***
Tohtori Mark Pereira tutkimusryhmineen Minnesotan yliopistosta on saanut valmiiksi viisi vuotta kestäneen tutkimuksen nuorten aamiaiskäyttäytymisestä. Tutkimuksen viesti on selvä, joskin ei missään nimessä odottamaton: Ne murrosikäiset lapset, jotka söivät säännöllisesti aamiaisen, olivat hoikempia, liikkuivat enemmän ja söivät terveellisemmin, kuin ne amerikkalaislapset, jotka eivät syöneet aamiaista.
Tutkimuksessa seurattiin peräti 2216 nuoren syömiskäyttäytymistä, painonkehitystä ja muita elämänhallintaan liittyviä tekijöitä viiden vuoden ajan. Tutkimuksen alkaessa nuoret olivat hieman alle 15-vuotiaita. Aina aamiaisen syömättä jättäneet nuoret olivat keskimäärin 2,3 kiloa painavampia kuin vastaavanikäiset aamiaista syövät ikätoverinsa. Aamiaista syöneillä nuorilla korostui liikkuvampi elämänasenne ja yleisestikin ottaen terveellisempi ruokavalio.
Parasta mitä vanhemmat voivat lapsilleen antaa elämänohjeeksi, on syödä säännöllisesti aamiaista! Pienellä oveluudella vanhemmat voivat yrittää ohjata murrosikäisiä lapsiaan aamiaispöytään.
Tutkimukset julkaistiin Pediatrics -tiedelehdessä.
Lähde: Reuters Health, 3.3.2008
maanantaina, maaliskuuta 03, 2008
perjantaina, helmikuuta 29, 2008
Makea kirja Kaisulta!
*
Kaisu Keskitalo on kirjoittanut makean väitöskirjan: A matter of taste: genetic and environmental influences on responses to sweetness (Makuasioista ei voi kiistellä: geneettisten ja ympäristötekijöiden vaikutus makean maun kokemiseen).
Väitöstilaisuus pidetään vasta perjantaina 7.3.2008 klo 12.00 Viikissä, Walter-salissa, mutta jo nyt kirjan makeaa sanomaa voi maistella Kansanterveyslaitoksen sivuilla. Lataa väitöskirja tästä. Tässä yhteenveto kirjan sanomasta mahdollisimman yksinkertaisesti ilmaistuna.
On tärkeää, että syömme sellaista ruokaa, joka pitää meidät terveenä. Meidän pitää valita sellaista ruokaa joka maistuu hyvältä. Kuitenkin usein jää epäselväksi, osaammeko valita hyvänmakuista sapuskaa ihan itsestämme vai ovatko makumieltymyksemme ja syömiskäyttäytymismallimme opittuja asioita.
Väittelijä Keskitalo on selvittänyt, kuinka suurelta osin makean mieltymykset ja muut ruokaan liittyvät seikat periytyvät. Ihmisiä on testattu neljässä eri tutkimuksessa: suomalaisessa migreeniperhetutkimuksessa sekä brittiläisessä (TwinsUK) ja suomalaisissa (FinnTwin12 ja FinnTwin16) kaksostutkimuksissa. Tutkimusten koehenkilöt olivat aikuisia. He maistoivat erilaisia ruokia ja täyttivät sellaisia lomakkeita joissa kysyttiin ruokailutavoista. Mutta ei tässä vielä kaikki, heiltä tutkittiin vielä perintötekijät.
Suomalaisia nuoria aikuisia (FinnTwin16, n=4388) käsitellyt tutkimus osoitti, että n. 40 % eroista ruokien käytössä selittyi perinnöllisillä tekijöillä. Makean ruoan vangeiksi jäädään noin 50 % todennäköisyydellä sanoo äitikulta mitä tahansa makeiden ruokien vaaroista. Keskitalo ilmaisee asian näin: "Sekä perhetutkimus (n=146) että kaksostutkimukset (brittikaksoset, n=663) osoittivat, että noin puolet eroista makean mieltymyksissä johtui geneettisistä tekijöistä". Sen sijaan suolaisen maun himo ei periydy!
Kun Kaisu kurkkasi syvemmälle perintötekijöihimme hän huomasi, että kromosomissa 16 sijaitsee geneettinen tekijä, joka vaikuttaa siihen miten usein syömme makeita ruokia. Tämä tekijä voitaisiin meikäläisellä mieluusti sammuttaa, sillä minä olen niin kova syömään makeita ruokia, että siitä voi jo olla terveydellistäkin haittaa.
Makeuteen liittyvät monimutkaiset muuttujat eivät olleet millään tavalla yksiselitteisiä. Tulokset ilmestyivät näkyviin aivan kuin olisi haulikolla ampunut maalitauluun (vaihteluväli 0.06-0.55). Taitavana väittelijänä Kaisu varmaan selviää tuostakin pinteestä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että makean suhteen olemme aika lailla riippuvaisia perintötekijöistämme. Sanokoon äiti, ravitsemusterapeutti taikka lääkäri mitä tahansa, makeasta on todella vaikea päästä eroon. Mieltymys suolaiseen makuun sen sijaan ei periydy ja siihen voidaan vaikuttaa ravitsemuskoulutuksen, altistuksen ja oppimisen avulla.
Lähde: Kansanterveyslaitos, Ajankohtaista, 29.2.2008

Älä usko Painonvartijoiden propagandaan!
###
Alunperin kirjoitettu 28.2.2008. Lisäys 29.2.2008: Ainakin Finfood on mennyt ansaan ja kirjoittaa tästä propagandasta.
Painonvartijat/Weight Watchers -yritys on aidosti kriisissä. He menettävät jäseniä koko ajan ja epätoivoisesti ovat nyt muuttaneet ravintotoimittajille jakamiaan ohjeita. Heidän äsken saapuneissa ohjeistuksissa näkyy oikeastaan koko heidän painonhallintaideansa älyttömyys kaikessa karmeudessaan. Syötetään pahaa aavistamattomille ravintotoimittajille kaiken maailman liirumlaarumia, siinä toivossa, että jotkut sellaisenaan kopioivat heidän propagandansa ja siirtävät sen yleiseen jakeluun eri medioissa. Ristiriita mielikuvien ja arkitodellisuuden välillä on todella suuri! Ei painonhallinta ole jatkuvaa taistelua, joka onnistuakseen vaatii satojen eurojen maksua. Tältä pelottavalta roskajoukolta tuli äsken propagandaa tuutin täydeltä. Suloisten mainoslauseiden ja vinkkiluetteloiden petollisuus selviää vasta liityttyäsi tähän yhdistykseen. Älä liity!
Näin kauniisti Painonvartijat sanovat tänään toteuttavansa painonhallinnan:
- Syö riittävästi; laihduttaminen ei tarkoita nälässä elämistä.
- Syö monipuolisesti; painon pudottaminen ei tarkoita salaattikuurilla olemista.
- Syö säännöllisesti; järkeviä valintoja ei ole helppo tehdä tyhjällä vatsalla.
- Tiedosta mitä syöt; opi tunnistamaan piilorasvat.
- Liikunta tehostaa painonpudotusta; hyödynnä arkiliikuntaa.
- Tarkkaile alkoholin käyttöä; esimerkiksi runsas oluen juonti ei edistä painonpudotusta.
- Hakeudu rohkeasti Painonvartijat-ryhmään; verkoston tuki on suuri apu.
Voin työtilaisuuksien menettämisen uhallakin sanoa, että tuo vinkkilista ei vastaa todellisuutta Painonvartijoissa.
Onko joku saanut pysyvän avun Painonvartijoissa? Vastaako tuo vinkkilista todellisuutta Painonvartijoissa?
Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 28.2.2008

torstaina, helmikuuta 28, 2008
Kulta-Matti!
***
Mäkihyppääjälegenda Matti Nykänen on taas lööpeissä. Ketään ei ole puukotettu, alkoholia ei ole nautittu, uusi tyttö ei ole kainalossa.
Ei sinne päinkään! Matti on lööpeissä sen takia kun hän on voittanut kultaa veteraaniurheilijoiden mäkihypyn MM-kisoissa.
Hienoa Matti!
Lähde: Iltalehti, 28.2.2008

Liiku ja elä hyvin
**
Saksalainen liikuntalääketieteen professori Thomas Hilberg on tuoreessa katsauksessaan tarkastellut liikunnan terveyttä edistävää roolia suurissa kansansairauksissamme. Hän löytää paljon hyvää sanottavaa liikunnasta. Niissä epidemiologisissa tutkimuksissa, joita hän on käynyt läpi korostuu säännöllisen liikunnan merkitys erityisesti sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä. Epidemiologia on se tieteen ala, joka selvittää terveydentilojen tai sairauksien esiintyvyyttä väestössä ja miten näiden esiintyvyyteen voidaan vaikuttaa.
Potilaan innostuessa ensinnäkin liikkumaan enemmän ennen sydänsairauden ilmenemistä (primääri-interventio), saadaan 35 prosentin vähennys sydäntautien tuomassa kuolemanriskissä. Sekundääri-interventiossa, jossa pyritään estämään hyvin varhaisessa ja usein oireettomassa vaiheessa todettua sydäntautia kehittymästä edelleen, liikunta vähentää kokonaiskuolleisuutta 27 prosenttia ja sydäntauteihin menehtymisen riskiä 31 prosenttia. Riskin väheneminen on näin huomattava sen takia, että liikunta vaikuttaa myönteisesti sydän- ja verisuonitautien koko taudinkuvaan: verihiutaleet eivät enää kokkaroidu niin herkästi, verisuonen seinämiin syntyneet vauriot voivat korjaantua, sydänlihaksen vauriot voivat parantua, verenpaine laskee, veren rasvaprofiili paranee ja tyypin 2 diabetes sekä lihavuus pysyy aisoissa.
Oikein annosteltu liikunta on mitä parhainta terveydenhoitoa!
Lähde: Hilberg T. Physical activity in the prevention of cardiovascular diseases. Epidemiology and mechanisms. Hamostaseologie 28 (1): 9-15, 2008

keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008
Eroon tupakasta!
*
Kirjoitettu alunperin 30.12.2006 ja uuden mielenkiintoisen kommentin takia tekstiä on päivitetty 27.2.2008
Anonyymi kommentoi: Osui ja upposi, minulta leikattiin umpisuoli reilu viikko sitten, eikä tullut mieleenkään lähteä ulos röökille (mieleen tuli kyllä tupakointi). Nyt ollut siis tupakoimatta toista viikkoa - kerrasta poikki, ei korvaushoitoja. Tupakointitapa oli noin 14 tupakkaa päivässä, tupakoinut 17 vuotta. Saa nähdä kuinka onnistuu - tavoitteena tupakoimattomuus. Riittääkö tahdonvoima?
Parhaimpia tapoja parantaa terveyttä on lopettaa tupakanpoltto. Kaikenlaisia valistus-, pakotus-, kannustus- ja yllytyskampanjoja on keksitty tupakoinnin lopettamiseksi. Yksi erikoisimpia tapoja on koukkukampanja, jonka Britannian terveysviranomaiset ovat käynnistämässä tammikuun alussa. Asiasta kirjoittaa 30.12.2006 Ilta-Sanomat.
Televisiossa, internetissä ja mainospylväissä nähtävän kampanjan tv-mainoksessa mies kävelee kaikessa rauhassa kadulla, kun yhtäkkiä hänen suupieleensä tarttuu iso koukku siimoineen. Mies kiskotaan voimalla halki kadun ja liikenteen lähimmälle kioskille tupakkaostoksille. Kaupasta poistuttuaan mies alkaakin heti sauhutella.
"Kyse ei ole mistään tupakoitsijoiden ajojahdista, vaan haluamme osoittaa, että apua on saatavilla, jos sitä haluaa", kommentoi maan terveysministeri Caroline Flint ärhäkkää kampanjaa. Kampanja nostaa esiin tupakan aiheuttaman kemiallisen riippuvuuden, eikä keskity yksistään tupakointiin sosiaalisena tapana.
"Tiedämme, että tällaiset kampanjat lisäävät yhteydenottoja terveyskeskuksiin ja ihmisten halua lopettaa tupakointi", sanoo terveysministeri vielä lopuksi.
Käynnistin marraskuussa 2006 eräässä keskustelufoorumissa kannustuskampanjan tupakoinnin lopettajille. Kävi ilmi, että tupakan aiheuttama kemiallinen riippuvuus ei välttämättä ole tupakoinnin lopettamisen esteenä. Nimimerkki "karpaasi" toi omakohtaisena kokemuksena esille seikkoja, joita kannattaa miettiä kun pyrkii tupakasta eroon. Asiantuntijat kiistelevät niistä seikoista, joilla pääse tupakoinnista eroon. Brittien koukkukampanja vaikuttaa kieltämättä aika erikoiselta. Itse en välttämättä ole ihan samaa mieltä karpaasin kanssa tupakoinnin lopettamismenetelmistä ja varsinkin tupakanpolton lopettamisen helppoudesta, mutta karpaasin ajatukset ovat raikkaita ja erilaisia. Erityisen kriittinen karpaasi on nikotiinin korvaushoidossa, jota hän pitää lähinnä tupakka- ja lääketehtaitten ylläpitämänä illuusiona. Jäin alakynteen tuossa keskustelussa, mutta se ei laisinkaan tuntunut pahalta. Lukekaa ja pohtikaa! Karpaasilla on hyvä sanoma, jokainen voi lopettaa tupakanpolton ja se on itse asiassa hyvin helppoa:
Karpaasin mietteitä tupakoinnin lopettamisesta:
Lisää luettavaa: Tupakoinnin lopettamisen Käypä hoito -versio

- Tupakoinnin lopettaminen on helppoa, usko se!
- Lopettamisessa on tärkeää tulla tupakoimattomaksi, siis palata siihen aikaan, jolloin et ollut vielä tupakoija.
- Tupakan vieroitusoireet ovat lieviä, tuskin huomattavia. Kaikki vaikeudet ovat oikeasti harhaa, illuusiota, mielikuvia, miten kukakin niitä kutsuu. Näitä ei voi lääkitä tai peittää.
- Lopettamisen tärkein edellytys on ymmärtää kaiken polttamisen tarpeen taustalla olevan nikotiinin. Mikään muu asia ei aiheuta tupakointitarvetta, kuin nikotiini. Jos lapsi itkee vuorokauden hammastaan ja äiti tai isä tarvitsee siihen tupakan, ei syy ole suinkaan lapsessa, hermoissa, olosuhteissa, kurjassa elämässä, äidin soitossa, auton huonoissa renkaissa, vaan ainoastaan siinä tupakassa. Vain tupakka luo tarpeen polttaa savuke.
- Kaikki syyt, paitsi tupakan aiheuttamat syyt ovat tekosyitä ja väärien mielikuvien aiheuttamia syitä. Lopettaja mielellään pitää aina jotain takaporttia auki, kunnes tulee niin kova takaisku, että portista juostaan suoraan tupakan syliin takaisin.
- Pelleilyä koko tuo nikotiininkorvaushoito. Amerikaksi bullshittiä. Onnistumisprosentti pitkällä aikavälillä on pieni. Tupakanhimo ei edes johdu nikotiinin puutteesta, että mitä älyä on korvata tyhjää?
- Jos nikotiinin tason alenema olisi syy tupakanhimoon, olisi himo tasaisesti kasvava, mutta näin ei ole. Jokaisella tupakoitsijalla on tilanteita, jolloin nikotiinia ei veressä ole enää lainkaan ja silti he ovat himottomia. Mutta he tietävät pääsevänsä kohta polttamaan ja siksi himoa ei synny. Heillä on pienet fyysiset vieroitusoireet, mutta ne ovat aivan olemattomia, eikä niillä ole lopettamisen vaikeuden kanssa mitään tekemistä.
- Tupakanhimo johtuu ainoastaan pelosta, että nikotiini loppuu elimistöstä. Niin kauan kuin tupakoija uskoo tarvitsevansa savunsa, ei korvaushoito, tai mikään muukaan auta. Korvaushoitotuotteilla elimistön nikotiinimäärä moninkertaistetaan ja silti tunnetaan kovaa tupakanhimoa. Toiset taas ymmärtävät, että polttaminen aiheuttaa kaikki ne ikävät oireet ja luopuvat ilman minkäänlaista himoa.
- En kiistä nikotiinista aiheutuvien oireiden olemassaoloa, mutta tiedän varmasti, että nämä oireet eivät ole mikään este lopettamiselle.
- Eli kun tupakalla ei ole enää mitään annettavaa, riippuvuus katoaa kuin taikaiskusta. Riippuvuus on pelkkää illuusiota ja uskoa riippuvuuteen, josta ei uskalleta lähteä pois ja tähän saumaan lääketehtaat iskevät. Ne pönkittävät ihmisten, myös savuttomien uskoa, että nikotiini on riippuvaiselle jotenkin tärkeä.
- Sairaalassa oleva on tästä riippuvuudesta hyvä esimerkki. Umpisuolileikkauspotilas on ihan helposti päiviä polttamatta ja keuhkosyöpäpotilas kuukausiakin. Mutta ihminen, joka tietää lopettavansa seuraavan savukkeen jälkeen on himojen alla jo ennen viimeistä polttamaansa savuketta. Paitsi jos hänellä ei ole tupakalta enää mitään saatavaa. Toisin sanoen tupakalla ei ole enää mitään annettavaa.
- Lopettamisen pelko on niin kova, että ensin lopetetaan ja sitten vasta aletaan etsiä tietoa. Lopettaa haluava, mutta yhä polttava ihminen ei lue tällaisia keskusteluja lainkaan, koska pelkää joutuvansa lopettamaan.
- Polttamisen fyysinen syy on tiedemiesten tutkima nikotiinitason lasku, mutta lopettamisen este se ei ole. Tupakoiva polttaa ennen kuin mitään tarvetta edes tulee, jos se on mahdollista. Lopettamisen vaikeus on kuitenkin juuri pelko niistä tulevista himoista ja siihen ei korvikkeet auta. Joillekin korvikkeesta voi kehittyä rinnakkainen riippuvuus ja onnistuneet onnistuisivat yhtä hyvin ilman korvikettakin. Iso osa korvikkeiden kanssa epäonnistuneista olisi onnistunut ilman korvikkeita.
- Tupakkariippuvuudessa on niin paljon kaikkea sellaista selittämätöntä, että ei ole yksioikoista kaavaa siitä vapautua. Tupakkateollisuudella on markkinoinnissaan sadan vuoden etumatka.
Lisää luettavaa: Tupakoinnin lopettamisen Käypä hoito -versio
Masennuslääkkeistä vain vähän hyötyä
**
Lääkeyrityksillä on kaksi selkeää menestystuotetta: statiinit ja masennuslääkkeet. Statiineilla hoidetaan kuntoon korkeat kolesterolit ja masennuslääkkeillä pidetään masennus loitolla. Näillä kalliilla lääkkeillä tehdään hyvin tuottoisaa bisnestä.
Tuoreen brittitutkimuksen mukaan uuden sukupolven masennuslääkkeistä (SSRI) on vain vähän hyötyä useimmille potilaille. Masennuslääkkeet auttoivat vain pientä, pahiten masentunutta osaa testatuista ihmisistä. Yleisimpien masennuslääkkeiden, fluoksetiinia sisältävän Prozacin (Eli Lilly) ja paroksetiinia sisältävän Seroxatin (GlaxoSmithKline), valmistajat sanoutuivat tietenkin irti tutkimuksen väitteistä. Suomessa fluoksetiinia myydään reseptilääkkeenä esimerkiksi valmistenimillä Seronil, Seromex, Fluoxetine Ranbaxy ja Fluoksetiini Ennapharma.
Puolueetonta tutkimusta johtaneen professori Irving Kirschin mukaan ero lumelääkkeitä ja masennuslääkkeitä saaneiden potilaiden parantumisen välillä ei ollut kovin suuri. Masentuneet ihmiset voivat parantua ilman kemiallisia hoitoja. Näiden tulosten perusteella masennuslääkkeitä pitäisi määrätä vain kaikkein pahimmin masentuneille potilaille, mikäli vaihtoehtoisilla hoitomenetelmillä ei löydetä parannuskeinoa.
Sattumalta olen tehnyt paljon vapaaehtoistyötä masentuneiden potilaiden parissa. Valitettavasti professori Kirschin toive muiden keinojen käyttämisestä ennen masennuslääkkeiden kokeilemista, ei ainakaan Suomessa toteudu. Lievääkin masennusta poteva potilas tulee vastaanotolta ulos pilleripurkki kourassa. Pillerikokeiluiden sekamelskassa lieväkin masennus kääntyy pahimmillaan elinikäiseksi riippuvuudeksi masennuslääkkeistä.
Joidenkin tietojen mukaan SSRI-lääkkeitä syö tällä hetkellä noin 230 000 suomalaista.
Lähde: BBC Health, 26.2.2008

maanantaina, helmikuuta 25, 2008
Kilpirauhaspotilas ottakoon yhteyttä lääkäriinsä sähköpostilla?
**
Nykyaikaiset yhteydenpitovälineet ovat vahvasti tulossa mukaan terveydenhoitoon. Kun potilas valmistautuu niinkin vaativaa toimenpidettä varten kuin kilpirauhasleikkausta, voi olla luontevaa, että hän voi olla yhteydessä hoitavaan lääkäriin tai kirurgiin sähköpostilla. Tähän päädytään tuoreessa australialaistutkimuksessa.
Tutkimukseen osallistui sata keskimäärin 45-vuotiasta kilpirauhasleikkausta odottavaa, joista puolet sai ennen leikkausta joko tavallisen tietoa tarjoavan monisteen tai lapun, jossa yhteydenpitoon suositeltiin sähköpostia. Kirurgiin otti yhteyttä 19 sähköpostiryhmäläistä ja 7 tavallisen monisteen saaneista. Yhteydenotoista 22 tehtiin sähköpostilla (84 %) ja yhteensä nuo 22 potilasta lähettivät 34 viestiä, jotka koskivat mm. leikkauksesta toipumista ja laboratoriotuloksia. Palautteen perusteella potilaat olivat yhtä tyytyväisiä kummassakin ryhmässä.
Lähde: Archives of Surgery 143: 164-169, 2008

sunnuntai, helmikuuta 24, 2008
Kalaruoan ylistystä
**
Minulta on pyydetty vaihtelua lukutarjontaan. Olisikohan hyvä tarjota tällaisia aiheenmukaisia luetteloita niistä kirjoituksista, joita olen aiemmin julkaissut?
Lukekaa tästä esimerkiksi miksi me ravintovalistajat emme kiistele kalasta. Lähes kaikesta muusta me sitten kiistelemmekin...
Christer Sundqvist. Veteraaniurheilija -blogi 2005-2008 (Google: veteraaniurheilija+blogi)

Kalaruoan ylistystä (13)
- Kalaa kannattaa syödä
- Kalakeitto maistuu koululaisille
- Kalan on todettu suojaavan munuaissyöpää vastaan
- Kalan syönti hyödyllisempää kuin myrkyistä jaarittelu
- Kirjolohen omega-3-rasvahapot vähentyneet
- Kuhaa menisi enemmänkin
- Lipeäkala kuuluu jouluun
- Rasvainen kala auttaa dementiaan
- Runsas kalan nauttiminen auttaa sydämen rytmihäiriöihin
- Seleeni ja elohopea kalansyöjillä
- Syö tuoretta kalaa!
- Syökää kalaa - se on hyvää aivotoiminnalle
- Syökää kalaa - se on terveellistä
Christer Sundqvist. Veteraaniurheilija -blogi 2005-2008 (Google: veteraaniurheilija+blogi)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)