Kilpakävelyn tuomarointiongelmia

**

Olen kusessa tänä iltana. Anteeksi tällainen alatyylinen ilmaisu. Minun pitäisi olla kilpakävelykisan ylituomarina veteraaniurheilijoiden Varsinais-Suomen piirin mestaruuskisoissa.

Kilpakävelyssä on kaksi selkeää sääntökohtaa, joiden suhteen ainakin toisessa sääntökohdassa (polven oikaisu etummaisen jalan osuessa maahan) veteraani-ikäisillä kävelijöillä on suuria vaikeuksia. Kun ikää tulee lisää, on yhä vaikeampaa pitää yllä puhdasta suoritustekniikkaa. Lisäksi tullaan välillä "pystymetsästä" löntystelemään kisa läpi ja ihmetellään kun tuomarit näyttävät niitä varoituslaikkojaan ja pahimmassa tapauksessa ylituomari ottaa radalta pois ennen aikojaan.

Selvennyksenä vielä tämä sääntökohta:  Kilpakävelyn määritelmä (Sääntö 230.1).  Kilpakävely on etenemistä askelia ottaen niin, että kävelijä säilyttää kosketuksen maahan siten, ettei ihmissilmällä havaittavaa kosketuksen irtaantumista esiinny. Etummaisen jalan täytyy olla suorana - ei taivutettuna polvesta, ns. koukkupolvi - maakosketuksen alkamishetkestä lähtien siihen asti, kun se on pystysuorassa asennossa.

Suomen veteraaniurheiluliiton keskustelupalstalla on taas käynnissä vilkas keskustelu sääntöjen lieventämisestä veteraani-ikäisille kilpailijoille. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lievennyksiä ei voi sääntöihin tehdä. Jos polvi jää koukkuun, sitten on vaihdettava urheilulajia.

Tunnen erittäin hyvin kävelyasiantuntija, -valmentaja ja ties mitä kävelyn saralla aikaansaaneen Pekka Muinosen. Hän esittää kyseisellä keskustelupalstalla kävelysääntöihin omavaltaisia tulkintoja: "Vanhemmat kävelijät saavat marssia kisansa läpi ja vasta ennätysten tuntumassa olevat kävelijät katsotaan vähän tarkemmin". Pekka menee tässä hyvin vaaralliselle alueelle, jos vähänkään lähdetään joustamaan kävelyn sääntöpykälissä.

Tällaista tilannetta varten minulla oli vuosia sitten esitys Suomen veteraaniurheiluliitossa erityisestä marssikävelykisasta, joka olisi esim. SM-kisojen täytenumerona erityisesti niille veteraani-ikäisille kävelijöille, jotka eivät kykene pitämään polvea sääntöjenmukaisesti ojennettuna, mutta kuitenkin haluavat osallistua kävelykisaan. SM-mitaleita ei tällaisessa kisassa jaettaisi. Esitys marssikävelystä ei saanut riittävää kannatusta. Keskustelu oli vilkasta.

Uskokaa nyt minua, että Pekka Muinosen ehdottamat joustavat säännöt eivät ole mikään ratkaisu kilpakävelyn tuomarointiongelmaan. Ainoa ratkaisu on synnyttää kilpakävelijöissä kunnioitus sääntöjä kohtaan. Jos urheilija toistuvasti tulee hylätyksi kävelykisassa, hänen pitäisi ymmärtää joko vetäytyä lajin parista tai parantaa tekniikkansa sellaiselle tasolle, että hän saa kävellä kisansa läpi.

Polvi koukussa etenevä urheilija on helppo tapaus kilpakävelytuomarille. Sen virheen näkee helposti. Huomattavasti vaikeampi on havaita puutteellista maakosketusta. Onneksi vauhdit ovat veteraanisarjoissa yleensä niin vaatimattomia, että tämäkään ei muodostu ongelmaksi.

Polvi suoraksi tai ulos kisasta!

Kilpakävely herättää intohimoja!