista roolia mikä niillä ei ole (Beta Carotene "risks" proven false!). Kansanterveyslaitos on tehnyt suomalaisen tutkimustyön naurunalaiseksi. Voiko enää luottaa mihinkään tietoon mitä Kansanterveyslaitos antaa tutkimuksistaan? Sisältääkö esimerkiksi meijerivoi todella niin vaarallista rasvaa kuin Kansanterveyslaitos antaa ymmärtää? Ohjaako Kansanterveyslaitos ravitsemusterapeutteja tahallaan harhaan?
Ei voi olla tarkoituksenmukaista myöskään lukea tutkimuksia kuten esim. dosentti Uffe Ravnskov (Ruotsi) tekee. Kolesterolimyytti -kirjassa, jonka olen tarkkaan lukenut, Uffe hyökkää viime vuosikymmeniä ravintokeskusteluamme hallitsevia rasvamyyttejä vastaan. Esimerkiksi kumoten sen käsityksen, että ravinnon rasvat lisäävät veren kolesterolipitoisuutta. Siinä moni suomalainenkin tutkija ja Kansanterveyslaitos (!) saa kuulla kunniansa! On hyvä, että hän kertoo miten vääristynyt käsityksemme ravintorasvoista on ja kirjassa on paljon ansiokasta ja oivaltava tietoa tarjolla. Suosittelen kirjaa kaikille terveydestään kiinnostuneille. Suurena ongelmana kirjassa on kuitenkin se, että dosentti Ravnskov tulkitsee tieteellisiä töitä hyvin oudolla tavalla: Pitäisi lukea julkaistuja tutkimustuloksia siten, että poimii monista tutkimuksista esille ne asiat joita tutkija ei ole maininnut alkuperäistutkimuksessa tai joita hän ei ole halunnut kommentoida. Rivien välistä, taulukoiden ja graafisten esitysten joukosta löytyy Ravnskovin mukaan selitys kolesterolimyytin järjettömyydelle. En väitä Ravnskovin olevan väärässä, mutta hän ohjaa lukijaa kulkemaan sellaista polkua pitkin, jolla mennään vielä syvempään metsään: Suurin osa tieteellisestä tutkimustyöstä koskien erityisesti rasvoja pitäisi kirjoittaa (tai ainakin tulkita) uudestaan! Voin hyvin ymmärtää, että moni lipiditutkija kokee olonsa epämukavaksi, kiusaantuneeksi ehkä jopa huvittuneeksi. Minulle jäi Uffe Ravnskovista hyvin epämiellyttävä olo. Ehkä hänen on pakko tällä tavalla edetä valistuksessaan, mutta tosi vaikeaksi tilanne menee jos tutkimustöitä pitää jatkossa lukea rivien välistä.
Miten sitten pitäisi syödä ja elää? Ei teidän tarvitse uskoa minun viestiini yhtään sen enempää kuin Kansanterveyslaitoksen dogmeihin tai toista ääripäätä edustavaan Ravnskoviin. Tai näiden ääripäiden väliin asettuvia ravintovalistusjippoja. Tässä nyt kuitenkin on oma käsitykseni (lisättynä muutamalla nimimerkki "Anjan" lisäyksellä) siitä miten ravitsemuskeskustelussa voi edetä:
- nauttikaa monipuolisesta ruoasta
- laihduttaja syököön pienempiä ruoka-annoksia ja liikkukoon enemmän
- kestävyysurheilija rakastakoon edelleen niitä hiilihydraatteja
- todella vähän liikkuva voi hyötyä hiilihydraattien vähäisemmästä saannista
- lukekaa ravintotutkimuksia kriittisesti
- kaikki painettu tieto ei ole totta!
- kuunnelkaa kroppaanne herkällä korvalla, se on paljon viisaampi kuin uskottekaan
- käyttäkää omaa järkeänne, luottettavatkin ihmiset voivat joskus olla väärässä
- luottakaa veteraaniurheilijaan, joka ei halua johtaa teitä harhaan
keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008
Saarioisen loistava vastamainos - "Raasioinen"
##
Olen sanaton. Miettikää tätä 16-vuotiaan oivallusta einesteollisuuden epäkohdista. Eikö olisi paljon mukavampaa jos oma äitikulta valmistaisi oikeaa ruokaa siellä hellan ääressä? :
"Raasioinen" voitti vastamainoskisan
M&M 29.11.2007, 09:50
Olen sanaton. Miettikää tätä 16-vuotiaan oivallusta einesteollisuuden epäkohdista. Eikö olisi paljon mukavampaa jos oma äitikulta valmistaisi oikeaa ruokaa siellä hellan ääressä? :
"Raasioinen" voitti vastamainoskisan
M&M 29.11.2007, 09:50
- Olen todella yllättynyt voitosta. Tämä on ensimmäinen vastamainostyöni. Epäkaupallinen mainoskritiikki on mielestäni loistava tapa tuoda esille omia ajatuksia yhteiskunnan [epäkohdista], Jenni Oranen toteaa tiedotteessa. Orasen työssä esiintyy lapsi vahvasti Saarioisen pitsaa muistuttavan mikroruuan äärellä.
Luonto-Liiton ja Voima-lehden järjestämään Mainoskupla-kisaan osallistui [vuonna 2007] yhteensä 136 työtä. Kilpailun parhaimmisto sekä voittajatyöt ovat nähtävissä kilpailun verkkosivuilla osoitteessa www.mainoskupla.fi/. Kilpailu liittyy perjantaina 30.11.2007 [vietettyyn] Älä osta mitään -päivään.
Lähde: Kemikaalicocktail, 9.1.2008
Kevyttä ja raskasta lukemista
*
Tänään minua ilahduttaa professori Jukka Kemppinen (1944- ), joka kirjoittaa hienosti lukemisesta. Tässä muutama makupala:
Kirjallisuudessa on valitettavan paljon pyrkimystä pudottaa paskat kärryiltä. Jos tilanne välttämättä vaatii siivoa kielenkäyttöä, tapaan sanoa, että kolmentuhannen esteet on aika tavallinen romaanitekninen keino ja että runous ei muuta olekaan. Älkää siis ihmiskullat uskoko vastuuttomia, jotka väittävät, että kirjojen lukeminen olisi tahdosta ja tavasta kiinni. Lukeminen on melkein yhtä vaikeaa kuin kirjoittaminen ja vaatii jatkuvaa huolta ja harjoitusta.
Havaintoesimerkki on John Updike, joka on todellisuudessa erittäin hyvä kirjailija. Vähän väliä hän aloittaa kirjansa niin, että ensimmäiset 32 tai 64 sivua ovat varsinaista risuaitaa. Nuo jaksot on tarkoitettu väsyttämään kevytmieliset. Huonommat kriitikot sanovat, että kirja ”alkaa vetää” vasta alkujaksojen jälkeen, mutta tuo on muun muassa Updikeä ajatellen erehdys. Kyllä se on tahallista.
Asian selvittäminen ei ole vaikeaa. Aidosti huono kirja on tarmoton, laiska, mutainen ja ennen kaikkea vilpillinen. Vilpillinen kirjoittaja tekee itseään tykö tai isottelee. Hyvässä tekstissä pinta ja ydin ovat yhtä ja muoto ja sisältö täysin saman asian nimityksiä. Hyvän tekstin viat ja virheet ovat sen omia, eivät muualta omaksuttuja. Hyvä kirjoittaja on kuin merimies, joka ei luule mitään, koska tietää, että jokainen teko on ratkaiseva ja vaatii koko ihmisen. Jokainen sana.
Olen viime aikoina lukenut monta hienoa ravintokirjaa. Ei suinkaan virheettömiä, mutta virheet ovat kirjoittajien omia. On kirjoja, joissa lauseiden takaa näkee sanomisen tuskan. Näkee sen miten ravitsemus herättää suuria tunteita. Niin suuria, että minun mielestäni vakavasti otettavat ravintokirjat pitäisi lukea niin, että jokaisen luetun sivun jälkeen lukija pakotetaan miettimään vartin verran äsken lukemansa tekstin sisältöä. Se on hidasta lukemista, mutta taatusti hedelmällisempää kuin kirjan ahmiminen. Raskaista ja tietoa täyteen pakatuista kirjoista pitää nauttia kuten hyvästä päivällisestä. Pitkään ja hartaasti. Tänään nautin professori Kemppisen blogikirjoituksesta pitkään ja hartaasti. Joka kappaleen jälkeen pidin spontaanisti miettimistauon. Se on hyvän kirjoituksen laatumerkki.
Lukeekohan kukaan koskaan minun vaatimattomia sepustuksiani pitkään ja hartaasti?
Tänään minua ilahduttaa professori Jukka Kemppinen (1944- ), joka kirjoittaa hienosti lukemisesta. Tässä muutama makupala:
Kirjallisuudessa on valitettavan paljon pyrkimystä pudottaa paskat kärryiltä. Jos tilanne välttämättä vaatii siivoa kielenkäyttöä, tapaan sanoa, että kolmentuhannen esteet on aika tavallinen romaanitekninen keino ja että runous ei muuta olekaan. Älkää siis ihmiskullat uskoko vastuuttomia, jotka väittävät, että kirjojen lukeminen olisi tahdosta ja tavasta kiinni. Lukeminen on melkein yhtä vaikeaa kuin kirjoittaminen ja vaatii jatkuvaa huolta ja harjoitusta.
Havaintoesimerkki on John Updike, joka on todellisuudessa erittäin hyvä kirjailija. Vähän väliä hän aloittaa kirjansa niin, että ensimmäiset 32 tai 64 sivua ovat varsinaista risuaitaa. Nuo jaksot on tarkoitettu väsyttämään kevytmieliset. Huonommat kriitikot sanovat, että kirja ”alkaa vetää” vasta alkujaksojen jälkeen, mutta tuo on muun muassa Updikeä ajatellen erehdys. Kyllä se on tahallista.
Asian selvittäminen ei ole vaikeaa. Aidosti huono kirja on tarmoton, laiska, mutainen ja ennen kaikkea vilpillinen. Vilpillinen kirjoittaja tekee itseään tykö tai isottelee. Hyvässä tekstissä pinta ja ydin ovat yhtä ja muoto ja sisältö täysin saman asian nimityksiä. Hyvän tekstin viat ja virheet ovat sen omia, eivät muualta omaksuttuja. Hyvä kirjoittaja on kuin merimies, joka ei luule mitään, koska tietää, että jokainen teko on ratkaiseva ja vaatii koko ihmisen. Jokainen sana.
Olen viime aikoina lukenut monta hienoa ravintokirjaa. Ei suinkaan virheettömiä, mutta virheet ovat kirjoittajien omia. On kirjoja, joissa lauseiden takaa näkee sanomisen tuskan. Näkee sen miten ravitsemus herättää suuria tunteita. Niin suuria, että minun mielestäni vakavasti otettavat ravintokirjat pitäisi lukea niin, että jokaisen luetun sivun jälkeen lukija pakotetaan miettimään vartin verran äsken lukemansa tekstin sisältöä. Se on hidasta lukemista, mutta taatusti hedelmällisempää kuin kirjan ahmiminen. Raskaista ja tietoa täyteen pakatuista kirjoista pitää nauttia kuten hyvästä päivällisestä. Pitkään ja hartaasti. Tänään nautin professori Kemppisen blogikirjoituksesta pitkään ja hartaasti. Joka kappaleen jälkeen pidin spontaanisti miettimistauon. Se on hyvän kirjoituksen laatumerkki.
Lukeekohan kukaan koskaan minun vaatimattomia sepustuksiani pitkään ja hartaasti?
tiistaina, tammikuuta 08, 2008
Deetä tarvitaan!
**
Silmiin osui uutistarjonnassa hyvin mielenkiintoinen otsikko: D-vitamiinin puutos lisää sydänkohtauksen riskiä (YLE-uutiset, 8.1.2008). Asiasta kirjoittavat myös muut uutistoimistot.
Eilen (7.1.2008) ilmestyneessä amerikkalaistutkimuksessa on todettu, että rasvaliukoisen D-vitamiinin puutos kasvattaa sydänkohtauksen riskiä. Tutkimuksen mukaan D-vitamiinin puutoksesta kärsivillä on tutkimuksen mukaan jopa 60 prosenttia korkeampi sydänkohtauksen riski kuin korkeamman D-vitamiinipitoisuuden omaavilla. Tutkimuksessa löytyi myös yhteys D-vitamiinin puutoksen ja diabeteksen, korkeaan kolesterolin ja korkean verenpaineen välillä. Sydänkohtausriski oli kaksinkertainen niillä ihmisillä, joilla oli korkea verenpaine ja D-vitamiini puutos. Johtopäätöksenä on, että D-vitamiini saattaa suojata sydän- ja verisuonitaudeilta.
Elimistömme tuottaa D-vitamiinia, kun iholle näytetään auringonvaloa. Asiantuntijoiden mukaan 10-15 minuuttia auringonvalossa kolme kertaa viikossa takaa riittävän D-vitamiinin saannin. Helsingin yliopiston ravitsemustieteen dosentti Christel Lamberg-Allardt kertoi minulle äskettäin, että Suomessa D-vitamiinia voi muodostua iholla auringon UV-säteilyn vaikutuksesta vain kesäkuukausina. Asia johtuu siitä, että niitä tärkeitä UV-B-säteitä ei pääse Suomessa maankamaralle asti talvisaikaan ja D-vitamiinivarastomme eivät riitä koko talveksi. D-vitamiinia tarvitaan ravinnosta ainakin talviaikaan.
Tutkimus on tehty maineikkaassa Harvardin yliopistossa. Tutkimuksessa seurattiin yli 1 700 ihmistä, joiden keski-ikä oli 59.
Asian tärkeyden vuoksi olen tehnyt pienen D-vitamiinikatsauksen:
D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota joskus myös kutsutaan antirakiittiseksi vitamiiniksi sen luustolle tyypillisestä vaikutuksesta johtuen. Ruoasta me saamme eläinperäistä kolekalsiferolia ja kasvikunnan ergokalsiferolia (D2-vitamiini), josta maksassa muodostuu D3-vitamiinia. Saantisuositus on nykyään 5-10 µg/vrk, mutta tällä hetkellä pohditaan tätä suuremman saannin sallimista suomalaisille. Erityisesti tiukkaa ruokavaliota soveltavien vegaanien olisi syytä käyttää jotain D-vitamiinivalmistetta päivittäin. Mikäli ei käytä pimeänä vuodenaikana (lokakuun alusta maaliskuun loppuun) säännöllisesti vitaminoituja maitovalmisteita, ravintorasvoja ja kalaa, Valtion ravitsemusneuvotteluvaliokunta suosittelee vitamiinilisää purkista. Suomessa D-vitamiinia on lisätty margariineihin vuodesta 1955 ja maitoon vuodesta 1990 lähtien. Helmikuun 2003 alusta alkaen maitoihin ja piimävalmisteisiin on lisätty D-vitamiinia 0,5 mikrogrammaa desilitraan valmistetta. Myös joidenkin rasiamargariinien D-vitamiinipitoisuutta on nostettu hiukan nykyisestään (tällä hetkellä D-vitamiinipitoisuus on 10 µg/100 g). Tavoitteena on lisätä nuorten ja aikuisten D-vitamiinin saanti nykyisestä noin neljästä mikrogrammasta seitsemään mikrogrammaan vuorokaudessa. Tähän päästään juomalla noin kolme lasia maitoa tai piimää päivässä, käyttämällä vitaminoituja margariineja ja syömällä kalaa. Luomumaitotuotteisiin vitamiinia ei saa lisätä. Parhaita D-vitamiinilähteitä ovat maitovalmisteet, ravintorasvat, kalanmaksaöljy, rasvainen kala, maksa ja kananmunan keltuainen sekä auringonotto.
D-vitamiinin saanti on Suomessa keskimäärin riittämätöntä, johtuen lähinnä vähäisestä auringonvalosta, kalan, D-vitaminoitujen maitojen tai margariinien vähäisistä käyttömääristä. Suomalaistutkimuksessa D-vitamiinin puutos todettiin lähes 70 prosentilla 9-15 vuotiaista tytöistä. Kesäaikaan D-vitamiinia syntetisoidaan iholla riittävästi jo muutaman kymmenen minuutin ulkona olon aikana ultraviolettivalon vaikutuksesta, joten D-vitamiinin puutetta ei pääse syntymään. Myöhäistalvella jopa puolet saattaa kuitenkin olla puutteellisessa D-vitamiinistatuksessa.
D-vitamiini vaikuttaa luustoon ja hampaisiin, normaaliin kalsium-magnesium-fosforitasapainoon ja kalsiumin imeytymiseen. Ilman D-vitamiinia ihmisen elimistö ei pysty käyttämään hyväkseen ruoasta tulevaa kalsiumia. D-vitamiinin pääasiallisina tehtävinä elimistössä pidetäänkin sen roolia luukudoksen mineralisoitumisessa ja kalsiumin imeytymisessä – molemmat luunmuodostukseen keskeisesti vaikuttavia tehtäviä. D-vitamiinin puute pehmentää aikuisten luuta, lapsista puhumattakaan. Klassiset D-vitamiinin puutossairaudet ovatkin riisitauti ja osteomalasia. D-vitamiini edesauttaa toisen vesiliukoisen vitamiinin, eli A-vitamiinin imeytymistä. Uusimpien tutkimusten mukaan D-vitamiinilla näyttäisi olevan myönteinen vaikutus vastustuskykyyn, ientulehdusten ehkäisyyn, mahdollisesti myös nuoruustyypin diabetekseen ja psoriasikseen (voiteena). Influenssaepidemioiden kausittaiset vaihtelut osuvat yhteen D-vitamiinin kausittaisten vaihteluiden kanssa. Meillä Suomessa esimerkiksi influenssaepidemioita esiintyy useimmiten lopputalvesta, jolloin D-vitamiinipitoisuudet ovat alhaisimmillaan. Viimeaikaiset tutkimukset ovat myös paljastaneet, että D-vitamiini onkin luonteeltaan enemmän hormoni kuin vitamiini.
Harvinainen D-vitamiinin yliannostus johtaa veren kalsiumpitoisuuden huomattavaan nousuun ja luuston lisääntyvään hajoamiseen. D-vitamiinin imeytymistä heikentää heikko rautatilanne kehossa ja pitkäketjuisten tyydyttymättömien rasvahappojen runsas esiintyminen ruoassa. Ruokavaliosta ei voi saada D-vitamiinia sellaista määrää, joka aiheuttaisi myrkytysoireita. Kuitenkin vitaminoitujen ravintoainevalmisteiden väärä annostelu yhdessä monivitamiinivalmisteiden nauttimisen kanssa voi johtaa myrkytykseen. D-vitamiinin aineenvaihdunta on hidasta, ja siksi sitä pidetään vitamiineista haitallisimpana.
Silmiin osui uutistarjonnassa hyvin mielenkiintoinen otsikko: D-vitamiinin puutos lisää sydänkohtauksen riskiä (YLE-uutiset, 8.1.2008). Asiasta kirjoittavat myös muut uutistoimistot.
Eilen (7.1.2008) ilmestyneessä amerikkalaistutkimuksessa on todettu, että rasvaliukoisen D-vitamiinin puutos kasvattaa sydänkohtauksen riskiä. Tutkimuksen mukaan D-vitamiinin puutoksesta kärsivillä on tutkimuksen mukaan jopa 60 prosenttia korkeampi sydänkohtauksen riski kuin korkeamman D-vitamiinipitoisuuden omaavilla. Tutkimuksessa löytyi myös yhteys D-vitamiinin puutoksen ja diabeteksen, korkeaan kolesterolin ja korkean verenpaineen välillä. Sydänkohtausriski oli kaksinkertainen niillä ihmisillä, joilla oli korkea verenpaine ja D-vitamiini puutos. Johtopäätöksenä on, että D-vitamiini saattaa suojata sydän- ja verisuonitaudeilta.
Elimistömme tuottaa D-vitamiinia, kun iholle näytetään auringonvaloa. Asiantuntijoiden mukaan 10-15 minuuttia auringonvalossa kolme kertaa viikossa takaa riittävän D-vitamiinin saannin. Helsingin yliopiston ravitsemustieteen dosentti Christel Lamberg-Allardt kertoi minulle äskettäin, että Suomessa D-vitamiinia voi muodostua iholla auringon UV-säteilyn vaikutuksesta vain kesäkuukausina. Asia johtuu siitä, että niitä tärkeitä UV-B-säteitä ei pääse Suomessa maankamaralle asti talvisaikaan ja D-vitamiinivarastomme eivät riitä koko talveksi. D-vitamiinia tarvitaan ravinnosta ainakin talviaikaan.
Tutkimus on tehty maineikkaassa Harvardin yliopistossa. Tutkimuksessa seurattiin yli 1 700 ihmistä, joiden keski-ikä oli 59.
Asian tärkeyden vuoksi olen tehnyt pienen D-vitamiinikatsauksen:
D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota joskus myös kutsutaan antirakiittiseksi vitamiiniksi sen luustolle tyypillisestä vaikutuksesta johtuen. Ruoasta me saamme eläinperäistä kolekalsiferolia ja kasvikunnan ergokalsiferolia (D2-vitamiini), josta maksassa muodostuu D3-vitamiinia. Saantisuositus on nykyään 5-10 µg/vrk, mutta tällä hetkellä pohditaan tätä suuremman saannin sallimista suomalaisille. Erityisesti tiukkaa ruokavaliota soveltavien vegaanien olisi syytä käyttää jotain D-vitamiinivalmistetta päivittäin. Mikäli ei käytä pimeänä vuodenaikana (lokakuun alusta maaliskuun loppuun) säännöllisesti vitaminoituja maitovalmisteita, ravintorasvoja ja kalaa, Valtion ravitsemusneuvotteluvaliokunta suosittelee vitamiinilisää purkista. Suomessa D-vitamiinia on lisätty margariineihin vuodesta 1955 ja maitoon vuodesta 1990 lähtien. Helmikuun 2003 alusta alkaen maitoihin ja piimävalmisteisiin on lisätty D-vitamiinia 0,5 mikrogrammaa desilitraan valmistetta. Myös joidenkin rasiamargariinien D-vitamiinipitoisuutta on nostettu hiukan nykyisestään (tällä hetkellä D-vitamiinipitoisuus on 10 µg/100 g). Tavoitteena on lisätä nuorten ja aikuisten D-vitamiinin saanti nykyisestä noin neljästä mikrogrammasta seitsemään mikrogrammaan vuorokaudessa. Tähän päästään juomalla noin kolme lasia maitoa tai piimää päivässä, käyttämällä vitaminoituja margariineja ja syömällä kalaa. Luomumaitotuotteisiin vitamiinia ei saa lisätä. Parhaita D-vitamiinilähteitä ovat maitovalmisteet, ravintorasvat, kalanmaksaöljy, rasvainen kala, maksa ja kananmunan keltuainen sekä auringonotto.
D-vitamiinin saanti on Suomessa keskimäärin riittämätöntä, johtuen lähinnä vähäisestä auringonvalosta, kalan, D-vitaminoitujen maitojen tai margariinien vähäisistä käyttömääristä. Suomalaistutkimuksessa D-vitamiinin puutos todettiin lähes 70 prosentilla 9-15 vuotiaista tytöistä. Kesäaikaan D-vitamiinia syntetisoidaan iholla riittävästi jo muutaman kymmenen minuutin ulkona olon aikana ultraviolettivalon vaikutuksesta, joten D-vitamiinin puutetta ei pääse syntymään. Myöhäistalvella jopa puolet saattaa kuitenkin olla puutteellisessa D-vitamiinistatuksessa.
D-vitamiini vaikuttaa luustoon ja hampaisiin, normaaliin kalsium-magnesium-fosforitasapainoon ja kalsiumin imeytymiseen. Ilman D-vitamiinia ihmisen elimistö ei pysty käyttämään hyväkseen ruoasta tulevaa kalsiumia. D-vitamiinin pääasiallisina tehtävinä elimistössä pidetäänkin sen roolia luukudoksen mineralisoitumisessa ja kalsiumin imeytymisessä – molemmat luunmuodostukseen keskeisesti vaikuttavia tehtäviä. D-vitamiinin puute pehmentää aikuisten luuta, lapsista puhumattakaan. Klassiset D-vitamiinin puutossairaudet ovatkin riisitauti ja osteomalasia. D-vitamiini edesauttaa toisen vesiliukoisen vitamiinin, eli A-vitamiinin imeytymistä. Uusimpien tutkimusten mukaan D-vitamiinilla näyttäisi olevan myönteinen vaikutus vastustuskykyyn, ientulehdusten ehkäisyyn, mahdollisesti myös nuoruustyypin diabetekseen ja psoriasikseen (voiteena). Influenssaepidemioiden kausittaiset vaihtelut osuvat yhteen D-vitamiinin kausittaisten vaihteluiden kanssa. Meillä Suomessa esimerkiksi influenssaepidemioita esiintyy useimmiten lopputalvesta, jolloin D-vitamiinipitoisuudet ovat alhaisimmillaan. Viimeaikaiset tutkimukset ovat myös paljastaneet, että D-vitamiini onkin luonteeltaan enemmän hormoni kuin vitamiini.
Harvinainen D-vitamiinin yliannostus johtaa veren kalsiumpitoisuuden huomattavaan nousuun ja luuston lisääntyvään hajoamiseen. D-vitamiinin imeytymistä heikentää heikko rautatilanne kehossa ja pitkäketjuisten tyydyttymättömien rasvahappojen runsas esiintyminen ruoassa. Ruokavaliosta ei voi saada D-vitamiinia sellaista määrää, joka aiheuttaisi myrkytysoireita. Kuitenkin vitaminoitujen ravintoainevalmisteiden väärä annostelu yhdessä monivitamiinivalmisteiden nauttimisen kanssa voi johtaa myrkytykseen. D-vitamiinin aineenvaihdunta on hidasta, ja siksi sitä pidetään vitamiineista haitallisimpana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)