Anssi Manninen 9.2.2009

Anssi Manninen

 

Terveystieteiden maisteri, liikuntalääketiede pääaineena, Oulu

 

Käsitykseni hiilihydraattirajoituksen eduista

 

 

Ruokavalion hiilihydraattimäärän rajoittamisesta on hyötyä erityisesti ylipainoisille, diabeetikoille ja metabolista syndroomaa sairastaville. Itse asiassa hiilihydraattien rajoittamisen voidaan katsoa tuoreen tutkimustiedon valossa olevan "täsmähoitoa" edellä mainituille potilasryhmille; hiilihydraattien rajoittaminen edistää kehon rasvamäärän vähentymistä, parantaa verensokerin kontrollia, laskee triglyseridejä ja nostaa ns. "hyvää kolesterolia" (HDL). Nämä edulliset vaikutukset eivät taatusti selity pelkällä kehonpainon vähentymisellä. Triglyseridien lasku käy käsi kädessä hiilihydraattien rajoittamisen kanssa, kun taas HDL:n nousu johtunee pääasiassa tyydyttyneen rasvan lisääntyneestä saannista.

 

Hiilihydraattien rajoittamisella on vain vähäinen vaikutus ns. "huonoon kolesteroliin" (LDL), mutta LDL:n kokonaispitoisuus ei oikeastaan kerro mitään sydänsairausriskistä.  Usein LDL-kolesteroli lasketaan seerumin kokonaiskolesterolin, HDL-kolesterolin ja triglyseridin arvojen perusteella (ns. Friedewaldin kaava), mutta laskennallinen LDL:n määritys on kyseenalainen menetelmä. Oli miten oli, kokonaispitoisuutta tärkempi asia lienee LDL:n partikkelikoko. LDL:n kokonaispitoisuuden määritykseen liittyvä "hypetys" johtunee lähinnä siitä, että terveitä saataisiin statiinilääkityksen piiriin. Jo Raamatussa kerrotaan Jeesuksen sanoneen, että "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat (Matt. 9: 9-13). Hiilihydraattien korvaaminen rasvoilla vaikuttaa yleensä edullisesti LDL:n partikkelikokoon. Mielenkiintoista on se, että tyydyttyneet rasvat näyttäisivät vaikuttavan kaikkein edullisimmin LDL:n partikkelikokoon.

 

Hiilihydraattien rajoittaminen edistää laihtumista pääasiassa parantuneen nälän hallinnan välityksellä, mutta hyvin vähähiilihydraattinen (ketogeeninen) dieetti muokkaa myös energiasubstraattien hyödyntämistä; elimistön käyttämästä polttoaineseoksesta suuremman osan muodostavat rasvat ja vastaavasti hiilihydraattien osuus seoksessa vähenee. Ketogeenisellä ruokavaliolla hengitysosamäärä (RQ = VCO2/VO2) on lähellä 0,7:ää eli elimistö hyödyntää lähes yksinomaan rasvaa energiaksi. Usein hiilihydraattirajoituksen yhteydessä proteiinin saanti lisääntyy hieman. Runsaampi proteiinin saanti minimoi lihasmassaan vähentymistä laihdutuksen aikana.

 

Ketogeenisellä dieetillä aivot käyttävät pääasiallisina energialähteinä ketoaineita. Toisin kuin glukoosia, syöpäsolut eivät kykene käyttämään tehokkaasti ketoaineita hyväkseen. Tämä tosiasia on johtanut ketogeenisen dieetin tutkimiseen aivosyövän hoidossa. Alustavat tulokset ovat varsin lupaavia. Ketogeenistä dieettiä on alettu tutkimaan myös eturauhassyövän hoidossa. Tässä tapauksessa mahdolliset edulliset vaikutukset johtunevat seerumin insuliini- ja IGF-1-pitoisuuksien laskusta. Ketogeenistä dieettiä on lisäksi tutkittu alkoholinkäyttöön liittymättömän rasvamaksan hoidossa lupaavin tuloksin.

 

Hiilihydraattien vähentämisestä ei ole osoitettu olevan mitään haittaa kunhan kasvisten saanti on runsasta. Hiilihydraattien tiukka rajoitus voi hetkellisesti heikentää sekä fyysistä että mentaalista suorituskykyä, mutta elimistö mukautuu (adaptoituu) muutaman viikon kuluessa hiilihydraattirajoitukseen. Niukka hiilihydraattien saanti ei adaptoitumisen jälkeen vaikuta haitallisesti "sunnuntailiikuntaan". Itse asiassa adaptoitumisen jälkeen liikkuja hyödyntää suorituksen aikana selvästi tehokkaammin rasvaa energiaksi.

Saska Tuomasjukka 9.2.2009

Saska Tuomasjukka

FT, tutkija, Turun yliopisto

 

Mitä elimistössämme tapahtuu kun syömme rasvaa?

Kasvava näyttö tukee näkemystä, jonka mukaan hyvin runsaasti hiilihydraattia sisältävä ruokavalio voi lisätä sepelvaltimotaudin riskiä. Esimerkiksi vuonna 2007 julkaistuissa Harvardin sairaanhoitajatutkimuksen ja Alankomaiden EPIC-tutkimuksen raporteissa pitkän iän salaisuus näytti löytyvän vain kohtuullisesti hiilihydraatteja ja runsaasti juoksevaa rasvaa sisältävästä ruokavaliosta.

Onko hiilihydraatti siis sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, vai onko kyse näköharhasta? Ovatko syypäänä ruokakulttuuriimme hiipineet huonot hiilarit, vai johtuuko tulos esimerkiksi kuidun puutteesta? Tai hyvän rasvan liian vähäisestä saannista?

Tuloksille on monia selityksiä. Koska runsashiilihydraattinen ruokavalio on lähes aina käytännössä vähärasvainen, keskityn pohdiskelemaan miten tulokset voisivat liittyä ruokavalion rasvan määrään ja laatuun. Onhan rasva sentään ravitsemuskeskustelun ikuinen tuhlaajapoika, jolle säännöllisin väliajoin vaaditaan synninpäästöä.

 

Veren rasvapitoisuus on merkittävä riskitekijä

Otetaan pohdiskelun pohjaksi toinen enenevästi jalansijaa saava näkemys: veren rasvapitoisuus on vähintään kolesterolin veroinen sydän- ja verisuonitautien riskitekijä. Syynä on ilmeisesti se, että korkea rasvapitoisuus laskee HDL-kolesterolia ja lisää pienten LDL-kolesterolipartikkelien määrää. Menemättä sen syvemmälle mekanismeihin riittää kun todetaan, että kohonnut veren rasva edistää sepelvaltimotaudin kehitystä.

Verenkierrossa oleva rasva on joko ruoasta tai elimistöstä itsestään. Syöty rasva imeytyy verenkiertoon, jossa sitä kuljetetaan lipoproteiineissa. Samaan aikaan liikenteessä on maksan tuottamia yhtä lailla aterogeenisia lipoproteiineja, jotka kuljettavat varastoitua tai elimistön itsensä tuottamaa rasvaa.

Verenkierrossa oleva rasva on matkalla varastoitavaksi tai energiaksi. Aterian jälkeen veren rasvapitoisuudessa on selkeä piikki rasvaa verenkierrosta poistavien mekanismien ylikuormittuessa. Aterian jälkeinen tila onkin riskiaikaa, jolloin muun muassa tromboosiriski on kohonnut. On kuitenkin huomattava, että samat epäedulliset prosessit jatkuvat läpi vuorokauden, myös paastotilassa, ja sitä voimakkaampina mitä korkeampi veren rasvapitoisuus on.

 

Olet mitä et syö

Millainen ruokavalio sitten kohottaa veren rasvoja eniten?

Vastaus on yllättävä: runsas hiilihydraatti on pitkällä tähtäimellä varmin tie hypertriglyseridemiaan. Miten tämä on selitettävissä?

Hiilihydraatti lisää maksan rasvantuotantoa, koska glykogeenivarastojen täyttyessä niitä tietysti täytyy varastoida rasvana. Hiilihydraatin aiheuttama endogeeninen rasvakuorma on havaittavissa käytännössä vasta ateriasta tulleen rasvan poistuttua kierrosta.

Lisäksi runsas ja erityisesti nopeasti imeytyvä hiilihydraatti vähentää insuliinin vaikutusta. Koska insuliini ohjaa myös rasvametaboliaa, heikkenee rasvaa poistavien mekanismien toiminta insuliinin tehon laimentuessa.

Hiilihydraattipitoinen ruokavalio sekä lisää verenkiertoon tulevan rasvan määrää että heikentää sen poistumista. Nettotulos on veren rasvapitoisuuden selkeä nousu. Nopeasti imeytyvät korkean GI:n hiilihydraatit ovat tässä ilmeisesti erityisen tehokkaita. Koska myös rasva yleisesti ottaen tuottaa samoja kielteisiä vaikutuksia, on looginen johtopäätös se, että hiilihydraatin vaikutus on pitkään jatkuessaan voimakkaampi.

Käytännössä hyvin runsaasti hiilihydraattia sisältävä ruokavalio johtaa n. 10 % korkeampaan veren rasvapitoisuuteen, paastotilassa mitattuna. Koska aterian jälkeen veren rasvapitoisuus heittelee todella runsaasti, on yhteismitallista tietoa niin sanotusta postprandiaalisesta tilasta ollut vaikea saada. Tutkimusten yleiskatsaus kuitenkin osoittaa, että korkeimmat aterianjälkeiset rasvapitoisuudet mitataan hiilihydraattipitoisella ruokavaliolla.

 

Rasvan määrä suosituksissa

Hiilihydraattipitoinen ruokavalio – erityisesti, kun se sisältää korkean GI:n ruokia – voi kohottaa merkittävästi veren rasvapitoisuutta, ympäri vuorokauden. Tämä on yksi varteenotettava selitys havaitulle hiilarien ja huonon sydänterveyden yhteydelle. Hiilihydraatin laatu voi selittää nykyisten tulosten ristiriitaisuutta; jos ruokavaliossa on runsaasti kokojyväviljaa, voi hiilarien kokonaisvaikutus olla plussan puolella korkeillakin annostuksilla.

Viime aikoina on julkaistu useita tutkimuksia, joissa runsas hiilihydraattien syönti on ollut riskitekijä erityisesti ylipainoisille. Kun tunnustetaan, että nykyisen ylipainoepidemian taustalla ei suinkaan ole rasvainen ruokavalio vaan yhteiskunnan muutokset, ei ajatus rasvan määrän varovaisesta kohottamisesta olekaan enää uutinen. ”Oikeasta” tai edes sopivasta rasvan määrästä on kuitenkin vaikea sanoa vielä tämän hetken tiedon perusteella mitään järisyttävää.

 

Rasvan laatu ja diabetes

Jos taas veren rasvapitoisuus on erilaisia kolesterolisuhteitakin tärkeämpi sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, mitä pitäisi sitten ajatella rasvan ja hiilihydraatin laadusta suosituksissa? Jos rasvaa todella pitäisi syödä runsaammin, niin millaista rasvaa?

Perinteinen jako koviin ja pehmeisiin rasvoihin osuu yhä ongelman ytimeen. Pehmeät, eli tyydyttymättömät rasvat yhdistyvät uusimmissakin tutkimuksissa alentuneeseen sydän- ja verisuonitautien riskiin ja myös yhä enenevässä määrin myös pienempään diabeteksen puhkeamisen uhkaan.

Kovat tyydyttyneet rasvahapot, joita saadaan eläinrasvan lisäksi yhä useammin palmuöljystä, korreloivat epidemiologisissa tutkimuksissa johdonmukaisesti sydän- ja verisuonitautien kanssa. Poikkeuksen tekevät maitorasvat, joiden kohdalla yhteys silmiinpistävästi puuttuu. Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että hiilihydraatissa elimistöstä muodostuva rasva on luonteeltaan varsin tyydyttynyttä. Elimistön kyllästäminen tyydyttyneillä rasvoilla onnistuu siis joko syömällä kovaa rasvaa tai ylen määrin hiilihydraatteja.

Erityisen huolestuttavaa on näytön lisääntyminen tyydyttyneen rasvan ja diabeteksen välisestä yhteydestä. Voikin olla, että kovan rasvan ja sydänterveyden yhteys ei selity niinkään kolesterolin kuin insuliiniherkkyyden kautta.

Vaikka tyydyttyneen rasvan nauttimisesta seuraava veren rasvapitoisuuden nousu on huomattavan vähäistä, ei edullinen vaikutus kanna sydänterveyteen asti. Vaikutukset insuliiniherkkyyteen ilmeisesti kumoavat nämä edut. Toinen selitys voi piillä kovan rasvan taipumuksessa tuottaa erityisen pieniä ja erityisen aterogeenisiä rasvapartikkeleita, joiden poistaminen verenkierrosta voi olla erityisen hidasta.

Jo pitkään valistuksen ja tutkimuksen ytimessä ollut rasvan laatu on entistä tärkeämpää. Tavoitteena olevien veren raja-arvojen sijaan pitäisi kuitenkin kääntää huomiota strategioihin: mikäli ruokavaliossa on runsaasti rasvaa, kannattaa miettiä onko helpompi vähentää kokonaisrasvan saantia vai kenties lisätä terveelliseksi tiedetyn tyydyttymättömän rasvan saantia. Lopputulos voi olla sama.

 

Terveyttä tuottava yhteiskunta

Rasvan ja hiilihydraatin parhaan mahdollisen suhteen määrittelemistä varten tarvitsemme lisää tutkimuksia, joissa ruokavalion hiilihydraattien ja rasvan koostumus on mitattu riittävän tarkasti. Makroravinteista on edettävä mikrotasolle.

Kaikissa ravitsemukseen liittyvissä keskusteluissa on tärkeää olla irrottamatta ravinnon aineosia ruokavalion kokonaisuudesta tai ruokavaliota ruokakulttuurista. Ravitsemustieteen tavoitteena on ymmärtää paitsi ruoan vaikutusta biologiseen systeemiin – eli ihmiseen – myös niitä sosiaalisia ja ekologisia vuorovaikutuksia, jotka säätelevät sitä mitä ihminen syö. Suosituksissa onkin otettava huomioon paitsi se, mikä on tutkitusti terveellistä, myös se, mikä on tutkitusti tehokasta.

Personoidun ravitsemusohjauksen siintäessä jo tulevaisuudessa on hyvä myös pitää mielessä, että ravitsemusterveys ei voi olla pelkästään yksilön valinta, vaan sen on oltava yksilön oikeus. Tavoitteena on yhteiskunta, joka on rakennettu tuottamaan ravitsemusterveyttä.

Pekka Puska kommentti 9.2.2009

Pekka Puska

Pääjohtaja, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

 

Keskustelutilaisuus Suomen Akatemiassa 9.2.2009

kommentteja ravintokeskusteluun (vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta)

Pitäisikö ravitsemussuosituksia muuttaa?

Suositukset perustuvat laajoihin asiantuntijayhteenvetoihin koko tähänastisesta tutkimuskokonaisuudesta. Ne ovat varsin samansuuntaiset kaikissa asiantuntijayhteenvedoissa (WHO, Pohjoismaat, Suomi, ammatilliset järjestöt ym.). Tiedossa ei ole mitään merkittäviä muutostarpeita. Yksityiskohdat ja painotukset muuttuvat vuosien kuluessa mm. ruokakulttuurin muuttuessa. On huomattava, että suositukset ovat väestölle yleensä terveellisestä ja kansantauteja ehkäisevästä ruokavaliosta.

Christer Sundqvist 9.2.2009

Christer Sundqvist

biologi, ravintovalmentaja ja terveystoimittaja, FT (Länsi-Turunmaa, Parainen)

 

Puheenvuoro 9.2.2009

 

Virallisen suosituksen rinnalle vähähiilihydraattinen vaihtoehto?

 

Suomalaiset vaatimalla vaativat tarkkoja tietoja siitä mitä heidän pitää syödä pysyäkseen terveinä, elinvoimaisina ja normaalipainoisina. Moni löytää itselleen sopivan tiedon Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) suosituksista. On mahdollista säilyttää hyvä vointi ja kunto noudattamalla vahvaa tieteellistä näyttöä ja yhteisymmärrystä omaavaa VRN:n suositusta (lautasmallia). Varsinkin jos arki- ja vapaa-ajan liikuntapanos on huomattava, tämän suosituksen varassa voi pysytellä normaalipainoisena. Tiede ja kasvava kansallismielipide viitoittaa kuitenkin tietä toisenlaisellekin käsitykselle siitä mitä meidän pitää syödä. Jättämällä lautaselta pois perunat, pasta ja riisi sekä korvaamalla tämä kolo lautasella runsailla vihanneksilla ja luontaisilla ravintorasvoilla, voidaan toteuttaa terveellinen, kaikkia ravintotekijöitä riittävästi sisältävä ruokavalio ja ylläpitää terveys. Sillä voi laihtua ja mahdollisesti säilyttää saavutettu laihdutustulos loppuelämäksi. Jälkimmäistä vaihtoehtoa kutsutaan vähähiilihydraattiseksi (VHH) ruokavalioksi. Keskustelussa 9.2.2009 Suomen Akatemiassa tulemme käsittelemään hiilihydraattien rajoittamista monesta eri näkökulmasta. Meillä keskusteluun saapuneilla on kovinkin erilaisia käsityksiä hiilihydraateista ja ravintorasvoista. Pyydän kunnioittamaan jokaisen omaa mielipidettä ja ammentamaan keskusteluumme tieteen suomia käsityksiä hiilihydraattien, rasvojen ja proteiinien tarpeesta ruokavaliossamme. Oma käsitykseni tästä tilanteesta on, että VHH pitäisi käsittää nimenomaan laajaa hyväksyntää hakevaksi vaihtoehdoksi virallisen lautasmallin rinnalle. Näytöt mm. epilepsiassa (ketogeeninen ruokavalio toimii), sokeritaudissa (erityisesti 2-tyypin diabetes) ja painonhallinnassa saavutetuista terveyshyödyistä puhuvat VHH:n puolesta. Pidän väestötasolla toteutettavissa suosituksissa lähestulkoon mahdottomana sellaista ajatusta, että siirryttäisiin vähitellen runsashiilihydraattisesta ruokavaliosuosituksesta vähähiilihydraattiseen suuntaan. Tässä ei-toivotussa siirtymävaiheessa kuljetaan taatusti ”epäterveellisen vaiheen” läpi, jossa ruokavaliossa on energiaravintoaineina runsaasti sekä hiilihydraatteja että rasvaa. Kompromissina esitän siis tieteellisen ja kokemusperäisen näytön myötä VRN:n ravitsemussuositusten rinnalle selkeätä VHH –vaihtoehtoa. 

Mikael Fogelholm 9.2.2009

Mikael Fogelholm

Terveyden tutkimuksen yksikönjohtaja, Suomen Akatemia

 

Pitäisikö hiilihydraattien saantisuositusta alentaa?

Hiilihydraattien saantisuosituksia voitaisiin ehkä hieman (n. 5 prosenttiyksikköä nykyisestä) pienentää, mikäli vähennykset koskevat nopeasti imeytyviä, vähäkuituisia hiilihydraatteja. Samalla voidaan ehkä hieman lisätä tyydyttymättömän rasvan saantisuosituksia. Väitteet nykyisten ravitsemussuositusten epäterveellisyydestä ovat kuitenkin vailla pohjaa.

 

Keskustelu hiilihydraattien saantisuosituksista on nyt kiivasta. Ehkä onneksi uusia pohjoismaisia ravitsemussuosituksia aletaan juuri nyt laatia. En tietenkään tiedä, mikä kanta hiilihydraatteihin ja rasvoihin vuonna 2012 valmistuvissa suosituksissa otetaan, mutta yritän arvata.

Nykyisin hiilihydraattien osuudeksi energiansaannista suositellaan 50—60 %. Veikkaan, että uudet suositukset ovat 45—55 % eli ”hiilihydraattivyötä” vähän kiristetään. Jos ja kun tämä tehdään vähentämällä sokerin ja vaalean viljan käyttöä, mitään olennaista terveellistä ei jää pois. Lisäksi minusta näyttöä nopeasti imeytyvien, vähäkuituisten hiilihydraattien runsaan käytön terveyshaitoista on tullut lisää.

Hiilihydraattien vähentämien vaikuttaa rasva- tai proteiinisuosituksiin tai molempiin. Veikkaan, että jompikumpi suositus nousee viisi prosenttiyksikköä. Ehkä ennemmin rasvan saanniksi suositellaan 30—40 % energiasta kuin proteiinien 15—25 %, mutta saatan olla väärässä. Mutta en usko, että tyydyttyneen rasvan saantia suositeltaisiin lisättäväksi.  

Miksi en usko hyvin vähähiilihydraattiseen (hiilihydraatteja alle 30 % energiasta) ruokavalioon? Ainakaan minua näytöt eivät vakuuta. On totta, että alle vuoden kestävissä laihdutustutkimuksissa hyvin niukalla hiilihydraattien saannilla kilot ovat pudonneet ja samalla myös terveydentila on kohentunut. Mutta tällaisten ruokavalioiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole kunnon tutkimuksia. Lapsia ei ole tutkittu lainkaan. Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla parantuneiden yksittäisten henkilöiden menestystarinat eivät taas voi toimia pohjana kansallisille suosituksille.

Väitteet nykyisten suositusten epäterveellisyydestä ovat vailla pohjaa. On kummallista, että sydäntautien vähentymistä 1970- ja 1980-luvulla ei hiilihydraattikriittisten mukaan voi laittaa ruokavalion muutosten ansioksi, kun taas samat muutokset ovat syynä 1980-luvulla alkaneeseen lihomiseen ja kakkostyypin diabetekseen. Pitää myös muistaa, että esimerkiksi suomalaisessa DPS-tutkimuksessa nykyisten suositusten täyttyminen oli selvästi yhteydessä diabeteksen vähäisempään ilmaantuvuuteen.

Lopuksi tärkeä asia: hiilihydraattien määrän roima vähentäminen tarkoittaisi vähemmän kasvikunnan tuotteita ja enemmän eläinperäistä ruokaa. Tämä lisäisi meidän jo nyt aivan liian suurta hiilidioksidijalanjälkeä. Itse asiassa ekologiset seikat puoltavat sitä, että jokaisen pitäisi pitää vähintään yksi kasvisruokapäivä viikossa. Tämä olisi sopusoinnussa sekä ihmisen että luonnon terveyden kanssa.  

 

Mikael Fogelholm, ETT, ravitsemustieteen dosentti, yksikön johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimus

Hiilihydraattikeskustelun LIVE-seuranta 9.2.2009

*

Tähän tulee keskustelutilaisuuden LIVE -seuranta. Päivityksiä tulee huomenna 9.2.2009 suunnilleen sen mukaan kuin keskustelu etenee (jos tekniikka toimii !).

Keskustelutilaisuus hiilihydraattien rajoittamisesta 9.2.2009 kello 14.00-17.00 Suomen Akatemiassa

Läsnä:

Mikael Fogelholm, Terveyden tutkimuksen yksikönjohtaja, keskustelutilaisuuden suunnittelija

Pirjo Ilanne-Parikka, Suomen diabetesliiton ylilääkäri

Anssi Manninen, terveystieteiden maisteri (liikuntalääketiede pääaineena)

Pekka Puska, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja

Pasi Saario, kemisti

Christer Sundqvist, biologi, keskustelutilaisuuden puheenjohtaja

Juhani Tevrén, kiropraktikko (DC)

Saska Tuomasjukka, tutkija (Turun Yliopisto)

Sami Uusitalo, diplomi-insinööri

Matti Uusitupa, professori (Kuopion Yliopisto)

 

Suomen Akatemian juhlasalissa osoitteessa Vilhonvuorenkatu 6, Sörnäinen, järjestetään maanantaina 9.2. klo 14.00-16.00 julkinen keskustelu, jonka yleisteemana on "Pitäisikö hiilihydraatteja syödä nykyistä vähemmän?". Tilaisuutta on huolellisesti valmistettu ja te saatte kello 14.00 lähtien lukea median edustajille tarkoitetun materiaalin, eli jokaisen paneelissa esiintyvän puheenvuorot ovat luettavissa suunnilleen siinä järjestyksessä kuin niitä käydään läpi keskustelussa. 

Näillä sivuilla jaossa olevan materiaalin myötä saatte varsin hyvän kuvan siitä mitä mieltä Suomessa ollaan hiilihydraattien mahdollisesta rajoittamistarpeesta ruokavaliossamme.

Kaikki merkittävät suomalaiset lehdet, useat blogit ja ymmärtääkseni myös televisio ovat kertomassa keskustelustamme lähipäivinä. 

AIKATAULU 9.2.2009 :

14.00 Mikael Fogelholm avaa tilaisuuden (1 min)

Mikael Fogelholmin puheenvuoro (9 min): Pitäisikö hiilihydraattien saantisuositusta alentaa?

Christer Sundqvistin puheenvuoro (4 min): Virallisen suosituksen rinnalle vähähiilihydraattinen vaihtoehto?

Muutama kommenttipuheenvuoro koskien Fogelholmin ja Sundqvistin esittämiä asioita.

Pekka Puskan kommentti (1-2 min) koskien ravitsemussuosituksia.

Saska Tuomasjukan puheenvuoro (7 min): Mitä elimistössämme tapahtuu kun syömme rasvaa?

Muutama Saskalle kohdistuva kommenttipuheenvuoro.

Anssi Mannisen puheenvuoro (7 min): Käsitykseni hiilihydraattirajoituksen eduista

Muutama kommenttipuheenvuoro Anssin esityksen perusteella

Pasi Saarion puheenvuoro (7 min): Maksan rooli metabolisessa oireyhtymässä.

Muutama kommenttipuheenvuoro Pasin puheenvuoron johdosta

Pekka Puskan kommentti (2-3 min): Rasva vai hiilihydraatit? Kolesterolilääkitys vai ravinto?

Sami Uusitalon puheenvuoro (7 min): Menestystarinani ja miksi minä olen pettynyt viranomaisten ravitsemus- ja laihdutusohjeisiin.

Muutama Samille kohdistuva kommenttipuheenvuoro

Pekka Puskan kommentit (2-3 min): Miksi väestö lihoo? Meneekö nykyisillä suosituksilla huonosti? Vaikuttavatko kaupalliset intressit suosituksiin?

Juhani Tevrénin puheenvuoro (7 min): Käsitykseni vähähiilihydraattisen ruokavalion eduista

Muutama Juhanille kohdistuva kommenttipuheenvuoro

Matti Uusitupa (7 min): Laadulla on merkitystä niin rasvojen kuin hiilihydraattien kohdalla

Muutama Matille kohdistuva kommenttipuheenvuoro

Pirjo Ilanne-Parikka (7 min): Diabeteksen hoito ja hiilihydraattitietoisuus

Muutama Pirjolle kohdistuva kommenttipuheenvuoro

Yleiskeskustelua (5-15 min)

Saskan loppupuheenvuoro (2 min)

Anssin loppupuheenvuoro (2 min)

Pasin loppupuheenvuoro (2 min)

Samin loppupuheenvuoro (2 min)

Juhanin loppupuheenvuoro (2 min)

Matin loppupuheenvuoro (2 min)

Pirjon loppupuheenvuoro (2 min)

Pekan loppupuheenvuoro (2 min)

Mikaelin loppupuheenvuoro (2 min)

Christer päättää keskustelutilaisuuden (1 min)

16.00 Palaveri on päättynyt!

16.01-17.00 Olemme median ja toimittajien käytettävissä

Ykkösleiri rulez - Kakkonen tulee kaukana perässä

*

Rasva lentää ilmassa
On rasvasota käynnissä. Kakkosleirin sissipäällikkö sinkoaa valtavan voimöykyn kohti vihollisleiriä. Taitavasti ykkösleirin kenraali joukkoineen väistelee kovia rasvamöykkyjä ja tarjoaa sen sijaan kotimaisia pehmeitä ”rypsäripommeja” sissipäällikön ryypiskeltäväksi.
”Kova rasva tukkii suonet”, kuuluu ykkösleiristä.
Kakkosleiri ei jää sanailussa toiseksi: ”Syö sinä vaan tulehduksia aiheuttavaa margariinia, me nautimme täällä terveellistä eläinrasvaa”.
”Ei läskiä syömällä voi laihtua, pitää syödä leipää ja perunaa. Atkins on vaarallista – siihen kuolee!” kaikuu ykkösestä.
”Olenko minä mukamas väärin laihduttanut kun olen laihduttanut eläinrasvaa syömällä?” ihmettelee sissipäällikkö.
”Olet siinä ihan oikeassa. Ei se ravintopyramidi ole turhan takia ollut suosituksena kaikki nämä vuodet”, vastaa kenraali. ” Älä ihmettele, jos kuolet nuorena. Mahtaa sinulla olla melkoiset kolesteroliarvot kun sitä siankylkeä vetelet!”
”Miten selität sen kun kolesteroli laskee vaikka syön paljon rasvaa?”
”On aivan sama minulle mitä syöt, kunhan et tuputa sitä meille. Me haluamme perunaa ja leipää. ”Vain kasviöljyistä saa ihmiskeholle välttämättömiä rasvahappoja.”
”Katso nyt miten hyvin olen laihtunut vähähiilihydraattisella ruokavaliolla!” sissipäällikkö esittelee.
”Kyllä rotanmyrkylläkin laihtuu!” kenraali lausahtaa.

Ravintorasvoista ollaan eri mieltä
Ihan näin synkkää ja kiihkeää väittelyä ei ehkä käydä ravintorasvoista tosielämässä. Mutta se on totta, että kansa on aika ymmällään sen suhteen mitä rasvoista pitäisi ajatella. Tutkimukset ovat varsin ristiriitaisia ja usein niin monimutkaisia, että riittävän ammattitaidon omaamattomat tulkitsevat tutkimuksia usein väärin. Mitä jos kävisimme tämän asian kimppuun säilyttämällä sissipäällikön ja kenraalin yhteenotosta vain tuon yksinkertaisen perusasetelman: kaksi erillistä leiriä ja käsitystä on olemassa. Hyväksytään ainakin hetkeksi, että ollaan radikaalisti eri mieltä ravintorasvoista. Tarjoan teille nyt luettavaksi molempien leirien käsitykset yksinkertaisessa tietopaketissa. Kun tutkimustietoa saadaan lisää, voidaan ehkä varmuudella sanoa minkä leirin ohjeita kannattaa noudattaa.

Ykkösleiri rulez!
Ei ole kahta sanaa, mitä vaihtoehtoa suurin osa ykkösleirin tutkijoista, lääkäreistä ja terveydenhoidon ammattilaisista suosii. Kovia eläinperäisiä (tyydyttyneitä) rasvoja pitää välttää ja sen sijaan on hyvä suosia pehmeitä kasvispohjaisia (monityydyttymättömiä) rasvoja. Jotkut meistä muistavat ne tutkimukset, joissa tohtori Ancel Keys tutki rasvan kulutusta ja sydänsairauksia eri kansoilla. Hän löysikin selvän yhteyden. Mitä enemmän ihminen söi rasvaa sitä enemmän esiintyi sydänsairauksia. Me suomalaiset olemme Pohjois-Karjala-projektissa voineet seurata hyvin läheltä miten sydänkuolemat dramaattisesti vähenivät koko maassa kun väestötasolla puututtiin ravitsemuksen ja elämäntapojen epäkohtiin. Meillä suomalaisilla on sukurasitteena maailmanlaajuisesti katsoen erittäin korkea veren kolesteroli ja mm. kampanjointi kolesterolin alentamiseksi on näkynyt pitempänä elämänä. Sitä tosiasiaa ei voi kiistää.
Ravintorasvojen roolia sydänsairauksien ja haitallisten verisuonimuutosten synnyssä on tutkittu kuumeisesti useiden kymmenien vuosien ajan. Kansalliset ravitsemussuosituksemme perustuvat monipuoliseen tutkimusnäyttöön ja laajaan yhteistyöhön monia eri aloja edustavien tiedemiesten välillä. Erittäin laajamittaisten tutkimusten mukaan eläinperäinen tyydyttynyt rasva on todettu ongelmalliseksi. Sen on havaittu lisäävän veren kokonaiskolesterolia ja pahaa LDL-kolesterolia. Hyvän HDL-kolesterolin osuus sen sijaan saattaa laskea jos syö paljon maaeläinten rasvoja. Rasva-aineenvaihdunta on toki erittäin monimutkaista ja kaikkia osatekijöitä ei vielä tunneta riittävästi.
Asiantuntijoiden mukaan valtimotukosten synty on ilmeisen hidas tapahtuma. Nykyään ajatellaan, että valtimoiden sisäpinta saa ensimmäiset rasvajuosteensa jo lapsuudessa. Verenkierrosta tullut kolesteroli varastoituu pitkän ajan kuluessa yhä enemmän erityisissä vaahtosoluissa. Mitä suurempi on veren kolesterolipitoisuus, sitä enemmän valtimo ahtautuu. Valtimon kovettuminen vie paljon aikaa, sillä vähitellen kolesterolin lisäksi plakkeihin (kovettumiin) kerääntyy sidekudosta ja kalsiumia. Erittäin pahana plakkien aiheuttajana pidetään ”pahaa” LDL-kolesterolia, jolla on kykyä tunkeutua verisuonen sisään. Ilmeisen tärkeää roolia näyttelee plakissa syntyvä tulehdustila. Erityisesti hapettuneessa muodossa oleva LDL-kolesteroli on herkkä aiheuttamaan tulehdusta. Transrasvaa sisältävät keksit, grillituotteet ja einekset ovat jopa haitallisempia kuin tyydyttynyt rasva. Transrasva kohottaa veren kolesterolia enemmän kuin tyydyttynyt eläinrasva. Sen on raportoitu myös pahentaneen tulehduksia ja lisänneen diabeteksessa tärkeän insuliiniresistenssin riskiä. Suomessakin olisi syytä seurata Tanskan esimerkkiä ja kieltää transrasvan käyttö kokonaan.
Valtimon kovettumista pyritään ennaltaehkäisemään vaikuttamalla laajaan kirjoon erilaisia vaaratekijöitä kuten esim. tupakointi, korkea verenpaine, veren kolesterolipitoisuus ja diabetes. Yksistään rasvavalistuksella ei pitkälle pötkitä. Korkeat veren triglyseridit ovat itsenäisiä vaaratekijöitä, mutta ”hyvän” HDL-kolesterolin tiedetään suojaavan valtimonkovettumilta kuljettamalla kolesterolia pois valtimosta. Ennaltaehkäisy on kantanut hedelmää, sillä työikäisten miesten sydänkohtaukset ovat vähentyneet samaan tahtiin kun riskitekijöihin on puututtu. Lääkkeillä on hoidettu korkeita kolesterolipitoisuuksia ja näin merkittävästi vähennetty sydänkohtausriskiä. Lääkkeitä käytetään sitten jos elämäntapamuutoksilla ja ruokavaliolla ei saada kolesterolipitoisuuksia laskuun.
Kolesteroli on se suuri ongelma sydän- ja verisuonisairauksissa. Ihminen pystyy tuottamaan kolesterolia itsekin, joten ykkösleiri suosittelee kolesterolia sisältävien ruoka-aineiden välttämistä ja tyydyttyneiden rasvahappojen runsas saanti saattaa myös suurentaa liikaa veren kolesterolipitoisuutta. On ilmeisesti sellaisia henkilöitä, joilla kolesterolin imeytyminen ruoasta on erityisen tehokasta. Toisaalta ehkä valtaosalla ihmisistä veren kolesterolipitoisuus ei juuri muutu, vaikka he söisivät suuriakin määriä kolesterolipitoisia ruoka-aineita kuten esim. kananmunia. Kolesterolin sisäinen säätelyjärjestelmä toimii varsin hyvin.

Suomalaiset saavat ruokavaliossaan yhä liian paljon ”kovaa” rasvaa ja erityisesti tyydyttyneitä eläinrasvoja. Ykkösleirin mukaan olisi tärkeää siirtyä käyttämään rasvattomia tai vähärasvaisia maitotuotteita. Tyydyttymättömien ”pehmeiden” kasviöljyjen ja kalarasvan käyttöä pitäisi sen sijaan lisätä. Kotimaista rypsiöljyä tai ulkomaista oliiviöljyä kannattaa suosia. Erityisesti rypsiöljyssä on verisuonia terveinä pitävää alfalinoleenihappoa. Jo maltillisella kalan lisäämisellä ruokavalioon on pienennetty vaaraa sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Terveyttä hoidetaan myös lisäämällä yksinkertaisesti tyydyttymättömien rasvojen käyttöä nauttimalla esim. neitsytoliiviöljyä. Liukoisia ravintokuituja pidetään sydänterveyttä edistävinä. Niitä saa vihanneksista, hedelmistä ja pavuista.
Terveellisenä pidetyn ruokavalion suotuisat vaikutukset ulottuvat laajemmallekin kuin pelkästään koskemaan sydänterveyttä. Erityisen suuren suosion on saavuttanut Välimeren maille tyypillinen ruokavalio. Se sisältää paljon meren antimia, vihanneksia, hedelmiä ja kasviöljyä. Välimeren ruokavaliota tutkitaan kuumeisesti ja se näyttäisi suojaavan sydäntä.
Ylipainoisten on hyvä laihduttaa, sillä lihavuus saattaa myös lisätä veren rasvahäiriöitä kohottamalla esim. kolesterolia ja pitämällä verenkierrossa tarpeettoman paljon eri rasvojen raaka-aineita. Tupakointi lisää selvästi sydänsairauksien (erityisesti sydänkohtauksen) riskiä. Liikunta pienentää kolesterolipitoisuutta ja edistää täten terveyttä.

Kakkonen tulee kaukana perässä
Siinä missä ykkösleiri pyrkii välttämään ravintorasvoja, kakkosleiri pikemminkin pyrkii poikkeuksellisesti löytämään rasvoista terveyttä. Tohtori Ancel Keysin tutkimuksista löydetään pahoja puutteita. Tohtori Keys ei käyttänyt kaikkia saatavilla olevia tietoja. Hän valitsi maista vain ne, jotka tukivat hänen rasvateoriaansa. Jos hän olisi käyttänyt kaikkien maiden aineistoja, tutkimuksen johtopäätökset olisivat olleet paljon monimutkaisemmat. Hän havaitsi esimerkiksi, että Suomessa oli seitsemän kertaa enemmän sydänkuolemia kuin Meksikossa, vaikka molemmissa maissa syötiin yhtä paljon rasvaa. Niinpä oli helpompi jättää Meksiko tilastoista pois, kuin ajatella rasvateoriaa uudestaan. Suomessa kulutettiin rasvaa kolmannes vähemmän kuin Ruotsissa, mutta sydänsairauksien riski oli lähes kaksinkertainen. Valitsemalla tutkimukseensa mukaan Suomen, Israelin, Hollannin, Saksan, Sveitsin, Ranskan ja Ruotsin hän sai tulokseksi, että runsas tyydyttynyt rasva aiheuttaa sydänsairauksia.
Kakkosleiri tulee tutkimusten määrässä pahasti perässä ykkösleiriä. Laajoja selvityksiä ei ole kakkosilla tarjolla ollenkaan samassa märin kuin ykkösillä. Yksittäisiä tutkimusnäyttöjä ravintorasvojen hyödyllisyydestä toki kakkosleirillä on ja viime vuosina on julkaistu lisääntyvässä määrin rasvankäyttöä suosivia tutkimuksia. Ravintorasvatutkimuksilla ja niiden ennakkoluulottomalla tulkinnalla ei sinänsä voi tehdä muutoksia vallitsevaan mielipiteeseen. Tarvitaan runsaasti lisää tutkimuksia ja laadukkaita katsauksia, joilla vähitellen luodaan edellytykset muutoksille. Seuraavassa muutamia tuoreita tutkimuksia, jotka viitoittavat tietä myös eläinperäisten ravintorasvojen laajemmalle hyväksynnälle.
Rasvainen ruoka ei tutkimusten mukaan sittenkään näyttäisi tukkivan verisuonia. Aivan uudessa tutkimuksessa kiinnostus kohdistui uuteen itsenäiseen sydän- ja verisuonitautien riskitekijään RLP-C. Tämä RLP-C (Remnant-Like Particle Cholesterol) voitaisiin ehkä suomentaa sanoilla jäännöspartikkelin tapainen kolesteroli. Erityisesti diabeetikoilla ja metabolisesta oireyhtymästä kärsivillä on veressä paljon tätä kolesterolimuotoa. Jäännöspartikkelit syntyvät erittäin matalatiheyksisen kolesterolin (VLDL) ja kylomikronien aineenvaihdunnan seurauksena. Tämä VLDL kuljettaa veressä triglyserideiksi kutsuttuja rasvoja ja kylomikronit kuljettavat nauttimastamme ravinnosta vereen imeytyneitä rasvoja. Tutkijat ovat selvittäneet mitä tapahtuu kun lihavat henkilöt syövät joko vähärasvaista (20-25%) tai runsasrasvaista (40-45%) ruokaa. Runsasrasvaista ruokavaliota noudattaneilla oli merkittävästi vähemmän jäännöspartikkeleita veressä ruokailun jälkeen. Löydöstä pidetään hyvin mielenkiintoisena, sillä mahdollisesti vähärasvaisuuteen pyrkivä valistustyö on vähitellen tulossa tiensä päähän.
Tutkimusnäyttöä on erityisesti siitä, että ravinnon kautta saadut rasvat kulutetaan aterioinnin jälkeen varsin tehokkaasti. Sen sijaan liiallisesta hiilihydraattien nauttimisesta seuraava maksan lipogeneesi (rasvojen uudismuodostus) saattaa aiheuttaa ongelmia. Tästä syystä on aika yllättävästi pidetty tärkeänä rajoittaa hiilihydraattien saantia rasva-aineenvaihdunnan pitämiseksi edullisena. Tutkimukset ovat erittäin monimutkaisia ja vaikeita tulkita.
Kakkosleirin kannattajien mukaan hyviä rasvoja ovat luontaiset tyydyttyneet ja yksinkertaisesti tyydyttymättömät rasvat. Tämä tarkoittaisi, että voita, oliiviöljyä, rasvaista lihaa ja kalaa kannattaisi pitää ruokalistalla. Tämän ruokavaliosuuntauksen valinneet rajoittavat kasviperäisten monityydyttymättömien rasvojen määrää. Tärkeimpänä syynä on tasapainottaa herkästi epäedulliseksi kääntyvää omega 3- ja omega 6 –rasvahappojen saantisuhdetta. Kun suuria määriä monityydyttymättömiä rasvoja syödään yhdessä hiilihydraattien kanssa voidaan todeta yhdistelmän tuovan ongelmia sydänterveydelle.
Tilanne muuttuu äkkiä ongelmalliseksi Suomessa kun kakkosleirissä suositaan parjattuja rasvaisia maitovalmisteita. Tutkimuksissa löytyy näyttöä maitorasvojen tarjoamasta suojasta sydänsairauksia vastaan. Uusien tutkimusten mukaan maksan toiminnalla (rasvojen oma tuotanto), antioksidanteilla ja vitamiineilla (erityisesti D-vitamiinin riittävä saanti on tärkeää) on ehkä oletettua suurempikin rooli verisuonitaudeissa.

Mitä tästä voidaan oppia?
Lue se Kunto & Terveys -lehden uusimmasta numerosta!

Lähde: Christer Sundqvist. Rasvainen juttu. Kunto & Terveys 1: 42-45, 2009 

Pitäisikö hiilihydraatteja syödä nykyistä vähemmän?

*

LEHDISTÖTIEDOTE

Julkaisuvapaa: 3.2.2009

PITÄISIKÖ HIILIHYDRAATTEJA SYÖDÄ NYKYISTÄ VÄHEMMÄN?

Suomen Akatemian juhlasalissa osoitteessa Vilhonvuorenkatu 6, Sörnäinen, järjestetään maanantaina 9.2. klo 14.00-16.00 julkinen keskustelu, jonka yleisteemana on "Pitäisikö hiilihydraatteja syödä nykyistä vähemmän?". Tilaisuuden järjestäjinä toimivat Akatemian Terveyden tutkimuksen yksikön johtaja Mikael Fogelholm ja FT Christer Sundqvist, Länsi-Turunmaa. Keskusteluun osallistuvat myös mm. pääjohtaja Pekka Puska (THL), professori Matti Uusitupa (KY) ja ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka (Diabetesliitto). Lisäksi kuullaan vähähiilihydraattisiin (VHH) ruokavalioihin perehtyneiden asiantuntija- ja/tai maallikkoedustajien arvioita tästä ruokavaliosta.

Keskustelutilaisuudessa on jaossa runsain määrin materiaalia. Materiaalin avulla ja seuraamalla keskustelua saatte varsin hyvän kuvan siitä mitä mieltä Suomessa ollaan hiilihydraattien mahdollisesta rajoittamistarpeesta ruokavaliossamme. Olemme varanneet medialle tilaisuuden haastatella panelisteja erikseen keskustelutilaisuuden jälkeen klo 16.00-17.00.

Olemme varanneet rajallisen määrän paikkoja mediaa varten. Mikäli ette vielä ole varanneet paikka tilaisuuteen lähettäkää tieto kiinnostuksestanne tilaisuuden puheenjohtajalle Christer Sundqvistille (yhteystiedot alla).

TERVETULOA!

Lisätietoja:

Mikael Fogelholm, p. 050 526 1844, mikael.fogelholm(at)aka.fi.

Christer Sundqvist, p. 040 752 9276, christer.sundqvist(at)ravintokirja.fi

Alustajien esitysten tiivistelmät

Yksikön johtaja Mikael Fogelholmin mielestä hiilihydraattien saantisuosituksia voitaisiin ehkä hieman pienentää, mikäli vähennykset koskevat nopeasti imeytyviä, vähäkuituisia hiilihydraatteja. Samalla voidaan ehkä hieman lisätä tyydyttymättömän rasvan saantisuosituksia. Nykyisin hiilihydraattien osuudeksi energiansaannista suositellaan 50—60 %. Fogelholm veikkaa, että uudet suositukset ovat 45—55 % eli ”hiilihydraattivyötä” vähän kiristetään. Jos ja kun tämä tehdään vähentämällä sokerin ja vaalean viljan käyttöä, mitään olennaista terveellistä ei jää pois. Lisäksi näyttöä nopeasti imeytyvien, vähäkuituisten hiilihydraattien runsaan käytön terveyshaitoista on tullut lisää. Hiilihydraattien vähentäminen vaikuttaa rasva- tai proteiinisuosituksiin tai molempiin. Fogelholm arvelee, että jompikumpi suositus nousee viisi prosenttiyksikköä. Ehkä ennemmin rasvan saanniksi suositellaan 30—40 % energiasta kuin proteiinien 15—25 %, mutta hän ei usko, että tyydyttyneen rasvan saantia suositeltaisiin lisättäväksi. Väitteet nykyisten ravitsemussuositusten epäterveellisyydestä ovat kuitenkin vailla pohjaa.

Biologi Christer Sundqvistin mielestä VHH pitäisi käsittää nimenomaan laajaa hyväksyntää hakevaksi vaihtoehdoksi virallisen lautasmallin rinnalle. Näytöt mm. epilepsiassa (ketogeeninen ruokavalio toimii), sokeritaudissa (erityisesti 2-tyypin diabetes) ja painonhallinnassa saavutetuista terveyshyödyistä puhuvat VHH:n puolesta. Sundqvist pitää väestötasolla toteutettavissa suosituksissa lähestulkoon mahdottomana sellaista ajatusta, että siirryttäisiin vähitellen runsashiilihydraattisesta ruokavaliosuosituksesta vähähiilihydraattiseen suuntaan. Tässä ei-toivotussa siirtymävaiheessa kuljetaan taatusti ”epäterveellisen vaiheen” läpi, jossa ruokavaliossa on energiaravintoaineina runsaasti sekä hiilihydraatteja että rasvaa. Kompromissina esitetään tieteellisen ja kokemusperäisen näytön myötä nykyisten ravitsemussuositusten rinnalle selkeätä VHH –vaihtoehtoa.

Pääjohtaja Pekka Puskan mukaan ravitsemussuositukset perustuvat laajoihin asiantuntijayhteenvetoihin koko tähänastisesta tutkimuskokonaisuudesta. Tiedossa ei ole mitään merkittäviä muutostarpeita. Yksityiskohdat ja painotukset muuttuvat vuosien kuluessa mm. ruokakulttuurin muuttuessa. Rasvan kohdalla tulee vähentää tyydyttyneen (kovan) rasvan saantia ja turvata riittävä tyydyttymättömän (pehmeän) rasvan saanti. Hiilihydraattien kohdalla ns. hitaasti imeytyvät tai kompleksit hiilihydraatit (kokojyväviljatuotteet ym.) ovat hyödyllisiä, kun taas sokerien saantia pitäisi rajoittaa. Väestö lihoo, kun liikutaan liian vähän suhteessa ruuan energiamäärään (kalorit), ja muutenkin ravitsemussuosituksia noudatetaan kovin puutteellisesti.

Tutkija FT Saska Tuomasjukan mukaan niukasti rasvaa ja runsaasti nopeita hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio johtaa veren rasvapitoisuuden kasvuun ja epäedulliseen kolesterolijakaumaan. Runsas hiilihydraattien syöminen yhdistyykin tuoreissa epidemiologisissa tutkimuksissa kohonneeseen sepelvaltimotaudin riskiin. Yhteys on voimakkain ylipainoisilla, joiden kohdalla ruokavaliosuosituksia pitäisi Tuomasjukan mielestä tarkastella kriittisesti. Erityisesti nopeasti imeytyvät hiilihydraatit on pyrittävä minimoimaan. Toisaalta rasvoissa laadulla on merkitystä; tasapainoinen valikoima juoksevia kasvirasvoja edistää selkeästi kansanterveyttä. Tuomasjukka muistuttaa, että personoidun ravitsemusohjauksen siintäessä jo horisontissa on pidettävä mielessä, että ravitsemusterveys on oikeus, ei valinta: suositukset eivät ole ohjeistus vain yksilölle, vaan koko yhteiskunnalle teollisuus ja kauppa mukaan lukien.

Terveystieteiden maisteri Anssi Manninen pitää hiilihydraattien rajoittamista hyödyllisenä erityisesti ylipainoisille, diabeetikoille ja metabolista syndroomaa sairastaville. Itse asiassa hiilihydraattien rajoittamisen voidaan katsoa tuoreen tutkimustiedon valossa olevan "täsmähoitoa" edellä mainituille potilasryhmille; hiilihydraattien rajoittaminen edistää kehon rasvamäärän vähentymistä, parantaa verensokerin kontrollia, laskee triglyseridejä ja nostaa ns. "hyvää kolesterolia" (HDL). Hiilihydraattien vähentämisestä ei ole osoitettu olevan mitään haittaa kunhan kasvisten saanti on runsasta.

Kemisti Pasi Saario tuo keskusteluun maksan toimintahäiriöt ja ravintoaineen, jonka käyttö elintarvikkeissa on parin viime vuosikymmenen aikana kasvanut hurjasti, eli fruktoosin. Fruktoosi on monessa mielessä hyvin mielenkiintoinen sokeri, sillä elimistö ei pysty käyttämään sitä sellaisenaan, vaan se käsitellään maksassa. Voisiko kasvaneella fruktoosin käytöllä olla suora yhteys lisääntyneeseen ylipainoon ja tyypin 2 diabetekseen (T2D)? Maksan toimintahäiriöt ovat metabolisen oireyhtymän keskipisteessä. Jotta T2D -epidemia talttuu on tunnistettava ravitsemuksella ohjattavat mekanismit, joiden avulla yksilötason kehitys voidaan kääntää toiseen suuntaan. Näin ollen VHH pitäisi saada viralliseksi vaihtoehtoehdoksi metabolisten sairauksien hoitoruokavaliona.

Diplomi-insinööri Sami Uusitalo ymmärsi muutamalla laskuesimerkillä mistä lihavuuden kasvu oli omalla kohdalla johtunut. Hän oli syönyt aivan liikaa hiilihydraatteja leivän, perunan, pastan, myslien jne. muodossa. Nykyään hän syö usein esim. vihanneksia, pekonia ja kananmunia. Hän on lisännyt tyydyttyneen rasvan sekä kolesterolin osuutta ruokavaliossaan. Muutos entisen nähden on erittäin selkeä ja merkittävä. Paino on laskenut, terveys kohentunut ja kaikki veren rasva-arvot parantuneet ruokavaliomuutoksen jälkeen. Olisiko näissä rasvateorioissa kyseenalaistamisen ja uudelleen arvioinnin paikka?

Kiropraktikko (DC) Juhani Tevrén ryhtyi vuonna 2006 käyttämään selvästi vähemmän leipää, perunaa ja pastaa. Hän havaitsi saaneensa ravinnosta liikaa hiilihydraatteja. Hän ymmärtää, että verensokerin ja insuliinin hallinta ovat onnistuneen painonhallinnan edellytys. Kun Tevrén syö tasapainoisesti kolmea energiaravintoainetta, hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvaa, silloin insuliinitaso pysyy oikealla tasolla. Hän pitää tärkeimpänä asiana hiilihydraattien seurannassa omaa henkilökohtaista olotilaansa. Virkeämpänä on paljon helpompi ohjata syömisiään ja jaksaa paremmin liikkua.

Kuopion yliopiston rehtori Matti Uusitupa ei usko, että terveen väestön ruokavaliosuosituksia voidaan juuri muuttaa nykytiedon valossa. Rasvan laatuun on edelleen kiinnitettävä huomiota, samoin korostettava ”hyvien” hiilihydraattilähteiden merkitystä, joita ovat hedelmät, marjat, juurekset, vihannekset ja kokojyväviljatuotteet. Peruna on suomalaista perusruokaa, jonka käyttö tulisi rajoittua pääosin pääaterioille. Hiilihydraattien osalta kannattaa suosia niitä hiilihydraattilähteitä, joilla on pieni glykeeminen indeksi. Myös annoskokoon on kiinnitettävä huomiota, jotta vältetään suuret aterianjälkeiset insuliinitasojen nousut, jotka voivat olla haitallisia pitkällä aikavälillä. Nutrigenetiikka ja –genomiikka tuovat uutta tietoa ravinnon ja terveyden välisiin yhteyksiin.

Diabetesliiton ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka pitää diabetesta syntytavaltaan vaihtelevana, monimuotoisena ja yksilöllisesti käyttäytyvänä aineenvaihduntasairautena, joka diagnosoidaan kohonneen verensokerin perusteella. Riippumatta siitä tuleeko liika energia hiilihydraateista vai rasvasta, elimistö varastoi ylimäärän rasvana. Liiallinen rasvan varastointi on tyypillistä osalle diabeetikoista. Tämä heikentää insuliinin vaikutusta kudoksissa ja insuliinin eritystä haimasta, aikaansaa tulehdusreaktioita ja muutoksia hiilihydraattien sekä rasvan aineenvaihduntaan. Valtakunnalliset hoitosuositukset luovat yleiset linjat hoidolle ja ohjaukselle. Tavoitteena on räätälöidä hoito potilaslähtöisesti ja yksilöllisesti niin ruokavalion, liikunnan kuin lääkehoitojen suhteen.

VHH:ssa ei jää pois tärkeitä suojaravintoaineita

*

Haluan vielä erikseen kertoa: Järjestämäni kilpailu osoitti, että vähähiilihydraattinen lounas ei johda siihen, että jäisi puuttumaan tärkeitä suojaravintoaineita. Ainakaan tällaisella VHH -lounaalla ei pysty kehittämään vitamiini-, kuitu- tai hivenainepulaa:

Ruusukaali 100g

Tomaatti 80g

Porkkana 50g

Paprika punainen 20g

Paprika keltainen 20g

Sipuli kuivattu 20g

Muikku järvi, savustettu 130g + Voi 5g

Leipäjuusto/juustoleipä, rasvaa 17-23g 25g

Kivennäisvesi mineraalivesi 300g

Auringonkukansiemen 15g

Kananmuna keitetty 60g

Pansuola (Oriola oy) 4g

Kerma, rasvaa 35 g, kuohukerma 10g

Vesi, vesijohtovesi 190g

Kaakaojauhe, sokeroimaton 7g

Sokeri 3g

Lakka 60g

prot / hiilih. / rasvaa / yksikkö
55 / 28 / 33 / g
221 / 114 / 301 / kcal
0,6 / 0,3 / 0,4 / g/kg
35 / 18 / 47 / %

kokonaisenergia = 639 kcal

Terveellinen VHH aamupala ja päivällinen korostavat vielä entisestään ruokavalion terveellisyyttä. Tätäkin voimme ehkä ihmetellä sitten VHH -keskustelussa Suomen Akatemiassa 9.2.2009 asiantuntijoiden ja mediaväen keskuudessa.

Keskustelkaamme tästä: Mikä voi olla syynä, että ravitsemusasiantuntijamme pitävät VHH ruokavaliota epäterveellisenä ja ilmeisin väärin perustein myös vitamiini-, kuitu- ja hivenaineköyhänä?