Mikael Fogelholm 9.2.2009

Mikael Fogelholm

Terveyden tutkimuksen yksikönjohtaja, Suomen Akatemia

 

Pitäisikö hiilihydraattien saantisuositusta alentaa?

Hiilihydraattien saantisuosituksia voitaisiin ehkä hieman (n. 5 prosenttiyksikköä nykyisestä) pienentää, mikäli vähennykset koskevat nopeasti imeytyviä, vähäkuituisia hiilihydraatteja. Samalla voidaan ehkä hieman lisätä tyydyttymättömän rasvan saantisuosituksia. Väitteet nykyisten ravitsemussuositusten epäterveellisyydestä ovat kuitenkin vailla pohjaa.

 

Keskustelu hiilihydraattien saantisuosituksista on nyt kiivasta. Ehkä onneksi uusia pohjoismaisia ravitsemussuosituksia aletaan juuri nyt laatia. En tietenkään tiedä, mikä kanta hiilihydraatteihin ja rasvoihin vuonna 2012 valmistuvissa suosituksissa otetaan, mutta yritän arvata.

Nykyisin hiilihydraattien osuudeksi energiansaannista suositellaan 50—60 %. Veikkaan, että uudet suositukset ovat 45—55 % eli ”hiilihydraattivyötä” vähän kiristetään. Jos ja kun tämä tehdään vähentämällä sokerin ja vaalean viljan käyttöä, mitään olennaista terveellistä ei jää pois. Lisäksi minusta näyttöä nopeasti imeytyvien, vähäkuituisten hiilihydraattien runsaan käytön terveyshaitoista on tullut lisää.

Hiilihydraattien vähentämien vaikuttaa rasva- tai proteiinisuosituksiin tai molempiin. Veikkaan, että jompikumpi suositus nousee viisi prosenttiyksikköä. Ehkä ennemmin rasvan saanniksi suositellaan 30—40 % energiasta kuin proteiinien 15—25 %, mutta saatan olla väärässä. Mutta en usko, että tyydyttyneen rasvan saantia suositeltaisiin lisättäväksi.  

Miksi en usko hyvin vähähiilihydraattiseen (hiilihydraatteja alle 30 % energiasta) ruokavalioon? Ainakaan minua näytöt eivät vakuuta. On totta, että alle vuoden kestävissä laihdutustutkimuksissa hyvin niukalla hiilihydraattien saannilla kilot ovat pudonneet ja samalla myös terveydentila on kohentunut. Mutta tällaisten ruokavalioiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole kunnon tutkimuksia. Lapsia ei ole tutkittu lainkaan. Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla parantuneiden yksittäisten henkilöiden menestystarinat eivät taas voi toimia pohjana kansallisille suosituksille.

Väitteet nykyisten suositusten epäterveellisyydestä ovat vailla pohjaa. On kummallista, että sydäntautien vähentymistä 1970- ja 1980-luvulla ei hiilihydraattikriittisten mukaan voi laittaa ruokavalion muutosten ansioksi, kun taas samat muutokset ovat syynä 1980-luvulla alkaneeseen lihomiseen ja kakkostyypin diabetekseen. Pitää myös muistaa, että esimerkiksi suomalaisessa DPS-tutkimuksessa nykyisten suositusten täyttyminen oli selvästi yhteydessä diabeteksen vähäisempään ilmaantuvuuteen.

Lopuksi tärkeä asia: hiilihydraattien määrän roima vähentäminen tarkoittaisi vähemmän kasvikunnan tuotteita ja enemmän eläinperäistä ruokaa. Tämä lisäisi meidän jo nyt aivan liian suurta hiilidioksidijalanjälkeä. Itse asiassa ekologiset seikat puoltavat sitä, että jokaisen pitäisi pitää vähintään yksi kasvisruokapäivä viikossa. Tämä olisi sopusoinnussa sekä ihmisen että luonnon terveyden kanssa.  

 

Mikael Fogelholm, ETT, ravitsemustieteen dosentti, yksikön johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimus