maanantaina, helmikuuta 09, 2009

Mikael Fogelholm 9.2.2009

Mikael Fogelholm

Terveyden tutkimuksen yksikönjohtaja, Suomen Akatemia

 

Pitäisikö hiilihydraattien saantisuositusta alentaa?

Hiilihydraattien saantisuosituksia voitaisiin ehkä hieman (n. 5 prosenttiyksikköä nykyisestä) pienentää, mikäli vähennykset koskevat nopeasti imeytyviä, vähäkuituisia hiilihydraatteja. Samalla voidaan ehkä hieman lisätä tyydyttymättömän rasvan saantisuosituksia. Väitteet nykyisten ravitsemussuositusten epäterveellisyydestä ovat kuitenkin vailla pohjaa.

 

Keskustelu hiilihydraattien saantisuosituksista on nyt kiivasta. Ehkä onneksi uusia pohjoismaisia ravitsemussuosituksia aletaan juuri nyt laatia. En tietenkään tiedä, mikä kanta hiilihydraatteihin ja rasvoihin vuonna 2012 valmistuvissa suosituksissa otetaan, mutta yritän arvata.

Nykyisin hiilihydraattien osuudeksi energiansaannista suositellaan 50—60 %. Veikkaan, että uudet suositukset ovat 45—55 % eli ”hiilihydraattivyötä” vähän kiristetään. Jos ja kun tämä tehdään vähentämällä sokerin ja vaalean viljan käyttöä, mitään olennaista terveellistä ei jää pois. Lisäksi minusta näyttöä nopeasti imeytyvien, vähäkuituisten hiilihydraattien runsaan käytön terveyshaitoista on tullut lisää.

Hiilihydraattien vähentämien vaikuttaa rasva- tai proteiinisuosituksiin tai molempiin. Veikkaan, että jompikumpi suositus nousee viisi prosenttiyksikköä. Ehkä ennemmin rasvan saanniksi suositellaan 30—40 % energiasta kuin proteiinien 15—25 %, mutta saatan olla väärässä. Mutta en usko, että tyydyttyneen rasvan saantia suositeltaisiin lisättäväksi.  

Miksi en usko hyvin vähähiilihydraattiseen (hiilihydraatteja alle 30 % energiasta) ruokavalioon? Ainakaan minua näytöt eivät vakuuta. On totta, että alle vuoden kestävissä laihdutustutkimuksissa hyvin niukalla hiilihydraattien saannilla kilot ovat pudonneet ja samalla myös terveydentila on kohentunut. Mutta tällaisten ruokavalioiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole kunnon tutkimuksia. Lapsia ei ole tutkittu lainkaan. Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla parantuneiden yksittäisten henkilöiden menestystarinat eivät taas voi toimia pohjana kansallisille suosituksille.

Väitteet nykyisten suositusten epäterveellisyydestä ovat vailla pohjaa. On kummallista, että sydäntautien vähentymistä 1970- ja 1980-luvulla ei hiilihydraattikriittisten mukaan voi laittaa ruokavalion muutosten ansioksi, kun taas samat muutokset ovat syynä 1980-luvulla alkaneeseen lihomiseen ja kakkostyypin diabetekseen. Pitää myös muistaa, että esimerkiksi suomalaisessa DPS-tutkimuksessa nykyisten suositusten täyttyminen oli selvästi yhteydessä diabeteksen vähäisempään ilmaantuvuuteen.

Lopuksi tärkeä asia: hiilihydraattien määrän roima vähentäminen tarkoittaisi vähemmän kasvikunnan tuotteita ja enemmän eläinperäistä ruokaa. Tämä lisäisi meidän jo nyt aivan liian suurta hiilidioksidijalanjälkeä. Itse asiassa ekologiset seikat puoltavat sitä, että jokaisen pitäisi pitää vähintään yksi kasvisruokapäivä viikossa. Tämä olisi sopusoinnussa sekä ihmisen että luonnon terveyden kanssa.  

 

Mikael Fogelholm, ETT, ravitsemustieteen dosentti, yksikön johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimus

7 kommenttia:

  1. Fogelholm kaunistelee ravitsemussuositusten roolia DPS-tutkimuksessa. Tutkimustuloksista voidaan kohtalaisella varmuudella päätellä, että henkilöillä, jotka ovat vaarassa sairastua kakkostyypin diabetekseen, laihdutus, ravitsemussuositusten noudattaminen ja liikunnan lisäys yhdistettyinä viivästyttävät kakkostyypin diabetekseen sairastumista noin yhdellä henkilöllä kymmenestä verrattuna vastaavasti sairastumisvaarassa oleviin keskivertokansalaisiin. (Lisätietoa nimeäni klikkaamalla.)

    Fogelholm vaatii pitkäaikaista näyttöä vaihtoehtoisen ruokavalion vaikutuksista, mutta ei osaa esittää näyttöä oman ehdotuksensa puolesta. Pitkäaikaisin näyttö hänen itsensä suositteleman ruokavalion vaikutuksista on Women's Health Initiative, kesto 8 vuotta. Tutkimuksessa ei havaittu edullisia vaikutuksia.

    Fogelholmin laatimat ravitsemussuositukset (NNR) ovat ekologisesti haitalliset, koska ne neuvovat heittämään lihan ja maidon rasvaisen osan hukkaan. Vähemmän hiilareita ja enemmän rasvaa sisältävällä ruokavaliolla eläinkunnan tuotteiden käyttöaste on parempi.

    VastaaPoista
  2. Miten Mikael F voi suositella mitään kun ei edes ymmärrä ihmisen metaboliaa. Minun on ainakin pakko syödä toisin, jottta voisin hyvin.

    VastaaPoista
  3. Fogelholm: "Lopuksi tärkeä asia: hiilihydraattien määrän roima vähentäminen tarkoittaisi vähemmän kasvikunnan tuotteita ja enemmän eläinperäistä ruokaa. Tämä lisäisi meidän jo nyt aivan liian suurta hiilidioksidijalanjälkeä."

    Minun on ollut vaikea ymmärtää näitä Fogelholmin pointteja jo pitkän aikaa. Hän tuntuu aina puhuvan vain siitä Atkinsin versiosta, jossa kasvisten osuus oli hyvin pieni. Nykyinen runsaasti kasviksia suosiva vähähiilihydraattinen ruokavalio on täysin sovussa Fogelholmin esityksen kanssa. Hän ei tunnu jostain syystä kuuntelevan keskustelua kovin tarkasti.

    VHH ei myöskään tarkoita eläinperäisen ravinnon lisäämistä, sillä proteiinin määrä voidaan pitää tasolla, joka on yleisten suositusten mukainen; sitä vastoin rasvan määrää lisätään, mutta sehän toki tulee kasvisöljyistä.

    VastaaPoista
  4. Fogelholm puolustaa viljakuituja saamansa opin mukaisesti. Noin järkevä ihminen voisi rohkeasti irrottautua viljan yltiöpäisestä ihannoinnista. Ja sen sijaan ottaa oppia biologi Sundqvistista, joka korostaa ravintokuiduissa monipuolisuutta. Sundqvist on vakuuttanut minut kuitujen tärkeydestä ja myös siitä seikasta, että ne kannattaa ottaa viljan lisäksi myös pähkinöistä, vihanneksista ja hedelmistä. Leivän ylistys saisi loppua. Kallistakin leipä on nykyään.

    VastaaPoista
  5. Hei! Murot tappaa nopeammin kuin tupakka ja

    viina yhdessä!!! Esim juoppo tallaa laihana

    tosi pitkään:) En väitä että tämäkään olisi

    hyvä vaihtoehto, mutta noin karkeana

    esimerkkinä! Mutta murojen mussuttajat, vaikka

    olisivat absolutisteja!!! Ovat paskamahoja

    kolmekymppisinä ja kuolevat noin

    viisikymppisinä(ÄKKIKUOLEMA)!!! Siinä välissä

    leivän,tärkkelyksen ja murojen

    ("terveellinen/kuitupitoinen aamupala:?") ja

    ylipäätään tämän kaltaisten koneilla tehtyjen

    moskien syöjät yrittävät saada apua

    pillereistä!:) Noh nehän poistaa

    parhaimmillaan vain oireita... mutta syypäänä

    pidän( ja onneksi tieto leviää vauhdilla)

    teidän kaltaisianne luonnotonta moskaa,

    luonnottomalla kasvisrasvalla höystäviä

    sokeri/lisäaine firmoja ja suosittelijoita:((

    jotka kehtaa markkinoida näitä paskoja meidän

    lapsille TOLLA TAVALLA!!!!!! (KOITTAKAA

    LAITTAA HUNOHAMPAINEN PILLERIPURKKI KOURASSA

    OLEVA LIHAVA TEINI SIIHEN MUROPAKETIN KANTEEN

    ,NIIN KATOTAAN...)koittakaa syöttää

    markkinointinne mukaisesti omille

    lapsillenne,niin saatte pyörittää ne

    tulevaisuudessa kouluun! Ps.tommonen moska

    muuten närästää aivan saatanasti

    (VILJAT/KAIKKI MIKÄ SIITÄ ON TEHTY), eikä

    tosiaankaan pidä nälkää, saati nyt sitten

    vielä terveellistä!!!;) Hyvät jatkot, niin

    kauan kuin tätä vielä teille kestää;)

    VastaaPoista
  6. Muroissa on eroja. Katso pakkauksesta mm. sokerin määrä.

    Weetabix on ihan OK muun ruokavalion osana, jokunen muukin menettelee, kun ei liikaa syö.

    Shredded Wheat oli vielä parempaa mutta taitaa olla kadonnut. Jotkin kauramurot ovat sillä rajalla.

    VastaaPoista
  7. Olen 45-vuotias, varsin vähärasvaisen ja runsashiilarisen (ei paljon nopeita hiilareita, mutta ei sairaalloista niidne välttelyäkään) ja tyydyttymätöntä rasvaa välttävän ruokavalion 25-vuotinen noudattaja. Painoindeksi on 21, verenpaine hyvä, kolesteroli hyvä, terveys loistava ja kunto parempi kuin keskiverto kaksvitosella. Ikänäköäkään ei vielä ole. Syön monipuolisesti mitä tykkään ja lisäksi nukun ja jaksan tehdä töitä hyvin. Aamupalaksi kaurapuuroa, iltapalaksi leipää, 5% juustoa ja kasviksia jne. Suosittelen :)

    VastaaPoista